28Mar/12Off

Ondrej Pavelec – pieni askel ihmiskunnalle…

...ja alun perusteella yhtä vähäinen Pelicansille. Päästettyjen maalien määrä väheni edellisestä ottelusta yhdellä, mikä olikin Jari Kauppilan legendaarisen jalkakikan ohella ainoa positiivinen asia JYPiä vastaan. Mutta voiko Pelicansin maalilla tällä hetkellä kukaan pärjätä?

Kuvaa on käsitelty.

Radek Smolenak kiskaisi hattutempun lauantaina Oulussa ja junaili kaupanpäälle juniorivuosien pelikaverinsa Ondrej Pavelecin Pelicansin maalille. Kaikki liikenevä apu lieneekin tämän hetken Pelicansille paikallaan, ja sitä apua alun perin loukkaantumisia paikkaamaan tullut Smolenak onkin jo tarjonnut ihan kiitettävästi. Joukkueen paras pelaaja ja nyt myös kunnostautunut pelaajahankinnoissa – urheilujohtaja ihan kirjaimellisesti?

Pavelec saapui maanantai-iltana Lahteen NHL-joukkueensa ykkösmaalivahdin ja muutenkin tähtipelaajan statuksella. Tiistaina klo 10 aamujäälle ennen muuta joukkuetta, hieman lämmittelyä Janne Ritamäen ampumilla kiekoilla ja pitkiä juttutuokioita Simo Vehviläisen kera. Normaalia settiä ilman ihmeellisyyksiä. Ja sitä samaa oli sitten illan ottelukin. Yksi-kaksi maalia veskarin piikkiin ja loput puolustajien löysää pelaamista. En tiedä onko aiheellista syyttää yksilöitä, kun Oskari Korpikari oli ainoa puolustaja, jolla ei ollut JYPin viiteen maaliin mitään osaa eikä arpaa.

Tiistain aamujäällä vilkuilin myös Joonas Kuuselan toimintaa. Motivaatio tuskin on tapissa tiedostaen, että Pavelec pelaa viisi seuraavaa ottelua alusta loppuun, ellei imuroi totaalisesti. Kuusela ei ole vielä riittävää statusta Pelicansissa saavuttanut ollakseen luottovalinta vaikeassakin tilanteessa, mutta ihmeitä ei kannata tässä tilanteessa odottaa näiltä NHL-vahdeiltakaan. JYPin kolme ensimmäistä olivat taidokkaasti tehtyjä maaleja parhailta sektoreilta, Pelicans suti kaikki osumansa räkäisistä irtokiekoista.

Yhden pelin perusteella ei voi vetää absoluuttisia johtopäätöksiä, mutta koko kaudenkin trendinä Pelicansin maalipaikkojen rakentelu varsinkin suorista hyökkäyksistä on onnetonta. Ennen pitkää vaaka kallistuu, vastustaja iskee tarvittavat osumat ja Pelicansin selkäranka napsahtaa. Samalla huomataan, että ruoho ei ole sen vihreämpää Pavelecin tai Antti Niemen kanssa, vaikka odotuksia kuinka ladattaisiin.

Smolenakin sopimus on katkolla, Pavelecilla viisi peliä jäljellä, 12 pistettä kympin sakkiin… Faktat tiskiin, eli jos vielä joulukuu pelataan pinna per peli –tahtia, on aika lyödä hanskat tiskiin tämän kauden osalta, lopettaa rahan tuhlaaminen tähän nippuun ja luoda jo perustaa ensi kaudelle. Kuuselaa ja Juvosta maaliin, Richmondit helvettiin ja Peliitoista Mestiksen 3. paras pistemies Ville Järveläinen liigaminuutteja kokeilemaan. Tulos kun ei ole sen huonompi kuin nykyisellä ryhmälläkään. Kokonaan toinen juttu on, kannattaako farmiseurankin kautta pilata liigajoukkueen umpisolmujen takia.

PS. Danny Richmondista on pakko todeta, että miehen täytyi olla Kärpät-ottelussa vatsataudissa, sillä mitenkään muuten silloista katastrofia ei voi selittää. Jos teoreettisesti pelaajalle tulee yhdessä ottelussa 100 pelisuoritetta (1vs1-tilanne, syöttö, jne.), niin valehtelematta Richmond ei kahta enempää saanut onnistuneita suoritteita aikaan, vaan sylki liukuhihnalta täysin pimeitä ratkaisuja. Yksi Pelicansin liiga-ajan huonoimmista puolustajan esityksistä yhdessä ottelussa.

14Mar/12Off

Ei aukea

Maajoukkuetauolta arkeen. Pelicansin esityksessä oli paljon lupaavaa ja hyvää, mutta valitettavan paljon samaa vanhaa... mätää.

Eric Fehr 1+1. Maxime Talbot 1+0. Craig Smith 2+2. Jason Demers 0+1. Kyle Turris 1+0. Mikkel Bödker 1+0. Frans Nielsen 0+2. Philip Larsen 1+1. Kris Russell 1+1.

Siinä muutamia debyyttejä tämän kauden NHL-vahvistuksilta. Enteilin eilen pelin alla jotain pahaa Jamie McBainista - toivoen kuitenkin olevani väärässä. No, Pelicansin NHL-apu avusti omakätisesti KalPalle voittomaalin ja oli pääroolissa tuhrimassa loppuhetkillä viimeisetkin mahdollisuudet tasoitukseen. TV-maailmassa tämä voisi olla ns. spin-off varsinaisesta sarjasta, joka kuvaa Pelicansin tragikoomista taivalta SM-liigassa.

Jokainen ottelun nähnyt kuitenkin havaitsi, että kyseessä on etenkin kiekollisena statuksena mukainen pelaaja. 29 minuutin peliaika puolen vuoden pelitauon jäljiltä näkyy lähes väistämättä ratkaisevissa suorituksissa. Sen paremmin kehikkoon eivät osuneet Latvala, Seikola eikä Richmondkaan. Alun listaankin olisi löytynyt toinen mokoma kiikaritehoilla liigapelinsä aloittaneita änärijätkiä.

