1Hei/15Off

Pelicansin identiteetti kannesta kanteen

Identiteetti01072015

Identiteetti - onko Pelicansilla sitä lainkaan? On, kun riittävän tarkasti etsii.

Kuten Kiekkokaupungissa on jo tiedostettukin, ei Pelicansilla ole kirjaimellista pelillistä identiteettiä. Alla olevassa analyysissä Pelicansin "geneettinen perimä" kantaa mukanaan enemmänkin joukkueen rakentamiseen liittyviä elementtejä. Niidenkin tiedostaminen on kuitenkin tärkeää.

 

1) Vahvan valmennuksen ja valmennuskulttuurin seura

Kuten keväällä totesin, tarvitsee Pelicans menestyäkseen meritoituneen ja valmiiksi osaavan valmentajan. Heitä ovat edustaneet Kari Eloranta, Hannu Aravirta, (Kari Jalonen), Kai Suikkanen ja toivottavasti nyt myös Petri Matikainen.

Seura on tullut tunnetuksi luotosta ja kärsivällisyydestä valmentajiaan kohtaan, mikä on äärimmäisen hyvä ja rakentava ominaisuus. Syystä tai toisesta tulosta syntyy kuitenkin vain selkeästi meritoituneiden ja uskottavien päävalmentajien johdolla. Toisaalta valmennukseen panostaminen on lähes aina seurajohdolta hyvä ratkaisu, silloin rajallisestakin pelaajamateriaalista saadaan todennäköisemmin paras irti.

Jostain syystä nimettömämmät käskijät ovat kerta toisensa jälkeen epäonnistuneet. He ovat joutuneet huippuluokan edeltäjiensä jälkeen kovaan paikkaan (Petteri Hirvonen, Mika Toivola), tai muuten vain vaikeaan tilanteeseen (Matikainen kaudella 04/05, Jami Kauppi, Tomi Lämsä). Yhdenkään ennakkoon keskivertovalmentajan kanssa Pelicans ei ole aidosti menestynyt.

2) Harmoninen joukkue

Erityisesti Kari Elorannan valmennustyyli loi pohjaa sille, että aina menestyessään Pelicans on ollut erittäin harmoninen ja tasapainoinen joukkue. Se tosin on voittaville joukkueille yhteistä muutenkin. Joukkue on ollut mieluummin tylsästi jauhava kone kuin räiskyvä viihdepläjäys - sama on jossain määrin pätenyt myös johtaviin pelaajiin.

Lisäksi joukkue on koottu johdonmukaisesti ilman suuria heikkouksia, tasaisen hyväksi. Roolinsa ovat tienneet niin ykkös-kakkosketjun tuloksentekijät kuin nelosketjun duunaritkin. Tästä harmoniasta hyvinä esimerkkeinä ovat erityisesti kausien 01/02 ja 07/08 joukkueet.

3) Kiekollisen taidon ja fyysisen kovuuden yhdistelmä

Pelicans ei lokeroidu kumpaankaan ääripäähän, vaan on parhaimmillaan yhdistellyt taidokkaasti kiekollista taitoa ja fyysistä kovuutta. Kavahdan aina, kun Pelicansin tulevaisuutta maalaillaan "aktiivisen, fyysisen ja ilkeän" jääkiekon varaan. Pelicans ei ole koskaan - korostan koskaan - menestynyt, kun se on niin sanotusti mennyt peliin fyysisyys edellä ja ripotellut vain mausteeksi kiekollista osaamista (lue: Hirvosen, Toivolan ja Lämsän aika). Kun taas toisin päin; aina kun Pelicans on menestynyt, se on heittäytynyt peliin kiekollisesti taitavana ja yhtenäisenä joukkueena, joka tuo mukanaan kaukaloon myös fyysisen särmän erityisesti neloskentällisen toimesta.

Mihinpä taitopelaajat tyyliään muuttaisivat valmennuksen juhlapuheista huolimatta - fyysisyys perustuu jatkossakin muutamaan täsmäpelaajaan a la Vartiainen, Tyrväinen ja kumppanit.

4) Hyvään ykkösmaalivahtiin nojaava

Maalivahdin merkitys kuulostaa kliseeltä, mutta toisaalta Pelicansilla alkaa olla kohta jo kymmenen vuoden perinne hyvistä ykkösmaalivahdeista: Antti Niemi, Tommi Nikkilä, Niko Hovinen, Jere Myllyniemi, Janne Juvonen... Keskikastin seuraksi maalivahtiosasto on hoidettu hyvin, isommista seuroista tällä saralla ovat toistuvasti loistaneet esimerkiksi Lukko, varauksin myös JYP. Raha ei kuitenkaan takaa huippuluokan maalivahtipeliä ja -valmennusta, kuten esimerkiksi HIFK:n ja aiemmin Jokereiden ailahtelevuus osoitti.

