10Maa/15Off

Minne Pelicansista pääsee?

Leaving10032015

Pelicansin suhteen yksi pinnalla olevista asioista on seuran houkuttelevuus pelaajien silmissä. Taloustilanteen kiristyessä ja Liigan laajentuessa sen tärkeys kasvaa entisestään.

"Kannattaisiko minun siirtyä tuohon joukkueeseen?" Tätä kysymystä pyörittelevät näinä viikkoina sadat pelaajat agentteineen. Suuntaviivoja vastaukseen antavat aiemmin joukkueessa pelanneiden pelaajien kehityskäyrät.

Oheisessa grafiikassa on esitetty Pelicansista lähteneiden pelaajien määränpäät kauden 2012-2013 alkamisesta lähtien. Heti aluksi on tietenkin huomattava, että mikäli mukaan olisi otettu kevään 2012 hopeajoukkueen pelaajat, olisi taulukkoon ilmestynyt kolme vihreää nuolta ja kolme-neljä harmaata viivaa. On tulkinnanvaraista, tarkeintaisiko vai sumentaisiko niiden antama lisädata itse asiaa ja johtopäätöksiä. Otanta on muutenkin melko pieni, mutta mielenkiintoinen.

Tällä aikavälillä Pelicansista ylempään sarjaan, tässä tapauksessa KHL:ään ovat siirtyneet Oskari Korpikari, Radek Smolenak ja Jesse Niinimäki. Heistä lähinnä Smolenakin ura kääntyi Pelicansissa selvään nousuun.

Muista lähteneistä pelaajista valtaosa on siirtynyt Liigan sisällä tai vastaavan tasoiseen sarjaan ulkomaille, lisäksi lähes yhtä monta on siirtynyt alemmalle sarjatasolle. On tietenkin normaalia, että suurin osa pelaajista korkeintaan säilyy samalla tasolla saamatta sopimusta kovempaan sarjaan tai sitten lähtee syystä jos toisestakin alemmalle sarjatasolle.

Pelicansin kannalta oleellista on, miltä muiden liigaseurojen vastaavat grafiikat näyttävät pelaajien ja agenttien silmissä. Siinä kilpailussa Pelicans lienee valitettavan heikoilla, sillä lahtelaisseura ei ole tullut tunnetuksi minään pelaajakasvattamona. Kolmessa KHL-siirrossa ja lähes kaikissa saman tason siirroissa kyse on ollut yli 27-vuotiaasta pelaajasta, joka tiedettiin suhteellisen laadukkaaksi jo ennen Lahteen tuloaan. Toisaalta Pelicans on siis onnistunut hankkimaan paljon rutinoituneita hyviä pelaajia, mutta kuinka kustannustehokasta se on alemman keskitason seuralle?

Pelaajan itsensä kannalta huippuluokan kasvuna voitaneen nähdä lähinnä Pekka Jormakan kehittyminen ja siirto Tapparaan. Muuten Pelicansissa ei ole juurikaan vastaavia tarinoita nähty 18-25 -vuotiaiden pelaajien ikäluokassa. Pelaajakehityksen päälinja onkin havaittavissa lähinnä maalivahtien kanssa. Antti Niemi, Tommi Nikkilä, Niko Hovinen sekä viimeisimpinä Jere Myllyniemi ja Janne Juvonen ovat yksi toisensa jälkeen saaneet erinomaista nostetta uralleen.

Kenttäpelaajien kohdalla nyt kuitenkin maksetaan tiettyä hintaa Kai Suikkasen ja Hannu Aravirran aikana vallinneesta pelaajapolitiikasta. Edelliset kaksi kautta tuottivat pudotuspeleistä ulosjäämisen sekä kunniakkaat puolivälierät Tapparaa vastaan. Varsin keskinkertaisia tuloksia joukkueilta, jotka sullottiin täyteen tasonsa jo osoittaneita kokeneita pelaajia.

Entä kuinka ansiokas nuorten kehittäjä Tomi Lämsä lopulta on? Jää arvailujen varaan, miksi Esa Lindell, Markus Hännikäinen ja Aleksi Mustonen löivät itsensä rytinällä läpi heti Jokereista lähdettyään. Teuvo Teräväinenkin sai lopullisen sysäyksensä nuorten MM-kisoista oltuaan sitä ennen umpikujassa pelinsä kanssa. Toki Jokerit-organisaation tulospaine ei koskaan ole ollut suotuisa nuorten pelaajien kasvattamiseen.