Pelicansin karvaus sai ajoittain paineistettua KalPan puolustuksen kiekonmenetyksiin ja käännettyä niistä muutaman maalipaikan. Mahtavaa. Maaottelutauon jälkeisessä kotiottelussa tämän pitäisi muutenkin olla standardi. Jokainen karvauksen luoma maalipaikka on kuitenkin plussaa, sillä Pelicansin luokaton avauspelaaminen, keskialueen ylitykset ja ylivoima eivät ole parantuneet mihinkään. Harjoituksissa on varmasti huudettu Heureka!, kun kakkosylivoiman pyörittäjäksi on keksitty Ilkka Pikkarainen!

Jos videoita katsellaan, kannattaa karvauksen lisäksi laskea myös ne kerrat, joissa KalPa purki Pelicansin karvauksen leikiten pienellä siirrolla laidasta keskelle tai päinvastoin. Viimeistään Oskari Korpikarin palatessa kehiin Pelicans-valmennus ei voi mitenkään piiloutua vajavaisen puolustajamateriaalin taakse. Syöttötaitoa ja pelisilmää on yltäkylläisesti, mutta syöttölinjat hyökkääjille ovat joko epätoivoisia tai tukossa.

Angelo Espositon ketju, Pikkarainen mukaanlukien, esitti joka tapauksessa yhden syksyn parhaista peleistään. Espositon tasapaino ja fysiikka ovat yhä B-junioritasoa, mutta kanukki tuli tauolta sisuuntuneena. Samoin Pikkarainen, joka ehti jo taklaamaan muutaman kerran puhtaasti ja lisäsi vaarallisuuttaan kiekollisena.

Tekisi mieli sanoa, että tällä pelillä otetaan vielä voittoja, mutta ei niitä oteta ilman parempaa viimeistelyä ja ylipäätään parempaa tilanteiden rakentelua. Olisi helppoa hokea, että paikkoja on ja ei vain tuuri käy, mutta tuurikin pitää ansaita. Pelicansin pelaaminen on roiskimista, ja roiskiminen ei koskaan johda tuurin ansaitsemiseen pitkässä juoksussa.

Yleisökin voisi esittää pientä luottamusta Joonas Kuuselaa kohtaan. Vaikka se eilen pumppua koetellut häpläys kiekon kanssa toikin mieleen Ville Koivulan piruetit jostain vuodelta 2000, ei kokonaissuoritus hirveästi Niemelle kalpene. Niemen sylkemiä irtokiekkoja vain pidettiin ominaisuutena, ei vikana.

3Lok/12Off

Kovia siirtoja Suikkasen uhkapelissä

Richmond viltissä, Pikkaraisen idiotismi - repeileekö lintukoto liitoksistaan? Kenties, mutta mikään lintukoto se ei ole missään vaiheessa ollutkaan.

Kai Suikkasen tyyli muistuttaa uhkapeliä. Avataanpa hieman tätä ajatusta. Puolentoista vuoden aikana Lahdessa tähtivalmentajan ronskit ratkaisut ovat olleet kaukana kultaisesta keskitiestä. Pasi Nurminen katsomovalmentajaksi, joukkueeseen liuta ongelmapelaajan leimaa tai muuten isoa egoa kantavia Pikkaraisen, Radek Smolenakin ja Lee Gorenin johdolla. Ruutia on annosteltu tynnriin leveällä kauhalla ja nyt taitaa lanka jo palaa - ilman paniikinomaista ajatteluakin.

Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että uhkapelin taustalla on piinkovaa valmennusosaamista. Ilman sitä ei liigakarsijaa nosteta suvereenisti finaaleihin. Viime kauden Pelicansilla oli selkänojanaan voittava pelisysteemi ja joukkueellinen potentiaalisia yksilöitä. Yhdistelmä johti voittoihin, joka taas johti äärimmäisen tiiviiksi joukkueeksi.

Juuri tällä hetkellä jäljellä on enää potentiaalisia yksilöitä, eikä enää samoissa määrin niitäkään. Yleisin avautuminen julkisessa keskustelussa näyttääkin olevan, että kun viime vuonna yksilöitä kehuttiin kielet ruskeina, kaadetaan nyt sama tavara tuulettimeen ja käännetään alkusyksyn pettymys vuorotellen kohti jokaista pelaajaa milloin minkäkin virheen perusteella.

Siinä vaiheessa - eli nyt - kun Pekka Jormakka on joukkueen ainoa omalla hyvällä tasollaan pelaava pelaaja, ei vika ole pelinappuloissa vaan uhkapelin pelurissa. Jos joukkue on treenattu jumiin ja pelisysteemi on siinä tilassa, ettei se tue yksilöiden ja viisikoiden onnistumisia kentällä, kääntyvät katseet juuri Suikkaseen.

Luulot on otettu pois ja hopeakevään shampanjat juotu. Pelikaaniryhmä rysähti ennakkosuosikista alas haastajaksi heti kättelyssä, ja historian mukaan se onkin Suikkasen johtamille miehistöille otollisinta maaperää. Nyt katsotaan mikä pohjoisen poika on miehiään.

Tämä ei silti estä arvioimasta niitä yksilöitäkin.

Taitoa on, entä nöyryyttä?

Danny Richmond on ollut raju pettymys. Osaltaan voidaan puhua myös epäonnistuneesta scouttauksesta, kun paketista ilmestyikin hyökkäävä ja huonosti puolustava puolustaja. Nöyryys puuttuu? Jääkö valmennus odottamaan totuttelua kokeneelta pelaajalta? Tilanne on melkoinen sääli, sillä ääritaitavalla Richmondilla olisi heittämällä taidot Pelicansin liigahistorian dominoivimmaksi puolustajaksi.

Timo Pärssisen nykykunto ei oikeuta ykkösketjuun, mutta tällä hetkellä ollaan pakkoraossa. Nähdäkseni hankinnassa oli ideaa eräänlaisena Arttu Luttisen korvaajana, mutta valitettavasti lisäarvo on jäänyt tätä huomattavasti pienemmäksi.

