1Hei/15Off

Pelicansin identiteetti kannesta kanteen

Identiteetti01072015

Identiteetti - onko Pelicansilla sitä lainkaan? On, kun riittävän tarkasti etsii.

Kuten Kiekkokaupungissa on jo tiedostettukin, ei Pelicansilla ole kirjaimellista pelillistä identiteettiä. Alla olevassa analyysissä Pelicansin "geneettinen perimä" kantaa mukanaan enemmänkin joukkueen rakentamiseen liittyviä elementtejä. Niidenkin tiedostaminen on kuitenkin tärkeää.

 

1) Vahvan valmennuksen ja valmennuskulttuurin seura

Kuten keväällä totesin, tarvitsee Pelicans menestyäkseen meritoituneen ja valmiiksi osaavan valmentajan. Heitä ovat edustaneet Kari Eloranta, Hannu Aravirta, (Kari Jalonen), Kai Suikkanen ja toivottavasti nyt myös Petri Matikainen.

Seura on tullut tunnetuksi luotosta ja kärsivällisyydestä valmentajiaan kohtaan, mikä on äärimmäisen hyvä ja rakentava ominaisuus. Syystä tai toisesta tulosta syntyy kuitenkin vain selkeästi meritoituneiden ja uskottavien päävalmentajien johdolla. Toisaalta valmennukseen panostaminen on lähes aina seurajohdolta hyvä ratkaisu, silloin rajallisestakin pelaajamateriaalista saadaan todennäköisemmin paras irti.

Jostain syystä nimettömämmät käskijät ovat kerta toisensa jälkeen epäonnistuneet. He ovat joutuneet huippuluokan edeltäjiensä jälkeen kovaan paikkaan (Petteri Hirvonen, Mika Toivola), tai muuten vain vaikeaan tilanteeseen (Matikainen kaudella 04/05, Jami Kauppi, Tomi Lämsä). Yhdenkään ennakkoon keskivertovalmentajan kanssa Pelicans ei ole aidosti menestynyt.

2) Harmoninen joukkue

Erityisesti Kari Elorannan valmennustyyli loi pohjaa sille, että aina menestyessään Pelicans on ollut erittäin harmoninen ja tasapainoinen joukkue. Se tosin on voittaville joukkueille yhteistä muutenkin. Joukkue on ollut mieluummin tylsästi jauhava kone kuin räiskyvä viihdepläjäys - sama on jossain määrin pätenyt myös johtaviin pelaajiin.

Lisäksi joukkue on koottu johdonmukaisesti ilman suuria heikkouksia, tasaisen hyväksi. Roolinsa ovat tienneet niin ykkös-kakkosketjun tuloksentekijät kuin nelosketjun duunaritkin. Tästä harmoniasta hyvinä esimerkkeinä ovat erityisesti kausien 01/02 ja 07/08 joukkueet.

3) Kiekollisen taidon ja fyysisen kovuuden yhdistelmä

Pelicans ei lokeroidu kumpaankaan ääripäähän, vaan on parhaimmillaan yhdistellyt taidokkaasti kiekollista taitoa ja fyysistä kovuutta. Kavahdan aina, kun Pelicansin tulevaisuutta maalaillaan "aktiivisen, fyysisen ja ilkeän" jääkiekon varaan. Pelicans ei ole koskaan - korostan koskaan - menestynyt, kun se on niin sanotusti mennyt peliin fyysisyys edellä ja ripotellut vain mausteeksi kiekollista osaamista (lue: Hirvosen, Toivolan ja Lämsän aika). Kun taas toisin päin; aina kun Pelicans on menestynyt, se on heittäytynyt peliin kiekollisesti taitavana ja yhtenäisenä joukkueena, joka tuo mukanaan kaukaloon myös fyysisen särmän erityisesti neloskentällisen toimesta.

