10Maa/15Off

Minne Pelicansista pääsee?

Leaving10032015

Pelicansin suhteen yksi pinnalla olevista asioista on seuran houkuttelevuus pelaajien silmissä. Taloustilanteen kiristyessä ja Liigan laajentuessa sen tärkeys kasvaa entisestään.

"Kannattaisiko minun siirtyä tuohon joukkueeseen?" Tätä kysymystä pyörittelevät näinä viikkoina sadat pelaajat agentteineen. Suuntaviivoja vastaukseen antavat aiemmin joukkueessa pelanneiden pelaajien kehityskäyrät.

Oheisessa grafiikassa on esitetty Pelicansista lähteneiden pelaajien määränpäät kauden 2012-2013 alkamisesta lähtien. Heti aluksi on tietenkin huomattava, että mikäli mukaan olisi otettu kevään 2012 hopeajoukkueen pelaajat, olisi taulukkoon ilmestynyt kolme vihreää nuolta ja kolme-neljä harmaata viivaa. On tulkinnanvaraista, tarkeintaisiko vai sumentaisiko niiden antama lisädata itse asiaa ja johtopäätöksiä. Otanta on muutenkin melko pieni, mutta mielenkiintoinen.

Tällä aikavälillä Pelicansista ylempään sarjaan, tässä tapauksessa KHL:ään ovat siirtyneet Oskari Korpikari, Radek Smolenak ja Jesse Niinimäki. Heistä lähinnä Smolenakin ura kääntyi Pelicansissa selvään nousuun.

Muista lähteneistä pelaajista valtaosa on siirtynyt Liigan sisällä tai vastaavan tasoiseen sarjaan ulkomaille, lisäksi lähes yhtä monta on siirtynyt alemmalle sarjatasolle. On tietenkin normaalia, että suurin osa pelaajista korkeintaan säilyy samalla tasolla saamatta sopimusta kovempaan sarjaan tai sitten lähtee syystä jos toisestakin alemmalle sarjatasolle.

Pelicansin kannalta oleellista on, miltä muiden liigaseurojen vastaavat grafiikat näyttävät pelaajien ja agenttien silmissä. Siinä kilpailussa Pelicans lienee valitettavan heikoilla, sillä lahtelaisseura ei ole tullut tunnetuksi minään pelaajakasvattamona. Kolmessa KHL-siirrossa ja lähes kaikissa saman tason siirroissa kyse on ollut yli 27-vuotiaasta pelaajasta, joka tiedettiin suhteellisen laadukkaaksi jo ennen Lahteen tuloaan. Toisaalta Pelicans on siis onnistunut hankkimaan paljon rutinoituneita hyviä pelaajia, mutta kuinka kustannustehokasta se on alemman keskitason seuralle?

Pelaajan itsensä kannalta huippuluokan kasvuna voitaneen nähdä lähinnä Pekka Jormakan kehittyminen ja siirto Tapparaan. Muuten Pelicansissa ei ole juurikaan vastaavia tarinoita nähty 18-25 -vuotiaiden pelaajien ikäluokassa. Pelaajakehityksen päälinja onkin havaittavissa lähinnä maalivahtien kanssa. Antti Niemi, Tommi Nikkilä, Niko Hovinen sekä viimeisimpinä Jere Myllyniemi ja Janne Juvonen ovat yksi toisensa jälkeen saaneet erinomaista nostetta uralleen.

Kenttäpelaajien kohdalla nyt kuitenkin maksetaan tiettyä hintaa Kai Suikkasen ja Hannu Aravirran aikana vallinneesta pelaajapolitiikasta. Edelliset kaksi kautta tuottivat pudotuspeleistä ulosjäämisen sekä kunniakkaat puolivälierät Tapparaa vastaan. Varsin keskinkertaisia tuloksia joukkueilta, jotka sullottiin täyteen tasonsa jo osoittaneita kokeneita pelaajia.

Entä kuinka ansiokas nuorten kehittäjä Tomi Lämsä lopulta on? Jää arvailujen varaan, miksi Esa Lindell, Markus Hännikäinen ja Aleksi Mustonen löivät itsensä rytinällä läpi heti Jokereista lähdettyään. Teuvo Teräväinenkin sai lopullisen sysäyksensä nuorten MM-kisoista oltuaan sitä ennen umpikujassa pelinsä kanssa. Toki Jokerit-organisaation tulospaine ei koskaan ole ollut suotuisa nuorten pelaajien kasvattamiseen.

Yhtä kaikki, ei liene yltiökriittistä väittää, että Pelicansin valtit pelaajamarkkinoilla ovat tällä hetkellä melko heikot verrattuna esimerkiksi Ilveksen, HPK:n, Ässien ja SaiPan kaltaisiin, pelaajien urakehitykselle paremmin nousua tarjoaviin seuroihin.

Näistä alemman keskitason joukkueista löytyy pelottavan monta jättimäisin harppauksin kehittynyttä pelaajaa: Otso Rantakari, Miro Aaltonen, Craig Schira, Matti Järvinen, Sam Lofquist, Eero Elo ja juuri Esa Lindell tärkeimpinä mainittakoon. Kahdessa vuodessa Mestis- tai Allsvenskan-tasolta odottelemaan KHL-tarjouksia.

Onnistuisiko sama Pelicansissa? "Kannattaisiko minun siirtyä tuohon joukkueeseen?"

 

Edellinen kirjoitus >> Seurajohto sahaa Lämsän oksaa?

