22Huh/15Off

Tuleeko Pelicansista nyt pahojen poikien joukkue?

Pelicans22042015

Moni hihkaisi innoissaan Pelicansin julkistaessa Petri Matikaisen ja Pasi Nurmisen valmentajasopimukset, eikä suotta. Management by Perkele -kaksikko tuo joukkueeseen vähintäänkin kuria ja ryhtiä.

Uutta, ilkeämpää ja fyysisempää Pelicansia on muutama edeltävä päävalmentaja lupaillut lähinnä surkuhupaisin tuloksin. Jotain viitteitä tähän suuntaan jälleen saatiin, kun ensimmäisten joukossa sopimuksilla kiinnitettiin kaapinkokoiset puolustajat Ben Blood ja Stefan Lassen. Jos kohta kaksikko ei edustakaan aivan ns. lihapääosastoa, niin he ovat jonkinlainen linjaveto siihen, mitä puutteita valmennusjohto puolustuksessa näki: tarvittiin lisää ulottuvuutta ja massaa.

Myös asennepuolella nähtäneen muutos haparoineesta yrittämisestä todelliseen spartalaiseen pelaamiseen, jossa tilanteet taklauksia myöten pelataan loppuun asti, kroppaa uhrataan kiekon eteen ja tungetaan kiekon kanssa pelirohkeasti ahtaisiinkin väleihin. Ne ovat voittavan joukkueen tukipilareita.

Fyysisen elementin kärjen muodostavat suvereenisti Taavi Vartiainen ja Juhani Tyrväinen. Harjoitusotteluissa voidaan jälleen nähdä kuohuttaviakin tilanteita, jopa joukkotappeluita, kun kesän aikana kerääntyneitä höyryjä päästellään pihalle ja koko joukkue pyrkii voittamaan kotiyleisön puolelleen.

Mutta onko Pelicansilta syytä odottaa fyysistä dominanssia ensi kauden Liigassa? Tuskinpa.

Looginen jatkokysymys asiaan on se, että mikä rooli fyysisyydellä ylipäätään nykyjääkiekossa on. Kun katsotaan Pelicansin viimeistä kymmentä vuotta, niin joukkueella on perimässään varsin terävä fyysinen särmä. Käytännössä aina mukana on ollut Kari Sihvosen, Ilkka Pikkaraisen ja Tyrväisten veljesten kaltaisia pelotteita, mutta on eri asia pelata ylikorostuneen fyysisesti kuin voittaa pelejä.

Silloin kun Pelicans on menestynyt, fyysinen särmä on nidottu luontevaksi osaksi muuten toimivaa joukkuetta ja pelin rakennetta. Parhaimmillaan tämä esiintyi ehkä ketjun Sihvonen - Heino - Komarov muodossa, joka hetkittäin nousi myös kiekollisessa pelissä joukkueen liideriksi. Mentiin peli edellä, mutta käytettiin fyysisyyttä järkevän tehokkaasti vastustajaa horjuttaen ja heille jäähyjäkin hankkien.

Taklaamista ja tappelemista (omien puolustamiseksi) ei sentään, luoja paratkoon, pidä koskaan jääkiekossa unohtaa, mutta inhottavaksi kotijoukkueeksi ei tänä päivänä voi ryhtyä päättämällä ylimalkaisesti, että nyt taklataan ja ollaan inhottavia. Siinäkin on käytettävä peliälyä: Onko taklauksella mahdollisuus kiekonriistoon? Auttaako vai haittaako taklaus viisikkon puolustuspeliä? Keihin vastustajan pelaajiin taklaukset kannattaa ensisijaisesti keskittää?

Näitä asioita joukkueen sisällä luultavasti enemmän pyöritellään, ja kokeneena päävalmentajana Petri Matikainen osannee tehdä sopivan linjavedon tarpeellisen ja tarpeettoman fyysisyyden välillä. Julkisuuteen annettavat lausunnot ovat kokonaan toinen maailma, lähinnä tuotteen markkinointia.

Useimmiten joukkuetta eniten hyödyttävä fyysisyys onkin Jan Latvalan ja Henri Heinon edustama väkevä ja konemainen kaksinkamppailujen voittaminen hyvällä prosentilla.

Se on taklaamiseen ja tappeluihin verrattuna aavistuksen tylsää, mutta voittaminen ei ole tylsää.

