14Maa/13Off

Seikolaa ikävä viimeistään syyskuussa

Ei kulunut vuorokauttakaan kauden päättymisestä, kun Ilta-Sanomat uutisoi Markus Seikolan siirtymisestä TPS:aan. "Terve menoa!" huikkasi moni Pelicansin seuraaja, mutta Kai Suikkaselle tämä puolustaja näyttää silti kelpaavan.

Ilmiö nimeltä Markus Seikola kiinnostaa itseäni useammastakin syystä. Ensinnäkin Seikola lukeutuu tietynlaisiin karakteeripelaajiin, jotka vilisevät fanien sananparressa koodinimillä rightin pelote, snaipperi tai hampaaton kanukki. Näihin hahmoihin liittyy tietynlainen mystiikka, jonka odotusarvona on yksittäisen kiekkopelin ratkaiseminen jollakin huippuluokan suorituksella.

No, rightin pelote Seikola ei selvästikään kerännyt suurta tukijajoukkoa Pelicans-visiitillään. Toisaalta joidenkin mielestä edes Radek Smolenak - snaipperi - ei ollut hyödyksi, vaikka pelasi tällä kaudella 35 maalin tahtia.

Toisekseen ymmärtääkseen kyseistä Seikolaa, on ymmärrettävä erilaisia pelityylejä. Seikola voisi raameillaan ja tasapainollaan rynnätä puolustusalueella jokaiseen kaksinkamppailuun täysillä - ja se on teoriassa puolustajan tehtävä - mutta jättää usein näin tekemättä. Sijoittumiseen perustaen Seikola säästää pitkällä kaudella energiaa kiekolliseen pelaamiseen, hyökkäysten tukemiseen ja hyökkäysalueen ratkaisevimpiin suorituksiin.

Siihen, että se ottelun tärkein laukaus lähtisi mahdollisimman tuoreesta kropasta ja hyvällä tarkkuudella. Sen rinnalla puolustaminen on vain riittävällä teholla suoritettava velvoite. Tällainen rentous lienee suomalaisessa silmittömän työnteon jääkiekossa jonkinlainen tabu.

Seikolan kiireettömyys kaukalossa on Pelicansin liigahistoriassa poikkeuksellista katseltavaa; tässäkin kategoriassa vain Jan Latvala yltää vastaavaan. 95% kiekollisista ratkaisuista on kontrolloituja peliä edistäviä siirtoja, kun taas peruspuolustajilla prosentit huitelevat varmaankin jossain 50-70% tietämillä. Tällä varmuudellaan Seikola löi alkutahdit viime kauden nousukiidolle, jolloin Pelicans oli hyökkäysten avaamisessa liigan eliittiä.

Kyseessä onkin oikeastaan enemmän quarterback-tyyppinen pelinrakentaja, kuin pelkkä lämäritykki. Siitä taas syntyy ristiriita, kun suurin osa kritisoijista tuntuu odottavan väkevää kulmapainia ja lämäreiden pommittamista, vaikka oleellista ja ominaisempaa pelaajan otteissa on oikeastaan aivan kaikki muu. Ja kun kyseessä on yli 300 laukausta kaudessa lähettävä puolustaja, osuu niistä jokunen väkisinkin kärkikarvaajaan siitäkin huolimatta, että Seikola on tässä sarjassa mestari saattamaan vetonsa maalille asti.

On silti todettava, että muhkeaan tilipussiin suhteutettuna puolustajien maalipörssin voittajaltakin on syytä odottaa jämäkkää puolustuspelaamista ja tasaisempaa johtajuutta. Oman maalin edustalla lepsuja nukahduksia tuli jonkin verran liikaa. Juuri siinä puolustuspelaamisen riittävyydessä TPS-kasvatilla on vielä parannettavaa. Viime kevään pudotuspelitkin sujuivat muutaman muun avainpelaajan ohella vaisusti, joskin tiettävästi Seikola oli useammastakin kohtaa lievästi loukkaantunut.

Ehkä suurin kysymys ilmiössä nimeltä Markus Seikola ei liitykään mieheen itseensä, vaan hänen seuraajansa hankintaan. Fanien ikuisessa haavemaailmassa yksittäinen pelaaja on aina korvattavissa jollakin paremmalla, ja nyt maaliskuussa eletään tämän toiveikkuuden kulta-aikoja. Jostain voi löytyä rightin pelote, joka pistää Seikolan runkosarjatehoista (107ott 29+27=56) paremmaksi. Suurella todennäköisyydellä vain tämän taitotason puolustajia onnistutaan Lahteen naaraamaan ehkä kerran viidessä vuodessa. Latvalakin lopettaa kohta.

Siksi nostan hattua pelaajalle, joka osoitti omalla pelipaikallaan poikkeuksellista taitoa ja kirjoitti oman lukunsa Lahti-kiekon henkilögalleriaan. Ja kun tarkkaan katsoo, voi jo nähdä Juha-Pekka Pietilän liikkeissä samoja elementtejä, joita nuorukainen varmasti on 10 vuotta vanhemmalta kollegaltaan seurannut; kuinka lauotaan kärkikarvaajan ohi, kuinka hyökkäyssiniviivalla operoidaan eikä roiskita.

Harva pelaaja jättää perinnön ja Markus Seikola jättää, puutteistaan huolimatta. Ei muuta kuin raaputtamaan seuraavia arpoja pelaajamarkkinoille.

Tulos nähdään syyskuussa.

- - -

Maalit (kaudella 2012-2013)
13 Seikola
19 muut puolustajat

Ylivoimamaalit
8 Seikola
4 muut puolustajat

Voittomaalit
3 Seikola
3 muut puolustajat

Tehotilasto
+7 Jaatinen
+ 5 Ylönen
+ 2 Pietilä
0 Richmond
-2 Junland
-3 Hurri
-6 Korpikari
-9 Seikola
-15 Latvala

19Huh/12Off

Tilastofaktaa: Seikolan osumatarkkuus

Kiekkoaktivisti törmäsi väitteeseen Seikolan jatkuvista huonoista ratkaisuista ja huonosta osumatarkkuudesta. Lieköhän väitteessä perää?

Laattaa pussiin, Seiko! (kuva: © sm-liiga.fi)

Periaatteessa mestaruus voi jäädä uupumaan yhdenkin avainpelaajan alisuorittamisesta. Markus Seikola on yksi niistä (harvoista), jotka eivät ole päässeet pudotuspeleissä huipputasolleen. 16 kihauksen runkosarjatykki ei ole livahtanut maaliin kertaakaan pudotuspelien 14 ottelussa. Apina selässä on jo selkeästi kasvanut isoksi, mikä näkyy peleissä rentouden puuttuessa teknisesti epäpuhtaina suorituksina ja harjoituksissa yhä vain kasvavana toistomääränä. Mies ei tunnu tätä nykyä juuri muuta jääharjoituksissa tekevänkään, kun viskovan siniviivalta rannareita ja puolilämäreitä. Ehkä joillakin aamujäillä kannattaisi jo vaihtelun vuoksi jättää laukaukset kokonaan laukomatta?

