19Maa/15Off

Pelicansin pelaaja-arviot 2014-2015

Kenttäpelaajien arviointi Pelicansin joukkueesta ei tee oikeutta juuri kenellekään. Maalivahdit hoitivat leiviskänsä, mutta alisuorittaneiden ja pelinsä kanssa tuskailleiden pelaajien määrä kasvoi pitkäksi. Lisäksi mielikuvia vääristävät kevään paineettomat ottelut, joissa muutama pelaaja pääsi kuin varkain loistamaan.

ONNISTUJAT

Juvonen18032015Janne Juvonen - Läpimurto. Menetti Hannu Aravirran valmentajakaudella kokonaisen vuoden, mikä taisi nostaa näyttöhalut tappiin. 46 ottelua komealla 91,8 torjuntaprosentilla, lisäksi kolme nollapeliä. Eleetön ja luotettava jopa huonon joukkueen takana. Sopimus jatkuu kaksi kautta, Pelicansin tärkein pelaaja ensi kaudella.

Jere Myllyniemi - Luottoveskarin kausi päättyi leikkaukseen joulukuussa. Sitä ennen enimmäkseen mainioita otteita ja Juvosen tavoin tarjosi joukkueelle runsaasti mahdollisuuksia voittaa. Ei jatkane Pelicansissa, mutta kiinnostaa varmasti liigaseuroja. Tuskin löytyy kahta sanaa siitä, etteikö erityisesti Jerelle toivotettaisi kaikkea hyvää tulevaisuuteen.

Marko Pöyhönen - Hieno paluu oltuaan kuitenkin lähes vuoden sivussa. Uran ennätyspisteet (8+9) ja uutta luovuutta kiekon kanssa, luistinkin kulki reippaammin. Harteilla säilyy silti arvokkaan duunarin viitta. Sopimus kevääseen 2017.

Tommi Paakkolanvaara - Pääsi ja joutui ykkössentteriksi. Syksyllä tulikuuma, lopulta sivusi maaliennätystään (13) ja jäi kahden pisteen päähän piste-ennätyksestään (26), vaikka pelasi vain 42 ottelua. Nousi pelaajana uudelle tasolle, mutta sai Lahdessa tarpeettoman paljon kritiikkiä ongelmista, jotka johtuivat valmennuksellisista asioista.

Antti Jaatinen (h) - JYPissä 15 ottelua 2+2=4, Pelicansissa 19 peliä 7+3=10, tosin peliaikakin lähes tuplaantui. Hyvä laukaus ja löytää maalipaikoille, kunhan joku niitä vain järjestää – omat kädet ja jalat melko kankeat. Pelannut 28 vuoden ikään mennessä pisteiden valossa vain yhden huippukauden, onko potentiaalia sittenkään?

Jesse Rohtla - Näytti harjoitusotteluissa liian köykäiseltä, mutta pärjäsikin tosipeleissä paremmin ja oli yksi kauden suurimmista yllättäjistä. 38 ottelua, pisteet 4+6=10. Täytti pienen roolinsa hyvin, löytyykö rahkeita vielä pykälää parempaan?

Taavi Vartiainen - Kannattajien suosikiksi nopeasti noussut rymistelijä on tarttunut oljenkorteensa. Taitotaso ei päätä huimaa, mutta edessä on lupaava liigaura hiillostavana ”rottana”. Jo nyt Liigan rajuimpia taklaajia, mutta uhrautuu ansiokkaasti myös kiekkojen eteen puolustuksessa, sekin täytyy muistaa.

LUOTTOPELAAJAT

Juhani Tyrväinen - Pisteiden valossa ja isommassa roolissa uran ylivoimaisesti paras kausi (7+15=22), kuivia jaksoja ei juuri tullut. Oli Tomi Lämsän selviä luottopelaajia, eikä syyttä. Yritteliäs ja hyödyllinen monin tavoin, ykkös-kakkosketjun kamaa Pelicansissa jatkossakin.

Repik18032015Michal Repik - Vahvistus. Tshekkilaituri osoitti monipuolisuutensa ja laatunsa. 48 ottelua tehoin 9+22=31, eli oli lähes 40 pisteen tahdissa. Viimeistely takkusi isoon laukausmäärään nähden, mutta auttoi joukkuetta työteliäästi myös pelinrakentelussa ja puolustamisessa. Paremmassa joukkueessa aineksia tähtipelaajaksi, nyt joutui tekemään liikaa kaikkea, kun tukea ei tullut viereltä.

Juha Leimu - Ensimmäinen kausi kapteenina aikuisten tasolla. Menetti 20 ottelua ja taisi pelata paljon puolikuntoisenakin. Pisteet 6+10=16, tehot siedettävä -1. Avauspelaaminen tukkoista, kun ei ollut lapoja mihin syöttää, hyökkäyspäässä alati vaarallinen.

Tyler Redenbach - Ei säkenöinyt, mutta kantoi tulosvastuunsa: mainiot 29 pistettä 40 ottelussa. Syöttökoneen maalintekonälkä kasvoi, samoin maalimäärä. Paikkasi omalla taidollaan varsinkin viisikkopelin kiekollisia puutteita, joita tällä kaudella riitti.

