22Kes/15Off

Coach corner: Pelicansin kokoonpano 2015-2016

Kokoonpano23062015

Ykkössentteri Ryan Potulnyn hankinnan myötä Pelicansin tulevan kauden joukkue on koossa. Miltä tilanne näyttää?

Ilmassa leijuu turhaan jonkinlainen halpisjoukkueen maine, sillä tiettävästi Pelicansin joukkueen hinta tällä hetkellä vastaa viime kauden toteutunutta pelaajabudjettia. Merkittäviin vahvistuksiin ei kesken kauden välttämättä ole budjetissa varaa, mutta joukkue ei ole ainakaan merkittävästi heikentynyt. Toki etenkin ulkomaalaispelaajia kohtaan odotukset on pidettävä maltillisina, mutta tässä kohtaa tämän kokoonpanon jalkeille saaminen on jo torjuntavoitto pääkilpailijoihin nähden.

Alla olevaa kokoonpanoa hahmotellessa käy ilmi, että Pelicansilla on varsin hyvät palaset ketjujen roolittamiseen, mutta samalla tietyt yksittäiset pelaajat määräävät vahvasti muidenkin rooleja.

Ryan Potulny saanee toiselle laidalleen joko Antti Erkinjuntin tai Vili Sopasen. Päädyn ensin mainittuun. Tämä tietää sitä, että oikealle laidalle tarvitaan tulivoimaa, siihen tarjotaan näyttöpaikkaa Antti Jaatiselle. Jaatisen kyky kantaa ykkösketjun vastuuta ja 20 minuutin peliaikaa on suuri kysymysmerkki, mutta potentiaalia ei kannata haudata kolmos-nelosketjuun ilman näyttöpaikkaa.

Henri Heino kiilaa kakkossentteriksi, isommassa roolissa myös Heinon pelillinen esimerkki säteilee joukkueeseen vahvemmin. Samalla alempien ketjujen kompromissit alkavat vaikuttaa: laidoille laitetaan arvoituksellinen Anrei Hakulinen ja Sopanen. Ketjulla on ihan hyvä potentiaali laadukkaaseen kahden suunnan peliin, joskin maalien viimeistely voi olla takkuista.

Seuraava ketju on rakennettu Hannes Björnisen ja sitä kautta Lahti-kiekon tulevaisuuden ehdoilla - Björninen tarvitsee peliaikaa ja keskushyökkääjän kokemusta. Siihen hän saa vasemmalta laidalta hyvää tukea jo kokeneelta Juhani Tyrväiseltä, oikeaan laitaan taas uhrataan Teddy Da Costa, jossa näen edelleen enemmän laiturin kuin keskushyökkääjän elkeitä. Ranskalaisella on kuitenkin sitä tarvittavaa yllätyksellisyyttä, jota kahdelta ketjukaverilta uupuu. Björninen ei ole vielä vahvimpia puolustuspäässä, mutta kolmen sentterin ketju paikkaa tuota puutetta. Da Costan paikka voi heilua nopeastikin Sebastian Revon ja Miska Siikosen lyödessä painetta.

Aina Pelicansin menestyessä joukkueesta on löytynyt puhdasverinen louhintayksikkö, nyt sen arvokkaan pestin ottavat vastaan Taavi Vartiainen, profiiliaan nostanut Marko Pöyhönen ja Janne Ritamäki. Näin joukkueen rakenne mahdollistaa myös sen, että alivoimien hyökkääjäpareiksi muodostuvat vaivattomasti esimerkiksi: Pöyhönen-Ritamäki, Björninen-Tyrväinen ja Heino-Vartiainen.

Joonas Alanteelle ja Miika Roineelle on vaikeaa nähdä suurta käyttöä Matikaisen miehistössä.

Erkinjuntti - Potulny - Jaatinen
Hakulinen - Heino - Sopanen
Tyrväinen - Björninen - Da Costa
Vartiainen - Pöyhönen - Ritamäki
Alanne, Repo, Roine, Siikonen

Puolustuksessa parien muodostaminen on joustavampaa. Vasemmista puolustajista Stefan Lassenilla lienee lähtökohtaisesti parhaat edellytykset pelata Juha Leimun vierellä isoa peliaikaa puolustavammassa roolissa. Lopun kuusikon muodostavat oikealla Jan Latvala ja Eetu Sopanen, vasemmalla Nico Manelius ja Ben Blood. Jalkavammasta toipuvalla Niko Tuhkasella ja yhä tasoaan hakevalla Juha-Pekka Pietilällä on silti tasavertainen mahdollisuus murtautua pelaavaan kuusikkoon.

Lassen - Leimu
Manelius - Latvala
Blood - Sopanen
Tuhkanen - Pietilä

Maalilla Janne Juvosen nimi riittää viime kauden jälkeen sanottavaksi. Sami Rajaniemi voi olla hyvä kirittäjä tai sitten ei, eikä sillä ole niin väliäkään, jos kaikki menee Juvosen kohdalla kuten toivotaan.

Juvonen
Rajaniemi

 

Edellinen kirjoitus >> Playoff-partoja ja otteluohjelmia

6Maa/15Off

Näin kasataan Pelicansin joukkue 1,6 miljoonalla

Hankinnat04032015Jossain kohtaa luultavasti ajattelet, että Aktivisti on saanut peruuttamattoman yläraajavamman, mutta luehan toki myös perustelut.

Sanomattakin on selvää, että Pelicansin tilanne saisi näyttää huomattavasti paremmalta, eikä seuran kiristyvä taloustilanne auta asiaa. Kritiikin vastapainoksi on kuitenkin hyvä esittää omiakin ehdotuksia, joten tässäpä yksi näkemys uuden joukkueen rakentamiseen. Nyt kasataan edullinen ja Pelicansin nyky-identiteetin mukainen joukkue!

MAALIVAHDIT Onneksi joukkueen tärkein tontti, eli ykkösmaalivahdin rooli, on Janne Juvosen toimesta kunnossa. Luotan hänen valmiuteensa pelata tarvittavat 50-55 ottelua. Pelaajabudjetin kutistuessa joutunee tämä osasto leikkurin alle, eikä Pelicans voi palkata Juvosen pariksi Jere Myllyniemen tai Andy Chiodon tyyppistä vahvaa backupia. Kauteen lähtö kaksikolla Juvonen-Eskelinen on uhkapeliä, mutta riskin kostautuessa maalivahteja löytynee markkinoilta.