Pelicansin ykkösylivoima oli mielestäni alunperinkin suunniteltu Seikolan kannalta heikosti. Varsinkin viiskolmosella ratkaisevat syötöt tulevat usein Järviseltä, jolla taitotaso ei tahdo riittää laadukkaisiin syöttöihin. Lisäksi Seikola joutuu ampumaan liian kaukaa, liian pitkiin levityssyöttöihin, usein peruuttavasta liikkeestä, ja lisäksi pitkän syötön takia kärkikarvaajalla on aikaa lukea tilanne ja tulla vastaan blokkaamaan.

Muutaman heikon suorituksen jälkeen on kuultu puhuttavan Seikolan jatkuvasti huonolaatuisista ratkaisuista. Kävin läpi Pelicansin puolustajien laukaisutilastot pudotuspeleissä. Liigan ilmoittamat laukaisumäärät ovat kokonaismääriä, johon lasketaan mukaan maalia kohti torjuttaviksi menneet, ohi menneet sekä blokatut laukaukset. Alla olevista numeroista näkyy, ettei Seikolan dominanssi sekä määrällisesti että laadullisesti ole kadonnut mihinkään. Mies osuu yhä maalia kohti, mutta toki laukauksen pitää silloinkin olla laadukas mennäkseen sisään.

Ehkä tarvittaisiin lisää maskia hyökkääjiltä?

Ja jotta tilastot säilyisivät emävaleina, ovat maaleja mättäneet epätarkimmat pyssyt Latvala ja Järvinen.

- - -

Pelicans-puolustajien laukaukset pudotuspeleissä
osumatarkkuus maalia kohti, maalia kohti/kaikki laukaukset, suluissa maalimäärä

60% - 61/101 Seikola (0)
56% - 18/32 Brocklehurst (0)
54% - 20/37 Jalvanti (0)
50% - 13/26 Marttinen (0)
46% - 18/39 Järvinen (2)
45% - 30/67 Latvala (4)

27Tam/12Off

Stümpel liukuu Lahteen, Karri Rämön tuki Namikalle

Hullu viikko käynnissä. Puolet Lev Popradin KHL-joukkueesta on huhujen mukaan tulossa Pelicansiin, Pelsun havittelema entinen NHL-tähti meni Kärppiin ja Suurhallissa aloitellaan jalkapallokautta.

Sitä ennen vähän koripalloasiaa. Aamun ESS uutisoi, että Karri Rämö lähti Namika Lahden pelastustalkoisiin. Namikan toiminnanjohtaja Tuomo Keskiväli kommentoi asiaa näin:

- Karri Rämö soitti, ja ilmoitti haluavansa tukea yli lajirajojen päijäthämäläistä urheilua. Tämä on todella hieno ele hienolta urheilijalta. Kyse on merkittävästä summasta.

Jääkiekossa merkittävä summa on 100 000 euroa, koripallon ollessa kyseessä summasta voinee pudottaa nollan pois. Iso raha kuitenkin seuralle, jolla hallivuokrat ovat olleet pidemmän aikaa rästissä ja tällä viikolla ensimmäistä kertaa myös ulkomaalaispelaajien palkat. Enempää kädenojennuksia Namika ei ehkä ansaitsekaan talouden oltua huippuvuosinakin joko vähän tai paljon kuralla. Pelicans, Peliitat/HeKi ja FC Lahti ovat kaikki viime vuosina läpikäyneet tietynlaisen reality checkin, nyt alkaisi olemaan korkea aika suorittaa sama myös parketin pinnalla, ettei Suurhallin remontti mene kohta hukkaan.

Lajirajojen ylittämisestä voi silti olla näinkin konkreettista hyötyä, vaikka ainakin äänekkäimpien jalkapallonystävien missiona tuntuu olevan yhtä paljon jääkiekon lyttääminen kuin jalkapallon tukeminen. Toivottavasti mielenrauha ei liikaa järkkynyt Pelicansin Lahti on kiekkokaupunki-mainoksesta Uusi Lahti-turnauksen käsiohjelman takasivulla. Taidanpa itsekin vierailla ensimmäistä kertaa tuossa turnauksessa, joka nyt viimeistä kertaa järjestetään.

- - -

Aamun valtalehti tietää myös, että Markus Seikolan nauttiessa hierontoja ja kolmiolääkkeitä tämän viikonlopun, toimii tuuraajana Juha-Pekka Pietilä. Valmennus aikoo istuttaa nuorukaisen jopa ylivoimaan Seikolan tilalle, mikä onkin ainoa oikea ratkaisu. Aiemmin tällä kaudella isoa roikaletta on seisotettu maskimiehenä, johon Pelicansilta löytyy parempiakin pelaajia ja toisekseen ylivoimapuolustajaksi on pirun vaikea kehittyä pelaamatta viivapeliä.

Pelicansin aamujäillä puolustajista mustaa paitaa kantoivat Pietilä ja Brocklehurst, sinistä paitaa Latvala, Jalvanti, Järvinen ja Marttinen. Siitä voi Antsa Mertarantaa mukaillen pekuleerata illan pakkipareja.

- - -

Lähes 1000:n NHL-ottelun Jozef Stümpel on jäänyt MM-kisoista mieleen pelaajana, joka ei ota luistelupotkuja. Se ei tietenkään meinaa vielä välttämättä mitään, pääsihän myös Mike York yli puolen pisteen ottelukeskiarvoon, ja ainakin liuku on luistimissa kunnossa. Jokatalvinen tshekkitulva kesken kauden kertoo paljon Kärppien nykytilasta - Stümpelkin kertoo vain tulleensa kohottamaan kuntoaan ensi kaudeksi. Mutta jos kesken kauden tulijat ovat tätä tasoa, niin hyvän yrityksen puutteesta ei ainakaan voi syyttää. Parhaimmillaan Stümpel voi venyä vielä liigaa dominoiviin esityksiin, mikäli vierellä nuoret herrat Donskoi ja Salomäki osuvat kiekkoon.

"Muista SM-liigaseuroista tiettävästi Lahden Pelicans oli ahkerasti miehen perässä." Näin tietää ainakin Kalevan kolumnisti Teemu Wilenius. Pelicans on sittenkin keskusyökkääjän perässä enemmän kuin laiturin? Tosin kolumnistin tietämyksen voi kyseenalaistaa tämän tuomittua keskiviikkona Tomas Mojzisin tuuppauksen Jari Viuhkolaan rangaistuksen arvoiseksi. Tuomion arvoinen ja SM-liigan linjan mukainen ovat kaksi eri asiaa.

