22Kes/15Off

Coach corner: Pelicansin kokoonpano 2015-2016

Kokoonpano23062015

Ykkössentteri Ryan Potulnyn hankinnan myötä Pelicansin tulevan kauden joukkue on koossa. Miltä tilanne näyttää?

Ilmassa leijuu turhaan jonkinlainen halpisjoukkueen maine, sillä tiettävästi Pelicansin joukkueen hinta tällä hetkellä vastaa viime kauden toteutunutta pelaajabudjettia. Merkittäviin vahvistuksiin ei kesken kauden välttämättä ole budjetissa varaa, mutta joukkue ei ole ainakaan merkittävästi heikentynyt. Toki etenkin ulkomaalaispelaajia kohtaan odotukset on pidettävä maltillisina, mutta tässä kohtaa tämän kokoonpanon jalkeille saaminen on jo torjuntavoitto pääkilpailijoihin nähden.

Alla olevaa kokoonpanoa hahmotellessa käy ilmi, että Pelicansilla on varsin hyvät palaset ketjujen roolittamiseen, mutta samalla tietyt yksittäiset pelaajat määräävät vahvasti muidenkin rooleja.

Ryan Potulny saanee toiselle laidalleen joko Antti Erkinjuntin tai Vili Sopasen. Päädyn ensin mainittuun. Tämä tietää sitä, että oikealle laidalle tarvitaan tulivoimaa, siihen tarjotaan näyttöpaikkaa Antti Jaatiselle. Jaatisen kyky kantaa ykkösketjun vastuuta ja 20 minuutin peliaikaa on suuri kysymysmerkki, mutta potentiaalia ei kannata haudata kolmos-nelosketjuun ilman näyttöpaikkaa.

Henri Heino kiilaa kakkossentteriksi, isommassa roolissa myös Heinon pelillinen esimerkki säteilee joukkueeseen vahvemmin. Samalla alempien ketjujen kompromissit alkavat vaikuttaa: laidoille laitetaan arvoituksellinen Anrei Hakulinen ja Sopanen. Ketjulla on ihan hyvä potentiaali laadukkaaseen kahden suunnan peliin, joskin maalien viimeistely voi olla takkuista.

Seuraava ketju on rakennettu Hannes Björnisen ja sitä kautta Lahti-kiekon tulevaisuuden ehdoilla - Björninen tarvitsee peliaikaa ja keskushyökkääjän kokemusta. Siihen hän saa vasemmalta laidalta hyvää tukea jo kokeneelta Juhani Tyrväiseltä, oikeaan laitaan taas uhrataan Teddy Da Costa, jossa näen edelleen enemmän laiturin kuin keskushyökkääjän elkeitä. Ranskalaisella on kuitenkin sitä tarvittavaa yllätyksellisyyttä, jota kahdelta ketjukaverilta uupuu. Björninen ei ole vielä vahvimpia puolustuspäässä, mutta kolmen sentterin ketju paikkaa tuota puutetta. Da Costan paikka voi heilua nopeastikin Sebastian Revon ja Miska Siikosen lyödessä painetta.

Aina Pelicansin menestyessä joukkueesta on löytynyt puhdasverinen louhintayksikkö, nyt sen arvokkaan pestin ottavat vastaan Taavi Vartiainen, profiiliaan nostanut Marko Pöyhönen ja Janne Ritamäki. Näin joukkueen rakenne mahdollistaa myös sen, että alivoimien hyökkääjäpareiksi muodostuvat vaivattomasti esimerkiksi: Pöyhönen-Ritamäki, Björninen-Tyrväinen ja Heino-Vartiainen.

Joonas Alanteelle ja Miika Roineelle on vaikeaa nähdä suurta käyttöä Matikaisen miehistössä.

Erkinjuntti - Potulny - Jaatinen
Hakulinen - Heino - Sopanen
Tyrväinen - Björninen - Da Costa
Vartiainen - Pöyhönen - Ritamäki
Alanne, Repo, Roine, Siikonen

Puolustuksessa parien muodostaminen on joustavampaa. Vasemmista puolustajista Stefan Lassenilla lienee lähtökohtaisesti parhaat edellytykset pelata Juha Leimun vierellä isoa peliaikaa puolustavammassa roolissa. Lopun kuusikon muodostavat oikealla Jan Latvala ja Eetu Sopanen, vasemmalla Nico Manelius ja Ben Blood. Jalkavammasta toipuvalla Niko Tuhkasella ja yhä tasoaan hakevalla Juha-Pekka Pietilällä on silti tasavertainen mahdollisuus murtautua pelaavaan kuusikkoon.

Lassen - Leimu
Manelius - Latvala
Blood - Sopanen
Tuhkanen - Pietilä

Maalilla Janne Juvosen nimi riittää viime kauden jälkeen sanottavaksi. Sami Rajaniemi voi olla hyvä kirittäjä tai sitten ei, eikä sillä ole niin väliäkään, jos kaikki menee Juvosen kohdalla kuten toivotaan.

Juvonen
Rajaniemi

 

Edellinen kirjoitus >> Playoff-partoja ja otteluohjelmia

25Maa/14Off

Synninpäästö Pietilälle – missä johtavat pelaajat?

Tiistaiaamun valjetessa ja sarjan ollessa Tapparalle 2-1 olisi absoluuttisesti JuhaPekkaPietila-25032014kaikkein typerintä alkaa kaatamaan negaatiot Juha-Pekka Pietilän niskaan. Jos tänään maaliskuussa 2014 kuitenkin elettäisiin aivan Lahti-nimisen kiekkokaupungin alkuhämäriä, olisi luultavasti etiketin mukaista huutaa jotain tyyliin:

"Saatanan paska, heitä se vaikka pleksin kautta keskialueelle tai jotain!"

Tai:

"Ei vittujumalauta mitä koomailua. En tiedä minne on ensi kaudeksi sopimuksen tehnyt mutta voi puolestani lähteä jo tänään."

Pahoin pelkään, että näin kailotettiin jo useammallakin kotisohvalla ja Facebook-seinällä jo eilen. Kyllä, nuori puolustaja on kahdessa Tampereen ottelussa lahjoittanut maalin vastustajalle. Pahimpien kuohujen laannuttua pitäisi kuitenkin pystyä katsomaan kokonaiskuvaa, mikäli olemme kiekkokaupunkilaisia emmekä jääkiekon alkuasukkaita.

Kokonaiskuva näyttää siltä, että Pelicans on kahden pelin osalta erinomaisessa playoff-moodissa, mutta kolmas ottelu enteili pahanlaatuisesti joukkueen suurimpia heikkouksia.