Jan Latvala - Hyvää suorittamista osattiin odottaa, sen sijaan loukkaantuminen keväällä oli yllätys. 45 ottelua tehoin 2+15=17, tehotilastossa ylivoimaisesti paras +7. Myös eniten peliaikaa; keskiarvo 22:22. Pystyy yhä huikealla pelisilmällään selviämään vaikeistakin tilanteista - ja niitäkin tällä kaudella riitti.

Nico Manelius - Kuuluu soturiklaaniin. Antaa paineen alla syötön ja ottaa rajunkin taklauksen vastaan, se on pelirohkeutta. Kädet ja jalat suoraan sanottuna divaritasoa, mutta tällä asenteella edessä voi olla pitkäkin liigaura.

Niko Tuhkanen - Niitä harvoja paljon pelanneita, joka selvisi tehotilastossa plussalle. Kaikkiaan yli 50 ottelua tehoin 5+10=15, seassa erinomaisiakin väläytyksiä, tosin valtaosa pisteistä syntyi helmi-maaliskuussa. Asemoitunut luotettavaksi liigapuolustajaksi, pystyykö (26v) vielä kehittymään?

Janne Ritamäki - Kehitys ei jatkunut, mutta asema luottomiehenä säilyi. Alanteen kanssa eniten pelattuja otteluita (56). Seitsemästä maalista kaksi oli voittomaaleja.

Jordan Smotherman - Iso jenkki pelasi lopulta 38 ottelua tehopistein 11+9, kunnes lähti Allsvenskaniin. Pisteitä odotusten mukaisesti, mutta ei sopeutunut liigakiekkoon. Pelinluvussa valtavia puutteita, mistä seurauksena kasa turhia kiekosta luopumisia ja puolustuksen merkkausvirheitä.

Hannes Björninen - Puskista parrasvaloihin. Lokakuussa 19 vuotta täyttänyt sentteri pelasi 46 ottelua pistein 1+5. Pelaa fiksusti ja monipuolisesti, mutta tehotilasto painui 9 raatia pakkaselle. Paljon luottoa alivoimilla ja aloituksissa.

Teddy Da Costa - Ranskalainen ei parantunut vanhetessaan. Ensin 7 ottelussa 3+2, sitten 11 ottelussa 0+2. Mahtava pelisilmä ja näppärä käsistään, kalpenee luisteluvoimassa ja fysiikassa. Väitän edelleen enemmän laituriksi kuin keskushyökkääjäksi. Ensi kauden musta hevonen?

Sopanen18032015Eetu Sopanen - Vakuuttaja. Vaikeista lähtökohdista tilille 23 ottelua, kolme syöttöä ja plus yksi. Jäi hieman isompien ja enemmän pelanneiden nimien varjoon, mutta antoi kaikessa hiljaisuudessa paljon viitteitä pelillisistä lahjoistaan. Pärjää isoon kokoonsa nähden jo kohtuullisesti luistelussa, loput hoitaa ulottuvuus. Kiekollisena hyvä näkemys ja rauhallisuus. Kokonaisuutena yllättävän valmista pelaamista.

Vili Sopanen - Edelliskaudella huikea ja tasainen, nyt 23 otteluun mahtui mm. yhdeksän ottelun pisteetön putki. Ei päässyt mukavuusalueelleen ja flow-tilaan, kuten ei moni muukaan. Oli silti 30 pisteen tahdissa, mutta kaivattu johtajuus tipotiessään.

Mikko Niemelä - Kuuden pelin Kärppä-laina oli virkistävä tuulahdus tammikuussa. Sulava liike, hyvää syöttöpeliä. Voi kehittyä vielä kovaksi tekijäksi Liigassa, mutta Kärpissä siihen tarvittavaa roolia tuskin avautuu. Tässä olisi alemman kastin liigaseuroille mahdollinen timantti.

RIVIMIEHET

Henri Laurila - Kausi katkesi helmikuun puolivälissä. 45 ottelua pistein 2+11, pakkasta -5. Luistelun puutteet näkyivät, peliaikaan nähden miinusmaalien määrä (28) oli iso. Ei liene enää käyttöä Pelicansissa, mutta löytyisikö roolia esimerkiksi Kouvolasta?

Joonas Hurri - Tilastollisesti kopioi edelliskauden, nyt saldoksi 41 ottelua, 0+3=3, -8. Keväällä jonkinlaisia piristymisen merkkejä, mutta yhä tekemistä mahtuakseen kokoonpanoon. Maisemanvaihdoksen paikka?

Mustonen18032015Joel Mustonen - Varjoissa. Putosi luottopelaaja-kategoriasta, kehitys tyssäsi. Saa rikkonaisen kauden ja muidenkin taustatekijöiden myötä vielä asioita sormien läpi, mutta ennen kautta Mustosesta kaavailtiin jopa ykkösketjun laitahyökkääjää. Siihen nähden viisi kahden pisteen iltaa ja pisteille (10+5) pääsy vain kymmenessä eri ottelussa on todella vähän, vaikka olikin 15 maalin tahdissa. Helmi-maaliskuu jo täysin vihkoon surffaillessa, ajatukset jo muualla?

