22Lok/12Off

”Suikkanen ulos!”

Kommentti lainausmerkeissä, koska eihän nyt oikeasti… Kyseisestä huudahduksesta on vain tullut lätkäpalstojen vakiotavaraa, jota parhaimmillaan viljellään jo samana päivänä kun uusi valmentaja on julkistettu. Välillä huumorilla, välillä tosissaan. Kai Suikkasen asemasta kertoo jo se, että Pelicans-yhteyksissä kyseistä otsikkoa ei vielä ole käytetty. Eikä siinä mitään järkeä olisikaan, ei otsikossa eikä itse teossa. Ehkä mastokaupungissa odotukset ja kuvitelmat ovat muutenkin astetta realistisemmat kuin joissakin muissa liigakaupungeissa.

Tämä ei silti poista sitä tosiasiaa, kuinka luokattoman huono Pelicans oli lauantaina HIFK:n vieraana. Keskustelupalstojen termeillä jatkaakseni Pelsu oli sysipaska. Kahdesta voitosta huolimatta viime viikko ei todellakaan ollut mikään tasonnosto. Tyytyväinen voi olla vain siihen, että Pelicans on yhä hyvissä asetelmissa ja kykenevä voittamaan otteluita huonollakin pelillä.

Pelaajamateriaalin puutteista on puhuttu paljon ja totta onkin, että joillakin osa-alueilla on tultu ryminällä alas laadussa. Myös loukkaantumiskierre alkaa olla lahtelaisittain harvinaisella tasolla. Vaan kun lähtökohtaisesti materiaali ei mitään finaalitasoista ollut aiemminkaan. Itsestään 90 prosenttia joukkueesta ei ylisuorita, eli heittämällä lätkän kentälle ja huutamalla ”Pelakkaa, pojat!”. Nyt ylisuorittajia on hädin tuskin 10 prosenttia – lähinnä niitä, jotka eivät osallistuneet harjoituskaudelle. Itselleni viimeinen indikaattori totaalisesta sekasorrosta on Jan Latvala, joka on hänkin sortunut jo virheisiin tavanomaisissa pelitilanteissa.

Keskushyökkääjäosasto on tällä hetkellä köykäinen, mutta merkillepantavaa on myös se, kuinka vähän nämä pelinrakentamisesta vastaavat sentterit ylipäätään pääsevät kiekolle. Jopa ylivoimissa kiekon kuskaaminen - yksinään kuskaaminen, joka sekin on jo merkki huonosta organisoinnista - päätyy Smolenakin, Pikkaraisen ja Tavin kaltaisille laitureille, joiden vahvuudet ovat jossain aivan muualla kuin keskialueen rytmittävissä syötöissä. Viisikot ovat sekaisin ja syöttöyritykset siitä johtuen liian vaikeita.

Kaikki ne elementit, joilla Pelicans vuosi sitten vyörytti vastustamattomasti ja väsymättä hyökkäyksiään kohti vastustajan maalia, ovat poissa. Se saa nykyjoukkueen näyttämään hitaalta, puukätiseltä ja sekavalta. Entinen Pelicans vain kiihdytti tahtiaan kolmansissa erissä, nyt kiekkoa roiskitaan paskat housussa antaen HPK:n ja Ilveksen kaltaisille joukkueille totaalisen pelinhallinnan ja mahdollisuuksia hopeatarjottimella. Esimerkiksi vaihtotilanteissa kiekko voitaisiin - kuten viime kaudella - pitää omalla joukkueella ja rauhoittaa tilanne, mutta tässä vaiheessa tavaksi on valittu kiekon räiskiminen vastapäätyyn.

Jonkinlainen trendi on ehkä löydettävissä myös profiilipelaajissa. Gorenin, Espositon, Richmondin, Smolenakin ja Pikkaraisen muodossa avainpaikoilla on pitkä liuta ns. Joko tai –pelaajia, jotka tekevät yksittäisessä tilanteessa usein kuningasratkaisun tai kardinaalivirheen, ei välimallia jolla kentällä olevan viisikon harmonia säilyisi.

Pelaajamateriaali on heikentynyt, mutta tällä tyylillä ei kuuden sakkiin mennä muutenkaan.

18Lok/12Off

Valmentajaruletin ensimmäiset pyöräytykset

Johan saatiin tämäkin katti pöydälle, eikä vielä ole edes marraskuu. Tämä on sitä aikaa kun kukaan ei tiedä mistään mitään, keskitytään vain nyt tähän kauteen, mitään tulevaisuutta ei ole edes mietitty ja agentti hoitaa näitä juttuja.

Iltalehti tiesi varmana kertoa Lauri Marjamäen siirtyvän ensi kaudella Kärppiin. Lähtisivätkö tällä tavoin hehkuttamaan jos eivät olisi erittäin varmoja asiasta? Ajankohta tälle paljastukselle joka tapauksessa on, voisiko sanoa härskin aikainen. Seuraavan kauden sopimukset sovittuna ennen kuin edellinen kausi on oikeastaan alkanut. Vielä kun Blues ja Kärpät kohtaisivat keväällä pleijareissa, niin menisi mielenkiintoiseksi. Kyseessä on kuitenkin valmentajamarkkinoiden Top3-luokan kuumin nimi, joten KHL-soittokin voi vielä vääntää Juha Junnon kahvit väärään kurkkuun ennen seuraavia kesähelteitä. Ellei, niin on mielenkiintoista nähdä miten Latelta sujuu vaihdos haastaja-Bluesista rahalla kyllästettyjen menestyspaineiden keskelle Ouluun.