29Hei/14Off

Repik jäi laschytyksen alle

Repik29072014

Miten pitäisi suhtautua Ryan Laschin menettämiseen ja Michal Repikin hankintaan? Tässä yksi vaihtoehto.

Eilinen maanantai oli absurdi päivä Kiekkokaupungissa. Erittäin harvoin Pelicans onnistuu hankkimaan Michal Repikin kaltaisen profiilipelaajan, mutta ykköspuheenaiheeksi jäi silti Ryan Laschin "loikkaus" Turun Palloseuraan. Moni tuntuu jo heränneen tulevaan liigakauteen väärällä jalalla ja seuran tilaa ihmetellen, kun siirtomarkkinoilla oltiin jäämässä nallipyssyjen keräilijäksi.

Tämän aamun aviisissa seurajohto kommentoi, että Laschin kintereillä oltiin vielä viime viikollakin, mutta ilmeisesti TPS mälläsi tässä kohtaa isommalla rahalla, kuten on tehnyt jo aika monen pelaajan kohdalla - myös toisen kulttipelaajan Radek Smolenakin tapauksessa.

Lasch ei päätynyt kitkeräksi puheenaiheeksi aivan syyttä, olihan taustalla hopeakauden satumainen perfect match ja juuri se palanen jota Pelicans-miehistö olisi nytkin kaivannut. Kaupan päälle olisivat tulleet positiiviset imagotekijät. Mutta, kuten jo taannoin kirjoitin, ei edes Lasch ole päättömän kilpajuoksun ja ylisuurten investointien arvoinen. Ainakin jos järjellä ajatellaan.

Järjellä on yritettävä ajatella isompaakin kuvaa. TPS:n ja Pelicansin strategiat toiminnassaan ovat kovin erilaiset, sen ovat varmasti kaikki vähänkään SM-liigaa seuranneet nähneet. Kai Suikkasen johdolla turkulaisten tyyli on lähempänä upporikasta ja rutiköyhää, kun seura lataa 75 prosenttia pelaajabudjetistaan kahteen ensimmäiseen kentälliseen. Luultavasti osatavoitteena ovat myös rahakkaat KHL-siirrot kesken tulevan kauden, jotka tukevat taloutta, mutta harvemin iskukykyä loppukautta ajatellen.

Tomi Lämsä puolestaan vasta aloittaa oman prosessinsa 2+2 –vuotisen sopimuksen turvin. Kaikki peliin –mentaliteetin aika on Pelicansissa vasta tuonnempana, ei heinäkuussa 2014. Onhan ensin nähtävä, että Lämsä kykenee ottamaan pelaajista parhaan irti.

Näissä puitteissa Repik on lähtökohtaisesti aivan erinomainen hankinta. Taloudellisesti (todennäköisesti) maltillinen, mutta jo AHL-näyttöjensä perusteella erittäin potentiaalinen ykköstykki. Lev Prahassa ei ollut suuri ihme, jos Repik yksinkertaisesti putosi kolmosketjuun Jiri Novotnyn ja Jakub Klepisin kaltaisten tähtien taakse.

Lyhyiden videopätkien perusteella pelityyli noudattaa hämmästyttävän paljon Laschia, mutta kenties hieman suoraviivaisempana ja fyysisempänä. Urallaan Repik, 25v, lienee tällä hetkellä motivoitunut ponnistamaan Lahdesta isompiin ympyröihin. Siksi tämä hyväjalkainen ja monipuoliselta vaikuttava oikean laidan laituri oli juuri sitä mitä tarvittiin. Aivan kuten Lasch.

Lev Prahan ajautuessa talousvaikeuksiin jokaisen seuran fanit ajattelivat, että nyt on tarjolla hyviä pelaajia. Harva kuitenkin muistaa, että samoja pelaajia tavoittelee äkkiä 10-20 muutakin varteenotettavaa seuraa. Siinä mielessä Pelicans kiilasi komeasti väliin Repikin kohdalla. Osataan täälläkin, vaikka Lasch ja Smolenak menivätkin sivu suun. Toisen tshekin Tomas Kudelkan läsnäolo joukkueessa tuskin haittaa sopeutumista Lahteen.

Jos vielä summataan absurdia maanantaita, niin kuten taannoin kirjoitin, olisi Lahdessa jo korkea aika irtautua hopeakauden muistoista. Pettymyksiä on tiedossa joka kesä, jos lähtökohtaisesti aina haikaillaan toissa kauden ihmeidentekijöiden perään. Pelaajien, jotka ovat yksilöinä uusissa seuroissaan osoittautuneet enimmäkseen varsin säyseiksi tallaajiksi.

Ja jospa onkin niin, että Kai Suikkasen hahmo tuttuna valmentajana vetää kyseisiä pelaajia nyt Turkuun enemmän kuin mikään muu? Sen asian suhteen keinot ovat Lahden päässä aika vähäiset.

PS. Yksi kysymysmerkki kesän tapahtumista kuitenkin jää leijumaan. Ehkä tuoreesta 4Finance-kuviosta huolimatta Pelicans ei olekaan taloudellisesti niin timanttisessa tikissä kuin mitä viime kaudet ovat antaneet ymmärtää? Kiekkokaupungin talous- ja työttömyyslukujen valossa sekään ei olisi mikään ihme.

 

Edellinen kirjoitus >> Niille, jotka odottavat ulkomaan tuliaisia

21Tou/14Off

Smolenakin TPS-siirto oli kylmää matematiikkaa

Smolenak21052014

Turun Palloseura pääsi maanantaina hehkuttamaan "huimaa hankintaansa" Radek Smolenakia. Aiemmin Lahti-rakkauttaan todistelleen "Raikun" loikkaus kilpailijan leiriin tuntui olevan monelle kova pala purtavaksi.

