1Hei/15Off

Pelicansin identiteetti kannesta kanteen

Identiteetti01072015

Identiteetti - onko Pelicansilla sitä lainkaan? On, kun riittävän tarkasti etsii.

Kuten Kiekkokaupungissa on jo tiedostettukin, ei Pelicansilla ole kirjaimellista pelillistä identiteettiä. Alla olevassa analyysissä Pelicansin "geneettinen perimä" kantaa mukanaan enemmänkin joukkueen rakentamiseen liittyviä elementtejä. Niidenkin tiedostaminen on kuitenkin tärkeää.

 

1) Vahvan valmennuksen ja valmennuskulttuurin seura

Kuten keväällä totesin, tarvitsee Pelicans menestyäkseen meritoituneen ja valmiiksi osaavan valmentajan. Heitä ovat edustaneet Kari Eloranta, Hannu Aravirta, (Kari Jalonen), Kai Suikkanen ja toivottavasti nyt myös Petri Matikainen.

Seura on tullut tunnetuksi luotosta ja kärsivällisyydestä valmentajiaan kohtaan, mikä on äärimmäisen hyvä ja rakentava ominaisuus. Syystä tai toisesta tulosta syntyy kuitenkin vain selkeästi meritoituneiden ja uskottavien päävalmentajien johdolla. Toisaalta valmennukseen panostaminen on lähes aina seurajohdolta hyvä ratkaisu, silloin rajallisestakin pelaajamateriaalista saadaan todennäköisemmin paras irti.

Jostain syystä nimettömämmät käskijät ovat kerta toisensa jälkeen epäonnistuneet. He ovat joutuneet huippuluokan edeltäjiensä jälkeen kovaan paikkaan (Petteri Hirvonen, Mika Toivola), tai muuten vain vaikeaan tilanteeseen (Matikainen kaudella 04/05, Jami Kauppi, Tomi Lämsä). Yhdenkään ennakkoon keskivertovalmentajan kanssa Pelicans ei ole aidosti menestynyt.

2) Harmoninen joukkue

Erityisesti Kari Elorannan valmennustyyli loi pohjaa sille, että aina menestyessään Pelicans on ollut erittäin harmoninen ja tasapainoinen joukkue. Se tosin on voittaville joukkueille yhteistä muutenkin. Joukkue on ollut mieluummin tylsästi jauhava kone kuin räiskyvä viihdepläjäys - sama on jossain määrin pätenyt myös johtaviin pelaajiin.

Lisäksi joukkue on koottu johdonmukaisesti ilman suuria heikkouksia, tasaisen hyväksi. Roolinsa ovat tienneet niin ykkös-kakkosketjun tuloksentekijät kuin nelosketjun duunaritkin. Tästä harmoniasta hyvinä esimerkkeinä ovat erityisesti kausien 01/02 ja 07/08 joukkueet.

3) Kiekollisen taidon ja fyysisen kovuuden yhdistelmä

Pelicans ei lokeroidu kumpaankaan ääripäähän, vaan on parhaimmillaan yhdistellyt taidokkaasti kiekollista taitoa ja fyysistä kovuutta. Kavahdan aina, kun Pelicansin tulevaisuutta maalaillaan "aktiivisen, fyysisen ja ilkeän" jääkiekon varaan. Pelicans ei ole koskaan - korostan koskaan - menestynyt, kun se on niin sanotusti mennyt peliin fyysisyys edellä ja ripotellut vain mausteeksi kiekollista osaamista (lue: Hirvosen, Toivolan ja Lämsän aika). Kun taas toisin päin; aina kun Pelicans on menestynyt, se on heittäytynyt peliin kiekollisesti taitavana ja yhtenäisenä joukkueena, joka tuo mukanaan kaukaloon myös fyysisen särmän erityisesti neloskentällisen toimesta.

Mihinpä taitopelaajat tyyliään muuttaisivat valmennuksen juhlapuheista huolimatta - fyysisyys perustuu jatkossakin muutamaan täsmäpelaajaan a la Vartiainen, Tyrväinen ja kumppanit.

4) Hyvään ykkösmaalivahtiin nojaava

Maalivahdin merkitys kuulostaa kliseeltä, mutta toisaalta Pelicansilla alkaa olla kohta jo kymmenen vuoden perinne hyvistä ykkösmaalivahdeista: Antti Niemi, Tommi Nikkilä, Niko Hovinen, Jere Myllyniemi, Janne Juvonen... Keskikastin seuraksi maalivahtiosasto on hoidettu hyvin, isommista seuroista tällä saralla ovat toistuvasti loistaneet esimerkiksi Lukko, varauksin myös JYP. Raha ei kuitenkaan takaa huippuluokan maalivahtipeliä ja -valmennusta, kuten esimerkiksi HIFK:n ja aiemmin Jokereiden ailahtelevuus osoitti.

Suomeksi sanottuna Pelicans on melko harvoin kaatunut maalivahtiinsa. Koko joukkuetta kannattelevan maalivahdin rooli ei Pelicansissa ole katsonut ikää, vaan saappaita ovat vuorotellen täyttäneet parikymppiset tulokkaat ja kolmekymppiset veteraanit.

5) Kaksi tasavahvaa hyökkäysketjua

Tässä suhteessa hyökkäys ja puolustus kulkevat käsi kädessä: jos mielit menestyä, on kokoonpanosta löydettävä riittävän laadukkaat pelaajat kahteen ensimmäiseen kentälliseen. Nämä ketjut kantavat päävastuun pisteidenteosta ja ylivoimapelaamisesta. Homma on helpommin sanottu kuin tehty, mutta ehkä paras esimerkki tästä kaavasta oli kauden 07/08 kuusikko Jantunen - Loppi - Sopanen, Je Saarinen - Koivunen - Santavuori.

Siihen maailman aikaan nämä olivat kaksi erinomaista ketjua, mutta vain Jantunen ja Koivunen edustivat kokenutta kaartia, loput neljä olivat vasta nousevia kykyjä ja siten palkkakustannuksiltaan maltillisia. Pelitaidoiltaan ketjut olivat silti hyvää tasoa SM-liigaan, eikä hyvin pärjännyt joukkue ollut yhden hyökkääjän tai hyökkäysketjun varassa.

