30Mar/12Off

Kyllä tälläkin top5:een pääsee, jopa ykköseksi

Mikäli vielä muutama viikko kynnetään, ei sen jälkeen ei tarvitse enää edes yrittää. Kai Suikkanen huuteli eilen Ilta-Sanomien haastattelussa, että "jos joku Jésus saa tämän joukkueen pelaamaan paremmin, niin kannattaa vaihtaa valmentajaa helvetin äkkiä."

Suikkanen onkin selvästi ääripäiden mies. Liigafinaalista huomiseen jumbofinaaliin. Pelicansin historian kaikkein loisteliaimmasta kaudesta kuraisimmaksi flopiksi. Tässä viisi kärsimysnäytelmää, joissa ei edes kahvia ja pullaa tarjoiltu väliajalla. Kausina 99-00, 04-05 ja 05-06 Pelicans jäi myös liigan häntäpäähän, mutta näillä kausilla odotukset ja pelaajamateriaali olivat myös vaatimattomampia.

[5] 2002-2003, sijoitus runkosarjassa: 12/13, suoria voittoja 13/56

Kauden hahmo: Jari Kauppila

Kari Elorannan luotsattua joukkueen sensaatiomaisesti 5. sijalle edellisenä keväänä ojensi Pelicans viestikapulan sinänsä linjakkaasti 2-valmentaja Petteri Hirvoselle. Tai ehkä muita vaihtoehtoja ei ollut ja toivottiin "Piriltä" tarttuneen jotain oppeja. Kahdesta kärkikentällisestä jäljelle jäivät vain Jan Latvala, Lasse Jämsen ja loukkaantumiskierteeseen ajautunut Joonas Jääskeläinen. 30 ensimmäisessä ottelussa Pelicans keräsi 18 pistettä ja loppu oli kosmetiikkaa. Vain vieläkin huonompi - yllätys yllätys - Ilves pelasti Pelicansin jäämällä jumboksi 7 pisteen erolla. Ykköstähdeksi ja kapteeniksi kotiutettiin Luulajasta Jari Kauppila, joka takoi 37 ottelussa tehot 9+20, kunnes myytiin IFK:hon rahan säästämiseksi, voittaen silti Pelicansin sisäisen pistepörssin. Kauppila ei pystynyt yksin hilaamaan kivirekeä tätä sijoitusta ylemmäs, minkä jälkeen hän on toiminut yleisenä sylkykuppina kiekkoväen keskuudessa. Syystä vai syyttä, se jääköön jokaisen harkittavaksi. Ilman Kauppilaa Pelicansin olisi todennäköisesti pudonnut Ilveksenkin taakse.

 

[4] 2009-2010, sijoitus runkosarjassa: 12/14, suoria voittoja 18/60

Kauden hahmo: Juhamatti Aaltonen

Keväällä 2009 Hannu Aravirta päätti kunniakkaan pestinsä Lahdessa kaksijakoisissa tunnelmissa. Tilalle löytyi Rauman Lukosta lähdettyään sapattivuoden pitänyt Mika Toivola, joka oli Jääkiekkolehden ennakon mukaan "iso arvoitus". Totta totisesti. Joukkue ei uusiutunut nimeksikään, kesän ainoana hankintana tullutta Tommi Paakkolanvaaraa aseteltiin toiveikkaasti ykkösketjun keskelle. Lähempänä kauden alkua Pelicansin haaviin ui vielä vonkale nimeltä Juhamatti Aaltonen, joka lopulta pelasti Toivolan ja koko kauden ylipäätään tykittämällä maalipörssin kärkeen. Vanha herra Jantunenkin taiteili vielä 37 pisteen verran, Toni Koivunen puolestaan korvattiin Markku "2 min koukkaaminen" Tähtisellä. Maalilla yleisöä viihdyttivät Tommi Nikkilä ynnä Mark Lamothe, puolustuksessa oikeutta jakoi Sami Helenius. Aaltonen piti yksin toiveita yllä, mutta 10. sija jäi Pelicansilta viiden pisteen päähän. No, tämähän ei ollut vielä Toivolan kokoama joukkue, ajateltiin...