Pelihousuja tästä voisi repiä enemmänkin, mikäli uskoisi kaiken mitä puhutaan. Onhan Radek Smolenakin suhtautuminen Pelicansiin ja Lahteen ollut poikkeuksellisen lämminhenkistä. Ei taidettu kuulla legendaarista "Suomessa pelaan vain Pelicansissa" -lausetta, mutta melkein kaikki muut kyllä.

Paras tapa suodattaa lausuntoja onkin olla uskomatta mitään seurajohtajien puheista ja suhtautua suurella varauksella pelaajien kommentteihin. Jäljelle jäävästä viidestä prosentista poimitaan sitten talteen ne aidosti merkitykselliset murut.

Eräs nettikommentoija innostui tuohduksissaan toivomaan pahaa Smolenakin tulevalle kaudelle. Se oli yliampuvaa. Toivottavasti ei onnistu leipätyössään maalinteossa Pelicansia vastaan, mutta pahaa ei sentään pidä toivoa pelaajalle, jolta Pelicans on jo saanut monin verroin enemmän kuin mitä sopi odottaa. Nimittäin mahtavat peliesitykset ja käytännössä kaksi comebackia sen alkuperäisen hopeakevään jälkeen.

Pelicansin osalta voidaan tietenkin kysyä, että menikö vonkale ohi haavista. Mokasiko Pelicans? Ensimmäinen asia on raha, jota TPS todennäköisesti tarjosi rutkasti saadakseen pelaajan ilman KHL-optiota.

Mihin tahansa liigaseuraan Smolenak toisi kuitenkin kaivattua kärkipään ratkaisuvoimaa, niin myös Pelicansiin. Moni ottaisi Smolenakin ennen Jordan Smothermania, mutta toinen sopimus oli jo tehtynä ja toinen ei. Toisaalta Pelicansin hyökkäykseen haettaneen ensisijaisesti oikean laidan monipuolista tehomiestä sekä hyökkäyssuuntaan riittävän hyvin pelaavaa keskushyökkääjää. Näiden edeltä kalliin Smolenakin kiinnittäminen vasemman laidan telaketjuksi olisi sekoittanut kokonaisuuden rakentamista.

Sivuuttaminen oli siten tietyllä tapaa linjakas päätös, mikäli tarjous Pelicansin pöydällä ylipäätään kävi. Tärkeän osa-alueen jätti-investointi olisi syönyt liiaksi vieläkin tärkeämmiltä sektoreilta. Tarjolla olleiden nimilista ei kuitenkaan enää syksyllä lämmitä, vaan nyt Pelicansin on  löydettävä ne todelliset tekijämiehet näihin toisiin ruutuihin. Tärkeimmät hankinnat ovat yhä tekemättä.

Kiekkokaupungilla lienee yhä erityinen paikka Smolenakin ajatuksissa, mutta tällä ei ole mitään velvollisuutta palata Pelicansiin ammattiaan harjoittamaan. Niitä siteitä ei ollut Juhamatti Aaltosella, eikä ole myöskään Ryan Laschilla. Sitä suuremmalla syyllä on arvostettava oman kylän poikia ja heistäkin erityisesti niitä, jotka ovat aikoinaan maailmalta palanneet.

PS. Smolenakin viimeksi Lahdesta lähtiessä tätä haukuttiin - luonnolliseen suomalaiseen tapaan - heikosta puolustuspelaamisesta. Joidenkin arvioiden mukaan Smolenakin kentälläolo aiheutti enemmän maaleja omiin kuin vastustajan päähän. Nyt vältyttiin tältäkin "vitsaukselta". Lisätietoja maalintekijöiden merkityksestä voi kysyä vaikka Erkka Westerlundilta.

 

Edellinen kirjoitus >> Kiekkokansan ylilyöntiä odotellessa

8Mar/13Off

Smolenak sai ihmeitä aikaan

Päivä numero neljä jälkeen Smolenakin. Pelicans on tehnyt viimeisessä neljässä ottelussa viisi maalia ja menetti maanantaina ylivoimaisesti parhaan maalintekijänsä. Radek Smolenakin mukana lähti paljon muutakin kuin maaleja, mutta mikä lienee lopputulos joukkueen kannalta?

Lahti sai uuden Oldrich Valekinsa. Se on asia, joka Smolenakista tulee väistämättä mieleen. Jos nyt tämä 2010-luvun tshekkimörkö ei aivan yltänyt maanmiehensä tasolle ylilyönneissä, oli Smolenak maalintekijänä samanlainen ihmemies. Kulttipelaaja, joka toivottavasti palaa vielä takaisin turkoosipaitaan.

Ja ristiriitainen persoona myös. Mitä pitäisi ajatella pelaajasta, joka omistautuu pelille ja joukkueen faneille kuten Smolenak teki, mutta on samalla puhdasverinen opportunisti odottaen tilaisuuttaan ja lähtien KHL:ään heti tilaisuuden tullen. No, kuka pelaaja enää on seurauskollinen SM-liigassa. Jan Latvala tietenkin, kevääseen 2016 asti SaiPassa jatkava Ville Koho myös. Ja muutama muu.

Neljätoista maalia 21 otteluun on tolkuton tahti. Yhtä ihmeellistä on 45 maalia 85 otteluun Pelicans-paidassa. Eikä kyse ole mistään suonenvedosta, vaan tappavasta tehokkuudesta kolmella eri pelikaudella.