JYPin Jyrki Aholle täytyy nostaa hattua. Dufvan dramaattisten potkujen raunioilta suoraan mestariksi ja nyt taas JYP painaa suvereenilla tavalla sarjan kärjessä, vaikka oli lyhyttä kesää ja loukkaantumisia siinä missä Pelicansillakin. KalPan Jari Laukkanen on nyt vähän samassa tilanteessa kuin Aho vuosi sitten. Kolmas mielenkiintoinen uusvanha tuttavuus on SaiPan Pekka Tirkkonen, jonka ura liigavalmentajana on saanut lentävän lähdön. SaPKossa Tirkkonen tottui operoimaan heikohkolla materiaalilla.

Juha Pajuojakin sai vielä töitä, kun TPS kyllästyi Pekka Virtaan. Pajuoja kantaa jonkinlaista surullisen hahmon viittaa ja nyt alkaa olla viidestoista hetki onnistua valmentajana jossain. Ilveksestä tuli viime kaudella kenkää juuri kun peli näytti heräämisen merkkejä, se menee vähän amatööriseuran johtajien piikkiin. Virran puolestaan pitää nyt uudistua jotenkin, sillä kurssi on pahassa laskusuhdanteessa.

Entäpä sitten Pelicans? Kai Suikkasella riittää ottajia jokaisessa mahdollisessa ilmansuunnassa. Olisiko taas aika kirjoittaa parin vuoden Tuhkasta timantiksi -tarina rämpivässä Palloseurassa? Nupe Nurminen voisi olla saatavilla korvaajaksi, nyt päävalmentajan vastuurooliin. Ajatus Nurmisesta Pelicansin päävalmentajana aiheuttaa lähinnä hämmentyneen tunteen. Kaikki olisi mahdollista taivaan ja helvetin välillä.

Katse on joka tapauksessa pidettävä tulevaisuudessa, ei vanhan liiton muinaisjäänteissä. Mestiksessä Jukuri-luotsi Jarno Pikkarainen on tehnyt tuloaan monta vuotta menestyksen kera. Käsissä on kuitenkin ollut koko ajan sarjan huippujoukkueita, ei rupusakkeja kuten Tirkkosella. Keväällä 2011 Mestis-mestaruuden Sportissa voittaneen Antti Törmäsen paluuta Suomeen on myös huhuttu. Törmänen on erittäin potentiaalinen liigavalmentaja, jolle voi povata lisää menestystä tulevaisuudessa.

Tuomas Tuokkola. Runkosarjan voittaja, pudotuspelien floppi, potkut saanut päävalmentaja. Eikös se mennyt niin, että se ei ole huippuvalmentaja, joka ei ole joskus saanut kenkää. Arvoitukseksi jää, mitä Kapasten kanssa Kuopiossa tapahtui, kun ei omien sanojensa mukaan voinut ollenkaan aavistaa erottamista. Pelicans ja KalPa ovat organisaatioina paljon toistensa kaltaisia, mutta Lahdessa on stabiilimpi seurajohto. Pelicans ja välivuoden jälkeen täynnä virtaa oleva Tuokkola voisivat olla täydellinen pari useamman vuoden jälleenrakennukseen.

Ja eiköhän se Matikaisen Petukin ole jo ensi kesänä vapailla markkinoilla venäläisen kalossin kuva rehellisen miehen ahterissaan. Vieläkö kelpaa kenellekään? Ilves?

Entä mitä tekee leijonakuningas J. J.? Ilkka Kaarna velmuili tänne jo Aravirran ja Suikkasen. Onko mikään kaappaus Kaarnalle liian iso?

3Lok/12Off

Kovia siirtoja Suikkasen uhkapelissä

Richmond viltissä, Pikkaraisen idiotismi - repeileekö lintukoto liitoksistaan? Kenties, mutta mikään lintukoto se ei ole missään vaiheessa ollutkaan.

Kai Suikkasen tyyli muistuttaa uhkapeliä. Avataanpa hieman tätä ajatusta. Puolentoista vuoden aikana Lahdessa tähtivalmentajan ronskit ratkaisut ovat olleet kaukana kultaisesta keskitiestä. Pasi Nurminen katsomovalmentajaksi, joukkueeseen liuta ongelmapelaajan leimaa tai muuten isoa egoa kantavia Pikkaraisen, Radek Smolenakin ja Lee Gorenin johdolla. Ruutia on annosteltu tynnriin leveällä kauhalla ja nyt taitaa lanka jo palaa - ilman paniikinomaista ajatteluakin.

Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että uhkapelin taustalla on piinkovaa valmennusosaamista. Ilman sitä ei liigakarsijaa nosteta suvereenisti finaaleihin. Viime kauden Pelicansilla oli selkänojanaan voittava pelisysteemi ja joukkueellinen potentiaalisia yksilöitä. Yhdistelmä johti voittoihin, joka taas johti äärimmäisen tiiviiksi joukkueeksi.

Juuri tällä hetkellä jäljellä on enää potentiaalisia yksilöitä, eikä enää samoissa määrin niitäkään. Yleisin avautuminen julkisessa keskustelussa näyttääkin olevan, että kun viime vuonna yksilöitä kehuttiin kielet ruskeina, kaadetaan nyt sama tavara tuulettimeen ja käännetään alkusyksyn pettymys vuorotellen kohti jokaista pelaajaa milloin minkäkin virheen perusteella.

Siinä vaiheessa - eli nyt - kun Pekka Jormakka on joukkueen ainoa omalla hyvällä tasollaan pelaava pelaaja, ei vika ole pelinappuloissa vaan uhkapelin pelurissa. Jos joukkue on treenattu jumiin ja pelisysteemi on siinä tilassa, ettei se tue yksilöiden ja viisikoiden onnistumisia kentällä, kääntyvät katseet juuri Suikkaseen.