 

[3] 2003-2004, sijoitus runkosarjassa: 13/13, suoria voittoja 7/56

Kauden hahmo: Shayne Toporowski

Valmentaja-Pettereiden Hirvosen ja Sihvosen toinen yritys. Valmistautumista sävytti taas iso vaihtuvuus: 13 pelaajaa lähti, 9 tuli. Joukkueen oli määrä olla nopea, fyysinen ja ilkeä, minkä johdosta pelaajalistasta löytyivät mm. Toni Mäkiaho, Olli Julkunen, lupaava ruotsalainen Daniel Widing, iso tshekkipuolustaja Radek Philipp ja sotureiden soturi Santeri Heiskanen. Kermana kerman päällä vielä 98-kiloinen kanadalainen metsuri Shayne Toporowski, joka hankittiin Pelicansin silloisella ennätyssummalla noin miljoonalla mummon markalla ja saapui Lahteen häämatkalta rapakunnossa, kärsien runkosarjan alussa vielä vanhaa pelikieltoakin. "Topolle" annettiin 27 peliä, häneltä saatiin tehot 3+6, goodbye. Kelpasi vielä Ilvekseen. Kauppila oli jälleen yksinäinen tähti, kunnes myytiin 45 ottelun (13+15) jälkeen Leksandiin. Tällä kertaa Pelicans haukkasi 30 ensimmäisessä ottelussa enää 16 pistettä ja keväällä kaikki loputkin kaupaksi menevät myytiin. Hirvonenkin sai jossain vaiheessa potkut ja urheiluanalyytikko Sihvonen pääsi maistamaan päävalmentajuutta SM-liigassa. Jumbosija 9 pisteen erolla SaiPaan.


[2] 2010-2011
, sijoitus runkosarjassa: 14/14, suoria voittoja 17/60

Kauden hahmo: Mike York

Nyt Ässien nykyinen urheilujohtaja Toivola pääsi näyttämään kykynsä itse kokoamansa joukkueen kanssa. Lupaava Niko Hovinen oli jo noussut ykkösmaalivahdin tontille, puolustuksen isäntinä toimivat Jan Latvala ja Jyri Marttinen. Isoimmat satsaukset tehtiin kuitenkin hyökkäykseen, johon marssitettiin NHL-statuksen Dwight Helminen, vanhat tutut Matias Loppi ja Jakub Sindel, Mestis-tykki Lou Dickenson sekä kruunuksi kahden sadan tonnin mies Mike York, jolla oli yksi terve polvi ja pelireissuilla paluumatkoilla punaviiniä limupullossa palautusjuomana. Joukkueen piti kuitenkin olla nopea, suoraviivainen ja fyysinen. Kuulostaako tutulta? Itse asiassa joukkue oli niin suoraviivainen, että kiekon funktio oli ainoastaan rännittäminen, jotta päästäisiin taklaamaan ylikovia atleettitaklauksia Antti Tyrväisen johdolla. Lokakuun kuuden voitottoman ottelun putken päättyessä tyylipuhtaaseen 5-0 -selkäsaunaan Kuopiossa koko Lahti ymmärsi, että epätoivola saa riittää ja Toivola potkittiin ulos. Kovien satsausten ja ison budjetin kausi huipentui karsintoihin Sportia vastaan, joissa York syttyi ilmiömäiseen vireeseen...

 

[1] 2012-2013, sijoitus runkosarjassa: ?, suoria voittoja 6/27

Kauden hahmo: Lee Goren

Edelliskevään hopeahuumassa koko kaupungin hyperventiloimaan saaneen Kai "Yli-ihminen" Suikkasen näkemyksen mukaisesti joukkueeseen hankittiin kokoa ja näköä ennen kaikkea Danny Richmondin, Ryan O'Marran, Oskari Korpikarin sekä Lee Gorenin muodossa. Telaketjun muina lenkkeinä vanhat tutut Smolenak & Pikkarainen. Pelityyliäkin hiottiin suoraviivaisemmaksi, nyt ei enää palauteltaisi kiekkoa keskialueelta oman maalin taakse, vaan joukkueella oli 95-prosenttisesti yksi suunta: ylöspäin. Pelaajahankinnoista Gorenin piti olla se varma kortti, olihan hän tehnyt piste per peli -tahtia aina ja joka paikassa. Kuten teki nytkin, mutta jalkanopeus osoittautui liian hitaaksi palkkapussiin nähden. Gorenin korvasi Tapparassa ilman peliaikaa jäänyt Miikka Männikkö. Se, kuka joukkuetta valmensi kauden lopussa, on vielä arvoitus. Samoin sarjasijoitus ja viimeisessä oljenkorressa roikkuva playoff-sijoitus.