Suomeksi sanottuna Pelicans on melko harvoin kaatunut maalivahtiinsa. Koko joukkuetta kannattelevan maalivahdin rooli ei Pelicansissa ole katsonut ikää, vaan saappaita ovat vuorotellen täyttäneet parikymppiset tulokkaat ja kolmekymppiset veteraanit.

5) Kaksi tasavahvaa hyökkäysketjua

Tässä suhteessa hyökkäys ja puolustus kulkevat käsi kädessä: jos mielit menestyä, on kokoonpanosta löydettävä riittävän laadukkaat pelaajat kahteen ensimmäiseen kentälliseen. Nämä ketjut kantavat päävastuun pisteidenteosta ja ylivoimapelaamisesta. Homma on helpommin sanottu kuin tehty, mutta ehkä paras esimerkki tästä kaavasta oli kauden 07/08 kuusikko Jantunen - Loppi - Sopanen, Je Saarinen - Koivunen - Santavuori.

Siihen maailman aikaan nämä olivat kaksi erinomaista ketjua, mutta vain Jantunen ja Koivunen edustivat kokenutta kaartia, loput neljä olivat vasta nousevia kykyjä ja siten palkkakustannuksiltaan maltillisia. Pelitaidoiltaan ketjut olivat silti hyvää tasoa SM-liigaan, eikä hyvin pärjännyt joukkue ollut yhden hyökkääjän tai hyökkäysketjun varassa.

6) Kaksi vahvaa puolustajaparia

Kaavaa voisi luonnehtia koodilla "4+4". Hyökkäyksen tapaan tarvitaan kaksi luottoparia, jotka urakoivat isoimmat peliminuutit laadukkaasti ylivoimat mukaan lukien. Silloin tinkiä voidaan lopuista neljästä puolustajasta, joihin Pelicans ei voi panostaa yhtä paljon kuin rikkaimmat seurat.

Puolustamisen historia Pelicansissa kiteytyy luonnollisesti Jan Latvalan ympärille. Hän on nimittäin ollut mukana kaikissa kolmessa parhaassa puolustajanelikossa: kaudella 01/02 mukana myös Niskanen, Koskinen ja Laitinen, kaudella 07/08 Suhonen, Forsström ja Jalvanti, sekä kaudella 11/12 Järvinen, Seikola ja Jalvanti/Marttinen. Yhteistä näille on se, että kärkinelikossa myös ns. puukätisten vasempien puolustajien taidot riittivät varsin mallikkaaseen kahden suunnan peliin. Toki näinä kausina asiaa auttoi myös hyvä pelitapa ja hyviä puolustajia riitti myös kolmospariin, mutta absoluuttisestikin koossa oli varmasti parhaat kaksi ensimmäistä pakkiparia.

7) Sopiva fyysinen kovuus

Kuten jo aiemmin todettiin, lahtelaiseen jääkiekkoon kuuluu myös fyysinen särmä, mutta vain sopivassa määriin. Totaalifyysisen jääkiekon märkiä päiväunia on muutaman kerran yritetty toteuttaa huonolla menestyksellä, mutta osana muuten toimivaa joukkuetta nelosketju on ajoittain pystynyt aidosti auttamaan joukkuetta. Parhaana esimerkkinä tästä oli luonnollisesti ketju Sihvonen - Heino - Komarov, jollaista parempaa Pelicansissa ei välttämättä nähdä enää koskaan. Varsinkin kotiotteluissa ketju marssitettiin usein jopa avauskentälliseen varmistamaan hyvän startin otteluun.

Kolmikon erityinen arvo tulikin esiin siinä, että hetkittäin se pystyi nopeudellaan ja voimallaan ottamaan muun joukkueen reppuselkään, jos muiden ketjujen "taitopelaaminen" sakkasi. Fyysisen elementtinsä lisäksi nämä nelosketjun rouhijat oppivat kuitenkin myös lukemaan tilanteita ja jättämään ylilyönnit tekemättä silloin, kun siihen ei ollut varaa tai tarvetta. Uuden ajan vastineena nelosketjuna voisi pelata esimerkiksi kolmikko Vartiainen - Pöyhönen - Ritamäki.