6) Kaksi vahvaa puolustajaparia

Kaavaa voisi luonnehtia koodilla "4+4". Hyökkäyksen tapaan tarvitaan kaksi luottoparia, jotka urakoivat isoimmat peliminuutit laadukkaasti ylivoimat mukaan lukien. Silloin tinkiä voidaan lopuista neljästä puolustajasta, joihin Pelicans ei voi panostaa yhtä paljon kuin rikkaimmat seurat.

Puolustamisen historia Pelicansissa kiteytyy luonnollisesti Jan Latvalan ympärille. Hän on nimittäin ollut mukana kaikissa kolmessa parhaassa puolustajanelikossa: kaudella 01/02 mukana myös Niskanen, Koskinen ja Laitinen, kaudella 07/08 Suhonen, Forsström ja Jalvanti, sekä kaudella 11/12 Järvinen, Seikola ja Jalvanti/Marttinen. Yhteistä näille on se, että kärkinelikossa myös ns. puukätisten vasempien puolustajien taidot riittivät varsin mallikkaaseen kahden suunnan peliin. Toki näinä kausina asiaa auttoi myös hyvä pelitapa ja hyviä puolustajia riitti myös kolmospariin, mutta absoluuttisestikin koossa oli varmasti parhaat kaksi ensimmäistä pakkiparia.

7) Sopiva fyysinen kovuus

Kuten jo aiemmin todettiin, lahtelaiseen jääkiekkoon kuuluu myös fyysinen särmä, mutta vain sopivassa määriin. Totaalifyysisen jääkiekon märkiä päiväunia on muutaman kerran yritetty toteuttaa huonolla menestyksellä, mutta osana muuten toimivaa joukkuetta nelosketju on ajoittain pystynyt aidosti auttamaan joukkuetta. Parhaana esimerkkinä tästä oli luonnollisesti ketju Sihvonen - Heino - Komarov, jollaista parempaa Pelicansissa ei välttämättä nähdä enää koskaan. Varsinkin kotiotteluissa ketju marssitettiin usein jopa avauskentälliseen varmistamaan hyvän startin otteluun.

Kolmikon erityinen arvo tulikin esiin siinä, että hetkittäin se pystyi nopeudellaan ja voimallaan ottamaan muun joukkueen reppuselkään, jos muiden ketjujen "taitopelaaminen" sakkasi. Fyysisen elementtinsä lisäksi nämä nelosketjun rouhijat oppivat kuitenkin myös lukemaan tilanteita ja jättämään ylilyönnit tekemättä silloin, kun siihen ei ollut varaa tai tarvetta. Uuden ajan vastineena nelosketjuna voisi pelata esimerkiksi kolmikko Vartiainen - Pöyhönen - Ritamäki.

8) Isku Areenan kaukalo

Viime vuosina Isku Areenan kaukalo on jäänyt Liigan pienimpien joukkoon, ellei jopa pienimmäksi. Tarkat mitat taisivat olla 58 x 28 metriä. Ainakin SaiPa ja Lukko ovat olleet joukkueita, jotka ovat olleet säännönmukaisesti suurissa vaikeuksissa Lahdessa. Pieni kaukalo voi tuoda Pelicansille edes hieman kilpailuetua puhtaasti siitä syystä, että muut joukkueet tottuvat pelaamaan isommissa askeissa.

Se lisää intensiteettiä, mutta vaatii myös kotijoukkueelta taidokasta kiekollista peliä, sillä pienempi tila on myös vierasjoukkueelle parempi mahdollisuus sumputtamiseen. Kausien 07/08 ja 11/12 joukkueille tilanne sopi kuin nakutettu: vierasjoukkueet olivat helisemässä, kun Pelicans liikutti kiekkoa lavasta lapaan, mutta loi alempien ketjujensa toimesta myös pienen boksin fyysisen pelotteen. Vierasjoukkueet kohtasivat Isku Areenalla erittäin monipuolisen haasteen.

Usein Pelicansin kiekollinen peli tuntuu kuitenkin raikastuvan isommissa vieraskaukaloissa. Tulevaisuudessa kannattaa miettiä, olisiko metrin-kaksi leveämpi kaukalo sittenkin parempi Sopasen, Hakulisen ja Björnisen kaltaisille pelaajille?

9) Suomalaisuus

Kautta liiga-ajan Pelicansin kotimaisuusaste on tuntunut olevan keskimääräistä korkeampaa luokkaa. Siitä kertovat myös aiemmissa kohdissa luetellut avainpelaajat, joiden joukosta ei juuri ulkomaalaisia löydä. Erityisesti kotimaisuuteen panostettiin vuosina 2000-2002 ja 2006-2010, jolloin joukkue oli kauden alkaessa jopa 100-prosenttisesti kotimainen. Tosin viime vuosikymmenellä Lahdessa päästiin nauttimaan poikkeuksellisen suuresta määrästä kovan luokan paluumuuttajia a la Koivunen, Kakko ja Jantunen, mikä tarjosi tähän eräänlaisen oikopolun.

Asian opetus on se, että menestymiseen tarvitaan useampikin laadukas kotimainen ykkös-kakkoskentän pelaaja, ja näitä hankintoja on tehtävä toistuvasti. Esimerkiksi JYPin ja KalPan johdonmukainen nousu mitalipeleihin noin vuosina 2006-2009 tuntui perustuvan tähän metodiin. Myös ulkomaisia pelaajia on luonnollisesti hankittava, mutta harvoin heidän ympärilleen rakennetaan pikkurahalla menestyvää tai ainakaan pitkään koossa pysyvää joukkuetta.

 

= Mitä tämä tarkoittaa nykyhetken kannalta?

Identiteetti, hatarakin sellainen, pitää pystyä sopivalla tavalla päivittämään nykyhetkeen. Kaikki 10-15 vuoden takaiset menestystekijät eivät enää päde. Valmennuksen ja maalivahtipelin suhteen Pelicans on oikealla tiellä. Kiinni kannattanee myös pitää kotimaisuusasteesta ja sopivasta, lahtelaiskiekkoiluun kuuluvasta fyysisestä särmästä - silloin kotiyleisön täysi tuki voidaan parhaiten saada joukkueen taakse. Kiristyvä taloudellinen ja kilpailullinen tilanne vaikeuttaa kuitenkin kahden laadukkaan kentällisen rakentamista ja hyvien kotimaisten pelaajien hankintaa.