Ihmeet jatkuivat nettikeskusteluissa - jos SoMea voi keskusteluksi haukkua - Smolenakin lähdön jälkeen. Tässä muutama kommentti:

"Viime kaudella Pelsun peli parani heti, ku Småle häipy. Niin käy tälläkin kertaa. Ei jää ikävä."

"Ei tuu ikävä maaleja osaa maalin edestä tehtailla mutta muuten mun silmään tosi laiska pelaaja. Ei luistin kulje ja luovuttaa helpolla. Kyllä sen paikan joku ottaa."

"Helpottaa pussileukojen pelaamista kun ei yks kärky ja muut kusessa omassa päässä. Neljällä kun ei pärjää viittä vastaan."

Paikallisessa valtalehdessäkin laskeskeltiin, kuinka viime kaudella joukkueen tahti muuttui heti, kun #70 oli kaupattu pois. Totuus tästä asiasta olisi varmasti yksi joukkueurheilun mielenkiintoisimpia tietoja. Jos kerran sota ei yhtä miestä kaipaa, niin miten sen yhden pelaajan lähtö voi muuttaa koko muun joukkueen kurssin?

Eipä sillä, eihän suomalainen ymmärrä maalinteosta mitään, eikä juuri sen enempää tshekkiläisestä palloilukulttuurista. Siitä, että jääkiekkoa voi pelata monella tavalla niin joukkueena kuin yksilönä. Meille pelaaminen on säntäilyä, hikoilua, puuskuttamista ja räkimistä. Tunnolliseen joukkuepelaamiseen yhdistettynä Suomi on kansainvälisissä mittauksissa pärjännyt juuri näillä aseilla. Suomi on jääkiekon SaiPa, mutta mitaleilla lisättynä.

Ja siinä kaavassa herra Smolenak on vähän kuin tunkisi neliönmuotoista palikkaa ympyrän läpi.

Maalintekijän tehtävänä on tehdä maaleja. Olla virkeänä ja tarkkana siinä silmänräpäyksessä, kun maalipaikka tulee ja pistetään ottelu pakettiin. Olisi mahtavaa, jos Radek Smolenak olisi maalintekotaitonsa lisäksi täydellinen pelaaja jokaisella pelin osa-alueella, mutta siinä tapauksessa hän tuskin olisi Pelicansissa ikinä pelannutkaan.

Näin on syntynyt myytti siitä, että Smolenak kärkkyy punaviivalla samalla kun muu viisikko taistelee neljään pekkaan puolustusalueella kuola valuen ja kiekkoja syöden. Hassua muuten, miten toisaalta Juhamatti Aaltosta muistellaan niin lämmöllä, olihan hän selkeästi Smolenakia laiskempi puolustamaan ja kasvanut siinä suhteessa kansainvälisiin mittoihin vasta Pelicans-visiitin jälkeen. Aaltosen metsästäessä maalikuninkuutta valmennus jopa käytti kärkkymistaktiikkaa alivoimapelissä, mikä oli kuin jostain pikkunaskaleiden pihapelistä.

Harmi, että ainakin osalla meistä tuottaa niin kovasti tuskaa tunnustaa pelaajan huippulahjakkuus jääkiekkopelin tärkeimmällä osa-alueella - maalinteossa. Suomi-poika jää mieluummin näissä lavatansseissa nöyräksi seinäruusuksi ja jättää skoraamisen tummille etelänmiehille. Nöyryys palkitaan aikaisella kotimatkalla ja pidemmillä yöunilla.

Toisaalta tylsäähän se olisi, jos ajattelisimme kaikki jääkiekosta samalla tavalla, sehän se on koko tämän tarinan opetus. Toinen opetus on alussa mainittu omistautuminen. Eläytymällä, heittäytymällä ja erottumalla Smolenak on raivannut tiensä monien muiden pelaajien ohi aina NHL:ään asti, myöhemmin kahdesti KHL:ään. Ja jättänyt samalla lähtemättömän jäljen yhden kiekkokaupungin faneihin. Moniko muu Pelicansiin jäävä pelaaja elää ja hengittää jääkiekkoa kuin Smolenak?

Ennen kaikkea sitä talven aikana tulee ikävä, ehkä enemmän kuin niitä maaleja.

No hard feelings, Radek!

22Maa/13Off

Laschit ja Tyrväiset unohdettava

Tiistaina tärähtää. Pelicans julkistaa jotakin kello 10:00 ja olettaa sopii, että aiheena on uusi päävalmentaja kera pelaajasopimusten. Toivottavasti yllätymme positiivisesti.

Hyvä uutinen jo näin etukäteen on se, että ensi tiistai ei voi olla pannukakku. Kun koko pakka on levällään, ilmapiiri vähän väljähtänyt ja seura ilmoittaa vajaata viikkoa ennen tiedotustilaisuudestaan, ei tarjolla voi olla muuta kuin isomman luokan paukku. Eihän?

Isomman luokan paukun resepti on

500g jämäkkää perusainesta a la Uskottava Koutsi plus muu valmennusryhmä
350g täyttävää moniviljaa, eli pari kentällistä jatkosopimuksia
200g säpinää ja sähköä parin yllättävän uuden pelaajan muodossa

Alla olevassa kaaviossa tämänhetkiset sopimuspelaajat on merkitty valkoisella ja ennustukset tiistain jatkosopimuksista turkoosilla. Ei tarvitse olla Mika Saarinen todetakseen, että kärkiosaamista uupuu taas. Kärjistettynä Pelicansilta puuttuu ykköskentällinen kokonaan ja nykyisistä sopimuspelaajista vain Oskari Korpikari voi lähtökohtaisesti siihen kuulua - samoin Radek Smolenak, jonka paluusta voi vielä jonkinlaisia toiveita elätellä.