Juvonen
Eskelinen

PUOLUSTUS Vastaavasti Pelicansin ongelma lähtökohtaisesti on, että kenttäpelaajissa suvereenit huippuyksilöt puuttuvat. Esimerkiksi Juhani Tyrväinen ja Juha Leimu ovat laatupelaajia, mutta eivät illasta toiseen minkä tahansa joukkueen ykköskentälliseen mahtuvia tähtiä. Pelicansin ykköspakin roolin Leimu pystyy kuitenkin kunnossa ollessaan täyttämään suvereenisti.

Leimu, Jan Latvala ja Nico Manelius ovat puolustuksen varmimmat kortit. Eetu Sopanen ja pienen otannan perusteella myös Ville Väinölä vaikuttavat yllättävänkin valmiilta liigapeleihin, Juha-Pekka Pietilällä vastaavasti on viimeinen mahdollisuus todistaa oma paikkansa Pelicansissa. Puolustus huutaa yhtä hankintaa ja esimerkiksi Niko Tuhkasen jatkosopimusta.

Joonas Jalvanti on se puolustaja, jota tähän puolustukseen kaivattaisiin. Hänellä kuitenkin sopimus Örebron on voimassa, joten Liigan sisäisenä halpana hankintana nostankin esiin JYPin 188-senttisen ja 90-kiloisen Henri Auvisen, joka pelaa 22-vuotiaana jo neljättä vajaata kauttaan kovassa joukkueessa. Hän tuskin olisi saamassa suurta roolia Jyväskylässä. Auvista on kuvailtu ronskiksi puolustuspään luutijaksi. Huomionarvoista on, että Mestiksen suurista miinusmääristä huolimatta hän on pystynyt pelaamaan nolla/plusmerkkistä peliä Liigassa. Näin puolustus ei erityisesti vahvistu, mutta ei myöskään heikkene. Lisäksi säästöt parantavat mahdollisuuksia kesken kauden tehtäviin hankintoihin.

1 Leimu - E Sopanen
2 Manelius - Latvala
3 Auvinen - Pietilä
4 Tuhkanen - Väinölä

KESKUSHYÖKKÄÄJÄT Pelicansin ulkomaalaishankinnat ovat kautta linjan sutta ja sekundaa, joten nostaisin joukkueen kotimaisuusasteen tappiinsa. En myöskään ole lainkaan varma, että Pelicansin kannattaisi edes yrittää hankkia selvää ykkössentteriä tyyppiluokkaa Zach Hamill - Stephen Dixon. Tasakentällisin pelattaessa Pelicans ei saanut esimerkiksi Tyler Redenbachista mitään irti, sillä Pelicansin pelikirjassa keskikaistan sentteripeliä ei ole olemassa.

Voitaisiinko hyökkäysketjut siis rakentaa duunarimaisten keskushyökkääjien ympärille? Esimerkiksi JYPissä Eric Perrinin takana viime kausina pelanneet sentterit (Hytönen, Lahti, Asplund) eivät ole olleet varsinaisia silkkikäsiä, vaan enemmän monipuolisia työjuhtia. Yllätysvetoina nostankin keskusteluun juuri Ilveksessä uransa nosteeseen saaneen Turo Asplundin ja Tapparassa isompien tähtien varjossa hyvin pelaavan Jarkko Malisen.

Malisen/Asplundin ja Henri Heinon hankintojen myötä Pelicansilla olisi monipuoliset keskushyökkääjät, joista on tilanteesta riippumatta joukkueelle jotain hyötyä vähintäänkin likaisen työn tekijöinä. Hurjalta näyttävä lähtökohta antaisi samalla optimaaliset työkalut Pelicansin raastavan pelitavan toteuttamiseen. Pitkässä juoksussa Pelicansin pelaaminen voi hyvinkin olla tehokkaampaa heidän toimestaan, kuin jos joukkueeseen hankittaisiin uusi taiteileva ja mutkia oikova "Redenbach". Luultavasti Lahdessa jatkavan Teddy Da Costan parempi tontti on laidassa, mutta tarvittaessa hänestä ja Tyrväisestä saadaan vaihtoehtoja keskellekin.

1 Malinen/Asplund
2 Heino
3 Björninen
4 Pöyhönen/Lahtela
(Tyrväinen)
(Da Costa)
(Roine)

LAITAHYÖKKÄÄJÄT Edellä mainituista syistä johtuen laitahyökkääjiltä vaaditaan Pelicansissa keskimääräistä enemmän, jopa ylivoiman pyörittämistä. Pelicansiin on huhuttu erityisesti Jesse Saarista ja Antti Erkinjunttia, todennäköisesti jompi kumpi varma 30 pisteen mies on heistä napattava. Valinta kohdistuu Erkinjunttiin, sillä Saarisen hintalappu ja häneen kohdistuvat odotukset ovat huippukauden jäljiltä ylikovat odotusarvoon nähden.

Päävammat ovat aina arvaamattomia, mikä asettaa kysymysmerkkejä Vili Sopasen ylle, mutta franchise-pelaajana hänelle on paikka avoinna kunnossa ollessaan. Mikäli Sopanen putoaisi pois laskuista, voisi oikean laidan hankintalistalla mahdollisuuksien rajoissa olla esimerkiksi joku kolmikosta Pekka Jormakka, Juuso Ikonen tai Chad Rau.

Sopanen, Da Costa ja Anrei Hakulinen muodostaisivat varsinaiset hyökkäyspelin aivot omissa ketjuissaan, sekä ottaisivat osaltaan vastuuta ylivoimien ratkaisuista. Kolmessa kärkiketjussa heidän laituripareinaan pelaisivat Tyrväinen, Erkinjuntti ja Antti Jaatinen.

Nelosketju muodostettaisiin perinteisellä kaavalla viisikosta Marko Pöyhönen, Janne Ritamäki, Jesse Rohtla, Taavi Vartiainen, Mikko Lahtela. Hyökkäyksen mustia hevosia olisivat mahdollisesti Pohjois-Amerikasta palaava Sebastian Repo sekä Miska Siikonen. Vastaavasti täysin kuvasta kadonneelle Joonas Alanteelle ja heiveröiselle Miika Roineelle ennustan vaikeita aikoja.

