10Huh/15Off

Hodgman, Nedorost, Green, vai X-mies?

Sentteri10042015Lähipäivinä ja -viikkoina kovin kuhina käydään Pelicansin keskushyökkääjähankinnan ympärillä.

Kahden viikon takaisten sopimusuutisten myötä Pelicans pääsi jo siihen asemaan, että joukkueella on uskottava ykkösmaalivahti ja ainakin näennäisesti riittävän laadukas ja leveä puolustus. Paletista puuttuu kuitenkin vielä jokunen palanen - erityisesti tärkein kenttäpelaaja, eli johtava keskushyökkääjä.

Tähän rooliin on huhumyllyssä jauhettu vuorollaan koviakin nimiä: Zach Hamill, Josh Green, Vaclav Nedorost, Justin Hodgman... Kaikki ennestään joko Pelicansista, Liigasta tai valmennusjohdolle tuttuja pelaajia. Ilman "hopea-lisääkin" suurta epäselvyyttä ei ole siitä, että tästä nelikosta Hodgman olisi se kaikkein mieluisin kaappaus takaisin Lahteen. Vaikka ura ei olekaan suuresti ottanut tuulta purjeisiinsa, tai ehkä juuri siksi.

Se nimittäin ladannee tähän 26-vuotiaaseen kanadalaiseen roimasti näytönhaluja todistaa, että kyllä tästä miehestä vielä on kovaankin liigaan vastuurooliin. Hodgman sai kuitenkin tällä kaudella ensimmäiset näyttöpaikkansa NHL:ssä, joten paluu takaisin Pelicansiin tuntuisi kaukaa haetulta.

Sen sijaan erityisesti Nedorostin ja Greenin pyörittely vaihtoehtoina kuulostaa enemmänkin pelottavalta. Nämä 33- ja 37-vuotiaat sotaratsut suorastaan huutavat kissankokoisin kirjaimin "Pelicansin tyylistä" floppihankintaa. Mikä olisi Pelicansissa tällaisen pelaajan motivaatio ja suorituskyky kentän isoimmassa roolissa, kun takana ovat uran parhaat vuodet ja vankka historia rikkonaisista kausista?

Toki viidettä kauttaan KHL:ssä ja toistuvasti Tshekin EHT-maajoukkueessa pelaava Nedorost on laatuluokan pelaaja, ja Slovan Bratislavasta Petri Matikaiselle tuttu. Mutta onko Pelicans se joukkue, jossa tällaiset kovan profiilin riskihankinnat ovat onnistuneet. Ei.

Se, mitä Pelicans keskushyökkääjäkseen tarvitsee, on noin 24-28 vuotias nälkäinen pelaaja, joka hakee vuoden tai mieluiten parinkin vuoden näyteikkunaa kovempiin ympyröihin. Siihen lokeroon Hodgman ja miksei Hamillkin voisivat vielä joten kuten osua, tai sitten joku vastaavassa tilanteessa oleva pelaaja.

Muutama ajatus kannattaa uhrata myös pelin evoluution vaikutuksille. Tämän päivän Liigassa menestyvältä keskushyökkääjältä vaaditaan jopa laitahyökkääjiä enemmän todellista luisteluvoimaa ja kestävyyttä, joiden avulla tämä ehtii paikalle käynnistämään hyökkäyksiä, tukemaan rintamahyökkäystä ja muutenkin siirtymään vaivattomasti oikeisiin asemiin kahden suunnan pelaamisessa. Tällä osa-alueella Pelicans ei muutenkaan ole erityisen vahvoilla Henri Heinon, Teddy Da Costan ja Hannes Björnisen luisteluvoiman puolesta.

Keskushyökkääjä on muuttunut lätynheittäjästä kentällisensä energiseksi dynamoksi. Siitä syystä esimerkiksi Josh Greenin kaltainen vanha traktori on syytä raakata vaihtoehdoista pois. Green vaikuttaa yhä erinomaiselta roolipelaajalta Tapparan kaltaiseen huippujoukkueeseen, mutta ei Pelicansin kaipaamalta johtohahmolta.

 

 

Edellinen kirjoitus >> Petri Matikainen – paskansyöjän TOP5-lohkaisut

29Maa/12Off

Mikään ei muutu, mutta jonkin täytyy

Tami Tammisen prinsiippi "Mikään ei muutu!" on vaikeallakin hetkellä hyvä uskonpalautus joukkueen harjoiteltuun ja toimivaksi todettuun pelitapaan. Kovin radikaalisti ei Pelicansinkaan pidä tyyliään muuttaa, mutta jos mikään ei muutu, niin Kärpät vie puolivälieräsarjan pystyyn.

Yllättävä ratkaisija, nyt olisi jo aika esittäytyä (kuva: © sm-liiga.fi)

Joku kysyy syytä huolestuttavaan tilanteeseen. Jos sen tietäisin, niin en olisi pelkkä blogaaja. Voitot 1-3 ja Pelicansin maalihanojen totaalinen tyrehtyminen ovat seurausta jostakin, eivät syitä. Maalintekopaikkojahan Pelicans luo, siitä homma ei ole kiinni. Ironisesti kauden tärkeimmällä hetkellä on palattu syksyn ennakkoasetelmiin, jossa suurimmat epäilyt kohdistuivat hyökkäyksen ratkaisijaosastolle. Maalivahdit ja puolustus hoitavat jotakuinkin tonttinsa, mutta laattaa ei saada pussiin. Sekaan ripaus huonoa tuuria, hyppysellinen ahdistusta ja kourallinen kardinaalivirheitä, niin tulos on tässä.

Ylivoima vs. ylivoima, Backlundin jäätävä nousu ensimmäisestä ottelusta, turhien jäähyjen määrä, maalinedustojen hallinta, hukatut paikat, oman päädyn virheet... Ei voi kuin päätä pyöritellä. Sentteriosastolla etenavauhtiset, mutta äärikokeneet Viuhkola ja Stümpel tuntuvat vievän kollegoitaan kuin pässiä narussa, siitä on hattua nostettava. Kokemuserosta on puhuttu jo kyllästymiseen asti, mutta kuinka tuota sivuuttamaankaan. Pelsu-leirissä on kohkattu ensimmäisen ottelun hurlumheistä, pahvisista läpsyttimistä ja tuomareista. Siinä sivussa Kärpät on vääntänyt kaksi kotivoittoa ja yhden jättimäisen vierasryöstön.

Koskirannan ja Paakkolanvaaran ketjut ovat pitäneet tasonsa, väliketjuista Hodgmanin troikan käyrä on jyrkässä laskussa ja Immosista ei ole ollut mitään hyötyä. Vastaavasti tehoilla mitattuna 1- ja 2-ketjun takaa kukaan hyökkääjistä ei ole onnistunut tekemään pisteen pistettä. Wärneillä ja Rinkisillä mailat ovat tiukassa paikassa tutisseet.

Sooloilu ja joukkueen pelitavasta luistaminen ovat yleensä lopun alun merkkejä. Tehokkaan ja jämäkän Kärppien vastapainoksi Pelicansin malliesimerkkinä toimi Hodgmanin johtama ketju, jonka toiminta keskiviikon ottelussa alkoi olla jo surkeaa katsottavaa. Kolmen haahuilijan sortuessa samanaikaisesti laajoihin kaarroksiin keskialueella jää pakkipari oman onnensa nojaan ja Kärpät 1-0-johtoon tilanteessa, josta nolla kertaa sadasta saa muodostua 2-1-ylivoimahyökkäys omiin. Kokonaissaldoksi -2 tuosta ottelusta.

