4Tam/13Off

Muuten, mitä Rinkiselle on tapahtunut?

Viimeviikkoinen kirjoitus liigan tason niinsanotusta romahtamisesta poiki palautteen muodossa yhden kysymyksen: "BTW mitä Rinkiselle on tapahtunu hyvän alkukauden jälkeen ?!" Tänään Rinkinen ei ole Bluesin kokoonpanossa Pelicansia vastaan, sillä olkapäävamma on pitänyt Temen sivussa kaukalosta jo kuukauden päivät.

Välttämättä snaipperi ei silti mahtuisi pelaamaan muutenkaan, sen verran karua kertomaa olivat 14 viimeisintä ottelua ennen loukkaantumista:

0+0, 0+0, 0+2, 0+1, 0+0, 0+0, 0+0, 0+0, 0+0, 0+1, 0+0, 0+0, 0+0, 0+0

Viimeisissä neljässä ottelussa joulukuun alussa peliaikaa siunaantui Lauri Marjamäeltä enää 4-8 minuuttia ottelua kohden. Syksyn alkukierrokset olivat Rinkiselle kaima Ramstedtin vierellä tulikuumia, kun laituri nakutti kahdeksaan ensimmäiseen otteluun tehot 8+5=13. Sitten tuli urheilulehtien kansikuvaa ja maajoukkuevalintojen ennakointia. Lahdessa äkkipikaisimmat vaativat tästäkin asiasta Pelicansin seurajohdon päätä vadille, kun pistepörssin kärkimies päästettiin pois joukkueesta.

Asiat eivät kuitenkaan ole aivan näin mustavalkoisia. Seuraavat 22 peliä tuottivat sarakkeisiin enää 2+6=8, mikä tosin riittäisi sekin tasaisella kaavalla Rinkisen yhden kauden piste-ennätykseen. Toisekseen se mitä nämä äkkipikaisimmat eivät yleensä hahmota on se, että nuoret pelaajat tarvitsevat usein maisemanvaihdoksen noustakseen uudelle tasolle. Lahdessa jostain syystä vielä normaaliakin enemmän ja useammin, sillä eihän täällä kukaan oma poika "breikkaa" ja lyö itseään läpi liigan tähtikaartiin. Sellaista ei yksinkertaisesti tapahdu, ei ole tapahtunut sitten... no, Antti Tyrväinen pääsi sentään AHL:ään omalla tyylillään.

Tämän kauden Pelicansissa Rinkinen olisi todennäköisesti ollut täysi statisti muiden statistien joukossa, ellei olisi saanut jätettyä "Lahti-paskaa" taakseen. Myös hulppean alun jälkeinen taantuma on aika tyypillistä ja Bluesin rosterissa on liuta tasokkaita laitureita valmiina nappaamaan peliaikaa nenän edestä. Vastustajatkin alkavat kummasti kiinnittämään huomiota, kun pärstä komeilee lehden kannessa ja pussiin ropisee pari pinnaa per peli.

Puoli kautta on mitättömän lyhyt aika, kun keskinkertaisuudesta leivotaan timanttia, ei kai siinä sen kummempaa. Hyvä, että lahtelaiskasvatti pääsee urallaan eteenpäin ja katkeruuteen on turha sortua, sillä täällä läpilyöntiä ei ainakaan olisi tapahtunut Suikkasen alaisuudessa. Keväällä tai viimeistään ensi kaudella Teemu Rinkinen on taas vähän valmiimpi pelaaja ja jos tarjoilu pelaa, niin yli 40 pistettä on täysin mahdollisuuksien rajoissa.

PS. Niin ne Rinkisen kokonaistehot? 30 ott, 10+11=21.

30Jou/11Off

Nihkeää kinkunsulattelua

Mutta mikä sulattaisi Pelicans-hyökkääjien kädet maalipaikoissa? Joukkue tuli joulutauolta hyvällä ilmeellä, mutta nyt tökkii se mitä jo ennen kauden alkua pelättiinkin.