 

Edellinen kirjoitus >> Ja Pelicansin sentteriehdokkaat ovat…

17Maa/15Off

Valmentajanvaihdos ei ole ydinfysiikkaa

PelicansLogo2014Lämsälle osui rosvosektori. Matikainen ja Nurminen studioon ja pyörä pyörimään, tsadaa!

Pukumiehet ja hupparimiehet olivat eilen Isku Areenan klubiravintolassa juhlavasti äänessä, kun Pelicansin "uutta linjausta" tuotiin julkisuuteen. Hienoa, että jääkiekko on Lahdessa siinä asemassa, nämä tilaisuudet suoritetaan virallisen kaavan kautta. Muuten ne voitaisiin kyllä esittää vaikka Onnenpyörän vanhoissa kulisseissa Janne Porkan juontamana.

Kuinkahan paljon taustalla on yhtään mitään strategiaa ja harkittuja linjauksia? Toisaalta voisi aivan yhtä hyvin kysyä, että tarvitseeko kaiken taustalla aina ollakaan yliopistotason tieteellisiä tutkimuksia ja identiteettiä, jossa lounasruokalaankin marssitaan rintamahyökkäyksenä.

Pelicans pisti yhden valmennusryhmän pellolle ja korvasi sen todennäköisesti paremmalla valmennusryhmällä.

Siinä se. Loppujen lopuksi mistään sen ylevämmästä tai jalommasta toimenpiteestä ei ole kysymys. Tätä ratkaisua ei voi vuoden takaisilla linjauksilla perustella, vaan lienee ehkä parempikin katsoa vain eteenpäin. Toivottavasti vain myös menneistä virheistä muistetaan oppia jotain.

Hattua Pelicans-organisaatiolle voi nostaa siitä, että kun ongelmiin ajaudutaan, niin niitä ei paikata uudella ongelmalla vaan ratkaisulla. Siinä mielessä ratkaisu Matikainen+Nurminen noudattelee paria aiempaa ajankohtaa, jolloin ongelmien kanssa on painittu pohjamudissa. Niistä on selvitty uuteen lentoon alta aikayksikön.

Petri Matikaiselle ovi on ollut avoinna siitä lähtien, kun hän tasan kymmenen vuotta sitten Pelicansin ovista maailmalle lähti. Matikaisen "talvisota" kaudella 2004-2005 on varmasti yksi aliarvostetuimpia valmentajasuorituksia lahtelaisessa jääkiekossa.

16.3.2015 ei kuitenkaan ollut Pelicansin historiassa mikään liputuspäivä. Monelle Matikaisen tulo merkitsee valtavan edistyksellistä muutosta, todellisuudessa mikään ei nimenomaan muuttunut. Pelicans on valmentajaratkaisuineen yhä sama vanha Pelicans, sekä hyvässä että pahassa.

Tällä kertaa saadaan ehkä taas ostettua vokaali.

 

Edellinen kirjoitus >> Minne Pelicansista pääsee?

26Hel/15Off

Nupe ei ollutkaan lahtelaisen kiekkokeskustelun ainoa toivo

 

nupe26022015

Kiekkoaktivistin mielen on viime päivinä vallannut huojennus. Lahtelainen jääkiekko elää!

Mielen keventyminen johtuu varmasti osaltaan siitä, että Pelicansin kausi on päättymässä. Tätä kirjoittaessani jäljellä on vielä/enää seitsemän ottelua ja pudotuspelipaikan saavuttaminen vaatisi seitsemän voittoa. Koska sitä voittoputkea tämä Pelicansin joukkue ei tule saavuttamaan, on kausi 2014-2015 viimeisiä sivuja vaille valmis. Sesonki liittyy Pelicansin liigahistoriassa niiden kuuden-seitsemän kauden joukkoon, joihin noustiin väärällä jalalla ja jotka eivät vain kerta kaikkiaan lähteneet toimimaan.

Mutta on toinenkin syy.

Pitkään näytti siltä, että etenkin yleisömäärien vaisuudesta mieleen jäävä kausi vaipuu täydelliseen apatiaan myös hallin ulkopuolella, yleisessä ilmapiirissä. Kunnes ilmestyi PelicansTV ja niin sanottu Liipolan parlamentti, jossa Antero Mertaranta ja Pasi Nurminen ainakin yrittivät kaivaa tunkiosta esiin syitä ja seurauksia. Antsa ja Nupe välittivät ja pistivät kroppaa likoon, hyvä että edes joku.