Toisekseen juuri nyt ei saa hirttäytyä vanhoihin nimiin pelaajapuolella. Ryan Lasch saattaisi olla vapaana, samoin Antti Tyrväinen voisi ehkä palata Lahteen, Niko Tuhkasen kaltaisissa ex-Pelsuissa on potentiaalia täytemiehiksi. Vanhoja tuttuja kannattaa kotiuttaa jos rooli on sopiva, mutta perään ei pidä haikailla liian suurella kaiholla. Hopeakausi meni jo, siitä pitää osata päästää ajoissa irti ja lähteä puhtaalta pöydältä eteenpäin. Oheisessa kaaviossa Joonas Hurri ja J-P Pietilä eivät vahingossa ole Jan Latvalan edellä hierarkiassa.

Joukkueen rakentamisen onnistumisen ratkaisevat kuitenkin pitkälti uudet ulkopuolelta tulevat pelimiehet. Eli siinä missä vuosi sitten epäonnistuttiin, on nyt onnistuttava. Scouttaustaidot menevät jälleen kerran puntariin.

Jos vielä jotain pitäisi veikata, niin todennäköisesti Ilkka Kaarnan johdolla seura ottanee taas pari napsua riskittömämpään linjaan päin. Se voi vaatia vielä pitkälti kärsivällisyyttä Pelicansin seuraajilta. Mutta mikäpäs siinä, tämän joukkueen kasaamiseen on vielä 10 kuukautta aikaa.

19Jou/12Off

Pelicans-HPK – leijonat, lampaat ja läpsyttely

On se vaan hyvä, että SM-liigassa vedetään voittolaukauskilpailu tasapelin jälkeen, niin näitä kauden keskivaiheen väsyneitä miekkailuja saadaan venytettyä tappiin asti. Jääkone höylää, kenttämestari löntystää ja ketään ei kiinnosta. Tai ei ainakaan itseäni. Kokonaisuuden Isku Areenalla kruunaa taustalla rytkyttävä Cheekin limudiskorenkutus, kun odotellaan läpiajokisan alkamista, jossa maksimissaan yksi saa kiekon maaliinkin muiden kumautellessa maalivahdin suojuksia.

Ja Smolenakkihan sen teki, kukas muukaan. Pelasti taas muutaman tuhannen lahtelaisen illan. Juuri tulleen uutisen mukaan Radek siirtyy vuoden vaihteessa KHL:ään, palatakseen kuitenkin kahdeksi seuraavaksi kaudeksi takaisin Lahteen. Uutinen lämmittää ja ei lämmitä. Nyt sitten vain odotellaan minkälainen "vahvistus" tällä kertaa löydetään, vai löydetäänkö ketään.

Kahden surkean joukkueen tasapelistä pitäisi kyllä voida jakaa se tasapeli, mutta kaiken pahan alku ja juuri on tässäkin asiassa se, että SM-liigan kommarihengessä hävinneellekin pitää antaa säpiä, eli säälipisteitä. Kun jatkoaikaratkaisusta alettiin aikoinaan jakamaan pisteet 2-1, piti ryhtyä pelaamaan jokainen ottelu ratkaisuun asti, jotta kaikista otteluista jaettaisiin 3 pistettä. Näillä mennään.

No, syttyihän ottelu liekkiin viimeiseksi 10 minuutiksi. Jos maksoit pääsylipustasi vaikkapa 18 euroa, niin käypä hinta oli siis 3 euroa. Bonarina mediakuutiolla pyörineet joulumainokset, joista kukaan ei varmaan ole saanut tarpeekseen kauppakeskuksissa jo marraskuun alusta lähtien.

Tämä matsi oli bulkkitavaraa SM-liigan liukuhihnalta. Onneksi ohi.

Jokaiselle jotakin -hengessä jaettakoon myös lampaanperseet ja leijonanviitat eilisestä spektaakkelista. Timo Pärssisen nukahdus Marko Tuulolan maalissa oli jotain todella hinnatonta. Puolustuspäässä painottoman puolen puolustajan vartiointi lienee tehtävänä sieltä helpoimmasta päästä, mutta riittävä nukahdus siihenkin saatiin. Vieläkin mahtavampi oli Antti Ylösen neronleimaus lämätä kiekko oman vaihtoaition eteen vaihdon ollessa kesken. Olen yhä sitä mieltä, että joukkueen tilanne osaltaan ajaa yksilöitä virheisiin, mutta pitäisi kai kentällä tämän verran hereillä olla.

Plussan puolelle taas menee Juha-Pekka Pietilän esitys kokonaisuudessaan. Kaksinkamppailuvoittoja odotettiin ja nyt niitä tuli, samoin kuin rohkeampaa pelaamista hyökkäyssuuntaan. Näillä otteilla Pietilä pelaisi vakiokokoonpanossa liigaa, mutta kun suoritusvarmuus on ranskalaisen talviauton luokkaa, niin eipä hehkuteta vielä tämän enempää.

Loppuun vielä jonkun terveiset maanantain aamujäiden jälkeen. Arvaatko kenen lapa?

5Jou/12Off

Kannattaako Minardiin enää panostaa?