Kolmen tappion tuskaa lukuun ottamatta tähän asti joukkueiden välillä on jo nähty upea puolivälieräsarja. Kaksi erilaista näkemystä jääkiekosta, kaksi eri tavoin kasattu joukkuetta, vauhtia, fyysisyyttä ja puhuttaneita tilanteita. Perjantaina sarjaa on vielä mahdollisuus jatkaa, mutta muutoksia tarvitaan. Neljä kentällistä pitää saada tasolleen, uusia ratkaisijoita täytyy nyt löytyä.

Peli näyttää lopputuloksen, mutta hallille kannattaa joka tapauksessa mennä joko elintärkeää voittoa juhlimaan tai joukkuetta kaikkien aikojen lahtelaiskaudesta kiittämään. Molemmat ansaitsevat läsnäolon ja varauksettoman tuen.

6Maa/12Off

Tulikuumaa rautaa

Maanantai oli harvinaisen hieno merkkipaalu Pelicans-mielisten taipaleella. Puoliltapäivin Radiomäen kaukalossa aurinko kimalteli erityisen kirkkaana ja kiekot löysivät ylänurkkiin harvinaisella tarkkuudella. Tiedossa kun oli jatkosopimuksista ehkä sittenkin se kaikkein tärkein, jonka virallistamista piti kiiruhtaa kotikoneelle todistamaan.

Totuttelut totuteltu, on dominanssin aika (kuva: © sm-liiga.fi)

Sillä eihän tämän luokan signauksia meinaa vieläkään todeksi uskoa, ennen kuin on mustaa valkoisella. Ryan Lasch oli jo megaluokan paukku, josta nyt pistettiin vielä piirun verran paremmaksi. Lascher oli huipputikissä päivästä yksi alkaen; Justin Hodgman on kulkenut hieman röykkyisemmän tien, mutta noussut sitäkin kautta samanveroiseksi liideriksi, jolla on kehityspotentiaalia jopa jenkkilaituria enemmän.

Valtaisa sopimus; Pelicans varmisti toisenkin tehoketjun ensi kaudeksi sekä nousi takajaloilleen puolustamaan asemiaan kotimaisia ja ulkomaisia kilpailijoita vastaan. Suikkasen retoriikkaa mukaillen: sama kai se kuka Turakainen siinä Laschin tai Hodgmanin vierellä hiihtelee, homma toimii joka tapauksessa.

Jos ei uskottavuudesta enää puutetta olekaan, niin tapaus Jalosen tavoin seura näytti, että yli ei kävellä - Hodgmanin itsensä myötävaikutuksella tietenkin. Kiinnostusta kun tiettävästi oli ainakin Pääkaupunkiseudulta ja vähän Lappeenrantaa kauempaa idästä. Pelaaja-agentin mukaan myös Elitserienistä. Rauta oli tulikuumaa ja Pelicansin toimistolla onneksi taottiin kunnon lekalla.

Radio Voiman jahkailussa metalliseos meinasi kyllä päästä jäähtymään, kun kuulijoita odotutettiin liki 40 minuuttia tiedotustilaisuuden alusta lukien, ennen kuin Hodgman saatiin pikaisesti ääneen muutamaa kommenttia varten. Kiekkokaupungin radiokanavalta odottaisi ennen kaikkea nopeampaa sekä kattavampaa panosta tiekkarin annista. Aika orpo olo lätkäjätkälle tuli myös odotuksen aikana eetteriin ladotuista 10 vuotta vanhoista poppirenkutuksista, jotka oli kai naarattu jostain Radio Novan ylijäämävarastosta. Heti Hodgmanin kommenttien jälkeen kiireellinen vaihto vähän rokimmalle kanavalle.

Paikallismedian reagointi jättiuutiseen vaikutti muutenkin aluksi vähän kankealta, kunnes pikkuhiljaa tiedonjyväsiä saatiin ilmoille. Perinteisiä jossitteluja unelmasopimus vielä sisältää KHL:n ja NHL:n suhteen, joiden osalta portit menevät ainakin teoriassa kiinni touko- ja kesäkuussa. Vielä voi tulla Pelicansillekin aihetta kynsien pureskeluun, jos kesken ensi kauden idästä tarjotaan vaikkapa puolen miljoonan siirtokorvausta.

Jollain tapaa tähtikaksikon ratkaisu tuntuu terveen järjen voitolta. Molemmat ovat nähneet, että seura, valmennus ja joukkue ovat Lahdessa huippuluokkaa. Samalla SM-liiga Euroopan parhaiten NHL:ään valmistavana sarjana tarjoaa optimaalisen kehitysympäristön, joten Euroopan sisäinen siirto olisi tuntunut lähinnä ahnehtimiselta.

Etenkin, kun Hodgman juuri on päässyt kunnolla sisään Pelicansin pelitapaan ja ainakin likimain oikeaoppiseen sentteripelaamiseen. Suoraan pohjoisamerikan kaukaloista tulevilla senttereillä totuttelu näyttää aina ottavan oman aikansa.

- - -

Tuosta Radio Voiman touhusta vielä. Joonas Jalvanti oli kuulema äsken radiohaastattelussa. Olisiko mahdoton ajatus näpytellä ne 30 merkkiä Voiman tai Pelicans Facebook-seinälle ilmoittaen näistä haastatteluista tuntia-paria etukäteen? Pelsun jätkät on tällä hetkellä kaupungissa tähtivieraita, niitä kannattaisi vähän mainostaakin.

1Maa/12Off

Lyhyet, viikko 9/2012 – Hodgmanista kuukauden pelaaja

Kuukauden pelaaja valittu. Peliittojen kausi katkolla huomenna. Mestiksen tosipelit käyntiin. Sihvonen ylistää Jatkoaikaa. Jääkiekkoa Nizzassa, osa 8. Näppituntuman satoa.

SM-liiga uutisoi torstai-iltapäivän alkajaisiksi kuukauden pelaajan valinnasta:

SM-liiga ja Jääkiekkolehti ovat valinneet helmikuun parhaaksi pelaajaksi Pelicansin keskushyökkääjän Justin Hodgmanin, 23.

Hodgman oli helmikuussa vahvassa vireessä illasta toiseen. Hän iski ja järjesti tärkeitä maaleja Pelicansille joka kierroksella ja hurmasi hienoilla yksilösuorituksillaan. Hodgman kokosi helmikuun SM-liigan otteluissa saldon: 5+6=11. Hodgmanin loistavien esitysten ansiosta Pelicans nousi taisteluun SM-liigan runkosarjan voitosta.

Hodgman palkitaan arvokkaalla pronssipatsaalla ennen 2. maaliskuuta Lahden Isku Areenassa pelattavaa SM-liigan ottelua Pelicans–Jokerit.