Mikko Lahtela - Uran ensimmäiset 33 liigaottelua, ei pisteitä. Säyseä sentteri on näkymätön puurtaja, liigapaikan vakiinnuttaminen vaatii kokonaisvaltaisen pelaamisen kehittämistä.

Pekka Saarenheimo - Oli siinä yritystä, mutta taso tippui joukkueen mukana. Vain 32 ottelua, pisteet 3+5. Kentällä ollessaan ei juuri synny plusmaaleja, mutta ei miinustakaan. Ei jatka Lahdessa, löytyykö liigapaikkaa enää?

Juha-Pekka Pietilä - Kolasi vahingossa Sopasen, seuraavassa ottelussa loppui sitten omakin kausi loukkaantumiseen. Pisteitä 28 ottelussa mukavat 2+8=10, tehotilasto nollilla. Tuo säpinää kentälle; paljon plus- ja miinusmaaleja pelimäärään nähden. Suoritusvarmuudessa yhä runsaasti parannettavaa, eikä tämä opettelu voi kestää enää montaa kautta.

Anrei Hakulinen - Harjoitusotteluissa maaginen, sitten sairastuvalta joulukuussa mukaan ja uusi kolhu romutti debyyttikauden tammikuun puolivälissä. Tilille 13 ottelua tehoin 2+1=3. Vaikea arvioida, mitä ensi kaudelta voidaan odottaa.

Miika Roine - Mestiksessä piste per peli -tahtia, Pelicansissa loppukaudesta tilille 12 ottelua tehoin 1+3=4. Pieni, taitava ja älykäs, mutta luistelu vaikuttaa liian tehottomalta liigatasolle pystyäkseen toteuttamaan kärkiketjujen ratkaisijan rooliaan.

Sebastian Repo - Taituri tunnusteli 10 ottelun verran pisteittä. Pääsi jo tekopaikoille ja järjesteli peliä näppärästi, mutta ratkaiseviin suorituksiin ei vielä löytynyt rentoutta. Tehotilasto -7 (maalisuhde 0-7) kertoo karua kieltään. Mielenkiintoista nähdä milloin ja minkälaisena palaa Pohjois-Amerikasta.

Miska Siikonen - Junioreissa kovaa jälkeä, Liigassa syksyllä 9 ottelua ilman tehopisteitä. Peliaikaa keskimäärin vain 8:55. Kausi päättyi loukkaantumiseen. Lupaava hänkin, ensi kaudella murtautuminen liigapeleihin?

Saku Mäenalanen - Kärppien lainamiehenä 8 ottelua ja yksi maali. Plusmiinus -4 maalisuhteella 0-4. ”Pelicansin tyylinen” rouhija oli hukassa kentällä, eikä ihme, kun tottui Marjamäen Kärpissä täysin erilaiseen jääkiekkoon.

Miika Heikkilä - 7 ottelua, 1+1 pistettä. Perusduunari ilman suuria vahvuuksia. Sai mahdollisuuden Tapparassa.

Antti Jaatinen (p) - Lukko-laina tammikuussa 7 pelin verran. Oli yllättävän rohkea ja kiekollinen ainakin näihin puolustajiin verrattuna. Kertoo paljon siitä, mitä itseluottamus ja vahva valmennusote (Risto Dufva) saavat pelaajissa aikaan.

Ville Väinölä - Monista junioreista sai hänkin tilaisuutensa, tilille loppukaudesta kaksi syöttöpistettä. Väinölän olemuksessa on jotain Janne Niskalan kaltaista. Lahjakas kiekon kanssa, nyt vain jerkkua jalkoihin ja laukaukseen.

PETTYMYKSET

Kudelka18032015Joonas Alanne - Toinen liigakausi täysin varjojen mailla, vaikka pelasi 56 ottelua. Viimeistelijätyyppiä, mutta ei juuri pääse maalipaikoille. Neljästä osumasta kaksi meni maalivahtien piikkiin. Värittömänä pelaajana pääsee hiihtelemään ilman kritiikkiä, vaikka juuri nyt Alanteen pitäisi todistaa, onko aineksia 20-30 pisteen hyökkääjäksi liigassa.

Tomas Kudelka - Floppi. Vaikutti etukäteen erinomaiselta hankinnalta, ei ollut. Osaltaan myös kärsi kaaosmaisesta viisikkopelaamisesta, joka korosti luistelun hitautta ja tilanteista myöhästelyä. Kun kaikki ovat tilanteista myöhässä, näkyy se pahimmin niillä pelaajilla, jotka eivät pysty liikenopeudellaan "sammuttamaan tulipaloja". 18 miinusmaalia 29 ottelussa on raju määrä. Selvisi kuitenkin vähillä jäähyillä.

Josef Hrabal - Täysin yhdentekevä ”vahvistus”, agentti taisi puhua ummet ja lammet muutama vuosi sitten voitetusta Tshekin liigan pakkipörssistä. Heti avauspelissä syöttöpiste, loput 17 ottelua kiikareilla ja -10 pakkasella. Jalka ei tälläkään riittänyt. Huono hankinta, ura laskusuunnassa.

