15Jou/12Off

Tappeluaiheisen blogin kohuotsikko – katso kohuvideo!

TV-kanavien mielestä ilmeisesti kukaan ei katso televisiota lauantaina iltapäivällä, sellaiselta näyttää tarjonta. Siispä hyppäsin YouTuben välityksellä jääkiekkoväkivallan maailmaan.

"- Mitähän ne nyt meistä opetusministeriössä oikein ajattelee?" "- Emmä tiiä."

Ennen voitokasta KalPa-ottelua olin aikeissa kirjoittaa blogiin otsikolla "Tapelkaa edes". Jos ette mitään muuta saa aikaiseksi, niin järjestäkää edes kunnon joukkotappelu. Sopivasti ajoitettuna kun jääkiekossa sellainen voi kääntää pieleen menossa olevan ottelun parhain päin. Pelicansiltahan löytyisi pikku tansseihin ainakin Ilkka Pikkarainen ja Oskari Korpikari, varmaan myös Marko Pöyhösellä, Danny Richmondilla ja Radek Smolenakilla olisi sen verran annettavaa, ettei ihan nenä poskella tarvitsisi suihkuun luimia. Janne Ritamäelläkin olisi sadan euron tilaisuus tehdä itselleen vähän profiilia ja nimeä tässä liigassa.

Ei muuta kuin hanskat jäähän ja KalPan miehiltä senkka nenästä. Mitään hävittävää Pelicansilla ei ole.

No peli onneksi voitettin ilman nyrkin takomista naamaan. Eikä syyskuun yhdennentoista... ei kun syyskuun ensimmäisen päivän jälkeen tällaista terrorismia voisi SM-liigassa harrastaakaan. Liigan johdolta on varmasti tullut sellainen ukaasi jokaiselle seuralle, että jos vielä tapellaan, niin meidän isi vie teidän isin loppukaudeksi Naantalin muumimaailmaan rauhoittumaan.

Mutta onneksi on Pohjois-Amerikka. Vapaa maa. Alla olevalla videolla viime kauden hopeapelikaani Joonas Järvinen harrastaa väkivaltaa Brandon Bolligin suosiollisella avustuksella. Ison pojan pitää pelata kuin muut isot pojat, muuten maitojuna kutsuu.

Joonas on meiän miehiä.

On kyllä mukavaa, kun tv-ohjaajakin on kärppänä paikalla, selostaja oikein innostuu hehkuttamaan lyönti lyönniltä yleisöstä puhumattakaan. Kukaan ei häpeile, kameroita ei käännetä syrjään. Suomessa Jani Alkion selostuksessa vastaava menisi kutakuinkin: No nyt siellä... vähän... karhunpainia... tästä jaetaan sitten jo isompia jäähyjä... tulkitkoon jokainen... itse mitä tässä tapahtuu.

SM-liiga - draamaa ja rytinää. Hahhah. Marttakerhon saippuaoopperaa ja hyssyttelyn hytinää. Kiitos internetin on sentään mahdollista katsella näitä Joonas Järvisen kaltaisia vastuuttomia sekopäitä, jotka turmelevat Suomen nuorison esimerkillään. Suomen, jossa pakasteet pannaan pieneen pussiin ja kaikki muu mahdollinen kääritään kuplamuoviin.

Sanotaan, että se vahvistaa mikä ei tapa, mutta kun kaiken eristävän kuplan sisällä kasvaa, tulee tosipaikassa aika orpo olo kun kupla puhkeaa.

Pilalla ne on jo valmiiksi. Puhkaiskaa kupla ja antakaa lätkäjätkien tapella.

PS. Tykkäisiköhän tiistaina HPK:sta vaikka O-P Grönholm tai Juha Alen osallistua talkoisiin?

10Tou/12Off

Toukokuista paniikkia koko rahalla

Eipä tarvinut kauaa mennyttä kautta sulatella, kun on jo solkenaan huolta ja murhetta ilmassa. Jos ei muuten, niin hätäisimpien näppäimistöillä. Joonas Järvinen ja Ryan Lasch ovat kovaa vauhtia pelaamassa itseään isompiin ympyröihin. Tero Koskirantakin lähti tilipussin perässä Turkuun.

Joku TPS-fani iloitsi peliä tekevän sentterin hankinnasta, mutta enemmänkin kyse on erittäin laadukkaasta yleismiehestä, josta Pelicansin ei kannattanut liikaa maksaa. Mahdollisesti molempien ketjukavereiden lähdettyä Koskirannassa oli vahva väliinputoajan uhka, ja myös hinku pois Pelicansista oli syystä tai toisesta ilmeisen kova.

Sekin on hyvä muistaa, että mahdollisille lähtijöille ei voi korvaajia hankkia ennen kuin siirto on tapahtunut. Toimitusjohtaja Kaarna otti keskiviikon Uudessa Lahdessa varsin terveen näkökulman asioihin. Jos rahakkaat ulkomaansiirrot ovat menestyksen hinta, niin olkoon. Hyvässä lykyssä Pelicans kuittaa neljästä lähtevästä tähtipelaajasta yli puoli miljoonaa euroa budjetoimatonta voittoa. Toki siirtokorvaukset tulevat vasta jälkikäteen ja niitä ei kannata välittömästi hassata uusiin pelaajiin, mutta tämä lienee kuitenkin rutkasti onnellisempi tilanne kuin se, että ei menestyttäisi ja pelaajat lähtisivät ilmaiseksi.

Samalla lähtee signaali maailmalle, että näiden 20-26-vuotiaiden puolivalmiiden pelaajien kannattaa hypätä ponnahduslaudalle Pelicansiin.