Viikon kaksi ottelua sekä vähensivät että lisäsivät otsaryppyjä. Helsingin ottelu tiistaina oli Pelicansilta erinomaista vieraskiekkoa ja pöytä oli katettuna pisteiden ryöstöä varten. Torstaina kotona HPK oli totaalisesti jyrän alla aivan kuten häntäpään joukkueen kuuluukin. Pelikaanien muuten hyvä kokonaispaketti hyytyi kuitenkin kahden viimeisen metrin aikana, josta tuloksena viisi tolppaa ja kaksi räkämaalia hätää kärsineen Mika Järvisen selän taakse.

Tammikuu tarjoilee 13 ottelua 28 päivän sisään: KalPa kohdataan kahdesti, Jokerit kolme kertaa, Ässät kerran vieraissa, Kärpät ja JYP kerran, Lappeenrantaankin reissataan kahdesti. Tällä viimeistelyn tasolla on kylmää kyytiä tiedossa. Alkukauden Pelicans lasketteli kolmen, parhaimmillaan lähes neljän maalin ottelukeskiarvolla. Viimeiset 10 ottelua ovat tuottaneet enää 2,6 ja viimeiset 5 ottelua 2,0 maalia per peli. Samalla täytyy toki muistaa, että puolustus on pysynyt vähintään yhtä tiiviinä kuin alkukaudestakin.

Keskiviikkona Eetu Ampuja huuteli Uudessa Lahdessa (s.16) kovuuden perään. Joukkue uhkuu tietynlaista kovuutta ja pelirohkeutta varsinkin kiekollisena tunkemalla pieniin väleihin ja menemällä ensimmäisenä tilanteisiin ottamaan taklauksia vastaan, mutta se (peli)kovuuden antaminen todella puuttuu lähes täysin, eli Joonas Järvistä ja Jyri Marttista lukuun ottamatta. Antti Tyrväinen ja Kari Sihvonen olivat pahimmillaan ns. tappotaklaajia, jotka ylilyönneillään kaatuvat SM-liigan pumpulissa omaan mahdottomuuteensa ja edustavat siten kaikkea muuta kuin voittavaa jääkiekkoa. Puhtaasti taklaaville voimahyökkääjille olisi silti edelleen tilausta.

Max Wärnistä tähän rooliin ei ole, vaikka IFK:n kasvatti onkin. Nykyään IFK:n todellista kovuutta näyttääkin edustavan Ilari Melart, joka kovisteli Pelicansin pienimpiä hyökkääjiä pelikatkoilla ja paini tasaväkisesti Lukon Matt Generousin kanssa, joka ei ole mikään tappeluiden erikoismies. No, petopaitojen fanit lienevät varsin tyytyväisiä.

Apuvoimia kaivataan (© sm-liiga.fi)

Kovuudesta päästäänkin siihen, että täysin mikkihiirilaumahan Suikkasen TPS:kin oli mestaruusvuotenaan. Kiekollinen, liikkuva ja raikas, mutta auttamattoman pehmeä. Puolustuksessa Järvinen ja Marttista vastaava Antti Halonen pitivät jöötä, hyökkäyksessä Tomas Plihal oli vahva liideri. Taidollisesti joukkue vain taisi sittenkin olla piirun verran nyky-Pelicansia edellä, paitsi maalivahtiosastolla.

Ja nyt kun se taitopuoli ja viimeistely tökkivät, niin seurauksena on nähdyn kaltaista nihkeää tuhertamista. Jos ei ole lihaosastolle tunkua, niin valitettavan yksin on myös superhyökkääjä Ryan Lasch jäämässä hyökkäyksessä. Vaikka jenkin hopeatarjotin kiiltelee jatkuvasti, niin vierellä Luttinen ei ole osunut maalipuiden väliin viimeiseen kahdeksaan otteluun, Koskiranta sentään kahdesti viimeisissä 23 pelissä. Mutta tämähän tiedettiin jo ennen kauden alkua; ratkaisijaosasto on köykäinen, vaikka alkupuoliskon tolkuton ylisuorittaminen tätä onkin voinut hieman hämätä.