 

Edellinen kirjoitus >> Valmentajanvaihdos ei ole ydinfysiikkaa

9Tam/15Off

Miksi Jordan Smothermania paapotaan?

Tuoreimmat huhut vievät Jordan Smothermia takaisin rapakon taakse Ruotsiin. Jenkki nauttii Lahessa pumpulinpehmeää kohtelua, mutta pelillisesti siirrossa ei paljoa hävittäisi.

Smotherman12012014Smotherman on tällä kaudella päässyt ihmeen vähällä kritiikillä. Useita johtavia pelaajia, kuten Tommi Paakkolanvaaraa ja Michal Repikiä, ruoskittiin varsinkin alkukaudella kovalla kädellä jopa silloin, kun nämä parhaansa mukaan kannattelivat joukkuetta hyökkäyspelaamisellaan tai ollen ilman tehojakin alati vaarallisia.

Smotherman puolestaan auttaa joukkuetta vain yksittäisten otteluiden suonenvedoilla, hiipuen välittömästi pitkäksi aikaa takaisin varjoihin.

Pelaajan puolustukseksi on todettava, että 37 ottelun jälkeen tehot 11+9=20 ovat Allsvenskan-taustaiselta hyökkääjältä varsin odotusten ja potentiaalin mukaiset, olosuhteisiin nähden jopa hyvät. Ne satunnaiset onnistumiset maalien tai syöttöjen muodossa ovat usein myös näyttäviä suorituksia.

Smothermanin pelaamisessa mättää kuitenkin perinteinen yhdistelmä, eli olematon pelinluku yhdistettynä yliyrittämiseen. Kun tähän lisätään pelätyn heikko jalkanopeus, on tuloksena massiivinen määrä hukattuja kiekkoja ja hävittyjä kaksinkamppailuja.

Jos näitä julkisesti tilastoitaisiin, olen varma, että Smothermanin kiekollisten ratkaisujen onnistumisprosentti olisi Pelicansin hyökkääjistä huonoin. Syyskaudella suorastaan bravuuriksi muodostui epätoivoinen helppo laukaus heti siniviivalta maalivahdin räpylään, josta vastustaja sai kiekon ilmaiseksi haltuun. Repikiä kritisoitiin itse rakentamistaan laukauisuyrityksistä hyviltä sektoreilta. Tässä on räikeä ristiriita.

Vastaavasti Smotherman on ollut alkukaudella täysin hukassa oman päädyn pelaamisessa. Vasemman laitahyökkääjän löytää liian usein jostakin oikean puolustajan tonteilta, kun yliyrittäminen ja koheltaminen vievät voiton. Smotherman tarkoittaa hyvää, mutta samalla oma merkattava vastustajan puolustaja seisoo siniviivalla vapaana ja laukaisuvalmiina.

Ja jotta tämä kaikki ei olisi vielä tarpeeksi, ei Smotherman tuo jättimäisestä koostaan huolimatta minkäänlaista fyysistä elementtiä Pelicansiin. Taklauspaikat jäävät käyttämättä ja vastustajan naamat hieromatta.

Kyse on ilmeisesti siitä, että amerikkalaisuudestaan huolimatta Smotherman on ns. "hampaaton kanukki", jonka näennäistä alkukantaisuutta suomalaiset ja lahtelaiset rakastavat. Joten vaikka Smotherman on pelillisesti paska, häntä paapotaan silkkihansikkain vailla minkäänlaista ulkomaalaisvahvistuksen vaatimustasoa ja todellisten kenttätapahtumien seurantaa.

 

PS. Smotherman on yhdestoista amerikkalaispelaaja Pelicansin liigahistoriassa. Kukaan edeltäjistä ei ole pelannut joukkueessa yhtä kautta pidempään. Tehopisteissä edellä ovat Ryan Lasch (62), Dwight Helminen (28), Mike York (27) ja tasoissa Brett Lievers (20).

 

Edellinen kirjoitus >> Jaatisen näytöt

7Lok/14Off

Jatkoaika väittää – Kiekkoaktivisti vastaa

Pelicansin osio Jatkoaika.comin keskustelupalstalla näyttää heränneen mukavasti tähän kauteen. Tässä vastataan muutamaan palstalla esitettyyn väitteeseen.

Niille, jotka eivät sitä vielä tiedä, Jatkoaika on jo yli kymmenen vuotta toiminut jääkiekon nettiraamattu, joka aikoinaan perustettiin periaatteella faneilta faneille, mutta joka on viime vuosina noussut journalismistaan palkituksi ja kenties uskottavimmaksi jääkiekkomediaksi Suomessa. Sivuston kruununjalokivi on tietenkin keskustelupalsta, jonka Liiga-kategoriasta myös Pelicansin oma osio löytyy ja sieltä alla olevat lainaukset.

1) "Peliä kuitenkin käännettiin tänään nopeasti, eikä jääty turhaan kiekottelemaan puolustusalueelle."