Puoli miljoonaa löysää budjetissa, puoli miljoonaa siirtokorvauksia - eiköhän näillä eväillä voi melko huoletta lähteä ensi kautta rakentamaan. Pahasti vajaalla sentteriosastollakin Paakkolanvaaralla ja Immosella on potentiaalia viime kauden roolia ylemmäs, jos nyt eivät aivan ykkösketjun tasoa olekaan. Nyt vain tähtäin 80-luvun lopulla syntyneisiin ulkomaalaispelaajiin, joilla putki kulkee ja isoimmat tavoitteet ovat vielä edessä. Radek Smolenakin jatko olisi myös ihan tervetullut uutinen.

Suurin haaste on löytää hyökkääjiä, joilla olisi edeltäjiensä tasoiset yksilötaidot. Perässähiihtäjät eivät nyt riitä, vaan täsmähankintojen on oltava ratkaisijatyyppiä, jotka nostavat ketjukavereidensa tasoa. Kannattaa silti jo varautua siihen, että samanlaisia kahvituksia ja jalkaveivejä ei tulla näkemään, kuin mitä poikkeusyksilöt #16 ja #19 esittivät.

Tosin kun katsoo mestarijoukkueen ykkösketjua Tuppurainen-Perrin-Pesonen, niin senkin troikan peli perustui ennen kaikkea monipuolisuuteen ja perussuoritusten laadukkuuteen. Kärkikynät ovat siihen nähden vai viihdyttävä lisä, ei sen enempää.

- - -

Lahtelaisittain siirtorintamalla kuuluu myös sellaista, että Jani Forsström siirtyy Italian Alleghesta Ruotsin Allsvenskanin Tingsrydiin, jossa Jari Kauppila menneen kauden pelasi. Tingsryd sijoittui sarjassa 3. viimeiseksi ja vältti karsinnat. "Fogusta" odotetaan taitavaa ylivoimapuolustajaa, joten tehopisteet lienevät vähän sokaisseet Tingsrydin scoutingia...

Toinen Kiekkoreippaan kasvatti Niko Tuhkanen puolestaan suorittaa melko lyhyen lauttamatkan vaihtaessaan uumajalaisesta Björklövenistä Vaasan Sportiin. Sport teki odotetusti kovat hankinnat kaapatessaan Tuhkasen lisäksi Toni Jalon TUTOsta, Tomi Pekkalan Tapparasta ja maalivahti Jonathan Iilahden Bluesin organisaatiosta.

20Maa/12Off

Pientä lämpöä playoffs-kuumemittarissa – kirjaimellisesti

Liekö ultimaattisen lätkäjätkän merkki, kun Kärppien ja Tepsin säälipleijarisarjan ratkettua nosti pienen kuumeen ja kurkkukivun päälle? Sen johdosta blogikin oli muutaman päivän telakalla ja suunnitellut julkaisuaikataulut lensivät roskakoriin, kun fysiologista aikalisää viittoiltiin pyytämättä ja yllättäen. Onneksi kuntohuippua on vielä reilu vuorokausi aikaa nykiä koneesta ulos.

Joka tapauksessa keräilyerät on nyt höntsäilty ja alkaa tosipelien aika. KalPakin sai onneksi vastustajakseen tunnetusti keljun espoolaisen soturilauman, eikä juoksukyvyttömiksi pullalla syötettyjä raumalaisia tarhakettuja, joten kuopiolaiset saavat uuvuttaa itseään ensimmäisellä kierroksella mahdollisimman paljon.

Nyt kuitenkin katseet kohti Kärpät-sarjaa. Sen verran terveyttä piti maanantai-aamuna uhmata, että Pelicansin tavallista pidemmät aamuharjoitukset tuli katsottua läpi ja samalla päivitettyä Lämärin ikkunaparlamentin uusimmat puheenaiheet. Lentoja pitäisi varailla Ouluun ja toivoa vielä ratkaisua varsinaisella peliajalla iltakonetta varten. Fanilauman "apinavankkureihin" ei tuntunut suurta intoa olevan.

Kovat odotukset nelinkertaiselle mestarille (kuva: © sm-liiga.fi)

Maanantain normaalin aamujään perään joukkue jauhoi jäänhöyläyksen jälkeen vielä hartaasti ylivoimaa. Huonoja uutisia: ei toimi. Ei edes viiskolmonen. Noppavitonen pyörii kyllä kivasti, mutta menee liikaa hinkkaamiseksi ja pakkien vedot sekä lähtevät 3-4 metriä kauempaa kuin pitäisi, että ovat myös av-kolmion helposti blokattavissa. Koskiranta etsii Luttista kolmion keskeltä, mutta ahdasta on. Tähän jo tammikuun taktiikkataulun jälki-istunnossa otin kantaa, että puolustajien paikanvaihto puuttuu, jota taas Aran Kärpät tuntuvat käyttävän. Ylipäätään pitäisi pyörittää peliä maalin taitse ja imeä kolmio lähemmäksi maalia, jolloin tilaa vedoille syntyy.

Koko pitkä ylivoimaharjoitus oli suoraan sanottuna paskaa, mikä on huolestuttava asia pudotuspelejä ajatellen. Liikaa lasketaan Seikolan ja Pikkaraisen onetimerien varaan, jotka ovat vastustajille helppoja scoutata.

Myös suomenmestaruuksia voittaneet pelaajat olivat parlamentin käsittelyssä. Niitä on kuulema viisi. Paakkolanvaara ja Järvinen löytyivät nopeasti, Wärn pienen miettimisen jälkeen. Pekka Jormakka edusti 17 pelin verran JYPin mestarijoukkuetta kaudella 08-09. Kiekkoaktivisti päätyi lopputulokseen neljä mestaria, ainakin jos miesten SM-liigasta puhutaan.