Melko varmaa kuitenkin on se, että kaikkien näiden vuosien jälkeen käsissä on kallein ja raskain mahalasku. Vain yksi asia on muuttunut: enää liigakiekkoilu Lahdessa ei ole koko ajan hiuskarvan varassa. Toiseksi sen on uudesta aallonpohjasta huolimatta saavuttanut jopa jonkinlaista itseluottamusta, voittamisen kulttuuria. Ja sen suhteen suurimmilla kirjaimilla kirjoitetaan yksi nimi: Kai Suikkanen. Kävi miten kävi.

Eteenpäin selviytymisen lisäksi vain voittamisella ja menestymisellä on merkitystä.

PS. Yhteistä näille kauden hahmoille on pelipaikka hyökkääjänä ja rightin maila. Miettikää sitä, tai olkaa miettimättä.

13Mar/12Off

Mädistä omenoista kansansuosikkeihin

Viime aikoina on esitetty ihan päteviä kannanottoja Pelicansin tilasta, kuten nyt esimerkiksi Jatkoajan poikain toimesta "Pelicans - täysi floppi".

Pelaajat ovat vääränlaisia, vaikkeivät kaikki välttämättä huonoja.

Tuossa on tiivistetty paljon pieneen tilaan. Yksi - ei huono mutta vääränlainen - mätä omena ja joukkueen kallein pelaaja Lee Goren makoilee kotonaan, kun Pelicans kohtaa tänään KalPan. Samalla julkisuuteen harmitellaan, että pelaajamarkkinat ovatkin tyhjät. Tuntuu surkuhupaisalta tilanteelta - olisi nyt peluutettu Gorenia siihen asti kun korvaajalla on nimi paperissa. No, näissä lausunnoissa vastuu on aina kuulijalla ja koko loppukauden kattavat siirrot lienevät todella jäissä.

Selvää kuitenkin on, että Gorenin pelitaso ei vastannut palkkaa. Ja toisaalta seura hankki johtavaan rooliin liikerajoitteisen pelaajan liigassa, jossa ilman hyviä jalkoja nimekkäämmätkin pelaajat ovat flopanneet. Lesson to learn.

Jokin haiskahtaa mädältä myös tässä mr. McBainissa. Eikä varmaan vähiten ylimalkaiset kommentit Suomen visiitin toivotusta lyhyydestä, joskin taustalla lienee hieman jonkun toimittajan tarkoitushakuisuutta. Luonnollisesti NHL-pelaaja haluaa NHL:n alkavan mahdollisimman pian päästäkseen tienaamaan sopimukseen kirjattuja dollareita. Lahteen perille päästyään McBain on latonut liukuhihnaltaan ämericcalaista perusjargonia siitä, kuinka kaikki on hyvin. En halua manata, mutta jokin tässä epäilyttää. Mutta mikäpä ei, kun koko joukkue on alkukauden ollut umpisolmussa luistimennauhoja myöten.

Toivotaan toivotaan... että etiäiseni kääntyy perinteiseen tapaan päälaelleen ja Mäkkäri takoo esimerkiksi 5 peliin tehot 3+6 johdattaen Pelicansin tällä kaudella ennennäkemättömään voittoputkeen.

Yksi kauden hahmoista on väistämättä Radek Smolenak. Laschia ja Hodgmania on muisteltu kyllästymiseen asti, mutta katsokaapa Smolenakin tilastoja kalenterivuodelta 2012: pudotuspelit mukaan lukien 52 ottelua, 23+19=42. Pelasipa Pelicansissa vielä kuukauden tai kaksi vuotta, niin innokkaasti kannattajia huudattava ja logoa suuteleva tshekkijätti muistetaan Kiekkokaupungissa vielä pitkään.

Smolenakista irtoaa myös ilmainen vinkki suomalaisille kolmosketjun hissukoille. Kun antaa lausunnoillaan ja kaukalossa elkeillään itsestään irti enemmän kuin muut, voi joskus tehdä ison eron sylkykupin ja kansansuosikin välillä. Ja lätkäammattilaisen arjessa voi jopa ratkaista työllistymisen, kun pistetään kaksi pelillisesti samantasoista pelaajaa vertailuun. Jotenkin nämä särmikkäät voittajatyypit osaavat myös näyttää, ettei se aina niin vakavaa ole. Esimerkkinä juuri Radekin velmuilut keväällä voittopelin jälkeen jäälle heitettyjen tavaroiden kanssa.