Aravirran ja Suikkasen perinnöistä ei tainnut jäädä paljoa käteen. Heidän aikanaan koko joukkue osasi parhaimmillaan salamannopeasti lukea kentällä milloin kannattaa kääntää peliä nopeasti pystyyn (mahdollisuus esimerkiksi ylivoimahyökkäykseen) ja milloin "peruutella" omaan päätyyn esimerkiksi vaihtotilanteessa. Nopea kääntäminen on Tomi Lämsän Pelicansin kulmakiviä ja selkeä valittu linja, mutta se ei ole automaattinen kehu tai avain onneen. Aivan vastaavasti (nykyjääkiekossa) alivoimalla paineistetaan silloin, kun vastustajalla ei ole kiekko kunnolla hallussa, mutta jos vastustaja onnistuu rauhoittamaan, vetäydytään tiiviiseen neliöön. Väärässä kohtaa tehty paineistus johtaa kahdessa sekunnissa vastustajan maalintekopaikkaan. On kaikkien pallopelien lainalaisuus, että yhdellä hetkellä vastustajalle voidaan aiheuttaa sekasortoa aktiivisuudella, mutta toisella hetkellä on viisainta pelata passiivisemmin. Tällä hetkellä Pelicansin pelaamisessa on vain hiuksenhieno ero siinä, käännetäänkö nopeasti ja hyvin pystyyn (saadaan painopiste toiseen päätyyn) vai ajaudutaanko hätäisen avaus- ja syöttöpelaamisen myötä tarpeettomaan kiekonmenetykseen.

 2) "Huolestuttavaa edelleen kolmikko Sopanen, Repik, Redenbach. Ei tuossa hurraamista ole kenenkään osalta."

Jos tarkastellaan Pelicansin alkukautta, niin kuinka moni kenttäpelaaja joukkueessa ylipäätään pelaa omalla hyvällä tasollaan tai ylisuorittaa? Perusduunarit Tyrväisen ja Rohtlan johdolla hoitavat ruutunsa, mutta eikö isojen kellojen pitäisi kalkattaa, kun suurin osa avainpelaajista makaa keskinkertaisten kategoriassa? Puolustajat näyttäytyvät virhealttiina ja epävarmoina, parhaat hyökkääjät kärsivät tehottomuudesta - joskin Pelicansin tehtyjen ja päästettyjen maalien suhde on ollut varsin mainio. Kommentissa mainitulle kolmikolle mukavuusaluetta olisi tiivis viisikkopelaaminen, näppärä syöttelypeli ja pelitila isolla jäällä. Nyt joukkueen surkeahko avauspelaaminen ja keskialueen ylittäminen aiheuttavat koko pelaamiseen tietynlaista pakottamista, vaivalloisia siirtokiekkoja ylöspäin ja lopulta parhaat taiturimme kuluttavat energiansa kulmapaineihin pääsemättä kunnolla dominoimaan pelivälineen avulla. Epämukavuusalueella harvemmin hurrataan.

3) "Kai te muutkin näette miten huonosti Paakkis pelaa? Oikeasti? Peli kuolee niin turhauttavan usein juuri siihen että se jää pyörimään kiekon kanssa."

"Unelmatilannehan olisi, jos saataisiin se kiekollinen kakkossentteri, joka osaisi ehkä tehdä myös maaleja."

Tommi Paakkolanvaara on kestosylkykuppi Pelicans-aiheisissa keskusteluissa. Alkukaudesta on ollut jopa pelejä, joissa koko joukkueen kiekollinen toiminta on ollut edellisessä kappaleessa kuvattua takkuamista, mutta kaikki loka kaadetaan yhden Paakkolanvaaran niskaan. Jatkoaika mukaan lukien keskustelu pyörii niin orjallisesti yksilöiden, yksittäisten pelitilanteiden ja otteluiden lopputulosten ympärillä, että Pelicansin kokonaiskuvassa ei nähdä metsää, vaikka seistään ensimmäisten puiden kohdalla. Oleellinen kysymys on: miksi Pelicansin kaikki keskushyökkääjät ovat (ylivoimapeliä lukuun ottamatta) pelillisesti pimennossa? Joukkue puolustaa uhrautuvasti ja taistellen, mutta jos kuvitellaan, että yksi kakkossentteri ratkaisee kaikki kiekollisen pelin rakenteen ongelmat, ollaan luuloissa pahasti hakoteillä. Valmentamisen ja joukkuepelaamisen ydinasia on ratkaista nämä ongelmat ja saada joukkueeseen kuuluvista yksilöistä paras irti, vaikka kaikki pelaajat eivät aina pelaisikaan omimmalla pelipaikallaan.

 

Edellinen kirjoitus >> Lauritsalan ihme II – Kiitos 79-36

15Syy/14Off

Avausviikonloppu ja pelin karma

Kotivoitto ja niukka maalin vierastappio, siinä on ihan hyvä startti mihin tahansa kauteen. Pelin karma kävi näyttäytymässä ja samalla nähtiin Pelicansin kaksi puolta.

Repik15092014Taisimme olla coach-Lämsän kanssa eri matseissa. Mielestäni perjantain kotipeli oli Pelicansia omimmillaan ja lauantainen Espoon räpistely lähinnä sekavaa kuraa. "Lämä" näki toisin, mutta ensin mainitun pelin katsoin humalassa ja jälkimmäisen selvin päin. Ehkä ero tuli siinä.