"Kuumat pelaa"

39,5 Justin Hodgman - Kovemmat pistekeskiarvot kuin runkosarjassa. MVP-ainesta, kestääkö kuuppa?

39,0 Jan Latvala - Kovassa kunnossa ja ääretön kokemus. Jämäkkyys ja rentous sopivassa suhteessa.

38,0 Ryan Lasch - Tulikuuma Elitserienin karsintasarjassa. Muuten kokematon. Erikoisvartioinnissa ja keppiä tulee.
38,0 Tommi Paakkolanvaara - Arvo sen kuin nousee kevättä kohti. Elintärkeä pelaaja.
38,0 Arttu Luttinen - Köyhän miehen Peltonen. Näytöt puhuvat puolestaan ja hallitsee sota-aluetta.
38,0 Joonas Järvinen - Tiedostettua isompi rooli. Oman sota-alueen valtias. Keep it simple.
38,0 Niko Hovinen - Pilviä taivaalla, mutta päässyt harjoittelemaan. Pakko onnistua, ei sen kummempaa.

37,5 Markus Seikola - Suuri arvoitus. Onko voittajatyyppiä vai vain runkosarjatähti?
37,5 Max Wärn - Mestari on aina mestari. Odotettavissa lisää kovuutta ja pari tärkeää maalia.
37,5 Jarkko Immonen - Nosti tasoaan karsinnoissa. Kevyt jalka ei ensimmäisenä paina.
37,5 Tero Koskiranta - Isossa roolissa, nyt mitataan rahkeet. Onneksi nöyrä ja monipuolinen.
37,5 Janne Tavi - Lahessa pieniä näyttöjä pleijareista. Pelaajatyyppinä luotu kevään peleihin.
37,5 Marko Pöyhönen - Pientä lämpöä. Takuuvarma työjuhta. Ei väistä ketään.
37,5 Juha-Pekka Pietilä - Karsintojen kunkku, onko riittävässä tikissä? Jämäkkyys löydyttävä nyt.
37,5 Aaron Brocklehurst - Jonkin verran kokemusta, kevään yllättäjä? Nyt turhat höntyilyt pois.

37,0 Jyri Marttinen - Takuuvarmaa kimpoilua. Kestääkö pää, säilyykö keskittyminen? Räjähdysaltis.
37,0 Ilkka Pikkarainen - Miesten tasolla vähissä sekä kokemus että näytöt. Teoriassa ihanteellinen kevään mies.
37,0 Joonas Jalvanti - Lintu vai kala, vai luottopakki? Isoja roikaleita vastaan keksittävä lääkkeet.
37,0 Radek Smolenak - Pelannut viimeisen 5 vuoden aikana yhdet karsinnat.
37,0 Pekka Jormakka - Ensi kertaa miesten pudotuspeleissä, junnuista pieniä näyttöjä.
37,0 Teemu Rinkinen - Tähän asti pudotuspelit kiikareilla. Riittääkö kovuus rouhijan roolissa loppuun asti?
37,0 Joonas Kuusela - Runkosarjassakin äärirajoilla. Voittajaksi kasvaa vain voittamalla.

36,5 Vili Sopanen - Meriitit vielä saavuttamatta, mutta kumonnut teorioita ennenkin.
36,5 Joonas Hurri - Korkeintaan tuurauskeikkoja. Auttamattoman kokematon. Soturiainesta.

36,0 Matias Loppi - Vähän jäissä. Treenit menneet viime aikoina nojailuksi.
36,0 Jan Platil - Ei enää edes treeneissä. Kolme hutia ja sakkokierroksille.

30Tam/12Off

Viime viikko jo esimakua playoffeista

Vaikeuksien kautta voittoon - jälleen hienoa venymistä tiukassa paikassa. Brocklehurst ulos, Platil sisään. Uusimmat maajoukkuevalinnat.

Joskus on muistaakseni väitetty, että tammikuun otteluruuhka on lähinnä väkinäisen puurtamisen ja ottelusta toiseen selviytymisen aikaa. Ei se näytä ainakaan tämän kauden pelikaaneja hidastavan, vaan ottelupari Jokereita vastaan ja viime viikon kolme matsia tarjosivat viihdettä laidasta laitaan koko rahan edestä.

Tiistaina Espoossa ensimmäinen kymppi oli vaikea. Blues otti 1-0-johdon ja enemmänkin oli tarjolla, mutta Hovinen ja tolpat pitivät Pelicansin mukana. Sitten varsinkin ulkomaalaisvahvistuksemme ottivat ohjat käsiinsä ja peli kääntyi upeaksi vierasvoitoksi. Jälleen tuttu kaava: ensimmäisen erän tai kahdenkaan erän perusteella ei pidä panikoida; pelikirja on kunnossa ja loksahtaa paikoilleen pelin edetessä.

Kärpät-tappio oli äärimmäisen kirvelevä ja pelillisesti myös jo askel playoffien suuntaan. Tupa melkein täynnä, pikkusikaa siellä täällä ja ohjakset lähtivät housuihinsa märkineiden tuomareiden käsistä. Huonolle ei silti hävitty, vaan perjantain Kärpät oli varmasti yksi parhaista vierasjoukkueista tähän asti. Eikä Pelicans-leirissäkään ihan pulmusia olla. Suikkasen retoriikan ja väkkärämäisten pelaajien myötä joukkue pyrkii profiloitumaan taitojoukueena, mutta kun katsotaan joukkotappelukohun taakse, niin Pelicanskin on pitkin kautta ajoittain kokeillut tuomarilinjan rajoja mailankäytössä ja pienissä koiruuksissa. Ykköstavoite on tietenkin pelata puhtaasti ja pysyä jalalla mukana, mutta hetkittäin mailankäyttö ja kahvaaminen on ollut yllättävänkin ronskia.