Mihinpä taitopelaajat tyyliään muuttaisivat valmennuksen juhlapuheista huolimatta - fyysisyys perustuu jatkossakin muutamaan täsmäpelaajaan a la Vartiainen, Tyrväinen ja kumppanit.

4) Hyvään ykkösmaalivahtiin nojaava

Maalivahdin merkitys kuulostaa kliseeltä, mutta toisaalta Pelicansilla alkaa olla kohta jo kymmenen vuoden perinne hyvistä ykkösmaalivahdeista: Antti Niemi, Tommi Nikkilä, Niko Hovinen, Jere Myllyniemi, Janne Juvonen... Keskikastin seuraksi maalivahtiosasto on hoidettu hyvin, isommista seuroista tällä saralla ovat toistuvasti loistaneet esimerkiksi Lukko, varauksin myös JYP. Raha ei kuitenkaan takaa huippuluokan maalivahtipeliä ja -valmennusta, kuten esimerkiksi HIFK:n ja aiemmin Jokereiden ailahtelevuus osoitti.

Suomeksi sanottuna Pelicans on melko harvoin kaatunut maalivahtiinsa. Koko joukkuetta kannattelevan maalivahdin rooli ei Pelicansissa ole katsonut ikää, vaan saappaita ovat vuorotellen täyttäneet parikymppiset tulokkaat ja kolmekymppiset veteraanit.

5) Kaksi tasavahvaa hyökkäysketjua

Tässä suhteessa hyökkäys ja puolustus kulkevat käsi kädessä: jos mielit menestyä, on kokoonpanosta löydettävä riittävän laadukkaat pelaajat kahteen ensimmäiseen kentälliseen. Nämä ketjut kantavat päävastuun pisteidenteosta ja ylivoimapelaamisesta. Homma on helpommin sanottu kuin tehty, mutta ehkä paras esimerkki tästä kaavasta oli kauden 07/08 kuusikko Jantunen - Loppi - Sopanen, Je Saarinen - Koivunen - Santavuori.

Siihen maailman aikaan nämä olivat kaksi erinomaista ketjua, mutta vain Jantunen ja Koivunen edustivat kokenutta kaartia, loput neljä olivat vasta nousevia kykyjä ja siten palkkakustannuksiltaan maltillisia. Pelitaidoiltaan ketjut olivat silti hyvää tasoa SM-liigaan, eikä hyvin pärjännyt joukkue ollut yhden hyökkääjän tai hyökkäysketjun varassa.

6) Kaksi vahvaa puolustajaparia

Kaavaa voisi luonnehtia koodilla "4+4". Hyökkäyksen tapaan tarvitaan kaksi luottoparia, jotka urakoivat isoimmat peliminuutit laadukkaasti ylivoimat mukaan lukien. Silloin tinkiä voidaan lopuista neljästä puolustajasta, joihin Pelicans ei voi panostaa yhtä paljon kuin rikkaimmat seurat.

Puolustamisen historia Pelicansissa kiteytyy luonnollisesti Jan Latvalan ympärille. Hän on nimittäin ollut mukana kaikissa kolmessa parhaassa puolustajanelikossa: kaudella 01/02 mukana myös Niskanen, Koskinen ja Laitinen, kaudella 07/08 Suhonen, Forsström ja Jalvanti, sekä kaudella 11/12 Järvinen, Seikola ja Jalvanti/Marttinen. Yhteistä näille on se, että kärkinelikossa myös ns. puukätisten vasempien puolustajien taidot riittivät varsin mallikkaaseen kahden suunnan peliin. Toki näinä kausina asiaa auttoi myös hyvä pelitapa ja hyviä puolustajia riitti myös kolmospariin, mutta absoluuttisestikin koossa oli varmasti parhaat kaksi ensimmäistä pakkiparia.