Toisaalta hommassa oli se sivumaku, että Nupe Nurminen on yhtä kuin lahtelainen jääkiekkokeskustelu - aina silloin, kun mies viihtyy kotikaupungissaan. Eli toisin sanoen keskustelu päättyy siinä kohtaa, kun muut maat taas kutsuvat jääkiekkoammattilaista. Sen jälkeen puhutaan vain vähän niitä näitä, kuten Antsakin toisaalla totesi.

Vaan eipäs se siihen jäänytkään, kun maanantaina Radio Voiman Sportissa ääneen päästettiin joukko yleisön edustajia. Silloinkaan ei tyydytty tiistaina aiheenani olleisiin tylsimpiin kiekkokliseisiin, vaan sanottiin suoraan mikä toiminnassa on perseellään ja mikä kunnossa. Hatunnosto erityisesti äänessä olleille Oskari Laineelle ja Toni Villgrenille, jotka kiteyttivät osuvasti ainakin joidenkin katsojien tuntoja. Mielestäni juuri sen kansanosan, joka jääkiekkoa ymmärtää ja siitä eniten välittää saapumalla hallille rakkaudesta lajiin.

Se väki alkaa olla riittävän valistunutta ymmärtämään, että joukkuelajin ollessa kyseessä ei voida tuijottaa vain yksilöihin ja yksittäisiin sattumiin, kuten loukkaantumisiin tai onnekkaisiin kiekon pomppuihin. Niiden ohella on myös perehdyttävä erilaisiin prosesseihin, jotka tuottavat joukkueeseen ja seuraan joko hyvää tai huonoa, hyötyä tai haittaa.

Jos joukkue näyttää sekavalta, niin asioita on tehty väärin, vaikka tulikuuma maalivahti torjuisikin yhdestä ottelusta voiton. Ja niin edelleen. Voiton ja tappion väliltä on osattava katsoa myös niiden väliin harmaalle alueelle. Itse asiassa radiokaksikko katsoi sinne jopa tarkemmin kuin Nupe ja Antsa omassa "paukutuksessaan".

Tätä Lahti - "kiekkokaupunki" - tarvitsee. Eihän tällaisten ulostulojen pitäisi olla vain kriisikauden poikkeustilanne, vaan jopa viikoittainen tai kuukausittainen katsaus! Puhetta, puhetta, puhetta! Sitä tarvitaan paitsi kentällä myös lisää yleiseen ilmapiiriin. Siihen PelicansTV on upea luomus ja liigaseurojen mittapuulla Pelicansin jalokivi, mutta lisääkin mahtuu aivan toisista näkövinkkeleistä.

Itse asiassa minusta tuntuu, että tällaisen asiakeskustelun lisääntyminen on välttämätöntä menestymisen kulttuurin syntymiselle. Perehtymättä pintaa syvemmälle kun on turhaa haaveilla urheilun suurimpien haasteiden ylittämisestä, kilpakumppanien päihittämisestä saati identiteetin luomisesta.

Mikä se on se Pelicansin identiteetti? Sen määrittäminen kuuluu meille kaikille: Lämsälle, Kaarnalle, Saariselle, Aktivistille, Villgrenille ja Laineelle.

 

HAASTATTELU: Radio Voiman podcast: Pelicans-kannattajat: Peli-identiteetistä ei ole tietoakaan

 

Edellinen kirjoitus >> Rightin pelote ja muut jääkiekon puutaheinää-jorinat

26Jou/12Off

Aravirran comeback?

Toissa viikolla alkaneissa spekulaatioissa Hannu Aravirta nousikin hieman yllättäen Pelicansin ykkösvaihtoehdoksi Kai Suikkasen seuraajaa haettaessa. Kliseisesti sanottuna tuttu ja turvallinen valinta.

Ajatusleikkinä Aran comeback on vallan mielenkiintoinen. Mika Saarinen aloittaa vuodenvaihteessa Pelicansin urheilutoimenjohtajana ja yleensä UTJ vastaa myös ainakin osittain päävalmentajan rekrytoinnista. Saarinen ja Aravirtahan ovat tuttuja maajoukkueen valmennusryhmästä 10-15 vuoden takaa.