Porin otteluun lähdettiin 20 tunnin palautumisajalla, paskan maku suussa, ilman Hovista ja kahta vakipuolustajaa. Tuossa tilanteessa vain kovimmat joukkueet nousevat esiin, ja sen Pelicans teki. Marssi kotijoukkueen yli Porin lauantai-illassa, yhdessä tämän sarjan vaikeimmista paikoista. Kaikki neljä ketjua pääsivät maalintekoon, vain kolme pelaajaa jäi ilman plusmerkintöjä. Lopun jäähyily ja otteen lipeäminen olivat huolestuttavaa, mutta lopulta lähinnä kosmetiikkaa. Kudrocin maalissa Kuusela ilmeisesti kompastui polvisuojan remmiin, sellaista sattuu joskus.

- - -

Seikolan ja Latvalan rauhallisuus tekisi Aaronillekin hyvää (© sm-liiga.fi)

Aaron Brocklehurst tiivisti parilla suorituksellaan koko pelaajaprofiilinsa, ja sitten loukkaantui loppukaudeksi. Espoossa taidokkaalla harhautuksella Antti Ore kahville ja pienestä kulmasta varma viimeistely. Perjantaina Lahdessa pimeä puoli pääsi hetkeksi valloilleen, kun Brocky lähti turhaan toiseksi mieheksi kulmaan pakkiparinsa apuun, jättäen Hovisen eteen vapaaksi ei enempää eikä vähempää kuin Jozef Stümpelin ja Juha-Pekka Haatajan. Hieman ironisestikin Brocklehurstin kausi ja mahdollisesti koko Pelicans-ura päättyivät sitten toisessa erässä komeaan lonkkataklaukseen.

Siinä on puolustaja, jolla on kaikki tekniset ja taidolliset resurssit nousta SM-liigan tähtipuolustajien joukkoon, mutta se vaatii pelinäkemyksen kirkastumista. Kimpoilu ja yliyrittäminen pois - rauhallisuutta, oikeita ajoituksia ja järkevämpiä ratkaisuja tilalle.

- - -

Kanukin korvaajaksi poimittiin pikatahdilla tshekkiläinen jääviileä Jan Platil. Muutoksessa korostuu nyky-Pelicansin kehitys. Koskaan aiemmin Pelicansin takalinjoilla ei ole ollut yhtä paljon kokoa ja näköä yhdistettynä taitoon ynnä liikkuvuuteen. Hätäisempi voisi vetää tästä suorat johtopäätökset viime vuosina menestyneisiin joukkueisiin, eikä suotta. Mikäli tiedot ison miehen (189cm, 94kg) mainiosta liikkuvuudesta pitävät kutinsa, niin hyvällä todennäköisyydellä tshekki hoitaa kolmosparin roolinsa paremmin kuin edeltäjänsä, kunhan sulatustoiminto ei napsahda päälle tiukassa paikassa.

Platilin pelaajakortti Eliteprospectsissa.

- - -

Mailanmittaaja-Jalonen julkisti tänään maajoukkuevalintansa Ruotsin EHT-turnaukseen. Pelicansista mukana Niko Hovinen ja Joonas Järvinen. Lepoaikakin olisi nettimanagereille kelvannut, mutta tähän lehmänkauppaan sisältyy Suomen edustaminen Olympiastadionilla Venäjää vastaan yli 30 000 katsojan edessä.

12Tam/12Off

Markus Seikolasta pitäisi kuvata opetusvideo

Markus Seikola on hyökkäävä puolustaja sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei kuitenkaan aivan perinteisellä vaan hieman modernimmalla tavalla. Yritän selvittää miksi.

Moni hieraisi kesällä tyytyväisenä käsiään kuullessaan Markus Seikolan hankinnasta Pelicansiin. Hieman vaisummasta Ruotsin kaudesta huolimatta tähtipakkiin ei ole tarvinnut pettyä, vaan Seikola on sumeilematta ottanut peräpään kiekollisen tahtipuikon näppeihinsä. Puolustajien maalipörssin kärkipaikka, ylivoimamaalien jaettu kärki, pistepörssin kuutossija ja koko liigan laukaisutilaston kolmossija kertovat riittävästi. Pelicansin peliaikakuninkuuskin irtoaa 1,5 minuutin erolla pakkipari Joonas Järviseen.

Mutta mikä tässä turkulaisessa sitten on niin erityistä? Hyökkäävä puolustaja on jääkiekossa perinteinen käsite, joka useimmille tarkoittaa petterinummelinmaisia 30 metrin avaussyöttöjä ja painavaa lyöntilaukausta. Hyödyllisiä ominaisuuksia kumpainenkin, mutta modernissa pelissä niiden rinnalle ja ohikin on jo tullut lisävaatimuksia. Lyhyen syötön antaminen vauhtiin, oikean avausvalinnan (pystyyn, levitys vai jättö) tekeminen salamannopeasti, hyökkäyksien tukeminen toiseen aaltoon, hyökkäyssiniviivan pelaaminen tasakentällisin ja ylivoimalla. Seikola on SM-liigaan suvereeni puolustaja näillä kaikilla osa-alueilla. Pelicansin kurinalaisen viisikkopelaamisen myötä ei aivan samanlainen "neljäs hyökkääjä" kuin improvisoiden pelaava Richard Lintner, mutta erityisesti hyökkäyssiniviivan pelaamisessa oivallukset ovat kansainvälistä tasoa.