Luulot on otettu pois ja hopeakevään shampanjat juotu. Pelikaaniryhmä rysähti ennakkosuosikista alas haastajaksi heti kättelyssä, ja historian mukaan se onkin Suikkasen johtamille miehistöille otollisinta maaperää. Nyt katsotaan mikä pohjoisen poika on miehiään.

Tämä ei silti estä arvioimasta niitä yksilöitäkin.

Taitoa on, entä nöyryyttä?

Danny Richmond on ollut raju pettymys. Osaltaan voidaan puhua myös epäonnistuneesta scouttauksesta, kun paketista ilmestyikin hyökkäävä ja huonosti puolustava puolustaja. Nöyryys puuttuu? Jääkö valmennus odottamaan totuttelua kokeneelta pelaajalta? Tilanne on melkoinen sääli, sillä ääritaitavalla Richmondilla olisi heittämällä taidot Pelicansin liigahistorian dominoivimmaksi puolustajaksi.

Timo Pärssisen nykykunto ei oikeuta ykkösketjuun, mutta tällä hetkellä ollaan pakkoraossa. Nähdäkseni hankinnassa oli ideaa eräänlaisena Arttu Luttisen korvaajana, mutta valitettavasti lisäarvo on jäänyt tätä huomattavasti pienemmäksi.

Oskari Korpikari oli Pärssisen ohella niitä tasapainottavia pelaajia ruutitynnyrissä, pudotus on samaa luokkaa suhteessa Joonas Järviseen. En silti jaksa uskoa, että parhaassa iässä oleva laadukas liigapuolustaja on yhtäkkiä vajonnut jämäpuolustajaksi, vaan on yksi niistä joista joukkueen tilanne ensimmäisenä heijastuu.

Jere Myllyniemi ja Joonas Kuusela osoittivat viime kaudella pystyvänsä voittavaan peliin laadukkaan joukkueen takana. Kysymysmerkkinä kauteen lähdettäessä olikin, riittääkö taso heikomman nipun vartijana. Ainoana positiivisena asiana Kuusela on ottanut nyt harppauksen eteenpäin, mutta hurmosmaisia nollapelejä on sekasorron keskellä turha odottaa.

1Lok/12Off

007 ja lupa huolestua

Seitsemän ottelua takana ja syyskuu ohitettu. Tällä menolla edessä on hyvin repaleinen lokakuu.

Jalat tukossa, pelitapa myös?

Palkitsin itseni perjantaina ja tallustin kadun toiselle puolelle voittopitsalle, joka maistuikin herkulta Tappara-voiton katkaistessa neljän ottelun tappioputken. Mukana oli jo hieman raikkautta, onnistumisen riemua ja sitä tuuria, joka pitää ansaita pelaamalla hyvin.

4-1, se siitä Kuopiossa. Ravintola vaihtui sunnuntaina pakastepitsaan. Mitähän JYP, Blues ja KalPa tekevät toisin? Eipä näy mestaruuskrapulaa, ei sekasortoa valmentajanvaihdoksen jäljiltä. Pelicansilla sen sijaan sakkaa oikein kunnolla. Eivätkö muut treenaa joukkueitaan tukkoon kauden alla?

Pitsaa mutustellessani lueskelin tuoreinta Urheilulehteä, jossa "jalkapallon Sihvonen" Gert Remmel patisteli kirjoituksessaan Jari Litmasta aktiivisemmin mukaan opettamaan suomifutista pallonhallinnan saloihin. Sisältö oli osittain urheilulehtimäistä paatosta, mutta mieleen jäi yksi hyvin perusteltu teema: palloa pitämällä voi hallita ottelun tapahtumia. Aivan samoin jääkiekossa kiekollinen hallitsee tapahtumia ja kiekoton voi vain reagoida perässä.

Juuri se dominoiva osapuoli Pelicans oli vuosi sitten syksyllä heti ensimmäisistä harjoituspeleistä lähtien. Paljon on puhuttu joukkueen suuresta vaihtuvuudesta ynnä muista osatekijöistä, mutta tosiasiassa ongelma on nyt se, että joukkuepeli ei ole siellä päinkään verrattuna oikeastaan koko viime kauteen. Kiekko polttaa lavoissa, ratkaisut ajautuvat vaikeiksi ja koko ajan on vähän kiire.

Paperilla joukkue on edelleen tasokas, mutta kollektiivi ei nyt tee yksilöistään selvästi parempia, jolloin tuloksen voi lukea sarjataulukon häntäpäästä. Ilman loukkaantumisia oltaisiin ehkä keskikastissa. Tälle kaudelle jatkaneet pelaajat ovat toinen toisensa jälkeen kehuneet hopearyhmän yhtenäisyyttä. Nyt ollaan vielä aivan liian kaukana siitä ja jos Kai Suikkanen tuosta kierrätysmetallikasasta hitsaa kokoon väkivahvan pudotuspelijoukkueen, niin pieniä ihmeitä saa tapahtua.

Tosin KS on nykyvalmentajista ihmeidentekijä numero yksi.

14Maa/12Off

Kattava pelianalyysi TPS-ottelusta

Tutkimusaiheena pelikirjasuoritusten onnistumisprosentin korrelaatio sarjasijoitukseen ja nakkien höyrystyminen 60 minuutin paineessa.

En nähnyt peliä. Se siitä analyysistä.

Erään valistuneen arvion mukaan kauden huonoin esitys. Olo alkaa olla kuin Hymyilevällä Buddhalla (blog. huom. Matti Alatalo), kun iltalehtimäisesti ilmaistuna karmaiseva kahden maalin tappio puolimerkityksettömästä vierasottelusta ei aiheuta kunnon vitutusta eikä maan myymistä. Lieköhän masu jo täynnä? No ei varmasti. Kausi alkaa 22. maaliskuuta, johon on yli kaksi viikkoa aikaa.