Oskari Korpikari oli Pärssisen ohella niitä tasapainottavia pelaajia ruutitynnyrissä, pudotus on samaa luokkaa suhteessa Joonas Järviseen. En silti jaksa uskoa, että parhaassa iässä oleva laadukas liigapuolustaja on yhtäkkiä vajonnut jämäpuolustajaksi, vaan on yksi niistä joista joukkueen tilanne ensimmäisenä heijastuu.

Jere Myllyniemi ja Joonas Kuusela osoittivat viime kaudella pystyvänsä voittavaan peliin laadukkaan joukkueen takana. Kysymysmerkkinä kauteen lähdettäessä olikin, riittääkö taso heikomman nipun vartijana. Ainoana positiivisena asiana Kuusela on ottanut nyt harppauksen eteenpäin, mutta hurmosmaisia nollapelejä on sekasorron keskellä turha odottaa.

13Huh/12Off

Välierähajatelmia ja finaalien pääsylippuhysteriaa

Viikko vierähti edellisestä kirjoituksesta, mutta yritetäänpä taas potkia näpeille. Eipä soinut Blues, vaan playoff-kiekkoa jatkettiin Lahessa iloisissa duurisävelissä yhtä kirvelevää jatkoaikatappiota lukuun ottamatta.

Blogi jäi viikon aikana päivittämättä osittain senkin takia, että periaatteeni mukaan aina pitäisi olla tarjota jotain omaa mielipidettä tai muuta kiinnostavaa näkökulmaa, muuten kyseessä on lukijoiden ajan tuhlaamista. Playoffeissa peli on näyttänyt totuuden ja puhunut puolestaan, joten siihen on ollut turhaa lähteä paljon mitään lisäilemään. Ennustaminen on liki mahdotonta ja pelit päättyvät maalin marginaalilla johonkin suuntaan. Playoff-lätkää parhaimmillaan.

Voittava veska, kun oikein silmiin katsotaan (kuva: © sm-liiga.fi)

Pakollisena pelaajanostona Blues-sarjasta on kruunattava Joonas Kuusela. Kärppien Johan Backlund suli, Bluesin Antti Ore suli, Kuusela ei sulanut. Neljä voittoa ja yksi tappio, päästettyjen maalien sarja 1-1-2-4-1. Pelicans on finaaleissa ja kritiikki on vaimennut, joskin harva tohtii kovasti kehuakaan kun kyseessä on vain "Tötsä". Pelicansin piti romahtaa Niko Hovisen poissaoloon, mutta viidettä kautta Lahdessa torjuva Kuusela hoitikin homman. Se on hienoa jos mikä, ja ajatelkaapa kuinka tärkeä ponnahduslauta tämä kevät on jatkon kannalta. Toki sanomattakin on selvää, että kaksi vuotta maajoukkuetasolle koppailleen Hovisen ollessa maalilla mieli on rauhallisempi, mutta Tötsältä ei pidä viedä kunniaa pois.

Kipeistä ja vaivaisista puhuttaessa Kiekkoaktivistin veikkaus on se, että molemmat Latvala ja Hovinen nähdään pelaamassa ensi viikolla. Latvala jo maanantaina ja Hovinen vieraspelissä tiistaina.

Blues-sarjasta ei totta puhuen noussut yhtä kovaa kapinaa kuin Kärppiä vastaan, mutta sillä ei ole mitään väliä. Parempi meni jatkoon ja sarja oli tasainen kahden 7 peliä urakoineen joukkueen välillä. Kulminaatiopisteeksi nousi Antti Oren sulaminen ja Pelicansin maali-iloittelu Espoossa 4-6 päättyneessä ottelussa. Viidennessä ottelussa Bluesilta mm. Varakas, Ilvonen ja Vallin puolustuksessa olivat jo silmin nähden niin väsyneitä, että oli vain ajan kysymys milloin Pelicans neljän ketjun mankeli lyö spartalaiset kanveesiin. Väsymys taisi painaa myös lihaosaston Huhtalaa ja Talajaa, jotka olivat kovin säyseitä poikia. Vasta 17-vuotias Juuso Ikonen taas teki mahtavan sisääntulon SM-liigan pudotuspelihin, sillä tätä ennen tilillä ei ollut A-nuorten playoffeistakaan kuin 1 ottelu!

HALLI MYYTIIN LOPPUUN 16 SEKUNNISSA! kirkuu ESS:n nettitoimitus. Hieman täytyy ihmetellä tätä uutisointia viimeaikaisten kokemusten perusteella. Halli on vasta loppuunvarattu. Ei myyty, vaan varattu. Iso osa lipuista on vielä lunastamatta, ja toivottavasti osa niistä jäisi myös toista sataa euroa nyhtävien huutokauppatrokareiden käsiin.

Pelicans alkaa olla sellainen yleisömagneetti, että tulevaisuudessa toivoisi kehittyneempää myyntijärjestelmää. Kausikorttilaisilla on jo etuosto-oikeus, mutta voisiko esimerkiksi yli 15 ottelua irtolipuilla käyneitä myös palkita ilmiselvästä kiinnostuksestaan omalla muutaman tunnin etuosto-oikeudella lipunmyynnin alkaessa, ennen kuin jäljelle jääneet piletit vapautetaan tuhansien juuri Pelicansin löytäneiden taisteltaviksi. Tai entä jos pudotuspeliotteluiden lipun ostamisessa vaatimuksena olisi, että olet nähnyt kauden aikana vähintään 2 kotiottelua runkosarjassa? Se vaatisi jo trokareiltakin vähän panostusta bisnekselleen.

Ihminen on käynyt kuussa, joten tekniikasta tällainen järjestelmä ei pitäisi jäädä kiinni.

12Maa/12Off

Hyvät ja huonot uutiset

Pari, kolme pistettä enemmän olisi kelvannut tästäkin viikonlopusta, mutta eipä saatu. Kahden parhaan joukkoon pääsy on silti yhä omissa käsissä. Positiivisesti tarkasteltuna viikonloppu kävi hyvästä muistutuksesta pudotuspelejä ajatellen.