Ja sillä osa-alueella puolustajan tärkein tehtävä on toimittaa kiekko maalille tavalla tai toisella. Nykykiekossa uutena haasteena ovat paitsi kutistunut tila ja aika, myös erityisesti alivoimalla soturimaisesti kiekkoja blokkaavat kärkikarvaajat. Siinä vaiheessa Seikolan nerous nousee esiin; pieni vartaloharhautus ja kiekon siirto puoli metriä sivuun avaavat uuden laukaisuväylän, johon turkulainen nopeasti rannelaukauksensa lähettää. Peruspuolustajan ja yllättävän monen ns. hyökkäävänkin puolustajan ratkaisuvalikoima samassa tilanteessa on siirto pakkikaverille, laidan kautta kohti kulmaa tai pahimpana laukaus karvaajan säärisuojuksiin.

Kaupungin paras puolustajavalmentaja tällä hetkellä? (© sm-liiga.fi)

Seikolan kikka on yksinkertaisuudessaan nerokas ja käytännössä harvinainen oivallus. Mieleenpainuvimmat temput, joilla rightin puolustaja heittää vedet höntyilevän karvaajan korvasta ja painelee ohi, ovat nekin todellista herkkua penkkiurheilijalle, mutta jo pelkästään laukausten lähettämisessä olisi opittavaa 99 prosentilla Suomessa pelaavista puolustajista.

Ja katso, ei aikaakaan kun Seikolan esimerkki leviää ympäristöön. Tällä kaudella sivulle siirtoja ja välittömiä laukauksia on hieman jo nähty Joonas Jalvannilta ja Juha-Pekka Pietilältä, jotka aikaisemmin olivat vastaavissa tilanteissa paljon neuvottomampia. Ylipäätään Seikolan rohkeus ja rentous vaativassa tilanteessa ovat ihailtavaa luokkaa. Pelicansista vain Jan Latvala yltää läheskään vastaavaan siniviivan hallintaan. Pitää myös muistaa, että Isku Areenassa tilaa tähänkin on pienestä kaukalosta johtuen erityisen vähän.

Seikolasta todettiin Ilveksen vuosinaan hieman kuivastikin, että toimittaa ainoastaan kiekkoja kohti maalia, mutta asian ydin on juuri siinä. Valtavaan laukausmäärään - 6,5 laukausta per peli - nähden vedot kilpistyvät huomattavan harvoin ensimmäiseen mieheen. Sen iänikuisen lyöntilaukauksen lisäksi kiekollinen taito päihittää joukkueen monet hyökkääjät ja koordinaatio siniviivalla paineistetussakin tilassa on huippuluokkaa. Laukaukset - ranteella tai lämärillä - ovat rentoja, kovia ja tarkkoja suorituksia.

Tietenkin skeptikot nostavat samaan hengenvetoon esille heikon puolustuspelaamisen, jossa siinäkin Seikola on mainettaan parempi. Haluan kuitenkin tässä yhteydessä korostaa nimenomaan poikkeuksellista lahjakkutta hyökkäysalueen pelaamisessa. Toisekseen palkkakin maksetaan suurimmaksi osaksi hyökkäysten tukemisesta ja vierellä omaa maalia varjelee Järvinen, joka ei esittelyjä enää kaipaa.

Seikola-ilmiö nostaa mieleen kysymyksen: osataanko junioritasolla puolustajille antaa riittävät valmiudet hyökkäysalueen pelaamiseen? Jalvanti ja Pietilä ovat harjoitelleet jääkiekkoa päivittäin viimeiset 10-15 vuotta ja Pietilä on hyökkäävän puolustajan elkeitä hieman näyttänytkin, mutta vasta Seikolan taiturointia seurattuaan oppineet niinkin yksinkertaisen asian kuin ohi kärkikarvaajan laukomisen. Mikko Kousallakin olisi ollut käyttöä tälle mentorille, jonka oivallukset huitelevat aivan eri tasolla kuin pelkkiä lämäreitä hakkaavilla 99 prosentilla puolustajista.

Toivottavasti Kiekkoreippaan juniorivalmentajat käyvät Pelicansin otteluissa, nimittäin jääkiekon evoluutiossakin puolustajien kiekollinen osaaminen on koko ajan korostumassa.

Vinkki penkkiurheilijalle seuraavaan Pelicansin otteluun: Keskity Seikolan lämärin sijaan siihen, miten hän lähettää sinänsä yksinkertaisen rannelaukauksen maalille ohi kärkikarvaajan. Tällä jääkiekon pienenpienellä osa-alueella Markus Seikola on kansainvälisen tason nero, jonka pelaamisesta kannattaisi koostaa opetusvideo koko Suomen juniorituotannon käyttöön. Vanhan liiton miesten lämärivinkit eivät modernissa jääkiekossa yksinkertaisesti enää riitä.

 

Neroutta nähtävillä taas huomenna klo 18:30 alkaen Kuopiossa ja URHOtv:llä.

30Jou/11Off

Nihkeää kinkunsulattelua

Mutta mikä sulattaisi Pelicans-hyökkääjien kädet maalipaikoissa? Joukkue tuli joulutauolta hyvällä ilmeellä, mutta nyt tökkii se mitä jo ennen kauden alkua pelättiinkin.

Viikon kaksi ottelua sekä vähensivät että lisäsivät otsaryppyjä. Helsingin ottelu tiistaina oli Pelicansilta erinomaista vieraskiekkoa ja pöytä oli katettuna pisteiden ryöstöä varten. Torstaina kotona HPK oli totaalisesti jyrän alla aivan kuten häntäpään joukkueen kuuluukin. Pelikaanien muuten hyvä kokonaispaketti hyytyi kuitenkin kahden viimeisen metrin aikana, josta tuloksena viisi tolppaa ja kaksi räkämaalia hätää kärsineen Mika Järvisen selän taakse.