1 Tyrväinen - V Sopanen
2 Erkinjuntti - Da Costa
3 Hakulinen -  Jaatinen
4 Ritamäki - Rohtla
Alanne, Siikonen, Repo, Vartiainen, Roine

 

JOUKKUEEN KOKONAISHINTA noin 1,6 miljoonaa euroa. Kassaan jää huomattava määrä rahaa puolustajan tai hyökkääjän hankintaan kesken kauden tilanteesta rippuen, tarvittaessa myös maalivahtiosaston vahvistamiseen. Yhtenäisellä kotimaisella joukkueella ja raastavaan pelityyliin paremmin sopivilla pelaajilla pistetilikin luultavasti karttuisi paremmin kuin ulkomaalaisiin ihmemiehiin riskeeraamalla.

 

Edellinen kirjoitus >> Hankkiiko Pelicans järjestelmällisesti vääräntyyppisiä pelaajia?

10Lok/14Off

Vain Pasi Nurminen kelpaa lahtelaisille

Nupe10102014

Kuvan lapanen liittyy tapaukseen.

Pääsin keskiviikkona todistamaan samanaikaisesti Vili Sopasen liigauran huonointa ottelua ja asiantuntevaa keskustelua Pelicansin nykytilasta ikimuistettavan Ilves-ottelun pohjalta.

4-0 -selkäsaunaan päättyneen pelin johtopäätöksenä oli suurin piirtein se, että Mika Saarisen kaikki pelaajahankinnat ovat olleet paskoja, Pasi Nurminen pitäisi saada takaisin organisaatioon, joukkueeseen pitäisi hankkia enemmän Ryan Laschin ja Justin Hodgmanin kaltaisia tähtipelaajia ja hätäapuna joukkueeseen voisi pikaisesti napata Tuomas Santavuoren.

No, Nupe Nurmisen preesens lahtelaisessa jääkiekkoilussa kohottaa yleensä vähintään puolen joukkueen tasoa, kun homma ei jää ainakaan maalivahtipelistä kiinni. Mutta että Pelicansin nykytila johtuisi huonoista pelaajahankinnoista? Saanen epäillä. Viime kausi oli musta luku Pelicansin liigataipaleella, mutta niin vain tulos puhui keväällä puolestaan, vaikka pelaajahankinnoista aika moni saikin lähteä kauden päätteeksi.

Osuvasti Santavuori, joka edustaa tällä hetkellä Nurmisen 15 kg laihempaa versiota, heitettiin Peliitoista pihalle heti seuraavana päivänä. Hänen hankkimisensa joukkueeseen olisikin todellinen antiteesi juuri iskostetulle ideologialle urheilullisuudesta ja ammattimaisuudesta.

 

Edellinen kirjoitus >> Jatkoaika väittää – Kiekkoaktivisti vastaa

7Lok/14Off

Jatkoaika väittää – Kiekkoaktivisti vastaa

Pelicansin osio Jatkoaika.comin keskustelupalstalla näyttää heränneen mukavasti tähän kauteen. Tässä vastataan muutamaan palstalla esitettyyn väitteeseen.

Niille, jotka eivät sitä vielä tiedä, Jatkoaika on jo yli kymmenen vuotta toiminut jääkiekon nettiraamattu, joka aikoinaan perustettiin periaatteella faneilta faneille, mutta joka on viime vuosina noussut journalismistaan palkituksi ja kenties uskottavimmaksi jääkiekkomediaksi Suomessa. Sivuston kruununjalokivi on tietenkin keskustelupalsta, jonka Liiga-kategoriasta myös Pelicansin oma osio löytyy ja sieltä alla olevat lainaukset.

1) "Peliä kuitenkin käännettiin tänään nopeasti, eikä jääty turhaan kiekottelemaan puolustusalueelle."

Aravirran ja Suikkasen perinnöistä ei tainnut jäädä paljoa käteen. Heidän aikanaan koko joukkue osasi parhaimmillaan salamannopeasti lukea kentällä milloin kannattaa kääntää peliä nopeasti pystyyn (mahdollisuus esimerkiksi ylivoimahyökkäykseen) ja milloin "peruutella" omaan päätyyn esimerkiksi vaihtotilanteessa. Nopea kääntäminen on Tomi Lämsän Pelicansin kulmakiviä ja selkeä valittu linja, mutta se ei ole automaattinen kehu tai avain onneen. Aivan vastaavasti (nykyjääkiekossa) alivoimalla paineistetaan silloin, kun vastustajalla ei ole kiekko kunnolla hallussa, mutta jos vastustaja onnistuu rauhoittamaan, vetäydytään tiiviiseen neliöön. Väärässä kohtaa tehty paineistus johtaa kahdessa sekunnissa vastustajan maalintekopaikkaan. On kaikkien pallopelien lainalaisuus, että yhdellä hetkellä vastustajalle voidaan aiheuttaa sekasortoa aktiivisuudella, mutta toisella hetkellä on viisainta pelata passiivisemmin. Tällä hetkellä Pelicansin pelaamisessa on vain hiuksenhieno ero siinä, käännetäänkö nopeasti ja hyvin pystyyn (saadaan painopiste toiseen päätyyn) vai ajaudutaanko hätäisen avaus- ja syöttöpelaamisen myötä tarpeettomaan kiekonmenetykseen.

 2) "Huolestuttavaa edelleen kolmikko Sopanen, Repik, Redenbach. Ei tuossa hurraamista ole kenenkään osalta."

Jos tarkastellaan Pelicansin alkukautta, niin kuinka moni kenttäpelaaja joukkueessa ylipäätään pelaa omalla hyvällä tasollaan tai ylisuorittaa? Perusduunarit Tyrväisen ja Rohtlan johdolla hoitavat ruutunsa, mutta eikö isojen kellojen pitäisi kalkattaa, kun suurin osa avainpelaajista makaa keskinkertaisten kategoriassa? Puolustajat näyttäytyvät virhealttiina ja epävarmoina, parhaat hyökkääjät kärsivät tehottomuudesta - joskin Pelicansin tehtyjen ja päästettyjen maalien suhde on ollut varsin mainio. Kommentissa mainitulle kolmikolle mukavuusaluetta olisi tiivis viisikkopelaaminen, näppärä syöttelypeli ja pelitila isolla jäällä. Nyt joukkueen surkeahko avauspelaaminen ja keskialueen ylittäminen aiheuttavat koko pelaamiseen tietynlaista pakottamista, vaivalloisia siirtokiekkoja ylöspäin ja lopulta parhaat taiturimme kuluttavat energiansa kulmapaineihin pääsemättä kunnolla dominoimaan pelivälineen avulla. Epämukavuusalueella harvemmin hurrataan.

