22Kes/15Off

Coach corner: Pelicansin kokoonpano 2015-2016

Kokoonpano23062015

Ykkössentteri Ryan Potulnyn hankinnan myötä Pelicansin tulevan kauden joukkue on koossa. Miltä tilanne näyttää?

Ilmassa leijuu turhaan jonkinlainen halpisjoukkueen maine, sillä tiettävästi Pelicansin joukkueen hinta tällä hetkellä vastaa viime kauden toteutunutta pelaajabudjettia. Merkittäviin vahvistuksiin ei kesken kauden välttämättä ole budjetissa varaa, mutta joukkue ei ole ainakaan merkittävästi heikentynyt. Toki etenkin ulkomaalaispelaajia kohtaan odotukset on pidettävä maltillisina, mutta tässä kohtaa tämän kokoonpanon jalkeille saaminen on jo torjuntavoitto pääkilpailijoihin nähden.

Alla olevaa kokoonpanoa hahmotellessa käy ilmi, että Pelicansilla on varsin hyvät palaset ketjujen roolittamiseen, mutta samalla tietyt yksittäiset pelaajat määräävät vahvasti muidenkin rooleja.

Ryan Potulny saanee toiselle laidalleen joko Antti Erkinjuntin tai Vili Sopasen. Päädyn ensin mainittuun. Tämä tietää sitä, että oikealle laidalle tarvitaan tulivoimaa, siihen tarjotaan näyttöpaikkaa Antti Jaatiselle. Jaatisen kyky kantaa ykkösketjun vastuuta ja 20 minuutin peliaikaa on suuri kysymysmerkki, mutta potentiaalia ei kannata haudata kolmos-nelosketjuun ilman näyttöpaikkaa.

Henri Heino kiilaa kakkossentteriksi, isommassa roolissa myös Heinon pelillinen esimerkki säteilee joukkueeseen vahvemmin. Samalla alempien ketjujen kompromissit alkavat vaikuttaa: laidoille laitetaan arvoituksellinen Anrei Hakulinen ja Sopanen. Ketjulla on ihan hyvä potentiaali laadukkaaseen kahden suunnan peliin, joskin maalien viimeistely voi olla takkuista.

Seuraava ketju on rakennettu Hannes Björnisen ja sitä kautta Lahti-kiekon tulevaisuuden ehdoilla - Björninen tarvitsee peliaikaa ja keskushyökkääjän kokemusta. Siihen hän saa vasemmalta laidalta hyvää tukea jo kokeneelta Juhani Tyrväiseltä, oikeaan laitaan taas uhrataan Teddy Da Costa, jossa näen edelleen enemmän laiturin kuin keskushyökkääjän elkeitä. Ranskalaisella on kuitenkin sitä tarvittavaa yllätyksellisyyttä, jota kahdelta ketjukaverilta uupuu. Björninen ei ole vielä vahvimpia puolustuspäässä, mutta kolmen sentterin ketju paikkaa tuota puutetta. Da Costan paikka voi heilua nopeastikin Sebastian Revon ja Miska Siikosen lyödessä painetta.

Aina Pelicansin menestyessä joukkueesta on löytynyt puhdasverinen louhintayksikkö, nyt sen arvokkaan pestin ottavat vastaan Taavi Vartiainen, profiiliaan nostanut Marko Pöyhönen ja Janne Ritamäki. Näin joukkueen rakenne mahdollistaa myös sen, että alivoimien hyökkääjäpareiksi muodostuvat vaivattomasti esimerkiksi: Pöyhönen-Ritamäki, Björninen-Tyrväinen ja Heino-Vartiainen.

Joonas Alanteelle ja Miika Roineelle on vaikeaa nähdä suurta käyttöä Matikaisen miehistössä.

Erkinjuntti - Potulny - Jaatinen
Hakulinen - Heino - Sopanen
Tyrväinen - Björninen - Da Costa
Vartiainen - Pöyhönen - Ritamäki
Alanne, Repo, Roine, Siikonen

Puolustuksessa parien muodostaminen on joustavampaa. Vasemmista puolustajista Stefan Lassenilla lienee lähtökohtaisesti parhaat edellytykset pelata Juha Leimun vierellä isoa peliaikaa puolustavammassa roolissa. Lopun kuusikon muodostavat oikealla Jan Latvala ja Eetu Sopanen, vasemmalla Nico Manelius ja Ben Blood. Jalkavammasta toipuvalla Niko Tuhkasella ja yhä tasoaan hakevalla Juha-Pekka Pietilällä on silti tasavertainen mahdollisuus murtautua pelaavaan kuusikkoon.