Hyvissä ajoin otteluun saapuville on luvassa ekstraherkkua, sillä otteluisäntä HK tarjoaa klo 17.00–18.00 välisenä aikana HK:n A-luokan Aito Nakkeja maksutta niin paljon kuin jaksat!

Onnea Turku. Samalla viikolla Juhani Tammisen prinsiipit TUTOn päävalmentajaksi ja ilmainen nakkitarjoilu TPS:n ottelussa. Toiset tekee YouTube-mainoksia ja toiset jakaa nakkeja. Jälkimmäinen houkutti paikalle liki 4000 katsojaa yli keskiarvon, ei hassumpaa. TUTOssa ainakin tiedetään mitä Kiekkoleijona #79 tuo tullessaan, ja se vaihde on täysillä ylöspäin 60 minuutin paineella. Siinä höyrystyy kyllä nakki kuin nakki, mutta ensin pitäisi päästä liigaan nakkikattilasta, eli Kanada-maljasta, kilpailemaan. Kolmen tonnin kapasiteetilla Kupittaan halli on vielä aika pieni mökki niihin bileisiin. Positiivisinta asiassa lienee, että Tamin TUTO ei varmasti alennu farmipelaajien kierrätyskeskukseksi.

Miksei runkosarjan voitto kelpaa, kyseli joku. Se nyt on päivänselvää, että Kai Suikkanen puhui vain lämpimikseen ensin kympin sakista ja sitten kuuden joukosta. Pelicans-hypeä ja paineistusta on ympärillä muutenkin aivan tarpeeksi ilman voittajakandidaatiksi julistautumista. No, eipä tarvitse runkosarjan voitosta enää puhuakaan. KalPa leipoi muun muassa omia ennakkospekulaatioitani (11. sija) paljaalla nyrkillä päihin kuin kaukaloväkivaltaa harrastava poliisi. Käsittämättömän kova suoritus tulokasvalmentaja Tuomas Tuokkolan johdolla, joka on muuten neljä vuotta nuorempi kuin Jan Latvala.

Viikon vitsinä menköön nyt se, että Ilves otti Seppo Hiitelän hahmossa valmentajakseen viimeisimmän mestarivalmentajansa, mutta Ilves-fanit voivat huojentua siitä tiedosta, että sitä edellinen mestarivalmentaja on jo kuollut.

24Hel/12Off

Historian havinaa torstai-illassa

Pelipäivä on juhlapäivä, joten näin ollen perjantai voi myös olla krapulapäivä. Pitihän 10-3-voittoa SaiPasta jotenkin juhlistaa.

Olipahan murskajaiset! Ei varmaan tarvitse enää kenenkään muistella juhlapelien kirveleviä tappioita. Maaottelutauon jälkeinen jähmeys näyttäisi olevan ominaisuus, joka tulee samassa paketissa Kai Suikkasen kanssa, eli siihen kannattaa vain tottua. Juhlahumun ja ketjumuutosten keskellä taivuttiin pariin yhden maalin tappioon, ei sen kummempaa. Peli palautui SaiPa-ottelussa oikeaan kuosiin ja se oli loppunumeroitakin tärkeämpi seikka. Onnittelut jokaiselle 3870 katsojalle, jotka torstaina "vaivautuivat" paikalle liigaotteluun.

Jonkinlainen läppä tosin oli se, että Pelicans naulaa kympin täyteen 56. minuutilla ja kymmenet katsojat poistuvat kiireen vilkkaa hallista. Tätä toimintaa en ole ikinä suomalaisessa kulttuurissa ymmärtänyt. Mikä on niin vastenmielistä katsoa peli loppuun asti kun kerrankin päästään nauttimaan oikein yltäkylläisesti?

Yhden pelin romahduksesta huolimatta täytyy kyllä hattua nostaa SaiPalle ja Selinin Atulle; kukaan niihin ei ennen kauden alkua uskonut ja itsekin uskoin vain jumbosijan välttämiseen, mutta niin vain ovat kammenneet sijoituksensa ihan säälipleijareiden kynnykselle. Eilenkin nähtiin molemmilta joukkueilta huippuvauhdikasta peliä ja silti myös hyvää syöttöpeliä, ainakin niin kauan kun matsi pysyi tasaisena. Luulenpa, että HPK teki valmentajavalinnassaan ihan hyvän ratkaisun.

Pelicansin kaikkien aikojen kokoonpano nousi myös puheenaiheeksi ennen matsia. Ei siis All Stars-miehistö, vaan yksittäiseen otteluun nimetty kokoonpano. Toden totta, painakaa eilinen päivämäärä 23.02.2012 ja pelaajalista mieleen; ilman Niko Hovistakin tuo oli Pelicansin liigahistorian kovatasoisin nippu.

Luttinen - Koskiranta - Lasch
Smolenak - Hodgman - Sopanen
Tavi - Immonen - Pikkarainen
Wärn - Paakkolanvaara - Jormakka

Järvinen - Seikola
Jalvanti - Latvala
Platil - Marttinen

Kuusela
Juvonen

Uusista miehistä Ilkka Pikkarainen on ylivoimainen kunkku. Siinä on nyt se todellinen voimahyökkääjä, joka laukoo painavasti ja ajaa sadan kilon voimalla taklaukset mahdollisimman vittumaisesti loppuun asti. Radek Smolenak taas on ehkä odotetustikin hävinnyt kuvasta parin hyvän pelin jälkeen.

