10Maa/15Off

Minne Pelicansista pääsee?

Leaving10032015

Pelicansin suhteen yksi pinnalla olevista asioista on seuran houkuttelevuus pelaajien silmissä. Taloustilanteen kiristyessä ja Liigan laajentuessa sen tärkeys kasvaa entisestään.

"Kannattaisiko minun siirtyä tuohon joukkueeseen?" Tätä kysymystä pyörittelevät näinä viikkoina sadat pelaajat agentteineen. Suuntaviivoja vastaukseen antavat aiemmin joukkueessa pelanneiden pelaajien kehityskäyrät.

Oheisessa grafiikassa on esitetty Pelicansista lähteneiden pelaajien määränpäät kauden 2012-2013 alkamisesta lähtien. Heti aluksi on tietenkin huomattava, että mikäli mukaan olisi otettu kevään 2012 hopeajoukkueen pelaajat, olisi taulukkoon ilmestynyt kolme vihreää nuolta ja kolme-neljä harmaata viivaa. On tulkinnanvaraista, tarkeintaisiko vai sumentaisiko niiden antama lisädata itse asiaa ja johtopäätöksiä. Otanta on muutenkin melko pieni, mutta mielenkiintoinen.

Tällä aikavälillä Pelicansista ylempään sarjaan, tässä tapauksessa KHL:ään ovat siirtyneet Oskari Korpikari, Radek Smolenak ja Jesse Niinimäki. Heistä lähinnä Smolenakin ura kääntyi Pelicansissa selvään nousuun.

Muista lähteneistä pelaajista valtaosa on siirtynyt Liigan sisällä tai vastaavan tasoiseen sarjaan ulkomaille, lisäksi lähes yhtä monta on siirtynyt alemmalle sarjatasolle. On tietenkin normaalia, että suurin osa pelaajista korkeintaan säilyy samalla tasolla saamatta sopimusta kovempaan sarjaan tai sitten lähtee syystä jos toisestakin alemmalle sarjatasolle.

Pelicansin kannalta oleellista on, miltä muiden liigaseurojen vastaavat grafiikat näyttävät pelaajien ja agenttien silmissä. Siinä kilpailussa Pelicans lienee valitettavan heikoilla, sillä lahtelaisseura ei ole tullut tunnetuksi minään pelaajakasvattamona. Kolmessa KHL-siirrossa ja lähes kaikissa saman tason siirroissa kyse on ollut yli 27-vuotiaasta pelaajasta, joka tiedettiin suhteellisen laadukkaaksi jo ennen Lahteen tuloaan. Toisaalta Pelicans on siis onnistunut hankkimaan paljon rutinoituneita hyviä pelaajia, mutta kuinka kustannustehokasta se on alemman keskitason seuralle?

Pelaajan itsensä kannalta huippuluokan kasvuna voitaneen nähdä lähinnä Pekka Jormakan kehittyminen ja siirto Tapparaan. Muuten Pelicansissa ei ole juurikaan vastaavia tarinoita nähty 18-25 -vuotiaiden pelaajien ikäluokassa. Pelaajakehityksen päälinja onkin havaittavissa lähinnä maalivahtien kanssa. Antti Niemi, Tommi Nikkilä, Niko Hovinen sekä viimeisimpinä Jere Myllyniemi ja Janne Juvonen ovat yksi toisensa jälkeen saaneet erinomaista nostetta uralleen.

Kenttäpelaajien kohdalla nyt kuitenkin maksetaan tiettyä hintaa Kai Suikkasen ja Hannu Aravirran aikana vallinneesta pelaajapolitiikasta. Edelliset kaksi kautta tuottivat pudotuspeleistä ulosjäämisen sekä kunniakkaat puolivälierät Tapparaa vastaan. Varsin keskinkertaisia tuloksia joukkueilta, jotka sullottiin täyteen tasonsa jo osoittaneita kokeneita pelaajia.

Entä kuinka ansiokas nuorten kehittäjä Tomi Lämsä lopulta on? Jää arvailujen varaan, miksi Esa Lindell, Markus Hännikäinen ja Aleksi Mustonen löivät itsensä rytinällä läpi heti Jokereista lähdettyään. Teuvo Teräväinenkin sai lopullisen sysäyksensä nuorten MM-kisoista oltuaan sitä ennen umpikujassa pelinsä kanssa. Toki Jokerit-organisaation tulospaine ei koskaan ole ollut suotuisa nuorten pelaajien kasvattamiseen.

Yhtä kaikki, ei liene yltiökriittistä väittää, että Pelicansin valtit pelaajamarkkinoilla ovat tällä hetkellä melko heikot verrattuna esimerkiksi Ilveksen, HPK:n, Ässien ja SaiPan kaltaisiin, pelaajien urakehitykselle paremmin nousua tarjoaviin seuroihin.

Näistä alemman keskitason joukkueista löytyy pelottavan monta jättimäisin harppauksin kehittynyttä pelaajaa: Otso Rantakari, Miro Aaltonen, Craig Schira, Matti Järvinen, Sam Lofquist, Eero Elo ja juuri Esa Lindell tärkeimpinä mainittakoon. Kahdessa vuodessa Mestis- tai Allsvenskan-tasolta odottelemaan KHL-tarjouksia.

Onnistuisiko sama Pelicansissa? "Kannattaisiko minun siirtyä tuohon joukkueeseen?"

 

Edellinen kirjoitus >> Seurajohto sahaa Lämsän oksaa?

4Huh/13Off

Tomi Pekkala ja viiden euron divarilöydöt

Tomi Pekkalan hankinta ei räjäyttänyt pankkia Pelicansin tiedotustilaisuudessa viikko sitten, mutta oli ainakin päällisin puolin niitä peliliikkeitä, joita oli odotettukin. Mestiksen piste- ja maalipörssin voittaja tuo kaivattua nälkäistä potentiaalia vähän väljähtäneen oloiseen pelikaaniryhmään.

