13Huh/12Off

Välierähajatelmia ja finaalien pääsylippuhysteriaa

Viikko vierähti edellisestä kirjoituksesta, mutta yritetäänpä taas potkia näpeille. Eipä soinut Blues, vaan playoff-kiekkoa jatkettiin Lahessa iloisissa duurisävelissä yhtä kirvelevää jatkoaikatappiota lukuun ottamatta.

Blogi jäi viikon aikana päivittämättä osittain senkin takia, että periaatteeni mukaan aina pitäisi olla tarjota jotain omaa mielipidettä tai muuta kiinnostavaa näkökulmaa, muuten kyseessä on lukijoiden ajan tuhlaamista. Playoffeissa peli on näyttänyt totuuden ja puhunut puolestaan, joten siihen on ollut turhaa lähteä paljon mitään lisäilemään. Ennustaminen on liki mahdotonta ja pelit päättyvät maalin marginaalilla johonkin suuntaan. Playoff-lätkää parhaimmillaan.

Voittava veska, kun oikein silmiin katsotaan (kuva: © sm-liiga.fi)

Pakollisena pelaajanostona Blues-sarjasta on kruunattava Joonas Kuusela. Kärppien Johan Backlund suli, Bluesin Antti Ore suli, Kuusela ei sulanut. Neljä voittoa ja yksi tappio, päästettyjen maalien sarja 1-1-2-4-1. Pelicans on finaaleissa ja kritiikki on vaimennut, joskin harva tohtii kovasti kehuakaan kun kyseessä on vain "Tötsä". Pelicansin piti romahtaa Niko Hovisen poissaoloon, mutta viidettä kautta Lahdessa torjuva Kuusela hoitikin homman. Se on hienoa jos mikä, ja ajatelkaapa kuinka tärkeä ponnahduslauta tämä kevät on jatkon kannalta. Toki sanomattakin on selvää, että kaksi vuotta maajoukkuetasolle koppailleen Hovisen ollessa maalilla mieli on rauhallisempi, mutta Tötsältä ei pidä viedä kunniaa pois.

Kipeistä ja vaivaisista puhuttaessa Kiekkoaktivistin veikkaus on se, että molemmat Latvala ja Hovinen nähdään pelaamassa ensi viikolla. Latvala jo maanantaina ja Hovinen vieraspelissä tiistaina.

Blues-sarjasta ei totta puhuen noussut yhtä kovaa kapinaa kuin Kärppiä vastaan, mutta sillä ei ole mitään väliä. Parempi meni jatkoon ja sarja oli tasainen kahden 7 peliä urakoineen joukkueen välillä. Kulminaatiopisteeksi nousi Antti Oren sulaminen ja Pelicansin maali-iloittelu Espoossa 4-6 päättyneessä ottelussa. Viidennessä ottelussa Bluesilta mm. Varakas, Ilvonen ja Vallin puolustuksessa olivat jo silmin nähden niin väsyneitä, että oli vain ajan kysymys milloin Pelicans neljän ketjun mankeli lyö spartalaiset kanveesiin. Väsymys taisi painaa myös lihaosaston Huhtalaa ja Talajaa, jotka olivat kovin säyseitä poikia. Vasta 17-vuotias Juuso Ikonen taas teki mahtavan sisääntulon SM-liigan pudotuspelihin, sillä tätä ennen tilillä ei ollut A-nuorten playoffeistakaan kuin 1 ottelu!

HALLI MYYTIIN LOPPUUN 16 SEKUNNISSA! kirkuu ESS:n nettitoimitus. Hieman täytyy ihmetellä tätä uutisointia viimeaikaisten kokemusten perusteella. Halli on vasta loppuunvarattu. Ei myyty, vaan varattu. Iso osa lipuista on vielä lunastamatta, ja toivottavasti osa niistä jäisi myös toista sataa euroa nyhtävien huutokauppatrokareiden käsiin.

Pelicans alkaa olla sellainen yleisömagneetti, että tulevaisuudessa toivoisi kehittyneempää myyntijärjestelmää. Kausikorttilaisilla on jo etuosto-oikeus, mutta voisiko esimerkiksi yli 15 ottelua irtolipuilla käyneitä myös palkita ilmiselvästä kiinnostuksestaan omalla muutaman tunnin etuosto-oikeudella lipunmyynnin alkaessa, ennen kuin jäljelle jääneet piletit vapautetaan tuhansien juuri Pelicansin löytäneiden taisteltaviksi. Tai entä jos pudotuspeliotteluiden lipun ostamisessa vaatimuksena olisi, että olet nähnyt kauden aikana vähintään 2 kotiottelua runkosarjassa? Se vaatisi jo trokareiltakin vähän panostusta bisnekselleen.

Ihminen on käynyt kuussa, joten tekniikasta tällainen järjestelmä ei pitäisi jäädä kiinni.

23Maa/12Off

Naatiskelut naatittu, kohti toista ottelua

Sitä se ottelupäivän outo värinä siis tiesi; viisi-nolla ja tyrmäystippoja näätäeläimen kuonoon. Naatiskelulle ei vuorokautta pidempää aikaa jäänyt, siitä playoff-tahti pitää huolen.

Matsi jätti positiivisesti kaksijakoisen jälkimaun. Luonnollisesti kyseessä oli yksi upeimmista voitoista, joita Pelicans-merkkinen joukkue on kotihallissaan napannut. Tuntui, että kaikki taivaankappaleet olivat torstai-iltana kohdallaan. Unelmastartti ensimmäiseen erään, Kärppien avainpelaajien nuppi ei kestänyt Isku Areenan metelissä, tuomarit avittivat sopivissa kohdissa ja lopusta huolehti ruotsalainen vähärasvainen reikäjuusto Backlund.