Yhtä kaikki, ei liene yltiökriittistä väittää, että Pelicansin valtit pelaajamarkkinoilla ovat tällä hetkellä melko heikot verrattuna esimerkiksi Ilveksen, HPK:n, Ässien ja SaiPan kaltaisiin, pelaajien urakehitykselle paremmin nousua tarjoaviin seuroihin.

Näistä alemman keskitason joukkueista löytyy pelottavan monta jättimäisin harppauksin kehittynyttä pelaajaa: Otso Rantakari, Miro Aaltonen, Craig Schira, Matti Järvinen, Sam Lofquist, Eero Elo ja juuri Esa Lindell tärkeimpinä mainittakoon. Kahdessa vuodessa Mestis- tai Allsvenskan-tasolta odottelemaan KHL-tarjouksia.

Onnistuisiko sama Pelicansissa? "Kannattaisiko minun siirtyä tuohon joukkueeseen?"

 

Edellinen kirjoitus >> Seurajohto sahaa Lämsän oksaa?

22Maa/13Off

Laschit ja Tyrväiset unohdettava

Tiistaina tärähtää. Pelicans julkistaa jotakin kello 10:00 ja olettaa sopii, että aiheena on uusi päävalmentaja kera pelaajasopimusten. Toivottavasti yllätymme positiivisesti.

Hyvä uutinen jo näin etukäteen on se, että ensi tiistai ei voi olla pannukakku. Kun koko pakka on levällään, ilmapiiri vähän väljähtänyt ja seura ilmoittaa vajaata viikkoa ennen tiedotustilaisuudestaan, ei tarjolla voi olla muuta kuin isomman luokan paukku. Eihän?

Isomman luokan paukun resepti on

500g jämäkkää perusainesta a la Uskottava Koutsi plus muu valmennusryhmä
350g täyttävää moniviljaa, eli pari kentällistä jatkosopimuksia
200g säpinää ja sähköä parin yllättävän uuden pelaajan muodossa

Alla olevassa kaaviossa tämänhetkiset sopimuspelaajat on merkitty valkoisella ja ennustukset tiistain jatkosopimuksista turkoosilla. Ei tarvitse olla Mika Saarinen todetakseen, että kärkiosaamista uupuu taas. Kärjistettynä Pelicansilta puuttuu ykköskentällinen kokonaan ja nykyisistä sopimuspelaajista vain Oskari Korpikari voi lähtökohtaisesti siihen kuulua - samoin Radek Smolenak, jonka paluusta voi vielä jonkinlaisia toiveita elätellä.

Toisekseen juuri nyt ei saa hirttäytyä vanhoihin nimiin pelaajapuolella. Ryan Lasch saattaisi olla vapaana, samoin Antti Tyrväinen voisi ehkä palata Lahteen, Niko Tuhkasen kaltaisissa ex-Pelsuissa on potentiaalia täytemiehiksi. Vanhoja tuttuja kannattaa kotiuttaa jos rooli on sopiva, mutta perään ei pidä haikailla liian suurella kaiholla. Hopeakausi meni jo, siitä pitää osata päästää ajoissa irti ja lähteä puhtaalta pöydältä eteenpäin. Oheisessa kaaviossa Joonas Hurri ja J-P Pietilä eivät vahingossa ole Jan Latvalan edellä hierarkiassa.

Joukkueen rakentamisen onnistumisen ratkaisevat kuitenkin pitkälti uudet ulkopuolelta tulevat pelimiehet. Eli siinä missä vuosi sitten epäonnistuttiin, on nyt onnistuttava. Scouttaustaidot menevät jälleen kerran puntariin.

Jos vielä jotain pitäisi veikata, niin todennäköisesti Ilkka Kaarnan johdolla seura ottanee taas pari napsua riskittömämpään linjaan päin. Se voi vaatia vielä pitkälti kärsivällisyyttä Pelicansin seuraajilta. Mutta mikäpäs siinä, tämän joukkueen kasaamiseen on vielä 10 kuukautta aikaa.