150 liigaottelua ja 52 pisteen Mestis-kausi on 24-vuotiaalle hyökkääjälle kelpo näyttö. Pelicansin ikäjakaumsta kertoo jotain se, että 18:sta sopimuspelaajasta vain kolme pelaajaa on Pekkalaa nuorempia.

Mutta mistä ovat onnistuneet Mestis-löydöt tehty? Se vastaus olisi jokaiselle pienelle ja keskisuurelle liigaseuralle kullanarvoinen.

Pekka Jormakka kasvoi vuodessa ratkaisijaksi, vaikka tuli Lahteen Pekkalaa heikommalla taustalla. Kaudella 2005-2006 Karo Koivunen siirtyi Pelicansiin 26-vuotiaana useamman hyvän Mestis-kauden siivittämänä ja löi itsensä heti läpi. Kolmeakymppiä lähennellyt Lou Dickenson puolestaan osoittautui aivan liian köykäiseksi ja yksioikoiseksi pelaajaksi SM-liigaan, vallankin kun joukkue oli pelillisesti tuuliajolla.

Kolme hyvin erilaista ja kuvaavaa esimerkkiä tarjolla olevasta skaalasta. Teksti-tv:n pistepörssiä on helppo lukea, mutta pelaajien roolittaminen ja henkilökohtaiset ominaisuudet ovat kokonaan toinen juttu. Loppupeleissä paljon riippuu myös siitä onko oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Pasi Räsäsen kautta Pelicansilla lienee aiempia yrittäjiä tarkemmat tiedot pelaajasta, muun muassa siitä miksi Pekkala hyllytettiin Sportin viimeisestä playoff-ottelusta kauden ratkaisuhetkillä. Kärppä-kasvatti tunnetaan hyökkäystaitavana pelaajana, jolla on kuitenkin parannettavaa luistelussa, kokonaisvaltaisessa pelaamisessa ja urheilullisuudessa. Pelicans-pestin myötä alkaa olla viimeiset mahdollisuudet polkaista liigaura kunnolla käyntiin. Se oli lähellä jo kaudella 2009-2010, jolloin 43 ottelua Kärppien ja Tapparan riveissä tuottivat tehot 12+8=20.

Hyppy Mestiksestä liigaan on jo sellaisenaan merkittävä, puhumattakaan roolin muutoksesta. Sportissa Pekkala pääsi mellastamaan sarjan kärkipään voittavan joukkueen ykkösketjussa ja -ylivoimassa vierellään Toni Jalo, joka kuuluu Mestiksen parhaimpiin keskushyökkääjiin. Jalo oli mukana syöttämässä melko tarkalleen 50 prosenttia Pekkalan 31 maalista.

Mestis-tähtiä ei siis kannata hankkia joukon jatkeeksi, vaan roolin on oltava pelaajaprofiilin mukainen. Pekkala ei ilmeisestikään ole Jormakan tai Roberts Jekimovsin kaltainen 1vs1-haastaja ja itse maalipaikkansa luova pelaaja, vaan tarvitsee ketjuunsa hyvän pelinrakentajan.

Natsaisikohan Jesse Niinimäen kanssa? Kaksi väärinymmärrettyä taiteilijaa todistamassa epäilijöitään vastaan. Tosin ketjun kolmannelta lenkiltä vaadittaisiin jo massiivista luisteluvoimaa ja puolustusvalmiutta.

19Syy/12Off

Itkua, parkua jatkuvaa

Jälleen kerran lienee syytä olla tyytyväinen siihen, kuinka vahvoja tunteita Pelicans seuraajissaan herättää. Varsinkin ne negatiiviset pulpahtelevat aika nopsaan pintaan - nyt kun "Mestis-Ilveksellekin" hävittiin.

Vitsit ovat siis vähissä, mutta mikä oikein mättää? Kapeakatseisinta olisi kaataa syyt muutaman yksittäisen pelaajan niskoille. Nyt jo varmaan arvaattekin, että tämä on juuri se yleisin keino, jolla kirjoittajat internetin virtuaalikaukalossa asiaa käsittelevät. Sillä ja sillä ei putki kulje, tuolla ja tällä eivät mene syötöt lapaan.

Oma mielipiteeni on se tylsä vaihtoehto, että Pelicans vain yksinkertaisesti on piirun tai kaksi viimevuotista heikompi jokaisella osa-alueella - ainakin toistaseksi. Joukkue on treenattu tukkoon, pelitapa on kaukana tavoitellusta formustaan, yksilötasolla laatu on laskenut loukkaantumisista ja siirtomarkkinatappioista johtuen. Kuten totesin, tämä on se tylsä lähestymistapa, johon ei sisälly ranteiden nirhaamista tylsällä veitsellä.

Lämpimät onnittelut itään Pekka Tirkkoselle, jonka liigavalmentajan ura on lähtenyt komeasti käyntiin. Realismia toisaalta on sekin, että alemman kastin joukkue uuden valmentajansa alaisuudessa harvemmin lähtee hakemaan kuntopohjaa pudotuspeleihin, vaan ennen kaikkea hyvää starttia kauteen. Kuulostaako tutulta, Pelicans syksyllä 2011?

Esposito on tuloillaan (kuva © sm-liiga.fi)

Pelillisesti eilinen Ilves-ottelu oli kurjaa katsottavaa, ilman mitään viitteitä totutusta kiekkokontrollista. Aivan kuin hyökkäyspelaamisesta olisi jätetty yksi väliporras pois ja pyritään ainoastaan pelaamaan mahdollisimman nopeasti pystyyn. Tämä johtaa hätäisiin ja liian vaikeisiin ratkaisuihin, mikä edelleen johtaa epävarmuuteen.

Se, että esimerkiksi puolustuksessa Antit Ylönen ja Jaatinen ovat pahoissa vaikeuksissa, on vain seuraus tästä kaikesta. Kyseiset pelaajat - joista kauniisti sanottuna Ylönen on luokkaa kolleegansa parempi puolustaja - joutuvat joka tapauksessa pelaamaan liigatasolla taitojensa ylärajoilla, mutta joukkueen ollessa sekaisin se heijastuu ensimmäisenä juuri heihin. Sama pätee maalivahteihin, joilla alkaa koppi tarttua heti kun marjamäet eivät seiso takatolpalla vapaana.