Vaikka peli ei kulje, niin näyttäkää edes sitä sydäntä. Onnistumisen riemua ja tappion vihaamista, ilman keskisormia kuitenkin. Muutoin Pelicansin kotimaiset isot persoonat käyvät syksyn pimeinä iltoina kovin vähiin.

Tai sanotaan se nyt suoraan: sellaisia ei tällä hetkellä ole. (Kaikella kunnioituksella, hillityn tyylikäs Lade).

7Mar/12Off

Kamat kantoon

Tämän verran Antti Niemestä oli vielä maanantaina jäljellä

Hurjalta tuntuu, kun likimain joukkueen kaksi parasta pelaajaa Antti Niemi ja Lee Goren pakkasivat laukkunsa maajoukkuetauon alkajaisiksi. Palapelin hajoaminen on täydellinen, jos vielä Radek Smolenak realisoi markkina-arvonsa sopimuksen päättyessä joulutauolla. On tulopuolellakin tietysti jotain, kun NHL-pakki Jamie McBain liittyi tänään ”vähän luistelemaan viikon verran”, kuten mies ylimalkaisilla kommenteillaan ehti viikonloppuna kummastuttaa. Toivottavasti sanat olivat edes sensaatiohakuisesti kontekstistaan irrotettu, eikä Jenkeistä saavu aivan näin löysä ja ylimielinen paska, mikä toisaalta olisikin sopiva voisilmä tämän kauden pullamössöön.

Isoja muutoksia tarvitaan ja case-Goren oli vastaus siihen. Sanotaan mitä sanotaan, niin tässäkin tapauksessa lopputulos riippuu täysin siitä, miten mies onnistutaan korvaamaan. Goren oli hidas, mutta huono pelaaja ei tee pinna per peli –tahtia SM-liigassa, joskin 7/12 pisteestä kerääntyivät kahteen suonenveto-otteluun. Ongelmapelaajan statuskin on joissain yhteyksissä vedetty esiin ja kieltämättä matkalle osui myös hemmetin hölmöjä jäähyjä – kuten aika monelle muullekin tässä joukkueessa. Kyseessä oli joka tapauksessa täysiverinen ammattimies, joka pystyi luomaan maalitilanteita, pitämään kiekkoa ja näytti ainakin ajoittain sitä taisteluilmettä, mitä koko joukkueelta kaivataan. Enemmänkin peiliin pitää katsoa seuran, joka latasi isoimmat rahat kiinni johtavaan pelaajaan, joka ei luisteluvoimansa osalta oikeastaan tue joukkueen pelitapaa. Oletuksena luonnollisesti oli, että koko muu joukkue vipeltää yhtä vauhdikkaasti kuin hopeamiehistökin.

On kuitenkin vaikea kuvitella, ettei ratkaisua olisi mietitty valmennuksen ja seurajohdon toimesta tarkkaan. Pelaajassa oli paljon rahaa kiinni ja pelkillä potkuilla ei voiteta vielä senttiäkään, mutta Gorenilla on myös melko korkea markkina-arvo Ruotsissa varsinkin siinä vaiheessa jos työsulku päättyy. Ja kuten todettua, ratkaisun lopputulos riippuu täysin tilalle hankittavasta pelaajasta.

Jotain oli joka tapauksessa tehtävä ja isolla kädellä. Jos tältä kaudelta halutaan käteen jotain muutakin kuin luu, tarvitsee Pelicans ainakin ykkössentterin, mahdollisesti myös maalivahdin. Tosin Niemen kanssa huomattiin, että mikäli joukkueen yleispelaamisen taso ei parane merkittävästi, on melko yhdentekevää kuka tolppien välissä sätkii. Saldo ennen Niemeä 10 ottelua 10 pistettä – Niemen kanssa 10 ottelua 12 pistettä.

Skeptinen voi olla myös ykkössentterin suhteen, kun tarjonta laidoilla on mitä on. JYPin Rich Peverleyllä (14ott 2+9) alkupelit menivät totutellessa, Kärppien Kyle Turris (10ott 2+5) taas on hyytynyt tehoiltaan viime otteluissa, vaikka vierellä painaa Haatajan ja Humlin tasoisia miehiä. HIFK:n Patrick O'Sullivan (8ott 1+3) taas oli jo melko puhdas floppi. Ja nämä joukkueet pelaavat keskimäärin voittavampaa jääkiekkoa kuin Pelicans. Loput keskushyökkääjät Paakkolanvaara, Immonen ja Saarenheimo – tässä järjestyksessä – riittävät muihin rooleihin, mutta ykköseltä vaaditaan jo massiivisen paljon.