Pelicansin umpisolmuun löytyy nyt neuvojia yhtä monta kuin kysyjiäkin. Vähitellen pitää kuitenkin jo kyseenalaistaa kannattaako umpisolmun aukaisemiseen enää satsata.

176:42. Siinä minuutit ja sekunnit Pelicansin viimeisimmästä hyväksytystä pelitilannemaalista. Ondrej Pavelecin siivittämänä oma häkki on saatu tilkittyä erinomaisesti, mutta samalla hyökkäyspeli on täysin sen varassa, pystyykö tutkapari Smolenak-Jormakka räpsäisemään ottelussa 0 vai 3 maalia kaksikon keskinäisillä oivalluksilla.

Ennen TPS-ottelua ero pudotuspeleihin on 13 pistettä. Viimeisten 30 ottelun aikana pitäisi eroa siis kuroa umpeen noin 0,5 pistettä ottelua kohden. Bluesin, Ässien ja HIFK:n pistetahtiin verrattuna tämä tarkoittaa kahden pisteen ryöstämistä peliä kohden - toisin sanoen kaksi kolmen pisteen voittoa kolmesta ottelusta. Koko loppukauden ajan.

Kolmen ottelun jaksoihin pilkottuna Pelicans on tähän huimaan vaatimukseen yltänyt tasan kerran syksyn aikana. Katastrofialun jälkeen reagoinnin ja vähittäisen nousun olisi jälkiviisaasti pitänyt alkaa jo marraskuun aikana, mielellään jo lokakuussa. Joulutauolla kurahousuja on enää turha ruveta pyyhkimään.

Mitä pudotuspelipaikka vaatisi? Smolenak pitäisi pystyä pitämään, samoin Pavelec tai Antti Niemi maalilla. NHL-tasoinen keskushyökkääjä on ollut tilauksessa koko ajan, myös Ryan Laschin paluuta huhuillaan. Nythän näitä voisi saada halvallakin, jos vain halutaan ottaa. Osa kun on valmiina jopa maksamaan omat vakuutusmaksunsa. Tosin NHL:n mahdollisesti kokonaan peruuntuessa voivat palkkatoiveetkin nousta.

Minkä verran panostuksesta puoli-utopistiseen tavoitteeseen kannattaa pulittaa? Sata tonnia lienee vielä siinä rajoilla, kaksi sataa jo sulaa hulluutta.

Valmentajakysymys on oma juttunsa. Kai Suikkanen päätyy viimeisten tietojen valossa ensi kaudeksi Turkuun nostamaan TPS suosta uudelleen. Onnittelut, näissä projekteissa Suikkanen on parhaimmillaan. Vastaavasti viimeiset kommentit kielivät leipiintymisestä ja kyllästymisestä Lahden Minardiin, jota mies itse on ollut kokoamassa ihan sieltä kesän testikilometreiltä ja tuulitunneleista lähtien. Uskooko enää itsekään kurssin kääntymiseen ja miten se edelleen vaikuttaa investointien järkevyyteen?

Kun eteenpäin pakko katsoa, kolkuttaa ovella myös jo Pelicansin ensi kausi. Jos vielä kiinnitetään liuta ison statuksen vahvistuksia, ollaan Suikkasen politiikan kanssa naimisissa pitkälle kevääseen. Nimimiehiin tukeutuva tähtivalmentaja on pahin käsijarru Pelicansin uuden joukkueen rakentamista ajatellen. Kun järjellä ajatellaan, pitäisi kevät pyhittää muutaman potentiaalisen pelaajan testaamiseen sekä uuden päävalmentajan kuvioiden sisäänajoon, mikäli tämä on vapailla markkinoilla.

Kyse on vain siitä, missä vaiheessa kautta ja millä piste-erolla Minardi on jäänyt kärjestä tarpeeksi monta kierrosta tähän ratkaisevaan päätökseen.

28Mar/12Off

Ondrej Pavelec – pieni askel ihmiskunnalle…

...ja alun perusteella yhtä vähäinen Pelicansille. Päästettyjen maalien määrä väheni edellisestä ottelusta yhdellä, mikä olikin Jari Kauppilan legendaarisen jalkakikan ohella ainoa positiivinen asia JYPiä vastaan. Mutta voiko Pelicansin maalilla tällä hetkellä kukaan pärjätä?

Kuvaa on käsitelty.

Radek Smolenak kiskaisi hattutempun lauantaina Oulussa ja junaili kaupanpäälle juniorivuosien pelikaverinsa Ondrej Pavelecin Pelicansin maalille. Kaikki liikenevä apu lieneekin tämän hetken Pelicansille paikallaan, ja sitä apua alun perin loukkaantumisia paikkaamaan tullut Smolenak onkin jo tarjonnut ihan kiitettävästi. Joukkueen paras pelaaja ja nyt myös kunnostautunut pelaajahankinnoissa – urheilujohtaja ihan kirjaimellisesti?

Pavelec saapui maanantai-iltana Lahteen NHL-joukkueensa ykkösmaalivahdin ja muutenkin tähtipelaajan statuksella. Tiistaina klo 10 aamujäälle ennen muuta joukkuetta, hieman lämmittelyä Janne Ritamäen ampumilla kiekoilla ja pitkiä juttutuokioita Simo Vehviläisen kera. Normaalia settiä ilman ihmeellisyyksiä. Ja sitä samaa oli sitten illan ottelukin. Yksi-kaksi maalia veskarin piikkiin ja loput puolustajien löysää pelaamista. En tiedä onko aiheellista syyttää yksilöitä, kun Oskari Korpikari oli ainoa puolustaja, jolla ei ollut JYPin viiteen maaliin mitään osaa eikä arpaa.

