Vaikka olenkin syntyjäni hämäläinen, ja puolet juuristani ovat pohjalaisia, olen viime vuosien aikana saanut oman osuuteni myös savolaisuudesta. En koskaan unohda sitä kertaa, kun oltiin aivan Savon syvimmässä ytimessä, ja pääsin todistamaan silloisen appiukkoni tilannetajua uimahallin pukukopissa. Hän oli vahingossa ottanut jonkun toisen uimahousut, ehkä ehtinyt pukeakin ne, kunnes uimahousujen oikea omistaja osui paikalle ja huomasi asian.
”Anteeksi. Teko ei ollu niin paha kuin tarkoitus”, ukko kuittasi tilanteen ilmeenkään värähtämättä ojentaessaan uimahousut takaisin.
Siihen hetkeen itselleni kiteytyi se osa savolaisuudesta, jossa vastuu todellakin siirtyy kuulijalle. Että mikä oli sitten se tarkoitus, jos toisen housujen pukeminen oli vasta pienempi paha.
Nyt aivoni ovat alkaneet yhdistellä tuota lausahdusta synteesiksi uusien asioiden kanssa, vaikkakaan juuri nyt ei paljon naurata. Yritän toipua toissa päivän shokista. 3–8. Kolme kahdeksan yhdessä seuran historian tärkeimmistä otteluista.
Vinkkipuhelin piippaa jälleen. Luen viestin.
”Tuo 50 tonnia taitaa olla ihan jäävuoren huippu verrattuna siihen, paljonko seuralla on perimättömiä saatavia jo jostain kaudesta 2020–2021 alkaen”, Ruutu kirjoittaa viitaten viime viikon tietoihin. Ruudun kanssa olemme aiemminkin vaihtaneet joitakin tietoja, vaikka hän ei olekaan ollut tässä aivan keskiössä.
Vai niin. Olen kuullut viime viikkojen aikana niin paljon asioita, että olen alkanut tulla jo vainoharhaiseksi siitä, koijataanko tässä vain minua, ja lopulta paljastetaan isolla porukalla, kuinka väärässä ja vietävissä kirjailija on koko kevään ajan ollut.
Luen lisää yhteydenottoja eri henkilöiltä.
”Ei muuten taaskaan kausikortit toimineet ovella, vaikka lupasivat, että kaikki on kunnossa. On tää käsittämätöntä toimintaa…”
”Kaveri kenen firmalla on ollut monta vuotta kausikortteja, joita ei ole laskutettu.”
”Hallissa oleva mainos on laskuttamatta.”
”Unohtunut laskuttaa tonnien edestä meidän käyntejä aitioissa.”
”Peruin kausikorttini, eikä sekään ihan putkeen mennyt. Seuran lähettämässä tiedotteessa annettu sähköposti antoi vain jonkinlaisen automaattisen ilmoituksen ettei osoitteeseen voi lähettää sähköpostia.”
”Ovat ottaneet rahat, mutta unohtivat laittaa mainoksen seinälle. Koko kauden soitelleet ja kerjänneet rahaa ties keneen pelaajaan ja sitten ei hoideta omaa leiviskää. Vip-puolen ovat hoitaneet meille aina erinomaisesti.”
Näitä tuntuu riittävän. Siksi on aihetta epäillä, että tässä jäävuoressakin on totuutta takana. Jos 50 tuhatta euroa on vasta huippu, niin sanonnan logiikan perusteella pinnan alla piileskelevä jäävuori saattaisikin olla satoja tuhansia euroja hukassa olevia tai jo menetettyjä saatavia? Ruutu vaikuttaa olevan aika hyvin hajulla asioista. Pelkäänpä, että on tästäkin.
Viestittelen myös erään ystäväni kanssa, ja muistelemme, kuinka Lahden Lätkäseura on toisinaan markkinoinnissa ilmoittanut verottomia hintoja kuluttajamyynnissä. Se on yhtä lainvastaista kuin henkilötietojen varomaton käsittely hallin ovella. Ja vielä tänä aamuna seuran verkkosivuilla luki tietosuoja-asioiden yhteyshenkilönä ihminen, joka ei ole ollut toimistolla töissä neljään vuoteen.
”Olen ihmetellyt kun en saa sähköposteja seuralta, ja käynyt paikan päällä selvittelemässä. Aina on vastattu, että käyttäjätili on deaktivoitu. Ja sitten luotu siinä koneelle näpytellen uusi tili. Edelleenkään ei ole tullut viestejä. Nyt riitti 30 vuoden jälkeen kausikorttilaisena, ei ole kausaria enää. Silti mistä vetoa, että lasku kyllä tulee siitä silti.”