Keskisuurena seurana Pelicans tarvitseekin edelleen pelaajien kehitystä isompiin saappaisiin, tällä hetkellä tätä nousevien kykyjen kategoriaa voisivat edustaa esimerkiksi Anrei Hakulinen, Antti Jaatinen ja Ben Blood, unohtamatta tietenkään A-nuorista nostettuja junioreita. Se, mistä historiaan peilaten voidaan tinkiä, on tähtiluokan huipputaidosta, kolmoskentällisestä ja kakkosmaalivahdista. Osin se on pakon sanelemaakin, mutta osin myös harkinnanvaraista resurssien käyttöä.

Ideologisella tasolla taas moni haluaa nähdä kaukalossa räiskyntää ja kuohuntaa, mutta keskimäärin Pelicans on pärjännyt parhaiten tasaisen hyvänä, hieman tylsänäkin joukkueena - silloin pelaaminen on yleensä organisoidumpaa ja tehokkaampaa. Poikkeuksena oli jackpot-kausi 11/12, jolloin Pelicans oli kaikilla mittareilla huippuluokkaa. Sellaisia vastaan tulee kuitenkin vain kerran 10-30 vuodessa ja valitettavasti sen suonenvedon varaan ei voida rakentaa identiteettiä, vaikka osa menestymisen "geeniperimästä" toteutui silloinkin.

 

Edellinen kirjoitus >> Päivitys 348: 10 aihetta, jotka jäivät pöytälaatikkoon

22Huh/15Off

Tuleeko Pelicansista nyt pahojen poikien joukkue?

Pelicans22042015

Moni hihkaisi innoissaan Pelicansin julkistaessa Petri Matikaisen ja Pasi Nurmisen valmentajasopimukset, eikä suotta. Management by Perkele -kaksikko tuo joukkueeseen vähintäänkin kuria ja ryhtiä.

Uutta, ilkeämpää ja fyysisempää Pelicansia on muutama edeltävä päävalmentaja lupaillut lähinnä surkuhupaisin tuloksin. Jotain viitteitä tähän suuntaan jälleen saatiin, kun ensimmäisten joukossa sopimuksilla kiinnitettiin kaapinkokoiset puolustajat Ben Blood ja Stefan Lassen. Jos kohta kaksikko ei edustakaan aivan ns. lihapääosastoa, niin he ovat jonkinlainen linjaveto siihen, mitä puutteita valmennusjohto puolustuksessa näki: tarvittiin lisää ulottuvuutta ja massaa.

Myös asennepuolella nähtäneen muutos haparoineesta yrittämisestä todelliseen spartalaiseen pelaamiseen, jossa tilanteet taklauksia myöten pelataan loppuun asti, kroppaa uhrataan kiekon eteen ja tungetaan kiekon kanssa pelirohkeasti ahtaisiinkin väleihin. Ne ovat voittavan joukkueen tukipilareita.

Fyysisen elementin kärjen muodostavat suvereenisti Taavi Vartiainen ja Juhani Tyrväinen. Harjoitusotteluissa voidaan jälleen nähdä kuohuttaviakin tilanteita, jopa joukkotappeluita, kun kesän aikana kerääntyneitä höyryjä päästellään pihalle ja koko joukkue pyrkii voittamaan kotiyleisön puolelleen.

Mutta onko Pelicansilta syytä odottaa fyysistä dominanssia ensi kauden Liigassa? Tuskinpa.

Looginen jatkokysymys asiaan on se, että mikä rooli fyysisyydellä ylipäätään nykyjääkiekossa on. Kun katsotaan Pelicansin viimeistä kymmentä vuotta, niin joukkueella on perimässään varsin terävä fyysinen särmä. Käytännössä aina mukana on ollut Kari Sihvosen, Ilkka Pikkaraisen ja Tyrväisten veljesten kaltaisia pelotteita, mutta on eri asia pelata ylikorostuneen fyysisesti kuin voittaa pelejä.

Silloin kun Pelicans on menestynyt, fyysinen särmä on nidottu luontevaksi osaksi muuten toimivaa joukkuetta ja pelin rakennetta. Parhaimmillaan tämä esiintyi ehkä ketjun Sihvonen - Heino - Komarov muodossa, joka hetkittäin nousi myös kiekollisessa pelissä joukkueen liideriksi. Mentiin peli edellä, mutta käytettiin fyysisyyttä järkevän tehokkaasti vastustajaa horjuttaen ja heille jäähyjäkin hankkien.

Taklaamista ja tappelemista (omien puolustamiseksi) ei sentään, luoja paratkoon, pidä koskaan jääkiekossa unohtaa, mutta inhottavaksi kotijoukkueeksi ei tänä päivänä voi ryhtyä päättämällä ylimalkaisesti, että nyt taklataan ja ollaan inhottavia. Siinäkin on käytettävä peliälyä: Onko taklauksella mahdollisuus kiekonriistoon? Auttaako vai haittaako taklaus viisikkon puolustuspeliä? Keihin vastustajan pelaajiin taklaukset kannattaa ensisijaisesti keskittää?

Näitä asioita joukkueen sisällä luultavasti enemmän pyöritellään, ja kokeneena päävalmentajana Petri Matikainen osannee tehdä sopivan linjavedon tarpeellisen ja tarpeettoman fyysisyyden välillä. Julkisuuteen annettavat lausunnot ovat kokonaan toinen maailma, lähinnä tuotteen markkinointia.

Useimmiten joukkuetta eniten hyödyttävä fyysisyys onkin Jan Latvalan ja Henri Heinon edustama väkevä ja konemainen kaksinkamppailujen voittaminen hyvällä prosentilla.

Se on taklaamiseen ja tappeluihin verrattuna aavistuksen tylsää, mutta voittaminen ei ole tylsää.

 

Edellinen kirjoitus >> Ja Pelicansin sentteriehdokkaat ovat…

22Syy/14Off

Taavi Vartiainen – ryhdy kulttipelaajaksi!

Taavi05092014Näkemys siitä, miten yhden yksilön tulisi ottaa tulevaisuus vastaan.