8) Isku Areenan kaukalo

Viime vuosina Isku Areenan kaukalo on jäänyt Liigan pienimpien joukkoon, ellei jopa pienimmäksi. Tarkat mitat taisivat olla 58 x 28 metriä. Ainakin SaiPa ja Lukko ovat olleet joukkueita, jotka ovat olleet säännönmukaisesti suurissa vaikeuksissa Lahdessa. Pieni kaukalo voi tuoda Pelicansille edes hieman kilpailuetua puhtaasti siitä syystä, että muut joukkueet tottuvat pelaamaan isommissa askeissa.

Se lisää intensiteettiä, mutta vaatii myös kotijoukkueelta taidokasta kiekollista peliä, sillä pienempi tila on myös vierasjoukkueelle parempi mahdollisuus sumputtamiseen. Kausien 07/08 ja 11/12 joukkueille tilanne sopi kuin nakutettu: vierasjoukkueet olivat helisemässä, kun Pelicans liikutti kiekkoa lavasta lapaan, mutta loi alempien ketjujensa toimesta myös pienen boksin fyysisen pelotteen. Vierasjoukkueet kohtasivat Isku Areenalla erittäin monipuolisen haasteen.

Usein Pelicansin kiekollinen peli tuntuu kuitenkin raikastuvan isommissa vieraskaukaloissa. Tulevaisuudessa kannattaa miettiä, olisiko metrin-kaksi leveämpi kaukalo sittenkin parempi Sopasen, Hakulisen ja Björnisen kaltaisille pelaajille?

9) Suomalaisuus

Kautta liiga-ajan Pelicansin kotimaisuusaste on tuntunut olevan keskimääräistä korkeampaa luokkaa. Siitä kertovat myös aiemmissa kohdissa luetellut avainpelaajat, joiden joukosta ei juuri ulkomaalaisia löydä. Erityisesti kotimaisuuteen panostettiin vuosina 2000-2002 ja 2006-2010, jolloin joukkue oli kauden alkaessa jopa 100-prosenttisesti kotimainen. Tosin viime vuosikymmenellä Lahdessa päästiin nauttimaan poikkeuksellisen suuresta määrästä kovan luokan paluumuuttajia a la Koivunen, Kakko ja Jantunen, mikä tarjosi tähän eräänlaisen oikopolun.

Asian opetus on se, että menestymiseen tarvitaan useampikin laadukas kotimainen ykkös-kakkoskentän pelaaja, ja näitä hankintoja on tehtävä toistuvasti. Esimerkiksi JYPin ja KalPan johdonmukainen nousu mitalipeleihin noin vuosina 2006-2009 tuntui perustuvan tähän metodiin. Myös ulkomaisia pelaajia on luonnollisesti hankittava, mutta harvoin heidän ympärilleen rakennetaan pikkurahalla menestyvää tai ainakaan pitkään koossa pysyvää joukkuetta.

 

= Mitä tämä tarkoittaa nykyhetken kannalta?

Identiteetti, hatarakin sellainen, pitää pystyä sopivalla tavalla päivittämään nykyhetkeen. Kaikki 10-15 vuoden takaiset menestystekijät eivät enää päde. Valmennuksen ja maalivahtipelin suhteen Pelicans on oikealla tiellä. Kiinni kannattanee myös pitää kotimaisuusasteesta ja sopivasta, lahtelaiskiekkoiluun kuuluvasta fyysisestä särmästä - silloin kotiyleisön täysi tuki voidaan parhaiten saada joukkueen taakse. Kiristyvä taloudellinen ja kilpailullinen tilanne vaikeuttaa kuitenkin kahden laadukkaan kentällisen rakentamista ja hyvien kotimaisten pelaajien hankintaa.

Keskisuurena seurana Pelicans tarvitseekin edelleen pelaajien kehitystä isompiin saappaisiin, tällä hetkellä tätä nousevien kykyjen kategoriaa voisivat edustaa esimerkiksi Anrei Hakulinen, Antti Jaatinen ja Ben Blood, unohtamatta tietenkään A-nuorista nostettuja junioreita. Se, mistä historiaan peilaten voidaan tinkiä, on tähtiluokan huipputaidosta, kolmoskentällisestä ja kakkosmaalivahdista. Osin se on pakon sanelemaakin, mutta osin myös harkinnanvaraista resurssien käyttöä.