7) Sopiva fyysinen kovuus

Kuten jo aiemmin todettiin, lahtelaiseen jääkiekkoon kuuluu myös fyysinen särmä, mutta vain sopivassa määriin. Totaalifyysisen jääkiekon märkiä päiväunia on muutaman kerran yritetty toteuttaa huonolla menestyksellä, mutta osana muuten toimivaa joukkuetta nelosketju on ajoittain pystynyt aidosti auttamaan joukkuetta. Parhaana esimerkkinä tästä oli luonnollisesti ketju Sihvonen - Heino - Komarov, jollaista parempaa Pelicansissa ei välttämättä nähdä enää koskaan. Varsinkin kotiotteluissa ketju marssitettiin usein jopa avauskentälliseen varmistamaan hyvän startin otteluun.

Kolmikon erityinen arvo tulikin esiin siinä, että hetkittäin se pystyi nopeudellaan ja voimallaan ottamaan muun joukkueen reppuselkään, jos muiden ketjujen "taitopelaaminen" sakkasi. Fyysisen elementtinsä lisäksi nämä nelosketjun rouhijat oppivat kuitenkin myös lukemaan tilanteita ja jättämään ylilyönnit tekemättä silloin, kun siihen ei ollut varaa tai tarvetta. Uuden ajan vastineena nelosketjuna voisi pelata esimerkiksi kolmikko Vartiainen - Pöyhönen - Ritamäki.

8) Isku Areenan kaukalo

Viime vuosina Isku Areenan kaukalo on jäänyt Liigan pienimpien joukkoon, ellei jopa pienimmäksi. Tarkat mitat taisivat olla 58 x 28 metriä. Ainakin SaiPa ja Lukko ovat olleet joukkueita, jotka ovat olleet säännönmukaisesti suurissa vaikeuksissa Lahdessa. Pieni kaukalo voi tuoda Pelicansille edes hieman kilpailuetua puhtaasti siitä syystä, että muut joukkueet tottuvat pelaamaan isommissa askeissa.

Se lisää intensiteettiä, mutta vaatii myös kotijoukkueelta taidokasta kiekollista peliä, sillä pienempi tila on myös vierasjoukkueelle parempi mahdollisuus sumputtamiseen. Kausien 07/08 ja 11/12 joukkueille tilanne sopi kuin nakutettu: vierasjoukkueet olivat helisemässä, kun Pelicans liikutti kiekkoa lavasta lapaan, mutta loi alempien ketjujensa toimesta myös pienen boksin fyysisen pelotteen. Vierasjoukkueet kohtasivat Isku Areenalla erittäin monipuolisen haasteen.

Usein Pelicansin kiekollinen peli tuntuu kuitenkin raikastuvan isommissa vieraskaukaloissa. Tulevaisuudessa kannattaa miettiä, olisiko metrin-kaksi leveämpi kaukalo sittenkin parempi Sopasen, Hakulisen ja Björnisen kaltaisille pelaajille?

9) Suomalaisuus

Kautta liiga-ajan Pelicansin kotimaisuusaste on tuntunut olevan keskimääräistä korkeampaa luokkaa. Siitä kertovat myös aiemmissa kohdissa luetellut avainpelaajat, joiden joukosta ei juuri ulkomaalaisia löydä. Erityisesti kotimaisuuteen panostettiin vuosina 2000-2002 ja 2006-2010, jolloin joukkue oli kauden alkaessa jopa 100-prosenttisesti kotimainen. Tosin viime vuosikymmenellä Lahdessa päästiin nauttimaan poikkeuksellisen suuresta määrästä kovan luokan paluumuuttajia a la Koivunen, Kakko ja Jantunen, mikä tarjosi tähän eräänlaisen oikopolun.

Asian opetus on se, että menestymiseen tarvitaan useampikin laadukas kotimainen ykkös-kakkoskentän pelaaja, ja näitä hankintoja on tehtävä toistuvasti. Esimerkiksi JYPin ja KalPan johdonmukainen nousu mitalipeleihin noin vuosina 2006-2009 tuntui perustuvan tähän metodiin. Myös ulkomaisia pelaajia on luonnollisesti hankittava, mutta harvoin heidän ympärilleen rakennetaan pikkurahalla menestyvää tai ainakaan pitkään koossa pysyvää joukkuetta.