HIFK on kyllä noussut kauden edetessä tolkuttoman kovaan vireeseen; JYPin ohella selvästi kevään joukkueita. Tai sitten se on vasta noussut pelaamaan materiaalinsa edellyttämällä tasolla. Edellinen Lahden ottelu oli selvästi Pelicansin heiniä, tämä lauantai yhtä selvästi vierailijan. Perjantain HPK-höntsäilyn jäljiltä Pelicansin kone ei tuntunut käynnistyvän kunnolla oikein missään vaiheessa. IFK taasen rokotti tylysti puolustuksen löysäilystä kolme ensimmäistä maaliaan. Jälleen kerran rohkenen väittää, että Pelicans ei kaatunut Joonas Kuuselaan, vaikka huippuveskari olisi ehkä yhden kolmesta ottanutkin

Pitäisikö näistä kahdesta ottelusta huolestua? Tuskinpa. Melko huonojakin otteita Pelicans on ehtinyt kauden mittaan esittämään useampaankin kertaan, eikä joukkueen yleistekeminen ole heilahtanut niistä mihinkään suuntaan. Fraasi "Vielä ei ole voitettu mitään" päätee silti sen verran, pudotuspeleissä maailma muuttuu. Tuomarilinjan löystymisestä on jo ollut viitteitä viime otteluissa. Iso osa kiekkokontrollista ja liikkeestä tähtää vastustajan rikkeisiin ja Pelicans - kuten muutama muukin joukkue - tulee kärsimään kahvaamisesta, kun jokaisessa tilanteessa ei voi heittää pötköllekään jäähän ylivoiman toivossa. IFK-ottelu ei ratkennut tuomarilinjaan tai kahvaamiseen, mutta pudotuspeleissä lisääntyvä estopelaaminen on asia, johon pitää varautua.

Toinen juttu on sitten ennakkosuosikin asema. Alun alkaenkin Pelicans lähti kauteen haastajana ja pääsi yllättämään puskista loistavan alkukauden turvin. Joukkueen vahvuudesta kertoo se, että paketti ei ole sulanut käsiin missään vaiheessa, vaan tuloskunto on säilynyt sarjan kärkikastissa. Mutta viimeistään pudotuspeleissä ennakkosuosikin paineet ovat Pelicansilla, ja tiukan paikan tullen niin joukkueen kuin yleisönkin on pystyttävä se käsittelemään.

Tässä suhteessa lauantain kuuma kamppailu oli kuin playoffs pienoiskoossa - ja täydellinen ryöstöretki vierasjoukkueelta.

Maanantain hyvät uutiset ovat, että Pelicans harjoitteli aamupäivällä vihdoin täydellä miehistöllä Niko Hovinen, Tommi Paakkolanvaara ja Aaron Brocklehurst mukaanlukien. Pelaajat ovat moneen otteeseen kehuneet Suikkasen harjoitusmetodeja ja hauskaa näytti tänäänkin olevan. Alavireisten ottelujen jäljiltä ei hinkattu viisikkopelin avaus- ja karvauskuvioita, vaan reilu tunti käytettiin osin jopa vähän leikkimielisiin kisailuihin mies miestä vastaan ja joukkueen puoliskojen välillä. Jonkinlaisena viikonlopun jälkihöyrynä sentään väännettiin maalineduspelaamista 3vs3-harjoitteessa.

3Maa/12Off

Kaikki väärin paitsi Pelsun maalimäärä

Pelikaaniparvesta paljastuu aina vain uusia puolia. Nyt voitetaan murskalukemilla, mutta omiin menee liikaa maaleja. Ei tosin niin paljon liikaa, etteikö voittoja ihan sarjan kärkijoukkueistakin tulisi, mutta "liikaa".  Tiedä sitten, mitä pitäisi ajatella helsinkiläisseurojen puolustus-maalivahtikombinaatioista, joiden taakse nakutettiin 6 ja 8 maalia.

Pulinat pois, antaa pojan pelata (kuva: © sm-liiga.fi)

Jos jaksetaan Pelicansin hyökkääjätähtiä kehua, niin likimain yhtä usein höpötellään Joonas Kuuselasta kaikenlaista vähemmän mairittelevaa. Osin varmasti aiheestakin, eihän kyseessä Niko Hovisen tasoinen muuri ole. Taustalla painaa hieman se, että "Tötsällä" on mennyt aika pitkään liigatasolle kypsymiseen ja tietynlaisen ammattimaisuuden sisäistämiseen. Missä sitten projektipelaaja Kuuselan kanssa mennään? Käynnissä on kolmas täysi kausi miesten tasolla ja ennen tätä sesonkia vyöllä oli yhteensä 12 liigapeliä. Kaksitoista, eli yhden kuukauden pelit. Tällä hetkellä Kuusela pelaa vasta ensimmäistä sellaista rupeamaa, jossa ykkösmaalivahdin rutiinia haetaan illasta toiseen. Niko Hovinen oli täsmälleen samassa tilanteessa pari vuotta sitten, ja hänenkin kanssaan jopa Pasi Nurmisella oli uskoa loppua, kunnes punainen lanka löytyi.

Jokerit-ottelun ensimmäisessä maalissa Smolenak jäätyi käsittämättömästi alivoimaneliössä ja päästi Väänäsen virittelemään vapaasti, jopa heittäytyen varmuuden vuoksi vielä eteen häiritsemään. Hahlin maalissa Marttinen nukahti ja jatko takatolpalta oli Kuuselalle ottamaton. Pulkkisen onetimer lähti pitkästä poikittaissyötöstä, mutta kutikin oli huippuluokkaa. Nordlundin maali tuli ehkä maskin takaa, ehkä ei. Joka tapauksessa Kuusela kepitti viikon sisään SaiPan, HIFK:n ja Jokereiden kassarit 100-0. Yhdeksän täyttä ottelua, yksi suora tappio. Varmuutta saisi olla enemmän ja maaleja voisi mennä vähän vähemmän, mutta nyt Kuuselaa vasta ajetaan ensimmäistä kertaa kunnolla sisään liigapeleihin ja se on rahaa pankkiin ensi kautta ajatellen. Tammikuun siirtorajan perään on tässä vaiheessa enää turha huudella.