Jotain hähmäistä on ollut aistittavissa seuran yleisestä kulttuurista. Nyt alkaa väistämättä vaikuttaa siltä, että osaamattomuus on konkreettista ja järjestelmällistä. Lahden Lätkäseura saattaa jättää laskuttamatta, yrittää laskuttaa useaan kertaan, tai laskuttaa ei-asiakkailta. Sähköpostit eivät tavoita oikeita kohderyhmiä, mutta tavoittavat väärät. Asiakaspalvelun jono on pitkä, tai vastausta ei saa viikkokausiin.
Voiko olla niin, että 13 miljoonaa euroa liikevaihtoa tehneen konsernin toimistolla asioita hoitavat henkilöt eivät osaa käyttää sähköpostin, asiakashallinnan ja laskutuksen järjestelmiä? Itse en osaisi, eikä minun kuulu olla niitä käyttämässäkään. Tai eivät tiedä mikä ero datan käsittelyssä on vaikkapa komennoilla ”Valitse kaikki”, ”Lajittele” tai ”Käänteinen valinta”? Tosin mistään datapöheiköstä on vaikeaa louhia oikeita tietoja, jos data itsessään puutteellista, vanhentunutta tai muutoin rikki.
Alan epäillä jo sitäkin, että ovatko jotkut aiemmin pois lähteneet entiset työntekijät tehneet källejä, joiden takia järjestelmät ja asiakasrekisterit ovat sekaisin. Teko ei ollut niin paha kuin tarkoitus?
Mutta niin, siihen synteesiin. Juttelimme aiemminkin Ruudun kanssa Nupesta, maankuulusta Lätkäseuran pääomistajasta. Kaivelen Ruudun kirjoittaman viestin esiin.
”Nupehan ei ole paha. Se oikeastikin luulee auttavansa, kun painelee koppiin ns. herättelemään joukkuetta. Se elää niin tunteella tuota hommaa, että se tunne vie. Uskon vilpittömästi, että se on Nupelta halua auttaa, mutta se kanavoi sen vain aivan väärin, eikä pysty asettamaan rajoja, saati pysymään niissä.”
Vastasin silloin Ruudulle, että en itsekään ole tulkinnut tätä Lahden kiekkojumalaa suoranaisesti pahaksi. Olen epäillyt, onko hänellä joitakin omia ongelmia, joita sitten purkaa muihin. Viitteitähän siitäkin on ollut, siviilielämän tekoja on luettu lehdistä asti. Hoidossa on ilmeisesti käyty, ja hyvä niin. Se tekisi hyvää monille näennäisesti tasapainoisille aikuisille.
Huhun mukaan Lätkäseuraan olisi rekrytoitu henkilö jopa Minnesotasta, eikä tällä tarkoiteta nyt Yhdysvaltojen 32. osavaltiota. Hurja väite, mutta yllättäisikö sekään enää? Kuningashan tarvitsee lakeijansa. On ihan kiva ajatus auttaa ihmistä, mutta aiemmin en ole kuullut urheilun huippuorganisaatioiden käyttävän sitä rekrytointikanavana.
”Nupen lienee myös yleisesti ottaen vaikeaa luottaa ihmisiin. Ja vähintäänkin nousee heti seinä väliin jos joku haastaa häntä ja on eri mieltä. Siksi ympäröi itsensä jees-miehillä, ja sörkkii heidänkin vastuualueilleen sumeilematta”, kirjoitin Ruudulle.
Nepotismiin ja pieneen luotettujen sisäpiiriin käpertyvä seura alkaa vähitellen jäädä roikkumaan kirjaimellisesti yhdestä perheestä, kuin perheyritys. Silloin on vähintäänkin suurena vaarana, että seuraan ei valjasteta töihin seudun parhaita mahdollisia tekijöitä, vaan yhdelle yksilölle itselleen sopivimmat ja häntä palvovat henkilöt.
Kaikki eivät ole sitä mieltä, että tämä toimintamalli olisi suuren sankarin ja pelastajan tunnusmerkki. Ei vaikka ”intohimoa” ja ”asennetta” olisi paidannapit kireänä. Taudinkuvan edetessä pitkälle riippuvuus alkaa muistuttaa sitä usein haikailtua avokätistä mesenaattia, jonka kanssa on hauskaa niin pitkään kuin rahaa tulee, kunnes ei enää olekaan, jos mieli muuttuu.