Tiistain aamujäällä vilkuilin myös Joonas Kuuselan toimintaa. Motivaatio tuskin on tapissa tiedostaen, että Pavelec pelaa viisi seuraavaa ottelua alusta loppuun, ellei imuroi totaalisesti. Kuusela ei ole vielä riittävää statusta Pelicansissa saavuttanut ollakseen luottovalinta vaikeassakin tilanteessa, mutta ihmeitä ei kannata tässä tilanteessa odottaa näiltä NHL-vahdeiltakaan. JYPin kolme ensimmäistä olivat taidokkaasti tehtyjä maaleja parhailta sektoreilta, Pelicans suti kaikki osumansa räkäisistä irtokiekoista.

Yhden pelin perusteella ei voi vetää absoluuttisia johtopäätöksiä, mutta koko kaudenkin trendinä Pelicansin maalipaikkojen rakentelu varsinkin suorista hyökkäyksistä on onnetonta. Ennen pitkää vaaka kallistuu, vastustaja iskee tarvittavat osumat ja Pelicansin selkäranka napsahtaa. Samalla huomataan, että ruoho ei ole sen vihreämpää Pavelecin tai Antti Niemen kanssa, vaikka odotuksia kuinka ladattaisiin.

Smolenakin sopimus on katkolla, Pavelecilla viisi peliä jäljellä, 12 pistettä kympin sakkiin… Faktat tiskiin, eli jos vielä joulukuu pelataan pinna per peli –tahtia, on aika lyödä hanskat tiskiin tämän kauden osalta, lopettaa rahan tuhlaaminen tähän nippuun ja luoda jo perustaa ensi kaudelle. Kuuselaa ja Juvosta maaliin, Richmondit helvettiin ja Peliitoista Mestiksen 3. paras pistemies Ville Järveläinen liigaminuutteja kokeilemaan. Tulos kun ei ole sen huonompi kuin nykyisellä ryhmälläkään. Kokonaan toinen juttu on, kannattaako farmiseurankin kautta pilata liigajoukkueen umpisolmujen takia.

PS. Danny Richmondista on pakko todeta, että miehen täytyi olla Kärpät-ottelussa vatsataudissa, sillä mitenkään muuten silloista katastrofia ei voi selittää. Jos teoreettisesti pelaajalle tulee yhdessä ottelussa 100 pelisuoritetta (1vs1-tilanne, syöttö, jne.), niin valehtelematta Richmond ei kahta enempää saanut onnistuneita suoritteita aikaan, vaan sylki liukuhihnalta täysin pimeitä ratkaisuja. Yksi Pelicansin liiga-ajan huonoimmista puolustajan esityksistä yhdessä ottelussa.

13Mar/12Off

Mädistä omenoista kansansuosikkeihin

Viime aikoina on esitetty ihan päteviä kannanottoja Pelicansin tilasta, kuten nyt esimerkiksi Jatkoajan poikain toimesta "Pelicans - täysi floppi".

Pelaajat ovat vääränlaisia, vaikkeivät kaikki välttämättä huonoja.

Tuossa on tiivistetty paljon pieneen tilaan. Yksi - ei huono mutta vääränlainen - mätä omena ja joukkueen kallein pelaaja Lee Goren makoilee kotonaan, kun Pelicans kohtaa tänään KalPan. Samalla julkisuuteen harmitellaan, että pelaajamarkkinat ovatkin tyhjät. Tuntuu surkuhupaisalta tilanteelta - olisi nyt peluutettu Gorenia siihen asti kun korvaajalla on nimi paperissa. No, näissä lausunnoissa vastuu on aina kuulijalla ja koko loppukauden kattavat siirrot lienevät todella jäissä.

Selvää kuitenkin on, että Gorenin pelitaso ei vastannut palkkaa. Ja toisaalta seura hankki johtavaan rooliin liikerajoitteisen pelaajan liigassa, jossa ilman hyviä jalkoja nimekkäämmätkin pelaajat ovat flopanneet. Lesson to learn.

Jokin haiskahtaa mädältä myös tässä mr. McBainissa. Eikä varmaan vähiten ylimalkaiset kommentit Suomen visiitin toivotusta lyhyydestä, joskin taustalla lienee hieman jonkun toimittajan tarkoitushakuisuutta. Luonnollisesti NHL-pelaaja haluaa NHL:n alkavan mahdollisimman pian päästäkseen tienaamaan sopimukseen kirjattuja dollareita. Lahteen perille päästyään McBain on latonut liukuhihnaltaan ämericcalaista perusjargonia siitä, kuinka kaikki on hyvin. En halua manata, mutta jokin tässä epäilyttää. Mutta mikäpä ei, kun koko joukkue on alkukauden ollut umpisolmussa luistimennauhoja myöten.

Toivotaan toivotaan... että etiäiseni kääntyy perinteiseen tapaan päälaelleen ja Mäkkäri takoo esimerkiksi 5 peliin tehot 3+6 johdattaen Pelicansin tällä kaudella ennennäkemättömään voittoputkeen.

Yksi kauden hahmoista on väistämättä Radek Smolenak. Laschia ja Hodgmania on muisteltu kyllästymiseen asti, mutta katsokaapa Smolenakin tilastoja kalenterivuodelta 2012: pudotuspelit mukaan lukien 52 ottelua, 23+19=42. Pelasipa Pelicansissa vielä kuukauden tai kaksi vuotta, niin innokkaasti kannattajia huudattava ja logoa suuteleva tshekkijätti muistetaan Kiekkokaupungissa vielä pitkään.