Eli: Pelicansin johtavat pelaajat ovat unessa. Pelicansin 5vs5-hyökkäyspelaaminen perustuu 90-prosenttisesti laitoihin ja päätykiekkoihin. Pelicans häviää pahimmillaan puhtaassa luisteluvoimassa karmeasti.

Lisäksi: Paljonko tuotetaan maalintekopaikkoja tasaviisikoin? Paljonko potentiaalisia hyökkäyksiä yli keskialueen? Mitkä kentälliset pystyvät painamaan pelin vastustajan päätyyn enemmän kuin painimaan omissa?

Näitä pitäisi miettiä, eikä takertua ohi meneviin yhteen tai kahteen syöttöhassiin. Tässä tarkastelussa olisi kehitettävää sekä yleisöllä että medialla, mieluiten kaikilla lajia seuraavilla.

Tämä listaus ei missään nimessä tarkoita, etteikö Pelicansilla olisi mahdollisuuksia tässä sarjassa. Niitä löytyy kyllä, mutta pitkässä juoksussa Tapparaa ei kaadeta yhdellä kentällisellä. Hannu Aravirran Pelicans-valmennushistoria tuntuu toistavan itseään; jälleen kerran nelosketjun rouhijat toimivat veturiketjuna samalla kun nimellisten tulosyksiköiden tuotto sakkaa. Pinnat silti "Aralle", kehäkettu on työstänyt pudotuspeleihin aivan uudet särmät joukkueen yleisilmeeseen.

On valitettavaa, että Juha-Pekka Pietilä maksaa oppirahoja tällä tavalla, mutta se kuuluu pallopelin luonteeseen. Vähintään yhtä tarkalla suurennuslasilla pitäisi kuitenkin tarkastella esimerkiksi 31-vuotiaan puolustajakollega Juha Leimun toimintaa kentällä. Puhumattakaan johtavien hyökkäyspelaajien panoksesta.

Palatakseni tekstin alkupuolen huudahduksiin on myös todettava, että Pietilä on onnekseen valinnut rohkean pelaajan tien. Puolustajat voi nimittäin karkeasti jakaa kahteen koulukuntaan: Roiskijat roiskivat, Pelimiehet pelaavat. Pelaaminen on pyrkimystä aloitteisiin ja ratkaisuihin. Mieluummin rakentamista kuin rikkomista.

Pelimiehet joutuvat pyrkimyksistään maksamaan oppirahoja tuon tuosta, mutta Roiskijasta ei koskaan tule Ratkaisijaa. Se pätee kaikissa pallopeleissä ala-asteen liikuntatunnilta jääkiekon SM-liigaan.

24Huh/13Off

Eihän hukata Hurria ja Pietilää?

Palataanpa maanantaiseen kirjoitukseen:

Hurri - Pietilä

Kaksi hiomatonta timanttia pakotetaan tilanteeseen, jossa ei voi piileskellä kokeneemman pakkiparinsa takana, vaan otettava vastuuta. Nuoret herrat tarvitsevat myös osoituksen luottamuksesta, siksi heidät nostetaan hierarkiassa neljän kokeneemman puolustajan edelle. Myös ylivoima-aikaa tiedossa.

Myöhemmin samana päivänä FC Lahti tiedotti puolustajalupauksensa Joel Meron siirrosta Saksaan. Valistuneet arviot siirtosummasta liikkuvat sadoissa tuhansissa. Eikä se siinä vaiheessa ole enää mikään lupaus, vaan realisoitunutta kauppatavaraa seuralle ja kasvatustyön mallioppilas.

Pelicansin tulevaisuuden toivot voidaan tällä hetkellä laskea yhden käden sormin - onneksi lista ei ole mitään sutta ja sekundaa. Tosin ei ole ollut aiemminkaan, mutta Mikko Kousaa, Joonas Jalvantia, Saarisia ja Santavuoria ei vain kyetty nostamaan tähtikaartiin kotikaupungissaan tarmokkaasta urheilujuoman litkimisestä huolimatta. Junan tuomat Salmelat, Aaltoset ja Komarovit sentään löivät itsensä läpi.

Sitten meillä oli tämä Pasi Nurminen, joka kaiken muun mahdollisen ohella näytti mitä osaava ja vaativa yksilövalmennus saa maalivahtiosastolla aikaan. Mistähän kenttäpelaajille saataisiin vastaavanlainen mankeli, joka sylkee ulos kokonaisvaltaisia ja laadukkaita urheilijoita kaupattavaksi suoraan raharikkaille ulkomaisille seuroille?

Takaisin Joonas Hurriin ja Juha-Pekka Pietilään. Pelicansin viime vuosia on leimannut varovaisuus siinä, että muutamia yksilöitä olisi aivan hyvin voitu kokeilla jopa ykköskentällisessä, mutta näin ei vain pääsääntöisesti ole toimittu. Tietenkin lopullinen päätös on aina päävalmentajan, mutta liian moni yrittäjä hiipuu debyyttikauden jälkeen statistiksi ja puhkeaa kukkaan vasta jossain toisessa liigaseurassa, jossa omat kannukset on todistettava aivan eri tavalla uudelleen.

Tämä on tavanomainen ilmiö, mutta jotainhan asian korjaamiseksi pitäisi pelikaanileirissä tehdä. Nyt kun on urheilutoimenjohtajakin palkattu.

Heitetään siis Hurri ja Pietilä kylmään veteen pakkiparina ja isoilla minuuteilla. Unohdetaan ajatus siitä, että isähahmomainen Latvala tai Korpikari on vierellä varmistamassa. Ei, nyt vierelle isketään toinen ihan yhtä kokematon jamppa ja toisen on noustava tästä kaksikosta liideriksi. Samalla molempien on oltava jatkuvasti tuotteliaita ylivoimalla illasta toiseen. Vain paljon kiekollisia ratkaisuja tekemällä ja ylivoimaa tahkoamalla voi kehittyä erinomaiseksi kiekolliseksi puolustajaksi (vrt. tapaus Jalvanti). Heitetään tulevaisuudessa mukaan vielä päivittäistä yksilövalmennusta, niin Lahdesta alkaa tulla muitakin kuin maalivahteja.

Aivan vastaavasti kaikki kokoonpanohahmotelmat, joissa Tomi Pekkala on sijoitettu nelosketjun työmyyräksi, kannattaa lämätä roskakoriin saman tien.