3) "Kai te muutkin näette miten huonosti Paakkis pelaa? Oikeasti? Peli kuolee niin turhauttavan usein juuri siihen että se jää pyörimään kiekon kanssa."

"Unelmatilannehan olisi, jos saataisiin se kiekollinen kakkossentteri, joka osaisi ehkä tehdä myös maaleja."

Tommi Paakkolanvaara on kestosylkykuppi Pelicans-aiheisissa keskusteluissa. Alkukaudesta on ollut jopa pelejä, joissa koko joukkueen kiekollinen toiminta on ollut edellisessä kappaleessa kuvattua takkuamista, mutta kaikki loka kaadetaan yhden Paakkolanvaaran niskaan. Jatkoaika mukaan lukien keskustelu pyörii niin orjallisesti yksilöiden, yksittäisten pelitilanteiden ja otteluiden lopputulosten ympärillä, että Pelicansin kokonaiskuvassa ei nähdä metsää, vaikka seistään ensimmäisten puiden kohdalla. Oleellinen kysymys on: miksi Pelicansin kaikki keskushyökkääjät ovat (ylivoimapeliä lukuun ottamatta) pelillisesti pimennossa? Joukkue puolustaa uhrautuvasti ja taistellen, mutta jos kuvitellaan, että yksi kakkossentteri ratkaisee kaikki kiekollisen pelin rakenteen ongelmat, ollaan luuloissa pahasti hakoteillä. Valmentamisen ja joukkuepelaamisen ydinasia on ratkaista nämä ongelmat ja saada joukkueeseen kuuluvista yksilöistä paras irti, vaikka kaikki pelaajat eivät aina pelaisikaan omimmalla pelipaikallaan.

 

Edellinen kirjoitus >> Lauritsalan ihme II – Kiitos 79-36

17Syy/14Off

Aktiivisuus ja taklaukset eivät yksinään riitä

PelicansLogo2014

Huomenta Kiekkokaupunki, kausi on alkanut! Kirpeän aamun merkiksi herätyskellotkin jo soivat, sillä Pelicans on kolmeen otteluun tehnyt kolme pelitilannemaalia, päästänyt seitsemän ja hävisi eilen kotijäällään pystyyn.

Sehän jo tiedettiinkin, että Pelicans on valmennusta myöten aiempaa kokemattomampi. Heti alkukierrosten ottelut ovat näyttäneet, millä otteella Liiga opettaa nulikkansa*. Viimeistään tässä kohtaa voidaan pyyhkiä ahteria kesän kuntotestien tuloksilla ja harjoitusotteluiden tulosliuskoilla. Nyt seulotaan vähitellen esiin niitä joukkueita, jotka osaavat pelata jääkiekkoa.

Ja eilen valitettava totuus eilen oli se, että ottelun keskivaiheiden ylivoimia ja loppuhetkien väkisin muodostettua painetta lukuun ottamatta Pelicans ei ollut lähelläkään voiton ansaitsemista. Yksittäisellä läpiajolla voidaan jossitella, kyllä. Samoin parilla kardinaalimunauksella ja kahden ensimmäisen erän jäähymäärällä, mutta kokonaiskuvassa Rocky Rautakallio vei Tomi Lämsää narussa heti alusta alkaen.

Edes tuomarikritiikin ei pidä sumentaa sitä, että Pelicans tuli yllätetyksi housut nilkoissa.

Mutta ei se mitään, ei tämä tarkoita sitä, että pyyhe pitäisi heittää kehään. Töitä Pelicansilla on kuitenkin tehtävänään, ja aivan helvetisti onkin. Viimeiset pari ottelua ovat antaneet ensiviitteet siitä, että pelkällä aktiivisuudella ja sinänsä voimakkaalla taklauspelillä ei jääkiekkopelejä voiteta pitkässä juoksussa.

Ässät osoitti eilen sen, miten tuo näennäinen paine kiekon kanssa puretaan. Tarjonta kuntoon, syötöt lapoihin, yhdessä tiiviinä nippuna ylös-alas kenttää. Antaa vastustajan sinkoilla.

Eivät Pelicansin yksilöt ole yhtään sen heikompia, vaikka huudot katsomosta lynkkasivatkin eilen Sopasta, Tyler Redenbachia, Nico Maneliusta, Henri Laurilaa ja ties ketä vuorollaan. Jos jokainen yksilö pitää vuorollaan haukkua, herää kysymys, voisiko vika olla koko joukkueen pelaamisessa? Miten voi olla mahdollista, että joukkue ei tahdo päästä kotikaukalossa omalta alueeltaan ulos kiekon kanssa ja puolustus vuotaa vaarallisia hyökkäyksiä omiin kuin seula?

Kun pelin pelaamisen kanssa kompastellaan jo ensiaskeliin, ei ole ihme, että epävarmuus leviää ja heijastelee lopulta kaikkeen tekemiseen kaukalossa.

 

PS. * "Pitää opettaa joku uusi nulikka iskemään kiekot sisään", totesi Marko Kivenmäki aikoinaan, kun Kristian Kuusela lähti Ässistä.

 

Edellinen kirjoitus >> Avausviikonloppu ja pelin karma

1Elo/14Off

Elokuun ensimmäisen tunnelmat

Kuva27-10-2013

Tähän aikaan vuodesta käytettävissämme on vain yksi fakta. Se löytyy liigajoukkueiden kokoonpanoista.

Vaikka jo näinä päivinä onkin normaalisti tahkottu Pitsiturnausta Raumalla, on ajankohta yhä rajusti aikainen tulevan kauden ennakoimiseen. Kokoonpanoja tarkasteltaessa Pelicansin tilanne on päällisin puolin ihan kiva.