Lassen - Leimu
Manelius - Latvala
Blood - Sopanen
Tuhkanen - Pietilä

Maalilla Janne Juvosen nimi riittää viime kauden jälkeen sanottavaksi. Sami Rajaniemi voi olla hyvä kirittäjä tai sitten ei, eikä sillä ole niin väliäkään, jos kaikki menee Juvosen kohdalla kuten toivotaan.

Juvonen
Rajaniemi

 

Edellinen kirjoitus >> Playoff-partoja ja otteluohjelmia

4Maa/15Off

Härskiä kusetusta Turussa

TPSPEL04032015Tänään piti luoda katsaus Pelicansin ensi kauden joukkueeseen, mutta se saa nyt odottaa, koska kaikkia hävyyttömyyksiä ei voi katsoa sormien läpi.

Turun Palloseura ja Lahden Pelicans kusettivat eilen yksissä tuumin sekä turkulaista että lahtelaista kiekkoyhteisöä. Haastatteluissa valmentajat ja pelaajat - jopa "asiantuntevat" kommentaattorit - sullovat kevään mittaan kansan silmät ja korvat täyteen paskaa, että nyt pelattaisiin muka ensi kauden pelipaikoista.

Todellisuus on jotain ihan muuta.

Todellisuus on se, että eilen Turkuhallin jäällä suurin piirtein TPS:n Mikko Rantasta ja Pelicansin Janne Juvosta kiinnosti esiintyä jäällä ryhdikkään ja ylpeän ammattilaisen tavoin. Kaikki muut vetelivät suurin piirtein sinne päin ottelussa, jonka vauhti vastasi Suomi-Sarjan keskiverto-ottelua. Ja kiekkoväki vieläpä enimmäkseen uskoo tätä puutaheinää näennäisestä taistelemisesta.

Suurinta osaa jäällä olleista pelaajista ei kiinnostanut pätkän vertaa, että heidän "ammattimaista" työtään seuraavat ja sen eteen omaa panoksensa antavat tuhannet yleisön, yhteistyökumppanien ja median edustajat. Unohtamatta liiga- ja junioriseuroissa oikeasti aivan helvetin kovaa duunia ja ympäripyöreitä päiviä puurtavia seuratyöntekijöitä.

Pelaajia ei kiinnosta, koska ja juuri siksi Turun Palloseura ja Lahden Pelicans ovat tällä hetkellä kaukalossa SM-liigan suurimpia vitsejä. Ja kukapa ei naurunalaisenakaan mukavoituisi tilanteeseen, jossa pelipaikka löytyy joka tapauksessa jostakin, palkka kilahtaa tilille ja sarjasijoituksella ei ole mitään väliä.

Vähintä mitä näiden vitsien ympärillä oleva kiekkoyhteisö voi tehdä, on välittää lajista sen verran, että tälle paskanjauhannalle ja silmään kusemiselle laitetaan PISTE.

Esimerkiksi Marko Jantusesta voi olla montaa mieltä, mutta sattumalta juuri eilen hänellä oli kanttia puhua julkisesti esimerkiksi uransa kokemuksistaan ja huumetaustastaan. Pelicans seurana pyysi Marko Jantusen puhumaan asioista suoraan! Kuka nyky-pelikaaneista tulee median eteen ja sanoo suoraan, että joukkue on asenteeltaan läpimätä ja että hävettää, millaista peliä yleisölle esitetään?

Toivon rippeet lepäävät kenties näissä lahtelaiskasvateissa, Juhani Tyrväisissä, Marko Pöyhösissä ja Hannes Björnisissä. Vain he voivat omalla toiminnallaan luoda Pelicansiin todellisen turkoosin sydämen, jos kanttia ja asennetta vain löytyy. Välttämättä nyt ei apuun saada Jarnaa tai Nupea.

Pelaajistosta tämän voiman on muutenkin lähdettävä ainakin niin kauan kuin Tomi Lämsä ja Mikko Saarinen vastaavat Pelicansin valmennuksesta.

 

PS. Illan tiivisti osaltaan yhden entisen Kiekkoreipas-juniorin tekstiviesti Turkuhallin lehtereiltä:

Höntsää. Ihmettelen, miten molemmat joukkueet kehtaa pelata ringetteä (="kuhan pelaillaan pois").

 

Edellinen kirjoitus >> Hankkiiko Pelicans järjestelmällisesti vääräntyyppisiä pelaajia?

10Jou/14Off

Hakametsässä nähtiin syksyn parasta Pelicansia?

hyokkays10122014

Pelicansin eilinen 2-3 -vierasryöstö Tapparan vieraana oli iso voitto, mutta se saattoi olla vielä paljon isompi kuin arvataankaan. Kyse ei ollut vain kolmesta pisteestä, vaan koko joukkueen peli-ilmeestä.