Pelicansin viisitoistavuotisen liigataipaleen aikana on tullut ja mennyt lukemattomia pelaajia - osa ikuisesti muistoihin jääviä ja osa sellaisia, jotka haluaisi mieluummin unohtaa. Näissä sadoissa uratarinoissa ja kohtaloissa täytyy olla jokin opetus. Se on lahjakkuuden opetus.

Yksi niistä opetuksista pätee vähitellen liigajoukkueessa tutuksi tulevaan laitahyökkääjään numero 81, Taavi Vartiaiseen. Pelicansin liigarinkiin nostamista neljästä A-nuorten hyökkääjästä Vartiainen on 20-vuotiaana vanhin. Selvää on se, että hän tuskin on se käsistään taitavin tai kiekollisesti pelälykkäin pelaaja. Eikä myöskään se paksuimmalla punakynällä merkitty talentti, mutta hänellä on silti mahdollisuus pisimpään huippu-uraan.

Se vaatii vain yhden roolin täyttämisen.

Vuosien saatossa Pelicansiin on kehkeytynyt mainio voimahyökkääjien perinne. Kari Sihvonen, Leo Komarov, Tyrväisen veljekset ja Ilkka Pikkarainen ensimmäisinä mainitakseni. Onkin ollut upeaa nähdä Vartiaisen esityksiä viime viikkojen aikana. Takuuvarma 100 prosentin panos jokaisessa vaihdossa, menoja ahtaisiin väleihin ja tökkimistä Ville Niemisen ja Eric Perrinin kaltaisten tähtipelaajien ihon alle. Se voi olla TV:lle myös ainoa vaihtoehto pelipaikan saamiseen, mutta mitä sitten.

Kärjistettynä voisi sanoa, että Taavi, unohda kiekko. Keskity kropan kokonaisvaltaiseen vahvistamiseen, keskity luistelutasapainon kehittämiseen, ota pystypaini- ja nyrkkeilytunteja, opiskele englantia. Huolla kroppaasi parhaalla mahdollisella tavalla, sillä tässä roolissa se tulee kokemaan kovia. Etsi Karran ja Leksan yhteystiedot, ja kysele vinkkejä.

Edeltäjiesi mantteli on sinulle tarjolla, jos sinusta on miestä se ottamaan. Ja se mantteli ei lainkaan kalpene ykkösketjun virtuoosien ja tuhannen pelin puolustajien rinnalla, sillä menestyvä joukkue tarvitsee kusipäitä yhtä paljon kuin professoreja. Jonain päivänä voit olla mukana palauttamassa finaaleja Isku Areenaan ja hermostuttamassa vastustajan tähtipelaajan ottamaan pelin ratkaisevan jäähyn.

Ja muistahan, Taavi, ottaa vielä Pelicansin kannattajat puolellesi. Kirjoita nimikirjoitus fanille tänään, hän taputtaa sinulle huomenna. Kiitä kannattajaryhmää vierasottelussa, he laulavat nimeäsi vielä vuosien päästä. Niin se vain menee, kun jaksaa nähdä sen pienen ylimääräisen vaivan.

Tämän syksyn aikana puhutaan vielä marginaalisesta asiasta. Mutta jos tämä tavoite kristallisoituu #81 kypärän sisällä, niin tulevaisuudessa seurauksena voi olla vielä massiivista Pelicans-historiaa. Tähänkin rooliin joillakin on lahjakkuutta ja toisilla taas ei.

Taavi, ole hiljaisten iltojen sytyttäjä. Ota sumeilematta vittupää-agitaattorin rooli, niin Lahti rakastaa sinua.

 

POHDINTA:  Jääkiekossa taklaaminen, alivoimapelaaminen ja ärsyttäminen ovat arvokkaita erityistaitoja siinä missä aloitukset, rankkarit ja lättysytötötkin. Ehkä yleisestikin junioreissa voisi jo aiemmassa vaiheessa ryhtyä koulimaan tietyntyyppisiä pelaajia määrätietoisesti "nelosketjun rooleihin" Liigaan?

 

Edellinen kirjoitus >> Taavi Vartiainen – ryhdy kulttipelaajaksi!

10Mar/11Off

Sihvosen lähtö ja muut lyhyet, viikko 45

Kari Sihvonen - viimeinen mohikaani. Ex-pelikaanit maailmalla. Kaukaloväkivaltaa kukkahattutädeille.

Kaiken on joskus tultava päätökseen. Torstaiaamu tuprutti kylmästi ensilumet sisään tupaan, kun toistaiseksi päätökseen tuli Kari Sihvosen ura Pelicans-paidassa. Väistämätön uutinen ennen pitkää, mutta ei kai näihin ikinä totu. Eikä pidäkään tottua. Hullu-Kari oli yksi yleisön ja myös tämän kirjoittajan suosikeista.

Sihvosen tie lähti Haukiputaan (hieman Oulusta pohjoiseen) Ahmoista vuodeksi Ässien ja kahdeksi kaudeksi Bluesin junioreihin, kunnes tuli siirto Lahteen. Kausi 2003-2004 kului vielä A-junioreiden SM-sarjassa, mutta vakiopaikka liigamiehistössä aukeni, kuinkas muutenkaan kuin Petri Matikaisen komppaniassa vuosikertaa 2004-2005. Tähän päivään mennessä tilille onkin kertynyt Pelicansissa 381 liigaottelua, tehot 34+51=85 ja 763 jäähyminuuttia, pudotuspeleissä 25 ott. 3+7=10 86min.

Valitettavasti parin viime kauden aikana Karran rooli kuihtui olemattomiin. Vielä legendaarisen Sihvonen-Heino-Komarov-kolmikon aikoihin Sihvonen kuului luottopelaajiin, eikä Hannu Aravirta epäröinyt tarvittaessa usuttaa ajokoiraansa kentälle hämmentämään, mikäli ottelun kulku sitä vaati. Parhaina päivinään edellä mainittu kolmikko myös johti koko joukkueen hyökkäyspelaamista armottomalla luistelu- ja fyysisellä voimallaan.