Jozef Stümpelin tilastot Eliteprospectsissa

20Tam/12Off

Taktiikkataulu: pintaraapaisu Pelicansin ylivoimapeliin

Ylivoimapelaaminen on jääkiekossa itsestäänselvä avaintekijä pelin voittamiseen ja sarjassa menestymiseen. SM-liigan sivuilta on näköjään turha etsiä pitkän aikavälin dataa Pelicansin ylivoimapelistä, joten otetaanpa käsittelyyn muutama havainto tämän kauden yv-kuvioista.

Sen verran liigan amatöörimäisen repaleisista tilastoista sentään ilmenee, että Pelicans on kotona ja vieraissa noin viidenneksi paras ylivoimajoukkue. Aikaa ylivoimamaalin tekemiseen tarvitaan keskimäärin noin 9 minuuttia 41 sekuntia ja tehoprosentti huitelee noin 16:n kieppeillä. Pätevää suorittamista. Paljon on tietenkin muuttunut kahdesta edelliskaudesta, eikä vähiten ylivoimaa pyörittävät pelaajat, mutta kohennus ei tapahdu pelkästään ukkoja vaihtamalla. Myös tapa pelata on kokenut täydellisen kasvojenpesun.

Tässä muutama huomionarvoinen pointti, joita Pelicansin ylivoimapelaamisessa ei ole ennen tätä kautta nähty:

1) Viisikon liikkuminen

Liikkuminen ja luistelu ovat jääkiekossa puhkikulutettuja klisheitä. Liikkuminen itsessään ei riitä, vaan liikkeen suunnassa on oltava jotain järkeä ja sovittua systemaattisuutta; aivan kuten alivoimapelaamisessa koko nelikon on annettava paine kiekolliseen, sillä yhden miehen ryntäily kulmaan ei riitä kiekon riistämiseen. Pelicansin ylivoimaviisikko on ottanut koko hyökkäystilan haltuun ja alkanut liikkumaan. Mika Toivolan aikana jäähän olisi voinut maalata jalansijat, joiden päällä kiekottomat pelaajat jäpittävät kiekollisen leipoessa lättyä.

Nyt peliä voidaan pyörittää molemmilta laidoilta tilanteen mukaan, alivoimanelikkoa juoksutetaan pitkillä levityssyötöillä tai maalin takaa kierroilla, kiekko liikkuu herkeämättä ja kaikki pelaajat pysyvät pienessä liikkeessä. Ja toisaalta: jos Pelicansin ylivoima seisahtuu, niin yleensä myös vaarallisuus ja tehot katoavat yhtä nopeasti.

2) Rauhoitussyöttö viivaan

Se tilanne mistä ylivoimapeli usein alkaa. Sisäänkuljetus ei ole onnistunut, vaan kiekko on heitetty ristikulmaan tai ränniin, johon kaksi hyökkääjää säntäävät kamppailemaan, saaden seurakseen kaksi vastustajaa. Pelicans-puolustaja päivystää sovitusti "siniviivan kulmassa" ja saa tilaa vastustajan paineistaessa nurkkaa. Tiukassakin tilanteessa Pelicans-hyökkääjät pudottavat välillä puoliksi sokkonakin rauhoitussyöttöjä puolustajalle.

Siirto on viisas, sillä pahimmillaankin seurauksena on vain 2vs2-hyökkäys omaan päätyyn, mutta usein ylivoimapyöritys saadaan käyntiin juuri tällä liikkeellä. Vastaavia kulmavääntöjä on nähty vuosikaudet, mutta ennen irtokiekko on roiskaistu kohti päätyä/maalin taakse, missä taistelu on vain jatkunut edelleen. Vasta nyt tätä syöttöväylää on maksimaalisesti alettu hyödyntämään.

3) Diagonaalisyötöt

Tämän kauden Pelicansin erikoisuus ja piikki vastustajan lihassa. Toimii erityisesti Lasch-Seikola ja Hodgman-Latvala-akseleilla, joissa pelaajien taitotaso ja kantti riittää kovissakin syötöissä. Pitkän kierron takia vastustajan nelikko joutuu vetäytymään lähelle maalia, joten syötön riski on pieni. Neliön lävistävän syötön vaikutus saa kuitenkin vastustajan helisemään. Parhaassa tapauksessa vapaa vetopaikka puolustajalle on näin rakennettu nerokkaan helposti. Painottamankaan puolen puolustaja ei ole enää Pelicansissa kuollutta painoa, vaan diagonaalisyötön avulla ylivoimakuvion tärkeä elementti.

4) Keskuspelaaja

Tämä on Arttu Luttisen heiniä, joka hoiti samaa tonttia Toni Kähkösen ohella Bluesissa. Matikaisen ajan Blues oli tämän osa-alueen edelläkävijöitä. Enää ei puhuta pelkästä maskimiehestä, vaan monipuolisesta keskuspelaajasta, joka voi olla maskissa, syöttöseinänä tai laukaisu-uhkana neliön keskellä tai jopa puolustajien apuna lähes siniviivan tuntumassa. Liikuma-alue on laaja ja oikein sijoittuminen eri rooleissa on ratkaisevaa. Kauden edetessä keskusmiehen käyttö on ehkä kuitenkin hieman vähentynyt ja Luttisen rooli on rajautunut enemmän maalin eteen. Tämä on myös osa-alue johon ruususen unta nukkuvan Vili Sopasen tuntosarvet eivät riitä.

Jälki-istunto: 5vs3-ylivoima

Tähän asti Suikkasen Pelicans on pelannut 5vs3-ylivoimaa "ylhäältä", eli pakit melko kaukana sinisellä ja laitahyökkääjät maalin kulmilla. Tämä johtaa siihen, että alivoimakolmio voi pelata ylempänä ja blokata helpommin Seikolan (22) ja Järvisen (6) laukauksia, joskin Seikola on jo muutaman maalin tältä paikalta tällännytkin. Paremmille tonteille päästäisiin, jos peliä pyöritettäisiin maalin takaa (19 ja 60) ja pakotettaisiin kolmio tiiviimmin maalin eteen Luttisen (9) sitoessa keskellä puolustajia itseensä. Puolustajat tekisivät ristiinleikkauksen lähemmäs maalia ja laukoisivat "vastapalloon" sivuttaissyötön sijaan.
Toimiessaan kuvio on lähes mahdoton puolustaa.

Tällä kuviolla Latvala ja Henri Laurila tykittivät maaleja 07-08-kaudella, mutta jostain syystä sitä on viime aikoina pantattu. Olisiko Suikkanen niin kettu, että vetää tämän ässän hihasta vasta pudotuspeleissä?