Hemmetti. Paljon on menty eteenpäin, mutta asennepuolella lahtelaisen jääkiekon pitäisi aika monessa asiassa vaihtaa se keskiketterä Gatoradeen. Haihattelu ja paijaaminen loppuu vasta siinä vaiheessa kun hammassuojan raosta työnnetään vähän liian iso pala purtavaksi ja oman roolin suorittaminen vaatii 100-prosenttista ammattilaisten panosta rinta kaarella ottelusta toiseen.

Sillä tavalla pelaajat kehittyvät. Jopa lahtelaiset.

14Maa/13Off

Seikolaa ikävä viimeistään syyskuussa

Ei kulunut vuorokauttakaan kauden päättymisestä, kun Ilta-Sanomat uutisoi Markus Seikolan siirtymisestä TPS:aan. "Terve menoa!" huikkasi moni Pelicansin seuraaja, mutta Kai Suikkaselle tämä puolustaja näyttää silti kelpaavan.

Ilmiö nimeltä Markus Seikola kiinnostaa itseäni useammastakin syystä. Ensinnäkin Seikola lukeutuu tietynlaisiin karakteeripelaajiin, jotka vilisevät fanien sananparressa koodinimillä rightin pelote, snaipperi tai hampaaton kanukki. Näihin hahmoihin liittyy tietynlainen mystiikka, jonka odotusarvona on yksittäisen kiekkopelin ratkaiseminen jollakin huippuluokan suorituksella.

No, rightin pelote Seikola ei selvästikään kerännyt suurta tukijajoukkoa Pelicans-visiitillään. Toisaalta joidenkin mielestä edes Radek Smolenak - snaipperi - ei ollut hyödyksi, vaikka pelasi tällä kaudella 35 maalin tahtia.

Toisekseen ymmärtääkseen kyseistä Seikolaa, on ymmärrettävä erilaisia pelityylejä. Seikola voisi raameillaan ja tasapainollaan rynnätä puolustusalueella jokaiseen kaksinkamppailuun täysillä - ja se on teoriassa puolustajan tehtävä - mutta jättää usein näin tekemättä. Sijoittumiseen perustaen Seikola säästää pitkällä kaudella energiaa kiekolliseen pelaamiseen, hyökkäysten tukemiseen ja hyökkäysalueen ratkaisevimpiin suorituksiin.

Siihen, että se ottelun tärkein laukaus lähtisi mahdollisimman tuoreesta kropasta ja hyvällä tarkkuudella. Sen rinnalla puolustaminen on vain riittävällä teholla suoritettava velvoite. Tällainen rentous lienee suomalaisessa silmittömän työnteon jääkiekossa jonkinlainen tabu.

Seikolan kiireettömyys kaukalossa on Pelicansin liigahistoriassa poikkeuksellista katseltavaa; tässäkin kategoriassa vain Jan Latvala yltää vastaavaan. 95% kiekollisista ratkaisuista on kontrolloituja peliä edistäviä siirtoja, kun taas peruspuolustajilla prosentit huitelevat varmaankin jossain 50-70% tietämillä. Tällä varmuudellaan Seikola löi alkutahdit viime kauden nousukiidolle, jolloin Pelicans oli hyökkäysten avaamisessa liigan eliittiä.

Kyseessä onkin oikeastaan enemmän quarterback-tyyppinen pelinrakentaja, kuin pelkkä lämäritykki. Siitä taas syntyy ristiriita, kun suurin osa kritisoijista tuntuu odottavan väkevää kulmapainia ja lämäreiden pommittamista, vaikka oleellista ja ominaisempaa pelaajan otteissa on oikeastaan aivan kaikki muu. Ja kun kyseessä on yli 300 laukausta kaudessa lähettävä puolustaja, osuu niistä jokunen väkisinkin kärkikarvaajaan siitäkin huolimatta, että Seikola on tässä sarjassa mestari saattamaan vetonsa maalille asti.

On silti todettava, että muhkeaan tilipussiin suhteutettuna puolustajien maalipörssin voittajaltakin on syytä odottaa jämäkkää puolustuspelaamista ja tasaisempaa johtajuutta. Oman maalin edustalla lepsuja nukahduksia tuli jonkin verran liikaa. Juuri siinä puolustuspelaamisen riittävyydessä TPS-kasvatilla on vielä parannettavaa. Viime kevään pudotuspelitkin sujuivat muutaman muun avainpelaajan ohella vaisusti, joskin tiettävästi Seikola oli useammastakin kohtaa lievästi loukkaantunut.

Ehkä suurin kysymys ilmiössä nimeltä Markus Seikola ei liitykään mieheen itseensä, vaan hänen seuraajansa hankintaan. Fanien ikuisessa haavemaailmassa yksittäinen pelaaja on aina korvattavissa jollakin paremmalla, ja nyt maaliskuussa eletään tämän toiveikkuuden kulta-aikoja. Jostain voi löytyä rightin pelote, joka pistää Seikolan runkosarjatehoista (107ott 29+27=56) paremmaksi. Suurella todennäköisyydellä vain tämän taitotason puolustajia onnistutaan Lahteen naaraamaan ehkä kerran viidessä vuodessa. Latvalakin lopettaa kohta.

Siksi nostan hattua pelaajalle, joka osoitti omalla pelipaikallaan poikkeuksellista taitoa ja kirjoitti oman lukunsa Lahti-kiekon henkilögalleriaan. Ja kun tarkkaan katsoo, voi jo nähdä Juha-Pekka Pietilän liikkeissä samoja elementtejä, joita nuorukainen varmasti on 10 vuotta vanhemmalta kollegaltaan seurannut; kuinka lauotaan kärkikarvaajan ohi, kuinka hyökkäyssiniviivalla operoidaan eikä roiskita.

Harva pelaaja jättää perinnön ja Markus Seikola jättää, puutteistaan huolimatta. Ei muuta kuin raaputtamaan seuraavia arpoja pelaajamarkkinoille.

Tulos nähdään syyskuussa.