Angelo Espositoa voisi kokeilla jälleen laidassa. Luisteluvoiman pitäisi ainakin riittää.

20Elo/12Off

Etelä-Saimaan jälkipyykki

Rankkaritappio Kerholle, kahdella maalilla pataan SaiPalta. Viime kesän turnausvoitto ei saanut jatkoa, vaan heikohko viimeistely ja halvat maalit omiin jättivät Pelicansin tällä kertaa jumboksi.

Hätäisimpiin arvioihin Pelicansin nykykunnosta en viitsi edes ottaa kantaa. Elokuun puoliväli on suorastaan törkeän aikainen ajankohta ruveta arvioimaan rajusti uudistunutta ja käytännössä ilman kakkoskentällistä operoinutta joukkuetta - SaiPaa vastaan pelistä puuttuivat muiden muassa Ilkka Pikkarainen, Ryan O'Marra, Pekka Jormakka ja Jan Latvala. Vuoden takainen korkealento heti Pitsiturnauksen ensimmäisestä vaihdosta aina Eric Perrinin mestaruusmaaliin asti olisi tietenkin ihan kiva juttu taas, mutta pienet kasvukivut syksyn mittaan voivat olla aivan paikallaan, myös katsojien paisuneita haihatteluja ajatellen.

Aamun ESS tietää O'Marran poissaolon johtuneen olkapäävammasta, jonka vakavuus selviää tänään lääkärin tutkimuksessa. Valmennuksen mukaan tiistain Kloten-ottelu jää väliin, mutta pelaaminen viikonlopun kotiturnauksessa on mahdollista. Perjantaina kaksi erää kanadalainen esiintyi lupauksia herättävästi, kuten tämän kaliiberin äijän tietysti pitääkin.

Sitäkin paremmin joukkuetta kantoivat läpi turnauksen muu ulkomaalaistroikka Angelo Esposito, Lee Goren ja Danny Richmond, jotka olivat Pelicansin kenttäpelaajista tämän turnauksen kolme tähteä. Esposito oli lähellä viimeistellä lauantainkin ottelussa kaksi osumaa, mutta Gorenin tavoin viimeistely jätti vielä toivomisen varaa. "Espo" ei ole Ryan Laschin veroinen näyttävä väkkärä, mutta luistelu on isolla jäällä erittäin sulavaa ja voimakasta, aiheuttaen pehmeisiin käsiin yhdistettynä jatkuvasti vaikeuksia puolustajille. Hyökkäysalueella mies väläytteli toistuvasti sitä oivaltamista, jonka varaan isot odotukset NHL-varauksineen aikanaan ladattiin. Toisaalta realismia on myös se, että tosipelin alkaessa on fyysisemmissä väännöissä todennäköisesti vielä paljon totuttelemista.

Lee Gorenin ikäisen ja kokoisen hyökkääjän kohdalla puolestaan kysymysmerkki on aina pelikunto, mutta siitä ei näytä olevan huolen häivää. Luistin liikkuu, laukaus on vaarallinen ja laitahyökkääjän tontilla myös pelinrakentaminen käy. Jos Laschin mukana meni edellisen ykkösketjun aivot, niin nyt niitä on Espositon ja Gorenin muodossa kaksin kappalein. Kulmissa Goren on kenties sarjan vahvin vääntäjä ja käy myös tarvittaessa voittamassa aloituksia Espositon puolesta.

Danny Richmondin alku on ollut niin vahva, että kaiken mennessä nappiin en pitäisi ykköspuolustajan paikkaa ihmeenä kauden päättyessä. Lappeenrannan turnauksen perusteella erittäin laadukas puolustaja kaikilla osa-alueilla, tehden kiekollisena liukuhihnalta järkeviä ja näppäriä ratkaisuja. Vierellä Juha-Pekka Pietilän soisi ottavan rutkasti oppia fiksusti pelaavalta jenkiltä. Ensivaikutelman perusteella Pietilä onkin kehittynyt viime kaudesta ja tästä talvesta on odotettavissa paljon parempaa.