12Tam/12Off

Markus Seikolasta pitäisi kuvata opetusvideo

Markus Seikola on hyökkäävä puolustaja sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei kuitenkaan aivan perinteisellä vaan hieman modernimmalla tavalla. Yritän selvittää miksi.

Moni hieraisi kesällä tyytyväisenä käsiään kuullessaan Markus Seikolan hankinnasta Pelicansiin. Hieman vaisummasta Ruotsin kaudesta huolimatta tähtipakkiin ei ole tarvinnut pettyä, vaan Seikola on sumeilematta ottanut peräpään kiekollisen tahtipuikon näppeihinsä. Puolustajien maalipörssin kärkipaikka, ylivoimamaalien jaettu kärki, pistepörssin kuutossija ja koko liigan laukaisutilaston kolmossija kertovat riittävästi. Pelicansin peliaikakuninkuuskin irtoaa 1,5 minuutin erolla pakkipari Joonas Järviseen.

Mutta mikä tässä turkulaisessa sitten on niin erityistä? Hyökkäävä puolustaja on jääkiekossa perinteinen käsite, joka useimmille tarkoittaa petterinummelinmaisia 30 metrin avaussyöttöjä ja painavaa lyöntilaukausta. Hyödyllisiä ominaisuuksia kumpainenkin, mutta modernissa pelissä niiden rinnalle ja ohikin on jo tullut lisävaatimuksia. Lyhyen syötön antaminen vauhtiin, oikean avausvalinnan (pystyyn, levitys vai jättö) tekeminen salamannopeasti, hyökkäyksien tukeminen toiseen aaltoon, hyökkäyssiniviivan pelaaminen tasakentällisin ja ylivoimalla. Seikola on SM-liigaan suvereeni puolustaja näillä kaikilla osa-alueilla. Pelicansin kurinalaisen viisikkopelaamisen myötä ei aivan samanlainen "neljäs hyökkääjä" kuin improvisoiden pelaava Richard Lintner, mutta erityisesti hyökkäyssiniviivan pelaamisessa oivallukset ovat kansainvälistä tasoa.

Ja sillä osa-alueella puolustajan tärkein tehtävä on toimittaa kiekko maalille tavalla tai toisella. Nykykiekossa uutena haasteena ovat paitsi kutistunut tila ja aika, myös erityisesti alivoimalla soturimaisesti kiekkoja blokkaavat kärkikarvaajat. Siinä vaiheessa Seikolan nerous nousee esiin; pieni vartaloharhautus ja kiekon siirto puoli metriä sivuun avaavat uuden laukaisuväylän, johon turkulainen nopeasti rannelaukauksensa lähettää. Peruspuolustajan ja yllättävän monen ns. hyökkäävänkin puolustajan ratkaisuvalikoima samassa tilanteessa on siirto pakkikaverille, laidan kautta kohti kulmaa tai pahimpana laukaus karvaajan säärisuojuksiin.

Kaupungin paras puolustajavalmentaja tällä hetkellä? (© sm-liiga.fi)

Seikolan kikka on yksinkertaisuudessaan nerokas ja käytännössä harvinainen oivallus. Mieleenpainuvimmat temput, joilla rightin puolustaja heittää vedet höntyilevän karvaajan korvasta ja painelee ohi, ovat nekin todellista herkkua penkkiurheilijalle, mutta jo pelkästään laukausten lähettämisessä olisi opittavaa 99 prosentilla Suomessa pelaavista puolustajista.

Ja katso, ei aikaakaan kun Seikolan esimerkki leviää ympäristöön. Tällä kaudella sivulle siirtoja ja välittömiä laukauksia on hieman jo nähty Joonas Jalvannilta ja Juha-Pekka Pietilältä, jotka aikaisemmin olivat vastaavissa tilanteissa paljon neuvottomampia. Ylipäätään Seikolan rohkeus ja rentous vaativassa tilanteessa ovat ihailtavaa luokkaa. Pelicansista vain Jan Latvala yltää läheskään vastaavaan siniviivan hallintaan. Pitää myös muistaa, että Isku Areenassa tilaa tähänkin on pienestä kaukalosta johtuen erityisen vähän.

Seikolasta todettiin Ilveksen vuosinaan hieman kuivastikin, että toimittaa ainoastaan kiekkoja kohti maalia, mutta asian ydin on juuri siinä. Valtavaan laukausmäärään - 6,5 laukausta per peli - nähden vedot kilpistyvät huomattavan harvoin ensimmäiseen mieheen. Sen iänikuisen lyöntilaukauksen lisäksi kiekollinen taito päihittää joukkueen monet hyökkääjät ja koordinaatio siniviivalla paineistetussakin tilassa on huippuluokkaa. Laukaukset - ranteella tai lämärillä - ovat rentoja, kovia ja tarkkoja suorituksia.

Tietenkin skeptikot nostavat samaan hengenvetoon esille heikon puolustuspelaamisen, jossa siinäkin Seikola on mainettaan parempi. Haluan kuitenkin tässä yhteydessä korostaa nimenomaan poikkeuksellista lahjakkutta hyökkäysalueen pelaamisessa. Toisekseen palkkakin maksetaan suurimmaksi osaksi hyökkäysten tukemisesta ja vierellä omaa maalia varjelee Järvinen, joka ei esittelyjä enää kaipaa.

Seikola-ilmiö nostaa mieleen kysymyksen: osataanko junioritasolla puolustajille antaa riittävät valmiudet hyökkäysalueen pelaamiseen? Jalvanti ja Pietilä ovat harjoitelleet jääkiekkoa päivittäin viimeiset 10-15 vuotta ja Pietilä on hyökkäävän puolustajan elkeitä hieman näyttänytkin, mutta vasta Seikolan taiturointia seurattuaan oppineet niinkin yksinkertaisen asian kuin ohi kärkikarvaajan laukomisen. Mikko Kousallakin olisi ollut käyttöä tälle mentorille, jonka oivallukset huitelevat aivan eri tasolla kuin pelkkiä lämäreitä hakkaavilla 99 prosentilla puolustajista.

Toivottavasti Kiekkoreippaan juniorivalmentajat käyvät Pelicansin otteluissa, nimittäin jääkiekon evoluutiossakin puolustajien kiekollinen osaaminen on koko ajan korostumassa.

Vinkki penkkiurheilijalle seuraavaan Pelicansin otteluun: Keskity Seikolan lämärin sijaan siihen, miten hän lähettää sinänsä yksinkertaisen rannelaukauksen maalille ohi kärkikarvaajan. Tällä jääkiekon pienenpienellä osa-alueella Markus Seikola on kansainvälisen tason nero, jonka pelaamisesta kannattaisi koostaa opetusvideo koko Suomen juniorituotannon käyttöön. Vanhan liiton miesten lämärivinkit eivät modernissa jääkiekossa yksinkertaisesti enää riitä.