Tulokset olivat siis "ok", mutta tietenkin pitkässä juoksussa yhtä ratkaisevaa on myös se, miltä peli näyttää. Lähes mikä tahansa joukkue voi alkukierroksilla varsinkin kotiotteluissaan puhtaasti tsempata vastustajan nurin (terveisiä Vaasaan), mutta lähiviikkoina vastus kovenee jatkuvasti. Ylivoimakuviot scoutataan, puolustuksia tiivistetään ja niin edelleen.

Perjantaina Pelicans oli pitkiä pätkiä askeleen verran HPK:ta edellä, kuten kotijoukkueen kuuluukin. Kun juuri olin päässyt manaamasta HIFK-Blues -ottelun tuomarivirhettä, oli ratkaisuksi muodostua Antti Bruunin ulosajo. Taklaus Michal Repikiin oli jäähyn paikka, mutta ei ulosajon arvoinen, sen ilmeisesti totesi myös otteluvalvoja Juha Pajunen. Kuten hidastuksesta voidaan (etenkin Repikin pään väistöliikettä) seuraamalla todeta, ei kontakti todellakaan ole mikään törkytaklaus.

Mutta, tuomareilla ei ole hidastuksia käytössään, vaan tuomio annetaan silmänräpäyksessä nähdyn pohjalta. On silti arveluttava suuntaus, mikäli taklaaja lähtee isoista ovista aina kun taklattava jää makoilemaan.

Mikään hyvä maku näistä tilanteista ei jää, vaikka hyötyjänä onkin oma joukkue.

Pelin karma astui kuvaan siinä, että osuvasti juuri Repik oli seuraneella ylivoimalla täysissä ruumiinvoimissa pistämässä peliä pakettiin. Karma puhui kuitenkin vielä toistamiseen, kun Pelicansin taipui ja päästi Kerhon tasoihin lopussa. Tyypillisiä kasvukipuja Pelicansin kaltaiselle joukkueelle tässä kohtaa.

Espoon vierasottelussa silmiinpistävää oli kehno hyökkäyspelaaminen, mutta puolustuspäässäkin yksi takaisku oli vähän Bluesin tilanteisiin nähden. Pelicansilla on hieno visio olla jatkuvasti pelin hallitseva osapuoli "aktiivisuudellaan", mutta mitä tapahtuu silloin, kun vastustaja ottaakin hallinnan joko "aktiivisuudellaan" tai vain paremmin organisoituna?

Näin puuroisella kiekollisella pelillä kaudesta nimittäin tulee todella vaikea. Liikaa yksin kuskaamista, liian suuria etäisyyksiä ja pakotettuja syöttöjä. Tilanne voi äkkiä kääntyä niin päin, että se todellinen pelinopeus jolla vastustajaa oli tarkoitus horjuttaa, pikemminkin putoaa. Ja sitten jalkanopeus kuluu vastustajan perässä juoksemiseen.

Aktiivisuuden ja höntyilyn ero on Pelicansin tekemisessä tällä hetkellä häilyvä.

SEURAA TÄTÄ: Michal Repik on kahden ottelun perusteella tulikuuma pelaaja ja Vili Sopasen ohella selvästi vaarallisin ase. Ennen kuin odotukset karkaavat taivaisiin kannattaa muistaa, että Repik on Liigassa tuntematon kortti. Kun mennään 5-10 peliä eteenpäin, laskeutuvat päällystakit hartioille ja ylivoiman vetopaikat merkataan tarkemmin. Todellinen huippuhyökkääjä jatkaa tuhojensa tekemistä siitä huolimatta, ja ainakin Repikin kohdalla on saatu hyvät ennusmerkit.

 

Edellinen kirjoitus >> Suhtautuminen Liigaan määriteltävä uudelleen

2Syy/14Off

Suolaa haavoihin ja suunnitelmat uusiksi

PelicansLogo2014Anrei Hakulinen viikkoja sivussa, Hannes Björninen myös. Tyler Redenbachilla, Juha Leimulla, Niko Tuhkasella ja Marko Pöyhösellä jotain kremppaa. Vili Sopasen ja Pekka Saarenheimon kauteen valmistautuminen on ollut rikkonaista.

Se on se urheilun kirpeä suola ja makea sokeri. Kun vasta on päästy hehkuttamasta uutta ilmettä ja vahvaa kokonaispakettia, lyö sattuma kapuloita rattaisiin pahemman kerran.

Viime viikon kirjoituksessa Pelicansin menestymisen mahdollisuudet ja uhat sysättiin joukkuepelaamisen vastuulle, mutta yksilötason tilannetta ei voi sivuuttaa, kun ykkössentterin, kahden parhaan laitahyökkääjän ja ykköspuolustajan kauden alku on vaakalaudalla.

Uhka kertautuu siinä, että melko voimakkaasti uudistunut joukkue kaipaisi ehyttä aloitusta kauteen. Avainpelaajien poissaolot näkyvät ylivoimalla, joka tullee olemaan entistäkin suuremmassa merkityksessä alkukaudella, kunnes puolustusviisikot ja alivoimanelikot alkavat päästä jyvälle kasvaneen hyökkäysalueen metkuista.