 

= Mitä tämä tarkoittaa nykyhetken kannalta?

Identiteetti, hatarakin sellainen, pitää pystyä sopivalla tavalla päivittämään nykyhetkeen. Kaikki 10-15 vuoden takaiset menestystekijät eivät enää päde. Valmennuksen ja maalivahtipelin suhteen Pelicans on oikealla tiellä. Kiinni kannattanee myös pitää kotimaisuusasteesta ja sopivasta, lahtelaiskiekkoiluun kuuluvasta fyysisestä särmästä - silloin kotiyleisön täysi tuki voidaan parhaiten saada joukkueen taakse. Kiristyvä taloudellinen ja kilpailullinen tilanne vaikeuttaa kuitenkin kahden laadukkaan kentällisen rakentamista ja hyvien kotimaisten pelaajien hankintaa.

Keskisuurena seurana Pelicans tarvitseekin edelleen pelaajien kehitystä isompiin saappaisiin, tällä hetkellä tätä nousevien kykyjen kategoriaa voisivat edustaa esimerkiksi Anrei Hakulinen, Antti Jaatinen ja Ben Blood, unohtamatta tietenkään A-nuorista nostettuja junioreita. Se, mistä historiaan peilaten voidaan tinkiä, on tähtiluokan huipputaidosta, kolmoskentällisestä ja kakkosmaalivahdista. Osin se on pakon sanelemaakin, mutta osin myös harkinnanvaraista resurssien käyttöä.

Ideologisella tasolla taas moni haluaa nähdä kaukalossa räiskyntää ja kuohuntaa, mutta keskimäärin Pelicans on pärjännyt parhaiten tasaisen hyvänä, hieman tylsänäkin joukkueena - silloin pelaaminen on yleensä organisoidumpaa ja tehokkaampaa. Poikkeuksena oli jackpot-kausi 11/12, jolloin Pelicans oli kaikilla mittareilla huippuluokkaa. Sellaisia vastaan tulee kuitenkin vain kerran 10-30 vuodessa ja valitettavasti sen suonenvedon varaan ei voida rakentaa identiteettiä, vaikka osa menestymisen "geeniperimästä" toteutui silloinkin.

 

Edellinen kirjoitus >> Päivitys 348: 10 aihetta, jotka jäivät pöytälaatikkoon

22Syy/14Off

Taavi Vartiainen – ryhdy kulttipelaajaksi!

Taavi05092014Näkemys siitä, miten yhden yksilön tulisi ottaa tulevaisuus vastaan.

Pelicansin viisitoistavuotisen liigataipaleen aikana on tullut ja mennyt lukemattomia pelaajia - osa ikuisesti muistoihin jääviä ja osa sellaisia, jotka haluaisi mieluummin unohtaa. Näissä sadoissa uratarinoissa ja kohtaloissa täytyy olla jokin opetus. Se on lahjakkuuden opetus.

Yksi niistä opetuksista pätee vähitellen liigajoukkueessa tutuksi tulevaan laitahyökkääjään numero 81, Taavi Vartiaiseen. Pelicansin liigarinkiin nostamista neljästä A-nuorten hyökkääjästä Vartiainen on 20-vuotiaana vanhin. Selvää on se, että hän tuskin on se käsistään taitavin tai kiekollisesti pelälykkäin pelaaja. Eikä myöskään se paksuimmalla punakynällä merkitty talentti, mutta hänellä on silti mahdollisuus pisimpään huippu-uraan.

Se vaatii vain yhden roolin täyttämisen.