 

Neroutta nähtävillä taas huomenna klo 18:30 alkaen Kuopiossa ja URHOtv:llä.

2Mar/11Off

Joukkue ansaitsi, yleisö ei

Kuherruskuukausi on ohi, mutta Pelsun vakuuttavia peliesityksiä se ei ole pysäyttänyt. Tiistai-iltana Isku Areenassa nähtiin tasokasta lätkää ja sankarina juhlittiin kahden maalin Matska Loppia.

Todellisuudessa sankarin viittoja pitäisi sovitella Niko Hovisen ja Ryan Laschin harteille. Mielenkiintoinen detalji on, että oikeastaan jokaisessa ottelussa Hoviselle kertyy 5-15 torjuntaa enemmän kuin vastustajan maalivahdille, vaikka Pelicans korjaa ajoittain hyvinkin selviä voittoja ja hallitsee pelin virtausta. Muuri tolppien välissä mahdollistaa sen, että kenttäpelaajien ei tarvitse hyppiä pää edellä jokaisen kiekon eteen, vaan maskittomia laukauksia voidaan huoletta päästää läpi Hovisen torjuttaviksi. Lehtosen hirmutykille Pappi ei voinut mitään, mutta pari gamesaveria kaupan päälle tylsyttivät terät Kärppien miekoista.

Ykkösketjun todellinen moottori Lasch järjesteli Lopille kaksi varmaa maalipaikkaa ja huikkasi ulkona mailoja kinunneille junnareille "moi moi" poistuessaan takavasemmalle. Suomen kieli taittuu tällä hetkellä paremmin kuin maalinteko, mutta 0+4 kahteen otteluun kertoo taidoista oleellisen. Ehkä koko eilisillan kovin suoritus oli esityö 3-1-maaliin: kiekonriisto, suorin reitti kohti maalia, maalintekoyritys, ja kun ei onnistunut niin vielä kaatuessaankin unelmapassi takatolpalle.

Kolmantena tähtenä on poimittava Markus Seikola, joka näytti nyt sitä miksi hänet on Lahteen hankittu. Peruspeli niin kiekottomana kuin kiekollisenakin on toiminut koko ajan, mutta erikoisosaaminen siniviivalla on sellaista tasoa mistä 95% liigapuolustajista voi vain unelmoida. Luttisen osumassa tuli tilaus maalilta ja "Seiko" toimitti huonostakin asennosta pomminvarmasti. Kaksi-nolla oli puhdasta taidetta, jollaista on tainnut Pelsussa viimeksi Anssi Salmela esittää. Tätä tosin avitti Kärppien Juho Keränen, jonka näennäiset blokkausliikkeet neliön kärkimiehenä olivat lähinnä huvittavia. Ja jälleen kerran, laukaus kohti maalia. Ei ensimmäiseen mieheen, ei ohi, ei yli, vaan kohti maalia. Taito sekin.

Lampaan perseitä sen sijaan viskotaan kotiyleisölle, jolle näköjään tiistai-ilta on tiistai-ilta vaikka voissa paistaisi. Hyvätasoinen peli, sarjan top5-vastustaja ja kotijoukkueen makea 3 maalin voitto ei riittänyt sytyttämään edes kunnollisiin aplodeihin, vaan 4500 lahtelaista istui ja seisoi kuin tikut paskassa. Jokohan ne viime kaudella riutuneet pienet masut ovat täynnä? Kannattajakatsomo sentään yltyi häiriköimään hartaustilaisuutta pitkin ottelua.

Suikkanen valitsi jämäkästi linjansa sentterikysymyksessä. Loppi johtaa ykkösketjua, piste. Eilen ykkösviisikko oli pulassa Humlin kentällisen kanssa kunnes peluutusjärjestystä muutettiin. Toisaalta voisi kysyä miksi alunperinkään ykköskenttä pelasi Kärppien viime pelien toiseksi vaarallisinta ketjua vastaan. Ehkä tarkoituksena oli juoksuttaa päinvastoin Humlin ketjua Laschien & kumppaneiden perässä, ja siten pitää heidät pois maalipaikoilta.

Vastaavasti Kärpät oli täysin pulassa Pelicansin kahden miehen karvauksen kanssa. Jokereihin verrattuna oululaisten esitys oli kokonaisuutena todella kesy, vaikka maalipaikkoja saivatkin luotua lähes tasatahtiin Pelsun kanssa. Hovisen ja paremman viimeistelyn myötä 4-1 oli kuitenkin kotijoukkueelle ansaittu tulos laadukkaasta pelaamisesta. Josko perjantaina JYPiä vastaan yleisöäkin kiinnostaisi.

- - -

Oi aikoja. Kärppä-fanit ovat kateellisia Pelicansin ulkomaalaisvahvistuksista. Ivan Huml on kaukana viime kauden vireestään, Michal Vondrkaa totutellaan kärsivällisesti SM-liigan vauhtiin, tshekkijätti Jan Snopek on vain köyhän miehen Kristian Kudroc ja ruotsalaispakki Oscar Eklundilla on pipi.

- - -

Olikohan lisäkseni muita joille Nenäpäivän tarkoitus jäi vähän epäselväksi? Ilmeisesti johonkin yritetään kovasti kerätä rahaa, mutta isompi pointti tuntuu olevan hassujen nenien pukeminen. No, Nenäpäivän kotisivuilta sentään selviää, että avustuskohteena ovat maailman köyhimmissä oloissa elävät lapset. Virallisesti Nenäpäivä on muuten vasta tänä perjantaina, jolloin Pelicans siis pelaa JYPiä vastaan. Eilisen ottelun jälkeen huutokaupassa Kinnusen Hanski vitsaili huutajien olevan liian selvin päin, kun tarjoukset eivät tahtoneet nousta riittävästi. Miksipä siis huutokauppaa ei pidetty Jokerit- tai JYP-ottelussa?

Eiköhän järjestetä seuraava keräys ja huutokauppa Päijät-Hämeen lätkäjunioreiden hyväksi jossakin viikonloppupelissä. Lupaan tipauttaa kirstuun ainakin 2 euroa. Jos kaikki paikalla olevat tekevät näin niin häkkipäille matkaa jo 10 000 euroa.

21Lok/11Off

Hän on täällä tänään

Jotta kenellekään ei varmasti jäisi epäselväksi, niin Matias Loppi tekee illalla paluun liigakehiin. Moni odottaa mieheltä samantien mainetekoja, mutta kannattaako niitä odottaa?