Jo viime viikolla Pelicansin pelaamisessa oli nähtävissä hienovaraisia viitteitä siitä, että peliin on löytymässä järkevämpää rytmiä ja tasapainoa. Porissa jäätiin vielä liian pahasti telineisiin, mutta Tampereella näkyi selvemmin se, että enää ei ollut pakonomainen tarve pelata aina välittömästi ylöspäin ja hyökätä alimiehitettynä.

Alimiehitettynä hyökkäämistä kun voi nykyliigassa kutsua kiekolliseksi itsemurhaksi.

Nyt Pelicans malttoi myös rauhoittaa, kerätä vaihtotilanteessa viisikon kasaan ja kas, alkoi syntyä kuvassa näkyvän kaltaisia hyökkäyksiä, joissa yhden tai kahden hyökkääjän sijaan on tilanteessa mukana koko ketju. Tappara oli hyvin paikalla koko viisikon voimin, mutta siitä huolimatta tämä hyökkäys johti lopulta hyvään kolmiopeliin päädyssä ja lopulta Marko Pöyhösen maaliin. Vastaavalla tavalla syntyi myös Joel Mustosen maali, vaikka längistä lirahtanut veto olikin "kerran sadasta" onnenkantamoinen.

Pelin hetkittäinen rauhoittaminen johti siis siihen, että viisikko oli tiiviimpi, ehdittiin paremmin tilanteisiin ja oltiinkin yhtäkkiä oikeasti aktiivisempia kuin alkukauden kohkaamisessa.

Ottelun jälkeisten kommenttienkin perusteella pelaajat kokivat tilanteen olleen nyt paremmin hallussa, eikä kolmannen erän paniikkia syntynyt. Syöttöpeliä on kummasti helpompaa pelata lavasta lapaan, kun lapa on muutaman metrin päässä ja pelaajat suunnilleen samassa liikenopeudessa. Nyt keskialue ylitettiin myös lukuisia kertoja keskikaistan kautta, minkä johdosta hyökkäysalueelle päästiin syöttämällä tai kuljettamalla, eikä pelkästään rännikiekkojen avulla.

Ja kääntäen: kun viisikko on tiiviinä hyökätessä, on se tiiviimpi myös siinä kohtaa, kun peli kääntyy puolustukseen.

Kohtalon ivaa oli, että tärkeimmät puolustajat Juha Leimu ja Jan Latvala olivat tuhota eilisen ottelun kahteen pekkaan. Molempien henkilökohtainen virhe johti Tapparan maaliin, kummatkin päästivät kertaalleen vastustajan läpi ja ottivat näistä tilanteista vielä jäähyt. TV-studiossa Vellu Ketolan ja Keijo Säilynojan kartalla olemisesta kertoo paljon se, että Jormakan 1-1-maalissa mainittiin nimeltä Tuhkanen, Paakkolanvaara ja Juvonen, eikä oman tonttinsa vapaaksi jättänyttä Leimua. No, konkareiden heikompi ilta ei onneksi maksanut pisteitä.

Yhtäkaikki, Pelicansin pelaamisessa on viime päivien perusteella enemmän järkeä, ja sitä kautta myös toivoa paremmasta.

 

Edellinen kirjoitus >> Milloin päävalmentaja on valmis liigajoukkueeseen?

20Hel/13Off

Duunariosaston esiinmarssi

Viime viikolla Pöyhönen ja Paakkolanvaara, eilen Ritamäki ja Pikkarainen. Haalariosaston onnistumiset tulevat tarpeeseen, sillä Pelicansin hyökkäyspeli ja maalinteko eivät viime aikoina ole olleet mitään erityisen räiskyvää. Tosin ennen IFK-vierailua oli paukuteltu 10 matsissa mainiot 27 häkkiä, eli samaa tahtia mitä kärkipään joukkueet koko kauden. Yhdessä tiiviin puolustuspelin kanssa se jo keskimäärin tuottaa enemmän voittamista kuin häviämistä.

Eräänlaisia pudotuspelejä on tahkottu paineen alla jo jonkin aikaa ja tällä harjoittelulla nippu on taatusti valmis niihin oikeisiin playoffeihin. Jos "säälipleijareita" sellaisiksi voi laskea, ja jos kympin sakkiin ylipäätään onnistutaan kampeamaan. Olen melko skeptinen sen suhteen kuinka paljon tämä runkosarjan lopun armoton taistelu altavastaajana jättää energiaa ja mahdollisuuksia niihin tosipeleihin, mutta jo pudotuspeleihin pääsy säästäisi tämän sesongin totaaliselta flopilta.