Joukkueelle on brändätty uutta imagoa uudella valmennusjohdolla. Maalin suulla Jere Myllyniemi tuntuu nousseen, ellei tähtikastiin, niin ainakin laatuveskareiden joukkoon. Puolustuksessa voidaan luottaa Juha Leimuun, Jan Latvalaan ja Tomas Kudelkaan, sekä rinnalla kehittyviin omiin poikiin. Tyler Redenbach on hyvä ykkössentteri, Vili Sopasella ja Michal Repikilla on aineksia loistokkuuteen. Taustalla Joel Mustonen nousee vimmalla ja muu kalusto on riittävän hyvää. Alun jääharjoituksissa nuori Sebastian Repo vaikutti suorastaan maagiselta lupaukselta

Pelicans on nyt oikeasti freesi, mielenkiintoinen ja toivottavasti kovalla motivaatiolla kehittyvä nippu.

Pakko silti myöntää, että maanantai soitti myös herätyskelloja. Turun Palloseura edustaa vain yhtä kolmestatoista vastustajasta, mutta arveluttavista viime kausista huolimatta mustavalkoiset ovat koonneet kaksi huippulaadukasta kentällistä ja muuranneet maalinsuunsa tähtikassari Teemu Lassilalla.

Mitkä ovat ne Pelicansin vahvuudet, joilla se selviytyy kahdeksan parhaan joukkoon, kampeaa jatkoon puolivälieristä ja hamuaa mitalipeleihin? Ei sellaisia taida ollakaan.

Siksi herää kysymys, onko joukkueen kokoamisessa sittenkään tehty aivan priimaa työtä? Paljon on varmasti parannettu viime kaudesta. Turhia rönsyjä on karsittu pois. Tapaus Ryan Lasch oli vain kilpajuoksu yhdestä pelaajasta – joskin erinomaisesta sellaisesta – mutta eikö isossa kuvassa Pelicansin tasoisella budjetilla pitäisi saada rakennettua myös niitä vastaansanomattomia vahvuuksia? Ovatko alussa luetellut yksilöt ja osa-alueet sellaisia, jotka tekevät tiukassa pudotuspelisarjassa eron kahden hyvän joukkueen välille?

Asiat on laitettava oikeisiin mittasuhteisiin. Tällä hetkellä jatkuva huippumenestys ei ole realismia Pelicansille. Sellaista vasta rakennetaan, ja alkavalla kaudella maksetaan taas joitakin oppirahoja. Viime kaudesta poiketen ne vain menevät nälkäisempiin suihin.

Punaisen langan pää on löytynyt, mutta malttia tullaan tarvitsemaan meiltä kaikilta. Oli miten oli, niin ainakin olemme selkeämmin matkalla jonnekin. Hetkittäin elämässä ja urheilussa matkakin on tärkeämpää kuin päämäärä.

Ja lopuksi täytyy muistaa, että paljon enemmän kuin nimilistat, ratkaisee joukkueen yhteispeli ja tiiviys, joita lähiviikkoina kasaan parsitaan.

 

Edellinen kirjoitus >> Repik jäi laschytyksen alle

22Tam/12Off

Kritiikki, tuo ammattilaisjääkiekon varjopuoli

Viikonlopun saldona kaksi isoa voittoa Jokereista. Tommi Paakkolanvaara nousi ratkaisijaksi ja Pelicansin Jekyll & Hyde, Vili Sopanen, vastasi lauantain Uuden Lahden haastattelussa kauden mittaan esitettyyn kritiikkiin.

Viikonlopun kuumin pelikaani (© sm-liiga.fi)

Ensin kuitenkin piipahdus Isku Areenan perjantai-iltaan. Jossain toisen ja kolmannen erän välimaastossa olin valmis luovuttamaan kolme pistettä kohti Helsinkiä. Niin vain Pelicans tuli kolmanteen erään täydellä höyryllä ja näpäytti epäilijäänsä. Peli näytti jälleen kerran sen totuuden, että etenkin silloin kun homma yleisesti toimii, kannattaa asiaansa uskoa loppuun asti. Samalla Jokerit jäätyi totaalisesti ja Hodgmanin tasoitusmaalissa jokeripakki Teemu Eronen pääsi verestämään vanhoja muistoja, kun vastustajan isokokoinen hyökkääjä paineli ohi maalintekoon.

Voittolaukauskisassa Tommi Paakkolanvaaran kylmä suoritus ei sinänsä tullut yllätyksenä. Kuuleman mukaan mies on treenannut läpiajoja isot määrät, ja se näkyy suorituksissa.

Lauantain vierasvoitto oli taas hieno venyminen Pelicansilta. Tasokas ottelu, vaikkakaan ei erityisen viihdyttävä. Ryan Laschin patenttirankkarilla lisäpiste Lahteen, kun toisessa päädyssä Niko Hovinen nol(l)asi kotijoukkueen hyökkääjät toistamiseen.

Merkittävää oli Kai Suikkasen kommentointi sunnuntain ESS:ssa:

- Olimme aika puhki. Pelasimme pitkälti kolmella ketjulla, mikä johtui siitä, että vastustajakin pelasi. Emme oikein uskaltaneet peluutta (Matias) Lopin ketjua heidän vaarallisiaan vastaan.

Ketjun oikean laidan monitoimimies Janne Tavi kellotti 12 minuuttia, mutta Lopin (7:46) ja Blomqvistin (6:46) peliajat todella jäivät vähiin. Jokaiselle ansionsa mukaan, sanotaan. Tällä hetkellä Loppi ja Blomqvist ovat joukkueelleen turhakkeita, joista ei ole hyötyä millään pelin osa-alueilla. Ilman pitkähköä loukkaantumislistaa miehiä tuskin nähtäisiin kokoonpanossa.

Samassa kategoriassa on myös Vili Sopanen lillunut pitkät pätkät tällä kaudella. Lauantain Uudessa Lahdessa mies kommentoi kritiikkiä:

– En osaa sanoa enempää. Antaa anonyymien kirjoitella, helppohan se on huudella nimettömänä, Sopanen tuhahtaa.

– Tuollaiset jutut voi jättää omaan arvoonsa. Aika katkeraa porukkaa.

– Kyllä tässä niin paljon tehdään kuin pystytään. Antaa ihmisten kirjoitella ihan vapaasti, niin paljon kuin sielu sietää.