Ilmassa on värinää kuin uuden pelaajan saapuessa joukkueeseen. Alkusyksy on sujunut turkoosinutuilta loisteliaasti, positiivisuus on täyttänyt Isku Areenan uumenet ja kantakuppilat. Vielä yhtä uupuu, tervetuloa takaisin ykkössentteri Matias Loppi!

Tavallaan kyse onkin uudesta pelaajasta. Vielä jokunen kuukausi sitten tunnelmat olivat vähän synkemmät. Viime lumien Loppi ei ollut liigaseuran ykkösketjua nähnytkään, pelaaminen oli totaalisessa takalukossa.

Mika Toivolan kanssa kaikki mahdollinen meni puihin, mutta iskikö valmentajan luupääjääkiekko pahimmin juuri älykkääseen taitosentteriin? Paitsi että Loppi oli alunperinkin kyseenalainen hankinta Toivolan alaisuuteen, huomaa Aravirran alaisuudessa pelannut virtuoosi taatusti milloin kiekollisessa pelaamisessa ei ole päätä eikä häntää. Ehkä pelaajan jo ennestään puutteellinen asenne mureni lopullisesti valmentajan ammattivirheisiin, mene ja tiedä. Juuri Lopin kohdalla pudotus pohjalle oli pelityylistä johtuen kaikkein näkyvin. Keväällä oli ajauduttu siihen tilanteeseen, että flegmaatikolla ei ollut enää paluuta Pelicans-koppiin muuten kuin tavaroitaan hakemaan.

Sitten nenä teki oharin.

Matias Loppi ei ole tyhmä jääkiekkoilija. Pelillisesti se todistettiin jo kausilla 05-08, mentaalisesti tänä kesänä. Kuten eilen pohjustin, IS Veikkaajan saamien tietojen mukaan Loppi pyysi oma-aloitteisesti vielä yhtä mahdollisuutta Pelicansilta ja lupasi parantaa asenteensa. Kuinka ollakaan, elokuussa Isku Areenalla kurvaili... ei, vaan teki töitä huipputikkiin viritetty Pelicans riveissään uudestisyntynyt numero 3.

Jälkiviisaana ja näissä tunnelmissa on helppo todeta, että näinhän sen pitikin mennä. Tähän hetkeen Matias Loppi juuri se palapelin puuttuva palanen sekä taidoiltaan että olemukseltaan. Pelicansin senttereistä paras pelinlukija ja puhdasverisin pelikirjan toteuttaja. Tukka sliipattuna tv-kameroiden loisteessa viihtyvä liideri, jonka korvat heiluvat väittäessään etteivät henkilökohtaiset tehopisteet merkitse mitään.

Pelillisesti sudenkuoppa voi olla se, malttaako Loppi pysyä kiekollisena riittävän nöyränä ja suoraviivaisen tehokkaana.

Ylivoimapeliäkään ei voi sivuuttaa tästä herrasta puhuttaessa. Fakta on, että Pelicans ei ole saanut vielä ylivoimalla täysiä tehoja irti Laschista ja Seikolasta. Varsinkin Seikolan laukaisupelotteen vastustajat tuntevat ja osaavat merkata pois. Ympäri kenttää operoivaa Laschia on hieman vaikeampaa merkkailla alivoimaneliössä. Lopin oivallukset toivottavasti vapauttavat varsinkin Laschia playmakerin tontilta maalintekoon, samoin Seikola kaipaa laadukkaita syöttöjä nopeasti tyhjälle tontille eikä vasta sitten kun kärkikarvaaja on jo irronnut neliöstä blokkaamaan. Herkullisin tilanne olisi kiekko Lopin lavassa ja sekä Lasch että Seikola laukaisupelotteena samanaikaisesti, Luttisen tarjotessa vielä maalin edessä kolmannen vaihtoehdon suoriin ohjureihin.

Kaiken keskellä Matska on myös jalkavaivasta palautunut toipilas, jonka vahvuus ei ennenkään ole ollut voimaluistelu. Menivät harjoituspelit kuinka hulppeasti tahansa on realismia, että ensimmäiset pelit kuluvat tempoon totutellessa. Kiikaritehot kymmenen ottelun jälkeen olisivat jo erittäin huolestuttavaa, mutta sitä ennen on pelattava 10 ottelua. Pelicans-juna puskee raiteillaan Lopin keskenkuntoisuudesta huolimatta.

Ja eihän nyt kukaan varmasti odota Lopin olevan kuntohuipussaan lokakuussa ennen kuin edes lumet ovat maassa? Ratkaisuottelut pelataan joskus aivan muulloin.

 

11Lok/11Off

Ilves-Pelicans: Miksi toinen pärjää ja toinen ei?

Tiistainen Ilves-Pelicans on normaalisti SM-liigan liukuhihnatavaraa, mutta tällä kertaa siinä on myös yllättävän paljon kiinnostavia elementtejä.

Povasin Ilvestä kauden mustaksi hevoseksi ja sijoittumaan runkosarjassa yhdeksänneksi. Viimeisestä kahdeksasta pelistä tamperelaiset ovat voittaneet yhden - rankkareilla. Ruuna on sortunut pitkään laukkaan ja Juha Pajuojalla on kova työ taltuttaa se.

Pidän Juha Pajuojaa hyvin keskinkertaisena valmentajana. Jopa jonkinlaisena Ilveksen hyväveli-kerhon ruumiillistumana. Molemmissa tamperelaisjoukkueissa on valmennuksen osuus poljettu viime vuosina suohon ja tulokset ovat sen mukaisia. Penkin taakse pääsee jos tuntee jonkun tai on riittävän halpa. Ennen kauden alkua valmennuskolmikko Pajuoja-Helminen-Korhonen tuntui lähinnä huvittavalta. (Apu/maalivahtivalmentajana vuosi sitten pelaajauransa päättänyt ex-ilves Markus Korhonen).

Täysi floppi Pajuoja ei kuitenkaan ole. Muuten mies ei olisi saanut hilattua viime kauden junnupitoista Ilvestä kympin sakkiin. Viimeisen kahdeksan ottelun aikana on kuitenkin realisoitunut se tosiseikka, että Ilveksen pelitapa ei toimi.

Siksi tämäniltainen ottelu on mielenkiintoinen, kun vastakkain ovat päätään seinään hakkaava Ilves ja huonoinakin iltoina 4-1-voittoja hakeva Pelicans.

Ilves ei ole materiaaliltaan sarjan 2. huonoin, Pelicans taas ei ole materiaaliltaan sarjan 2. paras. Jos yritetään taas mennä hieman "Liike oli hyvää"-pintaa syvemmälle, niin illalla on jälleen syytä seurata miten joukkueet peliään avaavat ja ylittävät keskialueen.