Sitten olivat ne hölmöilyt. Yleisö rakasti (tai vihasi) Sihvosen pelityyliä, mutta maine kasvoi myös tuomareiden silmissä. Lukuisten "viiskakskymppisten" myötä pelityyli rauhoittui, tai sitä oli rauhoitettava. Viimeiset pari vuotta Karra oli kuin varjo entisestään. Sikäli aika on ehkä myös hieman kullannut muistoja. Taklaukset, torikokoukset, yllättävät kiekolliset ratkaisut... kaikki vähenivät aivan minimiin. Jäljellä oli enää peruspelaaja Sihvonen.

Menestyminen vaatii veronsa. Jos Kai Suikkanen haluaa eroon Sihvosesta tai Blomqvistista, niin siten on tapahduttava. Muutama piikikäs kommentti voi lentää seuran toimistolle päin, mutta kukaan ei kyseenalaista Suikkasen tahtoa. Tämän tyyppiset pelaajat tuntuvat muutenkin katoavan SM-liigasta, kuten taklaaminen ja tappelut ylipäätään. Monesti puhutaan kuinka olisi mukavaa nähdä enemmän viihdettä kentällä, ja seuraavassa sivulauseessa todetaan miten ahtaalle kilpaurheilun menestymisen pakko on viihteen ajanut. Lahtelaisyleisö on ollut onnekas saadessaan todistaa Sami Heleniuksen, Karra Sihvosen, Leksa Komarovin ja Antti Tyrväisen kaltaisten pelaajien edesottamuksia. Se on yksi iso luku nuoren seuran liigahistoriassa.

Sinne meni Pelicansin viimeinen mohikaani ja hemmetti soikoon vielä Kerhoon. Jos tämä on keino saada paikalliskamppailun jännitettä niin sen täytyy olla sairasta pilaa. Onneksi nyt puhutaan vasta 28-vuotiaasta pelaajasta. Eräs toinenkin suunnilleen samanikäinen kohupelaaja käväisi äskettäin HPK:ssa ja teki entistä ehompana paluun turkoosipaitaan. Ehkä joku toinen kausi, joku toinen valmentaja, ja kotiyleisölleen näytönhaluja uhkuva #28.

Mohikaanin paluuta odotellessa. Uuh Kari Kari!

- - -

Monta muutakin entistä pelikaania on ehtinyt vuosien varrella lentämään maailmalle. Tässä lista tämän kauden suorituksista ja muutama joiden lentoreitti on toistaiseksi hämän peitossa. (tilastot www.eliteprospects.com)

Pohjois-Amerikka

Antti Niemi, San Jose Sharks - 9 ott. 89,90 %, 2,96 pmo

Antti Tyrväinen, Oklahoma City Barons (AHL) - 7 ott. 0+1=1 2min

KHL

Juhamatti Aaltonen, Magnitogorsk - 20 ott. 9+5=14 6min

Leo Komarov, OHK Dynamo Moskova - 19 ott. 4+7=11 26min

Anssi Salmela, Avangard Omsk - 9 ott. 2+0=2 10min

Jakub Sindel, Dinamo Riga - 11 ott. 1+0=1 6min

Karri Rämö, Avangard Omsk - 21 ott. 92,90 %, 1,88 pmo

Allsvenskan

Jari Kauppila, Tingsryd - 17 ott. 0+4=4 18min

Juha Uotila, Oskarshamn - 19 ott. 3+0=3 24min

Saksa

Mike York, Iserlohn Roosters -18 ott. 4+6=10 16min

Tshekki (2. sarjataso)

Dwight Helminen, Chomutov - 19 ott. 4+11=15 6min

Tanska

Lou Dickenson, Aalborg - 17 ott. 6+11=17 12min

Tommi Nikkilä, Esbjerg - 3 ott. 88, 90 %, 3,04 pmo (tryout ilmeisesti päättynyt)

Ranska

Toni Koivunen, Morzine-Avoriaz - 8 ott. 4+5=9  2min

Italia

Markku Tähtinen, Alleghe - 12 ott. 4+6=10 6min

Jani Forsström, Alleghe - 14 ott. 2+6=8 8min

Valko-Venäjä

Niko Tuhkanen, Neman Grodno - 7 ott. 0+2=2 6min

 

Samuli Suhonen päätti viime kautensa Italian Bolzanossa, mutta nykyisestä sijainnista ei ole tietoa.

Evan Schwabe niin sanotusti dominoi viime kaudella eksoottisessa yhdeksän joukkueen Notekeu Hockey Leaguessa pussittamalla 12 ottelussa tehot 32+28=60 sarjan neljänä viime vuonna voittaneen Assiniboia Rebelsin paidassa, jonne siirtyi pelattuaan syksyllä yhdeksän ottelua Ruotsin 3. sarjatasolla. Tältä kaudelta tiedot puuttuvat.

Ruotsin 3. sarjatasolla edusti viime kaudella myös Karo Koivunen, joka tilastoi Asplövenissä mukavat 12+42=54 38 runkosarjan ottelussa ja 10:ssä nousukarsinnan ottelussa 1+4=5.

- - -

Mitenkäs se menikään se katugallupien kaukaloväkivalta? Alla olevassa videossa sitä todellista kaukaloväkivaltaa Ruotsista, kun Linköpingin Sebastian Karlssonin hartia tavoittaa Frölundan Magnus Kahnbergin pään.

Tästä teosta Elitserien langetti Karlssonille 14 ottelun pelikiellon, aivan kuten oikeasti törkeästä tempusta kuuluukin. SM-liigassakin tästä olisi varmaan saanut jo 5 tai jopa 6 ottelun penaltin kun taklattava sentään jäi jäähän makaamaan ja loukkaantui ihan oikeasti.

Olisiko ns. gooneja, eli tappelijoita, kokoonpanossa mukana pitämällä voitu välttää tämä tapahtuma tai oliko kyseisillä joukkueilla tuossa ottelussa sen alan miehiä, mene ja tiedä. Ainakin se voisi aiheuttaa sen, että pelaajat Karlsson mukaanlukien miettisivät sekunnin murto-osan pidempään rumimpia taklausyrityksiään, kun tiedossa olisi että sen jälkeen tilien tasaus tulisi vastustajan paljaiden nyrkkien muodossa.