Sitten on Ilkka Kaarna, joka palkkasi Aran lahteen jo jouluna 2005. Tänä syksynä suunnitelmat heittivät häränpyllyä ja olisi aivan Kaarnan tyylistä lämätä vastakiekkoon pestaamalla luottomiehen, joka ei varmasti petä. Päinvastoin, täyttäisi Suikkasen isot saappaat ja voisi jopa nostaa uutta innostusta fiaskomaisen kauden jälkeen.

Kolmas heppu on Pasi Nurminen, jonka tilanne Venäjällä voi muuttua nopeastikin ja jolle on jo soviteltu Pelicansin päävalmentajan pikkutakkia tulevaisuutta ajatellen. Kuten jo aiemmin syksyllä kirjoitin, siinä skenaariossa kaikki on mahdollista taivaan ja helvetin välillä. Näin ison persoonan ja ikonin kanssa tilanne on aina haastava, kuten on nähty Raimo Helmisen tilanteesta Ilveksen peräsimessä. Joka tapauksessa myös Nupe on Aran tuttuja ja toiminut aiemmin tämän kakkosvalmentajana.

Aravirta-spekulaatiossa nousee nimittäin väistämättä pintaan se aavistus, että kyseessä olisi vain vuoden, korkeintaan kahden mittainen keikka. Mies oli jo lopettamassa valmentamista tähän kevääseen ja on pitkin matkaa indikoinut motivaation heikkenemistä, joten pidempi projekti ei ole todennäköinen.

Nyt tehtävänä olisikin korjata laivan kurssi, tasaannuttaa tilanne ja siloittaa tietä uudelle päävalmentajalle, joka mahdollisesti kasvaisi vielä korkoa apuvalmentajana. Aravirralla on aiemman pestinsä myötä jo valmiiksi tietty näppituntuma lahtelaiseen jääkiekkoon muun kokemuksensa lisäksi. Tältä kantilta katsottuna Ara voisi vielä olla hyvä ja perusvarma vaihtoehto. Myös tulokset Kärppien peräsimestä puhuvat puolestaan aivan riittävästi.

Suikkasen jäljiltä tarvitaan paljon laaja-alaisempaa katsantoa Pelicansin ja koko paikallisen jääkiekon kehittämiseen siten, että myös edustusjoukkueen päävalmentaja on talkoissa mukana.

Yhtä oleellista on kuitenkin se, mitä muuta kokonaisuuteen liittyy. Olisiko Pasi Nurminen tai vaikkapa Peliitat hyvään liitoon nostanut Petri Karjalainen tulossa samalla korkoa kasvamaan?

12Mar/12Off

Maajoukkueviikko ja museoesine Nupe Nurminen

Tshekki voitti sitten Turun EHT-turnauksen. Suomi oli kakkonen. Ketään ei kiinnosta. No sen verran kuitenkin, että pinnat turnauksen järjestämisestä vaihtelun vuoksi muuallakin kuin Hartwall Areenalla ja Suomen pelien siirrosta keskiviikolle, perjantaille ja lauantaille. Yritysporukoille kaksi arkiottelua bisnestapaamisiaan varten, kansalle lätkäviihdettä viikon kolmena parhaana ryyppyiltana ja ennen kaikkea pelaajat valmiina seurajoukkueidensa harjoituksissa heti maanantai-aamuna. Näinhän sen olisi aina pitänyt olla.

Itse nautin Suomen pelit edelleen ihan mieluusti Antero Mertarannan selostamina, siinä vain on sitä jotain maaotteluun kuuluvaa. Välillä tosin on vähän huvittavaa, kuinka paljon painoarvoa Antsa pistää Euro Hockey Tourille. 16-vuotisen historian aikana Suomi on voittanut Tourin 7 kertaa, Venäjä viidesti, Ruotsi ja Tshekki vain kahdesti. 2000-luvun alussa Suomi voitti 5 kertaa putkeen Tshekin nuollessa näppejään mm. kolmella jumbosijalla.

Toinen juttu vain on se, että samoina vuosina Tshekki voitti maailmanmestaruuden kolmesti. Putkeen.

Loppujen lopuksi EHT on vain harjoittelua, kansallisten liittojen rahasampo ja yleisön viihdyttämistä, kun kotijoukkue kasaa parhaan mahdollisen nipun ja vierailevat maat osallistuvat kokeilujoukkueilla. Sarjassamme ihan hyvää plussaa, mutta painoarvoltaan samaa luokkaa kuin Lukon syysmestaruus pari kautta sitten.