Hyökkäyspäässä lähinnä Radek Smolenak ja Pekka Jormakka pystyvät raikkaaseen pelaamiseen. Mielenkiintoinen pointti onkin, että heillä on takanaan vajaa harjoitusjakso. Pohjoisamerikkalaisista Angelo Esposito väläyttelee, mikä on äärimmäisen tärkeä merkki ja tuo luistelutaito tulee vielä tekemään tuhojaan. Hänen kanssaan tarvitaan nyt ainoastaan kärsivällisyyttä ja ketjukaverit samalle aaltopituudelle. Olisivatko Smolenak ja Jormakka vastaus tähän?

 

20Maa/12Off

Pientä lämpöä playoffs-kuumemittarissa – kirjaimellisesti

Liekö ultimaattisen lätkäjätkän merkki, kun Kärppien ja Tepsin säälipleijarisarjan ratkettua nosti pienen kuumeen ja kurkkukivun päälle? Sen johdosta blogikin oli muutaman päivän telakalla ja suunnitellut julkaisuaikataulut lensivät roskakoriin, kun fysiologista aikalisää viittoiltiin pyytämättä ja yllättäen. Onneksi kuntohuippua on vielä reilu vuorokausi aikaa nykiä koneesta ulos.

Joka tapauksessa keräilyerät on nyt höntsäilty ja alkaa tosipelien aika. KalPakin sai onneksi vastustajakseen tunnetusti keljun espoolaisen soturilauman, eikä juoksukyvyttömiksi pullalla syötettyjä raumalaisia tarhakettuja, joten kuopiolaiset saavat uuvuttaa itseään ensimmäisellä kierroksella mahdollisimman paljon.

Nyt kuitenkin katseet kohti Kärpät-sarjaa. Sen verran terveyttä piti maanantai-aamuna uhmata, että Pelicansin tavallista pidemmät aamuharjoitukset tuli katsottua läpi ja samalla päivitettyä Lämärin ikkunaparlamentin uusimmat puheenaiheet. Lentoja pitäisi varailla Ouluun ja toivoa vielä ratkaisua varsinaisella peliajalla iltakonetta varten. Fanilauman "apinavankkureihin" ei tuntunut suurta intoa olevan.

Kovat odotukset nelinkertaiselle mestarille (kuva: © sm-liiga.fi)

Maanantain normaalin aamujään perään joukkue jauhoi jäänhöyläyksen jälkeen vielä hartaasti ylivoimaa. Huonoja uutisia: ei toimi. Ei edes viiskolmonen. Noppavitonen pyörii kyllä kivasti, mutta menee liikaa hinkkaamiseksi ja pakkien vedot sekä lähtevät 3-4 metriä kauempaa kuin pitäisi, että ovat myös av-kolmion helposti blokattavissa. Koskiranta etsii Luttista kolmion keskeltä, mutta ahdasta on. Tähän jo tammikuun taktiikkataulun jälki-istunnossa otin kantaa, että puolustajien paikanvaihto puuttuu, jota taas Aran Kärpät tuntuvat käyttävän. Ylipäätään pitäisi pyörittää peliä maalin taitse ja imeä kolmio lähemmäksi maalia, jolloin tilaa vedoille syntyy.

Koko pitkä ylivoimaharjoitus oli suoraan sanottuna paskaa, mikä on huolestuttava asia pudotuspelejä ajatellen. Liikaa lasketaan Seikolan ja Pikkaraisen onetimerien varaan, jotka ovat vastustajille helppoja scoutata.

Myös suomenmestaruuksia voittaneet pelaajat olivat parlamentin käsittelyssä. Niitä on kuulema viisi. Paakkolanvaara ja Järvinen löytyivät nopeasti, Wärn pienen miettimisen jälkeen. Pekka Jormakka edusti 17 pelin verran JYPin mestarijoukkuetta kaudella 08-09. Kiekkoaktivisti päätyi lopputulokseen neljä mestaria, ainakin jos miesten SM-liigasta puhutaan.

"Kuumat pelaa"

39,5 Justin Hodgman - Kovemmat pistekeskiarvot kuin runkosarjassa. MVP-ainesta, kestääkö kuuppa?

39,0 Jan Latvala - Kovassa kunnossa ja ääretön kokemus. Jämäkkyys ja rentous sopivassa suhteessa.

38,0 Ryan Lasch - Tulikuuma Elitserienin karsintasarjassa. Muuten kokematon. Erikoisvartioinnissa ja keppiä tulee.
38,0 Tommi Paakkolanvaara - Arvo sen kuin nousee kevättä kohti. Elintärkeä pelaaja.
38,0 Arttu Luttinen - Köyhän miehen Peltonen. Näytöt puhuvat puolestaan ja hallitsee sota-aluetta.
38,0 Joonas Järvinen - Tiedostettua isompi rooli. Oman sota-alueen valtias. Keep it simple.
38,0 Niko Hovinen - Pilviä taivaalla, mutta päässyt harjoittelemaan. Pakko onnistua, ei sen kummempaa.

37,5 Markus Seikola - Suuri arvoitus. Onko voittajatyyppiä vai vain runkosarjatähti?
37,5 Max Wärn - Mestari on aina mestari. Odotettavissa lisää kovuutta ja pari tärkeää maalia.
37,5 Jarkko Immonen - Nosti tasoaan karsinnoissa. Kevyt jalka ei ensimmäisenä paina.
37,5 Tero Koskiranta - Isossa roolissa, nyt mitataan rahkeet. Onneksi nöyrä ja monipuolinen.
37,5 Janne Tavi - Lahessa pieniä näyttöjä pleijareista. Pelaajatyyppinä luotu kevään peleihin.
37,5 Marko Pöyhönen - Pientä lämpöä. Takuuvarma työjuhta. Ei väistä ketään.
37,5 Juha-Pekka Pietilä - Karsintojen kunkku, onko riittävässä tikissä? Jämäkkyys löydyttävä nyt.
37,5 Aaron Brocklehurst - Jonkin verran kokemusta, kevään yllättäjä? Nyt turhat höntyilyt pois.