Yksilötasolla suurimmat voittajat tilanteessa lienevät Joel Mustonen ja Joonas Alanne, joille on tarjolla isompaa ruutua. Ja jos jotain positiivista haetaan, niin Pelicansilla on kiitettävä määrä hyökkääjiä, jotka pystyvät pelaamaan sekä keskellä että laidassa. Jo pari-kolme tällaista monitoimityökalua tekee ison eron ja vähentää päävalmentajan harmaita hiuksia.

Muuttuneen tilanteen myötä Pelicansin uudet ulkomaalaisvahvistukset pistetään kunnolla testiin, mikäli ne vähänkin muodostuneet ketjut ja pakkiparit menevät uusiksi. Toistaiseksi eniten on miellyttänyt Tomas Kudelkan tekeminen, jykevä ja laadukas peruspuolustaja tuntuu tuovan puolustukseen juuri sitä mitä haettiinkin. Jordan Smotherman on viime otteluissa tullut vahvemmin mukaan ja pystyy olemaan monin tavoin hyödyllinen joukkueelleen. Michal Repikiltä odotetaan luonnollisesti vain ja ainoastaan tehoja; tahti on parantunut, mutta kokonaisvaltaisen pelaaminen on yhä häilyvää.

Tämän viikon jälkeen ollaan kai taas viisaampia, kuten aina.

 

Edellinen kirjoitus >> Kaksi viikkoa kauden alkuun on…

1Elo/14Off

Elokuun ensimmäisen tunnelmat

Kuva27-10-2013

Tähän aikaan vuodesta käytettävissämme on vain yksi fakta. Se löytyy liigajoukkueiden kokoonpanoista.

Vaikka jo näinä päivinä onkin normaalisti tahkottu Pitsiturnausta Raumalla, on ajankohta yhä rajusti aikainen tulevan kauden ennakoimiseen. Kokoonpanoja tarkasteltaessa Pelicansin tilanne on päällisin puolin ihan kiva.

Joukkueelle on brändätty uutta imagoa uudella valmennusjohdolla. Maalin suulla Jere Myllyniemi tuntuu nousseen, ellei tähtikastiin, niin ainakin laatuveskareiden joukkoon. Puolustuksessa voidaan luottaa Juha Leimuun, Jan Latvalaan ja Tomas Kudelkaan, sekä rinnalla kehittyviin omiin poikiin. Tyler Redenbach on hyvä ykkössentteri, Vili Sopasella ja Michal Repikilla on aineksia loistokkuuteen. Taustalla Joel Mustonen nousee vimmalla ja muu kalusto on riittävän hyvää. Alun jääharjoituksissa nuori Sebastian Repo vaikutti suorastaan maagiselta lupaukselta

Pelicans on nyt oikeasti freesi, mielenkiintoinen ja toivottavasti kovalla motivaatiolla kehittyvä nippu.

Pakko silti myöntää, että maanantai soitti myös herätyskelloja. Turun Palloseura edustaa vain yhtä kolmestatoista vastustajasta, mutta arveluttavista viime kausista huolimatta mustavalkoiset ovat koonneet kaksi huippulaadukasta kentällistä ja muuranneet maalinsuunsa tähtikassari Teemu Lassilalla.

Mitkä ovat ne Pelicansin vahvuudet, joilla se selviytyy kahdeksan parhaan joukkoon, kampeaa jatkoon puolivälieristä ja hamuaa mitalipeleihin? Ei sellaisia taida ollakaan.

Siksi herää kysymys, onko joukkueen kokoamisessa sittenkään tehty aivan priimaa työtä? Paljon on varmasti parannettu viime kaudesta. Turhia rönsyjä on karsittu pois. Tapaus Ryan Lasch oli vain kilpajuoksu yhdestä pelaajasta – joskin erinomaisesta sellaisesta – mutta eikö isossa kuvassa Pelicansin tasoisella budjetilla pitäisi saada rakennettua myös niitä vastaansanomattomia vahvuuksia? Ovatko alussa luetellut yksilöt ja osa-alueet sellaisia, jotka tekevät tiukassa pudotuspelisarjassa eron kahden hyvän joukkueen välille?

Asiat on laitettava oikeisiin mittasuhteisiin. Tällä hetkellä jatkuva huippumenestys ei ole realismia Pelicansille. Sellaista vasta rakennetaan, ja alkavalla kaudella maksetaan taas joitakin oppirahoja. Viime kaudesta poiketen ne vain menevät nälkäisempiin suihin.

Punaisen langan pää on löytynyt, mutta malttia tullaan tarvitsemaan meiltä kaikilta. Oli miten oli, niin ainakin olemme selkeämmin matkalla jonnekin. Hetkittäin elämässä ja urheilussa matkakin on tärkeämpää kuin päämäärä.

Ja lopuksi täytyy muistaa, että paljon enemmän kuin nimilistat, ratkaisee joukkueen yhteispeli ja tiiviys, joita lähiviikkoina kasaan parsitaan.

 

Edellinen kirjoitus >> Repik jäi laschytyksen alle

29Hei/14Off

Repik jäi laschytyksen alle

Repik29072014

Miten pitäisi suhtautua Ryan Laschin menettämiseen ja Michal Repikin hankintaan? Tässä yksi vaihtoehto.