Tammikuu tarjoilee 13 ottelua 28 päivän sisään: KalPa kohdataan kahdesti, Jokerit kolme kertaa, Ässät kerran vieraissa, Kärpät ja JYP kerran, Lappeenrantaankin reissataan kahdesti. Tällä viimeistelyn tasolla on kylmää kyytiä tiedossa. Alkukauden Pelicans lasketteli kolmen, parhaimmillaan lähes neljän maalin ottelukeskiarvolla. Viimeiset 10 ottelua ovat tuottaneet enää 2,6 ja viimeiset 5 ottelua 2,0 maalia per peli. Samalla täytyy toki muistaa, että puolustus on pysynyt vähintään yhtä tiiviinä kuin alkukaudestakin.

Keskiviikkona Eetu Ampuja huuteli Uudessa Lahdessa (s.16) kovuuden perään. Joukkue uhkuu tietynlaista kovuutta ja pelirohkeutta varsinkin kiekollisena tunkemalla pieniin väleihin ja menemällä ensimmäisenä tilanteisiin ottamaan taklauksia vastaan, mutta se (peli)kovuuden antaminen todella puuttuu lähes täysin, eli Joonas Järvistä ja Jyri Marttista lukuun ottamatta. Antti Tyrväinen ja Kari Sihvonen olivat pahimmillaan ns. tappotaklaajia, jotka ylilyönneillään kaatuvat SM-liigan pumpulissa omaan mahdottomuuteensa ja edustavat siten kaikkea muuta kuin voittavaa jääkiekkoa. Puhtaasti taklaaville voimahyökkääjille olisi silti edelleen tilausta.

Max Wärnistä tähän rooliin ei ole, vaikka IFK:n kasvatti onkin. Nykyään IFK:n todellista kovuutta näyttääkin edustavan Ilari Melart, joka kovisteli Pelicansin pienimpiä hyökkääjiä pelikatkoilla ja paini tasaväkisesti Lukon Matt Generousin kanssa, joka ei ole mikään tappeluiden erikoismies. No, petopaitojen fanit lienevät varsin tyytyväisiä.

Apuvoimia kaivataan (© sm-liiga.fi)

Kovuudesta päästäänkin siihen, että täysin mikkihiirilaumahan Suikkasen TPS:kin oli mestaruusvuotenaan. Kiekollinen, liikkuva ja raikas, mutta auttamattoman pehmeä. Puolustuksessa Järvinen ja Marttista vastaava Antti Halonen pitivät jöötä, hyökkäyksessä Tomas Plihal oli vahva liideri. Taidollisesti joukkue vain taisi sittenkin olla piirun verran nyky-Pelicansia edellä, paitsi maalivahtiosastolla.

Ja nyt kun se taitopuoli ja viimeistely tökkivät, niin seurauksena on nähdyn kaltaista nihkeää tuhertamista. Jos ei ole lihaosastolle tunkua, niin valitettavan yksin on myös superhyökkääjä Ryan Lasch jäämässä hyökkäyksessä. Vaikka jenkin hopeatarjotin kiiltelee jatkuvasti, niin vierellä Luttinen ei ole osunut maalipuiden väliin viimeiseen kahdeksaan otteluun, Koskiranta sentään kahdesti viimeisissä 23 pelissä. Mutta tämähän tiedettiin jo ennen kauden alkua; ratkaisijaosasto on köykäinen, vaikka alkupuoliskon tolkuton ylisuorittaminen tätä onkin voinut hieman hämätä.

Enää lienee kysymys siitä, kuka on se laitahyökkääjä jonka Pelicans ennen siirtorajaa hankkii.

PIKAPUNTARI

Nousussa:

Kimi Koivisto - Erinomainen sisääntulo HPK-ottelussa. Tällä kaudella Peliitoissa (4ott 0+1=1) maineteot ovat jääneet tekemättä, mutta A-junioreiden SM-liigassa (29ott 15+12=27) tehot ovat kohdallaan. Sähäkkä, taklaava ja vähän taitavakin, kuin Saarisen veljekset aikanaan. Hyviä oivalluksia Hodgmanin kanssa, siinä missä Brocklehurst oli täysi turisti.

Juha-Pekka Pietilä - Mestis ei ilmeisesti napannut, liigassa vähitellen saavuttamassa hyvää tasoaan. Hyviä ratkaisuja kiekon kanssa, eikä päätä palella hyökkäyssiniviivalla. Jäähyherkkyys vielä ongelmana.

Teemu Rinkinen - Maalintekijää tästä ei taida tulla, mutta nelosketjun puurtaminen hoituu. Hieman fyysisyyttä lisää niin alempien ketjujen energiapelaajana voi vielä ura aueta.

Laskussa:

Vili Sopanen - Komea tarjoilu IFK:n 1-0-maaliin tiistaina juuri kun Pelicans oli vienyt ottelun alkua. Järjesti kuitenkin itselleen muutaman vaarallisen paikan, yllättäen tuloksetta. HPK-ottelussa jälleen totuttua löysää neppailua ja täysin puolittaisia suorituksia. Miksi on jatkuvasti pelaavassa kokoonpanossa?

Matias Loppi - Turhake. Oli huipputikissä, ei ole enää. Jalalla koko ajan myöhässä, eikä hitaiden tilanteiden oivalluksissakaan kehumista. Sopaseen verrattuna sentään yrittää ja haastatteluissa esiintyy lätkäjätkämäisesti, mutta kun tason pitäisi olla enemmän kuin nelossentteri.

Justin Hodgman - Tiistaina 30 minuuttia hyvää kiekkoa, sitten paloi pinna ja loppu peli paskaa. Kärkikynä kirjoittaa komeasti ja useampikin vastustaja menee kerralla nippuun, mutta voikohan näin huonosti viimeistelevää kanukkia ollakaan? Ilmeisen turhautunut omiin suorituksiin, valmennuksen peluutusratkaisuihin ja rinnalla viilettäviin puukäsiin. Temperamentti purkautuu vääriin asioihin: puhtaiden taklausten jälkeen keräilee kamojaan ja itkee tuomareille. Pitäisiköhän kokeilla Laschin rinnalla?