Jokeri-leirin itkuvirret tuomaritoiminnasta ja Jarkko Ruudun kohtelusta kuulostavat lahtelaisittain kovin tutuilta. Vika on aina jossain muualla. Jokerit tiesi tasan tarkkaan minkälaisen pelaajan se rapakon takaa lennätti ja nyt kun Rudi suorittaa omaa rooliaan, niin jäähyjä ropisee sekä aiheesta että aiheetta. Aivan samoin Kari Sihvonen ja Antti Tyrväinen joutuivat aikanaan kärsimään nimestään ja maineestaan, josta nuorempi Tyrväinenkin eilen ehkä hieman hintaa maksoi ulosajon muodossa. Jos keittiö on liian kuuma niin kannattaa pysyä poissa sieltä.

Oliko suurvoitto sitten iso askel kohti kevään ratkaisupelejä vai pelkkää silmänlumetta? Kun oikein tarkalla suurennuslasilla syynätään, niin epätäydellisyyksiä löytää jonoksi asti. Tähän aikaan vuodestahan pitäisi mieluummin voittaa 2-1, ja silloinkin todennäköisesti harmiteltaisiin tökkivää maalintekoa ja ylivoimapeliä, sekä sitä yhtä päästettyä maalia.

Tahtikin on äärimmäisen kova. Nyt ollaan jo Jyväskylässä ja taas pitäisi olla valmiina voittamaan, vain 20 tuntia edellisen ottelun päättymisen jälkeen. Eilisillan voitto voidaan tuplata tai nollata JYPiä vastaan, ja joka tapauksessa runkosarjan loppuratkaisut venyvät yli ensi viikon. Tyytyväisyyteen on varaa vasta kun Arttu Luttinen ojentaa Kanada-maljan suorille käsilleen, mutta näistä kotipelien suurvoitoista kannattaa ottaa kaikki hyvä irti.

Uskokaa pois, silloin on paljon helpompaa.

24Tam/12Off

Katsaus Pelicansin tulevaisuuteen, osa 2/3

Joulutauolla siirsin jo hieman katseita ensi kauteen pohtiessani Pelicansin pitkän tähtäimen haasteita. Isossa kuvassa Kai Suikkanen jättää ison perinnön, ja samaan törmätään väistämättä pelaajatasollakin.

Löytyykö saappaiden täyttäjiä? (© sm-liiga.fi)

Vanhan mantran mukaan joukkueen tärkeimmät tekijät menevät järjestyksessä päävalmentaja - ykkösmaalivahti - ykkössentteri - ykköspuolustaja. Näin muodoin kevään ja kesän suurimmaksi kysymykseksi ohi Lashcin ja Hodgmanin mahdollisen jatkon nousee vääjäämättä Niko Hovisen korvaaminen. Tuuraajat ovat kauden mittaan hoitaneet hommansa tyydyttävästi, mutta loppukautta ajatellen Hovinen on joukkueen pelillinen ja henkinen kivijalka, jonka mukana unelmakevät joko rakentuu tai sortuu.

Maalivahtiosasto onkin Pelicansin piilevä akilleen kantapää monessakin mielessä. Ensinnäkin maajoukkuevahdin loukkaantuessa taso saattaa laskea rajusti. Joonas Kuusela voi yltää hurmokseen ja joukkueen kannattelemiseen, mutta voi yhtä hyvin hiipua häviäväksi maalivahdiksi. Toisekseen Hovisen lähtö pakottaa Pelicansin joka tapauksessa maalivahtikaupoille viimeistään kauden jälkeen.

Viime kausina yleistyneet "maalivahtitandemit", eli kahden tasapäisen hyvän maalivahdin peluuttaminen on tarkastelun arvoinen asia. Ääriesimerkkinä toimii JYPin mestarijoukkueen kaksikko Wallinheimo-Tuokkola, jotka pienen kohun saattelemana jakoivat pudotuspelien parhaan pelaajan palkinnon pelattuaan ratkaisupelit lähes tasatahtiin. Tänä keväänä tasaisimmat parivaljakot löytynevät jälleen JYPiltä sekä lisäksi Ässiltä. Menestykseen tähtäävässä organisaatiossa kyse on ennen kaikkea riskien minimoinnista niin lyhyellä (loukkaantumiset) kuin pitkällä (joukkueen rakentaminen) tähtäimellä. Wallinheimon lähdettyä JYP hankki Tuokkolan pariksi Joni Myllykosken. Tuokkolan lähdettyä Myllykosken kirittäjäksi tuli Riku Helenius ja niin edelleen.

Pelicansissa Hovisen huipputaso ja härkäpäinen peluuttaminen ovat toistaiseksi pitäneet huolen, että kirittäjillä ei ole ollut asiaa tandemin takatuhdolle. Ensi kautta ajatellen lienee jälleen realistisinta odottaa yhden selkeän huippuveskarin hankintaa ja hänen takanaan raakileiden (Kuusela, Rautiola, Huumonen, Juvonen) kypsymistä mahdollisimman paljon.

Raakileita Nupen akatemiassa tällä hetkellä riittää, mutta jotta kenttäpelaajiin satsaamisesta saataisiin kaikki hyöty irti, tarvitsee Pelicans myös hyvän liigatason maalivahdin heti ensi syyskuusta alkaen. Rajuimissa huhuissa Pelicansin kerrotaan vokotelleen ensi kaudeksi KalPan Mikko Koskista, joka olisikin täydellisen luontainen jatkumo Niemelle ja Hoviselle.

 

Osa 3/3 ja pohdiskelut jatkosopimuksista siirtorajan umpeuduttua tammikuun lopussa.

11Tam/12Off

Kahden pelin välitilinpäätös

Ilves, JYP, Hovinen, Lasch, Pikkarainen

Jos viime viikolla hehkutettiin kahta isoa voittoa, niin nyt vasta revittelyn aihetta saatiinkin. Puolitäysi lasi muuttui puolityhjäksi Ilveksen ja JYPin napsiessa pelikaanin päänahan. Parilla voitolla ja 12 pinnan kaulalla olisi jo kivasti varmisteltu kotietua, mutta nyt niskaan hengittää edelleen kolmesta viiteen tasapäistä kilpailijaa.