Toisekseen näytös oli esimakua siitä voimasta joka joukkueessa jyllää. Pelitapa, työmoraali, taito, fysiikka, luisteluvoima, aivan kaikki. Monet toistelevat luistelun ja liikkeen autuaaksi tekevää voimaa, mutta ennen kaikkea turkoosipaitainen ryhmä liikkuu järkevästi ja liikuttaa kiekkoa viisaasti. Luttinen voi tilanteen mukaan joko kuljettaa omaa laitaansa, siirtää pienen keskelle Koskirannalle tai heittää pitkän levityksen Laschille. Sinisen ylityksen jälkeen painottoman puolen pakki Seikola tai Järvinen tukee tyhjään tilaan. Pelicans hyökkää tiiviisti koko viisikkona ja käyttää koko tilan hyödyksi. Syöttöväyliä avautuu, hetkellisiä ylivoimatilanteita syntyy. Siinä on se nerous, ei pelkästään luistelemisessa kieli vyön alla "johonkin" suuntaan.

"Tilaa tekevä laituri" (kuva: © sm-liiga.fi)

Ottelun oleellisin anti taisikin olla joukkueen kokonaisvaltainen suoritus. Niko Hovisen haparoinnit tipotiessään ja kentällä kaikki ykkösketjun sentteristä kolmosparin pakkiin olivat playoff-vaihde silmässä sellaisessa tikissä, ettei Kärpille jäänyt lopulta mitään saumaa voittokamppailuun. Kukaan ei jäänyt katselemaan ja epäröimään.

Paakkolanvaaran nelosketjukin on jo kehuttu, eikä syyttä. Tärkeää oli myös ykkösketjun onnistuminen heti alkuun, missä ei pidä hämääntyä Laschin kiikaritehoista. Kärppien tuplatessa jenkkiä kulmissa avautui samalla tilaa Luttiselle ja Koskirannalle. Kirsikka kakun päälle oli Laschin puolustautuminen Mikkolaa vastaan, mikä oli aivan ennennäkemätön temppu Lahti-kiekossa, ainakin Pelicansin aikana. Se oli sitten sitä "jääkiekkoväkivaltaa", jossa kenellekään ei käynyt kuinkaan, mutta henkisesti kotijoukkueen taitopelaaja nöyryytti vierasjoukkueen rottapuolustajan. Koko Pelicansin joukkue ja 5000 lahtelaiskatsojaa näyttivät arvostavan toimenpiteen korkealle.

Mutta se siitä. Kiekko jäähän kello 17 Raksilan hallissa, joka pysyköön Raksilana tönköistä sponsorinimistä huolimatta, tai ehkä juuri siksi. Lauantaina takkiin, niin torstain täpinät on sillä nollattu. Sen verran kiinni takin napit siis kannattaa tässä vaiheessa pitää.

- - -

Liigakarsinnan ensimmäisessä osaottelussa Räpsä Räsäsen Sport hallitsi tapahtumia ensimmäisen kympin, kunnes Ilves pääsi lahjamaalilla johtoon ja meni menojaan 6-1 murskavoittoon. Vääräleuat ja muut omaan napaan tuijottajat, kuten etukäteen karsintoja vähätellyt Ilveksen puheenjohtaja Hannu Meskanen, saavat tästä tietenkin pontta puheisiinsa karsintojen turhuudesta. Asia vain on niin, että Suomi-kiekko tarvitsee unelmia, jotka saavat aikaan kunnianhimoa ja kansanliikkeitä. Muuten keitos väljähtyy kuin suljettu kultapossukerho. Mestis tarvitsee unelmansa liigapaikasta, Pelicans unelmansa mitalista ja Ilves unelmansa ammattimaisesta seurajohtamisesta.

Hakametsässä Sportin ainoasta maalista muuten vastasi jokunen kausi takaperin Pelsun a-junnuissa käynyt Matias Perkkiö, joka on Mestiksen Ville Leino. Ville Leino taas on Suomen Alexei Kovalev. Nämä kolme herraa ovat aivan toistensa kopioita luistelutyyliä, harhautuksia ja mailan käyristystä myöten.

12Maa/12Off

Hyvät ja huonot uutiset

Pari, kolme pistettä enemmän olisi kelvannut tästäkin viikonlopusta, mutta eipä saatu. Kahden parhaan joukkoon pääsy on silti yhä omissa käsissä. Positiivisesti tarkasteltuna viikonloppu kävi hyvästä muistutuksesta pudotuspelejä ajatellen.

HIFK on kyllä noussut kauden edetessä tolkuttoman kovaan vireeseen; JYPin ohella selvästi kevään joukkueita. Tai sitten se on vasta noussut pelaamaan materiaalinsa edellyttämällä tasolla. Edellinen Lahden ottelu oli selvästi Pelicansin heiniä, tämä lauantai yhtä selvästi vierailijan. Perjantain HPK-höntsäilyn jäljiltä Pelicansin kone ei tuntunut käynnistyvän kunnolla oikein missään vaiheessa. IFK taasen rokotti tylysti puolustuksen löysäilystä kolme ensimmäistä maaliaan. Jälleen kerran rohkenen väittää, että Pelicans ei kaatunut Joonas Kuuselaan, vaikka huippuveskari olisi ehkä yhden kolmesta ottanutkin

Pitäisikö näistä kahdesta ottelusta huolestua? Tuskinpa. Melko huonojakin otteita Pelicans on ehtinyt kauden mittaan esittämään useampaankin kertaan, eikä joukkueen yleistekeminen ole heilahtanut niistä mihinkään suuntaan. Fraasi "Vielä ei ole voitettu mitään" päätee silti sen verran, pudotuspeleissä maailma muuttuu. Tuomarilinjan löystymisestä on jo ollut viitteitä viime otteluissa. Iso osa kiekkokontrollista ja liikkeestä tähtää vastustajan rikkeisiin ja Pelicans - kuten muutama muukin joukkue - tulee kärsimään kahvaamisesta, kun jokaisessa tilanteessa ei voi heittää pötköllekään jäähän ylivoiman toivossa. IFK-ottelu ei ratkennut tuomarilinjaan tai kahvaamiseen, mutta pudotuspeleissä lisääntyvä estopelaaminen on asia, johon pitää varautua.