Ideologisella tasolla taas moni haluaa nähdä kaukalossa räiskyntää ja kuohuntaa, mutta keskimäärin Pelicans on pärjännyt parhaiten tasaisen hyvänä, hieman tylsänäkin joukkueena - silloin pelaaminen on yleensä organisoidumpaa ja tehokkaampaa. Poikkeuksena oli jackpot-kausi 11/12, jolloin Pelicans oli kaikilla mittareilla huippuluokkaa. Sellaisia vastaan tulee kuitenkin vain kerran 10-30 vuodessa ja valitettavasti sen suonenvedon varaan ei voida rakentaa identiteettiä, vaikka osa menestymisen "geeniperimästä" toteutui silloinkin.

 

Edellinen kirjoitus >> Päivitys 348: 10 aihetta, jotka jäivät pöytälaatikkoon

22Huh/15Off

Tuleeko Pelicansista nyt pahojen poikien joukkue?

Pelicans22042015

Moni hihkaisi innoissaan Pelicansin julkistaessa Petri Matikaisen ja Pasi Nurmisen valmentajasopimukset, eikä suotta. Management by Perkele -kaksikko tuo joukkueeseen vähintäänkin kuria ja ryhtiä.

Uutta, ilkeämpää ja fyysisempää Pelicansia on muutama edeltävä päävalmentaja lupaillut lähinnä surkuhupaisin tuloksin. Jotain viitteitä tähän suuntaan jälleen saatiin, kun ensimmäisten joukossa sopimuksilla kiinnitettiin kaapinkokoiset puolustajat Ben Blood ja Stefan Lassen. Jos kohta kaksikko ei edustakaan aivan ns. lihapääosastoa, niin he ovat jonkinlainen linjaveto siihen, mitä puutteita valmennusjohto puolustuksessa näki: tarvittiin lisää ulottuvuutta ja massaa.

Myös asennepuolella nähtäneen muutos haparoineesta yrittämisestä todelliseen spartalaiseen pelaamiseen, jossa tilanteet taklauksia myöten pelataan loppuun asti, kroppaa uhrataan kiekon eteen ja tungetaan kiekon kanssa pelirohkeasti ahtaisiinkin väleihin. Ne ovat voittavan joukkueen tukipilareita.

Fyysisen elementin kärjen muodostavat suvereenisti Taavi Vartiainen ja Juhani Tyrväinen. Harjoitusotteluissa voidaan jälleen nähdä kuohuttaviakin tilanteita, jopa joukkotappeluita, kun kesän aikana kerääntyneitä höyryjä päästellään pihalle ja koko joukkue pyrkii voittamaan kotiyleisön puolelleen.

Mutta onko Pelicansilta syytä odottaa fyysistä dominanssia ensi kauden Liigassa? Tuskinpa.

Looginen jatkokysymys asiaan on se, että mikä rooli fyysisyydellä ylipäätään nykyjääkiekossa on. Kun katsotaan Pelicansin viimeistä kymmentä vuotta, niin joukkueella on perimässään varsin terävä fyysinen särmä. Käytännössä aina mukana on ollut Kari Sihvosen, Ilkka Pikkaraisen ja Tyrväisten veljesten kaltaisia pelotteita, mutta on eri asia pelata ylikorostuneen fyysisesti kuin voittaa pelejä.

Silloin kun Pelicans on menestynyt, fyysinen särmä on nidottu luontevaksi osaksi muuten toimivaa joukkuetta ja pelin rakennetta. Parhaimmillaan tämä esiintyi ehkä ketjun Sihvonen - Heino - Komarov muodossa, joka hetkittäin nousi myös kiekollisessa pelissä joukkueen liideriksi. Mentiin peli edellä, mutta käytettiin fyysisyyttä järkevän tehokkaasti vastustajaa horjuttaen ja heille jäähyjäkin hankkien.

Taklaamista ja tappelemista (omien puolustamiseksi) ei sentään, luoja paratkoon, pidä koskaan jääkiekossa unohtaa, mutta inhottavaksi kotijoukkueeksi ei tänä päivänä voi ryhtyä päättämällä ylimalkaisesti, että nyt taklataan ja ollaan inhottavia. Siinäkin on käytettävä peliälyä: Onko taklauksella mahdollisuus kiekonriistoon? Auttaako vai haittaako taklaus viisikkon puolustuspeliä? Keihin vastustajan pelaajiin taklaukset kannattaa ensisijaisesti keskittää?

Näitä asioita joukkueen sisällä luultavasti enemmän pyöritellään, ja kokeneena päävalmentajana Petri Matikainen osannee tehdä sopivan linjavedon tarpeellisen ja tarpeettoman fyysisyyden välillä. Julkisuuteen annettavat lausunnot ovat kokonaan toinen maailma, lähinnä tuotteen markkinointia.