Sopanen ei totisesti ole valinnut sitä helpointa reittiä harjoittaessaan ammattiaan tuhansien katsojien edessä ja pelatessaan tyylillä, jota perusraatajien Suomessa ei muutenkaan ole koskaan ymmärretty. Ongelmana vain on hyvän ja huonon päivän valtava ero. Siinä missä useimmat joukkuetoverit esiintyvät liki jokaisessa ottelussa intensiivisesti ja tuloksekkaasti, näyttää numero 15 olevan ajoittain henkisesti jossain aivan muualla kuin liigapelissä. Menee veltosti tilanteisiin, ei saa kahden metrin syöttöjä perille tai edes osu välttämättä kiekkoon ollenkaan.

Tuon taitotason pelaajalla kyse ei voi olla mistään muusta kuin huolimattomuudesta ja huonosta valmistautumisesta. Sen kritisoiminen ei ole katkeruutta, vaan pelin lainalaisuus. Edes supertähti Hovinen ei ole kritiikin yläpuolella, vaan oikeastaan suurten odotusten takia pieniäkin pomputteluja katsotaan suurennuslasilla.

Kuinka pitkällä ikuinen lupaus jo olisikaan, jos kykenisi pelaamaan joka ilta sillä tasolla mihin me kaikki tiedämme hänen parhaimmillaan pystyvän? Viime peleissä tiettyä ryhdistäytymistä on nähty, mutta taas huomisesta eteenpäin tason säilyminen on yhtä varmaa kuin ranskalaisen auton käynnistely pakkasella.

Ja kun tässä keskustelussa päätössummeri törähtää, sulkeutuu ympyrä väistämättä siihen tosiseikkaan, että nämä katkerat nettikriitikot osaltaan maksavat Vili Sopasen ja kaikkien muidenkin Pelicans-pelaajien palkan. Pääsylippu Isku Areenalle oikeuttaa sekä aplodeihin, että vihellyksiin.

9Tam/12Off

Mikä mättää, Vili Sopanen?

Pelicans esiintyi Tampereella koko joukkueen voimin heikosti. Se asiantila on ohimenevä. Yhden laitahyökkääjän löysäily sen sijaan näyttää olevan pysyvää.

Voisi ehkä sanoa, että jos ei yksi kuiva kausi tee Hodgmanista tehotonta pelaajaa, niin ei tee myöskään yksi suonenveto Sopasesta tehokasta. Muistan vielä sen Vili Sopasen, joka liigaan tullessaan paineli ilmiömäisillä veivauksillaan puolustajista ohi ja pelasi saman tien ykkösketjussa läpimurtokauden. Jo silloin tiedostettiin suoraviivaisuuden puute, liika mieltymys kulmissa pyörimiseen ja vielä siihen yhteen harhautukseen, mutta yleinen peli-ilme antoi paljon anteeksi.

Pikkuhiljaa vuosien varrella tuo raikkaus on hiipunut, mutta tilastollinen tehokkuus on säilynyt yhä tähän päivään asti. Sietämättömäksi asian tekee tällä hetkellä se, että kehon kieli on alistunut ja poissaoleva. Nyt numero viisitoista kohtaa puolustajan ja menettää kiekon. Kerta toisensa jälkeen.

Erivapauksiakin saisi, jos olisi niiden arvoinen (© sm-liiga.fi)

Siinä ei taida olla mitään ihmeellistä, että huippujoukkueeseenkin osuu alisuorittajia, vaikka äkkiseltään voisi toisin kuvitella. Eräs kommentoija heittikin, että Loppi ja Sopanen on pistetty samaan ketjuun, jotta eivät pilaisi kolmen muun ketjun peliä. Toinen taas vaati ymmärrystä Sopasta ja hänen luontaista pelityyliään kohtaan. Sekin on osittain totta, kaikkien ei tarvitse olla laput silmillä koohottavia duracell-pupuja. Juhamatti Aaltonen sai aikanaan luistaa puolustusvelvoitteista ja säveltää kiekon kanssa omiaan. Ryan Laschillakaan ei aina ole kovin kiire puolustamaan, samoin vapauksia on pelinrakentelussa. Jopa kultapoika-Granlundilta nämä hyväksytään. Ero vain on siinä, että he pistävät selkeästi kaiken likoon ja voittavat kohtaamiaan kaksinkamppailuja - kerta toisensa jälkeen.

Yhdeksän kymmenestä Pelicans-paitaisesta pelaa tällä hetkellä huippuvireessä, mikä hipoo sekin jo täydellisyyttä. He  ovat hypänneet menestyvän joukkueen junaan. Työntekoon, vaatimustasoon, kurinalaisuuteen. Syksyllä 2010 Sopanen lähti koittamaan tätä Jyväskylään Risto Dufvan robottiarmeijaan. Jälleen kerran tilastollisesti keskivertoista suorittamista, mutta 35 peliä oli pääteasema sille matkalle. Keväällä hujoppi oli jälleen takaisin Lahdessa, paineettomassa tilassa tehokkaana osana panoksensa menettäneen joukkueen ykkösketjua.

Kai Suikkasen tultua ollaan jälleen pääteasemalla. Nyt kun pitäisi löytyä kanttia taistella omasta elintilastaan ja raivata tiensä kärkiketjuihin, näyttää Sopaselle riittävän kolmosketjun perussuorittaminen. Tai oikeastaan nyt jo haluton pelailu. Tätä menoa ammatinharjoittaminen jatkuu kohta jossain Ruotsin divarissa, vaikka CV:ssä komeileekin NHL-varaus. Tilalle otetaan Kimi Koivisto tai jopa huhuissa pyörinyt allekirjoittaneen inhokkipelaaja Timo Pärssinen, joka hänkin toimittaa takuuvarmasti työpaikalle ammattimaisen asenteen samalla verokortin kanssa.

Lahtelaisen jääkiekkoilun kokonaiskuvassa palataan taas yhteen tapaukseen, jossa potentiaalinen oma kasvatti ei kykene nousemaan Pelicansin liideriksi, vaan hyytyy perussuorittajien massaan. Riittävä potku persuksille saadaan vasta jossain HIFK:ssa, Ässissä tai SaiPassa. Mikä mättää omien kasvattien nostamisessa tähtiluokkaan, lahtelainen jääkiekkoilu?

Tai voihan olla, että Sopanen tästä vielä nousee vireeseen. Aikaa sille on kuitenkin enää hyvin, hyvin vähän.

4Tam/12Off

Hyökkääjää odotellessa

Pelaajahankintojen perään on huudeltu jo jonkin aikaa, vaikka välttämättä kovin suurta tarvetta niihin ei ole edes ollut. Maanantaina Pelicans kuitenkin heitti verkot vesille ihan julkisestikin.