Enää lienee kysymys siitä, kuka on se laitahyökkääjä jonka Pelicans ennen siirtorajaa hankkii.

PIKAPUNTARI

Nousussa:

Kimi Koivisto - Erinomainen sisääntulo HPK-ottelussa. Tällä kaudella Peliitoissa (4ott 0+1=1) maineteot ovat jääneet tekemättä, mutta A-junioreiden SM-liigassa (29ott 15+12=27) tehot ovat kohdallaan. Sähäkkä, taklaava ja vähän taitavakin, kuin Saarisen veljekset aikanaan. Hyviä oivalluksia Hodgmanin kanssa, siinä missä Brocklehurst oli täysi turisti.

Juha-Pekka Pietilä - Mestis ei ilmeisesti napannut, liigassa vähitellen saavuttamassa hyvää tasoaan. Hyviä ratkaisuja kiekon kanssa, eikä päätä palella hyökkäyssiniviivalla. Jäähyherkkyys vielä ongelmana.

Teemu Rinkinen - Maalintekijää tästä ei taida tulla, mutta nelosketjun puurtaminen hoituu. Hieman fyysisyyttä lisää niin alempien ketjujen energiapelaajana voi vielä ura aueta.

Laskussa:

Vili Sopanen - Komea tarjoilu IFK:n 1-0-maaliin tiistaina juuri kun Pelicans oli vienyt ottelun alkua. Järjesti kuitenkin itselleen muutaman vaarallisen paikan, yllättäen tuloksetta. HPK-ottelussa jälleen totuttua löysää neppailua ja täysin puolittaisia suorituksia. Miksi on jatkuvasti pelaavassa kokoonpanossa?

Matias Loppi - Turhake. Oli huipputikissä, ei ole enää. Jalalla koko ajan myöhässä, eikä hitaiden tilanteiden oivalluksissakaan kehumista. Sopaseen verrattuna sentään yrittää ja haastatteluissa esiintyy lätkäjätkämäisesti, mutta kun tason pitäisi olla enemmän kuin nelossentteri.

Justin Hodgman - Tiistaina 30 minuuttia hyvää kiekkoa, sitten paloi pinna ja loppu peli paskaa. Kärkikynä kirjoittaa komeasti ja useampikin vastustaja menee kerralla nippuun, mutta voikohan näin huonosti viimeistelevää kanukkia ollakaan? Ilmeisen turhautunut omiin suorituksiin, valmennuksen peluutusratkaisuihin ja rinnalla viilettäviin puukäsiin. Temperamentti purkautuu vääriin asioihin: puhtaiden taklausten jälkeen keräilee kamojaan ja itkee tuomareille. Pitäisiköhän kokeilla Laschin rinnalla?

8Lok/11Off

Pöytä on katettu: Pelicans-SaiPa

Se on täällä taas! Syksyn kiinnostavimpaan kotiotteluun on aikaa enää pari tuntia.

Vaikka jostain syystä tätä otteluparia ei SM-liigan avauskierrokselle kelpuutetakaan, niin ilmassa on silti aitoa hegemonia-tunnelmaa. Pelicans ja SaiPa ovat verivihollisia, yritti sitä hyssytellä miten päin tahansa

Sinänsä mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Pelicans lähtee matsiin rökäletappio niskassaan, SaiPa puolestaan Lukko-murskajaisten siivittämänä. Alkukauden perusteella Pelicansille lienee aivan sama kumpi tekee avausmaalin, mitää jäätyilyä ei ole luvassa kummassakaan vaihtoehdossa.