17Lok/11Off

Kotiläksyt Stadin opintomatkasta

Hartwall Areenan lauantai-illassa nähtiin erinomaista kiekkoviihdettä, mutta monisatapäisen kannustajajoukon tuesta huolimatta Pelicans ei ollut vieläkään valmis kärkikamppailun voittamiseen. KalPalle ja Jokereille kärsityt selvät vierastappiot osoittavat, että työsarkaa riittää vielä rutkasti.

1) Pelikirja vs. pelikirja

Harjoitus- ja sarjapelien yhteismäärä lähentelee jo kolmeakymmentä, mutta Pelicansin pelisysteemi näytti sulavan käsiin ottelun loppupuolella. Turhauttava ensimmäinen erä, hermokontrollin pettäminen, puolustajien väsyminen... Paikkakin oli kyllä ehkä kovin mahdollinen - lauantai-ilta Jokereiden kotiluolassa.

Yksinyrittäminen, pitkät kuljetukset, hajanainen viisikko ja turhat kiekosta luopumiset eivät kuulu pelikirjaan. Tappioasemassa tuli kova kiire pelata ylöspäin niissäkin tilanteissa kun oma viisikko ei ollut ehtinyt organisoitua, jotta täysipainoinen laadukas hyökkääminen olisi edes mahdollista. Kun normaalisti vaihdon ollessa kesken kiekollinen puolustaja vetäytyy maalin taakse odottamaan lähti nyt syöttö hyökkääjille, jotka joutuivat alivoimaisena Jokereiden viisikkoa vastaan.

Siinä vaiheessa Pelicans ei ollut enää huipputehokkaaksi organisoitu kärkipään joukkue, vaan häntäpään ryhmien lailla perusasioihin kompasteleva remmi. Ei auta vaikka kuinka luistelet ja yrität, jos koko viisikko ei pelaa tiiviinä molempiin pelisuuntiin. Kun muistetaan vielä, että Jokereilla oli Pelicansiakin rankempi pelitahti keskiviikko-perjantai-lauantai, niin väsymyksen piikkiin tätä ei suoranaisesti voi laittaa, joskin ottelun jälkimmäisen puoliskon Pelicans joutui pelaamaan neljällä puolustajalla.

Meidän onneksi tämä ei ole häntäpään joukkueiden lailla jatkuva asiantila, vaan kovassa paikassa homma ei vain vielä pysynyt kasassa täyttä 60 minuuttia.

2) Puolustaminen vs. puolustaminen

Viidestä maalista neljässä puolustus oli enemmän tai vähemmän tuuliajolla. Latvalan pelinlukuvirhe(?), Järvisen kiertäminen kiekontavoittelutilanteessa, Marttinen ei pelannut miestään loppuun asti ja Koskirannan täysin lepsu haahuilu maalin edustalla ovat asioita, joita ei ole totuttu näkemään. Varmimmat lenkit pettivät.

3) Hermokontrolli

Kari Sihvonen hävisi agitaattoreiden kaksintaistelun, Hodgmanin peli sekosi päänaukomiseen ja touhottamiseen, Joonas Järvisen ulosajoon johtanut niitti vaikutti turhautuneen miehen kolttoselta. Viimeksi mainitun tilanteen ulosajosta voi tosin olla montaa mieltä, mutta taklaus tuli ainakin hieman myöhässä ja oma joukkue oli jo valmiiksi alivoimaisena. Joku voisi kysellä myös kovan jätkän statuksella liikkuvan Tomi Mäen munien perään; vertailun vuoksi Jyri Marttinen luisteli murtuneen leuan kanssa omin jaloin vaihtoon heti kun pipi oli sattunut.

Jarkko Ruutu hoiti oman raivostuttavan roolinsa ammattilaisen elkein. Eräänkin Ruutu-Sihvonen-kaksintaistelun jälkeen Hodgman luisteli Jokereiden vaihtoaition eteen huutamaan kurkku suorana. Normaalisti korkeintaan naurunremakalla kuitattavat kikkakolmoset horjuttivat pelikaanien mielentilaa juuri riittävästi, tai ainakaan eivät parantaneet osakkeita pelin tasoittamisessa. Ruudun teatteri oli raivostuttavaa, mutta kukapa lahtelainen ei olisi joskus hurrannut Leksa Komarovin tai Antti Tyrväisen tempuille Pelicans-paidassa. Sihvosen pitää jatkossa löytää keinot saada vastustajien pasmat sekaisin ja etu omalle joukkueelle.

Joukkue on liekeissä ja henkisesti täysillä pelissä mukana, tätä ei pidäkään liikaa suitsia. Todennäköisesti turhat särmät hioutuvat kauden edetessä pois ja keväällä nähdään paljon kärsivällisempi ja vaikeammin horjutettava Pelicans. Pinnan täytyy kestää, jotta pelisysteemi voi toimia läpi ottelun.

4) Maalivahtipeli vs. maalivahtipeli

Huippuiltanaan Niko Hovinen olisi torjunut ensimmäisen erän maaleista kaksi, jopa kolmekin, ja Pelicans olisi päässyt vierasottelun huomioiden erinomaisista asemista toiseen erään. Toki vastassa oli Filppulan ja Ridan kaltaisia hyökkääjiä, jotka ansaitsevat palkkansa maalinteosta, mutta Hovisen suoritus ei ollut maksimaalinen - kuten ei ollut Kuopiossakaan.