3Lok/12Off

Kovia siirtoja Suikkasen uhkapelissä

Richmond viltissä, Pikkaraisen idiotismi - repeileekö lintukoto liitoksistaan? Kenties, mutta mikään lintukoto se ei ole missään vaiheessa ollutkaan.

Kai Suikkasen tyyli muistuttaa uhkapeliä. Avataanpa hieman tätä ajatusta. Puolentoista vuoden aikana Lahdessa tähtivalmentajan ronskit ratkaisut ovat olleet kaukana kultaisesta keskitiestä. Pasi Nurminen katsomovalmentajaksi, joukkueeseen liuta ongelmapelaajan leimaa tai muuten isoa egoa kantavia Pikkaraisen, Radek Smolenakin ja Lee Gorenin johdolla. Ruutia on annosteltu tynnriin leveällä kauhalla ja nyt taitaa lanka jo palaa - ilman paniikinomaista ajatteluakin.

Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että uhkapelin taustalla on piinkovaa valmennusosaamista. Ilman sitä ei liigakarsijaa nosteta suvereenisti finaaleihin. Viime kauden Pelicansilla oli selkänojanaan voittava pelisysteemi ja joukkueellinen potentiaalisia yksilöitä. Yhdistelmä johti voittoihin, joka taas johti äärimmäisen tiiviiksi joukkueeksi.

Juuri tällä hetkellä jäljellä on enää potentiaalisia yksilöitä, eikä enää samoissa määrin niitäkään. Yleisin avautuminen julkisessa keskustelussa näyttääkin olevan, että kun viime vuonna yksilöitä kehuttiin kielet ruskeina, kaadetaan nyt sama tavara tuulettimeen ja käännetään alkusyksyn pettymys vuorotellen kohti jokaista pelaajaa milloin minkäkin virheen perusteella.

Siinä vaiheessa - eli nyt - kun Pekka Jormakka on joukkueen ainoa omalla hyvällä tasollaan pelaava pelaaja, ei vika ole pelinappuloissa vaan uhkapelin pelurissa. Jos joukkue on treenattu jumiin ja pelisysteemi on siinä tilassa, ettei se tue yksilöiden ja viisikoiden onnistumisia kentällä, kääntyvät katseet juuri Suikkaseen.

Luulot on otettu pois ja hopeakevään shampanjat juotu. Pelikaaniryhmä rysähti ennakkosuosikista alas haastajaksi heti kättelyssä, ja historian mukaan se onkin Suikkasen johtamille miehistöille otollisinta maaperää. Nyt katsotaan mikä pohjoisen poika on miehiään.

Tämä ei silti estä arvioimasta niitä yksilöitäkin.

Taitoa on, entä nöyryyttä?

Danny Richmond on ollut raju pettymys. Osaltaan voidaan puhua myös epäonnistuneesta scouttauksesta, kun paketista ilmestyikin hyökkäävä ja huonosti puolustava puolustaja. Nöyryys puuttuu? Jääkö valmennus odottamaan totuttelua kokeneelta pelaajalta? Tilanne on melkoinen sääli, sillä ääritaitavalla Richmondilla olisi heittämällä taidot Pelicansin liigahistorian dominoivimmaksi puolustajaksi.

Timo Pärssisen nykykunto ei oikeuta ykkösketjuun, mutta tällä hetkellä ollaan pakkoraossa. Nähdäkseni hankinnassa oli ideaa eräänlaisena Arttu Luttisen korvaajana, mutta valitettavasti lisäarvo on jäänyt tätä huomattavasti pienemmäksi.

Oskari Korpikari oli Pärssisen ohella niitä tasapainottavia pelaajia ruutitynnyrissä, pudotus on samaa luokkaa suhteessa Joonas Järviseen. En silti jaksa uskoa, että parhaassa iässä oleva laadukas liigapuolustaja on yhtäkkiä vajonnut jämäpuolustajaksi, vaan on yksi niistä joista joukkueen tilanne ensimmäisenä heijastuu.

Jere Myllyniemi ja Joonas Kuusela osoittivat viime kaudella pystyvänsä voittavaan peliin laadukkaan joukkueen takana. Kysymysmerkkinä kauteen lähdettäessä olikin, riittääkö taso heikomman nipun vartijana. Ainoana positiivisena asiana Kuusela on ottanut nyt harppauksen eteenpäin, mutta hurmosmaisia nollapelejä on sekasorron keskellä turha odottaa.