Otetaan tällä kertaa pelaajanäkökulma peliin:

Todella tärkeä palaaja Pelsun kokoonpanoon on Markus Seikola. Joukkueen taitavin kiekollinen puolustaja on aina tärkeä joukkueen osanen, mutta varsinkin modernin huippukiekollisen pelitavan toteuttamisessa, jossa Seikolan kaltaisen syöttömaestron esimerkki ja rohkeus tarttuu muihinkin puolustajiin. Toisaalta asetelman voi kääntää myös päälaelleen: hyvin valmennetussa ja edistyksellistä viisikkopeliä toteuttavassa joukkueessa ne puukätisetkin pakit saavat syötön ruutuun, kun syöttölinjoja on tarjolla useampia ja lähes aina vähintään yhdessä niistä on oma pelaaja vapaana. Uskon silti Seikolan poissaololla olevan paljon suurempi merkitys kuin vaikkapa Matias Lopilla.

Jatkoajan otteluennakko väittää, että tiistaina KalPa ampui Niko Hovisen itseluottamuksen palasiksi. Tuskinpa. Silloin sattui huono päivä ja kaikki sattui uppoamaan. Jos joskus itseluottamus onkin rakoillakseen, niin se aika ei ole näinä viikkoina.

Syystä tai toisesta Max Wärn puuttuu Hodgmanin ketjun laidalta ja tilalle on nostettu Teemu Rinkinen. Suikkanen lienee laskenut 1+1 pelipaikalle jossa maalipaikkoja siunaantuu: Rinkinen osaa, tai on ainakin joskus osannut, viimeistellä ja Wärn ei.

Jesse Saarinen: Lappeenrannan vähäisempi yökerhotarjonta ja liigatason palkkatulojen loppumisen vaara ovat ilmeisesti pakottaneet Jepen harjoittelemaan vähän ammattilaisuutta ja... niin, harjoittelemaan. Yritti Jantus-meiningillä sillä erolla, että Jarnalla oli viitisentoista vuotta enemmän (treeni)pohjia alla ja hivenen enemmän talenttiakin. Ensin meni kunto, ja sen jälkeen pääkoppa takalukkoon. Nyt näyttäisi jumi auenneen, mistä osoituksena pistepörssin 5. sija. Samalla SaiPan toimistolla huokaistaan helpotuksesta kun tämä arpa näyttäisi olevan voittava.

SaiPalla on muutenkin kasassa kohtalaisen mielenkiintoinen nippu, kun vähän pinnan alta raaputtaa. Maalivahti Jere Myllyniemi on ainakin ajoittain ihan pätevä kassari liigakehiin. Puolustuksessa Richard Lintner on tähtipelaaja isolla t:llä ja Brian Salcido säestää kiekollisena. Hyökkäyksen syömähampaan muodostaa kaksikko Koskiranta-Saarinen. Jarruketjun sentteri Ville Koho on ollut mukana niin kauan kuin minä muistan, todellinen SaiPa-ikoni ja arvostettavaa seurauskollisuutta.

Nyt hallille, ykkönen lappuun ja viis tonnia rikki.

 

- - -

Torstain haasteen voittaja on löytynyt. Pelicansin erätaukokisassa palkintona olevalle mönkijälle keksittiin kaksikin käyttötarkoitusta:

"mönkkärillä voi vetää hirven ruhon mettästä tai ajaa puuta näillä keleillä"

Ei niin kovin käytännöllistä urbaanissa ympäristössä, mutta ompahan tuollekin vekottimelle olemassa jonkinlainen funktio.

28Syy/11Off

HPK vs. Pelicans 1-4, pelikirja vs. pelikirja 0-6

Ammattilaistasolla on kova suoritus hallita peliä yksi tai kaksi erää. Rinkelinmäellä Pelicans teki huikean suorituksen ja jyräsi Kerhon yli kolmen erän lähes täydellisellä hallinnalla.

Okei, tämän illan HPK ei ollut kaksinen tasonmittari, ei sieltä päinkään. Mikko Tolvanen maalillaan teki voitavansa ja selvisi ainoana kaukalosta puhtain paperein, mutta kenttäpeli oli paineen alla täysin sekaisin. Varsinkin hyökkäystenrakentelussa noutaja tuli usein jo omalla siniviivalla ja kiekonmenetyksiä nähtiin oranssipaidoilta käsittämätön määrä.