37,0 Jyri Marttinen - Takuuvarmaa kimpoilua. Kestääkö pää, säilyykö keskittyminen? Räjähdysaltis.
37,0 Ilkka Pikkarainen - Miesten tasolla vähissä sekä kokemus että näytöt. Teoriassa ihanteellinen kevään mies.
37,0 Joonas Jalvanti - Lintu vai kala, vai luottopakki? Isoja roikaleita vastaan keksittävä lääkkeet.
37,0 Radek Smolenak - Pelannut viimeisen 5 vuoden aikana yhdet karsinnat.
37,0 Pekka Jormakka - Ensi kertaa miesten pudotuspeleissä, junnuista pieniä näyttöjä.
37,0 Teemu Rinkinen - Tähän asti pudotuspelit kiikareilla. Riittääkö kovuus rouhijan roolissa loppuun asti?
37,0 Joonas Kuusela - Runkosarjassakin äärirajoilla. Voittajaksi kasvaa vain voittamalla.

36,5 Vili Sopanen - Meriitit vielä saavuttamatta, mutta kumonnut teorioita ennenkin.
36,5 Joonas Hurri - Korkeintaan tuurauskeikkoja. Auttamattoman kokematon. Soturiainesta.

36,0 Matias Loppi - Vähän jäissä. Treenit menneet viime aikoina nojailuksi.
36,0 Jan Platil - Ei enää edes treeneissä. Kolme hutia ja sakkokierroksille.

4Tam/12Off

Hyökkääjää odotellessa

Pelaajahankintojen perään on huudeltu jo jonkin aikaa, vaikka välttämättä kovin suurta tarvetta niihin ei ole edes ollut. Maanantaina Pelicans kuitenkin heitti verkot vesille ihan julkisestikin.

- Koko ajan töitä tehdään, että sellainen (pelaajahankinta) toteutuisi tammikuun aikana, kommentoi Suikkanen YLEn haastattelussa. Sanan säilän mestari ei ottanut kantaa siihen mistä pelipaikasta tulisi olemaan kysymys, joten saapa nähdä onko siihen jokin koira haudattuna.

Valistuneen arvion mukaan kuitenkin hyökkäys on se osasto jossa tarve olisi tällä hetkellä suurin. Kyllä, Pelicans on yhä tehnyt 2. eniten maaleja koko sarjassa; en tosin tiedä miten kolmen kuukauden summatilastolla voidaan tarkastella joukkueen nykykuntoa. Eivätkä maalit muutenkaan ole se ainoa mittari. Positiivista on se, että aivan viime otteluissa joukkue selätti marraskuun heikomman jakson ja edelleen Niko Hovisen johdolla tiivis peräpää tarjoaa voitonmahdollisuudet käytännössä jokaisessa ottelussa.

Tehtyjen maalien määrä on tullut alkukauden huippuarvoista alaspäin, mikä on aivan luonnollista. Ensimmäisissä 20 ottelussa Pelicans yllätti osan huonosti organisoiduista vastustajistaan niin housut kintuissa, että 4-6 maalin tekeminen ottelussa ei edes kummoisia urotekoja vaatinut. Kauden edetessä puolustukset tiivistyvät ja oma rento pelaaminen muuttuu lähes väistämättä rutiininomaisemmaksi, joten maalimäärien vähenemisessä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Kolmea maalia ottelussa pidetään perinteisesti voittavan jääkiekon edellytyksenä, ja siihen joukkue kykeni huonommankin jakson aikana kohtalaisen usein.

Isossa kuvassa pitääkin nähdä jo pidemmälle kevääseen. Pääkaupunkiseudun joukkueet ovat olleet kantoina kaskessa ja melko isolla todennäköisyydellä joku niistä asettuu vastaan keväälläkin. Äärimmäisen kovia pelejä on tiedossa joka tapauksessa, joten ei joukkueen vahvistaminen toki muitenkaan tilannetta haittaa. Fyysisyyden perään lienee turha haikailla, sillä joukkueen rakentamisessa on valittu tietty linja ja se on Suikkasen linja. Uudelta pelaajalta vaaditaan ennen kaikkea jalkoja, käsiä ja älyä.

Tavi voi vielä pelastaa kautensa nousemalla esiin keväällä. Tuskin ensimmäisenä siirtolistalla. (© sm-liiga.fi)

Kokonaisvaltaisesti katsottuna Ryan Laschin ja hyvin suorittaneen nelosketjun välissä on turhan paljon harmaata massaa. Ykkösketju Luttisen ja Koskirannan/Lopin säestämänä toiminee jo pelkästään jenkkitähden kannattelemana. Paakkolanvaaran johtama nelonen puolestaan voi keväällä olla jopa nelosketjujen parhaimmistoa. Ratkaisevaa tuntuukin olevan mille tasolle niiden välissä olevat kaksi ketjua saadaan nostettua.

Pekka Jormakan paluu ja Justin Hodgmanin onnistumiset tulivat Lappeenrannassa kreivin aikaan. Max Wärnillä täydennettynä ketju voi hyvinkin nousta taas hyvään liitoon ja ainakin kaksi viimeksi mainittua ovat kevättä ajatellen jollain tapaa lupaavia "playoff-pelaajia", jos vain kanukin pinna kestää ottaa iskuja vastaan. Sitten jää osasto Immonen, Tavi, Loppi ja Sopanen, joilta on lähes koko kauden ajan odotettu enemmän kuin mitä on saatu. Jossain välissä tuli lyhyt tehopyrähdys, mutta vain kadotakseen yhtä nopeasti kuin tulikin. Loppia vaivaa jalkavamman aiheuttama kankeus luisteluun, jonka takia mies ei ehdi nyt tilanteisiin.

Niin sanotuista väliketjuista puuttuu tällä hetkellä sekä laatua että kilpailua - osittain toki loukkaantumisvajausten vuoksi.