Jäljellä on otteluita kotona viisi ja reissun päällä kolme, joten pelkkä vieraissa voittaminen ei enää riitä. Haastatellessani Marko Pöyhöstä tämän päivän Uuteen Lahteen "Pöde" tarjoili kotipeleihin lääkkeeksi suoraviivaisuutta, kuinkas muutenkaan. Se sana on Pöyhösen työmaakypärässä pleksiin tatuoituna. Pelicans on elementissään vierasotteluissa, kun on lupa rakentaa puolustusmuuri ja iskeä vastahyökkäyksillä mahdollisimman simppelisti.

Lahdessa vierasjoukkueet asettuvat samaan rooliin ja Pelicansin viisikoiden kiekollinen peli ei ole oikein missään vaiheessa kautta asettunut dominoivaan muottiin. Olemus on koko ajan enemmän pakottamista kuin rentoa hallintaa. Viime kauteen verrattuna nyt pelataan konstailematonta duunarilätkää ja keväällä näiden duunareiden arvo nousee entisestään. Aiemminkin on Pelicansissa nähty, että kun taitopelin neppailijat hyytyvät, jatkaa haalariosasto suoraviivaista hommaansa ja nousee jopa pelin sieluksi - legendaarisimpana vitjana Sihvonen - Heino - Komarov.

Pari asiaa joita näiltä nykyisiltä - Joni Isomäki mukaan lukien - odottaisin, on aggressiivisuus ja ilkeys. Komarov ei aikanaan jättänyt vetämättä tilanteita loppuun asti, eikä jätä edes NHL:ssä. Leksalla on myös kyky hoitaa roolinsa täsmälleen oikein.  Pikkarainen on fyysisesti valmis tähän, henkisesti ja maineensa vuoksi ei niinkään. Heinolan miehet Ritamäki ja Isomäki pelaavat ihan kivaa näkymätöntä peliä, mutta jos herrat aikovat pidempää liigauraa luoda, pitää ruveta löytymään särmää. Täysillä tilanteisiin, mehut pois vastustajan puolustajista, suorinta reittiä maskiin ja pelikatkolla hanskan hierontaa naamaan.

Isojen poikien pitää pelata kuin isot pojat, muuten ei tässä sarjassa suurvoittoja oteta. Lisätietoja Miika Lahdelta.

13Hel/13Off

Pelikaanien kujanjuoksu

Sarjakolmonen KalPa kaatui vieraissa puhtaasti 0-3, joten playoff-toiveet ovat taas noudettavissa löytötavaratoimistosta. Tällä menolla keväästä tulee pitkä, mutta toiveikas.

Nolla-kolme, se oli yksi lähihistorian kylmimmistä "ryöstöistä".  Viime kaudella Pelicansin tapana oli jopa hallita ja moraalisestikin ansaita voitto, mutta käy se näinkin. VeePee Paavola kommentoi päivän Etlarissa, että vierasvoitto tuli "tarpeeseen ja tyylillä". Tarpeeseen ehdottomasti, tyylistä sen sijaan voi olla montaa mieltä.

Pelicans pelasi kyllä tyylipuhdasta epäjääkiekkoa, jossa ainoa tarkoitus ja mahdollisuus on selvitä vaihdosta toiseen. Kotijoukkue vei hyvät maalintekopaikat suhteessa 15-5.

Käsikirjoitus kuitenkin toimi täydellisesti ja suorastaan klassisella kaavalla: Pekka Tuokkolalta yksi hörppy, Marko Pöyhöseltä huikea venyminen 0-2 -maalia varten ja Tyler Redenbachille ansaittu onnistuminen tyhjiin. Päälle Jere Myllyniemen huippuvire pienten pomputtelujenkin kanssa ja ripaus tuuria Sakari Salmisen maalintekopaikkoihin, niin kierroksen yllätys oli valmis.

Sarjapisteet kelpaavat, mutta mitä löytyy numeroiden takaa? Vaikka eilinen olikin kokeneen joukkueen kurinalainen suoritus ja joukkue muistuttaa yhä enemmän kauden 08-09 sitkeää playoff-ryhmää, ei tällä pelillä pitkässä juoksussa kunnian kukko laula. Tosin KalPa osaa kyllä tehdä vierasjoukkueen pelaamisen kiireiseksi Niiralan Montussa. Kiireistä ja hätäistä pelaaminen nimittäin kiekollisena oli, kun taas puolustuksessa pelikaanit olivat elementissään.