Toinen juttu on sitten ennakkosuosikin asema. Alun alkaenkin Pelicans lähti kauteen haastajana ja pääsi yllättämään puskista loistavan alkukauden turvin. Joukkueen vahvuudesta kertoo se, että paketti ei ole sulanut käsiin missään vaiheessa, vaan tuloskunto on säilynyt sarjan kärkikastissa. Mutta viimeistään pudotuspeleissä ennakkosuosikin paineet ovat Pelicansilla, ja tiukan paikan tullen niin joukkueen kuin yleisönkin on pystyttävä se käsittelemään.

Tässä suhteessa lauantain kuuma kamppailu oli kuin playoffs pienoiskoossa - ja täydellinen ryöstöretki vierasjoukkueelta.

Maanantain hyvät uutiset ovat, että Pelicans harjoitteli aamupäivällä vihdoin täydellä miehistöllä Niko Hovinen, Tommi Paakkolanvaara ja Aaron Brocklehurst mukaanlukien. Pelaajat ovat moneen otteeseen kehuneet Suikkasen harjoitusmetodeja ja hauskaa näytti tänäänkin olevan. Alavireisten ottelujen jäljiltä ei hinkattu viisikkopelin avaus- ja karvauskuvioita, vaan reilu tunti käytettiin osin jopa vähän leikkimielisiin kisailuihin mies miestä vastaan ja joukkueen puoliskojen välillä. Jonkinlaisena viikonlopun jälkihöyrynä sentään väännettiin maalineduspelaamista 3vs3-harjoitteessa.

29Hel/12Off

Lauantaipeli tiistain vaatteissa ja keskiviikkona torille

Eipä ollut tiistain liigavääntö tällä kertaa mitään pakkopullaa, päinvastoin! Tupa melkein täynnä, mahtava voitto Pelicansilta ja meininkiä hallissa. Se oli lauantaipeli tiistaiksi puettuna.

Uskonvahvistusta tilasin ja Pelicans toimitti sen tyrmäävällä tavalla. Juuri tällaisten esitysten takia luotto kuluvan kauden joukkueeseen on aivan eri tasolla kuin koskaan aiemmin. Tärkeää on nyt katsomon puolellakin se itsekunnioitus, ettei ruveta suorituksia itse vähättelemään - "mutku SaiPalla oli kaksi imuria maalilla", "mutku IFK:lta puuttui kentällinen maajoukkuemiehiä". Pelicansiltakin puuttui Niko Hovinen, joukkueen tärkein pelaaja.

Mistä löytyisi lisää ylisanoja? (kuva: © sm-liiga.fi)

Hallilta kantautuineiden tietojen mukaan Niko voi omin sanojensa mukaan aivan hyvin pelata perjantaina Jokereita vastaan, mutta ymmärrettävästi lonkan kanssa ollaan tässä vaiheessa kautta äärimmäisen varovaisia. Reilun viikon takaisessa Blues-ottelussa maalilla häärimistä ei auttanut perheenlisäyksen myötä valvottu edellisyö. Loppu hyvin, kaikki hyvin - Pelicans paukutteli pienokaisen johdosta omat kunnianlaukauksensa SaiPan ja IFK:n verkkoon Joonas Kuuselan torjuntavuoroilla. Täysistä kahdeksasta ottelustaan Tötsä Kuusela on muuten torjunut neljä suoraa voittoa, yhden jatkoaikavoiton ja kahdesti rankkareille. Viikonlopun Kärpät-ottelu on tähän asti ainoa suora tappio.

Tiistai-illan sankarista ei ole mitään epäselvyyttä. Nyt on Justin Hodgmanin vuoro vetää muuta joukkuetta perässään. Tuo luistelu yhdistettynä puhtaaseen taitoon ja ulottuvuuteen sekä valtavaan pelinälkään on yhtä kuin kesällä pelaaja-agentin lupailema dominointi. Uskomattoman hyvä pelaaja kaikkiaan, ja erinomainen kanadalaisen kiekkoilun lähettiläs. Liian harva suomalainen pelaaja elää pelissä mukana yhtä voimakkaasti tunteitaan näyttäen ja kiekkoa lapaansa vaatien.

Kevään kannalta hyvä merkki oli myös se, että Hodari malttoi lähinnä naureskellen viitata kintaalla IFK-agitaattori Ilari Melartin pölötyksille. Myös Radek Smolenak nousi esiin paitsi maalillaan, myös menemällä oman tähtipelaajan ja vastustajan kultaisen noutajan väliin. IFK-leirissäkin myönnettiin, että tiistai meni Melartin osalta oppirahojen makseluksi kun pari pohjoisamerikkaa nähnyttä ulkomaalaista tuli vastaan.

Eilisessä ottelussa Jan Latvala pelasi 500. runkosarjaottelunsa Pelicansin paidassa, ainakin jos liigan tilastoja on uskominen. Onnea Lade! Tiistain jälkeen kunniataulukko Pelicansin liiga-ajan osalta näyttää tältä:

1. 500 Jan Latvala
2. 366 Kari Sihvonen
3. 328 Henri Heino
4. 309 Toni Koivunen
5. 308 Toni Saarinen

- - -

Hienon voiton jälkeen on tapana mennä torille, ja niinhän sitä keskiviikkona mentiinkin, kun kisatorin minikaukalossa vastakkain asettuivat Pelicansin ja Kortteliliigan kiekkotaiturit. Pelicansilta mukana olivat maalivahdin tamineissa Nupe Nurminen ja Janne Juvonen, sekä kenttäpelaajista Pekka Jormakka, Janne Tavi, Teemu Rinkinen, Marko Pöyhönen, Joni Isomäki ja Matias Loppi. Mikrofonin varressa totutusti moottoriturpa Antsa Mertaranta ja asiantuntijakommentaattorina Suikkasen Kaitsu.

Ottelu päättyi rankkareidenkin jälkeen tasapeliin 2-2 ja Kortteliliigan sarjajyrätkin pääsivät kerrankin jakelemaan nimmareita, tai ainakin yhden nimmarin. Yleisöä oli paikalla komea määrä, sääkin suosi. Ja jotkut pahimmin bonuskortteihin aivopestyt vielä väittävät, että kaupungin keskustori on peltomarketteihin verrattuna täysin yhdentekevä kohtauspaikka.