Uutisessa nyt ei viitsitty mainita pelien määrää, joka nyt on kuitenkin aika oleellinen asia suhteessa tehoihin. Hodarille pelejä kertyi helmikuussa 7 kappaletta, ja niissä siis tehot 5+6. Kamala vääryys ei olisi ollut palkinnon päätyminen JYPin Eric Perrinille, joka tekaisi niinikään seitsemään otteluun tehot 5+8=13. Liekö valinnassa sitten painanut se, että joukkueena Pelicans pärjäsi selvästi JYPiä heikommin, eli periaatteessa lähtökohdat Hodgmanilla olivat vaikeammat.

Kuukauden pelaaja -titteli on SM-liigan ja Jääkiekkolehden toimesta valittu syksystä 1993 lähtien. Pelicansiin valinta on ennen Hodgmania osunut kerran, kun Matias Loppi pokkasi palkinnon syyskuussa 2007. Yleinen palkintojen ja saavutusten arvostuksen puute näkyy tässä tapauksessa siten, että nämä kaksi tahoa eivät ole viitsineet listata palkinnon saajia kattavasti omille nettisivuilleen, vaan tälläkin kertaa listattiin ylimalkaisesti parin viime kauden voittajat. Onneksi kuitenkin on Wikipedia.

- - -

Peliitoilla on huomenna mahdollisuus pistää Heinolassa kausi pakettiin LeKiä vastaan, kun karsinnan karsinnan voitot ovat 3-2. Tuskainen talvi sietäisi jo saada päätöksensä. Viime ottelussa Lempäälässä Peliitat taipui taas johtoasemasta jatkoajalle, mutta kesken kauden konkurssi-Laserista naarattu Sami Holappa iski ratkaisumaalin alivoimalla.

Mestiksen yläpäässä kausi on edennyt jo siihen vaiheeseen, että kaiken maailman farmijengit on passitettu laulukuoroon ja tosipelit neljän parhaan joukossa voivat alkaa. Ottelupareina ovat Jukurit-Jokipojat ja KooKoo-Sport, eli kutakuinkin ne neljä liigapaikkaa tavoittelevaa ja edes hieman itsenäistä kilpaurheiluorganisaatiota.

"Asiantuntijan" arviona vaikuttaa nyt vähän siltä, että mikään näistä neljästä ei ole pelillisesti tarpeeksi vahva ja tämän vuoden liigakarsija Ilves ei ole riittävän palasina, jotta karsinnoista saataisiin kunnon tiukka kapina aikaiseksi. Viime keväältä kuitenkin muistetaan karsintojen olevan sellainen maailma, että mielenkiintoa kyllä riittää ainakin kahteen ensimmäiseen otteluun. Niistä Mestis-joukkueen pitäisi raapaista vähintään yksi voitto.

Lahtelaistaustaisia pelaaja karsinnoissa on mukana pitkä liuta: Tommi Nikkilä, Mikko Rämö, Olli Julkunen, Sami Blomqvist, Toni Kiren, Jarno Laitinen ja Matti Näätänen, sekä tietenkin Sportin penkin takana Räpsä Räsänen.

Jesse Rohtla asteli eilen torilla vasen käsi kipsissä, joten Jukuri-sentterin kevät lienee kirjaimellisesti paketissa.

- - -

Petteri Sihvonen ylistää Jatkoaika.com-verkkolehteä omassa blogissaan, eikä ihan syyttä.

Olen seurannut tällä kaudella noin 30 ottelustudio NHL:stä ja on pakko sanoa, että taso on järkyttävän heikko. Enkä voi pitää The Hockey News’ia millään muotoa jääkiekkoilun raamattuna, sillä olen nyt perehtynyt siihenkin läpyskään ja todennut, miten pelitapa-artikkelit loistavat käytännössä poissaolollaan. Amatöörivoimin Jatkoaika.com lyö tässä pelitaktisessa katsannossa The Hockey News’in.

- - -

Erinomainen Jääkiekkoa Nizzassa -sarja käsittelee tällä kertaa Joonas Saaren toimesta paikallista fanikulttuuria, kas näin.

Nimikirjoitukset ovat myös jonkin näköinen Pokemon-korttien korvike paikalliselle nuorisolle; olemme raapustaneet nimemme täällä milloin mihinkin esineeseen. Itselläni tekee pahaa kirjoittaa permanenttitussilla nimikirjoitus iPhonen takakuoreen, sillä henkilökohtaisesti en ottaisi edes Tero Määtän puumerkkiä puhelimeeni.

- - -

Loppukevennyksenä vielä tämän aamun Etlarista Pelicans-aiheiset näpäytykset:

Kaarna kaiva kuvetta. Hodari täytyy pitää Lahdessa hinnalla millä hyvänsä. Kiekkofanit Olasta.

Loistavaa Pelicans! Ja sama kyyti perjantaina Jokereille eiks ni? Mummelit tulee auttaan. Ootte kyl aikamoisii poikii! T. mummelit 63 v.

Kuulkaas mummelit 63 v, lopettakaa se tasapaksu määkiminen Pelsun peleissä. On niin hiljainen ettei varmasti edes kentälle kuulu. Antaa Ääriliikkeen laulaa, sen ne osaa.

Harvoinpa sitä kuulee, että ihmisten pitäisi hiljempaa olla Isku Areenalla. Jatkakaa mummelit samaan malliin ja ottakaa lisää mummeleita mukaan huutamaan!

29Hel/12Off

Lauantaipeli tiistain vaatteissa ja keskiviikkona torille

Eipä ollut tiistain liigavääntö tällä kertaa mitään pakkopullaa, päinvastoin! Tupa melkein täynnä, mahtava voitto Pelicansilta ja meininkiä hallissa. Se oli lauantaipeli tiistaiksi puettuna.

Uskonvahvistusta tilasin ja Pelicans toimitti sen tyrmäävällä tavalla. Juuri tällaisten esitysten takia luotto kuluvan kauden joukkueeseen on aivan eri tasolla kuin koskaan aiemmin. Tärkeää on nyt katsomon puolellakin se itsekunnioitus, ettei ruveta suorituksia itse vähättelemään - "mutku SaiPalla oli kaksi imuria maalilla", "mutku IFK:lta puuttui kentällinen maajoukkuemiehiä". Pelicansiltakin puuttui Niko Hovinen, joukkueen tärkein pelaaja.

Mistä löytyisi lisää ylisanoja? (kuva: © sm-liiga.fi)

Hallilta kantautuineiden tietojen mukaan Niko voi omin sanojensa mukaan aivan hyvin pelata perjantaina Jokereita vastaan, mutta ymmärrettävästi lonkan kanssa ollaan tässä vaiheessa kautta äärimmäisen varovaisia. Reilun viikon takaisessa Blues-ottelussa maalilla häärimistä ei auttanut perheenlisäyksen myötä valvottu edellisyö. Loppu hyvin, kaikki hyvin - Pelicans paukutteli pienokaisen johdosta omat kunnianlaukauksensa SaiPan ja IFK:n verkkoon Joonas Kuuselan torjuntavuoroilla. Täysistä kahdeksasta ottelustaan Tötsä Kuusela on muuten torjunut neljä suoraa voittoa, yhden jatkoaikavoiton ja kahdesti rankkareille. Viikonlopun Kärpät-ottelu on tähän asti ainoa suora tappio.

