”Meillä on historiallisen arvokas nippu kasassa… Jollain tämä pitää rahoittaakin. Jokaisen pitää ymmärtää tämän olevan liiketoimintaa. Kaikki varmasti tietävät miten käy, jos toiminta on isosti tappiollista”.
Sanat kuuluvat Latelle. Hän on toimitusjohtaja ja Lätkäseuran lukenein pomo.
Highly experienced Chief Executive Officer with a demonstrated history of working under very hard pressure in an ever-changing business environments. Skilled in strategy management, leadership, business planning and quality management. Hänhän teki pari vuotta sitten myös gradun otsikolla ”Yhteiskuntavastuullisuuden kautta syntyvä arvo urheilusponsoroinnissa”.
Puhukko suomeakin välillä, Jii keskeyttää netistä lunttaamiseni.
Sopii.
Kyllähän me lahtelaiset se tiedetään. Edes me emme ole niin yksinkertaisia, ettemme tietäisi miten käy, jos urheiluseuran toiminta on isosti tappiollista. Ne kertauskurssit on käyty vuorostaan niin jääkiekossa, jalkapallossa kuin koripallossakin.
Mutta kerrataanpa vielä. Lahden Lätkäseura on siis saanut luotua yhteistyökumppaniensa kanssa niin hyvät ja tuottoisat suhteet, että yleisötulojen merkitys seuran kannattavuudessa on pienentynyt. Näin todettiin viimeksi syksyllä, kun kausi alkoi housut melkolailla nilkoissa asti, hädin tuskin kahden tuhannen katsojan yleisöjen edessä. Kauden ja joukkueen markkinointi jäi tekemättä, mutta toimiston järeän yritysmyyntisosaston rakentama kivijalka kestää. Hienoa. Siitä unelmoivat kaikki urheiluseurat.
Silti Lätkäseura on parin viime vuoden aikana tullut tunnetuksi erityisen korkeista pääsylippuhinnoista, joita tavalliset katsojat maksavat. Erityisesti pudotuspelien kalliita pääsylippuja Late perusteli viime maaliskuussa juuri tuolla historiallisen kalliilla joukkueella, joka pitää ”jollain rahoittaa”.
Aivan kuin näissä lausunnoissa olisi jotain ristiriitaa, vai mitä, Jii?
Niin, katsomoiden täyttyessä katsojat ovat toiminnan rahoittajia, mutta tyhjentyessä niiden merkitystä vähätellään?
Siltä se vähän kuulostaa. Hinnathan tosin olivat sinänsä suht oikeat, kun halli täyttyi pudotuspeleissä, ainakin melkein. Mutta ei siinä vielä ihan kaikki. Latehan sanoi äskettäin Etlarin haastattelussa, että Lätkäseura maksaa yhtä ”Liigan korkeimmista jäähallivuokrista, kun summa suhteutetaan Isku Areenan yleisökapasiteettiin”. Hallikin on kallis, sekin vielä kaiken lisäksi.
Suhteutetaan kapasiteettiin, jota Lätkäseura on itse remontoinut pienemmäksi, Jii huomauttaa. Tuhannella paikallahan nuo ovat itse hallia pienentäneet.
Ja seuraavaksi pitäisi saada vielä se uusi areena. Tai ainakin odotellaan, että joku sen rakentaisi. Samalla yleisöä ikään kuin käytetään perusteluna sille, koska ”isompi halli antaisi mahdollisuuden hintajoustoon”. Näinkin on sanottu. On kerrassaan houkutteleva näkymä, että upouudessa ja sikakalliissa monitoimiareenassa Lätkäseuralla olisi parempi mahdollisuus joustaa dynaamisesti pääsylippuhinnoista.
Jii hymyilee. Hymähtelee.
No juuri näin. Sen kun näkisi.
En tiedä olenko se vain minä, mutta jokin tässä Lätkäseuran tavassa puhua ja toimia jää vain niin usein jostain kinnaamaan. Aina löytyy sellainen sopivasti totuutta taivuttava meriselitys kulloiseenkin hetkeen ja asiayhteyteen. Samasta asiasta saatetaan syksyllä puhua yhtä, talvella toista ja keväällä jo kolmatta.
”Olemme menestyviä ammattilaisia. Kiekkoyhteisön kruununjalokivi ja sen arvojen ilmentäjä. Mutta kaikki on niin kallista, ja tulkaa nyt yleisö ja sponsorit apuun, ja pelaajat viitsisittekö alentaa kevään palkkoja, kun tarvitsemme rahaa maksamaan tätä pääomistajamme sekoilua toimistolla ja pukukopissa.”
Tältä se kokonaisuus vähän kärjistäen kuulostaa.
Vika on osaltaan myös meidän mediassa työskentelevien toimittajien, otan omaan piikkiini. Kun näistä lausunnoista ei pidetä tarkempaa kirjaa, eikä niihin palata uusien lausuntojen putkahtaessa esiin. Suurelle yleisölle viestintälinja varmasti menee enimmäkseen läpi ainakin jonkin aikaa, varsinkin jos joukkue menestyy. Ja koska on menestytty, on mennytkin. Mutta mitä pidemmälle aika kuluu, sitä useampi alkaa vähintään alitajuntaisesti ymmärtää, että ihan kaikki tässä nyt ei täsmää, eikä herätä luottamusta.
Monenlaiset Lätkäseuran toiminnasta jo vuosien ajan pompanneet epäkohdat saattaisi yksittäisinä tapauksina ymmärtää inhimillisinä erheinä. Mutta on alkanut tulla sellainen yleistuntuma, että tämä virheiden, valheiden ja ylilyöntien vuodesta toiseen jatkuva kavalkadi on ihan yksinkertaisesti laajamittaista epäammattimaisuutta, salailua, piittaamattomuutta ja huonoja työolosuhteita. Hyvin varovainen olisin siinä, minkä verran rivityöntekijöitä erilaisista valuvioista syytetään. Kaikki jäljet johtavat siihen, miten seuraa johdetaan.
Late pysyy lukeneena miehenä tästä kaikesta ainakin ulospäin sopivasti sivussa tai taustalla, Jii tuumailee.
Se on totta. Urheilutoimenjohtaja Lelu on roolinsa puolesta enemmän esillä. Kaiken osaaja Nupe teutaroi kulisseissa sen mitä kerkiää ja tuo toisen persoonansa esille julkisuuteen silloin kun hänelle itselleen sopii. Late pysyttelee sivummalla ja osaa heittää nuo sopivat bisnesjargonit aina tilaisuudesta riippuen.
Ja allekirjoittaa samalla myötäilemällä sen mitä pääomistaja joukkueelle ja seuralle omalla toiminnallaan aiheuttaa.
Kyllä vain, Jii, kyllä vain. Jees-virkamiehiä tarvitaan aina hallintoon allekirjoittamaan valtakirjoja ja levittämään mattoja itsevaltiaalle.
Seuraava luku: Positiivisesti ohjelmoitu
Seuraa ja saa blogin tuoreimmat päivitykset Facebookissa ja Instagramissa, tai jätä kommentti alla olevaan laatikkoon. Tai haluatko itse kertoa jotakin? Ota yhteys sähköpostilla: kiekkoaktivisti@gmail.com
Tarinan aiemmat osat
LUKU 1: Raastepöydästä voi aloittaa
LUKU 2: Märkäkorvapuusti
LUKU 4: Juhamatti vs. Juhamatti
4 kommenttia artikkeliin ”LUKU 5: Syksyllä yhtä ja keväällä kolmatta”