Vuosien saatossa Pelicansiin on kehkeytynyt mainio voimahyökkääjien perinne. Kari Sihvonen, Leo Komarov, Tyrväisen veljekset ja Ilkka Pikkarainen ensimmäisinä mainitakseni. Onkin ollut upeaa nähdä Vartiaisen esityksiä viime viikkojen aikana. Takuuvarma 100 prosentin panos jokaisessa vaihdossa, menoja ahtaisiin väleihin ja tökkimistä Ville Niemisen ja Eric Perrinin kaltaisten tähtipelaajien ihon alle. Se voi olla TV:lle myös ainoa vaihtoehto pelipaikan saamiseen, mutta mitä sitten.

Kärjistettynä voisi sanoa, että Taavi, unohda kiekko. Keskity kropan kokonaisvaltaiseen vahvistamiseen, keskity luistelutasapainon kehittämiseen, ota pystypaini- ja nyrkkeilytunteja, opiskele englantia. Huolla kroppaasi parhaalla mahdollisella tavalla, sillä tässä roolissa se tulee kokemaan kovia. Etsi Karran ja Leksan yhteystiedot, ja kysele vinkkejä.

Edeltäjiesi mantteli on sinulle tarjolla, jos sinusta on miestä se ottamaan. Ja se mantteli ei lainkaan kalpene ykkösketjun virtuoosien ja tuhannen pelin puolustajien rinnalla, sillä menestyvä joukkue tarvitsee kusipäitä yhtä paljon kuin professoreja. Jonain päivänä voit olla mukana palauttamassa finaaleja Isku Areenaan ja hermostuttamassa vastustajan tähtipelaajan ottamaan pelin ratkaisevan jäähyn.

Ja muistahan, Taavi, ottaa vielä Pelicansin kannattajat puolellesi. Kirjoita nimikirjoitus fanille tänään, hän taputtaa sinulle huomenna. Kiitä kannattajaryhmää vierasottelussa, he laulavat nimeäsi vielä vuosien päästä. Niin se vain menee, kun jaksaa nähdä sen pienen ylimääräisen vaivan.

Tämän syksyn aikana puhutaan vielä marginaalisesta asiasta. Mutta jos tämä tavoite kristallisoituu #81 kypärän sisällä, niin tulevaisuudessa seurauksena voi olla vielä massiivista Pelicans-historiaa. Tähänkin rooliin joillakin on lahjakkuutta ja toisilla taas ei.

Taavi, ole hiljaisten iltojen sytyttäjä. Ota sumeilematta vittupää-agitaattorin rooli, niin Lahti rakastaa sinua.

 

POHDINTA:  Jääkiekossa taklaaminen, alivoimapelaaminen ja ärsyttäminen ovat arvokkaita erityistaitoja siinä missä aloitukset, rankkarit ja lättysytötötkin. Ehkä yleisestikin junioreissa voisi jo aiemmassa vaiheessa ryhtyä koulimaan tietyntyyppisiä pelaajia määrätietoisesti "nelosketjun rooleihin" Liigaan?

 

Edellinen kirjoitus >> Taavi Vartiainen – ryhdy kulttipelaajaksi!

18Jou/12Off

Tunnettu sotilas

Miika Lahti, Lahden Miika. Ei Lahen, koska kyseessä ei ole meiän miehiä. Tämän jampan piti olla vihonviimeisiä joista tämän blogin puitteissa koskaan kirjoitan, mutta kun silmät aukeavat, niin asiat muuttuvat. Ei kai sille mitään voi.

Viikonlopun EHT-turnauksessa Moskovassa Lahti oli yksi perinteisistä kaalikeittoturneen kokeilumiehistä ja seurasin herran otteita tarkemmin kuin koskaan aiemmin SM-liigassa - Lahdellahan on menossa jo kahdeksas kausi JYPin paidassa.