3Tou/12Off

Ajatus on tärkein – Pelicans hankki voittamisen kulttuuria

Iso osa Pelicansin uudesta joukkueesta julkistettiin tänään. Isoimpana nimenä Timo Pärssinen, ennakkoon kovimpana hankintana Oskari Korpikari. Viimeaikaiseen ilotulitukseen nähden vaisua, mutta mitkä ovat ideat hankintojen takana?

Pudotuspelit, täältä tullaan (kuva: © sm-liiga.fi)

Päivän kovin kiinnitys oli Bluesista saapuva Kärppä-kasvatti Oskari Korpikari. Mahdollinen Joonas Järvisen korvaaja, mutta tämän tason kundi kannattaa muutenkin hankkia aina kun saatavilla on. Pelicans ei lähtenyt tässä B-suunnitelmiin, vaan nappasi markkinoilta 2-vuotisella lapulla halutun ja parhaassa iässä olevan jykevän peruspakin. Kukaties vuoden-kahden päästä Korpikari vuorostaan suuntaa ulkomaille siirtokorvausten kera. Palkintokaapista löytyy tolkuttomat neljä SM-liigakultaa, kolme hopeaa ja yksi pronssi. Kärsinyt urallaan loukaantumisista, mutta pelasi viime sesongilla täydet pelit ja nostaa tasoaan pudotuspeleissä. Jos pelaajahankinnoissa voi puhua linjakkuudesta, niin tämä edustaa nimenomaan sitä. Kaikki pelaajaan liittyvä tukee hankintaa.

Maalivahtiosastolla turvauduttiin ainakin tässä vaiheessa Jere Myllyniemeen. Villeimpien huhujen maajoukkuevahdeista pudottiin ryminällä alas, mutta ajatus löytyy tämänkin sopimuksen takaa. Pasi Nurminen on tehnyt jämäkän ratkaisun ja potkii Joonas Kuuselaa uudeksi huippuvahdiksi, jolle on ensi kaudella tiedossa 20-40 liigaottelua. Siinä projektissa Myllyniemi astuu kuvaan 10 vuotta pääsarjatasoa nähneenä varmaotteisena kirittäjänä, jolla on vielä itsellään kana kynittävänä, sillä menestyksestä tamperelaiskasvatti ei ole päässyt missään vaiheessa nauttimaan.

Päivän tunnetuin nimi oli muinaisen Teletappi-ketjun vasen laita Timo Pärssinen, jonka kanssa osuvasti samana päivänä IFK:hon suuntasi Pelicans-kippari Arttu Luttinen. Joissain kommenteissa TuTo-kasvattia on kaavailtu hövelisti 2-4-ketjuihin, mutta tosiasiassa pahoista selkävaivoista kärsineen Pärssisen on noustava ykkös-kakkosketjun tasolle, muuten tämän kaliiberin hankinnassa ei ole mitään järkeä. 35-vuotiaan väkkärän nykyprofiilissa on jo vahvasti kehäraakin makua ja siksi siirto oli jossain määrin linjasta poikkeava. Tosin jälleen hankittiin paljon kokenut ja voittanut pelaaja, jonka luontaiset ominaisuudet luistelusta, taidosta ja työmoraalista lähtien sopivat Pelicansin systeemiin.

Piskuinen puolustaja Antti Ylönen on hänkin kahminut Kärppien mukana kolme kultaa, kaksi hopeaa ja yhden pronssin, sekä Kajaanin Hokissa Mestis-mestaruuden ja pronssia. Piinkova asenne ja hyvä liikkuvuus istuvat jälleen Pelicansin sapluunaan. Toiminee eräänlaisena kirittäjänä kaksikolle Pietilä-Hurri, ja takaa sen ettei kokoonpanossa roikuta vapaalipuilla.

- - -

Joukkuetta koottaessa on hyvä muistaa, että Pelicansin pelaajabudjetissa on yhä varaa arviolta 400 - 600 tuhatta euroa (ilman Hodgmania ja Järvinen+Lasch mukaanluettuna). Kuluneen kaudeen hintalaatu-suhteeseen on liki mahdotonta päästä, mutta vielä on runsaasti pelivaraa hankkia neljä laadukasta kenttäpelaajaa.