Märkiä pyyhkeitä menee Jan Platilille, jonka pelaamista kuvaa parhaiten sana pelko. Miehessä itsessä täytyy vähitellen olla vikaa, jos jättimäinen puolustaja ajetaan joka pelissä kerran kylmäksi,toisin sanoen pelinluvussa, jalkojen tasapainossa ja luistelutekniikassa on isoja puutteita. Paineen allakin pitäisi uskaltaa mennä ensimmäisenä kulmaan hakemaan kiekkoa, vähän kuin Ville Uusitalokin menee joka ainoa kerta, vaikka tuleekin välillä jyrätyksi. Se on sitä pelirohkeutta. Kiekolliset ratkaisut taas ovat järjestään hätäisiä suupaisuja. Pahimmillaan Platil on antiteesi Pelicansin pelirohkeille puolustajille. Syytä petrata pudotuspeleihin, ja näillä otteilla ei jatkoon ensi kautta ajatellen.

- - -

SM-liiga tiedotti torstaina "historiallisesta muutoksesta", kun Stockmannin toimitusjohtaja Hannu Penttilä valittiin liigahallituksen puheenjohtajaksi ja liigahallituksessa seuroja edustavat enää IFK:n Timo Everi, JYPin Jukka Seppänen ja SaiPan Tuomo Räsänen. Hallituksen muut jäsenet ovat Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vesa Puttonen, sekä Veikkauksen lakimies Pekka Ilmivalta (ex-Reipas) sekä Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen.

Todella historiallista. WTC-tornit, Neukkujen kaatuminen... Muistatko sinä missä olit kun SM-liigan hallintomalli muuttui? Lehdistötilaisuus alkoi torstaina klo 14 ja liigan toimistolla muistettiin vasta lounastauolla tiedottaa tilaisuudesta.

No, ilmeisesti nyt päätöksiä voidaan tehdä 75 prosentin kannatuksella, eli jokaisen liigaseuran yksimielistä päätöstä ei enää vaadita. Mistä asioista tämä muinaismuistohallitus sitten ikinä päättääkään, Penttilän jorinoista päätellen ainakin kansainvälistymisestä ja uudesta tv-sopimuksesta.

Joku varmaan vetää senkin ässän hihasta, että laitetaanpa liiga peräpäästä kiinni.

21Hel/12Off

Puoli joukkuetta jäljellä syksystä 2010

17.9.2010: Pelicans avaa sarjakautensa Hartwall Arenalla Helsingissä. Valkopaitainen joukkue on pitkään komeassa vierasvoitossa kiinni, mutta taipuu kahden maalin johdosta 4-3-tappioon rankkarikisassa. Siinä vaiheessa kausi oli vielä toivoa täynnä. Hovinen, Kuusela, Latvala, Marttinen, Jalvanti, Tavi, Rinkinen, Pöyhönen, Loppi sekä harjoituspelissä Niko Niemisen telomaksi joutunut Paakkolanvaara - siinä on kymmenikkö, joka on pysynyt kyydissä helmikuuhun 2012.

Kaksi maalivahtia ja kahdeksan kenttäpelaajaa. Paljon vai vähän? Viime ottelussa Loppi ja Tavi eivät edes mahtuneet kokoonpanoon, mikä tarkoittaa 12 uutta kenttäpelaajaa puolentoista vuoden takaiseen verrattuna. Kaksi parasta hyökkäysketjua, ykköspakkipari... Sanomattakin on selvää, että tällä kaudella on operoitu vähän eri kaliiberin miehistöllä. Kuvaava on myös Don Kaarnan lausunto siitä, että Ryan Laschin tuleva palkka nousee Dwight Helmisen taannoisen paperin tasolle.

Silti uskaltaisin veikata, että Kai Suikkasen näpeissä viimevuotisella joukkueella olisi paineltu kirkkaasti pudotuspeleihin. Missään nimessä pelkkä pelaajamateriaalin parantaminen ei selitä nousua heittopussista lähes sarjan kärkijoukkueeksi. Aivan kaikki mahdollinen on vain yksinkertaisesti tehty paremmin. Joukkue on täynnä kokonaisvaltaisia jääkiekkoilijoita; hyvin liikkuvia, kiekollisesti monipuolisia, urallaan nousujohteisia ja useimmat jopa SM-liigan standardeilla isokokoisia. Aika pirullinen yhdistelmä noin vastustajan kannalta.

Aikaisemmasta pelaajien hankinnasta on vaikeaa löytää mitään yhteistä nimittäjää. Pari has been-jenkkiä, Mestiksen yksioikoinen maalitykki, pehmeä tshekkilaituri, Tanskasta roudattu selkävaivainen ruotsalaispakki... Jälkeenpäin hurjalta kuulostaa, että kakkosketjuna viiletti kolmikko Blomqvist-Loppi-Sindel. Ainoa oikein roolitettu ja roolissaan osaava palanen oli nelosketju Sihvonen-Heino-Pöyhönen. Kova näyttö kokeneelta liigavalmentajalta.

Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut ilmapiirissä. Pari kautta elettiin todellista pimeää keskiaikaa, nyt pukukopissa huoneentaulussa lukee "älä selittele" ja "älä syyttele tuomareita". Voittajien ei tarvitse. Välillä kentällä saa räiskyäkin, kunhan tulosta tulee. Aikaisemmin ainoastaan räiskyi. Juuri Lasch on upea esimerkki Pelicansin uudesta asenteesta. Kentän pienin mies kerää kamansa kerta toisensa jälkeen jäältä ja jatkaa välittömästi peliä valmiina maalintekoon vaikka heti seuraavalla sekunnilla.

Hämmästyttävä oli myös Suikkasen tahti pelillisessä remontissa. Heti päivästä yksi alkaen pelitavan isot linjat iskostuivat joukkueeseen ja voittaminen alkoi. Ei pöllömpi ominaisuus lähivuosien maajoukkuevalintoja ja lyhyitä turnauksia ajatellen.