Useimmiten joukkuetta eniten hyödyttävä fyysisyys onkin Jan Latvalan ja Henri Heinon edustama väkevä ja konemainen kaksinkamppailujen voittaminen hyvällä prosentilla.

Se on taklaamiseen ja tappeluihin verrattuna aavistuksen tylsää, mutta voittaminen ei ole tylsää.

 

Edellinen kirjoitus >> Ja Pelicansin sentteriehdokkaat ovat…

15Huh/15Off

Ja Pelicansin sentteriehdokkaat ovat…

VapaatAgentit15042015

Kuten viime viikolla turistiin, on Pelicansilla meneillään tärkeän keskushyökkääjän haku ja hyvin mahdollista on, että ennestään tuttujen vaihtoehtojen sijaan joudutaan päätymään herra X:ään.

Seuraavat nimet eivät ole "tietolähteistä" poimittuja, vaan puhtaasti realismin rajoissa olevia vapaita agentteja. Lista antaa hyvin kuvaa hankinnan haastavuudesta ja tarvittavasta työmäärästä, varsinkin kun monien pelaajien perässä on muutama muukin keskushyökkääjää hakeva seura.

ENTISET VALMENNETTAVAT
Bluessa Petri Matikaisen alaisuudessa pelanneet Tomi Sallinen, Ville Viitaluoma ja Tero Koskiranta ovat jo sidottu sopimuksiin nykyisissä seuroissaan. Växjössä pelaava Jani Lajunen ei liene halutun tyylinen pelaaja. Venäjän saalis Avangard Omskista on olematon, eivätkä Grazin tusinakanukitkaan vakuuta.

KHL
Slovan Bratislavasta sentään löytyvät sopimuksettomina jo mainittu Vaclav Nedorost, rutkasti kansainvälistä kokemusta omaava slovakki Mario Bliznak, sekä slovenialaiset (ex-Ässä) Ziga Jeglic ja Rok Ticar. Eksoottisia, mutta mielenkiintoisia 25-28 -vuotiaita pelaajia, joilla on jo tilillään 20-30 pisteen KHL-kausia.

Muille apajille siirryttäessä käy nopeasti selväksi, että vaihtoehtoja ei olekaan miljoonaa. Sotshissa kanukki Mark Olver pelasi vain yhden ottelun loukkaantumisen takia - potentiaalia on, mutta myös arveluttava tausta. Sama on tilanne myös Brock Trotterilla. Loukkaantumisista kärsi myös Gilbert Brule, joka lienee tyyliltään enemmän laitahyökkääjä. Tshekin maajoukkueessakin nähty Robert Kousal puolestaan pääsi jo paremmin KHL-vauhtiin Vityaz Podolskissa - 52 ottelussa tehot 9+10=19.

SHL
Elitserienin mielenkiintoisimmat vaihtoehdot ovat toisen kautensa HV71:ssa pelannut Riley Holzapfel ja MODOssa ensimmäisen Euroopan kautensa esiintynyt Kyle Flanagan. Kummankaan sesonki ei ollut mikään jättipotti, mikä tietää hyvää hintalapulle, mutta ovatko nämäkään herrat AHL-tehoistaan huolimatta pelitaidoiltaan ja pelaajaprofiililtaan sellaisia, jotka pystyvät ottamaan liigajoukkueen hyökkäyspelin tahtipuikon omiin käsiinsä?

DEL
Visiitti Sveitsin pelaajalistoille oli tulokseton, siispä tähtäin hieman alemmas. Brooks Macek on mielenkiintoinen 22-vuotias sentteri, joka on Iserlohnissa tehnyt vakuuttavaa jälkeä legendaarisen Mike Yorkin vanavedessä. Joukkuetoveri Brent Raedeke (24) esiintyi Saksan riveissä äskettäisessä maaottelussa Lahdessa. Maxime Sauve tuli Eurooppaan tällä kaudella, alla on kuitenkin rikkonaisia kausia ja melko keskinkertaisia näyttöä tilastojen valossa.

AHL
Sarja tarjoaa ylivoimaisesti eniten suhteellisen realistisia vaihtoehtoja, mutta suurin osa pelaajista ei luonnollisesti ole Euroopan sarjoja nähnytkään, joten sopeutuminen on aina iso kysymysmerkki. Lienee suorastaan helppoa löytää suoraviivainen työjuhta, mutta nähty on, että kovatkaan AHL-tehot eivät takaa ykkösketjun kiekollisia taitoja kotoisessa Liigassa.