Päätavoite on tietenkin päästä pudotuspeleihin, mutta silloin pelkkä asemasota ei riitä, vaan peliä pitää pystyä pelaamaan. Toisekseen tämä selviytymistaistelu kapealla materiaalilla jatkuvan paineen alla on äärimmäisen kuluttavaa. Positiivisesti ajateltuna kuntokäyrä on nousussa ja voittamisesta saa energiaa, mutta kolikolla on aina kääntöpuolensa.

Sopanen, Immonen, Männikkö, Niinimäki... Erityisesti näiltä herroilta tarvitaan nyt kipeästi tulivoimaa, ettei Pelicansia ammuta kuoliaaksi omaan bunkkeriinsa.

Katsojan kannalta hyvä asia on, että käsikirjoitus takaa tiivistunnelmaisia jännäreitä vielä monta lisää.

25Syy/11Off

Paskavoitotkin lasketaan

Liigaviikko numero kaksi on pelien osalta ohi ja Pelicans on löytänyt odotetun paikkansa sarjataulukosta.

Kunnon ilotulitusta ei vielä ole nähty, mutta tämän viikon voitot ja kahdeksan pistettä kertovat joukkueen iskukyvystä. Kaksi nousua tappioasemasta vahvoja kotijoukkueita Ässiä ja JYPiä vastaan, sekä kotona TPS:sta selvä voitto, jossa 2-0-maalin jälkeen ei ollut voittajasta mitään epäselvyyttä.

Perjantaina Jyväskylässä ottelun alku oli lähes katastrofaalinen. Heti alivoimalle, maali omiin, Paakkolanvaara lasarettiin ja 5 minuutin ylivoiman tuhriminen. Oman maalin varjeleminen loppupelin ajan oli Pelicansilta kova suoritus JYPin rumputulessa.

Lauantain ottelu ei totisesti noussut miksikään viikon kohokohdaksi. Hyvistä painostusjaksoista huolimatta peli oli takkuista eikä yleisökään tuntunut missään vaiheessa kunnolla syttyvän, vaan ennemminkin odottavan kolmen pisteen korjaamista talteen. Näinkö nopeasti totuttiin hyvään? No, TPS ei ole ollut eikä varsinkaan nykyisin ole niitä kaikkein sykähdyttävimpiä vastustajia.

Tärkeintä on se, että Suikkasen jengi on nopealla tahdilla pystynyt siirtymään harjoituspelien leikittelystä tosipelien voittavaan jääkiekkoon. Siihen tarvitaan näitä tämän viikon ns. paskavoittoja yhden-kahden maalin marginaalilla.

Siihen tarvitaan myös huippuluokan maalivahtipeliä, mutta kovin monia tuskin yllättää että Pappi Hovinen alkaa jo kolkutella maalivahtipörssin kärkipaikkoja. Kolmessa ottelussa selän taakse 4 maalia, Jokerit-ottelun 1. erän jälkeen niskalenkki kaikista kollegoistaan, yhteensä 9 rankkaria joissa 0 päästettyä maalia ja perjantaina syöttöpiste Immosen maaliin. Harmi, että maalintekoyritys JYP-matsin viimeisellä minuutilla kilpistyi vastustajan pelaajiin...

Ja nyt puhutaan vasta Hovisen perushyvästä tasosta. Huipputaso tietää jo nollapelejä, kunhan Niko vain syttyy sillä tasolla pelaamaan.

Sama pätee koko joukkueeseen. Vielä ei olla nähty juuri mitään, vaan ainoastaan jämäkkää suoritusta hyvällä asenteella, joka jo sekin poikii tulosta. Täytyy muistaa, että kovimmassa huippuiskussa pitää olla vasta keväällä.

 

Uusimmat loukkaantumiset viimeistään pakottavat Suikkasen ketjumuutoksiin. Ykkösketjun takana vain Jormakka ja Hodgman tuntuvat olevan hyvässä vireessä, samoin Tavi vaikuttaisi vähitellen piristyvän. Miten olisi Tavi-Hodgman-Jormakka kakkosketjuun? Sopasen mahdollinen poissaolo tietänee myös Sami Blomqvistille liigahommia.

Rinkinen oli yllättävä veto nelosketjun keskelle Pöyhösen sijaan. Tekisi mieli uskoa Suikkasta, mutta Rinkinen ei pelannut Tepsiä vastaan hyvin, kuten ei ole pelannut missään vaiheessa harjoituspelit mukaan lukien. Fiksu valmentaja toki puolustaa pelaajiaan mediassa, eikä lähde julkisesti rankomaan ketään.