Eilinen maanantai oli absurdi päivä Kiekkokaupungissa. Erittäin harvoin Pelicans onnistuu hankkimaan Michal Repikin kaltaisen profiilipelaajan, mutta ykköspuheenaiheeksi jäi silti Ryan Laschin "loikkaus" Turun Palloseuraan. Moni tuntuu jo heränneen tulevaan liigakauteen väärällä jalalla ja seuran tilaa ihmetellen, kun siirtomarkkinoilla oltiin jäämässä nallipyssyjen keräilijäksi.

Tämän aamun aviisissa seurajohto kommentoi, että Laschin kintereillä oltiin vielä viime viikollakin, mutta ilmeisesti TPS mälläsi tässä kohtaa isommalla rahalla, kuten on tehnyt jo aika monen pelaajan kohdalla - myös toisen kulttipelaajan Radek Smolenakin tapauksessa.

Lasch ei päätynyt kitkeräksi puheenaiheeksi aivan syyttä, olihan taustalla hopeakauden satumainen perfect match ja juuri se palanen jota Pelicans-miehistö olisi nytkin kaivannut. Kaupan päälle olisivat tulleet positiiviset imagotekijät. Mutta, kuten jo taannoin kirjoitin, ei edes Lasch ole päättömän kilpajuoksun ja ylisuurten investointien arvoinen. Ainakin jos järjellä ajatellaan.

Järjellä on yritettävä ajatella isompaakin kuvaa. TPS:n ja Pelicansin strategiat toiminnassaan ovat kovin erilaiset, sen ovat varmasti kaikki vähänkään SM-liigaa seuranneet nähneet. Kai Suikkasen johdolla turkulaisten tyyli on lähempänä upporikasta ja rutiköyhää, kun seura lataa 75 prosenttia pelaajabudjetistaan kahteen ensimmäiseen kentälliseen. Luultavasti osatavoitteena ovat myös rahakkaat KHL-siirrot kesken tulevan kauden, jotka tukevat taloutta, mutta harvemin iskukykyä loppukautta ajatellen.

Tomi Lämsä puolestaan vasta aloittaa oman prosessinsa 2+2 –vuotisen sopimuksen turvin. Kaikki peliin –mentaliteetin aika on Pelicansissa vasta tuonnempana, ei heinäkuussa 2014. Onhan ensin nähtävä, että Lämsä kykenee ottamaan pelaajista parhaan irti.

Näissä puitteissa Repik on lähtökohtaisesti aivan erinomainen hankinta. Taloudellisesti (todennäköisesti) maltillinen, mutta jo AHL-näyttöjensä perusteella erittäin potentiaalinen ykköstykki. Lev Prahassa ei ollut suuri ihme, jos Repik yksinkertaisesti putosi kolmosketjuun Jiri Novotnyn ja Jakub Klepisin kaltaisten tähtien taakse.

Lyhyiden videopätkien perusteella pelityyli noudattaa hämmästyttävän paljon Laschia, mutta kenties hieman suoraviivaisempana ja fyysisempänä. Urallaan Repik, 25v, lienee tällä hetkellä motivoitunut ponnistamaan Lahdesta isompiin ympyröihin. Siksi tämä hyväjalkainen ja monipuoliselta vaikuttava oikean laidan laituri oli juuri sitä mitä tarvittiin. Aivan kuten Lasch.

Lev Prahan ajautuessa talousvaikeuksiin jokaisen seuran fanit ajattelivat, että nyt on tarjolla hyviä pelaajia. Harva kuitenkin muistaa, että samoja pelaajia tavoittelee äkkiä 10-20 muutakin varteenotettavaa seuraa. Siinä mielessä Pelicans kiilasi komeasti väliin Repikin kohdalla. Osataan täälläkin, vaikka Lasch ja Smolenak menivätkin sivu suun. Toisen tshekin Tomas Kudelkan läsnäolo joukkueessa tuskin haittaa sopeutumista Lahteen.

Jos vielä summataan absurdia maanantaita, niin kuten taannoin kirjoitin, olisi Lahdessa jo korkea aika irtautua hopeakauden muistoista. Pettymyksiä on tiedossa joka kesä, jos lähtökohtaisesti aina haikaillaan toissa kauden ihmeidentekijöiden perään. Pelaajien, jotka ovat yksilöinä uusissa seuroissaan osoittautuneet enimmäkseen varsin säyseiksi tallaajiksi.

Ja jospa onkin niin, että Kai Suikkasen hahmo tuttuna valmentajana vetää kyseisiä pelaajia nyt Turkuun enemmän kuin mikään muu? Sen asian suhteen keinot ovat Lahden päässä aika vähäiset.

PS. Yksi kysymysmerkki kesän tapahtumista kuitenkin jää leijumaan. Ehkä tuoreesta 4Finance-kuviosta huolimatta Pelicans ei olekaan taloudellisesti niin timanttisessa tikissä kuin mitä viime kaudet ovat antaneet ymmärtää? Kiekkokaupungin talous- ja työttömyyslukujen valossa sekään ei olisi mikään ihme.

 

Edellinen kirjoitus >> Niille, jotka odottavat ulkomaan tuliaisia