Ottelut - pisteet - pelaaja - ikä - NHL-ottelut

71 15+35=50 Carter Camper (26v / 3 NHL-ottelua)
65 15+20=35 Max Reinhart  (23v / 23)
57 9+26=35 Mike Sgarbossa  (22v / 9)
56 15+17=32 Paul Carey  (26v / 22)
50 14+18=32 Joey Hishon (23v / 13)
59 14+17=31 Zach O'Brien  (22v / 0)
55 9+19=28 Alex Friesen  (24v / 0)
40 10+15=25 Scott Timmins  (25v /24)
64 9+16=25 Travis Oleksuk  (26v / 0)
64 10+24=24 Cody Kunyk  (24v / 1)
46 6+20=24 Kyle MacKinnon  (27v / 0)
61 10+13=23 Zack Phillips  (22v / 0)

 

Edellinen kirjoitus >> Hodgman, Nedorost, Green, vai X-mies?

27Maa/15Off

Petri Matikainen – paskansyöjän TOP5-lohkaisut

Petri Matikainen. Valmentaja, poliisi ja ihminen. Matikainen27032015

Seuraavat viisi videopätkää kiteyttävät Petri Matikaisen olemuksen kahteen minuuttiin.

Näin jälkeenpäin kuulostaa hurjalta, että kausi 2004-2005 Pelicansin liigajoukkueen peräsimessä oli Petri Matikaiselle ensimmäinen kokemus ammattilaistason jääkiekkovalmennuksesta ja ylipäätään toinen kausi valmentajana. Kyseinen talvisota-kausi kuitenkin löi alkutahdit huikealle valmentajauralle, ja se kausi on yhä aliarvostetuimpia kausia Pelicansin liigataipaleella.

Matikaisen olemuksessa on sanalla sanoen karismaa. Matikainen on itse vahvistanut vetäisseensä kerran moottorisahan käyntiin HIFK:n ottelupalaverissa. Perimätiedon mukaan hän riisui itsensä alasti esittäytyessään Pelicansin A-juniorijoukkueelle. Tässä parhaita paloja Matikaisen julkisista esiintymisistä:

1. "Me ollaan spartalainen joukkue"

 

2. "Mennään ilman tuomareita gladiaattorimeiningillä"

 

3. "Mut me syödään se paska, ei se mitään"

 

4. "Mä oon ihan tavallinen vasen pakki"

 

5. "Voitto tai kuolema"

 

Edellinen kirjoitus >> Identiteetin pakkosyötön voisi lopettaa

25Maa/15Off

Identiteetin pakkosyötön voisi lopettaa

PelicansPystyVoisiko identiteetin puute itse asiassa olla Pelicansin identiteetti ja kilpailuetu?

Tästä i-sanasta on nyt jauhettu jo tarpeeksi. Ei siksi, etteikö identiteetti olisi tärkeä tai jopa kaikkein tärkein asia seuran tulevaisuuden rakentamisessa, vaan siksi, että tuputtamalla ja pakottamalla aitoa identiteettiä ei taida Pelicansille syntyä. Se ei vain nyt satu olemaan Pelicansin juttu.

Sen sijaan viimeisen kymmenen vuoden aikana Pelicansin juttu on ollut erinomaisten korjausliikkeiden tekeminen siinä kohtaa, kun lunta tulee tupaan koko porstuan täydeltä. Kuten jo aiemmin kirjoitin, on Pelicansille nostettava hattua siitä, ettei ongelmia korvata uudella ongelmalla, vaan ratkaisulla. Pohjalle ei ole jääty rypemään pidemmäksi aikaa.

Tässä tapauksessa ratkaisu oli maailmanluokan valmentaja Petri Matikainen. Häntä ennen Kai Suikkanen, Kari Jalonen ja Hannu Aravirta.

Vaikka jääkiekkoilullisissa asioissa onkin Pelicansissa tehty paljon hutikuteja ja noukittu jyviä kuin sokea kana, on samalla tehty myös tällainen liuta timantinkovia kaappauksia. Niiden määrästä ja laadusta on voitu esimerkiksi HPK:n ja Ilveksen kaltaisissa seuroissa viime vuosina vain haaveilla.