Yksi sana: soturi. Taidoiltaan keskinkertainen hyökkääjä väänsi kaksinkamppailuvoittoja toisensa perään silloinkin, kun lähti tilanteeseen potkun jäljessä. Venäjää vastaan avauserän hapokas kahden minuutin alivoimataistelu ja tasoero NHL-tähtiin jo hieman painoivat, mutta todennäköisesti nimi on Jukka Jalosen papereissa jo paksusti alleviivattu.

Soturi-kategoriaan löytyy liigasta muitakin nimiä, kuten Tomi Sallinen, Joni Töykkälä, Henri Heino, Filip Riska, Ville Koho, miksei myös TPS-duo Timo Salo - Tapio Laakso. Taitavammasta päästä laventamalla Ville Nieminen, Toni Kähkönen, Jesse Joensuu ja Lennu Petrell, joista kaksi viimeisintä toki pelaisivat normaalitilanteessa rapakon takana.

Ykkös-kakkosketjujen miehet ovat muutenkin huonompia esimerkkejä, sillä he harvemmin kantavat päävastuuta alivoimasta ja vastustajan parhaiden pelaajien pimentämisestä, missä Lahti yhdessä Riskan kanssa olivat JYPin kevään mestaruuden takuumiehiä. Muutamiin edellä mainittuihin verrattuna he ovat myös isoja roikaleita ja tarvittaessa astetta ilkeämpiä.

Miika Lahden kohdalla kokonaisuuden viimeistelee vielä vuosi vuodelta hirveämpi tukka.

Parin yksilön vaikutusta ei pidä liikaa korostaa, mutta arvostusta nämä jokaisen kiven kääntävät soturit ansaitsevat enemmän kuin mitä Eric Perrinin kaltaisten tähtien taakse satelee. Pelicansilta tuo osasto jäi sen verran vajaaksi, että lopulta hopea oli parasta mitä ansaittiin. Ja juuri tätä kategoriaa kai oli tarkoitus tälle kaudelle vahvistaa isolla kädellä, tunnetuin seurauksin. Nohevia rivisotilaitakaan ei ihan joka oksalla kasva.

Tähän perspektiiviin asetettaessa nousee myös entisestään arvostus esimerkiksi Leksa Komarovin nousuun Ässien nelosketjusta Pelicansin kautta NHL-sopimuksen syrjään, maailmanmestariksikin. Aitaa kaatui ja tanner tömisi kun seiskaseiska painoi sata lasissa illasta toiseen, vaihto vaihdon perään. Joskus kikkakolmoset kolahtivat omaan nilkkaan, mutta raa'an työnteon vaihde oli päällä koko ajan. Ja sehän on niitä voittamisen kulmakiviä.

Perusjanttereita meillä on tälläkin hetkellä tarpeeksi, Komarovin ja Lahden kaltaisista sotureista sen sijaan on pulaa. Jospa uusi valmentaja toisi pari Rokkaa tullessaan.

PS. Toivottavasti maailma ei lopu Maya-kalenterin mukaisesti tällä viikolla, jotta Miika Lahti ei jää blogin viimeiseksi aiheeksi.

10Mar/11Off

Sihvosen lähtö ja muut lyhyet, viikko 45

Kari Sihvonen - viimeinen mohikaani. Ex-pelikaanit maailmalla. Kaukaloväkivaltaa kukkahattutädeille.

Kaiken on joskus tultava päätökseen. Torstaiaamu tuprutti kylmästi ensilumet sisään tupaan, kun toistaiseksi päätökseen tuli Kari Sihvosen ura Pelicans-paidassa. Väistämätön uutinen ennen pitkää, mutta ei kai näihin ikinä totu. Eikä pidäkään tottua. Hullu-Kari oli yksi yleisön ja myös tämän kirjoittajan suosikeista.