Jos poikkeuksellisesti jotain positiivista haetaan, niin huonollakin pelillä Pelicans kamppailee käytännössä jokaisen ottelun voitosta. Veskarin parempi päivä, pari puolustusvirhettä vähemmän ja pari terävämpää viimeistelyä, niin molemmat olisi klaarattu. Tampereella vastustaja päästettiin lyömään kaksi häkkiä irtokiekoista ja alivoimamaali meni Hovisen piikkiin. Vastaava kaava oikeastaan toistui eilen tiistaina; pari-kolme lepsuilua ja yksi helppo. Kun samalla laituriosasto tuhrii omat paikkansa aivan maalin edestä, niin niukka tappio on tosiasia. Ilvestä vastaan Pelicans ei oikein saanut edes tasakentällisin pitkiä hyökkäyksiä vastustajan päätyyn.

Haparointi ei saa jatkua (© sm-liiga.fi)

Niko Hovinen palasi joulutauolta vahvasti, mutta Jokerit-ottelun totaalikämmissä ja kahdessa viimeisessä ottelussa mies on pudonnut tavallisten kuolevaisten joukkoon. Liiasta kuormituksesta tuskin vielä on kysymys, eivätkä tappiot livahtaneet maalivahdin piikkiin, mutta mielenkiintoista on nähdä saako Joonas Kuusela missään vaiheessa edes sparrausmielessä lupailtuja näyttöpaikkojaan. Selvää kun on, että mitä vähemmäksi Hovisen päivät Pelicansissa käyvät, sitä enemmän luonnollisesti seura haluaa timantistaan hyötyä.

Nettipalstoilla Hovisen puhki peluutusta on muuten perusteltu silläkin, että miehen on siihen pystyttävä Pohjois-Amerikassakin. No, Niko Hovinen ei ole vielä pelimies parhaassa iässään, peräkkäisten iltojen urakoijat ovat NHL:ssäkin kuuleman mukaan melko vähissä ja todennäköisesti Pelicansilla ei ole käytössään taalaliigan tasoisia piristeitä ja steroideja. Toisekseen Pelicansin prioriteettina lienee oma menestyminen, eikä se miten Philadelphia Flyers joskus tulevaisuudessa pelaajiaan saattaa peluuttaa, joten perustelu ontuu. Perjantain KalPa-ottelusta alkaen edessä on 11 ottelua 23 päivän sisään, jonka aikana neljä kertaa pelataan peräkkäisinä iltoina perjantaina ja lauantaina.

Laitahyökkääjäosastolla tilanne on hälyyttävä. Wärnin ja Jormakan poissaollessa Ryan Lasch on yhtä kuin Pelicansin laitahyökkääjät ja seuraavaksi pirteimpänä esiintyy stunttimies Immonen.

Yhtä kaikki, sarjasijoitus ei tappioiden myötä heikentynyt ja kotietu on edelleen hyppysissä. Nykyinenkin yleistaso riittää säilyttämään asemat keväällä ja se on huomattavasti tärkeämpi asia kuin pari satunnaista tappiota.

- - -

Ilkka Pikkaraisen pelinumerokin selvisi: 51. Liigassahan Pikkarainen on totuttu näkemään näkemään numerolla 36, mutta neljännen Pelicans-kauden laituri Teemu Rinkinen ajoi tällä kertaa melko itseoikeutetusti edelle. Timrån kuuskolmosta taas ei Pelicansin numerovalikoimasta löytynyt, joten Niko Tuhkasen vanha pelinumero sai uuden käyttäjän.

Rekrytoinnista on kulunut kohta viikko, jokohan Pikukin kohta löytäisi tiensä Pelicansin kotisivujen pelaajalistaan.

31Jou/11Off

Heinola näyttäytyi tutun tylynä vierasjoukkueelle

Lätkäjätkä laittoi pitkät kalsarit jalkaan ja lähti katsastamaan Peliittojen farmimeininkiä Heinolan betonibunkkeriin. Lihapiirakka oli haaleaa eikä pelin taso päätä huimannut, mutta lähes 800 katsojaa lähtivät hallilta ilmeisen tyytyväisinä.

Ihan ensimmäisenä on annettava sapiskaa Peliittojen kotisivuille, jotka antoivat hyvin vähän tarttumapintaa illan kamppailuun. Facebook-boksissa mainittiin Joonas Kuuselan, Tony Vidgrenin ja Iiro Sopasen pelaavan, mutta kun yrittää etsiä taustoista jotain kiinnostavaa näkökulmaa pelaajiin tai itse otteluun, niin sitä ei löydy. Vähimmäisvaatimus tähän olisi pelaajakorteissa pelaajan synnyinpaikka ja kasvattajaseura, sekä lyhyt kuvaus pelaajan merkittävistä ominaisuuksista. Tyyliniekka Keinänen ja rakkikoira Väkeväinen ovat lahtelaisillekin tuttuja naamoja, mutta esimerkiksi Janne Ritamäki, Joni Kainulainen ja Tomi Pallassalo eivät sano yhtään mitään. Kaikkia pelaajakortteja ei edes ole tehty valmiiksi, vaikka kausi on jo yli puolen välin.

Kaukalon ulkopuolella pieni jääkiekkoseura voi joko seistä tumput suorina tai alkaa luomaan pelaajistaan kiinnostavia hahmoja ja siten nostaa kiinnostusta kansan parissa. Esimerkkiä mielikuvia luovasta, tehokkaasta ja hauskastakin markkinoinnista ei tarvitse Lahtea kauempaa hakea. Antti Tyrväinen taklasi jääkonetta, entä jos Heinolan vastine Henri Manninen kuvattaisiin videolle pienen taklauskoulun merkeissä? Entä kuka on Peliittojen nopein luistelija, kikkakuningas tai kovin lämääjä? Kenelle uppoaa heavyrock ja kuka laahustaa lökäpöksyt jalassa?

Tosin täytyy mainita, ettei myöskään Pelicansin sivujen pelaajakorteissa ole sanallisia kuvauksia pelaajaprofiileista.