Muusta joukkueesta ketju Pöyhönen - Paakkolanvaara - Isomäki on todetusti jo valmis liigaan. Kun kemiat natsaavat, niin ne natsaavat. Pietilän tavoin myös Janne Tavi tuntuu nostaneen profiilia, mutta kilpailu peliajasta tulee olemaan kovaa laituriosastolla. Yhtenä kirittäjänä toimii ryminällä liigarinkiin tullut Janne Ritamäki, joka ei päässyt rikkonaisella peliajalla loistamaan Lappeenrannassa, mutta on esiintynyt muuten edukseen.

- - -

Kiitämme: Turnauksen nettilähetykset SaiPan kotisivuilla oli toteutettu hyvin. 10 euroa kahdesta ottelusta per turnauspäivä on siedettävä hinta, varsinkin heti jos tietokoneen äärellä on useampi kuin yksi maksava katsoja. Molemmat SaiPan ottelut ovat myös nähtävillä ilmaiseksi jälkikäteen. Täysin kesäterässä ollutta selostajaa paikkasi hyvä kuvanlaatu, vaikka pahimpien hifistelijöiden keskuudessa siitäkin voi rutinaa aiheutua.

Moitimme: Kotijoukkueen otteluita lukuun ottamatta turnauksen tilastointi oli täysin olematonta. Kun seura järjestää yhden turnauksen harjoituskaudella, ei jonkinlainen live-seuranta ynnä kunnollinen pöytäkirja netissä ottelun jälkeen pitäisi olla liikaa vaadittu. Valitettavasti yhtään tämän parempaa ei ole odotettavissa kotoisessa Easton-turnauksessakaan. Jos oikein ammattimaisiksi ryhdyttäisiin, niin SM-liigan tulisi vaatia ja järjestää seurannat+tilastoinnit kollektiivisesti, edes jossain muodossa kaikista harjoitusotteluista. Mutta koska harjoitusottelut ja turnaukset ovat yksittäisiä tapahtumia ja vapaamuotoisesti järjestettävissä, niin juuri ketään ei kiinnosta. Paitsi faneja.

17Elo/12Off

HPK-Pelicans 4-3rl

Pelicans avasi täysimittaiset harjoitusottelunsa Etelä Saimaa -turnauksen iltapäiväottelussa HPK:ta vastaan. Sekavassa väännössä lukemat tasattiin 3-3 varsinaisella peliajalla, jonka jälkeen ammutussa voittomaalikisassa Kerhon Borna Rendulic ratkaisi voiton.

Lahtelaisittain ottelun positiivisin asia oli ykkösketjun Timo Pärssinen -  Angelo Esposito - Lee Goren vahva panos. Kolmikko survoi maalinedustalta kolme räkämaalia, joista ensin Esposito kaksi osumaa ja 3-2-johtomaalin Pärssinen. Jokaisen maalin järjestelijänä kunnostautui Goren, jolle tosin merkittiin vain kaksi syöttöpistettä. Erityisesti kanukkikaksikko hääräsi vaarallisesti kiekollisena Gorenin hallitessa kulmavääntöjä ja Espositon väläytellessä jälleen nopeuttaan. Esposito murtautui kertaalleen läpiajoon, mutta Kerho-vahti Anssi Pesonen torjui räpyläpuolelle suuntautuneen rystynoston.

Seuraavaksi ehein troikka oli odotetusti Pöyhönen - Paakkolanvaara - Isomäki, joka esitti jo varsin valmiin näköistä kiekollista peliä. Ryan O'Marra (laidoillaan Immonen ja Kauppila) esiintyi myös pirteästi kaksi erää väläytellen fyysisyyttä, näppäriä aloituksia ja vähän kiekollisiakin taitoja, kunnes ei jostain syystä ilmestynyt kolmanteen erään.

Ulkomaalaisnelikon vahvan panoksen täydensi Danny Richmond, jonka monipuolista peliä on ilo seurata. Liikkuminen, syöttäminen, laukaus, hyökkäysten tukeminen ja puolustaminen - paketti on kunnossa.

5vs3-ylivoimalla mukavaa oli nähdä ns. noppavitos-kuvion paluu Pelicansin fläppitaululle. Kuvion ansiosta Juha-Pekka Pietilä saikin välittömästi pari-kolme unelmatonttia, pyssy oli toistaiseksi hehtaariasetuksissa.