Pelicansin puolustajat voivat tarvittaessa syöttää laitaan, keskelle tai toiselle puolustajalle. Kiekkokontrolli säilyy, ajoitukset toimivat. Silloin kun hyökätään, tullaan rintamana kolmen tai jopa neljän pelaajan voimin, vastustaja on hätää kärsimässä ja oma pelinopeus kasvaa syöttöpelin ansiosta.

Ilves-leirissä puolestaan on tuskailtu hyökkäyspelin toimimattomuutta, kun puolustajat avaavat 9 kertaa 10:stä seisovin jaloin olevalle laitahyökkääjälle, mikä taas johtaa korkeintaan kahden muun hyökkääjän suorittamiin epätoivoisiin (alivoima)hyökkäyksiin.

Tässä mielessä liike ja ns. jalkanopeus on täyttä hölynpölyä. Ilveksen joukkue on absoluuttisesti aivan yhtä nopea luistelemaan kuin Pelicansinkin. Ero syntyy siitä mitä kiekon kanssa tehdään, syntyykö syöttöketjuja, ottavatko Jarkko Immosen tyyppiset keskushyökkääjät keskikaistan haltuunsa ja pystyvätkö jakelemaan laitureilleen kiekkoa lapaan.

Ei uskoisi, että Hakametsän kaukalo on ilmeisesti yhtä leveä kuin Isku Areenallakin, sillä tilaa siellä tuntuu olevan aina paljon enemmän. Uskon, että tänään se tila on Pelicansin ja joukkueen harrastaman kiekkokontrollin puolella.

Jääkiekko on kuitenkin siitä kiva asia, että pelejä ei ratkaista teoriassa. Viikko sitten Espoossa Blues vei Ilvestä kaksi erää ja johti kahden erän jälkeen 2-0. Blues kuitenkin passivoitui, vieraat väänsivät pelin tasoihin ja rankkareilla voitoksi. Lisäksi Ilves osoitti jo viime kaudella olevansa vaarallinen päästessään hyökkäysalueelle. Kuopion pelin kaltaiseen uinahdukseen ja henkilökohtaisiin virheisiin Pelicansilla ei ole varaa.

Voitti matsin kumpi tahansa, niin tarjotkaa selitykseksi jotain muuta kuin sitä iänikuista liikettä, pliis. Seuratkaa ennemmin vaikka Järvinen-Seikola-Koskiranta-akselin avauspelaamista ja keskialueen ylittämistä.

- - -

Hereillä olevassa Pelicans-leirissä on myös aiheellisesti nostettu esille Niko Hovisen pelitahti. Maalivahtitilanteessa, kuten myös vaikkapa J-P Pietilän ja Joonas Hurrin tapauksessa päävalmentaja Suikkanen on Pelicansissa hakemassa jalometalleja, ei sisäänajamassa raakileita liigaan. Etusijalla on Hovinen torjumassa voittoja liigajoukkueelle, ei Rautiolan ja Kuuselan kehittäminen liigatasolle. Toisaalta voi myös olettaa Suikkasen kuuluvan siihen tervejärkisten suomalaisvalmentajien kaartiin, joka antaa pelivuoron jo pelituntuman säilyttämisen takia. Poissuljettu skenaario ei liene sekään, että Kuusela nostetaan ylös ja Rautiola hakee tuntumansa Peliittojen tolppien välistä.

8Lok/11Off

Pöytä on katettu: Pelicans-SaiPa

Se on täällä taas! Syksyn kiinnostavimpaan kotiotteluun on aikaa enää pari tuntia.

Vaikka jostain syystä tätä otteluparia ei SM-liigan avauskierrokselle kelpuutetakaan, niin ilmassa on silti aitoa hegemonia-tunnelmaa. Pelicans ja SaiPa ovat verivihollisia, yritti sitä hyssytellä miten päin tahansa

Sinänsä mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Pelicans lähtee matsiin rökäletappio niskassaan, SaiPa puolestaan Lukko-murskajaisten siivittämänä. Alkukauden perusteella Pelicansille lienee aivan sama kumpi tekee avausmaalin, mitää jäätyilyä ei ole luvassa kummassakaan vaihtoehdossa.

Otetaan tällä kertaa pelaajanäkökulma peliin:

Todella tärkeä palaaja Pelsun kokoonpanoon on Markus Seikola. Joukkueen taitavin kiekollinen puolustaja on aina tärkeä joukkueen osanen, mutta varsinkin modernin huippukiekollisen pelitavan toteuttamisessa, jossa Seikolan kaltaisen syöttömaestron esimerkki ja rohkeus tarttuu muihinkin puolustajiin. Toisaalta asetelman voi kääntää myös päälaelleen: hyvin valmennetussa ja edistyksellistä viisikkopeliä toteuttavassa joukkueessa ne puukätisetkin pakit saavat syötön ruutuun, kun syöttölinjoja on tarjolla useampia ja lähes aina vähintään yhdessä niistä on oma pelaaja vapaana. Uskon silti Seikolan poissaololla olevan paljon suurempi merkitys kuin vaikkapa Matias Lopilla.

Jatkoajan otteluennakko väittää, että tiistaina KalPa ampui Niko Hovisen itseluottamuksen palasiksi. Tuskinpa. Silloin sattui huono päivä ja kaikki sattui uppoamaan. Jos joskus itseluottamus onkin rakoillakseen, niin se aika ei ole näinä viikkoina.

Syystä tai toisesta Max Wärn puuttuu Hodgmanin ketjun laidalta ja tilalle on nostettu Teemu Rinkinen. Suikkanen lienee laskenut 1+1 pelipaikalle jossa maalipaikkoja siunaantuu: Rinkinen osaa, tai on ainakin joskus osannut, viimeistellä ja Wärn ei.

Jesse Saarinen: Lappeenrannan vähäisempi yökerhotarjonta ja liigatason palkkatulojen loppumisen vaara ovat ilmeisesti pakottaneet Jepen harjoittelemaan vähän ammattilaisuutta ja... niin, harjoittelemaan. Yritti Jantus-meiningillä sillä erolla, että Jarnalla oli viitisentoista vuotta enemmän (treeni)pohjia alla ja hivenen enemmän talenttiakin. Ensin meni kunto, ja sen jälkeen pääkoppa takalukkoon. Nyt näyttäisi jumi auenneen, mistä osoituksena pistepörssin 5. sija. Samalla SaiPan toimistolla huokaistaan helpotuksesta kun tämä arpa näyttäisi olevan voittava.