Sihvosen tie lähti Haukiputaan (hieman Oulusta pohjoiseen) Ahmoista vuodeksi Ässien ja kahdeksi kaudeksi Bluesin junioreihin, kunnes tuli siirto Lahteen. Kausi 2003-2004 kului vielä A-junioreiden SM-sarjassa, mutta vakiopaikka liigamiehistössä aukeni, kuinkas muutenkaan kuin Petri Matikaisen komppaniassa vuosikertaa 2004-2005. Tähän päivään mennessä tilille onkin kertynyt Pelicansissa 381 liigaottelua, tehot 34+51=85 ja 763 jäähyminuuttia, pudotuspeleissä 25 ott. 3+7=10 86min.

Valitettavasti parin viime kauden aikana Karran rooli kuihtui olemattomiin. Vielä legendaarisen Sihvonen-Heino-Komarov-kolmikon aikoihin Sihvonen kuului luottopelaajiin, eikä Hannu Aravirta epäröinyt tarvittaessa usuttaa ajokoiraansa kentälle hämmentämään, mikäli ottelun kulku sitä vaati. Parhaina päivinään edellä mainittu kolmikko myös johti koko joukkueen hyökkäyspelaamista armottomalla luistelu- ja fyysisellä voimallaan.

Sitten olivat ne hölmöilyt. Yleisö rakasti (tai vihasi) Sihvosen pelityyliä, mutta maine kasvoi myös tuomareiden silmissä. Lukuisten "viiskakskymppisten" myötä pelityyli rauhoittui, tai sitä oli rauhoitettava. Viimeiset pari vuotta Karra oli kuin varjo entisestään. Sikäli aika on ehkä myös hieman kullannut muistoja. Taklaukset, torikokoukset, yllättävät kiekolliset ratkaisut... kaikki vähenivät aivan minimiin. Jäljellä oli enää peruspelaaja Sihvonen.

Menestyminen vaatii veronsa. Jos Kai Suikkanen haluaa eroon Sihvosesta tai Blomqvistista, niin siten on tapahduttava. Muutama piikikäs kommentti voi lentää seuran toimistolle päin, mutta kukaan ei kyseenalaista Suikkasen tahtoa. Tämän tyyppiset pelaajat tuntuvat muutenkin katoavan SM-liigasta, kuten taklaaminen ja tappelut ylipäätään. Monesti puhutaan kuinka olisi mukavaa nähdä enemmän viihdettä kentällä, ja seuraavassa sivulauseessa todetaan miten ahtaalle kilpaurheilun menestymisen pakko on viihteen ajanut. Lahtelaisyleisö on ollut onnekas saadessaan todistaa Sami Heleniuksen, Karra Sihvosen, Leksa Komarovin ja Antti Tyrväisen kaltaisten pelaajien edesottamuksia. Se on yksi iso luku nuoren seuran liigahistoriassa.

Sinne meni Pelicansin viimeinen mohikaani ja hemmetti soikoon vielä Kerhoon. Jos tämä on keino saada paikalliskamppailun jännitettä niin sen täytyy olla sairasta pilaa. Onneksi nyt puhutaan vasta 28-vuotiaasta pelaajasta. Eräs toinenkin suunnilleen samanikäinen kohupelaaja käväisi äskettäin HPK:ssa ja teki entistä ehompana paluun turkoosipaitaan. Ehkä joku toinen kausi, joku toinen valmentaja, ja kotiyleisölleen näytönhaluja uhkuva #28.

Mohikaanin paluuta odotellessa. Uuh Kari Kari!