20Hel/12Off

Aurinko paistaa – pudotuspelikevään vai kesäloman merkki?

Siinä on paikka, miksi et voita?! Olisi ollut paikka liimautua KalPan peräpeiliin ja karistaa muita kotietuilijoita hieman kannoilta, mutta matkalla tuli pari muuttujaa. That's hockey.

Maaottelutauon jälkeiset pelit ovat aina vähän arvaamattomia. Kaupan päälle Laden juhlahumua, Hovisen kuumeilua ja ketjumuutoksia, niin ei ihme jos pakka on vähän sekaisin.

Ketjukokeilujen aika on nimenomaan nyt. Runkosarjan viimeisillä kierroksilla pudotuspeleistä puhumattakaan on myöhäistä ruveta tekemään kokeiluja. Silloin ne ovat vaisun illan herättelyä ja kolmannen erän kiriä varten. Tietyt koostumukset on jo sisäänajettu ja niistä tiedetään mitä saadaan, mutta Pikkaraisen, Smolenakin ja Wärnin tultua on mahdollista hakea jotain vieläkin toimivampaa. Ketjuja pohtiessa kannattaa muistaa, että Pelicansin pelitavassa on oleellista saada syötöt laitahyökkääjille kämmenpuolelle, joten rightin laiturit pelaavat oikeassa laidassa.

Niko Hovisen peluutus on ollut tapetilla pitkin kautta, niin nytkin. Tottakai huippuveskaria pitääkin peluuttaa mahdollisimman paljon, mutta välittömästi kuumeilun jälkeen kaksi peliä peräkkäisinä iltoina on erikoinen veto. Tosin perjantaina Tampereella luukkuvahtina toimi Janne Juvonen ja lauantain juhlapeliin Joonas Kuuselaa ei uskallettu laittaa aloittamaan, näin se on nähtävä. Aivan helppoja maaleja ei Hovisen taakse nytkään isketty.

The sun is finally out... thought I'd never see the day. I guess I should try and get my tan on now.

Lascherille päivä paistaa maanantainakin. Joillekin viikonloppu tuntui olevan ranteet auki-meininkiä, mutta numeroina tilille napsahti vain kaksi niukkaa maalin tappiota. Tärkeimmät pelit ovat jossain ihan toisaalla kuin helmikuun kolmannella viikolla.

- - -

Mihin jäi yleisö juhlaottelusta? 4800 ja risat on surkea lukema tällaiseen tapahtumaan. URHOtv:n Hokihemmot-erätaukopätkässä (tmv.) toimittajakaksikko vieraili aiemmin tällä kaudella Philadelphia Flyersin toimistolla, jossa yhden suomalaissyntyisen myyntimiehen tehtävänä oli vain ja ainoastaan varmistaa, että jokainen kotiottelu on loppuunmyyty. Jotain vastaavaa olisi tarvittu nytkin, sen verran tutkimattomat ovat lahtelaisyleisön pääkopat. Samoin savolaisten: KalPan yleisökeskiarvo tällä kaudella on 4140.

Pohjanoteerauksen vetikin sitten Nelonen Pron maalikoosteessa tyhjäntoimittaja Simo Leinonen, joka kaikessa ammattitaidossaan loihe lausumaan:

Pelicans-fanit kunnioittivat Latvalan ennätystä tifolla, joka kaikella kunnioituksella on hieman vaatimattomampi kuin Latvalan upea saavutus.

Sori Simo, mutta oma suorituksesi on yhtä vaatimaton kuin Blues-fanien mölinä Latvalan palkintoseremonian aikana. Klassinen esimerkki Nelosen audiovisuaalisesta tasosta: kuvataan tifo päin helvettiä alhaalta parin metrin päästä katsojista, editissä koko komeus leikataan päin helvettiä (kauemmasta kamerasta näytettiin vasta kun paperilaput laskettiin alas) ja sen jälkeen Helsingin päässä joku simoleinonen yrittää tulkita mitä siellä tapahtui.

Twitter-ihmisille palautekanava suoraan Simolle löytyy tästä: http://twitter.com/#!/simolei

Näin vaatimaton se sitten oikeasta kuvakulmasta ja oikealla hetkellä kuvattuna oli:

- - -

YLE uutisoi maanantain alkajaisiksi Hannu Jortikan kaksivuotisesta jatkosopimuksesta Amur Habarovskin kanssa. Jortsu on löytänyt Tyynen valtameren rantamailta uudelleen kipinän valmentamiseen ja saanut joukkueenkin pelaamaan KHL:n itäisessä konferenssissa playoff-paikan arvoisesti. Kyseessä on perinteinen win-win-tilanne: Amur on löytänyt hyvän valmentajan ja Hannu Jortikka pysyy mahdollisimman kaukana Suomesta.

- - -

Ilves piti jo jättää rauhaan loppukauden osalta, mutta kyllähän tämä sivusto ansaitsee hieman mainostusta.

30Tam/12Off

Viime viikko jo esimakua playoffeista

Vaikeuksien kautta voittoon - jälleen hienoa venymistä tiukassa paikassa. Brocklehurst ulos, Platil sisään. Uusimmat maajoukkuevalinnat.

Joskus on muistaakseni väitetty, että tammikuun otteluruuhka on lähinnä väkinäisen puurtamisen ja ottelusta toiseen selviytymisen aikaa. Ei se näytä ainakaan tämän kauden pelikaaneja hidastavan, vaan ottelupari Jokereita vastaan ja viime viikon kolme matsia tarjosivat viihdettä laidasta laitaan koko rahan edestä.