Nämä tietäen olisi ainakin hieman helpompaa lähteä matsiin tarkkailemaan pelaajien ominaisuuksia ja asettamaan heille tiettyjä odotuksia. Se, että Janne Ritamäen lempiruokaa on makaroonilaatikko ja maito, ei ole mielestäni erityisen mielenkiintoinen asia pelin kannalta.

Ne kaksi muuta akuuttia keinoa yleisön houkuttelemiseen ovat voittaminen ja hallin lämpötilan nostaminen. Jatkuvan alisuorittamisen myötä Kiekkoaktivisti kaipaisi vähitellen uusia kasvoja Peliittojen valmennukseen, viimeistään ensi kaudeksi. Se tosin vaatisi taloudellista lisäpanostusta aivan kuten betonibunkkerin remontoiminenkin. Hallin pääkäytävälle on jo saatu kivasti eloa punavalkoisilla maalauksilla, mutta nykyajan kermaperseelle jo nollakelin aiheuttama hytistely on jo siinä rajoilla otteluviihtyvyyden suhteen.

Ai niin se peli. Näistä asetelmista lähdettiin illan kamppailuun. Vähiten tehtyjä maaleja, 8 pistettä karsintojen välttämiseen ja samalla playoff-viivaan. Kohta olisi Janne Sinkkosen miehistöllä aika alkaa voittamaan matseja.

7. K-Vantaa...30ott 39p
8. Hokki........30ott 39p
9. TUTO.......31ott 39p
10. SaPKo.....30ott 36p
11. Peliitat..30ott 31p

Ensimmäisessä erässä jäähyiltiin vuoron perään neljän kaksiminuuttisen verran ja jälkimmäisellä ylivoimalla Peliittoja vihdoin tärppäsi. Aapo Lampinen pyssytti siniviivalta grogilasinkorkuisella punapaidat 1-0 johtoon. Parin minuutin päästä makaroonimies Ritamäki veivasi maalin edestä 2-0 ja heti seuraavassa vaihdossa Lampinen karkasi laidalta, laukoi ovelasti kohti alanurkkaa ja Juho Santasen eteen torjuman kiekon lakaisi maaliin Jukka Sompi, 3-0.

Erätaukolihis oli hädin tuskin haalean lämmin, mistä ehdottomasti miinusta. Näissä puitteissa lihapiirakka, kahvi ja lapsilla lätkäliiga-salmiakit ovat ottelutapahtuman tärkeimpiä määrittäjiä. Parantamisen varaa jäi.

Toisessa erässä TUTO ei saanut kirivaihdetta silmään kun heti kolmannella minuutilla hyökkäävä hasardipakki Antti Kauppila viimeisteli läpiajosta tilanteeksi 4-0. Ajassa 34:51 vahvan pelin pelannut Samu Vilkman kauhoi rystyllä irtokiekon maalin edestä sisään, kaunistellen numerot jo 5-0:aan. Samalla Santanen TUTOn maalilla sai ryöpytyksestä tarpeekseen. Kolmanteen erään ei näin paljon panosta jäänyt ja peli näytti jo päättyvän puhtaaseen voittoon, kunnes 54. minuutilla ennen oman päädyn aloitusta katsomon vakiohuutelija kajautti ilmoille taikasanat "Puolustakaa Kuuselalle nollapeli!". TUTO voitti aloituksen, tehohyökkääjä Toni Jalo nappasi kiekon haltuunsa laidassa ja tavoitti syötöllään ex-Pelsu Lauri Aaltosen takatolpalta: 5-1.

Ensimmäisen erän pikamaalien avulla kuitenkin Peliitoille suvereeni voitto viihdyttävästä pelistä. Kun samalla SaPKo hävisi Kouvolassa oman ottelunsa, niin Peliittojen ero toiseksi viimeiseen kaventui kahteen pinnaan. Liigakiekkoon verrattuna peli meni ajoittain koheltamiseksi ja kiekkokontrolli suli flipperiksi, missä varmasti lukuisten tappioiden tuottama tuska näkyi molemmilla joukkueilla.

Yksilötasolla Joonas Kuusela pelasi huippupelin, varaa oli paikoin jopa hieman ylimieliseenkin tyylittelyyn ja kikkailuun. Kotijoukkueen vahvin yksikkö oli ykkösketju Manninen-Holappa-Vilkman, joka hääräsi läpi pelin vahvasti TUTOn alueella.

Kultakypärä Joni Häppölä ei ole Kiekkoaktivistin silmien alla vielä pelannut yhtään hyvää peliä, eikä asian laita muuttunut nytkään. Läpiajossakin ratkaisuna oli löysä neppi suoraan maalivahdin räpylään. Iiro Sopanen pelasi Pelicans-laseilla katsottuna sukunimensä veroisesti ollen kentällä täysin näkymätön ja saamaton.

Plussa lävähtää ottelusta Peliitta-koutsi Sinkkosen tilille, sillä joukkueen pyrkimys kiekollisempaan ja tiivimpään pelaamiseen on selvästi alkusyksyä paremmalla tasolla. Pelin avaamiseenkin Sinkkonen oli harjoituttanut ihan näppärän kuvion:
1
sentteri (Holappa) hakee kiekon maalin takaa
2 sentteri jättää b-pisteelle johon vasen puolustaja (Vidgren) seuraa
3 kiekko kierrätetään oikean puolustajan (Väkeväinen) kautta keskushyökkääjälle.

Ei täysin tyylipuhdasta, mutta kuitenkin viisikkopelaamista ja ainakin TUTOa vastaan kohtalaisen toimivaa, kunhan syöttöjen tarkkuus on riittävää. Joka tapauksessa tuhat kertaa fiksumpaa kuin alkukauden roiskimiset, jossa punaviivaa ylitettäessä viisikon etäisyydet olivat pahimmillaan 30 metriä.

Vuosi 2011 päättyi Heinolassa voitonjuhliin. Neljä viimeisintä ottelua tuottivat 3 suoraa voittoa.

16Jou/11Off

Uusia pelaajia Pelicansiin?

46 vuorokautta siirtorajan umpeutumiseen ja Pelicansin siirtohuhut käyvät taas kuumana. Pakko ei ole hankkia, mutta monen mielestä kannattaisi.