Tiistai-illan sankarista ei ole mitään epäselvyyttä. Nyt on Justin Hodgmanin vuoro vetää muuta joukkuetta perässään. Tuo luistelu yhdistettynä puhtaaseen taitoon ja ulottuvuuteen sekä valtavaan pelinälkään on yhtä kuin kesällä pelaaja-agentin lupailema dominointi. Uskomattoman hyvä pelaaja kaikkiaan, ja erinomainen kanadalaisen kiekkoilun lähettiläs. Liian harva suomalainen pelaaja elää pelissä mukana yhtä voimakkaasti tunteitaan näyttäen ja kiekkoa lapaansa vaatien.

Kevään kannalta hyvä merkki oli myös se, että Hodari malttoi lähinnä naureskellen viitata kintaalla IFK-agitaattori Ilari Melartin pölötyksille. Myös Radek Smolenak nousi esiin paitsi maalillaan, myös menemällä oman tähtipelaajan ja vastustajan kultaisen noutajan väliin. IFK-leirissäkin myönnettiin, että tiistai meni Melartin osalta oppirahojen makseluksi kun pari pohjoisamerikkaa nähnyttä ulkomaalaista tuli vastaan.

Eilisessä ottelussa Jan Latvala pelasi 500. runkosarjaottelunsa Pelicansin paidassa, ainakin jos liigan tilastoja on uskominen. Onnea Lade! Tiistain jälkeen kunniataulukko Pelicansin liiga-ajan osalta näyttää tältä:

1. 500 Jan Latvala
2. 366 Kari Sihvonen
3. 328 Henri Heino
4. 309 Toni Koivunen
5. 308 Toni Saarinen

- - -

Hienon voiton jälkeen on tapana mennä torille, ja niinhän sitä keskiviikkona mentiinkin, kun kisatorin minikaukalossa vastakkain asettuivat Pelicansin ja Kortteliliigan kiekkotaiturit. Pelicansilta mukana olivat maalivahdin tamineissa Nupe Nurminen ja Janne Juvonen, sekä kenttäpelaajista Pekka Jormakka, Janne Tavi, Teemu Rinkinen, Marko Pöyhönen, Joni Isomäki ja Matias Loppi. Mikrofonin varressa totutusti moottoriturpa Antsa Mertaranta ja asiantuntijakommentaattorina Suikkasen Kaitsu.

Ottelu päättyi rankkareidenkin jälkeen tasapeliin 2-2 ja Kortteliliigan sarjajyrätkin pääsivät kerrankin jakelemaan nimmareita, tai ainakin yhden nimmarin. Yleisöä oli paikalla komea määrä, sääkin suosi. Ja jotkut pahimmin bonuskortteihin aivopestyt vielä väittävät, että kaupungin keskustori on peltomarketteihin verrattuna täysin yhdentekevä kohtauspaikka.

1Hel/12Off

Jäitä hattuun vai vettä myllyyn?

Harvinaisen munakasta puhetta Pelicans-leirissä. Tästä piti tulla lyhyt blogipäivitys, mutta ei onnistunut taaskaan.

Ainakaan kovin suurta haloota ei nostettu äskeisestä tiedotustilaisuudesta. Kellon lyödessä 13:00 keskiviikkona vallitsi lähinnä epätietoisuus siitä, pidetäänkö koko pressitapahtumaa vai ei. Pelicansin nettisivut, Facebook, Twitter... hiljaa. Voisihan sitä edes mainita asiasta etukäteen, ellei varsinaiseen paisutteluun haluta lähteä. Radio Voimalla kuulema ennakoitiin tuntia aikaisemmin, mutta kuka sitäkin kanavaa kuuntelee. Jälleen ansiokkaasti kärppänä paikalla oli vapaaehtoisvoimin toimiva Jatkoaika.com, joka julkaisi tiedon jo viittä yli yksi.

No, Lade Latvalan jatkosopimushan sieltä napsahti. Yksi vuosi, tärkeä pelaaja ja "Olen erittäin tyytyväinen". Juhlallisuuksien aika on vähän tuonnempana. Muitakin sopimuksia odotettiin, mutta ennätystehtailun aikoihin on hyvä, että ilmassa ei ole epävarmuutta nestorin jatkosuunnitelmista.

"Liikkuu hyvin ja vittumainen jätkä muutenkin." (kuva: © sm-liiga.fi)

Olipahan debyytti! Ässä-hylkiö Radek Smolenakin show oli varmasti yksi kaikkien aikojen ensiesiintymisistä Pelicansissa. Tshekki löi heti pöytään kaikki kortit, jotka jääkiekkoilija Radek Smolenakilla on käsissään. Porilaisten raporttien mukaan miehellä on kuudes aisti hakeutua maalipaikkoihin ja vastustajan selustaan. Näin kävikin puolenkymmentä kertaa, eikä keskialueen kärkkyminen edes tapahtunut puolustamisen kustannuksella. Niin ikään ennakkotietojen mukaisesti nähtiin erinomaista alivoimapelaamista ja muutama hieman hieman epätoivoinenkin yritys laukoa nollakulmasta. Nyt laituri myös pelasi fyysisesti ja syötteli 2vs1-tilanteissa, joiden puutetta länsirannikolla manattiin.

Monipuolisen hieno esitys, joka huipentui vielä Jatkoajan haastattelussa pelin jälkeen:

– Tiesin jo ennakkoon, että tämä on paras joukkue tässä liigassa. Tunnen jotenkin jo nyt sen, että kuulun tänne ja tähän joukkueeseen.

Porissa slaavin zen-virrat tai feng shuit menivät Isomäen homeisessa pukukoppisiivessä vinksalleen. Tai sitten syy oli naapurimaan Tomas Zaborsky, joka on ehtinyt ajautumaan turpakäräjille myös Ryan Caldwellin kanssa. 31 maalia antavat slovakille aika paljon anteeksi näissä asioissa.

Suorasukaiseen tyyliinsä Smolenak lisäksi myönsi, että KalPa-vahdin olisi pitänyt rannari torjua, mutta siinä tilanteessa taisi olla ripaus ensimmäisen ottelun taikaa. Toivottavasti ei käy kuten Jozef Stümpelille, joka on Lahden tehoillan jälkeen pelannut nyt kaksi ottelua kiikaritehoilla... Smolenakiin on helppo ihastua yhden pelin perusteella, mutta todellinen taso nähdään vasta pitkässä juoksussa.

Äijämäisten kommenttien linjalla jatkoi myös K. Suikkanen lehdistötilaisuudessa:

- Oli mun mielestä pirun hyvä. Oli pikkuinen yllätys, että liikkuu noinkin hyvin kun mittaa on 190 senttiä ja yli 90 kiloa, ja aika vittumainen jätkä muutenkin.

Eikä pahemmaksi jäänyt Jan Platil tämän aamun haastattelussa:

- En ollut pelannut kahteen kuukauteen, ja oloni kentällä oli karmea! Minun on tehtävä kovasti töitä tullakseni paremmaksi.

- Ei se hullummin mennyt, mutta pystyn paljon parempaan. Nyt taklasin jotain pari kolme kertaa, mutta voin nostaa sen 15:een.

Justin Hodgmanin puolestaan kuultiin kuittailleen KalPan vaihtoaitiolle jotain tyyliin "Eikö teistä kukaan pysy perässä?"