Tiistaina Espoossa ensimmäinen kymppi oli vaikea. Blues otti 1-0-johdon ja enemmänkin oli tarjolla, mutta Hovinen ja tolpat pitivät Pelicansin mukana. Sitten varsinkin ulkomaalaisvahvistuksemme ottivat ohjat käsiinsä ja peli kääntyi upeaksi vierasvoitoksi. Jälleen tuttu kaava: ensimmäisen erän tai kahdenkaan erän perusteella ei pidä panikoida; pelikirja on kunnossa ja loksahtaa paikoilleen pelin edetessä.

Kärpät-tappio oli äärimmäisen kirvelevä ja pelillisesti myös jo askel playoffien suuntaan. Tupa melkein täynnä, pikkusikaa siellä täällä ja ohjakset lähtivät housuihinsa märkineiden tuomareiden käsistä. Huonolle ei silti hävitty, vaan perjantain Kärpät oli varmasti yksi parhaista vierasjoukkueista tähän asti. Eikä Pelicans-leirissäkään ihan pulmusia olla. Suikkasen retoriikan ja väkkärämäisten pelaajien myötä joukkue pyrkii profiloitumaan taitojoukueena, mutta kun katsotaan joukkotappelukohun taakse, niin Pelicanskin on pitkin kautta ajoittain kokeillut tuomarilinjan rajoja mailankäytössä ja pienissä koiruuksissa. Ykköstavoite on tietenkin pelata puhtaasti ja pysyä jalalla mukana, mutta hetkittäin mailankäyttö ja kahvaaminen on ollut yllättävänkin ronskia.

Porin otteluun lähdettiin 20 tunnin palautumisajalla, paskan maku suussa, ilman Hovista ja kahta vakipuolustajaa. Tuossa tilanteessa vain kovimmat joukkueet nousevat esiin, ja sen Pelicans teki. Marssi kotijoukkueen yli Porin lauantai-illassa, yhdessä tämän sarjan vaikeimmista paikoista. Kaikki neljä ketjua pääsivät maalintekoon, vain kolme pelaajaa jäi ilman plusmerkintöjä. Lopun jäähyily ja otteen lipeäminen olivat huolestuttavaa, mutta lopulta lähinnä kosmetiikkaa. Kudrocin maalissa Kuusela ilmeisesti kompastui polvisuojan remmiin, sellaista sattuu joskus.

- - -

Seikolan ja Latvalan rauhallisuus tekisi Aaronillekin hyvää (© sm-liiga.fi)

Aaron Brocklehurst tiivisti parilla suorituksellaan koko pelaajaprofiilinsa, ja sitten loukkaantui loppukaudeksi. Espoossa taidokkaalla harhautuksella Antti Ore kahville ja pienestä kulmasta varma viimeistely. Perjantaina Lahdessa pimeä puoli pääsi hetkeksi valloilleen, kun Brocky lähti turhaan toiseksi mieheksi kulmaan pakkiparinsa apuun, jättäen Hovisen eteen vapaaksi ei enempää eikä vähempää kuin Jozef Stümpelin ja Juha-Pekka Haatajan. Hieman ironisestikin Brocklehurstin kausi ja mahdollisesti koko Pelicans-ura päättyivät sitten toisessa erässä komeaan lonkkataklaukseen.

Siinä on puolustaja, jolla on kaikki tekniset ja taidolliset resurssit nousta SM-liigan tähtipuolustajien joukkoon, mutta se vaatii pelinäkemyksen kirkastumista. Kimpoilu ja yliyrittäminen pois - rauhallisuutta, oikeita ajoituksia ja järkevämpiä ratkaisuja tilalle.

- - -

Kanukin korvaajaksi poimittiin pikatahdilla tshekkiläinen jääviileä Jan Platil. Muutoksessa korostuu nyky-Pelicansin kehitys. Koskaan aiemmin Pelicansin takalinjoilla ei ole ollut yhtä paljon kokoa ja näköä yhdistettynä taitoon ynnä liikkuvuuteen. Hätäisempi voisi vetää tästä suorat johtopäätökset viime vuosina menestyneisiin joukkueisiin, eikä suotta. Mikäli tiedot ison miehen (189cm, 94kg) mainiosta liikkuvuudesta pitävät kutinsa, niin hyvällä todennäköisyydellä tshekki hoitaa kolmosparin roolinsa paremmin kuin edeltäjänsä, kunhan sulatustoiminto ei napsahda päälle tiukassa paikassa.

Platilin pelaajakortti Eliteprospectsissa.

- - -

Mailanmittaaja-Jalonen julkisti tänään maajoukkuevalintansa Ruotsin EHT-turnaukseen. Pelicansista mukana Niko Hovinen ja Joonas Järvinen. Lepoaikakin olisi nettimanagereille kelvannut, mutta tähän lehmänkauppaan sisältyy Suomen edustaminen Olympiastadionilla Venäjää vastaan yli 30 000 katsojan edessä.

24Tam/12Off

Katsaus Pelicansin tulevaisuuteen, osa 2/3

Joulutauolla siirsin jo hieman katseita ensi kauteen pohtiessani Pelicansin pitkän tähtäimen haasteita. Isossa kuvassa Kai Suikkanen jättää ison perinnön, ja samaan törmätään väistämättä pelaajatasollakin.

Löytyykö saappaiden täyttäjiä? (© sm-liiga.fi)

Vanhan mantran mukaan joukkueen tärkeimmät tekijät menevät järjestyksessä päävalmentaja - ykkösmaalivahti - ykkössentteri - ykköspuolustaja. Näin muodoin kevään ja kesän suurimmaksi kysymykseksi ohi Lashcin ja Hodgmanin mahdollisen jatkon nousee vääjäämättä Niko Hovisen korvaaminen. Tuuraajat ovat kauden mittaan hoitaneet hommansa tyydyttävästi, mutta loppukautta ajatellen Hovinen on joukkueen pelillinen ja henkinen kivijalka, jonka mukana unelmakevät joko rakentuu tai sortuu.

Maalivahtiosasto onkin Pelicansin piilevä akilleen kantapää monessakin mielessä. Ensinnäkin maajoukkuevahdin loukkaantuessa taso saattaa laskea rajusti. Joonas Kuusela voi yltää hurmokseen ja joukkueen kannattelemiseen, mutta voi yhtä hyvin hiipua häviäväksi maalivahdiksi. Toisekseen Hovisen lähtö pakottaa Pelicansin joka tapauksessa maalivahtikaupoille viimeistään kauden jälkeen.