Mutta sehän olisi sitä väkivaltaa, vai mitä päiviräsäset, Jukka-Pekka Vuorinen, supertoimittaja Wesa Koistinen ja 500 äänioikeutettua kansalaista?

http://www.youtube.com/watch?v=iy72zvtKNeo

Iltasanomat: Sebastian Karlssonille 14 ottelun pelikielto

 

25Lok/11Off

Vastine Lintner-kirjoituksen kritiikkiin

Tämän päiväinen Richard Lintnerin kurinpitopäätöstä käsittelevä kirjoitus kirvoitti seuraavan palautteen:

Ette oo vissiin katsoneet tätä? Honkanen tuli suoraan nyrkit edellä naamaan, eikä mitään. Toisessa tilanteessa ässäpelaaja ajaa selkään. Tuomaritoiminta tässä oli alunperin ala-arvoista. Ymmärrän Lintneriä, koska jos tuomarit eivät tällaisia kitke pois, pelaajat ottavat vallan omiin käsiinsä AINA, ennemmin tai myöhemmin. Omia suojellaan ja Lintner ei joukkueen fyysisenä liiderinä oo katsonu omiin kohdistunutta sikailua läpi sormien. Pitää ottaa huomioon, että...

1. molemmilla on sama suunta ja vauhti
2. taklaus tulee sivusta, ei selästä

Lintner on huomattavasti isompi kuin Santavuori ja hyppy meni selkeästi yli rajojen. Myös kyynärpää nousee lopussa turhan ylös. Haistan blogin tuomiossa lahtelaista subjektiivisuutta, melko paljonkin. Lintner ei ole aiemmin ainakaan SM-liigassa moisiin syyllistynyt, joten tuomio on aivan oikea ja Liusjärven perusteet riittävät.

Koko hässäkän olisi varmasti voinut välttää, jos tuomarit olisivat jo aiemmin pelissä puuttuneet paremmin sikailuihin.

Ensinnäkin ottelun aikaisemmat tapahtumat ovat kurinpidollisesti täysin riippumattomia tästä tilanteesta. Tuomaritoiminta on voinut olla ala-arvoista tässä tai jopa edellisessä ottelussa, ja Lintner itse kokenut vääryyttä jossakin aikaisemmassa tilanteessa, mutta kosto motiivina ei vähennä tippaakaan teon raskauttavuutta.

Toisekseen tämä nyt nähty ei ole tapa jolla puntteja jääkiekossa tasoitetaan. Mikäli Lintner todella on joukkueensa fyysinen liideri, on hänellä varmasti myös kanttia haastaa tasoisensa vastustaja rehtiin nyrkkitappeluun - tai edes puhtaaseen kovaan taklaukseen.

Sama suunta ja vauhti, sekä taklaaminen sivusta toimivat nähdäkseni korkeintaan raskauttavina asianhaaroina. Niiden ansiosta Santavuoren pää on entistäkin paremmin Lintnerin osuttavissa, toisin kuin esimerkiksi vastakkaisesta suunnasta tulevassa avojääpommissa, missä "tähtäysaikaa" ei ole sitäkään vähää.

Kyllä, syyllisenä on SaiPan pelaaja ja uhrina ex-pelikaani lahtelaiskasvatti Tuomas Santavuori. Santavuori ja SaiPan pelien tapahtumat joukkuetta X vastaan eivät Pelicans-näkökulmasta herätä tällä hetkellä juuri mitään ajatuksia. Lisäksi kovempaa rangaistusta vaatineita löytyi hyvin nopeasti pitkä liuta muidenkin seurojen kannattajista. Pelicansin Kari Sihvonen ajoi taannoin Ässien Dan Iliakisin lähes vihannekseksi ja niin paksuja värilaseja ei olekaan että sitä temppua voisi jollain tapaa puolustella. Ei ottelun aikaisemmilla tapahtumilla, ei omilla suosikeilla, ei millään. Taklaus oli molemmissa tapauksissa yksinkertaisesti typerä ja poikkeuksellisen ruma.

Parin vuoden takaa voi kaivaa esille myös tapauksen Hirschovits vs. Osala, jossa Osala on pääsemässä lyömään kiekon tyhjään maaliin ja tämän Hirschovits pyrkii estämään kirvesiskulla Osalan käsille. Seurauksena Osalalle maalin lisäksi murtunut käsivarsi ja Hirsolle pelikieltoa 6 ottelua - aivan ansaitusti. Vai olikohan esimerkiksi Santeri Heiskanen sanonut pahasti ottelun aikana Hirsolle?

Pelaajan historiaan kajoamalla mennään jälleen lisää metsään, mutta se on oikeastaan aivan toisen keskustelun paikka se. Jossain määrin allekirjoitan jatkuvasti sikailuihin syyllistyvän pelaajan sanktiossa kiristetyn linjan, mutta linjanveto on äärimmäisen vaikeaa verrattuna puhtaasti teon perusteella sanktioimiseen ja viimeistään tekoa puolustelevana argumenttina ensikertalaisuus on kestämätön, vaikka sitä siviilimaailmassa sovelletaankin.

Vastakysymyksenä voisi heittää, että jos tästä Lintnerin taklauksesta ei tule kahta peliä enempää, niin mistä sitten? Kirvesiskuista ja polvitaklauksista on jaettu 6-10 ottelua, mutta niissä kohteena on ollut käsivarsi ja polvi. Aivotärähdykset ja pahimmassa skenaariossa selkärangan vammat ovat monta kertaa vakavampia asioita kuntoutettaviin luihin ja rustoihin nähden.

Lisää töitä Liusjärvelle?

Seuraavana vuorossa Eetu Pöysti vs. Jan Platil. Seurauksena Pöystille 5+20 minuuttia laitataklauksesta.

Kontakti itsessään on täysin puhdas, mutta Platil lyö valitettavasti päänsä laitaan ja saa aivotärähdyksen, joten mielenkiintoista on nähdä napsahtaako tästäkin sen takia pelikieltoa. Platil on kyllä hävettävän huonosti valmistautunut taklaukseen ollakseen kiekollinen puolustaja, mutta voiman suuntautuessa noinkin vahvasti laitaa kohti ja Pöystin kovasta vauhdista johtuen taitavat laitataklauksen tunnusmerkit täyttyä.