Seuran tiedotuspolitiikka sikseen, mutta jos näiltä miehiltä kysytään, niin vastaus on Vettä myllyyn! Mukavanoloinen pöhinä päällä joukkueessa. Ei turhia selittelyjä ja kaarteluja, mutta suoraa puhetta ja vuorenvarmaa uskoa omiin kykyihin.

Harmi sinänsä, että eilen kärkiottelussa ja uusien vahvistusten tultua yllättävän vähäiseksi (4600) jäänyt lahtelainen yleisö istui hiljaa kuin tikut paskassa poistuen Luttisen maalin jälkeen jo suurimmaksi osaksi ulko-oville päin. Joukkueen upeaa suoritusta ei juuri osattu arvostaa, kun oli tolkuton kiire ulos pakkaseen ja ruuhkaan nykimään. KalPa oli siipirikkoinen, mutta tarvittiin vahva Pelicans järjestämään 5-1-näytös sarjakärkeä vastaan. Toivottavasti Latvalan juhlallisuuksien päälle ymmärretään enemmän.

Tai ehkä lasi olikin puoliksi täynnä, ja kunnia niille joillekin sadoille ihmisille, jotka joukkuetta kiittivät vielä kättelyjen jälkeenkin.

7Tam/12Off

Kovia voittoja, kova hankinta

Alkuviikko tarjoili lahtelaisittain kaksi äärimmäisen tärkeää voittoa ja kolmatta haetaan tänään Tampereelta. Hyökkääjähankintaa myös odoteltiin länsinaapurista, sekin toteutui.

Lappeenrannan otteluista puhuttaessa on syytä muistaa, että itärajan peltilato ei ole ikinä helppo paikka pelata ainakaan Pelicansille. Kotijoukkue painaa koko ajan iholle herhiläisen lailla, pienimmätkin virheet kostautuvat maaleina tai pitkinä puolustusalueen myllytyksinä, eikä aikaakaan kun keltapaita kellahtaa rikkeestä nurin ja päätykatsomon mylviessä tuomari on pakotettu jäähytuomioon. Parasta lääkettä tähän on vähintään kahden maalin iskeminen ensimmäiseen erään, ja juuri siinä Pelicans onnistui.

Tällä viikolla enimmäkseen parasta, vähän pahintakin (© sm-liiga.fi)

Jokerit-matsi puolestaan oli kuin Pelicansin kausi pienoiskoossa. Shokkialun jälkeen kärkiketjut kävit värkkäämässä upeat kaksi maalia, sitten Sopanen ronkki super-idioottimaisen jäähyn keskialueella vaarattomassa tilanteessa ja Hovisen uhkarohkea purkuyritys kostautui tasoitusmaalina. Myöhemmin lyhyt viiskolmonen ja kaksi yhden miehen ylivoimaa tuhrattiin käytännössä täysin. Pitkin ottelua Jokerit hallitsi peliä paitsi kiekollisesti myös fyysisesti, jonka esimerkiksi Rinkinen ja Immonen saivat kokea keskialueen avojääpommeissa. Pelicansilta tuttuun tapaan Järvinen ja Marttinen pyrkivät vastaamaan tähän sen minkä ehtivät. Ottelun lopputulemana kuitenkin taululla seisoi komea vierasvoitto, Pelicans piti Jokerit kahdessa tehdyssä maalissa ja viimeisteli itse tappavan tehokkaasti niillä hetkillä kun sitä tarvittiin.

Ja tässä viimeistelyssä kunnostautuivat ulkomaanavut kuin tilauksesta, osoittaen pohjoisamerikkalaisen pelikulttuurin parhaita puolia: jatkuva valmius ratkaista paikan tullen ja se ratkaisu on suorin reitti kohti maalia, mieluiten suoraan syötöstä. Viikon ykkösnimi on itseoikeutetusti Justin Hodgman, jonka esiintuloa ehdittiin jo tovi odottamaan. Kolme terävää maalia ja tiistain kaksi maalin järjestelyä puhuvat puolestaan. SaiPaa vastaan tosin nähtiin myös esimerkki siitä missä kehittymisen varaa vielä löytyy, kun kanukki ylipelasi kulmassa itsensä ulos tilanteesta ja Elmeri Kaksonen rokotti tästä tylysti. Pudotuspeleissä näihin ei ole varaa. Iso mörkö tuntuu myös olevan Jarkko Ruutu, joka sai Hodgmanin kuumenemaan pikkunujakkaan jo ensimmäisessä erässä. Joka tapauksessa huikea uuden vuoden aloitus ja vierellä Pekka Jormakka nousi samantien hyvään vireeseen.

Ilves ja Pelicans tällä kaudella:

05.08. Ilves-Pelicans 0-3
19.08. Ilves-Pelicans 3-6
11.10. Ilves-Pelicans 2-5
21.10. Pelicans-Ilves 4-0
09.12. Pelicans-Ilves 3-2 ja.

...muistettakoon samaan hengenvetoon, että helppoja otteluita ei tässä vaiheessa kautta olekaan. Ilves oli jo viime kaudella vahva joukkue hyökkäysalueelle päästessään, eikä ominaisuus ole juuri siitä heikentynyt.

Rotta. (© sm-liiga.fi)

Sitten on tämä Ilkka Pikkarainen. Jos voi Hodgmanista olla välillä montaa mieltä, niin nyt vasta Tami Tammisen termein saatiin high risk, high reward-pelaaja. Paperilla ilman muuta laatuhankinta, jatkaen Seikolan, Järvisen ja ulkomaalaisvahvistusten asettamaa linjaa. Profiililtaan energinen, fyysinen, liikkuva ja suoraviivainen. Maalintekokin onnistuu.

SM-liigassa 249 ottelua, tehot 69+64=133, 550 jäähyminuuttia, Elitserienissä lähes täsmälleen sama tahti 77 ottelussa. Änäri ja AHL on nähty, vähän KHL:ääkin ja yksi EHT-turnaus. Niin ikään on nähty näitä uutisraportteja:

Helsingin IFK:n Ilkka Pikkarainen näytti ottelussa Jokereita vastaan nurjan puolensa ja nappasi itselleen ottelurangaistuksen huitomisesta. Ottelurangaistus tuli täysin ansaitusti, sillä Pikkarainen iski törkeästi pelikatkolla Kalle Kermania mailallaan. (helmikuu 2008)

Ilkka Pikkarainen keihästi JYPin Jani Tuppuraista ja seuranneella pelikatkolla löi tätä nyrkillä. Pikkarainen sai tilanteesta 5+20 minuuttia keihästämisestä ja ottelurangaistuksen kohtuuttoman kovasta pelistä. Pikkarainen on ottelurangaistuksen seurauksena sivussa yhden ottelun ja toistamiseen täyttyneen kymppitilin takia kaksi peliä ja huilaa näin runkosarjan lopun. (helmikuu 2009)

Ammattikielellä Ilkka Pikkarainen on rotta. Sen näkee jo miehen naamastakin. Kari Sihvosen manttelinperijä ja Pelicansin vastine Jarkko Ruudulle, Siim Liivikille ja Jonne Virtaselle. Edes osa IFK-faneista ei olisi halunnut miestä takaisin, vaikka kyseessä on tietyiltä osin laatupelaaja. Ideaalitilanteessa Pikkarainen härnää tiukassa ottelussa vastustajan pasmat sekaisin ja tekaisee perään omin käsin voittomaalin. Samalla saatiin 1-3 ketjujen laidoille hyvä pakkaus kaivattua laatua ja kilpailua pelipaikoista.