1) Kakkosmaalivahti. Tähän asti on pelattu Niko Hovisen kanssa upporikasta ja rutiköyhää Kuuselan, Rautiolan ja Huumosen vuorotellessa Peliittojen maalilla. Loukkaantumisten myötä homma meinasi jo hieman levitä käsiin, mihin ei ole keväällä tuumaakaan varaa. Jere Myllyniemen huikea lainavisiitti pelasti tilanteen ja käänsi joukkueen kurssin samalla taas nousuun.

Antti Rautiolalta ei kannata tämän kauden aikana ihmeitä odottaa. Kärppäkasvatti on Nupen kahden vuoden projekti ja todennäköisesti koko ensimmäinen vuosi menee tekniikan hiomiseen. Huumosenkaan aika ei ole vielä ja Kuusela taas tarvitsisi onnistumisia liigapeleistä, mutta vähiin ne Hovisen takana jäävät. Moni oli nopeasti valmis tuomitsemaan silmätoipilas-Kuuselan loppukauden Ilves-pelin haparoinnin perusteella, kun samalla ulkopuolelta tullut Myllyniemi ihastutti liki yhtä nopeasti.

Järki-investointi (© sm-liiga.fi)

SaiPa on jo ilmottanut, ettei tarvitse Myllyniemen palveluksia ensi kaudella. Pelicansille kokenut KOOVEEn kasvatti taas olisi mainio backup-vaihtoehto Hovisen taakse. Tämän tason kakkosmaalivahti loppukaudeksi muutamalla kymppitonnilla on mahdollisuus johon kannattaa tarttua.

Mielenkiintoinen sivujuonne asiassa ovat Ilkka Kaarnan Etelä-Suomen Sanomissa antamat lupaukset Joonas Kuuselan näyttöpaikoista keväälle. Puheet ovat puheita ja teot erikseen, mutta tuntuu hölmöläisten strategialta ensin peluuttaa syksyllä härkäpäisesti Hovista ja keväällä pelien kovetessa paikkailla tilannetta luukkuvahdeille. Hovisen ollessa kunnossa lienee myös selvää, että paria-kolmea peliä enempää niitä näyttöpaikkoja ei keväälläkään ole tulossa, joten olisiko Kuuselalle hyödyllisempää pelata loppukaudella 10-15 peliä Mestiksessä jakaen torjuntavastuun Huumosen kanssa? Täytyy myös muistaa, että Peliitat tulee tarvitsemaan kaiken mahdollisen avun sarjapaikkansa kanssa.

Tämä siis sillä oletuksella, että Myllyniemi otetaan loppukaudeksi Hovisen kirittäjäksi. Jos mies on saatavilla, niin tervetuloa Jere Myllyniemi!

 

2) Top6-laitahyökkääjä. Toiseksi akuutein vahvistamisen paikka on kakkos-kolmosketjujen laita. Max Wärnin maaliruisku tyrehtyi jo marraskuussa, samoin Pekka Jormakan tuloskunto. Vili Sopanen on ikuinen murheenkryyni ja Janne Tavi kärsii selvästä toisen kauden kirouksesta. Ennen joulutaukoa Laschin ja Paakkolanvaaran johtamat ketjut pitivät vuorostaan hyökkäyspeliä hengissä, joten mielenkiintoista on nähdä millä tasolla kaksi flopannutta ketjua tulevat tauon jälkeen kaukaloon.

Hulppeasta syksystä huolimatta nyt on tietyllä tavalla realisoitunut se tosiasia, että Pelicansin kuusi parasta laitahyökkääjää Laschin ja Luttisen ohella todella ovat Vili Sopanen, Max Wärn, Pekka Jormakka ja Janne Tavi. Viimeisten 10 pelin aikana nähdyllä tasolla keväällä on tiedossa vain lämmintä kättä ja poistuminen takavasemmalle.

Laschin ja Luttisen pysyessä tutkaparina tarjoavat akseli Loppi-Hodgman-Immonen sekä Tero Koskirannan monipuolisuus paljon variaatioita hyökkäysketjuihin. Suuri ihme ei kuitenkaan olisi laiturihankinta ennen siirtorajaa. Vanha tuttu Patrick Yetman on lähtökuopissa Ässistä, mutta kanukki ei taida olla tähän tilanteeseen kaksinen vaihtoehto. Ilveksen tehokas väkkärä Joonas Rask palasi loukkaantumisen jälkeen tehokkaana kaukaloon ja voisi olla mielenkiintoinen nimi pidemmälläkin tähtäimellä. Varsinaista liideriä ja playoffien takuumiestä Raskista lienee kuitenkin turha odottaa, vaikka Lahteen jostain syystä eksyisikin.

Leveys riittää, mutta laadussa on pahoja puutteita. Jokos murtunutta kättään parantelevan Antti Tyrväisen maitojuna muuten starttailee?

 

3) Top6-puolustaja. Pelicansilta löytyy tällä hetkellä viisi takuuvarmaa puolustajaa ja Aaron Brocklehurst. Kärkikuusikon takana Joonas Hurri ja Juha-Pekka Pietilä ovat vielä kovin katsomattomia kortteja, vaikka Pietilä viime keväänä karsinnoissa loistikin.

Brocklehurst on puolustuksen Vili Sopanen - joillakin osa-alueilla lähellä nousemaan huipputason liigapelaajaksi, mutta joiltakin ominaisuuksiltaan koko liigataso tuntuu ajoittain ylivoimaiselta. Brocksin rasitteena on myös ulkomaalaiskiintiö, mikäli pohjois-amerikkalaisen pelaajan hankinta tulee ajankohtaiseksi. Aaronhan sai vuosi sitten väistyä Lukosta nimenomaan kiintiön takia Lukon hankkiessa tilalle 35-vuotiaan farmijyrän Nolan Prattin, joka oli sysipaska. Tältä kaudelta kehäraakista ei enää löydy edes tilastoja.

Samaa kaavaa ei kannata lähteä toistamaan, ellei paluupostissa odota pomminvarma laatupuolustaja.