- - -

Maalit (kaudella 2012-2013)
13 Seikola
19 muut puolustajat

Ylivoimamaalit
8 Seikola
4 muut puolustajat

Voittomaalit
3 Seikola
3 muut puolustajat

Tehotilasto
+7 Jaatinen
+ 5 Ylönen
+ 2 Pietilä
0 Richmond
-2 Junland
-3 Hurri
-6 Korpikari
-9 Seikola
-15 Latvala

19Jou/12Off

Pelicans-HPK – leijonat, lampaat ja läpsyttely

On se vaan hyvä, että SM-liigassa vedetään voittolaukauskilpailu tasapelin jälkeen, niin näitä kauden keskivaiheen väsyneitä miekkailuja saadaan venytettyä tappiin asti. Jääkone höylää, kenttämestari löntystää ja ketään ei kiinnosta. Tai ei ainakaan itseäni. Kokonaisuuden Isku Areenalla kruunaa taustalla rytkyttävä Cheekin limudiskorenkutus, kun odotellaan läpiajokisan alkamista, jossa maksimissaan yksi saa kiekon maaliinkin muiden kumautellessa maalivahdin suojuksia.

Ja Smolenakkihan sen teki, kukas muukaan. Pelasti taas muutaman tuhannen lahtelaisen illan. Juuri tulleen uutisen mukaan Radek siirtyy vuoden vaihteessa KHL:ään, palatakseen kuitenkin kahdeksi seuraavaksi kaudeksi takaisin Lahteen. Uutinen lämmittää ja ei lämmitä. Nyt sitten vain odotellaan minkälainen "vahvistus" tällä kertaa löydetään, vai löydetäänkö ketään.

Kahden surkean joukkueen tasapelistä pitäisi kyllä voida jakaa se tasapeli, mutta kaiken pahan alku ja juuri on tässäkin asiassa se, että SM-liigan kommarihengessä hävinneellekin pitää antaa säpiä, eli säälipisteitä. Kun jatkoaikaratkaisusta alettiin aikoinaan jakamaan pisteet 2-1, piti ryhtyä pelaamaan jokainen ottelu ratkaisuun asti, jotta kaikista otteluista jaettaisiin 3 pistettä. Näillä mennään.

No, syttyihän ottelu liekkiin viimeiseksi 10 minuutiksi. Jos maksoit pääsylipustasi vaikkapa 18 euroa, niin käypä hinta oli siis 3 euroa. Bonarina mediakuutiolla pyörineet joulumainokset, joista kukaan ei varmaan ole saanut tarpeekseen kauppakeskuksissa jo marraskuun alusta lähtien.

Tämä matsi oli bulkkitavaraa SM-liigan liukuhihnalta. Onneksi ohi.

Jokaiselle jotakin -hengessä jaettakoon myös lampaanperseet ja leijonanviitat eilisestä spektaakkelista. Timo Pärssisen nukahdus Marko Tuulolan maalissa oli jotain todella hinnatonta. Puolustuspäässä painottoman puolen puolustajan vartiointi lienee tehtävänä sieltä helpoimmasta päästä, mutta riittävä nukahdus siihenkin saatiin. Vieläkin mahtavampi oli Antti Ylösen neronleimaus lämätä kiekko oman vaihtoaition eteen vaihdon ollessa kesken. Olen yhä sitä mieltä, että joukkueen tilanne osaltaan ajaa yksilöitä virheisiin, mutta pitäisi kai kentällä tämän verran hereillä olla.

Plussan puolelle taas menee Juha-Pekka Pietilän esitys kokonaisuudessaan. Kaksinkamppailuvoittoja odotettiin ja nyt niitä tuli, samoin kuin rohkeampaa pelaamista hyökkäyssuuntaan. Näillä otteilla Pietilä pelaisi vakiokokoonpanossa liigaa, mutta kun suoritusvarmuus on ranskalaisen talviauton luokkaa, niin eipä hehkuteta vielä tämän enempää.

Loppuun vielä jonkun terveiset maanantain aamujäiden jälkeen. Arvaatko kenen lapa?

27Tam/12Off

Stümpel liukuu Lahteen, Karri Rämön tuki Namikalle

Hullu viikko käynnissä. Puolet Lev Popradin KHL-joukkueesta on huhujen mukaan tulossa Pelicansiin, Pelsun havittelema entinen NHL-tähti meni Kärppiin ja Suurhallissa aloitellaan jalkapallokautta.

Sitä ennen vähän koripalloasiaa. Aamun ESS uutisoi, että Karri Rämö lähti Namika Lahden pelastustalkoisiin. Namikan toiminnanjohtaja Tuomo Keskiväli kommentoi asiaa näin:

- Karri Rämö soitti, ja ilmoitti haluavansa tukea yli lajirajojen päijäthämäläistä urheilua. Tämä on todella hieno ele hienolta urheilijalta. Kyse on merkittävästä summasta.

Jääkiekossa merkittävä summa on 100 000 euroa, koripallon ollessa kyseessä summasta voinee pudottaa nollan pois. Iso raha kuitenkin seuralle, jolla hallivuokrat ovat olleet pidemmän aikaa rästissä ja tällä viikolla ensimmäistä kertaa myös ulkomaalaispelaajien palkat. Enempää kädenojennuksia Namika ei ehkä ansaitsekaan talouden oltua huippuvuosinakin joko vähän tai paljon kuralla. Pelicans, Peliitat/HeKi ja FC Lahti ovat kaikki viime vuosina läpikäyneet tietynlaisen reality checkin, nyt alkaisi olemaan korkea aika suorittaa sama myös parketin pinnalla, ettei Suurhallin remontti mene kohta hukkaan.

Lajirajojen ylittämisestä voi silti olla näinkin konkreettista hyötyä, vaikka ainakin äänekkäimpien jalkapallonystävien missiona tuntuu olevan yhtä paljon jääkiekon lyttääminen kuin jalkapallon tukeminen. Toivottavasti mielenrauha ei liikaa järkkynyt Pelicansin Lahti on kiekkokaupunki-mainoksesta Uusi Lahti-turnauksen käsiohjelman takasivulla. Taidanpa itsekin vierailla ensimmäistä kertaa tuossa turnauksessa, joka nyt viimeistä kertaa järjestetään.

- - -

Aamun valtalehti tietää myös, että Markus Seikolan nauttiessa hierontoja ja kolmiolääkkeitä tämän viikonlopun, toimii tuuraajana Juha-Pekka Pietilä. Valmennus aikoo istuttaa nuorukaisen jopa ylivoimaan Seikolan tilalle, mikä onkin ainoa oikea ratkaisu. Aiemmin tällä kaudella isoa roikaletta on seisotettu maskimiehenä, johon Pelicansilta löytyy parempiakin pelaajia ja toisekseen ylivoimapuolustajaksi on pirun vaikea kehittyä pelaamatta viivapeliä.

Pelicansin aamujäillä puolustajista mustaa paitaa kantoivat Pietilä ja Brocklehurst, sinistä paitaa Latvala, Jalvanti, Järvinen ja Marttinen. Siitä voi Antsa Mertarantaa mukaillen pekuleerata illan pakkipareja.