Pakkohan toisaalta ei ole ketään hankkia. Nykyinenkin joukkue on erittäin laadukas ja sen taso voisi sellaisenaan riittää keväällä pitkälle. Suurennuslasilla löytää muutenkin aina puutteita, joita uusilla pelaajilla sitten pitäisi korjata. Taloudellisesti tilikausi on todennäköisesti tuottamassa useamman sadan tuhannen euron voitot, kun yleisötulot paukkuvat yli budejoidun ja voidaan olettaa, että Hovisesta saadaan (jälkikäteen) NHL:n yli 200 000 euron siirtokorvaus. Tässä tilanteessa hyvin scoutattu vahvistus hyökkäykseen tuntuu järkevältä ratkaisulta. Hölmömpää olisi jättää mahdollisuuksien maksimointi tekemättä.

Kokonaan toinen juttu on sitten se, että onko kyseessä sittenkään laituri vai kenties keskushyökkääjä? Pohjois-amerikkalaisten kiintiö Pelicansilla on joka tapauksessa jo täynnä, joten tulokas liikkuu EU-passilla. Mielenkiintoa lisää myös se, haetaanko apua vain loppukaudeksi vai rakennetaanko jo yhden palan verran ensi kauden joukkuetta.

Täytyypä lähteä tutkailemaan mitä Pohjanlahden takana huhuillaan.

2Lok/11Off

Liikkuva jalka on laiskan miehen klishee

Kirjoitetaanpa nyt jotain krapulapäivästä ja voittoputkesta huolimatta, vaikka normaalistihan runkosarjamenestys ei oikein ole edes mikään puheenaihe. Parin tappion jälkeen netti kyllä kuhisee katkuisia kommentteja siitä mikä on mennyt vikaan kun ei ollakaan "päiväjärjestyksessä".

Oli miten oli, seitsemän voittoa putkeen, sarjataulukon 2. sija ja yleisöä pullisteleva Isku Areena. Näinhän sen pitikin mennäkin, kyllä noita-Suikkanen hoitaa.

Vaikuttaa jo siltä, että yhtään blogipäivitystä ei pysty tekemään mainitsematta tuota S-kirjaimella alkavaa nimeä. Mutta niin se vain on, että tässä kaupungissa on nyt yksi sheriffi ja niin asia on ollut jo ties kuinka monessa edellisessäkin kylässä joissa herra S on nuuskahuulia koutsannut. Viime kevään karsijasta tuli syksyn sarjakärki oikeastaan yhden miehen ansiosta.

Vastakkaisetkin mielipiteet ovat piristäviä, kuten vaikkapa tämä:

"Kohtuu se on hehkuttamisellakin, ja jos puhutaan että valmentaja tekee joukkueen ni kyllä siellä on aika pitkälti eri miehet sitä joukkuetta tekemässäkin jos vertaillaan vaikka pariin viime kauteen. Etenkin ne miehet jotka siellä ovat nyt onnistuneetkin. Tässä nyt pointtina se, etten ihan kaikkea kunniaa tahtoisi valmentajille jakaa, vaikka se niin helppoa olisikin."

Aiheen parissa olisi helppoa lipsahtaa filosofian puolelle, muna vai kana ja sitä rataa. Lasch, Seikola ja pari muuta pelimiestä lisättynä viimevuotiseen joukkueeseen olisi todennäköisesti nostanut Pelsun ehkä jollekin huikealle sijalle 11 tai 12, hyvällä säkällä sääliplayoffeihin. Taidan silti pitäytyä siinä kannassa, että kurssin nostaminen pohjamudista sarjakärkeen on tasan tarkkaan valmennuksen ansiota. Valmennuksen, joka on opettanut hajanaiset yksilöt pelaamaan joukkueena yhteistyön jääkiekkoa suorastaan ylivoimaiseen tapaan.

Niin ja sitten on se liikkuminen, tuo lätkäjargonin ikivihreä klishee. Nyt on muotia sanoa, että Pelicans liikkuu paremmin kuin vastustaja. Sanoihan se Suikkanenkin, että nyt haetaan luistelutaitoisia pelaajia.

Täysin murskaavan HPK-ottelun jälkeen Sami Blomqvist kommentoi:

"Kesällä on tehty duunii sen eteen et jalka liikkuu ja nyt se tuottaa niinku hedelmää tuolla pelissä."

Haluaisinpa nähdä sen kerran, kun 20 sarjan nopeinta pelaajaa heitetään askiin ilman joukkueharjoituksia pelaamaan normaalisti valmennettua joukkuetta vastaan. No, ottelun jälkeiset pelaajahaastattelut harvoin muutenkaan ovat mitään pelianalyysin tutkimusraportteja, varsinkin kun kakkossheriffi R-P Lehtonenkin jatkoi samalla teemalla:

"Oltiin paremmin liikkeellä kuin kaveri ja jaksettiin paremmin loppuun asti."

Mielestäni on lähinnä absurdia väittää, että pelkkä nopea luistelu tuottaa ammattilaistason jääkiekossa yhtään mitään. Pelkkä kunto ja luisteleminen ei nosta yhtäkään joukkuetta karsinnoista kärkeen. Jos nostaisi, niin harjoituskaudella ei tarvitsisi kiekkoja tuoda kaukaloon ollenkaan.

Tämä ei ole niinkään kritiikkiä juuri Blomqvistin tai Lehtosen kommenteille, vaan yleiselle kotimaiselle tavalle käsitellä peliä. Viisaammat ovat sanoneet, että esimerkiksi Ruotsissa pelaajia valmennetaan pelaamaan, Suomessa harjoittelemaan ja luistelemaan. Tiedä sitten noudatteleeko yleisön lajiymmärrys tätä trendiä.

Blomqvist sivusi myös lyhyesti asian ydintä:

"Joo pelattiin omalla pelitavalla ja sitä kautta lähdettiin luomaan tilanteita, joista maalit syntyivät."