Toisaalta Kerho oli voittanut kaksi edellistä kotipeliään ja pystynyt kohtalaisen hyviin esityksiin. Tänään vierasjoukkue vain yksinkertaisesti riisui eksyneen ritarilauman aseista täydellisesti. Pelicans oli rohkea, valpas ja täynnä itseluottamusta alusta loppuun saakka. Ensimmäinen merkki tulevasta nähtiin jo muutaman sekunnin pelin jälkeen, kun aloitusvoiton jälkeen Seikola avasi Koskirannan läpiajoon HPK-pakkien välissä ammottaneesta kunniakujasta. Alkutahdit vyörytykselle oli lyöty samantien.

Tällaisia suorituksia näkee ammattilaiskehissä erittäin harvoin. Kyse ei ollut 10 minuutin tai yhden erän painostuksesta, vaan ottelun kulku oli Suikkasen miehistön käsissä täydet kolme erää. Yksittäisissä vaihdoissa HPK:kin näytti liigajoukkueelta vastustajansa rinnalla, mutta sitä ei kestänyt montaa vaihtoa putkeen. Paremmalla viimeistelyllä lukemat olisivat aivan hyvin voineet olla 2-7. Pelicans teki Rinkelinmäen muinaisesta kirouksesta hakkelusta samaan tapaan kuin Jukka Jalosen HPK aikoinaan tottui viemään vastustajaa kuin pässiä narussa.

Lahtelaisittain päänvaivaa aiheuttivat lähinnä pienet huolimattomuusvirheet, HPK:n yllättävän vaaralliset tilanteet ja Niko Hovisen aavistuksenomainen haparointi. Kerho-luotsi Rindellkin myönsi, että 1-0-johto Niko Niemisen maalilla oli ansaitsematon, mutta sitäkin ennen Kerho ehti jo kolisuttelemaan tolppia niistä harvoista tilanteistaan.

Jälleen kerran Pelicans kuitenkin kampesi itsensä väkisin tappiolta tasoihin ja 2. erässä vauhdilla ohi. Rinkelinmäen pari metriä normaalia leveämpi kaukalo vain korosti tasoeroa: vierasjoukkueella oli roimasti tilaa syötellä ja kuljetella, kun taas kotijoukkuetta ahtaus vaivasi joka ratkaisussa. Pakki-pakki-syötön jälkeen löytyi usein vapaita valkopaitoja joko laidasta tai keskeltä, joka johti vauhdikkaisiin hyökkäyssinisen ylityksiin joko kuljettamalla tai päätykiekot voittamalla. Nimenomaan Pelicansin loistelias syöttöpeli sai oranssipaidat näyttämään hitailta, vaikka fyysisesti joukkueiden välillä tuskin ratkaisevia eroja on.

Lieväksi kauneusvirheeksi voidaan laskea ylivoiman tehottomuus. Roima ylivoima-aika ja iso tila olisi pitänyt pystyä käyttämään paremmin hyödyksi ja realisoimaan maaleina. Toivottavasti Loppi tuo tarvittavan rytmin ykkösylivoimaan ja vapauttaa hieman Laschia pelinrakenteluvastuusta.

Yksittäisistä pelaajista on nostettava esille Teemu Rinkinen, joka paransi esitystään roimasti aiemmista. Sami Blomqvist tuurasi Sopasta pirteästi, joskaan hattuja ei vielä kannata ilmaan heitellä. Tuttuun tapaan Lasch kirvoitti useammatkin huokaukset pyöritellessään vastustajia solmuun ja karvatessaan irtokiekkoja itselleen loputtomalla tarmolla. Pekka Jormakka vastasi tänäänkin kaukalon nopeimmasta kyydistä - Latvalan avaamasta läpiajosta olisi suonut tehdä maalinkin.