- - -

Lähes 1000:n NHL-ottelun Jozef Stümpel on jäänyt MM-kisoista mieleen pelaajana, joka ei ota luistelupotkuja. Se ei tietenkään meinaa vielä välttämättä mitään, pääsihän myös Mike York yli puolen pisteen ottelukeskiarvoon, ja ainakin liuku on luistimissa kunnossa. Jokatalvinen tshekkitulva kesken kauden kertoo paljon Kärppien nykytilasta - Stümpelkin kertoo vain tulleensa kohottamaan kuntoaan ensi kaudeksi. Mutta jos kesken kauden tulijat ovat tätä tasoa, niin hyvän yrityksen puutteesta ei ainakaan voi syyttää. Parhaimmillaan Stümpel voi venyä vielä liigaa dominoiviin esityksiin, mikäli vierellä nuoret herrat Donskoi ja Salomäki osuvat kiekkoon.

"Muista SM-liigaseuroista tiettävästi Lahden Pelicans oli ahkerasti miehen perässä." Näin tietää ainakin Kalevan kolumnisti Teemu Wilenius. Pelicans on sittenkin keskusyökkääjän perässä enemmän kuin laiturin? Tosin kolumnistin tietämyksen voi kyseenalaistaa tämän tuomittua keskiviikkona Tomas Mojzisin tuuppauksen Jari Viuhkolaan rangaistuksen arvoiseksi. Tuomion arvoinen ja SM-liigan linjan mukainen ovat kaksi eri asiaa.

Jozef Stümpelin tilastot Eliteprospectsissa

12Tam/12Off

Markus Seikolasta pitäisi kuvata opetusvideo

Markus Seikola on hyökkäävä puolustaja sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei kuitenkaan aivan perinteisellä vaan hieman modernimmalla tavalla. Yritän selvittää miksi.

Moni hieraisi kesällä tyytyväisenä käsiään kuullessaan Markus Seikolan hankinnasta Pelicansiin. Hieman vaisummasta Ruotsin kaudesta huolimatta tähtipakkiin ei ole tarvinnut pettyä, vaan Seikola on sumeilematta ottanut peräpään kiekollisen tahtipuikon näppeihinsä. Puolustajien maalipörssin kärkipaikka, ylivoimamaalien jaettu kärki, pistepörssin kuutossija ja koko liigan laukaisutilaston kolmossija kertovat riittävästi. Pelicansin peliaikakuninkuuskin irtoaa 1,5 minuutin erolla pakkipari Joonas Järviseen.

Mutta mikä tässä turkulaisessa sitten on niin erityistä? Hyökkäävä puolustaja on jääkiekossa perinteinen käsite, joka useimmille tarkoittaa petterinummelinmaisia 30 metrin avaussyöttöjä ja painavaa lyöntilaukausta. Hyödyllisiä ominaisuuksia kumpainenkin, mutta modernissa pelissä niiden rinnalle ja ohikin on jo tullut lisävaatimuksia. Lyhyen syötön antaminen vauhtiin, oikean avausvalinnan (pystyyn, levitys vai jättö) tekeminen salamannopeasti, hyökkäyksien tukeminen toiseen aaltoon, hyökkäyssiniviivan pelaaminen tasakentällisin ja ylivoimalla. Seikola on SM-liigaan suvereeni puolustaja näillä kaikilla osa-alueilla. Pelicansin kurinalaisen viisikkopelaamisen myötä ei aivan samanlainen "neljäs hyökkääjä" kuin improvisoiden pelaava Richard Lintner, mutta erityisesti hyökkäyssiniviivan pelaamisessa oivallukset ovat kansainvälistä tasoa.

Ja sillä osa-alueella puolustajan tärkein tehtävä on toimittaa kiekko maalille tavalla tai toisella. Nykykiekossa uutena haasteena ovat paitsi kutistunut tila ja aika, myös erityisesti alivoimalla soturimaisesti kiekkoja blokkaavat kärkikarvaajat. Siinä vaiheessa Seikolan nerous nousee esiin; pieni vartaloharhautus ja kiekon siirto puoli metriä sivuun avaavat uuden laukaisuväylän, johon turkulainen nopeasti rannelaukauksensa lähettää. Peruspuolustajan ja yllättävän monen ns. hyökkäävänkin puolustajan ratkaisuvalikoima samassa tilanteessa on siirto pakkikaverille, laidan kautta kohti kulmaa tai pahimpana laukaus karvaajan säärisuojuksiin.

Kaupungin paras puolustajavalmentaja tällä hetkellä? (© sm-liiga.fi)

Seikolan kikka on yksinkertaisuudessaan nerokas ja käytännössä harvinainen oivallus. Mieleenpainuvimmat temput, joilla rightin puolustaja heittää vedet höntyilevän karvaajan korvasta ja painelee ohi, ovat nekin todellista herkkua penkkiurheilijalle, mutta jo pelkästään laukausten lähettämisessä olisi opittavaa 99 prosentilla Suomessa pelaavista puolustajista.

Ja katso, ei aikaakaan kun Seikolan esimerkki leviää ympäristöön. Tällä kaudella sivulle siirtoja ja välittömiä laukauksia on hieman jo nähty Joonas Jalvannilta ja Juha-Pekka Pietilältä, jotka aikaisemmin olivat vastaavissa tilanteissa paljon neuvottomampia. Ylipäätään Seikolan rohkeus ja rentous vaativassa tilanteessa ovat ihailtavaa luokkaa. Pelicansista vain Jan Latvala yltää läheskään vastaavaan siniviivan hallintaan. Pitää myös muistaa, että Isku Areenassa tilaa tähänkin on pienestä kaukalosta johtuen erityisen vähän.

Seikolasta todettiin Ilveksen vuosinaan hieman kuivastikin, että toimittaa ainoastaan kiekkoja kohti maalia, mutta asian ydin on juuri siinä. Valtavaan laukausmäärään - 6,5 laukausta per peli - nähden vedot kilpistyvät huomattavan harvoin ensimmäiseen mieheen. Sen iänikuisen lyöntilaukauksen lisäksi kiekollinen taito päihittää joukkueen monet hyökkääjät ja koordinaatio siniviivalla paineistetussakin tilassa on huippuluokkaa. Laukaukset - ranteella tai lämärillä - ovat rentoja, kovia ja tarkkoja suorituksia.

