13Maa/13Off

Onnikin pitää ansaita

"Tappara - Pelicans 4-3 :: Uutta paavia ei saatu valittua"

Näin luki eilen illalla Mediakulman uutisnauhassa Lanun aukiolla. Pelicansin tuleva paavi Hannu Aravirta jatkaa vielä pudotuspelejä Kärppien peräsimessä, kun taas Pelsun pudotuspelit luultavasti tiivistyivät eilen jonkin yökerhon baaritiskille. Oululaisten kolmen miljoonan pelaajabudjetti riitti playoff-paikkaan, Pelicansin 2,3 miltsiä ei.

Onni pitää ansaita on vanha fraasi. Kaukalossa se meinaa rajua työntekoa, hyvää fyysistä ja mentaalista kuntoa, joukkuepelaamista ja muutenkin fiksuja juttuja. Onnea ei kuitenkaan tänä vuonna kaukalossa ansaittu. Sitten tulee tuomarivirheitä, silkkaa tuuripomppua (kuten Erkinjuntin maali eilen) ja kaikkea muuta jossittelemisen aihetta. Suurin onnettomuuden aihe oli silti se, että Pelicans nukkui kauden ensimmäisen puoliskon lähtötelineissään.

Eikä onnea ansaittu kaukalon ulkopuolellakaan. Pelaajahankintojen epäonnistuminen on mainittu jo miljoonaan kertaan, mutta mikä oli syy? Neljä pohjoisamerikkalaista, neljä floppia. Vain ennestään SM-liigassa nähty Lee Goren oli sinnepäin mitä odotettiin, mutta siinäkin hintalappu oli uuden Mersun luokkaa. Kolme muuta tapausta osoittautuivat käytetyiksi pommeiksi, jotka näyttivät hyviltä vielä autojobbarin pihassa.

Tässä valossa oli siis kohtuus, että Pelicansin käteen jäi välttävä sijoitus yhdentenätoista. Yhtä hyvin rannalle olisi voinut jäädä myös Lukko, mutta raumalaisilla oli puolellaan tämän kauden "Laschiksi" osoittautunut Azevedo, mestarivahti Vehanen ja työsulun ajan maagiset tanskalaiset. Halvemmalla (kauden alussa ilmoitetulla) pelaajabudjetilla eteen kiilasivat JYP, Tappara, Ässät, HPK ja SaiPa.

Mutta pienen palan onnea voi ansaita myös ajattelutavalla. Kai Suikkasen ja R-P Lehtosen kaksivuotiskaudesta Pelicansin vesilasi jäi vähintäänkin puoliksi täyteen. Viimekauden kakkossija sekä runkosarjassa että palkintopallilla oli elokuusta huhtikuuhun kestäneenä ilotulituksena noin potenssiin kolme tai neljä kaikkiin Pelicansin aiempiin saavutuksiin nähden SM-liigassa.

Mieluummin kerran hopealla ja kerran yhdentenätoista kuin kahdesti viidentenä.

2Lok/11Off

Liikkuva jalka on laiskan miehen klishee

Kirjoitetaanpa nyt jotain krapulapäivästä ja voittoputkesta huolimatta, vaikka normaalistihan runkosarjamenestys ei oikein ole edes mikään puheenaihe. Parin tappion jälkeen netti kyllä kuhisee katkuisia kommentteja siitä mikä on mennyt vikaan kun ei ollakaan "päiväjärjestyksessä".

Oli miten oli, seitsemän voittoa putkeen, sarjataulukon 2. sija ja yleisöä pullisteleva Isku Areena. Näinhän sen pitikin mennäkin, kyllä noita-Suikkanen hoitaa.

Vaikuttaa jo siltä, että yhtään blogipäivitystä ei pysty tekemään mainitsematta tuota S-kirjaimella alkavaa nimeä. Mutta niin se vain on, että tässä kaupungissa on nyt yksi sheriffi ja niin asia on ollut jo ties kuinka monessa edellisessäkin kylässä joissa herra S on nuuskahuulia koutsannut. Viime kevään karsijasta tuli syksyn sarjakärki oikeastaan yhden miehen ansiosta.

Vastakkaisetkin mielipiteet ovat piristäviä, kuten vaikkapa tämä:

"Kohtuu se on hehkuttamisellakin, ja jos puhutaan että valmentaja tekee joukkueen ni kyllä siellä on aika pitkälti eri miehet sitä joukkuetta tekemässäkin jos vertaillaan vaikka pariin viime kauteen. Etenkin ne miehet jotka siellä ovat nyt onnistuneetkin. Tässä nyt pointtina se, etten ihan kaikkea kunniaa tahtoisi valmentajille jakaa, vaikka se niin helppoa olisikin."