Oma pelitapa, tilanteiden luominen, maalien synnyttäminen. Se oma peli on myös kiekkoväen kliseitä, mutta paljon lähempänä totuutta kuin yksiulotteinen liikkuminen. Pelit voitetaan tekemällä enemmän maaleja. Suikkasen Pelicans luo enemmän laukauksia ja maalipaikkoja kuin vastustaja. Maalipaikkoihin päästään useimmiten syöttelemällä ja onnistuneet syöttöketjut puolestaan mahdollistavat sen mahtavan pelinopeuden ja Jormakan kaltaisten sähikäisten maksimaalisen hyödyntämisen millä Pelicans vastustajaa riepottelee.

Enemmän soisikin kuulevan mietteitä ja toimittajilta ammattitaitoa kysyä pelitavan toimivuudesta, mutta harvalta pelaajalta irtoaa analyysiä ja valmentajat eivät välttämättä kovin innokkaasti lähde oman joukkueen asioita kertomaan. (Tosin vastustajat scouttaavat pelikirjan tasan tarkkaan, eikä siinä ole enää mitään salattavaa.)

Laiskan miehen vaihtoehto on tulkita kiekonhallinta pelkästään paremmaksi liikkumiseksi. Meidän onneksi Pelicansilla on fyysisen kunnon ja liikkumisen lisäksi omassa pelissään rutkasti järkeä ja suunnitelmallisuutta.

Ja kas, krapulapäivän väsymys on voitettu kanta. Siihenkin tarvittiin vain ajattelutyötä, ei juuri lainkaan liikkumista.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lehtonen ja Blomqvist HPK-ottelun jälkeen:
http://www.ess.fi/?category=3280&videoid=320715

28Syy/11Off

HPK vs. Pelicans 1-4, pelikirja vs. pelikirja 0-6

Ammattilaistasolla on kova suoritus hallita peliä yksi tai kaksi erää. Rinkelinmäellä Pelicans teki huikean suorituksen ja jyräsi Kerhon yli kolmen erän lähes täydellisellä hallinnalla.

Okei, tämän illan HPK ei ollut kaksinen tasonmittari, ei sieltä päinkään. Mikko Tolvanen maalillaan teki voitavansa ja selvisi ainoana kaukalosta puhtain paperein, mutta kenttäpeli oli paineen alla täysin sekaisin. Varsinkin hyökkäystenrakentelussa noutaja tuli usein jo omalla siniviivalla ja kiekonmenetyksiä nähtiin oranssipaidoilta käsittämätön määrä.

Toisaalta Kerho oli voittanut kaksi edellistä kotipeliään ja pystynyt kohtalaisen hyviin esityksiin. Tänään vierasjoukkue vain yksinkertaisesti riisui eksyneen ritarilauman aseista täydellisesti. Pelicans oli rohkea, valpas ja täynnä itseluottamusta alusta loppuun saakka. Ensimmäinen merkki tulevasta nähtiin jo muutaman sekunnin pelin jälkeen, kun aloitusvoiton jälkeen Seikola avasi Koskirannan läpiajoon HPK-pakkien välissä ammottaneesta kunniakujasta. Alkutahdit vyörytykselle oli lyöty samantien.

Tällaisia suorituksia näkee ammattilaiskehissä erittäin harvoin. Kyse ei ollut 10 minuutin tai yhden erän painostuksesta, vaan ottelun kulku oli Suikkasen miehistön käsissä täydet kolme erää. Yksittäisissä vaihdoissa HPK:kin näytti liigajoukkueelta vastustajansa rinnalla, mutta sitä ei kestänyt montaa vaihtoa putkeen. Paremmalla viimeistelyllä lukemat olisivat aivan hyvin voineet olla 2-7. Pelicans teki Rinkelinmäen muinaisesta kirouksesta hakkelusta samaan tapaan kuin Jukka Jalosen HPK aikoinaan tottui viemään vastustajaa kuin pässiä narussa.

Lahtelaisittain päänvaivaa aiheuttivat lähinnä pienet huolimattomuusvirheet, HPK:n yllättävän vaaralliset tilanteet ja Niko Hovisen aavistuksenomainen haparointi. Kerho-luotsi Rindellkin myönsi, että 1-0-johto Niko Niemisen maalilla oli ansaitsematon, mutta sitäkin ennen Kerho ehti jo kolisuttelemaan tolppia niistä harvoista tilanteistaan.

Jälleen kerran Pelicans kuitenkin kampesi itsensä väkisin tappiolta tasoihin ja 2. erässä vauhdilla ohi. Rinkelinmäen pari metriä normaalia leveämpi kaukalo vain korosti tasoeroa: vierasjoukkueella oli roimasti tilaa syötellä ja kuljetella, kun taas kotijoukkuetta ahtaus vaivasi joka ratkaisussa. Pakki-pakki-syötön jälkeen löytyi usein vapaita valkopaitoja joko laidasta tai keskeltä, joka johti vauhdikkaisiin hyökkäyssinisen ylityksiin joko kuljettamalla tai päätykiekot voittamalla. Nimenomaan Pelicansin loistelias syöttöpeli sai oranssipaidat näyttämään hitailta, vaikka fyysisesti joukkueiden välillä tuskin ratkaisevia eroja on.

Lieväksi kauneusvirheeksi voidaan laskea ylivoiman tehottomuus. Roima ylivoima-aika ja iso tila olisi pitänyt pystyä käyttämään paremmin hyödyksi ja realisoimaan maaleina. Toivottavasti Loppi tuo tarvittavan rytmin ykkösylivoimaan ja vapauttaa hieman Laschia pelinrakenteluvastuusta.

Yksittäisistä pelaajista on nostettava esille Teemu Rinkinen, joka paransi esitystään roimasti aiemmista. Sami Blomqvist tuurasi Sopasta pirteästi, joskaan hattuja ei vielä kannata ilmaan heitellä. Tuttuun tapaan Lasch kirvoitti useammatkin huokaukset pyöritellessään vastustajia solmuun ja karvatessaan irtokiekkoja itselleen loputtomalla tarmolla. Pekka Jormakka vastasi tänäänkin kaukalon nopeimmasta kyydistä - Latvalan avaamasta läpiajosta olisi suonut tehdä maalinkin.