Viime kausina yleistyneet "maalivahtitandemit", eli kahden tasapäisen hyvän maalivahdin peluuttaminen on tarkastelun arvoinen asia. Ääriesimerkkinä toimii JYPin mestarijoukkueen kaksikko Wallinheimo-Tuokkola, jotka pienen kohun saattelemana jakoivat pudotuspelien parhaan pelaajan palkinnon pelattuaan ratkaisupelit lähes tasatahtiin. Tänä keväänä tasaisimmat parivaljakot löytynevät jälleen JYPiltä sekä lisäksi Ässiltä. Menestykseen tähtäävässä organisaatiossa kyse on ennen kaikkea riskien minimoinnista niin lyhyellä (loukkaantumiset) kuin pitkällä (joukkueen rakentaminen) tähtäimellä. Wallinheimon lähdettyä JYP hankki Tuokkolan pariksi Joni Myllykosken. Tuokkolan lähdettyä Myllykosken kirittäjäksi tuli Riku Helenius ja niin edelleen.

Pelicansissa Hovisen huipputaso ja härkäpäinen peluuttaminen ovat toistaiseksi pitäneet huolen, että kirittäjillä ei ole ollut asiaa tandemin takatuhdolle. Ensi kautta ajatellen lienee jälleen realistisinta odottaa yhden selkeän huippuveskarin hankintaa ja hänen takanaan raakileiden (Kuusela, Rautiola, Huumonen, Juvonen) kypsymistä mahdollisimman paljon.

Raakileita Nupen akatemiassa tällä hetkellä riittää, mutta jotta kenttäpelaajiin satsaamisesta saataisiin kaikki hyöty irti, tarvitsee Pelicans myös hyvän liigatason maalivahdin heti ensi syyskuusta alkaen. Rajuimissa huhuissa Pelicansin kerrotaan vokotelleen ensi kaudeksi KalPan Mikko Koskista, joka olisikin täydellisen luontainen jatkumo Niemelle ja Hoviselle.

 

Osa 3/3 ja pohdiskelut jatkosopimuksista siirtorajan umpeuduttua tammikuun lopussa.

22Tam/12Off

Kritiikki, tuo ammattilaisjääkiekon varjopuoli

Viikonlopun saldona kaksi isoa voittoa Jokereista. Tommi Paakkolanvaara nousi ratkaisijaksi ja Pelicansin Jekyll & Hyde, Vili Sopanen, vastasi lauantain Uuden Lahden haastattelussa kauden mittaan esitettyyn kritiikkiin.

Viikonlopun kuumin pelikaani (© sm-liiga.fi)

Ensin kuitenkin piipahdus Isku Areenan perjantai-iltaan. Jossain toisen ja kolmannen erän välimaastossa olin valmis luovuttamaan kolme pistettä kohti Helsinkiä. Niin vain Pelicans tuli kolmanteen erään täydellä höyryllä ja näpäytti epäilijäänsä. Peli näytti jälleen kerran sen totuuden, että etenkin silloin kun homma yleisesti toimii, kannattaa asiaansa uskoa loppuun asti. Samalla Jokerit jäätyi totaalisesti ja Hodgmanin tasoitusmaalissa jokeripakki Teemu Eronen pääsi verestämään vanhoja muistoja, kun vastustajan isokokoinen hyökkääjä paineli ohi maalintekoon.

Voittolaukauskisassa Tommi Paakkolanvaaran kylmä suoritus ei sinänsä tullut yllätyksenä. Kuuleman mukaan mies on treenannut läpiajoja isot määrät, ja se näkyy suorituksissa.

Lauantain vierasvoitto oli taas hieno venyminen Pelicansilta. Tasokas ottelu, vaikkakaan ei erityisen viihdyttävä. Ryan Laschin patenttirankkarilla lisäpiste Lahteen, kun toisessa päädyssä Niko Hovinen nol(l)asi kotijoukkueen hyökkääjät toistamiseen.

Merkittävää oli Kai Suikkasen kommentointi sunnuntain ESS:ssa:

- Olimme aika puhki. Pelasimme pitkälti kolmella ketjulla, mikä johtui siitä, että vastustajakin pelasi. Emme oikein uskaltaneet peluutta (Matias) Lopin ketjua heidän vaarallisiaan vastaan.

Ketjun oikean laidan monitoimimies Janne Tavi kellotti 12 minuuttia, mutta Lopin (7:46) ja Blomqvistin (6:46) peliajat todella jäivät vähiin. Jokaiselle ansionsa mukaan, sanotaan. Tällä hetkellä Loppi ja Blomqvist ovat joukkueelleen turhakkeita, joista ei ole hyötyä millään pelin osa-alueilla. Ilman pitkähköä loukkaantumislistaa miehiä tuskin nähtäisiin kokoonpanossa.

Samassa kategoriassa on myös Vili Sopanen lillunut pitkät pätkät tällä kaudella. Lauantain Uudessa Lahdessa mies kommentoi kritiikkiä:

– En osaa sanoa enempää. Antaa anonyymien kirjoitella, helppohan se on huudella nimettömänä, Sopanen tuhahtaa.

– Tuollaiset jutut voi jättää omaan arvoonsa. Aika katkeraa porukkaa.

– Kyllä tässä niin paljon tehdään kuin pystytään. Antaa ihmisten kirjoitella ihan vapaasti, niin paljon kuin sielu sietää.

Sopanen ei totisesti ole valinnut sitä helpointa reittiä harjoittaessaan ammattiaan tuhansien katsojien edessä ja pelatessaan tyylillä, jota perusraatajien Suomessa ei muutenkaan ole koskaan ymmärretty. Ongelmana vain on hyvän ja huonon päivän valtava ero. Siinä missä useimmat joukkuetoverit esiintyvät liki jokaisessa ottelussa intensiivisesti ja tuloksekkaasti, näyttää numero 15 olevan ajoittain henkisesti jossain aivan muualla kuin liigapelissä. Menee veltosti tilanteisiin, ei saa kahden metrin syöttöjä perille tai edes osu välttämättä kiekkoon ollenkaan.