Tietenkin skeptikot nostavat samaan hengenvetoon esille heikon puolustuspelaamisen, jossa siinäkin Seikola on mainettaan parempi. Haluan kuitenkin tässä yhteydessä korostaa nimenomaan poikkeuksellista lahjakkutta hyökkäysalueen pelaamisessa. Toisekseen palkkakin maksetaan suurimmaksi osaksi hyökkäysten tukemisesta ja vierellä omaa maalia varjelee Järvinen, joka ei esittelyjä enää kaipaa.

Seikola-ilmiö nostaa mieleen kysymyksen: osataanko junioritasolla puolustajille antaa riittävät valmiudet hyökkäysalueen pelaamiseen? Jalvanti ja Pietilä ovat harjoitelleet jääkiekkoa päivittäin viimeiset 10-15 vuotta ja Pietilä on hyökkäävän puolustajan elkeitä hieman näyttänytkin, mutta vasta Seikolan taiturointia seurattuaan oppineet niinkin yksinkertaisen asian kuin ohi kärkikarvaajan laukomisen. Mikko Kousallakin olisi ollut käyttöä tälle mentorille, jonka oivallukset huitelevat aivan eri tasolla kuin pelkkiä lämäreitä hakkaavilla 99 prosentilla puolustajista.

Toivottavasti Kiekkoreippaan juniorivalmentajat käyvät Pelicansin otteluissa, nimittäin jääkiekon evoluutiossakin puolustajien kiekollinen osaaminen on koko ajan korostumassa.

Vinkki penkkiurheilijalle seuraavaan Pelicansin otteluun: Keskity Seikolan lämärin sijaan siihen, miten hän lähettää sinänsä yksinkertaisen rannelaukauksen maalille ohi kärkikarvaajan. Tällä jääkiekon pienenpienellä osa-alueella Markus Seikola on kansainvälisen tason nero, jonka pelaamisesta kannattaisi koostaa opetusvideo koko Suomen juniorituotannon käyttöön. Vanhan liiton miesten lämärivinkit eivät modernissa jääkiekossa yksinkertaisesti enää riitä.

 

Neroutta nähtävillä taas huomenna klo 18:30 alkaen Kuopiossa ja URHOtv:llä.

30Jou/11Off

Nihkeää kinkunsulattelua

Mutta mikä sulattaisi Pelicans-hyökkääjien kädet maalipaikoissa? Joukkue tuli joulutauolta hyvällä ilmeellä, mutta nyt tökkii se mitä jo ennen kauden alkua pelättiinkin.

Viikon kaksi ottelua sekä vähensivät että lisäsivät otsaryppyjä. Helsingin ottelu tiistaina oli Pelicansilta erinomaista vieraskiekkoa ja pöytä oli katettuna pisteiden ryöstöä varten. Torstaina kotona HPK oli totaalisesti jyrän alla aivan kuten häntäpään joukkueen kuuluukin. Pelikaanien muuten hyvä kokonaispaketti hyytyi kuitenkin kahden viimeisen metrin aikana, josta tuloksena viisi tolppaa ja kaksi räkämaalia hätää kärsineen Mika Järvisen selän taakse.

Tammikuu tarjoilee 13 ottelua 28 päivän sisään: KalPa kohdataan kahdesti, Jokerit kolme kertaa, Ässät kerran vieraissa, Kärpät ja JYP kerran, Lappeenrantaankin reissataan kahdesti. Tällä viimeistelyn tasolla on kylmää kyytiä tiedossa. Alkukauden Pelicans lasketteli kolmen, parhaimmillaan lähes neljän maalin ottelukeskiarvolla. Viimeiset 10 ottelua ovat tuottaneet enää 2,6 ja viimeiset 5 ottelua 2,0 maalia per peli. Samalla täytyy toki muistaa, että puolustus on pysynyt vähintään yhtä tiiviinä kuin alkukaudestakin.

Keskiviikkona Eetu Ampuja huuteli Uudessa Lahdessa (s.16) kovuuden perään. Joukkue uhkuu tietynlaista kovuutta ja pelirohkeutta varsinkin kiekollisena tunkemalla pieniin väleihin ja menemällä ensimmäisenä tilanteisiin ottamaan taklauksia vastaan, mutta se (peli)kovuuden antaminen todella puuttuu lähes täysin, eli Joonas Järvistä ja Jyri Marttista lukuun ottamatta. Antti Tyrväinen ja Kari Sihvonen olivat pahimmillaan ns. tappotaklaajia, jotka ylilyönneillään kaatuvat SM-liigan pumpulissa omaan mahdottomuuteensa ja edustavat siten kaikkea muuta kuin voittavaa jääkiekkoa. Puhtaasti taklaaville voimahyökkääjille olisi silti edelleen tilausta.

Max Wärnistä tähän rooliin ei ole, vaikka IFK:n kasvatti onkin. Nykyään IFK:n todellista kovuutta näyttääkin edustavan Ilari Melart, joka kovisteli Pelicansin pienimpiä hyökkääjiä pelikatkoilla ja paini tasaväkisesti Lukon Matt Generousin kanssa, joka ei ole mikään tappeluiden erikoismies. No, petopaitojen fanit lienevät varsin tyytyväisiä.

Apuvoimia kaivataan (© sm-liiga.fi)

Kovuudesta päästäänkin siihen, että täysin mikkihiirilaumahan Suikkasen TPS:kin oli mestaruusvuotenaan. Kiekollinen, liikkuva ja raikas, mutta auttamattoman pehmeä. Puolustuksessa Järvinen ja Marttista vastaava Antti Halonen pitivät jöötä, hyökkäyksessä Tomas Plihal oli vahva liideri. Taidollisesti joukkue vain taisi sittenkin olla piirun verran nyky-Pelicansia edellä, paitsi maalivahtiosastolla.

Ja nyt kun se taitopuoli ja viimeistely tökkivät, niin seurauksena on nähdyn kaltaista nihkeää tuhertamista. Jos ei ole lihaosastolle tunkua, niin valitettavan yksin on myös superhyökkääjä Ryan Lasch jäämässä hyökkäyksessä. Vaikka jenkin hopeatarjotin kiiltelee jatkuvasti, niin vierellä Luttinen ei ole osunut maalipuiden väliin viimeiseen kahdeksaan otteluun, Koskiranta sentään kahdesti viimeisissä 23 pelissä. Mutta tämähän tiedettiin jo ennen kauden alkua; ratkaisijaosasto on köykäinen, vaikka alkupuoliskon tolkuton ylisuorittaminen tätä onkin voinut hieman hämätä.