Kiitettävän usein Pelicansin saaliina on ollut yksi valmentajamarkkinoiden kuumimmista nimistä, ja siihen satsaaminen on seurajohdon tärkeimpiä ja viisaimpia päätöksiä. Pelitapa voi tämän päätöksen myötä heitellä kuperkeikkaa kiekkokontrollista pystysuunnan jääkiekkoon ja takaisin, mutta ainakin päävalmentaja hallitsee tapansa viimeisen päälle. Kun pelaaja saapuu Lahteen, tietää hän, että kauluspaidan olla on timantinkova koutsi. Samalla se paikkaa pelaajien hankinnassa esiintyneitä puutteita.

Pelicansin pitäisikin ehkä lopettaa koko identiteetin pakkoluominen ja antaa sen muodostua itsestään.

Voisiko Pelicans siis olla se, joka antaa muiden seurojen koulia nuoret valmentajat liigakehiin ja odottelee itse haaskalla vain ilmaista riistaa? Nimettömät valmentajat eivät vain syystä tai toisesta Lahessa pärjää. Jätetään sellaiset siis ottamatta.

Huippuvalmentajien kehto - jonkinlainen identiteettihän se olisi jo sekin.

 

Edellinen kirjoitus >> Kolmen kohdan klousaus Tomi Lämsästä

17Maa/15Off

Valmentajanvaihdos ei ole ydinfysiikkaa

PelicansLogo2014Lämsälle osui rosvosektori. Matikainen ja Nurminen studioon ja pyörä pyörimään, tsadaa!

Pukumiehet ja hupparimiehet olivat eilen Isku Areenan klubiravintolassa juhlavasti äänessä, kun Pelicansin "uutta linjausta" tuotiin julkisuuteen. Hienoa, että jääkiekko on Lahdessa siinä asemassa, nämä tilaisuudet suoritetaan virallisen kaavan kautta. Muuten ne voitaisiin kyllä esittää vaikka Onnenpyörän vanhoissa kulisseissa Janne Porkan juontamana.

Kuinkahan paljon taustalla on yhtään mitään strategiaa ja harkittuja linjauksia? Toisaalta voisi aivan yhtä hyvin kysyä, että tarvitseeko kaiken taustalla aina ollakaan yliopistotason tieteellisiä tutkimuksia ja identiteettiä, jossa lounasruokalaankin marssitaan rintamahyökkäyksenä.

Pelicans pisti yhden valmennusryhmän pellolle ja korvasi sen todennäköisesti paremmalla valmennusryhmällä.

Siinä se. Loppujen lopuksi mistään sen ylevämmästä tai jalommasta toimenpiteestä ei ole kysymys. Tätä ratkaisua ei voi vuoden takaisilla linjauksilla perustella, vaan lienee ehkä parempikin katsoa vain eteenpäin. Toivottavasti vain myös menneistä virheistä muistetaan oppia jotain.

Hattua Pelicans-organisaatiolle voi nostaa siitä, että kun ongelmiin ajaudutaan, niin niitä ei paikata uudella ongelmalla vaan ratkaisulla. Siinä mielessä ratkaisu Matikainen+Nurminen noudattelee paria aiempaa ajankohtaa, jolloin ongelmien kanssa on painittu pohjamudissa. Niistä on selvitty uuteen lentoon alta aikayksikön.

Petri Matikaiselle ovi on ollut avoinna siitä lähtien, kun hän tasan kymmenen vuotta sitten Pelicansin ovista maailmalle lähti. Matikaisen "talvisota" kaudella 2004-2005 on varmasti yksi aliarvostetuimpia valmentajasuorituksia lahtelaisessa jääkiekossa.

16.3.2015 ei kuitenkaan ollut Pelicansin historiassa mikään liputuspäivä. Monelle Matikaisen tulo merkitsee valtavan edistyksellistä muutosta, todellisuudessa mikään ei nimenomaan muuttunut. Pelicans on valmentajaratkaisuineen yhä sama vanha Pelicans, sekä hyvässä että pahassa.

Tällä kertaa saadaan ehkä taas ostettua vokaali.

 

Edellinen kirjoitus >> Minne Pelicansista pääsee?

18Lok/12Off

Valmentajaruletin ensimmäiset pyöräytykset

Johan saatiin tämäkin katti pöydälle, eikä vielä ole edes marraskuu. Tämä on sitä aikaa kun kukaan ei tiedä mistään mitään, keskitytään vain nyt tähän kauteen, mitään tulevaisuutta ei ole edes mietitty ja agentti hoitaa näitä juttuja.