Silloin seurayhteisö ei ole vahva organismi, vaan pelinappula.
Ja jos väki vähenee hallin katsomoissa, voi yksi syy olla joukkueen hylkäämisen sijaan muussa pettymyksessä, jonka jotkut ovat jo ilmaisseetkin. Seura näyttää vuotavan rahaa ulos kuin seula paitsi konkreettisesti rahana myös epäpätevänä ja monin tavoin epäluotettavana toimintakulttuurina. Miksi tukisin vähillä työläisen tai yrittäjän rahoillani sitä?
Entä jos tuon perheen ja lakeijoiden anti seuralle ei olekaan hyvä, vaikka kuinka kauniita puhuttaisiin yhteisöstä, asenteesta ja avantgardistisesta ihmiskäsityksestä? Mittava pelaajaura jääkiekkoilijana ei suoraan pätevöitä ketään mihinkään toiseen ammattiin. Kuuluisan pelaajan perheenjäsenyys ei suoraan pätevöitä ammattilaisorganisaation avainpesteihin. Kokemusta siitä liepeiltä voi olla paljonkin, mutta ajassa ja kokemuksessakin on aina se, että miten ne hyödykseen käyttää, oppii ja kehittyy.
Teko voi olla pahempikin kuin tarkoitus.
Seuraa ja saa blogin tuoreimmat päivitykset Facebookissa ja Instagramissa, tai jätä kommentti alla olevaan laatikkoon. Tai haluatko itse kertoa jotakin? Ota yhteys sähköpostilla: kiekkoaktivisti@gmail.com
Tarinan aiemmat osat
LUKU 1: Raastepöydästä voi aloittaa
LUKU 2: Märkäkorvapuusti
LUKU 3: Lelun laatikko
LUKU 4: Juhamatti vs. Juhamatti
LUKU 5: Syksyllä yhtä ja keväällä kolmatta
LUKU 6: Positiivisesti ohjelmoitu
LUKU 7: Setä-Sami
LUKU 8: Nesteen nurkkapöytä
LUKU 9: Kun yksi silta rakentuu, toinen jo palaa
LUKU 10: Pelastajan hintalappu
LUKU 11: Huonoille uutisille ei ole hyvää hetkeä
LUKU 12: Vallan pitäjät
LUKU 13: Onnen ja epäonnen lukuja
LUKU 14: Tulikoe
LUKU 15: Luottamusta mitataan
No niin pääsit sitten asiaan. Toimisto on syvältä toimitusjohta Pöyhönen on Nuutti baarin blokkari. Hyvä veli kerhon kautta saanut paikan kuten monet muutkin toimistossa.
Sitä mieltä olen jos toimistotrkijån palkka on 60000-80000€ vuodessa. Niin pitää hänen 2,5 kertaisesti tehdä tulosta taloon. Se ei riitä että pokkuroi klubi väelle. Mutta unohtaa ne 2600 silmäparia jotka todellakin maksavat sen lystin.
Ei voi pistää vaikeiden aikojen piikkiin. Sitä on luvassa vielä monta vuotta tästä eteenpäinkin.
Monessa on menty väärään suuntaa heti alkuun se että tehtiin istumapaikkoja ja poistettiin seisomapaikkoja. Yli tuhat eilmaparia olisi viimeisellä kahdella kaudella tehnyt tulosta varmasti enemmän oheismyynnillä kuin ne 400 jakkara paikkaa. Oheismyynti tehdään vuodesta toiseen päin helvettiä. Ei tuu massia jos kaikki on superkaklista liput maksaa liikaa ei voi paljon muuta olettaa jos toimiston väki on osaamatonta. Esim. Meet hakemaan jaffan ni jonotat yhdellä kassalla 10min erästä se maksukortti pääte maksaa hommata 20€ kpl niitä lisää 4 per kassa homma etenee porukka juo enemmän erätauoilla. Ei tää nyt niin vaikeaa ole saat kolme kertaa enemmän myyntiä 3 x enemmän €€€€.
Mitä amatöörejä siellä häärää.
Epäi tässä muuta kuin rakkaudesta lajiin.
Kun Pelicansin peli on vaikeaa ja monella mittarilla huonoa, kysytään kannattajakulttuuria. Vai onko sitä Iskulla?
Vanhassa hallissa tarvitaan kohteliasta ja asiallista palvelua lippuluukulta, järkkäreiltä, kioskeilta ja ravintoloista. Mutta onkos sitä?
Hallille tullaan viihtymään. Vai mitä?