HPK:n illan hahmona puolestaan hääri Tuukka Mäkelä, joka selvisi naurettavasta sucker punchistaan Koskirannan naamaan ilman jäähyä, lämäsi rännikiekkoa yrittäessään kahdesti kiekon yli laidan vaihtopenkillä istuvia joukkuekavereitaan hipoen ja kuittasi saldokseen -2. Kuvaavaa oli myös Marko Tuulolan jäätyily läpiajoissaan. Aina tyylikkäällä Kerho-kapteenilla olisi käsiä ja tarkkuutta tehdä niistä maalejakin, mutta tällä kertaa ei syntynyt edes vetoa maalia kohti. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa tunnelma oli hämeenlinnalaisittain kuin MM-hiihtojen dopingskandaalin aikoihin.

Paikallisten illan annin paketoikin ytimekkäästi 2. erätauolla vanhempi rouvashenkilö käytävän laidalla:

"Jesta, mitä kakkapeliä."

 

Lihapiirakka ja kurahousut

Noin muuten Rinkelinmäki (sitä sponsorinimeähän en varmasti käytä) oli, kuten aina, oma nostalginen itsensä. Tiskiltä saa edelleen lihapiirakkaa, joka käydään sitten käytävän toisella puolella itse maustamassa ketsuppipulloja rutistellen ja pikkelssiä lusikoiden. Vessassa hana toimii niistä pyöritettävistä nupeista, tiedäthän, kylmää oikealta ja kuumaa vasemmalta. Peilillä vessaa ei oltu siunattu, ja sen ovat paikalliset näköisiäkin ettei peilille käyttöä ole ollut ennen kuin ihmisten ilmoille lähdettiin.

Erätaukokilpailuna pikkujunnujen rankkarikisa polvet notkuen ja kiekko vielä märkään jäähän takertuen toimii aina. Siinä pysytään aiheessa, toisin kuin aarteenmetsästyksissä ja ties missä espoolaisissa golfpallon puttauskisoissa.

Ottelun jälkeen Tapparan valmennuskaksikko Sami Hirvonen-Marko Ojanen seisoskelivat hallin edustalla. Molemmilla näytti olevan kurat housuissa tulevan vastustajansa scouttaamisen jäljiltä, joten jätin huutamatta "sano terveisiä Dufvalle". Lyötyä lienee lyöty jo tarpeeksi.

25Syy/11Off

Paskavoitotkin lasketaan

Liigaviikko numero kaksi on pelien osalta ohi ja Pelicans on löytänyt odotetun paikkansa sarjataulukosta.

Kunnon ilotulitusta ei vielä ole nähty, mutta tämän viikon voitot ja kahdeksan pistettä kertovat joukkueen iskukyvystä. Kaksi nousua tappioasemasta vahvoja kotijoukkueita Ässiä ja JYPiä vastaan, sekä kotona TPS:sta selvä voitto, jossa 2-0-maalin jälkeen ei ollut voittajasta mitään epäselvyyttä.

Perjantaina Jyväskylässä ottelun alku oli lähes katastrofaalinen. Heti alivoimalle, maali omiin, Paakkolanvaara lasarettiin ja 5 minuutin ylivoiman tuhriminen. Oman maalin varjeleminen loppupelin ajan oli Pelicansilta kova suoritus JYPin rumputulessa.

Lauantain ottelu ei totisesti noussut miksikään viikon kohokohdaksi. Hyvistä painostusjaksoista huolimatta peli oli takkuista eikä yleisökään tuntunut missään vaiheessa kunnolla syttyvän, vaan ennemminkin odottavan kolmen pisteen korjaamista talteen. Näinkö nopeasti totuttiin hyvään? No, TPS ei ole ollut eikä varsinkaan nykyisin ole niitä kaikkein sykähdyttävimpiä vastustajia.

Tärkeintä on se, että Suikkasen jengi on nopealla tahdilla pystynyt siirtymään harjoituspelien leikittelystä tosipelien voittavaan jääkiekkoon. Siihen tarvitaan näitä tämän viikon ns. paskavoittoja yhden-kahden maalin marginaalilla.

Siihen tarvitaan myös huippuluokan maalivahtipeliä, mutta kovin monia tuskin yllättää että Pappi Hovinen alkaa jo kolkutella maalivahtipörssin kärkipaikkoja. Kolmessa ottelussa selän taakse 4 maalia, Jokerit-ottelun 1. erän jälkeen niskalenkki kaikista kollegoistaan, yhteensä 9 rankkaria joissa 0 päästettyä maalia ja perjantaina syöttöpiste Immosen maaliin. Harmi, että maalintekoyritys JYP-matsin viimeisellä minuutilla kilpistyi vastustajan pelaajiin...

Ja nyt puhutaan vasta Hovisen perushyvästä tasosta. Huipputaso tietää jo nollapelejä, kunhan Niko vain syttyy sillä tasolla pelaamaan.

Sama pätee koko joukkueeseen. Vielä ei olla nähty juuri mitään, vaan ainoastaan jämäkkää suoritusta hyvällä asenteella, joka jo sekin poikii tulosta. Täytyy muistaa, että kovimmassa huippuiskussa pitää olla vasta keväällä.

 

Uusimmat loukkaantumiset viimeistään pakottavat Suikkasen ketjumuutoksiin. Ykkösketjun takana vain Jormakka ja Hodgman tuntuvat olevan hyvässä vireessä, samoin Tavi vaikuttaisi vähitellen piristyvän. Miten olisi Tavi-Hodgman-Jormakka kakkosketjuun? Sopasen mahdollinen poissaolo tietänee myös Sami Blomqvistille liigahommia.