Kevät näyttäköön minkälaisiin otsikoihin Pikkarainen vielä päätyy.

4Tam/12Off

Hyökkääjää odotellessa

Pelaajahankintojen perään on huudeltu jo jonkin aikaa, vaikka välttämättä kovin suurta tarvetta niihin ei ole edes ollut. Maanantaina Pelicans kuitenkin heitti verkot vesille ihan julkisestikin.

- Koko ajan töitä tehdään, että sellainen (pelaajahankinta) toteutuisi tammikuun aikana, kommentoi Suikkanen YLEn haastattelussa. Sanan säilän mestari ei ottanut kantaa siihen mistä pelipaikasta tulisi olemaan kysymys, joten saapa nähdä onko siihen jokin koira haudattuna.

Valistuneen arvion mukaan kuitenkin hyökkäys on se osasto jossa tarve olisi tällä hetkellä suurin. Kyllä, Pelicans on yhä tehnyt 2. eniten maaleja koko sarjassa; en tosin tiedä miten kolmen kuukauden summatilastolla voidaan tarkastella joukkueen nykykuntoa. Eivätkä maalit muutenkaan ole se ainoa mittari. Positiivista on se, että aivan viime otteluissa joukkue selätti marraskuun heikomman jakson ja edelleen Niko Hovisen johdolla tiivis peräpää tarjoaa voitonmahdollisuudet käytännössä jokaisessa ottelussa.

Tehtyjen maalien määrä on tullut alkukauden huippuarvoista alaspäin, mikä on aivan luonnollista. Ensimmäisissä 20 ottelussa Pelicans yllätti osan huonosti organisoiduista vastustajistaan niin housut kintuissa, että 4-6 maalin tekeminen ottelussa ei edes kummoisia urotekoja vaatinut. Kauden edetessä puolustukset tiivistyvät ja oma rento pelaaminen muuttuu lähes väistämättä rutiininomaisemmaksi, joten maalimäärien vähenemisessä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Kolmea maalia ottelussa pidetään perinteisesti voittavan jääkiekon edellytyksenä, ja siihen joukkue kykeni huonommankin jakson aikana kohtalaisen usein.

Isossa kuvassa pitääkin nähdä jo pidemmälle kevääseen. Pääkaupunkiseudun joukkueet ovat olleet kantoina kaskessa ja melko isolla todennäköisyydellä joku niistä asettuu vastaan keväälläkin. Äärimmäisen kovia pelejä on tiedossa joka tapauksessa, joten ei joukkueen vahvistaminen toki muitenkaan tilannetta haittaa. Fyysisyyden perään lienee turha haikailla, sillä joukkueen rakentamisessa on valittu tietty linja ja se on Suikkasen linja. Uudelta pelaajalta vaaditaan ennen kaikkea jalkoja, käsiä ja älyä.

Tavi voi vielä pelastaa kautensa nousemalla esiin keväällä. Tuskin ensimmäisenä siirtolistalla. (© sm-liiga.fi)

Kokonaisvaltaisesti katsottuna Ryan Laschin ja hyvin suorittaneen nelosketjun välissä on turhan paljon harmaata massaa. Ykkösketju Luttisen ja Koskirannan/Lopin säestämänä toiminee jo pelkästään jenkkitähden kannattelemana. Paakkolanvaaran johtama nelonen puolestaan voi keväällä olla jopa nelosketjujen parhaimmistoa. Ratkaisevaa tuntuukin olevan mille tasolle niiden välissä olevat kaksi ketjua saadaan nostettua.

Pekka Jormakan paluu ja Justin Hodgmanin onnistumiset tulivat Lappeenrannassa kreivin aikaan. Max Wärnillä täydennettynä ketju voi hyvinkin nousta taas hyvään liitoon ja ainakin kaksi viimeksi mainittua ovat kevättä ajatellen jollain tapaa lupaavia "playoff-pelaajia", jos vain kanukin pinna kestää ottaa iskuja vastaan. Sitten jää osasto Immonen, Tavi, Loppi ja Sopanen, joilta on lähes koko kauden ajan odotettu enemmän kuin mitä on saatu. Jossain välissä tuli lyhyt tehopyrähdys, mutta vain kadotakseen yhtä nopeasti kuin tulikin. Loppia vaivaa jalkavamman aiheuttama kankeus luisteluun, jonka takia mies ei ehdi nyt tilanteisiin.

Niin sanotuista väliketjuista puuttuu tällä hetkellä sekä laatua että kilpailua - osittain toki loukkaantumisvajausten vuoksi.

Pakkohan toisaalta ei ole ketään hankkia. Nykyinenkin joukkue on erittäin laadukas ja sen taso voisi sellaisenaan riittää keväällä pitkälle. Suurennuslasilla löytää muutenkin aina puutteita, joita uusilla pelaajilla sitten pitäisi korjata. Taloudellisesti tilikausi on todennäköisesti tuottamassa useamman sadan tuhannen euron voitot, kun yleisötulot paukkuvat yli budejoidun ja voidaan olettaa, että Hovisesta saadaan (jälkikäteen) NHL:n yli 200 000 euron siirtokorvaus. Tässä tilanteessa hyvin scoutattu vahvistus hyökkäykseen tuntuu järkevältä ratkaisulta. Hölmömpää olisi jättää mahdollisuuksien maksimointi tekemättä.

Kokonaan toinen juttu on sitten se, että onko kyseessä sittenkään laituri vai kenties keskushyökkääjä? Pohjois-amerikkalaisten kiintiö Pelicansilla on joka tapauksessa jo täynnä, joten tulokas liikkuu EU-passilla. Mielenkiintoa lisää myös se, haetaanko apua vain loppukaudeksi vai rakennetaanko jo yhden palan verran ensi kauden joukkuetta.

Täytyypä lähteä tutkailemaan mitä Pohjanlahden takana huhuillaan.

30Jou/11Off

Nihkeää kinkunsulattelua

Mutta mikä sulattaisi Pelicans-hyökkääjien kädet maalipaikoissa? Joukkue tuli joulutauolta hyvällä ilmeellä, mutta nyt tökkii se mitä jo ennen kauden alkua pelättiinkin.

Viikon kaksi ottelua sekä vähensivät että lisäsivät otsaryppyjä. Helsingin ottelu tiistaina oli Pelicansilta erinomaista vieraskiekkoa ja pöytä oli katettuna pisteiden ryöstöä varten. Torstaina kotona HPK oli totaalisesti jyrän alla aivan kuten häntäpään joukkueen kuuluukin. Pelikaanien muuten hyvä kokonaispaketti hyytyi kuitenkin kahden viimeisen metrin aikana, josta tuloksena viisi tolppaa ja kaksi räkämaalia hätää kärsineen Mika Järvisen selän taakse.

Tammikuu tarjoilee 13 ottelua 28 päivän sisään: KalPa kohdataan kahdesti, Jokerit kolme kertaa, Ässät kerran vieraissa, Kärpät ja JYP kerran, Lappeenrantaankin reissataan kahdesti. Tällä viimeistelyn tasolla on kylmää kyytiä tiedossa. Alkukauden Pelicans lasketteli kolmen, parhaimmillaan lähes neljän maalin ottelukeskiarvolla. Viimeiset 10 ottelua ovat tuottaneet enää 2,6 ja viimeiset 5 ottelua 2,0 maalia per peli. Samalla täytyy toki muistaa, että puolustus on pysynyt vähintään yhtä tiiviinä kuin alkukaudestakin.