Euro Hockey Tourin kunniataulukko 1996-2012

Tähän nähden myös Maikkarin kohkaaminen ykköstuotteensa kanssa on jokseenkin humoristista. Selostaja, kaksi studioisäntää, kommentaattoreina Aravirta, Tamminen ja Kekäläinen, kaukalon laidalla vielä Kortelainen ja Tulosruuduissa jatkuva paukutus jopa välipäivien tapahtumista. Kova on satsaus, kun EHT:hen panostetaan liki enemmän kuin takavuosina MM-kisoihin. Tammisestakin on brändätty Suomen yltiökriittinen Don Cherry, mutta kieltämättä tämä paasaus ja suorapuheisuus on kotimaisessa urheiluproduktiossa vain plussaa.

Pelillisesti turnauksen mielenkiintoisin anti oli lähinnä se, kuinka kaikki Suomen puolustajat pelasivat säntillisesti Jalosen pelikirjan mukaisesti, paitsi Petteri Nummelin, jolle (yli)pitkät pystysyötöt tulevat selkärangasta. Mutta kun kyseessä on tämän luokan virtuoosi ja sitä muutoin tuhoon tuomittua passia vastaanottamassa itse Mikko Koivu, niin pieni soveltaminen pelikirjan lisälehtisillä sallittakoon kotiyleisön edessä.

- - -

Niin se Nurminen. Muutama uusi jääkiekkoleijona nimitettiin lauantaina. Joku tarkkaavainen saattoi ehkä tämänkin havaita. Eipä tälläkään tittelillä tunnu suurta arvoa olevan, kun huomio rajoittuu pariin lauseeseen sanomalehden reunassa. No mutta, Pasi Nurminen nyt joka tapauksessa on Suomen jääkiekkomuseon aateloima jääkiekkoleijona, onnea Nupe! Näinköhän Bratislavan nahkakengät päätyvät vitriiniin Tampereelle? Tai kenties ne kuuluisat munarit, jotka Jokereissa pelatessaan luiskahtivat pois paikoiltaan ja napakan kudin myötä Nurmisen pojalla oli loppupelin ajan hieman normaaliakin tiukempi irvistys kasvoilla.

Aktivisti kokeili historiatietouttaan, ja poimi jääkiekkoleijonista lahtelaisittain merkittävät nimet ylös:

# 071 Seppo Repo - Kakkosvalmentajana Petri Matikaisen kaudella
# 098 Matti Hagman - Suomen NHL-pioneeri ja kaksi kautta Reippaassa
# 105 Kari Eloranta - Calgaryn hopea, 21 kautta pääsarjapelejä ja Pelicansin alkuaikojen kasvot
# 176 Hannu Järvenpää - Jami Kaupin apuvalmentaja syksyllä 2005
# 182 Hannu Aravirta - Päävalmentajana arvokisoissa ja pääsarjatasolla yhteensä 12 mitalia! (2-6-4)
# 188 Janne Laukkanen - 2 olympiapronssia ja yli 400 NHL-ottelua
# 214 Pasi Nurminen

18Lok/12Off

Valmentajaruletin ensimmäiset pyöräytykset

Johan saatiin tämäkin katti pöydälle, eikä vielä ole edes marraskuu. Tämä on sitä aikaa kun kukaan ei tiedä mistään mitään, keskitytään vain nyt tähän kauteen, mitään tulevaisuutta ei ole edes mietitty ja agentti hoitaa näitä juttuja.

Iltalehti tiesi varmana kertoa Lauri Marjamäen siirtyvän ensi kaudella Kärppiin. Lähtisivätkö tällä tavoin hehkuttamaan jos eivät olisi erittäin varmoja asiasta? Ajankohta tälle paljastukselle joka tapauksessa on, voisiko sanoa härskin aikainen. Seuraavan kauden sopimukset sovittuna ennen kuin edellinen kausi on oikeastaan alkanut. Vielä kun Blues ja Kärpät kohtaisivat keväällä pleijareissa, niin menisi mielenkiintoiseksi. Kyseessä on kuitenkin valmentajamarkkinoiden Top3-luokan kuumin nimi, joten KHL-soittokin voi vielä vääntää Juha Junnon kahvit väärään kurkkuun ennen seuraavia kesähelteitä. Ellei, niin on mielenkiintoista nähdä miten Latelta sujuu vaihdos haastaja-Bluesista rahalla kyllästettyjen menestyspaineiden keskelle Ouluun.