Pelikieltoa en tästä tilanteesta jakaisi. Kyseessä on, tai ainakin pitäisi olla, aivan normaali pelitilannetaklaus johon myös taklattavan pitää osata valmistautua. Korkeintaan Pöystille 1 ottelu ylikovasta vauhdista.

Kokonaan toisen keskustelun paikka on myös se epävirallinen tieto, että Liusjärvellä ei edes olisi valtuuksia tuomita yli 3 ottelun pelikieltoja, vaan ne pitäisi kierrättää jälleen kerran jonkinlaisen valiokunnan läpi.

17Lok/11Off

Kotiläksyt Stadin opintomatkasta

Hartwall Areenan lauantai-illassa nähtiin erinomaista kiekkoviihdettä, mutta monisatapäisen kannustajajoukon tuesta huolimatta Pelicans ei ollut vieläkään valmis kärkikamppailun voittamiseen. KalPalle ja Jokereille kärsityt selvät vierastappiot osoittavat, että työsarkaa riittää vielä rutkasti.

1) Pelikirja vs. pelikirja

Harjoitus- ja sarjapelien yhteismäärä lähentelee jo kolmeakymmentä, mutta Pelicansin pelisysteemi näytti sulavan käsiin ottelun loppupuolella. Turhauttava ensimmäinen erä, hermokontrollin pettäminen, puolustajien väsyminen... Paikkakin oli kyllä ehkä kovin mahdollinen - lauantai-ilta Jokereiden kotiluolassa.

Yksinyrittäminen, pitkät kuljetukset, hajanainen viisikko ja turhat kiekosta luopumiset eivät kuulu pelikirjaan. Tappioasemassa tuli kova kiire pelata ylöspäin niissäkin tilanteissa kun oma viisikko ei ollut ehtinyt organisoitua, jotta täysipainoinen laadukas hyökkääminen olisi edes mahdollista. Kun normaalisti vaihdon ollessa kesken kiekollinen puolustaja vetäytyy maalin taakse odottamaan lähti nyt syöttö hyökkääjille, jotka joutuivat alivoimaisena Jokereiden viisikkoa vastaan.

Siinä vaiheessa Pelicans ei ollut enää huipputehokkaaksi organisoitu kärkipään joukkue, vaan häntäpään ryhmien lailla perusasioihin kompasteleva remmi. Ei auta vaikka kuinka luistelet ja yrität, jos koko viisikko ei pelaa tiiviinä molempiin pelisuuntiin. Kun muistetaan vielä, että Jokereilla oli Pelicansiakin rankempi pelitahti keskiviikko-perjantai-lauantai, niin väsymyksen piikkiin tätä ei suoranaisesti voi laittaa, joskin ottelun jälkimmäisen puoliskon Pelicans joutui pelaamaan neljällä puolustajalla.

Meidän onneksi tämä ei ole häntäpään joukkueiden lailla jatkuva asiantila, vaan kovassa paikassa homma ei vain vielä pysynyt kasassa täyttä 60 minuuttia.

2) Puolustaminen vs. puolustaminen

Viidestä maalista neljässä puolustus oli enemmän tai vähemmän tuuliajolla. Latvalan pelinlukuvirhe(?), Järvisen kiertäminen kiekontavoittelutilanteessa, Marttinen ei pelannut miestään loppuun asti ja Koskirannan täysin lepsu haahuilu maalin edustalla ovat asioita, joita ei ole totuttu näkemään. Varmimmat lenkit pettivät.

3) Hermokontrolli

Kari Sihvonen hävisi agitaattoreiden kaksintaistelun, Hodgmanin peli sekosi päänaukomiseen ja touhottamiseen, Joonas Järvisen ulosajoon johtanut niitti vaikutti turhautuneen miehen kolttoselta. Viimeksi mainitun tilanteen ulosajosta voi tosin olla montaa mieltä, mutta taklaus tuli ainakin hieman myöhässä ja oma joukkue oli jo valmiiksi alivoimaisena. Joku voisi kysellä myös kovan jätkän statuksella liikkuvan Tomi Mäen munien perään; vertailun vuoksi Jyri Marttinen luisteli murtuneen leuan kanssa omin jaloin vaihtoon heti kun pipi oli sattunut.

Jarkko Ruutu hoiti oman raivostuttavan roolinsa ammattilaisen elkein. Eräänkin Ruutu-Sihvonen-kaksintaistelun jälkeen Hodgman luisteli Jokereiden vaihtoaition eteen huutamaan kurkku suorana. Normaalisti korkeintaan naurunremakalla kuitattavat kikkakolmoset horjuttivat pelikaanien mielentilaa juuri riittävästi, tai ainakaan eivät parantaneet osakkeita pelin tasoittamisessa. Ruudun teatteri oli raivostuttavaa, mutta kukapa lahtelainen ei olisi joskus hurrannut Leksa Komarovin tai Antti Tyrväisen tempuille Pelicans-paidassa. Sihvosen pitää jatkossa löytää keinot saada vastustajien pasmat sekaisin ja etu omalle joukkueelle.

Joukkue on liekeissä ja henkisesti täysillä pelissä mukana, tätä ei pidäkään liikaa suitsia. Todennäköisesti turhat särmät hioutuvat kauden edetessä pois ja keväällä nähdään paljon kärsivällisempi ja vaikeammin horjutettava Pelicans. Pinnan täytyy kestää, jotta pelisysteemi voi toimia läpi ottelun.

4) Maalivahtipeli vs. maalivahtipeli

Huippuiltanaan Niko Hovinen olisi torjunut ensimmäisen erän maaleista kaksi, jopa kolmekin, ja Pelicans olisi päässyt vierasottelun huomioiden erinomaisista asemista toiseen erään. Toki vastassa oli Filppulan ja Ridan kaltaisia hyökkääjiä, jotka ansaitsevat palkkansa maalinteosta, mutta Hovisen suoritus ei ollut maksimaalinen - kuten ei ollut Kuopiossakaan.

Puolustuskin oli maalitilanteissa tuuliajolla, eivätkä Jokerit halvalla maalejaan saaneet, mutta näissä tilanteissa voittavan maalivahdin on venyttävä ekstrasenttejä. Maajoukkuestatus ja asema kärkipään joukkueen ykkösvahtina velvoittavat vaatimustasoon. Keväällä nollapelit tapparoita ja saipoja vastaan ei enää riitä, vaan kopin on yksinkertaisesti tartuttava nimenomaan kärkijoukkueita vastaan ja erityisesti vierasotteluissa.