- - -

Omanlaisensa muutoskertomuksen tarjoilee Petteri Sihvonen omassa blogissaan tarinoimalla Mikko Koivun uran alkuvaiheista. Sakun veli oli muistaakseni ensimmäisinä liigavuosinaan vähän kuin entinen Pelicans; kuuppa ei oikein aina tahtonut kestää ja hieman vittumaista pelaajaa oli vastustajan leirissä helppo vihatakin. Sittemmin miehestä on kasvanut kuin varkain maajoukkueen ylivoimainen ykkössentteri ja kaikin puolin korkealle arvostettava pelaaja.

1Hel/12Off

Jäitä hattuun vai vettä myllyyn?

Harvinaisen munakasta puhetta Pelicans-leirissä. Tästä piti tulla lyhyt blogipäivitys, mutta ei onnistunut taaskaan.

Ainakaan kovin suurta haloota ei nostettu äskeisestä tiedotustilaisuudesta. Kellon lyödessä 13:00 keskiviikkona vallitsi lähinnä epätietoisuus siitä, pidetäänkö koko pressitapahtumaa vai ei. Pelicansin nettisivut, Facebook, Twitter... hiljaa. Voisihan sitä edes mainita asiasta etukäteen, ellei varsinaiseen paisutteluun haluta lähteä. Radio Voimalla kuulema ennakoitiin tuntia aikaisemmin, mutta kuka sitäkin kanavaa kuuntelee. Jälleen ansiokkaasti kärppänä paikalla oli vapaaehtoisvoimin toimiva Jatkoaika.com, joka julkaisi tiedon jo viittä yli yksi.

No, Lade Latvalan jatkosopimushan sieltä napsahti. Yksi vuosi, tärkeä pelaaja ja "Olen erittäin tyytyväinen". Juhlallisuuksien aika on vähän tuonnempana. Muitakin sopimuksia odotettiin, mutta ennätystehtailun aikoihin on hyvä, että ilmassa ei ole epävarmuutta nestorin jatkosuunnitelmista.

"Liikkuu hyvin ja vittumainen jätkä muutenkin." (kuva: © sm-liiga.fi)

Olipahan debyytti! Ässä-hylkiö Radek Smolenakin show oli varmasti yksi kaikkien aikojen ensiesiintymisistä Pelicansissa. Tshekki löi heti pöytään kaikki kortit, jotka jääkiekkoilija Radek Smolenakilla on käsissään. Porilaisten raporttien mukaan miehellä on kuudes aisti hakeutua maalipaikkoihin ja vastustajan selustaan. Näin kävikin puolenkymmentä kertaa, eikä keskialueen kärkkyminen edes tapahtunut puolustamisen kustannuksella. Niin ikään ennakkotietojen mukaisesti nähtiin erinomaista alivoimapelaamista ja muutama hieman hieman epätoivoinenkin yritys laukoa nollakulmasta. Nyt laituri myös pelasi fyysisesti ja syötteli 2vs1-tilanteissa, joiden puutetta länsirannikolla manattiin.

Monipuolisen hieno esitys, joka huipentui vielä Jatkoajan haastattelussa pelin jälkeen:

– Tiesin jo ennakkoon, että tämä on paras joukkue tässä liigassa. Tunnen jotenkin jo nyt sen, että kuulun tänne ja tähän joukkueeseen.

Porissa slaavin zen-virrat tai feng shuit menivät Isomäen homeisessa pukukoppisiivessä vinksalleen. Tai sitten syy oli naapurimaan Tomas Zaborsky, joka on ehtinyt ajautumaan turpakäräjille myös Ryan Caldwellin kanssa. 31 maalia antavat slovakille aika paljon anteeksi näissä asioissa.

Suorasukaiseen tyyliinsä Smolenak lisäksi myönsi, että KalPa-vahdin olisi pitänyt rannari torjua, mutta siinä tilanteessa taisi olla ripaus ensimmäisen ottelun taikaa. Toivottavasti ei käy kuten Jozef Stümpelille, joka on Lahden tehoillan jälkeen pelannut nyt kaksi ottelua kiikaritehoilla... Smolenakiin on helppo ihastua yhden pelin perusteella, mutta todellinen taso nähdään vasta pitkässä juoksussa.

Äijämäisten kommenttien linjalla jatkoi myös K. Suikkanen lehdistötilaisuudessa:

- Oli mun mielestä pirun hyvä. Oli pikkuinen yllätys, että liikkuu noinkin hyvin kun mittaa on 190 senttiä ja yli 90 kiloa, ja aika vittumainen jätkä muutenkin.

Eikä pahemmaksi jäänyt Jan Platil tämän aamun haastattelussa:

- En ollut pelannut kahteen kuukauteen, ja oloni kentällä oli karmea! Minun on tehtävä kovasti töitä tullakseni paremmaksi.

- Ei se hullummin mennyt, mutta pystyn paljon parempaan. Nyt taklasin jotain pari kolme kertaa, mutta voin nostaa sen 15:een.

Justin Hodgmanin puolestaan kuultiin kuittailleen KalPan vaihtoaitiolle jotain tyyliin "Eikö teistä kukaan pysy perässä?"

Seuran tiedotuspolitiikka sikseen, mutta jos näiltä miehiltä kysytään, niin vastaus on Vettä myllyyn! Mukavanoloinen pöhinä päällä joukkueessa. Ei turhia selittelyjä ja kaarteluja, mutta suoraa puhetta ja vuorenvarmaa uskoa omiin kykyihin.