Tuon taitotason pelaajalla kyse ei voi olla mistään muusta kuin huolimattomuudesta ja huonosta valmistautumisesta. Sen kritisoiminen ei ole katkeruutta, vaan pelin lainalaisuus. Edes supertähti Hovinen ei ole kritiikin yläpuolella, vaan oikeastaan suurten odotusten takia pieniäkin pomputteluja katsotaan suurennuslasilla.

Kuinka pitkällä ikuinen lupaus jo olisikaan, jos kykenisi pelaamaan joka ilta sillä tasolla mihin me kaikki tiedämme hänen parhaimmillaan pystyvän? Viime peleissä tiettyä ryhdistäytymistä on nähty, mutta taas huomisesta eteenpäin tason säilyminen on yhtä varmaa kuin ranskalaisen auton käynnistely pakkasella.

Ja kun tässä keskustelussa päätössummeri törähtää, sulkeutuu ympyrä väistämättä siihen tosiseikkaan, että nämä katkerat nettikriitikot osaltaan maksavat Vili Sopasen ja kaikkien muidenkin Pelicans-pelaajien palkan. Pääsylippu Isku Areenalle oikeuttaa sekä aplodeihin, että vihellyksiin.

11Tam/12Off

Kahden pelin välitilinpäätös

Ilves, JYP, Hovinen, Lasch, Pikkarainen

Jos viime viikolla hehkutettiin kahta isoa voittoa, niin nyt vasta revittelyn aihetta saatiinkin. Puolitäysi lasi muuttui puolityhjäksi Ilveksen ja JYPin napsiessa pelikaanin päänahan. Parilla voitolla ja 12 pinnan kaulalla olisi jo kivasti varmisteltu kotietua, mutta nyt niskaan hengittää edelleen kolmesta viiteen tasapäistä kilpailijaa.

Jos poikkeuksellisesti jotain positiivista haetaan, niin huonollakin pelillä Pelicans kamppailee käytännössä jokaisen ottelun voitosta. Veskarin parempi päivä, pari puolustusvirhettä vähemmän ja pari terävämpää viimeistelyä, niin molemmat olisi klaarattu. Tampereella vastustaja päästettiin lyömään kaksi häkkiä irtokiekoista ja alivoimamaali meni Hovisen piikkiin. Vastaava kaava oikeastaan toistui eilen tiistaina; pari-kolme lepsuilua ja yksi helppo. Kun samalla laituriosasto tuhrii omat paikkansa aivan maalin edestä, niin niukka tappio on tosiasia. Ilvestä vastaan Pelicans ei oikein saanut edes tasakentällisin pitkiä hyökkäyksiä vastustajan päätyyn.

Haparointi ei saa jatkua (© sm-liiga.fi)

Niko Hovinen palasi joulutauolta vahvasti, mutta Jokerit-ottelun totaalikämmissä ja kahdessa viimeisessä ottelussa mies on pudonnut tavallisten kuolevaisten joukkoon. Liiasta kuormituksesta tuskin vielä on kysymys, eivätkä tappiot livahtaneet maalivahdin piikkiin, mutta mielenkiintoista on nähdä saako Joonas Kuusela missään vaiheessa edes sparrausmielessä lupailtuja näyttöpaikkojaan. Selvää kun on, että mitä vähemmäksi Hovisen päivät Pelicansissa käyvät, sitä enemmän luonnollisesti seura haluaa timantistaan hyötyä.

Nettipalstoilla Hovisen puhki peluutusta on muuten perusteltu silläkin, että miehen on siihen pystyttävä Pohjois-Amerikassakin. No, Niko Hovinen ei ole vielä pelimies parhaassa iässään, peräkkäisten iltojen urakoijat ovat NHL:ssäkin kuuleman mukaan melko vähissä ja todennäköisesti Pelicansilla ei ole käytössään taalaliigan tasoisia piristeitä ja steroideja. Toisekseen Pelicansin prioriteettina lienee oma menestyminen, eikä se miten Philadelphia Flyers joskus tulevaisuudessa pelaajiaan saattaa peluuttaa, joten perustelu ontuu. Perjantain KalPa-ottelusta alkaen edessä on 11 ottelua 23 päivän sisään, jonka aikana neljä kertaa pelataan peräkkäisinä iltoina perjantaina ja lauantaina.

Laitahyökkääjäosastolla tilanne on hälyyttävä. Wärnin ja Jormakan poissaollessa Ryan Lasch on yhtä kuin Pelicansin laitahyökkääjät ja seuraavaksi pirteimpänä esiintyy stunttimies Immonen.

Yhtä kaikki, sarjasijoitus ei tappioiden myötä heikentynyt ja kotietu on edelleen hyppysissä. Nykyinenkin yleistaso riittää säilyttämään asemat keväällä ja se on huomattavasti tärkeämpi asia kuin pari satunnaista tappiota.

- - -

Ilkka Pikkaraisen pelinumerokin selvisi: 51. Liigassahan Pikkarainen on totuttu näkemään näkemään numerolla 36, mutta neljännen Pelicans-kauden laituri Teemu Rinkinen ajoi tällä kertaa melko itseoikeutetusti edelle. Timrån kuuskolmosta taas ei Pelicansin numerovalikoimasta löytynyt, joten Niko Tuhkasen vanha pelinumero sai uuden käyttäjän.

Rekrytoinnista on kulunut kohta viikko, jokohan Pikukin kohta löytäisi tiensä Pelicansin kotisivujen pelaajalistaan.

16Jou/11Off

Uusia pelaajia Pelicansiin?

46 vuorokautta siirtorajan umpeutumiseen ja Pelicansin siirtohuhut käyvät taas kuumana. Pakko ei ole hankkia, mutta monen mielestä kannattaisi.