Aiheen parissa olisi helppoa lipsahtaa filosofian puolelle, muna vai kana ja sitä rataa. Lasch, Seikola ja pari muuta pelimiestä lisättynä viimevuotiseen joukkueeseen olisi todennäköisesti nostanut Pelsun ehkä jollekin huikealle sijalle 11 tai 12, hyvällä säkällä sääliplayoffeihin. Taidan silti pitäytyä siinä kannassa, että kurssin nostaminen pohjamudista sarjakärkeen on tasan tarkkaan valmennuksen ansiota. Valmennuksen, joka on opettanut hajanaiset yksilöt pelaamaan joukkueena yhteistyön jääkiekkoa suorastaan ylivoimaiseen tapaan.

Niin ja sitten on se liikkuminen, tuo lätkäjargonin ikivihreä klishee. Nyt on muotia sanoa, että Pelicans liikkuu paremmin kuin vastustaja. Sanoihan se Suikkanenkin, että nyt haetaan luistelutaitoisia pelaajia.

Täysin murskaavan HPK-ottelun jälkeen Sami Blomqvist kommentoi:

"Kesällä on tehty duunii sen eteen et jalka liikkuu ja nyt se tuottaa niinku hedelmää tuolla pelissä."

Haluaisinpa nähdä sen kerran, kun 20 sarjan nopeinta pelaajaa heitetään askiin ilman joukkueharjoituksia pelaamaan normaalisti valmennettua joukkuetta vastaan. No, ottelun jälkeiset pelaajahaastattelut harvoin muutenkaan ovat mitään pelianalyysin tutkimusraportteja, varsinkin kun kakkossheriffi R-P Lehtonenkin jatkoi samalla teemalla:

"Oltiin paremmin liikkeellä kuin kaveri ja jaksettiin paremmin loppuun asti."

Mielestäni on lähinnä absurdia väittää, että pelkkä nopea luistelu tuottaa ammattilaistason jääkiekossa yhtään mitään. Pelkkä kunto ja luisteleminen ei nosta yhtäkään joukkuetta karsinnoista kärkeen. Jos nostaisi, niin harjoituskaudella ei tarvitsisi kiekkoja tuoda kaukaloon ollenkaan.

Tämä ei ole niinkään kritiikkiä juuri Blomqvistin tai Lehtosen kommenteille, vaan yleiselle kotimaiselle tavalle käsitellä peliä. Viisaammat ovat sanoneet, että esimerkiksi Ruotsissa pelaajia valmennetaan pelaamaan, Suomessa harjoittelemaan ja luistelemaan. Tiedä sitten noudatteleeko yleisön lajiymmärrys tätä trendiä.

Blomqvist sivusi myös lyhyesti asian ydintä:

"Joo pelattiin omalla pelitavalla ja sitä kautta lähdettiin luomaan tilanteita, joista maalit syntyivät."

Oma pelitapa, tilanteiden luominen, maalien synnyttäminen. Se oma peli on myös kiekkoväen kliseitä, mutta paljon lähempänä totuutta kuin yksiulotteinen liikkuminen. Pelit voitetaan tekemällä enemmän maaleja. Suikkasen Pelicans luo enemmän laukauksia ja maalipaikkoja kuin vastustaja. Maalipaikkoihin päästään useimmiten syöttelemällä ja onnistuneet syöttöketjut puolestaan mahdollistavat sen mahtavan pelinopeuden ja Jormakan kaltaisten sähikäisten maksimaalisen hyödyntämisen millä Pelicans vastustajaa riepottelee.

Enemmän soisikin kuulevan mietteitä ja toimittajilta ammattitaitoa kysyä pelitavan toimivuudesta, mutta harvalta pelaajalta irtoaa analyysiä ja valmentajat eivät välttämättä kovin innokkaasti lähde oman joukkueen asioita kertomaan. (Tosin vastustajat scouttaavat pelikirjan tasan tarkkaan, eikä siinä ole enää mitään salattavaa.)

Laiskan miehen vaihtoehto on tulkita kiekonhallinta pelkästään paremmaksi liikkumiseksi. Meidän onneksi Pelicansilla on fyysisen kunnon ja liikkumisen lisäksi omassa pelissään rutkasti järkeä ja suunnitelmallisuutta.

Ja kas, krapulapäivän väsymys on voitettu kanta. Siihenkin tarvittiin vain ajattelutyötä, ei juuri lainkaan liikkumista.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lehtonen ja Blomqvist HPK-ottelun jälkeen:
http://www.ess.fi/?category=3280&videoid=320715