Painaako väsymys sittenkin hieman? Jatkossa on mielenkiintoista nähdä peluuttaako valmennus maalivahteja toisin silloin kun ottelut ovat peräkkäisinä päivinä.

14Syy/11Off

Lahen top5 (lätkä)jätkät

Tältä listalta poisjääneiden kannattaa huomisesta alkaen tehdä jotain mistä heidätkin muistetaan.

Hot

1) Niko Hovinen: Liigan paras maalivahti jos pääsee huipputasolleen. Itse rauhallisuus. Ensimmäinen jonka nimmarikortit loppuvat kesken.

2) Ryan Lasch: Oli ensimmäisissä harjoituspeleissä täysin ylivoimainen kentällä, mutta ilotulitus hiipui hieman loppua kohden. Paljon on hehkutettu, mutta pystyykö sittenkään nousemaan joukkueen ykköstähdeksi? Todennäköisesti kuitenkin seuran paras ulkomaalaishyökkääjä sitten Brett Lieversin.

3) Markus Seikola: Anssi Salmelan ja Jan Latvalan ohella Pelicansin liiga-ajan parhaita hyökkääviä puolustajia. Ymmärtää miten hyökkäyssiniviivalla operoidaan. Henrilaurilamainen tykki sillä erotuksella, että vedot lähtevät kovaa myös ranteella, aina maalia kohti ja huonoistakin asennoista. Osaa nykyisin puolustaakin, kunhan kiekon kanssa kikkailut eivät kostaudu.

4) Pekka Jormakka: Köyhän miehen Lasch. Kivaa sporttia ja tsemiä harkkamatseissa, mutta kunnon peleissä pitää ruveta laittamaan laattaa pussiin muutenkin kuin rankkareista. Laukoo hanakasti ja myös pyytää onetimer-syöttöjä maila ilmassa, mitä ei ole pahemmin viime vuosina Pelicansissa nähty.

5) Arttu Luttinen: Hidas, mutta kun liu'usta ja veivauksista tulee ajoittain mieleen Jantunen, on pelaajan pakko olla hyvä. Taistelee joka vaihdossa täysillä ja täydentää siten erinomaisesti vastakohtaansa Loppia. Valinta kapteeniksi tällä aikataululla kertoo paljon.

 

Not

1) Sami Blomqvist: Nallipyssy. Loisti 10 peliä viime kauden alusta, sen jälkeen pelaamisessa ei mitään tolkkua. Jalka ei riitä, pelikäsitys ei riitä ja auttamattoman köykäinen 1vs1-tilanteissa. Toivottavasti itseluottamus palaa Peliitoissa.

2) Teemu Rinkinen: Moni kaavailee kolmosketjuun, näinköhän taso riittää. Kokoa olisi, röyhkeyttä ei. Riittääkö asenne ammattilaisuuteen? Vaikuttaa pahasti tapausten Santavuori ja Je. Saarinen uusinnalta. Blomqvistin tavoin Mestis kutsuu - 10 maalia täyteen ja sitten liigaan kokeilemaan.

3) Kari Sihvonen: Ollut pitkään kuin varjo entisestä, eikä Suikkasen pelikirjassa ole sijaa ylilyönneille. Eikö halua vai ehdi enää taklaustilanteisiin? Kiekollista potentiaaliakin on, mutta tyytyy pyörimään ympyrää kulmissa. Aiemmin Nupen paras ase fyysiseen peliin, mutta antaako Suikkanen päästää Hullu-Karin irti?

4) Max Wärn: Miksi hankittiin? Puukäsi, jolla on IFK-fanien mukaan mahtava maalintekopotentiaali. Taistelee Sihvosen kanssa nelosketjun laiturin paikasta. Uhrautuvaa peliä alivoimalla ja 15 pistettä riittänee tavoitteeksi.

5) Tero Koskiranta: Sentterilaiturille saatiin jotain käyttöä Lopin loukkaannuttua. Tehnyt joskus 40 pistettä ja teki harjoituspeleissä 4 maalia, milläköhän käsillä? Kaipa tälläaisellakin pelaajalla voi kolmos-nelosketjuja täyttää.

 

?

1) Matias Loppi: Moni odottaa huippukautta kakkossyöttöjen kuninkaalta - uskotaan kun nähdään. Parempaa mahdollisuutta tuskin tuleekaan kuin nyt Luttisen, Laschin, Seikolan ja Järvisen kentällisessä. Vaikuttaa treenanneen kesällä ja edes hieman yrittävän kentällä, mikä on jo hieno merkki amattilaispelaajalta.

2) Jyri Marttinen: Hyytynyt kolmospakkiparin työjuhdaksi ja alivoiman erikoismieheksi. Ilman muiden puolustajien loukkaantumisia ei asiaa ylivoimalle. Potentiaalia olisi monella osa-alueella, mutta ei tunnu loistavan oikein missään, paitsi taklausten avittamisessa poikittaisella mailalla.

3) Vili Sopanen: Pitkälle on tultu pelkällä pihapelineppailulla. NHL-haaveet voinee jo unohtaa, mutta potentiaalia olisi 40 pisteen kauteen. Pois kulmista ja vastustajan maalin takaa, niin se on jopa mahdollista. Vili on niitä hyökkääjiä, joiden pitäisi jäädä laukomaan 100 kiekkoa jokaisten treenien päätteeksi.

4) Justin Hodgman: Tästähän voi tulla mitä vaan. Hampaatonta kanukkia on haikailtu vuosikausia ja nyt sellainen on saatu. Paikannee Shayne Toporowskin jättämän aukon SM-liigassa. Piristävä poikkeus Pelicansin sentterikalustossa.

5) Joonas Jalvanti: Sittenkin uuteen nousuun? Moni oli valmis jo lyömään menolippua käteen ja nostamaan J-P Pietilän pelaavaan kuusikkoon, mutta niin vain liigajyrä Jalvanti luistelee huomenna laatikkoon Bluesia vastaan. Harjoituspeleissä alkanut laukomaankin!