HPK:n illan hahmona puolestaan hääri Tuukka Mäkelä, joka selvisi naurettavasta sucker punchistaan Koskirannan naamaan ilman jäähyä, lämäsi rännikiekkoa yrittäessään kahdesti kiekon yli laidan vaihtopenkillä istuvia joukkuekavereitaan hipoen ja kuittasi saldokseen -2. Kuvaavaa oli myös Marko Tuulolan jäätyily läpiajoissaan. Aina tyylikkäällä Kerho-kapteenilla olisi käsiä ja tarkkuutta tehdä niistä maalejakin, mutta tällä kertaa ei syntynyt edes vetoa maalia kohti. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa tunnelma oli hämeenlinnalaisittain kuin MM-hiihtojen dopingskandaalin aikoihin.

Paikallisten illan annin paketoikin ytimekkäästi 2. erätauolla vanhempi rouvashenkilö käytävän laidalla:

"Jesta, mitä kakkapeliä."

 

Lihapiirakka ja kurahousut

Noin muuten Rinkelinmäki (sitä sponsorinimeähän en varmasti käytä) oli, kuten aina, oma nostalginen itsensä. Tiskiltä saa edelleen lihapiirakkaa, joka käydään sitten käytävän toisella puolella itse maustamassa ketsuppipulloja rutistellen ja pikkelssiä lusikoiden. Vessassa hana toimii niistä pyöritettävistä nupeista, tiedäthän, kylmää oikealta ja kuumaa vasemmalta. Peilillä vessaa ei oltu siunattu, ja sen ovat paikalliset näköisiäkin ettei peilille käyttöä ole ollut ennen kuin ihmisten ilmoille lähdettiin.

Erätaukokilpailuna pikkujunnujen rankkarikisa polvet notkuen ja kiekko vielä märkään jäähän takertuen toimii aina. Siinä pysytään aiheessa, toisin kuin aarteenmetsästyksissä ja ties missä espoolaisissa golfpallon puttauskisoissa.

Ottelun jälkeen Tapparan valmennuskaksikko Sami Hirvonen-Marko Ojanen seisoskelivat hallin edustalla. Molemmilla näytti olevan kurat housuissa tulevan vastustajansa scouttaamisen jäljiltä, joten jätin huutamatta "sano terveisiä Dufvalle". Lyötyä lienee lyöty jo tarpeeksi.

25Syy/11Off

Paskavoitotkin lasketaan

Liigaviikko numero kaksi on pelien osalta ohi ja Pelicans on löytänyt odotetun paikkansa sarjataulukosta.

Kunnon ilotulitusta ei vielä ole nähty, mutta tämän viikon voitot ja kahdeksan pistettä kertovat joukkueen iskukyvystä. Kaksi nousua tappioasemasta vahvoja kotijoukkueita Ässiä ja JYPiä vastaan, sekä kotona TPS:sta selvä voitto, jossa 2-0-maalin jälkeen ei ollut voittajasta mitään epäselvyyttä.

Perjantaina Jyväskylässä ottelun alku oli lähes katastrofaalinen. Heti alivoimalle, maali omiin, Paakkolanvaara lasarettiin ja 5 minuutin ylivoiman tuhriminen. Oman maalin varjeleminen loppupelin ajan oli Pelicansilta kova suoritus JYPin rumputulessa.

Lauantain ottelu ei totisesti noussut miksikään viikon kohokohdaksi. Hyvistä painostusjaksoista huolimatta peli oli takkuista eikä yleisökään tuntunut missään vaiheessa kunnolla syttyvän, vaan ennemminkin odottavan kolmen pisteen korjaamista talteen. Näinkö nopeasti totuttiin hyvään? No, TPS ei ole ollut eikä varsinkaan nykyisin ole niitä kaikkein sykähdyttävimpiä vastustajia.

Tärkeintä on se, että Suikkasen jengi on nopealla tahdilla pystynyt siirtymään harjoituspelien leikittelystä tosipelien voittavaan jääkiekkoon. Siihen tarvitaan näitä tämän viikon ns. paskavoittoja yhden-kahden maalin marginaalilla.