JYPin Jyrki Aholle täytyy nostaa hattua. Dufvan dramaattisten potkujen raunioilta suoraan mestariksi ja nyt taas JYP painaa suvereenilla tavalla sarjan kärjessä, vaikka oli lyhyttä kesää ja loukkaantumisia siinä missä Pelicansillakin. KalPan Jari Laukkanen on nyt vähän samassa tilanteessa kuin Aho vuosi sitten. Kolmas mielenkiintoinen uusvanha tuttavuus on SaiPan Pekka Tirkkonen, jonka ura liigavalmentajana on saanut lentävän lähdön. SaPKossa Tirkkonen tottui operoimaan heikohkolla materiaalilla.

Juha Pajuojakin sai vielä töitä, kun TPS kyllästyi Pekka Virtaan. Pajuoja kantaa jonkinlaista surullisen hahmon viittaa ja nyt alkaa olla viidestoista hetki onnistua valmentajana jossain. Ilveksestä tuli viime kaudella kenkää juuri kun peli näytti heräämisen merkkejä, se menee vähän amatööriseuran johtajien piikkiin. Virran puolestaan pitää nyt uudistua jotenkin, sillä kurssi on pahassa laskusuhdanteessa.

Entäpä sitten Pelicans? Kai Suikkasella riittää ottajia jokaisessa mahdollisessa ilmansuunnassa. Olisiko taas aika kirjoittaa parin vuoden Tuhkasta timantiksi -tarina rämpivässä Palloseurassa? Nupe Nurminen voisi olla saatavilla korvaajaksi, nyt päävalmentajan vastuurooliin. Ajatus Nurmisesta Pelicansin päävalmentajana aiheuttaa lähinnä hämmentyneen tunteen. Kaikki olisi mahdollista taivaan ja helvetin välillä.

Katse on joka tapauksessa pidettävä tulevaisuudessa, ei vanhan liiton muinaisjäänteissä. Mestiksessä Jukuri-luotsi Jarno Pikkarainen on tehnyt tuloaan monta vuotta menestyksen kera. Käsissä on kuitenkin ollut koko ajan sarjan huippujoukkueita, ei rupusakkeja kuten Tirkkosella. Keväällä 2011 Mestis-mestaruuden Sportissa voittaneen Antti Törmäsen paluuta Suomeen on myös huhuttu. Törmänen on erittäin potentiaalinen liigavalmentaja, jolle voi povata lisää menestystä tulevaisuudessa.

Tuomas Tuokkola. Runkosarjan voittaja, pudotuspelien floppi, potkut saanut päävalmentaja. Eikös se mennyt niin, että se ei ole huippuvalmentaja, joka ei ole joskus saanut kenkää. Arvoitukseksi jää, mitä Kapasten kanssa Kuopiossa tapahtui, kun ei omien sanojensa mukaan voinut ollenkaan aavistaa erottamista. Pelicans ja KalPa ovat organisaatioina paljon toistensa kaltaisia, mutta Lahdessa on stabiilimpi seurajohto. Pelicans ja välivuoden jälkeen täynnä virtaa oleva Tuokkola voisivat olla täydellinen pari useamman vuoden jälleenrakennukseen.

Ja eiköhän se Matikaisen Petukin ole jo ensi kesänä vapailla markkinoilla venäläisen kalossin kuva rehellisen miehen ahterissaan. Vieläkö kelpaa kenellekään? Ilves?

Entä mitä tekee leijonakuningas J. J.? Ilkka Kaarna velmuili tänne jo Aravirran ja Suikkasen. Onko mikään kaappaus Kaarnalle liian iso?

24Hei/12Off

Neuvostoliitto here I come – Ryan Vesce Pelicansiin?

Haiskahtaa Neukkulalle vähän joka puolella. Omsk kävi ostoksilla ja HIFK:n pakka levähti käsiin reilu viikko ennen jäälle menoa. Saatiinpa samalla jatkoa Pelicansin tyhjäksi kuppaamiselle.