Keskiviikkona Eetu Ampuja huuteli Uudessa Lahdessa (s.16) kovuuden perään. Joukkue uhkuu tietynlaista kovuutta ja pelirohkeutta varsinkin kiekollisena tunkemalla pieniin väleihin ja menemällä ensimmäisenä tilanteisiin ottamaan taklauksia vastaan, mutta se (peli)kovuuden antaminen todella puuttuu lähes täysin, eli Joonas Järvistä ja Jyri Marttista lukuun ottamatta. Antti Tyrväinen ja Kari Sihvonen olivat pahimmillaan ns. tappotaklaajia, jotka ylilyönneillään kaatuvat SM-liigan pumpulissa omaan mahdottomuuteensa ja edustavat siten kaikkea muuta kuin voittavaa jääkiekkoa. Puhtaasti taklaaville voimahyökkääjille olisi silti edelleen tilausta.

Max Wärnistä tähän rooliin ei ole, vaikka IFK:n kasvatti onkin. Nykyään IFK:n todellista kovuutta näyttääkin edustavan Ilari Melart, joka kovisteli Pelicansin pienimpiä hyökkääjiä pelikatkoilla ja paini tasaväkisesti Lukon Matt Generousin kanssa, joka ei ole mikään tappeluiden erikoismies. No, petopaitojen fanit lienevät varsin tyytyväisiä.

Apuvoimia kaivataan (© sm-liiga.fi)

Kovuudesta päästäänkin siihen, että täysin mikkihiirilaumahan Suikkasen TPS:kin oli mestaruusvuotenaan. Kiekollinen, liikkuva ja raikas, mutta auttamattoman pehmeä. Puolustuksessa Järvinen ja Marttista vastaava Antti Halonen pitivät jöötä, hyökkäyksessä Tomas Plihal oli vahva liideri. Taidollisesti joukkue vain taisi sittenkin olla piirun verran nyky-Pelicansia edellä, paitsi maalivahtiosastolla.

Ja nyt kun se taitopuoli ja viimeistely tökkivät, niin seurauksena on nähdyn kaltaista nihkeää tuhertamista. Jos ei ole lihaosastolle tunkua, niin valitettavan yksin on myös superhyökkääjä Ryan Lasch jäämässä hyökkäyksessä. Vaikka jenkin hopeatarjotin kiiltelee jatkuvasti, niin vierellä Luttinen ei ole osunut maalipuiden väliin viimeiseen kahdeksaan otteluun, Koskiranta sentään kahdesti viimeisissä 23 pelissä. Mutta tämähän tiedettiin jo ennen kauden alkua; ratkaisijaosasto on köykäinen, vaikka alkupuoliskon tolkuton ylisuorittaminen tätä onkin voinut hieman hämätä.

Enää lienee kysymys siitä, kuka on se laitahyökkääjä jonka Pelicans ennen siirtorajaa hankkii.

PIKAPUNTARI

Nousussa:

Kimi Koivisto - Erinomainen sisääntulo HPK-ottelussa. Tällä kaudella Peliitoissa (4ott 0+1=1) maineteot ovat jääneet tekemättä, mutta A-junioreiden SM-liigassa (29ott 15+12=27) tehot ovat kohdallaan. Sähäkkä, taklaava ja vähän taitavakin, kuin Saarisen veljekset aikanaan. Hyviä oivalluksia Hodgmanin kanssa, siinä missä Brocklehurst oli täysi turisti.

Juha-Pekka Pietilä - Mestis ei ilmeisesti napannut, liigassa vähitellen saavuttamassa hyvää tasoaan. Hyviä ratkaisuja kiekon kanssa, eikä päätä palella hyökkäyssiniviivalla. Jäähyherkkyys vielä ongelmana.

Teemu Rinkinen - Maalintekijää tästä ei taida tulla, mutta nelosketjun puurtaminen hoituu. Hieman fyysisyyttä lisää niin alempien ketjujen energiapelaajana voi vielä ura aueta.

Laskussa:

Vili Sopanen - Komea tarjoilu IFK:n 1-0-maaliin tiistaina juuri kun Pelicans oli vienyt ottelun alkua. Järjesti kuitenkin itselleen muutaman vaarallisen paikan, yllättäen tuloksetta. HPK-ottelussa jälleen totuttua löysää neppailua ja täysin puolittaisia suorituksia. Miksi on jatkuvasti pelaavassa kokoonpanossa?

Matias Loppi - Turhake. Oli huipputikissä, ei ole enää. Jalalla koko ajan myöhässä, eikä hitaiden tilanteiden oivalluksissakaan kehumista. Sopaseen verrattuna sentään yrittää ja haastatteluissa esiintyy lätkäjätkämäisesti, mutta kun tason pitäisi olla enemmän kuin nelossentteri.

Justin Hodgman - Tiistaina 30 minuuttia hyvää kiekkoa, sitten paloi pinna ja loppu peli paskaa. Kärkikynä kirjoittaa komeasti ja useampikin vastustaja menee kerralla nippuun, mutta voikohan näin huonosti viimeistelevää kanukkia ollakaan? Ilmeisen turhautunut omiin suorituksiin, valmennuksen peluutusratkaisuihin ja rinnalla viilettäviin puukäsiin. Temperamentti purkautuu vääriin asioihin: puhtaiden taklausten jälkeen keräilee kamojaan ja itkee tuomareille. Pitäisiköhän kokeilla Laschin rinnalla?

17Mar/11Off

Maajoukkuetauon jälkihöyryt

25 minuuttia ei riitä voittoon. Suikkanen avautui tuomareista. Huumoria Laschin tapaan. Hodgman ja Aaltonen jäässä.

Tiistaina Espoossa oli kivaa nähdä, että Pelicansin kuuluisa Oma Peli ei ole kadonnut mihinkään. Se on iskostettu pelaajiston selkärankaan ja latu on pienen tauonkin jälkeen auki voittokulun jatkumiselle. Siispä Pelicans riepotteli Bluesia ensimmäisessä erässä miten tahtoi, saaden kotijoukkueen näyttämään enemmän harrastesarjan höntsäporukalta kuin liigapeliin tulleelta ammattilaisjoukkueelta. Kotiyleisön äänekkäiden asiantuntijoidenkin mukaan sellainen 0-3 olisi ollut ansaittu tilanne ensimmäisellä erätauolla. Ei tosin sillä viimeistelyllä; maalipaikkojahan Pelicans vyörytti oikeastaan jokaisesta hyökkäyksestä. Niin ja sitten oli ne tolpat.