- - -

Monta muutakin entistä pelikaania on ehtinyt vuosien varrella lentämään maailmalle. Tässä lista tämän kauden suorituksista ja muutama joiden lentoreitti on toistaiseksi hämän peitossa. (tilastot www.eliteprospects.com)

Pohjois-Amerikka

Antti Niemi, San Jose Sharks - 9 ott. 89,90 %, 2,96 pmo

Antti Tyrväinen, Oklahoma City Barons (AHL) - 7 ott. 0+1=1 2min

KHL

Juhamatti Aaltonen, Magnitogorsk - 20 ott. 9+5=14 6min

Leo Komarov, OHK Dynamo Moskova - 19 ott. 4+7=11 26min

Anssi Salmela, Avangard Omsk - 9 ott. 2+0=2 10min

Jakub Sindel, Dinamo Riga - 11 ott. 1+0=1 6min

Karri Rämö, Avangard Omsk - 21 ott. 92,90 %, 1,88 pmo

Allsvenskan

Jari Kauppila, Tingsryd - 17 ott. 0+4=4 18min

Juha Uotila, Oskarshamn - 19 ott. 3+0=3 24min

Saksa

Mike York, Iserlohn Roosters -18 ott. 4+6=10 16min

Tshekki (2. sarjataso)

Dwight Helminen, Chomutov - 19 ott. 4+11=15 6min

Tanska

Lou Dickenson, Aalborg - 17 ott. 6+11=17 12min

Tommi Nikkilä, Esbjerg - 3 ott. 88, 90 %, 3,04 pmo (tryout ilmeisesti päättynyt)

Ranska

Toni Koivunen, Morzine-Avoriaz - 8 ott. 4+5=9  2min

Italia

Markku Tähtinen, Alleghe - 12 ott. 4+6=10 6min

Jani Forsström, Alleghe - 14 ott. 2+6=8 8min

Valko-Venäjä

Niko Tuhkanen, Neman Grodno - 7 ott. 0+2=2 6min

 

Samuli Suhonen päätti viime kautensa Italian Bolzanossa, mutta nykyisestä sijainnista ei ole tietoa.

Evan Schwabe niin sanotusti dominoi viime kaudella eksoottisessa yhdeksän joukkueen Notekeu Hockey Leaguessa pussittamalla 12 ottelussa tehot 32+28=60 sarjan neljänä viime vuonna voittaneen Assiniboia Rebelsin paidassa, jonne siirtyi pelattuaan syksyllä yhdeksän ottelua Ruotsin 3. sarjatasolla. Tältä kaudelta tiedot puuttuvat.

Ruotsin 3. sarjatasolla edusti viime kaudella myös Karo Koivunen, joka tilastoi Asplövenissä mukavat 12+42=54 38 runkosarjan ottelussa ja 10:ssä nousukarsinnan ottelussa 1+4=5.

- - -

Mitenkäs se menikään se katugallupien kaukaloväkivalta? Alla olevassa videossa sitä todellista kaukaloväkivaltaa Ruotsista, kun Linköpingin Sebastian Karlssonin hartia tavoittaa Frölundan Magnus Kahnbergin pään.

Tästä teosta Elitserien langetti Karlssonille 14 ottelun pelikiellon, aivan kuten oikeasti törkeästä tempusta kuuluukin. SM-liigassakin tästä olisi varmaan saanut jo 5 tai jopa 6 ottelun penaltin kun taklattava sentään jäi jäähän makaamaan ja loukkaantui ihan oikeasti.

Olisiko ns. gooneja, eli tappelijoita, kokoonpanossa mukana pitämällä voitu välttää tämä tapahtuma tai oliko kyseisillä joukkueilla tuossa ottelussa sen alan miehiä, mene ja tiedä. Ainakin se voisi aiheuttaa sen, että pelaajat Karlsson mukaanlukien miettisivät sekunnin murto-osan pidempään rumimpia taklausyrityksiään, kun tiedossa olisi että sen jälkeen tilien tasaus tulisi vastustajan paljaiden nyrkkien muodossa.

Mutta sehän olisi sitä väkivaltaa, vai mitä päiviräsäset, Jukka-Pekka Vuorinen, supertoimittaja Wesa Koistinen ja 500 äänioikeutettua kansalaista?

http://www.youtube.com/watch?v=iy72zvtKNeo

Iltasanomat: Sebastian Karlssonille 14 ottelun pelikielto