Enää lienee kysymys siitä, kuka on se laitahyökkääjä jonka Pelicans ennen siirtorajaa hankkii.

PIKAPUNTARI

Nousussa:

Kimi Koivisto - Erinomainen sisääntulo HPK-ottelussa. Tällä kaudella Peliitoissa (4ott 0+1=1) maineteot ovat jääneet tekemättä, mutta A-junioreiden SM-liigassa (29ott 15+12=27) tehot ovat kohdallaan. Sähäkkä, taklaava ja vähän taitavakin, kuin Saarisen veljekset aikanaan. Hyviä oivalluksia Hodgmanin kanssa, siinä missä Brocklehurst oli täysi turisti.

Juha-Pekka Pietilä - Mestis ei ilmeisesti napannut, liigassa vähitellen saavuttamassa hyvää tasoaan. Hyviä ratkaisuja kiekon kanssa, eikä päätä palella hyökkäyssiniviivalla. Jäähyherkkyys vielä ongelmana.

Teemu Rinkinen - Maalintekijää tästä ei taida tulla, mutta nelosketjun puurtaminen hoituu. Hieman fyysisyyttä lisää niin alempien ketjujen energiapelaajana voi vielä ura aueta.

Laskussa:

Vili Sopanen - Komea tarjoilu IFK:n 1-0-maaliin tiistaina juuri kun Pelicans oli vienyt ottelun alkua. Järjesti kuitenkin itselleen muutaman vaarallisen paikan, yllättäen tuloksetta. HPK-ottelussa jälleen totuttua löysää neppailua ja täysin puolittaisia suorituksia. Miksi on jatkuvasti pelaavassa kokoonpanossa?

Matias Loppi - Turhake. Oli huipputikissä, ei ole enää. Jalalla koko ajan myöhässä, eikä hitaiden tilanteiden oivalluksissakaan kehumista. Sopaseen verrattuna sentään yrittää ja haastatteluissa esiintyy lätkäjätkämäisesti, mutta kun tason pitäisi olla enemmän kuin nelossentteri.

Justin Hodgman - Tiistaina 30 minuuttia hyvää kiekkoa, sitten paloi pinna ja loppu peli paskaa. Kärkikynä kirjoittaa komeasti ja useampikin vastustaja menee kerralla nippuun, mutta voikohan näin huonosti viimeistelevää kanukkia ollakaan? Ilmeisen turhautunut omiin suorituksiin, valmennuksen peluutusratkaisuihin ja rinnalla viilettäviin puukäsiin. Temperamentti purkautuu vääriin asioihin: puhtaiden taklausten jälkeen keräilee kamojaan ja itkee tuomareille. Pitäisiköhän kokeilla Laschin rinnalla?

5Jou/11Off

Se lentää sittenkin

Tämä Pelicans se on siitä kiva joukkue että se jaksaa aina yllättää silloin kun vähiten osaa odottaa.

Hikinen lauantaini harrastesalibandyn ja -lätkän merkeissä tarjosi neljä erää yhteismaalein 3-11 sekä liudan janneniinimaa-tyyppisiä kohelluksia pakin tontilla. Kurjuuden maksimoimiseksi kiirehdin vielä illan huipennukseen Isku Areenalle, mutta Pelicans-KalPa käänsikin koko homman päälaelleen. Suvereeni 4-0-voitto sarjakärjestä liki viiden tuhannen katsojan edessä, nyt löytyy taas selkääntaputtelijoita ja taisi yleisönosastokin hiljentyä. Jos HIFK-ottelun loppuhetket olivat kunnian puolustamisen lisäksi tarkoitettu myös joukkueen herättelyyn, niin ainakin se toimi loistavasti, oli sitten käskytystä tai ei. Pahasti varamiehisenä pinna Espoosta ja kolme kotona KalPalta täyttää voittavan jääkiekon kriteerit heittämällä.

Myllykohukin oli ja meni, eikä sitä muista enää juuri kukaan, paitsi ehkä Pelsu-diggarit yhtenä legendaarisimmista tavoista pysäyttää joukkueen alavireisyys ja tappioputki. Mukafyysistä ja kovaa jääkiekkoa edustavia valmentajia on Pelicansinkin puikoissa joskus käynyt, mutta taisi Suikkanen kepittää tälläkin osa-alueella kollegansa 100-0, vaikka joukkuetta on aika puhtoisiksi pulmusiksi ehditty jo syksyn aikana haukkumaan. Pelicansin isot pojat vastasivat IFK:n sikailuihin, sakot maksetaan jos maksetaan, pelikiellot kärsitään ja kas, 4-0 päihin KalPaa duunariosaston vastatessa maalinteosta.

Uusien pelaajien tuoma energia osoittautui jälleen viikon kahdessa ottelussa taianomaiseksi. Jere Myllyniemi piti nollan, Sami Blomqvist tekaisi 1+1, peruspakkien peruspakki Toni Niemi kiskaisi maalin, alkukauden Peliitoissa flopannueelle Juha-Pekka Pietilälle kaksi syöttöä ja Joni Isomäelle yksi syöttöpiste. Kajaanista naarattu Antti Ylönenkin taisi lauantaina hoitaa tonttinsa riittävän näkymättömästi, eikä maalintekokaan kaukaa ohi lirunut.

Tällä viikolla tiedossa onkin sitten kaksi todella pahaa vierasottelua (JYP, KalPa) ja pakkovoiton paikka kotona Ilveksestä. Tämän tulikokeen jälkeen ollaan todennäköisesti paljon viisaampia Myllyniemen mahdollisesta tulevaisuudesta mastokaupungissa.

- - -

Kansa hurmaantui uudestisyntyneistä pelikaaneista ja näköjään myös Veikkauksen sponsoroimista läpsyttimistä. Meteliä ei varmaan kotimaan jäähallien katsomoissa koskaan liikaa ole ja nämä lerputtimet kantoivat muutaman desibelin siihen kekoon, mutta välillä täytyi ihmetellä tempauksen vaikutusta yleisön käyttäytymiseen. Annat katsojille leikkikalut käteen ja yhtäkkiä "taputukset" raikaavat jokaisella pelikatkolla riippumatta siitä mitä kaukalossa tapahtuu tai kummasta kenttäpäädystä peli jatkuu.

Sen tiedän, että koripallossa on tapana kannustaa oman joukkueen puolustamista ja häiritä vastustajan heittopeliä. Samoin sen, että kun katselee jossain Itä-Euroopassa tai Afrikassa pelattavaa jalkapallo-ottelua, niin taustalla kuuluu jatkuva torvien pörinä liittymättä millään tavalla pelitapahtumiin. Aina löytyy muutama katsoja joiden mielestä juuri sillä hetkellä on hyvä puhaltaa muoviputkeen tai läpsäyttää läpsytintä.