Harmi sinänsä, että eilen kärkiottelussa ja uusien vahvistusten tultua yllättävän vähäiseksi (4600) jäänyt lahtelainen yleisö istui hiljaa kuin tikut paskassa poistuen Luttisen maalin jälkeen jo suurimmaksi osaksi ulko-oville päin. Joukkueen upeaa suoritusta ei juuri osattu arvostaa, kun oli tolkuton kiire ulos pakkaseen ja ruuhkaan nykimään. KalPa oli siipirikkoinen, mutta tarvittiin vahva Pelicans järjestämään 5-1-näytös sarjakärkeä vastaan. Toivottavasti Latvalan juhlallisuuksien päälle ymmärretään enemmän.

Tai ehkä lasi olikin puoliksi täynnä, ja kunnia niille joillekin sadoille ihmisille, jotka joukkuetta kiittivät vielä kättelyjen jälkeenkin.

20Tam/12Off

Taktiikkataulu: pintaraapaisu Pelicansin ylivoimapeliin

Ylivoimapelaaminen on jääkiekossa itsestäänselvä avaintekijä pelin voittamiseen ja sarjassa menestymiseen. SM-liigan sivuilta on näköjään turha etsiä pitkän aikavälin dataa Pelicansin ylivoimapelistä, joten otetaanpa käsittelyyn muutama havainto tämän kauden yv-kuvioista.

Sen verran liigan amatöörimäisen repaleisista tilastoista sentään ilmenee, että Pelicans on kotona ja vieraissa noin viidenneksi paras ylivoimajoukkue. Aikaa ylivoimamaalin tekemiseen tarvitaan keskimäärin noin 9 minuuttia 41 sekuntia ja tehoprosentti huitelee noin 16:n kieppeillä. Pätevää suorittamista. Paljon on tietenkin muuttunut kahdesta edelliskaudesta, eikä vähiten ylivoimaa pyörittävät pelaajat, mutta kohennus ei tapahdu pelkästään ukkoja vaihtamalla. Myös tapa pelata on kokenut täydellisen kasvojenpesun.

Tässä muutama huomionarvoinen pointti, joita Pelicansin ylivoimapelaamisessa ei ole ennen tätä kautta nähty:

1) Viisikon liikkuminen

Liikkuminen ja luistelu ovat jääkiekossa puhkikulutettuja klisheitä. Liikkuminen itsessään ei riitä, vaan liikkeen suunnassa on oltava jotain järkeä ja sovittua systemaattisuutta; aivan kuten alivoimapelaamisessa koko nelikon on annettava paine kiekolliseen, sillä yhden miehen ryntäily kulmaan ei riitä kiekon riistämiseen. Pelicansin ylivoimaviisikko on ottanut koko hyökkäystilan haltuun ja alkanut liikkumaan. Mika Toivolan aikana jäähän olisi voinut maalata jalansijat, joiden päällä kiekottomat pelaajat jäpittävät kiekollisen leipoessa lättyä.

Nyt peliä voidaan pyörittää molemmilta laidoilta tilanteen mukaan, alivoimanelikkoa juoksutetaan pitkillä levityssyötöillä tai maalin takaa kierroilla, kiekko liikkuu herkeämättä ja kaikki pelaajat pysyvät pienessä liikkeessä. Ja toisaalta: jos Pelicansin ylivoima seisahtuu, niin yleensä myös vaarallisuus ja tehot katoavat yhtä nopeasti.

2) Rauhoitussyöttö viivaan

Se tilanne mistä ylivoimapeli usein alkaa. Sisäänkuljetus ei ole onnistunut, vaan kiekko on heitetty ristikulmaan tai ränniin, johon kaksi hyökkääjää säntäävät kamppailemaan, saaden seurakseen kaksi vastustajaa. Pelicans-puolustaja päivystää sovitusti "siniviivan kulmassa" ja saa tilaa vastustajan paineistaessa nurkkaa. Tiukassakin tilanteessa Pelicans-hyökkääjät pudottavat välillä puoliksi sokkonakin rauhoitussyöttöjä puolustajalle.

Siirto on viisas, sillä pahimmillaankin seurauksena on vain 2vs2-hyökkäys omaan päätyyn, mutta usein ylivoimapyöritys saadaan käyntiin juuri tällä liikkeellä. Vastaavia kulmavääntöjä on nähty vuosikaudet, mutta ennen irtokiekko on roiskaistu kohti päätyä/maalin taakse, missä taistelu on vain jatkunut edelleen. Vasta nyt tätä syöttöväylää on maksimaalisesti alettu hyödyntämään.

3) Diagonaalisyötöt

Tämän kauden Pelicansin erikoisuus ja piikki vastustajan lihassa. Toimii erityisesti Lasch-Seikola ja Hodgman-Latvala-akseleilla, joissa pelaajien taitotaso ja kantti riittää kovissakin syötöissä. Pitkän kierron takia vastustajan nelikko joutuu vetäytymään lähelle maalia, joten syötön riski on pieni. Neliön lävistävän syötön vaikutus saa kuitenkin vastustajan helisemään. Parhaassa tapauksessa vapaa vetopaikka puolustajalle on näin rakennettu nerokkaan helposti. Painottamankaan puolen puolustaja ei ole enää Pelicansissa kuollutta painoa, vaan diagonaalisyötön avulla ylivoimakuvion tärkeä elementti.

4) Keskuspelaaja

Tämä on Arttu Luttisen heiniä, joka hoiti samaa tonttia Toni Kähkösen ohella Bluesissa. Matikaisen ajan Blues oli tämän osa-alueen edelläkävijöitä. Enää ei puhuta pelkästä maskimiehestä, vaan monipuolisesta keskuspelaajasta, joka voi olla maskissa, syöttöseinänä tai laukaisu-uhkana neliön keskellä tai jopa puolustajien apuna lähes siniviivan tuntumassa. Liikuma-alue on laaja ja oikein sijoittuminen eri rooleissa on ratkaisevaa. Kauden edetessä keskusmiehen käyttö on ehkä kuitenkin hieman vähentynyt ja Luttisen rooli on rajautunut enemmän maalin eteen. Tämä on myös osa-alue johon ruususen unta nukkuvan Vili Sopasen tuntosarvet eivät riitä.