Rinkinen oli yllättävä veto nelosketjun keskelle Pöyhösen sijaan. Tekisi mieli uskoa Suikkasta, mutta Rinkinen ei pelannut Tepsiä vastaan hyvin, kuten ei ole pelannut missään vaiheessa harjoituspelit mukaan lukien. Fiksu valmentaja toki puolustaa pelaajiaan mediassa, eikä lähde julkisesti rankomaan ketään.

 

14Syy/11Off

Lahen top5 (lätkä)jätkät

Tältä listalta poisjääneiden kannattaa huomisesta alkaen tehdä jotain mistä heidätkin muistetaan.

Hot

1) Niko Hovinen: Liigan paras maalivahti jos pääsee huipputasolleen. Itse rauhallisuus. Ensimmäinen jonka nimmarikortit loppuvat kesken.

2) Ryan Lasch: Oli ensimmäisissä harjoituspeleissä täysin ylivoimainen kentällä, mutta ilotulitus hiipui hieman loppua kohden. Paljon on hehkutettu, mutta pystyykö sittenkään nousemaan joukkueen ykköstähdeksi? Todennäköisesti kuitenkin seuran paras ulkomaalaishyökkääjä sitten Brett Lieversin.

3) Markus Seikola: Anssi Salmelan ja Jan Latvalan ohella Pelicansin liiga-ajan parhaita hyökkääviä puolustajia. Ymmärtää miten hyökkäyssiniviivalla operoidaan. Henrilaurilamainen tykki sillä erotuksella, että vedot lähtevät kovaa myös ranteella, aina maalia kohti ja huonoistakin asennoista. Osaa nykyisin puolustaakin, kunhan kiekon kanssa kikkailut eivät kostaudu.

4) Pekka Jormakka: Köyhän miehen Lasch. Kivaa sporttia ja tsemiä harkkamatseissa, mutta kunnon peleissä pitää ruveta laittamaan laattaa pussiin muutenkin kuin rankkareista. Laukoo hanakasti ja myös pyytää onetimer-syöttöjä maila ilmassa, mitä ei ole pahemmin viime vuosina Pelicansissa nähty.

5) Arttu Luttinen: Hidas, mutta kun liu'usta ja veivauksista tulee ajoittain mieleen Jantunen, on pelaajan pakko olla hyvä. Taistelee joka vaihdossa täysillä ja täydentää siten erinomaisesti vastakohtaansa Loppia. Valinta kapteeniksi tällä aikataululla kertoo paljon.

 

Not

1) Sami Blomqvist: Nallipyssy. Loisti 10 peliä viime kauden alusta, sen jälkeen pelaamisessa ei mitään tolkkua. Jalka ei riitä, pelikäsitys ei riitä ja auttamattoman köykäinen 1vs1-tilanteissa. Toivottavasti itseluottamus palaa Peliitoissa.

2) Teemu Rinkinen: Moni kaavailee kolmosketjuun, näinköhän taso riittää. Kokoa olisi, röyhkeyttä ei. Riittääkö asenne ammattilaisuuteen? Vaikuttaa pahasti tapausten Santavuori ja Je. Saarinen uusinnalta. Blomqvistin tavoin Mestis kutsuu - 10 maalia täyteen ja sitten liigaan kokeilemaan.

3) Kari Sihvonen: Ollut pitkään kuin varjo entisestä, eikä Suikkasen pelikirjassa ole sijaa ylilyönneille. Eikö halua vai ehdi enää taklaustilanteisiin? Kiekollista potentiaaliakin on, mutta tyytyy pyörimään ympyrää kulmissa. Aiemmin Nupen paras ase fyysiseen peliin, mutta antaako Suikkanen päästää Hullu-Karin irti?

4) Max Wärn: Miksi hankittiin? Puukäsi, jolla on IFK-fanien mukaan mahtava maalintekopotentiaali. Taistelee Sihvosen kanssa nelosketjun laiturin paikasta. Uhrautuvaa peliä alivoimalla ja 15 pistettä riittänee tavoitteeksi.

5) Tero Koskiranta: Sentterilaiturille saatiin jotain käyttöä Lopin loukkaannuttua. Tehnyt joskus 40 pistettä ja teki harjoituspeleissä 4 maalia, milläköhän käsillä? Kaipa tälläaisellakin pelaajalla voi kolmos-nelosketjuja täyttää.

 

?

1) Matias Loppi: Moni odottaa huippukautta kakkossyöttöjen kuninkaalta - uskotaan kun nähdään. Parempaa mahdollisuutta tuskin tuleekaan kuin nyt Luttisen, Laschin, Seikolan ja Järvisen kentällisessä. Vaikuttaa treenanneen kesällä ja edes hieman yrittävän kentällä, mikä on jo hieno merkki amattilaispelaajalta.

2) Jyri Marttinen: Hyytynyt kolmospakkiparin työjuhdaksi ja alivoiman erikoismieheksi. Ilman muiden puolustajien loukkaantumisia ei asiaa ylivoimalle. Potentiaalia olisi monella osa-alueella, mutta ei tunnu loistavan oikein missään, paitsi taklausten avittamisessa poikittaisella mailalla.

3) Vili Sopanen: Pitkälle on tultu pelkällä pihapelineppailulla. NHL-haaveet voinee jo unohtaa, mutta potentiaalia olisi 40 pisteen kauteen. Pois kulmista ja vastustajan maalin takaa, niin se on jopa mahdollista. Vili on niitä hyökkääjiä, joiden pitäisi jäädä laukomaan 100 kiekkoa jokaisten treenien päätteeksi.

4) Justin Hodgman: Tästähän voi tulla mitä vaan. Hampaatonta kanukkia on haikailtu vuosikausia ja nyt sellainen on saatu. Paikannee Shayne Toporowskin jättämän aukon SM-liigassa. Piristävä poikkeus Pelicansin sentterikalustossa.

5) Joonas Jalvanti: Sittenkin uuteen nousuun? Moni oli valmis jo lyömään menolippua käteen ja nostamaan J-P Pietilän pelaavaan kuusikkoon, mutta niin vain liigajyrä Jalvanti luistelee huomenna laatikkoon Bluesia vastaan. Harjoituspeleissä alkanut laukomaankin!