- Koko ajan töitä tehdään, että sellainen (pelaajahankinta) toteutuisi tammikuun aikana, kommentoi Suikkanen YLEn haastattelussa. Sanan säilän mestari ei ottanut kantaa siihen mistä pelipaikasta tulisi olemaan kysymys, joten saapa nähdä onko siihen jokin koira haudattuna.

Valistuneen arvion mukaan kuitenkin hyökkäys on se osasto jossa tarve olisi tällä hetkellä suurin. Kyllä, Pelicans on yhä tehnyt 2. eniten maaleja koko sarjassa; en tosin tiedä miten kolmen kuukauden summatilastolla voidaan tarkastella joukkueen nykykuntoa. Eivätkä maalit muutenkaan ole se ainoa mittari. Positiivista on se, että aivan viime otteluissa joukkue selätti marraskuun heikomman jakson ja edelleen Niko Hovisen johdolla tiivis peräpää tarjoaa voitonmahdollisuudet käytännössä jokaisessa ottelussa.

Tehtyjen maalien määrä on tullut alkukauden huippuarvoista alaspäin, mikä on aivan luonnollista. Ensimmäisissä 20 ottelussa Pelicans yllätti osan huonosti organisoiduista vastustajistaan niin housut kintuissa, että 4-6 maalin tekeminen ottelussa ei edes kummoisia urotekoja vaatinut. Kauden edetessä puolustukset tiivistyvät ja oma rento pelaaminen muuttuu lähes väistämättä rutiininomaisemmaksi, joten maalimäärien vähenemisessä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Kolmea maalia ottelussa pidetään perinteisesti voittavan jääkiekon edellytyksenä, ja siihen joukkue kykeni huonommankin jakson aikana kohtalaisen usein.

Isossa kuvassa pitääkin nähdä jo pidemmälle kevääseen. Pääkaupunkiseudun joukkueet ovat olleet kantoina kaskessa ja melko isolla todennäköisyydellä joku niistä asettuu vastaan keväälläkin. Äärimmäisen kovia pelejä on tiedossa joka tapauksessa, joten ei joukkueen vahvistaminen toki muitenkaan tilannetta haittaa. Fyysisyyden perään lienee turha haikailla, sillä joukkueen rakentamisessa on valittu tietty linja ja se on Suikkasen linja. Uudelta pelaajalta vaaditaan ennen kaikkea jalkoja, käsiä ja älyä.

Tavi voi vielä pelastaa kautensa nousemalla esiin keväällä. Tuskin ensimmäisenä siirtolistalla. (© sm-liiga.fi)

Kokonaisvaltaisesti katsottuna Ryan Laschin ja hyvin suorittaneen nelosketjun välissä on turhan paljon harmaata massaa. Ykkösketju Luttisen ja Koskirannan/Lopin säestämänä toiminee jo pelkästään jenkkitähden kannattelemana. Paakkolanvaaran johtama nelonen puolestaan voi keväällä olla jopa nelosketjujen parhaimmistoa. Ratkaisevaa tuntuukin olevan mille tasolle niiden välissä olevat kaksi ketjua saadaan nostettua.

Pekka Jormakan paluu ja Justin Hodgmanin onnistumiset tulivat Lappeenrannassa kreivin aikaan. Max Wärnillä täydennettynä ketju voi hyvinkin nousta taas hyvään liitoon ja ainakin kaksi viimeksi mainittua ovat kevättä ajatellen jollain tapaa lupaavia "playoff-pelaajia", jos vain kanukin pinna kestää ottaa iskuja vastaan. Sitten jää osasto Immonen, Tavi, Loppi ja Sopanen, joilta on lähes koko kauden ajan odotettu enemmän kuin mitä on saatu. Jossain välissä tuli lyhyt tehopyrähdys, mutta vain kadotakseen yhtä nopeasti kuin tulikin. Loppia vaivaa jalkavamman aiheuttama kankeus luisteluun, jonka takia mies ei ehdi nyt tilanteisiin.

Niin sanotuista väliketjuista puuttuu tällä hetkellä sekä laatua että kilpailua - osittain toki loukkaantumisvajausten vuoksi.

Pakkohan toisaalta ei ole ketään hankkia. Nykyinenkin joukkue on erittäin laadukas ja sen taso voisi sellaisenaan riittää keväällä pitkälle. Suurennuslasilla löytää muutenkin aina puutteita, joita uusilla pelaajilla sitten pitäisi korjata. Taloudellisesti tilikausi on todennäköisesti tuottamassa useamman sadan tuhannen euron voitot, kun yleisötulot paukkuvat yli budejoidun ja voidaan olettaa, että Hovisesta saadaan (jälkikäteen) NHL:n yli 200 000 euron siirtokorvaus. Tässä tilanteessa hyvin scoutattu vahvistus hyökkäykseen tuntuu järkevältä ratkaisulta. Hölmömpää olisi jättää mahdollisuuksien maksimointi tekemättä.

Kokonaan toinen juttu on sitten se, että onko kyseessä sittenkään laituri vai kenties keskushyökkääjä? Pohjois-amerikkalaisten kiintiö Pelicansilla on joka tapauksessa jo täynnä, joten tulokas liikkuu EU-passilla. Mielenkiintoa lisää myös se, haetaanko apua vain loppukaudeksi vai rakennetaanko jo yhden palan verran ensi kauden joukkuetta.

Täytyypä lähteä tutkailemaan mitä Pohjanlahden takana huhuillaan.

30Jou/11Off

Nihkeää kinkunsulattelua

Mutta mikä sulattaisi Pelicans-hyökkääjien kädet maalipaikoissa? Joukkue tuli joulutauolta hyvällä ilmeellä, mutta nyt tökkii se mitä jo ennen kauden alkua pelättiinkin.

Viikon kaksi ottelua sekä vähensivät että lisäsivät otsaryppyjä. Helsingin ottelu tiistaina oli Pelicansilta erinomaista vieraskiekkoa ja pöytä oli katettuna pisteiden ryöstöä varten. Torstaina kotona HPK oli totaalisesti jyrän alla aivan kuten häntäpään joukkueen kuuluukin. Pelikaanien muuten hyvä kokonaispaketti hyytyi kuitenkin kahden viimeisen metrin aikana, josta tuloksena viisi tolppaa ja kaksi räkämaalia hätää kärsineen Mika Järvisen selän taakse.