Siihen tarvitaan myös huippuluokan maalivahtipeliä, mutta kovin monia tuskin yllättää että Pappi Hovinen alkaa jo kolkutella maalivahtipörssin kärkipaikkoja. Kolmessa ottelussa selän taakse 4 maalia, Jokerit-ottelun 1. erän jälkeen niskalenkki kaikista kollegoistaan, yhteensä 9 rankkaria joissa 0 päästettyä maalia ja perjantaina syöttöpiste Immosen maaliin. Harmi, että maalintekoyritys JYP-matsin viimeisellä minuutilla kilpistyi vastustajan pelaajiin...

Ja nyt puhutaan vasta Hovisen perushyvästä tasosta. Huipputaso tietää jo nollapelejä, kunhan Niko vain syttyy sillä tasolla pelaamaan.

Sama pätee koko joukkueeseen. Vielä ei olla nähty juuri mitään, vaan ainoastaan jämäkkää suoritusta hyvällä asenteella, joka jo sekin poikii tulosta. Täytyy muistaa, että kovimmassa huippuiskussa pitää olla vasta keväällä.

 

Uusimmat loukkaantumiset viimeistään pakottavat Suikkasen ketjumuutoksiin. Ykkösketjun takana vain Jormakka ja Hodgman tuntuvat olevan hyvässä vireessä, samoin Tavi vaikuttaisi vähitellen piristyvän. Miten olisi Tavi-Hodgman-Jormakka kakkosketjuun? Sopasen mahdollinen poissaolo tietänee myös Sami Blomqvistille liigahommia.

Rinkinen oli yllättävä veto nelosketjun keskelle Pöyhösen sijaan. Tekisi mieli uskoa Suikkasta, mutta Rinkinen ei pelannut Tepsiä vastaan hyvin, kuten ei ole pelannut missään vaiheessa harjoituspelit mukaan lukien. Fiksu valmentaja toki puolustaa pelaajiaan mediassa, eikä lähde julkisesti rankomaan ketään.

 

14Syy/11Off

Lahen top5 (lätkä)jätkät

Tältä listalta poisjääneiden kannattaa huomisesta alkaen tehdä jotain mistä heidätkin muistetaan.

Hot

1) Niko Hovinen: Liigan paras maalivahti jos pääsee huipputasolleen. Itse rauhallisuus. Ensimmäinen jonka nimmarikortit loppuvat kesken.

2) Ryan Lasch: Oli ensimmäisissä harjoituspeleissä täysin ylivoimainen kentällä, mutta ilotulitus hiipui hieman loppua kohden. Paljon on hehkutettu, mutta pystyykö sittenkään nousemaan joukkueen ykköstähdeksi? Todennäköisesti kuitenkin seuran paras ulkomaalaishyökkääjä sitten Brett Lieversin.

3) Markus Seikola: Anssi Salmelan ja Jan Latvalan ohella Pelicansin liiga-ajan parhaita hyökkääviä puolustajia. Ymmärtää miten hyökkäyssiniviivalla operoidaan. Henrilaurilamainen tykki sillä erotuksella, että vedot lähtevät kovaa myös ranteella, aina maalia kohti ja huonoistakin asennoista. Osaa nykyisin puolustaakin, kunhan kiekon kanssa kikkailut eivät kostaudu.

4) Pekka Jormakka: Köyhän miehen Lasch. Kivaa sporttia ja tsemiä harkkamatseissa, mutta kunnon peleissä pitää ruveta laittamaan laattaa pussiin muutenkin kuin rankkareista. Laukoo hanakasti ja myös pyytää onetimer-syöttöjä maila ilmassa, mitä ei ole pahemmin viime vuosina Pelicansissa nähty.