Jälki-istunto: 5vs3-ylivoima

Tähän asti Suikkasen Pelicans on pelannut 5vs3-ylivoimaa "ylhäältä", eli pakit melko kaukana sinisellä ja laitahyökkääjät maalin kulmilla. Tämä johtaa siihen, että alivoimakolmio voi pelata ylempänä ja blokata helpommin Seikolan (22) ja Järvisen (6) laukauksia, joskin Seikola on jo muutaman maalin tältä paikalta tällännytkin. Paremmille tonteille päästäisiin, jos peliä pyöritettäisiin maalin takaa (19 ja 60) ja pakotettaisiin kolmio tiiviimmin maalin eteen Luttisen (9) sitoessa keskellä puolustajia itseensä. Puolustajat tekisivät ristiinleikkauksen lähemmäs maalia ja laukoisivat "vastapalloon" sivuttaissyötön sijaan.
Toimiessaan kuvio on lähes mahdoton puolustaa.

Tällä kuviolla Latvala ja Henri Laurila tykittivät maaleja 07-08-kaudella, mutta jostain syystä sitä on viime aikoina pantattu. Olisiko Suikkanen niin kettu, että vetää tämän ässän hihasta vasta pudotuspeleissä?

17Tam/12Off

Kiekkokaupungissa kaikki hyvin, tai sitten päinvastoin

Depressiivinen lähestyminen maaniseen aiheeseen. Pelicansin keskusyksiköstä on ollut joulun jälkeen muutama parametri vähän vinksallaan ja pistekeskiarvo on pudonnut 0,4.

"Pysykää housuissanne" (© sm-liiga.fi)

Kun mikään ei riitä, lauletaan humppakansan hittibiisissä. Kuhina Pelicansin ympärillä yltää ajoittain lähes samaan siirtorajan lähestyessä. Puolitoista pinnaa per peli ei riitä mihinkään ja pelaajia pitäisi hankkia liki jokaiselle pelipaikalle. No, sattumalta Kai Suikkanen kehoitti juuri tämän aamun Etlarissa ihmisiä pysymään housuissaan ja muistelemaan sarjataulukon tilannetta. Hieman rakoillut peräpää, vähän kasvaneet jäähymäärät, Hoviselta muutama pomppukiekko enemmän ja niin edelleen. Siinä järkeenkäyvät osatekijät lievään taantumaan, ja niistä huolimatta voitto on käden ulottuvilla illasta toiseen. Ihan turhaan Pelicans ei kakkossijalla sentään ole.

Joulun jälkeisista kahdeksasta ottelusta on nyt plakkarissa neljä voittoa ja neljä tappiota. Joukossa raudanlujat ryöstöreissut Hartwall Areenalle ja Kuopioon, lähes yhtä vaikeat kolme pinnaa Lappeenrannasta parin viikon takaa ja pakkopullantuoksuinen HPK:n kaato. Ja sitten on niitä "katastrofaalisia" tappioita alakastin pisteautomaatteja vastaan, viimeisimpänä taipuminen SaiPan käsittelyssä raskaan Kuopion reissun jälkimainingeissa. Ottelussa, johon SaiPa pääsi tuorein jaloin.

Kun oikein tarkkaan ajattelee, niin voitot KalPasta ja Jokereista ovat noin miljoona kertaa tärkeämpiä kuin mahdollisimman puhdas rekordi häntäpään porukoita vastaan. Piruja ei kannata ehdoin tahdoin maalailla seinille ilman kunnollista syytä.

Suikkasta myötäilläkseni tulokset kertovat totta tosiaan sarjan tasaisuudesta. Yhtään heittopussia ei tänä vuonna ole, vaikka useampikin joukkue on ollut siinä liipaisimella. Pelicans vei viime keväänä Sportia puhtaasti 4-0; nyt sarjajumboina majailevat SaiPa ja Ilves tuntuvat vielä paria pykälää yhtenäisemmiltä ja organisoidummilta joukkueilta, joten kylmää kyytiä on nousijaehdokkaalle tiedossa. SaiPan ja KooKoon välisistä karsinnoista voisi kuitenkin muodostua näkemisen arvoinen kapina.

Ja sitten sitä huhumyllyä. Timo Pärssinen pyörii sitkeästi tulopuolella, joidenkin arvausten mukaan sopimus on jo valmiina. Jossain vaiheessa nimikirjainten T.P. omistajaksi ehdoteltiin jo Suikkasen vanhaa luottoratsua Tomas Plihalia, jolle Pelicansilla olisikin huomattavasti enemmän käyttöä, mutta miksipä TPS tässä vaiheessa luopuisi ylivoimaisesti parhaasta sentteristään.

Jäitä voisi heittää hattuun ainakin sen verran, että Pelicans todennäköisesti saa maaliskuun puoliväliin mennessä sairastuvalta niin Pikkaraisen, Wärnin, Jormakan kuin Pöyhösenkin. Ilman lisäloukkaantumisia laituriosaston kirittäjinä olisivat vielä myös Tavi, Rinkinen, Sopanen ja Blomqvist, joten aivan hengenhätää hankintoihin ei ole, vaikka tammikuussa hieman repaleisella miehistöllä pelataankin.

Sentteriosastolla Immonen ottanee vielä paikkansa siirtäen Lopin katsomon puolelle, ellei todella keskikaistaakin lähdetä hankinnoilla vahvistamaan.