Maalilla Joonas Kuuselan piikkiin ei voi maaleista paljoa laskea. Tuomas Santavuori aloitti maalinteon ensimmäisellä minuutilla noustuaan röyhkeästi maalin takaa. Toisessa maalissa piskuinen pelinrakentaja Robert Leino lävisti syötöllään Pelicansin alivoimanelikon, ja Kuuselan valmistauduttua torjuntaan oli painottomalta puolelta nousseen Juho Mielosen helppo laukoa kiekko b-pisteeltä liki tyhjään maaliin. HPK:n kolmas maali oli Rendulicin ohjaus viivakudista aivan maalin edessä.

40 minuutin ihan pirteän ja ajoittain hyvänkin kiekollisen pelaamisen jälkeen kolmannessa erässä Pelicansin peli suli lukuisiin jäähyihin. Voittomaalikisassa Pelicansilta yrittivät Antti Ylönen, Goren, Esposito sekä Richmond, joista Goren ampui plekseihin ja muiden yritykset jäivät Pesosen suojiin.

Pärssinen - Esposito - Goren
Pöyhönen - Paakkolanvaara - Isomäki
Immonen - O'Marra - J. Kauppila (3. erä Tavi - Immonen - Kauppila)
Tavi - Iivari - Koivisto (3. erä Ritamäki - Iivari - Koivisto)

Ylönen - Seikola
Korpikari - Latvala
Richmond - Pietilä
S. Kauppila - Ritamäki (h)

Kuusela
Myllyniemi

10Elo/12Off

Toisen treeniviikon krouvissa

Pitsiturnaus on läpsytelty, kuntotestit testattu ja Amerikan ihmeet saapuneet. Toipilaita lukuun ottamatta joukkue alkaa olla formussa ja pelaaja riittää harjoituksissa viiteen kentälliseen. Aina mielenkiintoiset pelinumerotkin ovat jo selvillä.

27 Pärssinen - 7 Esposito - 37 Goren
40 Ylönen - 22 Seikola

39 Pöyhönen - 20 Paakkolanvaara - 61 Isomäki
2 Korpikari - 26 Latvala

23 Immonen - 42 O'Marra - 30 J. Kauppila
36 Richmond - 5 Pietilä

24 Tavi - 9 Mustonen - 88 Koivisto
xx S. Kauppila - 43 Jaatinen

38 Myllyniemi
33 Kuusela
(Hovinen)

Muut: Ritamäki, Iivari, Tallberg(?), Pikkarainen, Jormakka, A. Tyrväinen

Uusien pelaajien määrä (tummennetut) on kyllä taas tolkuton. Kokoonpanon yllättävimmät ratkaisut tällä erää ovat Danny Richmondin istuttaminen Pietilän pakkipariksi ja kolmosen sentteritroikka O'Marran johdolla. Antti Ylöselle, Suikkasen luottomiehelle jo Kajaanin ajoilta, tarjotaan isoa näyttöpaikkaa, näinköhän pohjoisen teletappi pystyy saappaat täyttämään. Jarkko Immonen ja Jari Kauppila ovat nykyisistä senttereistä ehkä ne luontevimmat laitahyökkääjät, ja kasassa on kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen viisikko.

Ensivaikutelma Richmondista on lupaava. Miehen mitoissa oleva jenkki vaikuttaa erittäin monipuoliselta ja näppärältä paketilta, jolla kaikki tarvittavat perustaidot ovat teknisesti kunnossa. Laukaus lähtee ainakin lyöntimallisena terävästi ja kiekonkäsittely on pehmeää. Vielä näitäkin isompi plussa tuntuu olevan ketterä luistelu, tuoden paikoin mieleen jopa Bobi Koivusen, mikä on puolustajan kohdalla melkoinen ansio. Peleissä tarkasteltaviksi jäävät vielä pelinluku ja fyysinen puoli.

Angelo Espositon kohdalla huhuttiin eilen isommastakin loukkaantumisesta, mutta ankka ammuttiin tänään ilmasta "Espon" vetäessä täysipainoiset aamuharjoitukset pari tuntia sitten. Pelipaikan suhteen Suikkanen on tehnyt jämäkän ratkaisun ja istuttanut kanadalaisen muitta mutkitta ykkösketjun keskelle juuri sille paikalle, jonka tällaisen profiilin ja taustan omaava pelaaja tarvitseekin. Vierellä Lee Goren vaikuttaa jo vähäisenkin jäätuntuman perusteella pelottavan varmalta tapaukselta ja kantaa todetusti ykkösratkaisijan viittaa, ainakin toistaiseksi.