1) Kakkosmaalivahti. Tähän asti on pelattu Niko Hovisen kanssa upporikasta ja rutiköyhää Kuuselan, Rautiolan ja Huumosen vuorotellessa Peliittojen maalilla. Loukkaantumisten myötä homma meinasi jo hieman levitä käsiin, mihin ei ole keväällä tuumaakaan varaa. Jere Myllyniemen huikea lainavisiitti pelasti tilanteen ja käänsi joukkueen kurssin samalla taas nousuun.

Antti Rautiolalta ei kannata tämän kauden aikana ihmeitä odottaa. Kärppäkasvatti on Nupen kahden vuoden projekti ja todennäköisesti koko ensimmäinen vuosi menee tekniikan hiomiseen. Huumosenkaan aika ei ole vielä ja Kuusela taas tarvitsisi onnistumisia liigapeleistä, mutta vähiin ne Hovisen takana jäävät. Moni oli nopeasti valmis tuomitsemaan silmätoipilas-Kuuselan loppukauden Ilves-pelin haparoinnin perusteella, kun samalla ulkopuolelta tullut Myllyniemi ihastutti liki yhtä nopeasti.

Järki-investointi (© sm-liiga.fi)

SaiPa on jo ilmottanut, ettei tarvitse Myllyniemen palveluksia ensi kaudella. Pelicansille kokenut KOOVEEn kasvatti taas olisi mainio backup-vaihtoehto Hovisen taakse. Tämän tason kakkosmaalivahti loppukaudeksi muutamalla kymppitonnilla on mahdollisuus johon kannattaa tarttua.

Mielenkiintoinen sivujuonne asiassa ovat Ilkka Kaarnan Etelä-Suomen Sanomissa antamat lupaukset Joonas Kuuselan näyttöpaikoista keväälle. Puheet ovat puheita ja teot erikseen, mutta tuntuu hölmöläisten strategialta ensin peluuttaa syksyllä härkäpäisesti Hovista ja keväällä pelien kovetessa paikkailla tilannetta luukkuvahdeille. Hovisen ollessa kunnossa lienee myös selvää, että paria-kolmea peliä enempää niitä näyttöpaikkoja ei keväälläkään ole tulossa, joten olisiko Kuuselalle hyödyllisempää pelata loppukaudella 10-15 peliä Mestiksessä jakaen torjuntavastuun Huumosen kanssa? Täytyy myös muistaa, että Peliitat tulee tarvitsemaan kaiken mahdollisen avun sarjapaikkansa kanssa.

Tämä siis sillä oletuksella, että Myllyniemi otetaan loppukaudeksi Hovisen kirittäjäksi. Jos mies on saatavilla, niin tervetuloa Jere Myllyniemi!

 

2) Top6-laitahyökkääjä. Toiseksi akuutein vahvistamisen paikka on kakkos-kolmosketjujen laita. Max Wärnin maaliruisku tyrehtyi jo marraskuussa, samoin Pekka Jormakan tuloskunto. Vili Sopanen on ikuinen murheenkryyni ja Janne Tavi kärsii selvästä toisen kauden kirouksesta. Ennen joulutaukoa Laschin ja Paakkolanvaaran johtamat ketjut pitivät vuorostaan hyökkäyspeliä hengissä, joten mielenkiintoista on nähdä millä tasolla kaksi flopannutta ketjua tulevat tauon jälkeen kaukaloon.

Hulppeasta syksystä huolimatta nyt on tietyllä tavalla realisoitunut se tosiasia, että Pelicansin kuusi parasta laitahyökkääjää Laschin ja Luttisen ohella todella ovat Vili Sopanen, Max Wärn, Pekka Jormakka ja Janne Tavi. Viimeisten 10 pelin aikana nähdyllä tasolla keväällä on tiedossa vain lämmintä kättä ja poistuminen takavasemmalle.

Laschin ja Luttisen pysyessä tutkaparina tarjoavat akseli Loppi-Hodgman-Immonen sekä Tero Koskirannan monipuolisuus paljon variaatioita hyökkäysketjuihin. Suuri ihme ei kuitenkaan olisi laiturihankinta ennen siirtorajaa. Vanha tuttu Patrick Yetman on lähtökuopissa Ässistä, mutta kanukki ei taida olla tähän tilanteeseen kaksinen vaihtoehto. Ilveksen tehokas väkkärä Joonas Rask palasi loukkaantumisen jälkeen tehokkaana kaukaloon ja voisi olla mielenkiintoinen nimi pidemmälläkin tähtäimellä. Varsinaista liideriä ja playoffien takuumiestä Raskista lienee kuitenkin turha odottaa, vaikka Lahteen jostain syystä eksyisikin.

Leveys riittää, mutta laadussa on pahoja puutteita. Jokos murtunutta kättään parantelevan Antti Tyrväisen maitojuna muuten starttailee?

 

3) Top6-puolustaja. Pelicansilta löytyy tällä hetkellä viisi takuuvarmaa puolustajaa ja Aaron Brocklehurst. Kärkikuusikon takana Joonas Hurri ja Juha-Pekka Pietilä ovat vielä kovin katsomattomia kortteja, vaikka Pietilä viime keväänä karsinnoissa loistikin.

Brocklehurst on puolustuksen Vili Sopanen - joillakin osa-alueilla lähellä nousemaan huipputason liigapelaajaksi, mutta joiltakin ominaisuuksiltaan koko liigataso tuntuu ajoittain ylivoimaiselta. Brocksin rasitteena on myös ulkomaalaiskiintiö, mikäli pohjois-amerikkalaisen pelaajan hankinta tulee ajankohtaiseksi. Aaronhan sai vuosi sitten väistyä Lukosta nimenomaan kiintiön takia Lukon hankkiessa tilalle 35-vuotiaan farmijyrän Nolan Prattin, joka oli sysipaska. Tältä kaudelta kehäraakista ei enää löydy edes tilastoja.

Samaa kaavaa ei kannata lähteä toistamaan, ellei paluupostissa odota pomminvarma laatupuolustaja.