Onneksi lauantaina ei sentään ollut katsomossa torvia. Ainakaan niitä kirjaimellisia sellaisia. Päinvastoin yleisö eli taas koko sielullaan pelissä mukana.

- - -

Suomen joukkue Moskovan kaalisoppaturneelle julkistettiin äsken. Nyky-pelsuista mukaan pääsivät pahat pojat Joonas Järvinen ja Max Wärn, kuten vähän odottaa sopikin. Maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen linjasi viime viikon Hockey Nightissa, että spontaanit kahden pelaajan tappelut kuuluvat jääkiekkoon, mutta joukkotappelut eivät. Siinä voisi olla hyvä päätepiste sille keskustelulle.

Suomen kahdeksasta puolustajasta muuten viidellä on Pelicans-taustaa, kun mukana on Järvisen lisäksi Mikot Kousa ja Mäenpää, Juuso Hietanen ja Ude Uusitalo.

Antsa Mertarannan juttuja sen entisen miehen Moskovan seikkailuista kuultavissa jälleen torstaina 15.12. alkaen.

 

 

24Mar/11Off

Kriisi mainittu – joko saa palauttaa kausikortin?

Kaikki on taas huonosti. Lahti-kiekko on palannut päiväjärjestykseen.

Eihän näin naurettavaa aihetta oikeastaan edes pitäisi käsitellä, mutta eipä välipäivänä oikein akuutimpaakaan asiaa ole, ellei äärimmäisen tärkeää Duudsoni-hassuttelua lasketa. Siinä se on: neljästä viime ottelusta rankkarivoitto, jatkoaikatappio ja kaksi suoraa häviötä. Saldona vaivaiset 3 pinnaa. Eihän tuolla pistekeskiarvolla päihitetä edes Ilvestä.

Silti jotenkin humoristisiksi koin ne Ässät-ottelun paniikinomaiset huudot, joita eri puolilta katsomoa kuului. "Ei olla alivoimalla!", kun Ässä-pelaaja pääsi laukomaan nollakulmasta laidan vierestä. "Yrittäkää edes, mä olen maksanut tästä!", kaikui jostain pääkatsomon keskeltä. Kieltämättä itseänikin voisi ruveta vaisu esitys korpeamaan herkemmin, jos olisin maksanut 25 euroa ottelulipusta tai 600 euroa kausikortista.

Tosin yritän myös parhaani mukaan hahmottaa ns. isoa kuvaa, jonkinlaista pidemmän aikavälin trendiä. Lukuina esimerkiksi Suikkasen ajan täysimittaisten otteluiden saldoa, joka on: 32 ottelua, 19 suoraa voittoa, 5 jatkoaika/rl-voittoa, yksi jatkoaikatappio ja 7 suoraa häviötä. Pari-kolme vaisumpaa peliä eivät heilauta Pelicans-venettä yhtään mihinkään, vaikka osa yleisöstä ei paniikkinappulan takomiseltaan sitä tunnu hahmottavan. Ässätkin on sarjan paras vierasjoukkue, jota vastaan Pelicans oli huonollakin pelillä ja Niko Hovisen paraatipelastuksilla lähellä tasuripistettä. Tietysti maksavalla katsojalla on oikeus kritiikkiin, itse asiassa ilman kovaa (sisäistä) vaatimustasoa Pelicans ei sarjan kärkipaikoista taistelisikaan.

Joonas Kuuselaa vaadittiin aiemmin maalille Hovisen lepuuttamista varten, nyt varmaan jo pelillisistäkin syistä vaikka edelleen Hovinen ottaa käytännössä kaikki otettavissa olevat kiinni. Ässiä vastaan meni kaksi onetimeria läheltä ja Tommi Taimen veto suorasta luistelusta, johon oma puolustaja teki maskin. Ehkä pääkatsomossa tiedetään paremmin ja Kuuselan avulla huono neljän ottelun jakso olisi vältetty. Pari tappiota on myös muistuttanut, että Pelicans ei olekaan mikään superjoukkue, joka on hankkinut markkinoiden parhaat pelaajat ja luistelee kaikilta jalat alta.

Tai jospa blogisti ei nyt hahmottanutkaan kunnolla katsomohuutelijoiden viisautta? Sarjan top6-joukkueita vastaan - joihin Ässätkin kuuluu - Pelicans on pelannut alkukauden aikana 10 ottelua, joista se on voittanut suoraan 2, rankkareilla 2 ja hävinnyt varsinaisella peliajalla 6 kertaa. Molemmat kolmen pisteen voitot on otettu Kärpiltä.

Muista 14 ottelusta ainoa pistemenetys on ollut taukoa edeltänyt jatkoaikatappio JYPille! Tässä valossa tarkasteltuna alkaa jotain huolestumisen aihetta ollakin. Sarjaa takana yli kolmannes ja Pelicans on järjestelmällisesti vaikeuksissa hyviä joukkueita vastaan.

Tämä kylmänviileä tarkastelu ei vain ole yhtä räväkkää ja viihdyttävää kuin hätäinen panikointi.

- - -

Marraskuu on pimeä ja kylmä Heinolassakin. Turhaksi osoittautunut Patrick Kennedy lähetettiin kotiin ja tässä kuussa Peliitat on tahkonnut 6 ottelua, joista 1 suora voitto, 1 rankkarivoitto ja 4 tappiota. Neljännen tappion aiheutti eilen JYP-Akat., joka haki kirvelevän 2-3-voiton Versowood Areenalta. Juha-Pekka Pietilä seurasi aitiopaikalta jokaista jyväskyläläisten maalia ja voittomaalin tehnyt pelaaja oli tilanteessa Pietilän vastuulla, joten pienellä otannalla arvioituna liigapelit eivät taida vieläkään ihan heti kutsua.

Noin muuten Peliitat tuntui pelaavan varsinkin kiekon kanssa hieman järkevämmin kuin muutama viikko sitten. Pelicansin kiekkokontrolliin verrattuna punamustien roiskiminen on yhä ajoittain tuskaista seurattavaa, mutta pyrkimys näyttäisi olevan jonkinlaiseen viisikkopelaamiseen ja yhdessä hyökkäämiseen. Työmoraalista tulos ei Jasi Sinkkosen joukkueella jää kiinni.