SaiPalla on muutenkin kasassa kohtalaisen mielenkiintoinen nippu, kun vähän pinnan alta raaputtaa. Maalivahti Jere Myllyniemi on ainakin ajoittain ihan pätevä kassari liigakehiin. Puolustuksessa Richard Lintner on tähtipelaaja isolla t:llä ja Brian Salcido säestää kiekollisena. Hyökkäyksen syömähampaan muodostaa kaksikko Koskiranta-Saarinen. Jarruketjun sentteri Ville Koho on ollut mukana niin kauan kuin minä muistan, todellinen SaiPa-ikoni ja arvostettavaa seurauskollisuutta.

Nyt hallille, ykkönen lappuun ja viis tonnia rikki.

 

- - -

Torstain haasteen voittaja on löytynyt. Pelicansin erätaukokisassa palkintona olevalle mönkijälle keksittiin kaksikin käyttötarkoitusta:

"mönkkärillä voi vetää hirven ruhon mettästä tai ajaa puuta näillä keleillä"

Ei niin kovin käytännöllistä urbaanissa ympäristössä, mutta ompahan tuollekin vekottimelle olemassa jonkinlainen funktio.

14Syy/11Off

Lahen top5 (lätkä)jätkät

Tältä listalta poisjääneiden kannattaa huomisesta alkaen tehdä jotain mistä heidätkin muistetaan.

Hot

1) Niko Hovinen: Liigan paras maalivahti jos pääsee huipputasolleen. Itse rauhallisuus. Ensimmäinen jonka nimmarikortit loppuvat kesken.

2) Ryan Lasch: Oli ensimmäisissä harjoituspeleissä täysin ylivoimainen kentällä, mutta ilotulitus hiipui hieman loppua kohden. Paljon on hehkutettu, mutta pystyykö sittenkään nousemaan joukkueen ykköstähdeksi? Todennäköisesti kuitenkin seuran paras ulkomaalaishyökkääjä sitten Brett Lieversin.

3) Markus Seikola: Anssi Salmelan ja Jan Latvalan ohella Pelicansin liiga-ajan parhaita hyökkääviä puolustajia. Ymmärtää miten hyökkäyssiniviivalla operoidaan. Henrilaurilamainen tykki sillä erotuksella, että vedot lähtevät kovaa myös ranteella, aina maalia kohti ja huonoistakin asennoista. Osaa nykyisin puolustaakin, kunhan kiekon kanssa kikkailut eivät kostaudu.

4) Pekka Jormakka: Köyhän miehen Lasch. Kivaa sporttia ja tsemiä harkkamatseissa, mutta kunnon peleissä pitää ruveta laittamaan laattaa pussiin muutenkin kuin rankkareista. Laukoo hanakasti ja myös pyytää onetimer-syöttöjä maila ilmassa, mitä ei ole pahemmin viime vuosina Pelicansissa nähty.

5) Arttu Luttinen: Hidas, mutta kun liu'usta ja veivauksista tulee ajoittain mieleen Jantunen, on pelaajan pakko olla hyvä. Taistelee joka vaihdossa täysillä ja täydentää siten erinomaisesti vastakohtaansa Loppia. Valinta kapteeniksi tällä aikataululla kertoo paljon.

 

Not

1) Sami Blomqvist: Nallipyssy. Loisti 10 peliä viime kauden alusta, sen jälkeen pelaamisessa ei mitään tolkkua. Jalka ei riitä, pelikäsitys ei riitä ja auttamattoman köykäinen 1vs1-tilanteissa. Toivottavasti itseluottamus palaa Peliitoissa.

2) Teemu Rinkinen: Moni kaavailee kolmosketjuun, näinköhän taso riittää. Kokoa olisi, röyhkeyttä ei. Riittääkö asenne ammattilaisuuteen? Vaikuttaa pahasti tapausten Santavuori ja Je. Saarinen uusinnalta. Blomqvistin tavoin Mestis kutsuu - 10 maalia täyteen ja sitten liigaan kokeilemaan.

3) Kari Sihvonen: Ollut pitkään kuin varjo entisestä, eikä Suikkasen pelikirjassa ole sijaa ylilyönneille. Eikö halua vai ehdi enää taklaustilanteisiin? Kiekollista potentiaaliakin on, mutta tyytyy pyörimään ympyrää kulmissa. Aiemmin Nupen paras ase fyysiseen peliin, mutta antaako Suikkanen päästää Hullu-Karin irti?

4) Max Wärn: Miksi hankittiin? Puukäsi, jolla on IFK-fanien mukaan mahtava maalintekopotentiaali. Taistelee Sihvosen kanssa nelosketjun laiturin paikasta. Uhrautuvaa peliä alivoimalla ja 15 pistettä riittänee tavoitteeksi.

5) Tero Koskiranta: Sentterilaiturille saatiin jotain käyttöä Lopin loukkaannuttua. Tehnyt joskus 40 pistettä ja teki harjoituspeleissä 4 maalia, milläköhän käsillä? Kaipa tälläaisellakin pelaajalla voi kolmos-nelosketjuja täyttää.

 

?

1) Matias Loppi: Moni odottaa huippukautta kakkossyöttöjen kuninkaalta - uskotaan kun nähdään. Parempaa mahdollisuutta tuskin tuleekaan kuin nyt Luttisen, Laschin, Seikolan ja Järvisen kentällisessä. Vaikuttaa treenanneen kesällä ja edes hieman yrittävän kentällä, mikä on jo hieno merkki amattilaispelaajalta.

2) Jyri Marttinen: Hyytynyt kolmospakkiparin työjuhdaksi ja alivoiman erikoismieheksi. Ilman muiden puolustajien loukkaantumisia ei asiaa ylivoimalle. Potentiaalia olisi monella osa-alueella, mutta ei tunnu loistavan oikein missään, paitsi taklausten avittamisessa poikittaisella mailalla.

3) Vili Sopanen: Pitkälle on tultu pelkällä pihapelineppailulla. NHL-haaveet voinee jo unohtaa, mutta potentiaalia olisi 40 pisteen kauteen. Pois kulmista ja vastustajan maalin takaa, niin se on jopa mahdollista. Vili on niitä hyökkääjiä, joiden pitäisi jäädä laukomaan 100 kiekkoa jokaisten treenien päätteeksi.

4) Justin Hodgman: Tästähän voi tulla mitä vaan. Hampaatonta kanukkia on haikailtu vuosikausia ja nyt sellainen on saatu. Paikannee Shayne Toporowskin jättämän aukon SM-liigassa. Piristävä poikkeus Pelicansin sentterikalustossa.

5) Joonas Jalvanti: Sittenkin uuteen nousuun? Moni oli valmis jo lyömään menolippua käteen ja nostamaan J-P Pietilän pelaavaan kuusikkoon, mutta niin vain liigajyrä Jalvanti luistelee huomenna laatikkoon Bluesia vastaan. Harjoituspeleissä alkanut laukomaankin!