5) Arttu Luttinen: Hidas, mutta kun liu'usta ja veivauksista tulee ajoittain mieleen Jantunen, on pelaajan pakko olla hyvä. Taistelee joka vaihdossa täysillä ja täydentää siten erinomaisesti vastakohtaansa Loppia. Valinta kapteeniksi tällä aikataululla kertoo paljon.

 

Not

1) Sami Blomqvist: Nallipyssy. Loisti 10 peliä viime kauden alusta, sen jälkeen pelaamisessa ei mitään tolkkua. Jalka ei riitä, pelikäsitys ei riitä ja auttamattoman köykäinen 1vs1-tilanteissa. Toivottavasti itseluottamus palaa Peliitoissa.

2) Teemu Rinkinen: Moni kaavailee kolmosketjuun, näinköhän taso riittää. Kokoa olisi, röyhkeyttä ei. Riittääkö asenne ammattilaisuuteen? Vaikuttaa pahasti tapausten Santavuori ja Je. Saarinen uusinnalta. Blomqvistin tavoin Mestis kutsuu - 10 maalia täyteen ja sitten liigaan kokeilemaan.

3) Kari Sihvonen: Ollut pitkään kuin varjo entisestä, eikä Suikkasen pelikirjassa ole sijaa ylilyönneille. Eikö halua vai ehdi enää taklaustilanteisiin? Kiekollista potentiaaliakin on, mutta tyytyy pyörimään ympyrää kulmissa. Aiemmin Nupen paras ase fyysiseen peliin, mutta antaako Suikkanen päästää Hullu-Karin irti?

4) Max Wärn: Miksi hankittiin? Puukäsi, jolla on IFK-fanien mukaan mahtava maalintekopotentiaali. Taistelee Sihvosen kanssa nelosketjun laiturin paikasta. Uhrautuvaa peliä alivoimalla ja 15 pistettä riittänee tavoitteeksi.

5) Tero Koskiranta: Sentterilaiturille saatiin jotain käyttöä Lopin loukkaannuttua. Tehnyt joskus 40 pistettä ja teki harjoituspeleissä 4 maalia, milläköhän käsillä? Kaipa tälläaisellakin pelaajalla voi kolmos-nelosketjuja täyttää.

 

?

1) Matias Loppi: Moni odottaa huippukautta kakkossyöttöjen kuninkaalta - uskotaan kun nähdään. Parempaa mahdollisuutta tuskin tuleekaan kuin nyt Luttisen, Laschin, Seikolan ja Järvisen kentällisessä. Vaikuttaa treenanneen kesällä ja edes hieman yrittävän kentällä, mikä on jo hieno merkki amattilaispelaajalta.

2) Jyri Marttinen: Hyytynyt kolmospakkiparin työjuhdaksi ja alivoiman erikoismieheksi. Ilman muiden puolustajien loukkaantumisia ei asiaa ylivoimalle. Potentiaalia olisi monella osa-alueella, mutta ei tunnu loistavan oikein missään, paitsi taklausten avittamisessa poikittaisella mailalla.

3) Vili Sopanen: Pitkälle on tultu pelkällä pihapelineppailulla. NHL-haaveet voinee jo unohtaa, mutta potentiaalia olisi 40 pisteen kauteen. Pois kulmista ja vastustajan maalin takaa, niin se on jopa mahdollista. Vili on niitä hyökkääjiä, joiden pitäisi jäädä laukomaan 100 kiekkoa jokaisten treenien päätteeksi.

4) Justin Hodgman: Tästähän voi tulla mitä vaan. Hampaatonta kanukkia on haikailtu vuosikausia ja nyt sellainen on saatu. Paikannee Shayne Toporowskin jättämän aukon SM-liigassa. Piristävä poikkeus Pelicansin sentterikalustossa.

5) Joonas Jalvanti: Sittenkin uuteen nousuun? Moni oli valmis jo lyömään menolippua käteen ja nostamaan J-P Pietilän pelaavaan kuusikkoon, mutta niin vain liigajyrä Jalvanti luistelee huomenna laatikkoon Bluesia vastaan. Harjoituspeleissä alkanut laukomaankin!