Viime viikolla nimitin nelospakkiparin pientä tappia ex-Peliitta Antti Kauppilaksi, joka on kuitenkin tätä nykyä Allsvenskanissa pelaavan Asplövenin miehiä. Kyseessä on silti Kauppila, nimittäin Kärppä-taustainen 17-vuotias Sebastian Kauppila (177cm, 74kg), joka ansaitseekin tässä vaiheessa pienen esittelyn. Puolessatoista vuodessa aladivareista Pelicansin liigarinkiin on vakuuttavan nopeaa toimintaa. Jalat käyvät pikkumiehellä jokaiseen tarvittavaan suuntaan, mutta muuten kyseessä on vielä puhtaasti projektipelaaja.

18Hei/12Off

Hampaaton kanukki ilmestyi Lee Gorenin hahmossa

Vihdoin viime perjantaina Pelicans astui ulos bunkkeristaan tiedottamaan kaivattuja pelaajauutisia, ja mikä on astuessa, kun tarjolla on Lee Gorenin tasoinen pelaaja. Ristiriitaisuuksien mies, voisi joku sanoa. Winnipegin kasvatti on myös toistaiseksi joukkueen isoin tähti.

Näin lähetetään terveiset Halosen Tarjalle ja muille naisjääkiekon ystäville kanadalaiseen tapaan. Kyseisellä kaudella Goren ehti pelata loisteliaan alkukauden Tapparassa, flopata Färjestadissa (kuvassa), käskeä erästä Färjestadin fania painumaan helvettiin ja siirtyä vielä loppukaudeksi Berniin, iskien 6 pudotuspeliottelussa tehot 4+2.

34-vuotiaana tehot ovat yhä tallella: menneellä kaudella Skellefteåssa yhteensä 65 ottelua tehoin 16+36=52.

Ison egon karaktääripelaajia on Pelicansissa viime aikoina riittänyt. Siitä kiitos jälleen kerran Kai Suikkaselle, jolla on ilmiömäinen kyky antaa vähän vaikeille, mutta taitaville pelaajille sopivasti kuria ja vapauksia. Ei ole syytä olettaa, etteikö suorasukainen ja rehellinen valmennustyyli toimisi myös tässä tapauksessa. Tähtistatuksensa lisäksi Goren on myös Pelicansin historian ensimmäinen ehta hampaaton kanukki, joka raivaa metsurimaisin ottein kiekot maaliin ja tarvittaessa vastustajat kanveesiin, olematta kuitenkaan mikään puukäsi pelinrakentelussa. Aikoinaan rapakuntoisesta Shayne Toporowskista ei tähän ollut, Justin Hodgman taas oli luonteeltaan enemmän taiteilija. Oikeastaan lähimmäksi kyseistä termiä ovatkin lähihistoriassa päässeet tshekit Valek ja Vopat.

Mielenkiintoa liittyy myös Gorenin pelipaikkaan. Pelicans ei uutisessaan ottanut kantaa asiaan ja kansainvälisissä tietokannoissa positioksi on merkitty oikea laita/sentteri. Viime kaudella Skellefteåssa Goren ehti kokeilla kaikkia hyökkääjän tontteja, pelaten alkukauden pääsääntöisesti oikeassa laidassa ja kauden puolivälistä loppuun keskellä. Seurajohtoa voikin taas onnitella monipuolisesta ja laadukkaasta hankinnasta, vaikka mitään kehittyvää nuorukaista ei tällä erää haaviin saatukaan. Ruotsin ja Sveitsin mestaruuden kertaalleen voittanut Goren on ollut tehokas liki joukkueessa kuin joukkueessa Euroopan vuosinaan, ja ammattilaisuralta löytyy myös 111 playoffs-ottelua tehoin 37+31=68.

Toisaalta seuratkin ovat vaihtuneet tiuhaan - kahden vuoden projekteihin mies ei ole sitoutunut.

Mikä on pelipaikka? Onko fysiikka kunnossa ja riittääkö luisteluvoima? Pelaako joukkueelle? Siitä saadaan esimakua tasan kuukauden päästä Lappeenrannan turnauksessa, jossa Pelicans pelaa syksyn ensimmäiset täysimittaiset harjoituspelinsä. Lee muuten tekaisi liigauransa avausmaalin syksyllä 2009 juuri Pelicansia vastaan Tommi Nikkilän selän taakse.

Hampaaton kanukki reilussa minuutissa:

"Sickest dive ever"

Lee Goren vs. Andreas Pihl

Ensimmäinen maali Färjestadissa

Tagged as: No Comments