Iltalehti tiesi varmana kertoa Lauri Marjamäen siirtyvän ensi kaudella Kärppiin. Lähtisivätkö tällä tavoin hehkuttamaan jos eivät olisi erittäin varmoja asiasta? Ajankohta tälle paljastukselle joka tapauksessa on, voisiko sanoa härskin aikainen. Seuraavan kauden sopimukset sovittuna ennen kuin edellinen kausi on oikeastaan alkanut. Vielä kun Blues ja Kärpät kohtaisivat keväällä pleijareissa, niin menisi mielenkiintoiseksi. Kyseessä on kuitenkin valmentajamarkkinoiden Top3-luokan kuumin nimi, joten KHL-soittokin voi vielä vääntää Juha Junnon kahvit väärään kurkkuun ennen seuraavia kesähelteitä. Ellei, niin on mielenkiintoista nähdä miten Latelta sujuu vaihdos haastaja-Bluesista rahalla kyllästettyjen menestyspaineiden keskelle Ouluun.

JYPin Jyrki Aholle täytyy nostaa hattua. Dufvan dramaattisten potkujen raunioilta suoraan mestariksi ja nyt taas JYP painaa suvereenilla tavalla sarjan kärjessä, vaikka oli lyhyttä kesää ja loukkaantumisia siinä missä Pelicansillakin. KalPan Jari Laukkanen on nyt vähän samassa tilanteessa kuin Aho vuosi sitten. Kolmas mielenkiintoinen uusvanha tuttavuus on SaiPan Pekka Tirkkonen, jonka ura liigavalmentajana on saanut lentävän lähdön. SaPKossa Tirkkonen tottui operoimaan heikohkolla materiaalilla.

Juha Pajuojakin sai vielä töitä, kun TPS kyllästyi Pekka Virtaan. Pajuoja kantaa jonkinlaista surullisen hahmon viittaa ja nyt alkaa olla viidestoista hetki onnistua valmentajana jossain. Ilveksestä tuli viime kaudella kenkää juuri kun peli näytti heräämisen merkkejä, se menee vähän amatööriseuran johtajien piikkiin. Virran puolestaan pitää nyt uudistua jotenkin, sillä kurssi on pahassa laskusuhdanteessa.

Entäpä sitten Pelicans? Kai Suikkasella riittää ottajia jokaisessa mahdollisessa ilmansuunnassa. Olisiko taas aika kirjoittaa parin vuoden Tuhkasta timantiksi -tarina rämpivässä Palloseurassa? Nupe Nurminen voisi olla saatavilla korvaajaksi, nyt päävalmentajan vastuurooliin. Ajatus Nurmisesta Pelicansin päävalmentajana aiheuttaa lähinnä hämmentyneen tunteen. Kaikki olisi mahdollista taivaan ja helvetin välillä.

Katse on joka tapauksessa pidettävä tulevaisuudessa, ei vanhan liiton muinaisjäänteissä. Mestiksessä Jukuri-luotsi Jarno Pikkarainen on tehnyt tuloaan monta vuotta menestyksen kera. Käsissä on kuitenkin ollut koko ajan sarjan huippujoukkueita, ei rupusakkeja kuten Tirkkosella. Keväällä 2011 Mestis-mestaruuden Sportissa voittaneen Antti Törmäsen paluuta Suomeen on myös huhuttu. Törmänen on erittäin potentiaalinen liigavalmentaja, jolle voi povata lisää menestystä tulevaisuudessa.

Tuomas Tuokkola. Runkosarjan voittaja, pudotuspelien floppi, potkut saanut päävalmentaja. Eikös se mennyt niin, että se ei ole huippuvalmentaja, joka ei ole joskus saanut kenkää. Arvoitukseksi jää, mitä Kapasten kanssa Kuopiossa tapahtui, kun ei omien sanojensa mukaan voinut ollenkaan aavistaa erottamista. Pelicans ja KalPa ovat organisaatioina paljon toistensa kaltaisia, mutta Lahdessa on stabiilimpi seurajohto. Pelicans ja välivuoden jälkeen täynnä virtaa oleva Tuokkola voisivat olla täydellinen pari useamman vuoden jälleenrakennukseen.

Ja eiköhän se Matikaisen Petukin ole jo ensi kesänä vapailla markkinoilla venäläisen kalossin kuva rehellisen miehen ahterissaan. Vieläkö kelpaa kenellekään? Ilves?

Entä mitä tekee leijonakuningas J. J.? Ilkka Kaarna velmuili tänne jo Aravirran ja Suikkasen. Onko mikään kaappaus Kaarnalle liian iso?