Tammikuu tarjoilee 13 ottelua 28 päivän sisään: KalPa kohdataan kahdesti, Jokerit kolme kertaa, Ässät kerran vieraissa, Kärpät ja JYP kerran, Lappeenrantaankin reissataan kahdesti. Tällä viimeistelyn tasolla on kylmää kyytiä tiedossa. Alkukauden Pelicans lasketteli kolmen, parhaimmillaan lähes neljän maalin ottelukeskiarvolla. Viimeiset 10 ottelua ovat tuottaneet enää 2,6 ja viimeiset 5 ottelua 2,0 maalia per peli. Samalla täytyy toki muistaa, että puolustus on pysynyt vähintään yhtä tiiviinä kuin alkukaudestakin.

Keskiviikkona Eetu Ampuja huuteli Uudessa Lahdessa (s.16) kovuuden perään. Joukkue uhkuu tietynlaista kovuutta ja pelirohkeutta varsinkin kiekollisena tunkemalla pieniin väleihin ja menemällä ensimmäisenä tilanteisiin ottamaan taklauksia vastaan, mutta se (peli)kovuuden antaminen todella puuttuu lähes täysin, eli Joonas Järvistä ja Jyri Marttista lukuun ottamatta. Antti Tyrväinen ja Kari Sihvonen olivat pahimmillaan ns. tappotaklaajia, jotka ylilyönneillään kaatuvat SM-liigan pumpulissa omaan mahdottomuuteensa ja edustavat siten kaikkea muuta kuin voittavaa jääkiekkoa. Puhtaasti taklaaville voimahyökkääjille olisi silti edelleen tilausta.

Max Wärnistä tähän rooliin ei ole, vaikka IFK:n kasvatti onkin. Nykyään IFK:n todellista kovuutta näyttääkin edustavan Ilari Melart, joka kovisteli Pelicansin pienimpiä hyökkääjiä pelikatkoilla ja paini tasaväkisesti Lukon Matt Generousin kanssa, joka ei ole mikään tappeluiden erikoismies. No, petopaitojen fanit lienevät varsin tyytyväisiä.

Apuvoimia kaivataan (© sm-liiga.fi)

Kovuudesta päästäänkin siihen, että täysin mikkihiirilaumahan Suikkasen TPS:kin oli mestaruusvuotenaan. Kiekollinen, liikkuva ja raikas, mutta auttamattoman pehmeä. Puolustuksessa Järvinen ja Marttista vastaava Antti Halonen pitivät jöötä, hyökkäyksessä Tomas Plihal oli vahva liideri. Taidollisesti joukkue vain taisi sittenkin olla piirun verran nyky-Pelicansia edellä, paitsi maalivahtiosastolla.

Ja nyt kun se taitopuoli ja viimeistely tökkivät, niin seurauksena on nähdyn kaltaista nihkeää tuhertamista. Jos ei ole lihaosastolle tunkua, niin valitettavan yksin on myös superhyökkääjä Ryan Lasch jäämässä hyökkäyksessä. Vaikka jenkin hopeatarjotin kiiltelee jatkuvasti, niin vierellä Luttinen ei ole osunut maalipuiden väliin viimeiseen kahdeksaan otteluun, Koskiranta sentään kahdesti viimeisissä 23 pelissä. Mutta tämähän tiedettiin jo ennen kauden alkua; ratkaisijaosasto on köykäinen, vaikka alkupuoliskon tolkuton ylisuorittaminen tätä onkin voinut hieman hämätä.

Enää lienee kysymys siitä, kuka on se laitahyökkääjä jonka Pelicans ennen siirtorajaa hankkii.

PIKAPUNTARI

Nousussa:

Kimi Koivisto - Erinomainen sisääntulo HPK-ottelussa. Tällä kaudella Peliitoissa (4ott 0+1=1) maineteot ovat jääneet tekemättä, mutta A-junioreiden SM-liigassa (29ott 15+12=27) tehot ovat kohdallaan. Sähäkkä, taklaava ja vähän taitavakin, kuin Saarisen veljekset aikanaan. Hyviä oivalluksia Hodgmanin kanssa, siinä missä Brocklehurst oli täysi turisti.

Juha-Pekka Pietilä - Mestis ei ilmeisesti napannut, liigassa vähitellen saavuttamassa hyvää tasoaan. Hyviä ratkaisuja kiekon kanssa, eikä päätä palella hyökkäyssiniviivalla. Jäähyherkkyys vielä ongelmana.

Teemu Rinkinen - Maalintekijää tästä ei taida tulla, mutta nelosketjun puurtaminen hoituu. Hieman fyysisyyttä lisää niin alempien ketjujen energiapelaajana voi vielä ura aueta.

Laskussa:

Vili Sopanen - Komea tarjoilu IFK:n 1-0-maaliin tiistaina juuri kun Pelicans oli vienyt ottelun alkua. Järjesti kuitenkin itselleen muutaman vaarallisen paikan, yllättäen tuloksetta. HPK-ottelussa jälleen totuttua löysää neppailua ja täysin puolittaisia suorituksia. Miksi on jatkuvasti pelaavassa kokoonpanossa?

Matias Loppi - Turhake. Oli huipputikissä, ei ole enää. Jalalla koko ajan myöhässä, eikä hitaiden tilanteiden oivalluksissakaan kehumista. Sopaseen verrattuna sentään yrittää ja haastatteluissa esiintyy lätkäjätkämäisesti, mutta kun tason pitäisi olla enemmän kuin nelossentteri.

Justin Hodgman - Tiistaina 30 minuuttia hyvää kiekkoa, sitten paloi pinna ja loppu peli paskaa. Kärkikynä kirjoittaa komeasti ja useampikin vastustaja menee kerralla nippuun, mutta voikohan näin huonosti viimeistelevää kanukkia ollakaan? Ilmeisen turhautunut omiin suorituksiin, valmennuksen peluutusratkaisuihin ja rinnalla viilettäviin puukäsiin. Temperamentti purkautuu vääriin asioihin: puhtaiden taklausten jälkeen keräilee kamojaan ja itkee tuomareille. Pitäisiköhän kokeilla Laschin rinnalla?