Smolenakista irtoaa myös ilmainen vinkki suomalaisille kolmosketjun hissukoille. Kun antaa lausunnoillaan ja kaukalossa elkeillään itsestään irti enemmän kuin muut, voi joskus tehdä ison eron sylkykupin ja kansansuosikin välillä. Ja lätkäammattilaisen arjessa voi jopa ratkaista työllistymisen, kun pistetään kaksi pelillisesti samantasoista pelaajaa vertailuun. Jotenkin nämä särmikkäät voittajatyypit osaavat myös näyttää, ettei se aina niin vakavaa ole. Esimerkkinä juuri Radekin velmuilut keväällä voittopelin jälkeen jäälle heitettyjen tavaroiden kanssa.

Vaikka peli ei kulje, niin näyttäkää edes sitä sydäntä. Onnistumisen riemua ja tappion vihaamista, ilman keskisormia kuitenkin. Muutoin Pelicansin kotimaiset isot persoonat käyvät syksyn pimeinä iltoina kovin vähiin.

Tai sanotaan se nyt suoraan: sellaisia ei tällä hetkellä ole. (Kaikella kunnioituksella, hillityn tyylikäs Lade).

22Lok/12Off

”Suikkanen ulos!”

Kommentti lainausmerkeissä, koska eihän nyt oikeasti… Kyseisestä huudahduksesta on vain tullut lätkäpalstojen vakiotavaraa, jota parhaimmillaan viljellään jo samana päivänä kun uusi valmentaja on julkistettu. Välillä huumorilla, välillä tosissaan. Kai Suikkasen asemasta kertoo jo se, että Pelicans-yhteyksissä kyseistä otsikkoa ei vielä ole käytetty. Eikä siinä mitään järkeä olisikaan, ei otsikossa eikä itse teossa. Ehkä mastokaupungissa odotukset ja kuvitelmat ovat muutenkin astetta realistisemmat kuin joissakin muissa liigakaupungeissa.

Tämä ei silti poista sitä tosiasiaa, kuinka luokattoman huono Pelicans oli lauantaina HIFK:n vieraana. Keskustelupalstojen termeillä jatkaakseni Pelsu oli sysipaska. Kahdesta voitosta huolimatta viime viikko ei todellakaan ollut mikään tasonnosto. Tyytyväinen voi olla vain siihen, että Pelicans on yhä hyvissä asetelmissa ja kykenevä voittamaan otteluita huonollakin pelillä.

Pelaajamateriaalin puutteista on puhuttu paljon ja totta onkin, että joillakin osa-alueilla on tultu ryminällä alas laadussa. Myös loukkaantumiskierre alkaa olla lahtelaisittain harvinaisella tasolla. Vaan kun lähtökohtaisesti materiaali ei mitään finaalitasoista ollut aiemminkaan. Itsestään 90 prosenttia joukkueesta ei ylisuorita, eli heittämällä lätkän kentälle ja huutamalla ”Pelakkaa, pojat!”. Nyt ylisuorittajia on hädin tuskin 10 prosenttia – lähinnä niitä, jotka eivät osallistuneet harjoituskaudelle. Itselleni viimeinen indikaattori totaalisesta sekasorrosta on Jan Latvala, joka on hänkin sortunut jo virheisiin tavanomaisissa pelitilanteissa.

Keskushyökkääjäosasto on tällä hetkellä köykäinen, mutta merkillepantavaa on myös se, kuinka vähän nämä pelinrakentamisesta vastaavat sentterit ylipäätään pääsevät kiekolle. Jopa ylivoimissa kiekon kuskaaminen - yksinään kuskaaminen, joka sekin on jo merkki huonosta organisoinnista - päätyy Smolenakin, Pikkaraisen ja Tavin kaltaisille laitureille, joiden vahvuudet ovat jossain aivan muualla kuin keskialueen rytmittävissä syötöissä. Viisikot ovat sekaisin ja syöttöyritykset siitä johtuen liian vaikeita.

Kaikki ne elementit, joilla Pelicans vuosi sitten vyörytti vastustamattomasti ja väsymättä hyökkäyksiään kohti vastustajan maalia, ovat poissa. Se saa nykyjoukkueen näyttämään hitaalta, puukätiseltä ja sekavalta. Entinen Pelicans vain kiihdytti tahtiaan kolmansissa erissä, nyt kiekkoa roiskitaan paskat housussa antaen HPK:n ja Ilveksen kaltaisille joukkueille totaalisen pelinhallinnan ja mahdollisuuksia hopeatarjottimella. Esimerkiksi vaihtotilanteissa kiekko voitaisiin - kuten viime kaudella - pitää omalla joukkueella ja rauhoittaa tilanne, mutta tässä vaiheessa tavaksi on valittu kiekon räiskiminen vastapäätyyn.

Jonkinlainen trendi on ehkä löydettävissä myös profiilipelaajissa. Gorenin, Espositon, Richmondin, Smolenakin ja Pikkaraisen muodossa avainpaikoilla on pitkä liuta ns. Joko tai –pelaajia, jotka tekevät yksittäisessä tilanteessa usein kuningasratkaisun tai kardinaalivirheen, ei välimallia jolla kentällä olevan viisikon harmonia säilyisi.

Pelaajamateriaali on heikentynyt, mutta tällä tyylillä ei kuuden sakkiin mennä muutenkaan.