Kiva loppui noin ajassa 20:01. Pari koukkujäähyä alkuun ja Blues olikin jo niskan päällä, kun ei enää epäröinyt ja tusannut kiekon kanssa (valmentajan työkalupakki, kategoria: herättelypuheet, osa 79). Espoolaiset alkoivat myös silleen ikävästi tulemaan iholle ja ärsyttävästi tökkimään, mihin Pelicansin isot pojat Järvinen ja Marttinen ihmeen helposti lähtivät mukaan. Taisi Hodgmaninkin keskittymisestä siivu mennä taas pään aukomiseen siinä samalla. Onhan Jari Sailio kieltämättä yksi liigan ärsyttävimmistä rotista ja Kousan telominen on muistissa, mutta ihmeen helposti Pelicans lähti hässäköihin mukaan. Onko ylipäätään Järvisen ja Marttisen homma olla aina torikokouksissa mukana, vai olisiko yhdelle Sihvoselle sittenkin käyttöä?

No, joka tapauksessa Blues hoiti homman kotiin. Pisteeksi iin päälle Wärn-Immonen-kaksikon haahuilu Miettisen harhautukseen Bluesin ensimmäisessä maalissa, eivätkä Brocklehurst tai puolustava sentteri Paakkolanvaarakaan viitsineet seurata miehiään aivan loppuun asti ja taas päästeltiin koiria ulos.

Samalla nähtiin miten Niko Hovisen taakse on maalit tehtävä: kaikissa neljässä maalissa Hovinen oli joko sivuttaisliikkeessä tai muuten huonosti valmiina kiekkoa torjumaan. Talajan maali nyt oli kaikin puolin käsittämätön kohellus ja jossain määrin torjuttavissa. Vertailun vuoksi vastapäädyn Koivisto oli jokaisessa Pelicansin maalissa hyvässä torjuntavalmiudessa ja vedot tulivat suoraan edestä ilman pahempaa maskia.

Kaiken kaikkiaan äärimmäisen rasittava matsi, josta olisi selkeästi pitänyt ottaa 3 pinnaa. Joukkueen yleistaso sentään näkyi siinä, että Pelsu pelasi ainoastaan 20 minuuttia alusta ja muutaman lopusta, silti voitosta taisteltiin viimeiselle minuutille asti. Uutta putkeen vaan.

Maininta illan jäätävimmästä suorituksesta menee Jan Latvalan taidenäytökselle (ottelukooste ajassa 02:30) hyökkäyssiniviivalla, jossa kehäkettu juoksutti alimpana miehenä nöösipoika Tomi Sallista hiemen ennen kuin tinttasi 4-3-kavennuksen. Ei heikkohermoisille, ei puukäsille eikä varsinkaan isoille ja kankeille puolustajille. Ja heti perään täydellinen seinäsyötön haku Koskirannan kautta ja onetimerilla laatta ohi Koiviston. Tallentakaa nyt junnupakit niihin älypuhelimiinne tuo pätkä.

Tuomaritoiminta puhutti myös - kumpikaan päävalmentaja ei pahemmin digannut Salonen-Keränen-kaksikon vislauksista. Tosin erikoisia tuomioita ja tuomiotta jättämisiä nähtiin molemmin puolin, eikä Pelicansin tappio missään nimessä tuomareista johtunut. Päinvastoin hyödyttiin Ilvosen aiheettoman jäähyn ylivoimalla Luttisen maalissa. Mutta kun Suikkanen sanoo, niin sen on oltava aiheellista, sillä Suikkanen ei ole ihminen joka tekee virheitä. Ja onhan se hyvä harjoitella mediapeliäkin kevättä varten.

Maajoukkuetauot eivät ole entisellään, kun (ex-)pelikaaneja huitelee edustustehtävissä pitkin Eurooppaa. Ennen oltiin ylpeitä jos saatiin edes yksi joskus Pelicansia edustanut pelaaja kolmeksi otteluksi Leijona-paitaan kauden aikana, nyt "meiän miehet" ratkovat turnauksia USA:n joukkuetta myöten. Ryan Lasch keräsi Saksan turnauksen kolmessa matsissa 1+1 ja kehut kaupan päälle. Jo ensimmäisessä ottelussa Slovakiaa vastaan maalinteko oli lähellä, mutta kiekko pomppasi lavan yli juuri kun Lascher oli lakaisemassa sitä puolityhjään maaliin. Kommenteistaan päätellen upea kokemus miehelle, harmi vaan että Lasch olisi voinut olla tiistaina se ratkaiseva palanen Bluesin kaadossa.

Ainakin Laschilta olisi saatu ratkaisuvoimaa joka illan kultakypärältä Justin Hodgmanilta puuttui täysin. Viimeisten 7 ottelun 0+1 on surkea saldo Hodgmanilta ja sitä eivät ajoittaiset komeat vievit pelasta, varsinkin kun sooloilut rikkovat kentällisen yhteispeliä ja laajat kaartelut ovat myrkkyä puolustuspäässä. Kanukilla on erinomainen rannelaukaus ja arsenaalia harhauttaa maalivahteja, mutta tiistaina siirteli hyvistä paikoista vastuuta ja harvat omat yritykset olivat löysiä. Keskialueen kikat eivät riitä mihinkään, tehoja on tultava.

- - -

Pukukoppihuumoria. Lasch toivotettiin Brocksin ja Wärnin toimesta tervetulleeksi maailmankiertueeltaan. Läppä ruokki myös itse itseään edetessään Iltasanomien urheilutoimitukseen. Pukukoppiloossi oli vaihtunut kokonaiseksi kämpäksi.

- - -

Ja vielä sitä Laschia.

Never knew the refs had a pregame warmup on the ice as well pretty funny to watch. Should have captured it on video! #hilarious

Jenkillä oli tiistaina Barona Areenalla aikaa nähdä vähän toisesta vinkkelistä ottelupäivän tapahtumia, niin myös tuomareiden alkulämmittelyn. Ja nyt kun tarkemmin ajattelee niin onhan se tuulipuvut päällä kaartelu ja kiekkojen lätkiminen aloituspisteisiin vähän jopa huvittavaa.

Kommentti tuo mieleen Sean Averyn legendaarisen heiton ennen Pelicansin ottelua nähdessään joukkuekavereiden tulevan lenkiltä:

"What the fuck, warm up before warm up?"

Mies itse taisi legendan mukaan vielä istua kylpytakki päällä surffailemassa netissä 10 minuuttia ennen jäälle menoa. Niinhän se yksikin sanonta menee, että Suomessa ollaan maailman parhaita harjoittelemaan ja valmistautumaan, varsinainen kilpasuoritus on sitten vähän eri juttu. Jossain joukkueessa on perimätiedon mukaan pelaajistakin tuntunut siltä, että pelit häiritsevät valmentajan loisteliasta harjoittelusuunnitelmaa.

- - -

Mikä hitto vaivaa Juhis Aaltosta maajoukkueessa? Viimeisten kolmen kauden 28 maaottelussa "tehohyökkääjä" on nakuttanut 6+7=13, niistäkin 3+2 sen Pelicans-kauden kolmessa EHT-ottelussa. Ensimmäiset kisat voi aina katsoa sormien läpi, mutta sama jäätyily jatkui viime keväänä Bratislavassa. Ja EHT:llä. Ja tänä vuonna Karjala-turnauksessa... Maalipaikkoja tulee jo pelkästään omilla taituroinneilla, mutta Leijonapaidan hihat ovat jostain syystä umpijäässä, pahimpana esimerkkinä se MM-kisojen läpiajo josta snaipperi kuljetti kiekon maalin taakse. Toivottavasti todelliseen läpimurtoon ei mene yhtä monta vuotta kuin SM-liigassa.