Lontoossa yrittävät kaikkien aikojen puhdistusta urheilutapahtumassa. Sosiaalista mediaa sensuroidaan, Pepsin paitoja ei saa pitää päällä ja sanojen olympialaiset, kesä ja kulta käyttöä mainonnassa on rajoitettu muilta kuin virallisilta sponsoreilta. Saapa nähdä kopsahtaako omaan nilkkaan kuin Nicklas Bendtnerin kalsari-gatessa, jossa nettikasino sai ensin näkyvyyteen nähden pilkkahintaisen mainospaikan ja sen jälkeen UEFA moninkertaisti tehon paisuttelemalla asian jättisakoilla skandaalitasolle. Sama ilmiöhän on käynnissä myös kotimaisessa jalkapallossa, jossa ei todellisuudessa ole huliganismia, mutta koska Palloliitto jatkuvasti sakottaa seuroja ja uutisoi pienistäkin järjestyshäiriöistä, niin suuri yleisö saa kuvan pahemmastakin turvallisuusuhasta.

Paljonpuhuvaa kuvaa viime torstailta. Siinä ei paljon jahkailla kun Veli Venäläinen soittaa ja kyselee kiinnostusta. Raato Summanen jätti Omskiin taaksensa jälleen yhdet savuavat rauniot, joita korjaamaan ex-pelikaanit Petu Matikainen, Nupe Nurminen ja Sane Heiskanen lähtivät. Mielenkiintoista nähdä jatkossa löytyykö Summaselle työpaikkoja, kun mies on pomppinut kohta viimeiset kymmenen vuotta kykenemättä pysymään yhdessä seurassa vuotta pidempään, ajautuen useimmiten riitoihin joko pelaajien tai seurajohdon kanssa. Ei kai vika voi aina olla ympäristössä?

Jatkoaika.comista ponnahtanut espoolaistaustainen Sasha Huttunen taisi Iltalehden kommentissaan olla oikeassa, että Matikainen ei uskaltanut olla lähtemättä. Jos kieltäytyy, niin toista kertaa ei välttämättä kysytä. Kokonaan toinen juttu on sitten se, että heinäkuun kolmas viikko on yksi vuoden paskamaisimpia aikoja luistaa valmentajasopimuksesta, vaikka onhan tämä jääharjoittelun aloittaminen 1,5 kuukautta ennen sarjan alkua vähän huvittavaa. Ilta-Sanomien Tuomas Nyholm esitti tänään rohkean ennustuksen, että IFK:n valmennuskolmikon alkavalla kaudella muodostaisivatkin Pasi Sormunen, Petri Pennanen ja Jan Lundell.

Näin sitä ollaan myös vuorollaan kiekkomaailman opportunisteina. Vuosi sitten Kari Jalonen pyllisti Pelicansille ja hankkimilleen luottopelaajille, nyt Pasi Nurminen hyppäsi yhteiseen kelkkaan toisen petturin kanssa. Pelicansilla kävi vuosi sitten Jalosen lähdettyä munkki - jopa siinä määrin, että paremmin ei olisi voinut käydä. Tosin nyt ollaan taas uuden haasteen edessä, kun viime kausien paras pelillinen valttikortti, eli maalivahtiosaston toiminta, menee uusiksi juuri kun uudessa maalivahtikolmikossa on isosti työsarkaa. Olisiko lahtelaistuneessa Tommi Satosaaressa Nurmisen seuraaja?

Nurmiselle itselleen ei silti tarvine mastokaupungista kovin pitkin hampain irvistellä, sen verran pitkä päivätyö käärityin hihoin miehellä on tässä kaupungissa jo takana. Ja kukapa kieltäytyisi vastaavasta tilaisuudesta KHL:n finaalijoukkueen valmennusryhmässä? Mielenkiintoa nämä kesäkuukausien KHL-hullutukset ainakin SM-liigaan tuovat, jos kohta aika paljon katkeriakin tunnelmia. Se tiedetään, että venäläisen sanaan ei kannata luottaa, mutta miten on Suomi-pojan laita nykyään?

Neuvostomeiningin täydentävät Pelicans ja Etelä-Suomen Sanomat pysyttelemällä asiasta aivan hiiren hiljaa. Kuin se entinen mies ensimmäistä kertaa Vaalimaalla, sanoisi Antsa M.

- - -

Uusimpana nimenä Pelicans-huhuihin liitettiin jenkkisentteri-laituri Ryan Vesce, joka lähtee Nenä-Jalosen valmentamasta Torpedosta. 30-vuotias Vesce pelasi toissa kaudella loistavasti lähes piste per peli -tahtia, mutta kärsi viime kaudella loukkaantumisista. Olisi Pelicansin näköinen hankinta, mutta taitaa olla aika paljon vientiä ja sitä kautta hintalappuakin.