Puolustuskin oli maalitilanteissa tuuliajolla, eivätkä Jokerit halvalla maalejaan saaneet, mutta näissä tilanteissa voittavan maalivahdin on venyttävä ekstrasenttejä. Maajoukkuestatus ja asema kärkipään joukkueen ykkösvahtina velvoittavat vaatimustasoon. Keväällä nollapelit tapparoita ja saipoja vastaan ei enää riitä, vaan kopin on yksinkertaisesti tartuttava nimenomaan kärkijoukkueita vastaan ja erityisesti vierasotteluissa.

Painaako väsymys sittenkin hieman? Jatkossa on mielenkiintoista nähdä peluuttaako valmennus maalivahteja toisin silloin kun ottelut ovat peräkkäisinä päivinä.

11Lok/11Off

Ilves-Pelicans: Miksi toinen pärjää ja toinen ei?

Tiistainen Ilves-Pelicans on normaalisti SM-liigan liukuhihnatavaraa, mutta tällä kertaa siinä on myös yllättävän paljon kiinnostavia elementtejä.

Povasin Ilvestä kauden mustaksi hevoseksi ja sijoittumaan runkosarjassa yhdeksänneksi. Viimeisestä kahdeksasta pelistä tamperelaiset ovat voittaneet yhden - rankkareilla. Ruuna on sortunut pitkään laukkaan ja Juha Pajuojalla on kova työ taltuttaa se.

Pidän Juha Pajuojaa hyvin keskinkertaisena valmentajana. Jopa jonkinlaisena Ilveksen hyväveli-kerhon ruumiillistumana. Molemmissa tamperelaisjoukkueissa on valmennuksen osuus poljettu viime vuosina suohon ja tulokset ovat sen mukaisia. Penkin taakse pääsee jos tuntee jonkun tai on riittävän halpa. Ennen kauden alkua valmennuskolmikko Pajuoja-Helminen-Korhonen tuntui lähinnä huvittavalta. (Apu/maalivahtivalmentajana vuosi sitten pelaajauransa päättänyt ex-ilves Markus Korhonen).

Täysi floppi Pajuoja ei kuitenkaan ole. Muuten mies ei olisi saanut hilattua viime kauden junnupitoista Ilvestä kympin sakkiin. Viimeisen kahdeksan ottelun aikana on kuitenkin realisoitunut se tosiseikka, että Ilveksen pelitapa ei toimi.

Siksi tämäniltainen ottelu on mielenkiintoinen, kun vastakkain ovat päätään seinään hakkaava Ilves ja huonoinakin iltoina 4-1-voittoja hakeva Pelicans.

Ilves ei ole materiaaliltaan sarjan 2. huonoin, Pelicans taas ei ole materiaaliltaan sarjan 2. paras. Jos yritetään taas mennä hieman "Liike oli hyvää"-pintaa syvemmälle, niin illalla on jälleen syytä seurata miten joukkueet peliään avaavat ja ylittävät keskialueen.

Pelicansin puolustajat voivat tarvittaessa syöttää laitaan, keskelle tai toiselle puolustajalle. Kiekkokontrolli säilyy, ajoitukset toimivat. Silloin kun hyökätään, tullaan rintamana kolmen tai jopa neljän pelaajan voimin, vastustaja on hätää kärsimässä ja oma pelinopeus kasvaa syöttöpelin ansiosta.

Ilves-leirissä puolestaan on tuskailtu hyökkäyspelin toimimattomuutta, kun puolustajat avaavat 9 kertaa 10:stä seisovin jaloin olevalle laitahyökkääjälle, mikä taas johtaa korkeintaan kahden muun hyökkääjän suorittamiin epätoivoisiin (alivoima)hyökkäyksiin.

Tässä mielessä liike ja ns. jalkanopeus on täyttä hölynpölyä. Ilveksen joukkue on absoluuttisesti aivan yhtä nopea luistelemaan kuin Pelicansinkin. Ero syntyy siitä mitä kiekon kanssa tehdään, syntyykö syöttöketjuja, ottavatko Jarkko Immosen tyyppiset keskushyökkääjät keskikaistan haltuunsa ja pystyvätkö jakelemaan laitureilleen kiekkoa lapaan.

Ei uskoisi, että Hakametsän kaukalo on ilmeisesti yhtä leveä kuin Isku Areenallakin, sillä tilaa siellä tuntuu olevan aina paljon enemmän. Uskon, että tänään se tila on Pelicansin ja joukkueen harrastaman kiekkokontrollin puolella.

Jääkiekko on kuitenkin siitä kiva asia, että pelejä ei ratkaista teoriassa. Viikko sitten Espoossa Blues vei Ilvestä kaksi erää ja johti kahden erän jälkeen 2-0. Blues kuitenkin passivoitui, vieraat väänsivät pelin tasoihin ja rankkareilla voitoksi. Lisäksi Ilves osoitti jo viime kaudella olevansa vaarallinen päästessään hyökkäysalueelle. Kuopion pelin kaltaiseen uinahdukseen ja henkilökohtaisiin virheisiin Pelicansilla ei ole varaa.

Voitti matsin kumpi tahansa, niin tarjotkaa selitykseksi jotain muuta kuin sitä iänikuista liikettä, pliis. Seuratkaa ennemmin vaikka Järvinen-Seikola-Koskiranta-akselin avauspelaamista ja keskialueen ylittämistä.

- - -

Hereillä olevassa Pelicans-leirissä on myös aiheellisesti nostettu esille Niko Hovisen pelitahti. Maalivahtitilanteessa, kuten myös vaikkapa J-P Pietilän ja Joonas Hurrin tapauksessa päävalmentaja Suikkanen on Pelicansissa hakemassa jalometalleja, ei sisäänajamassa raakileita liigaan. Etusijalla on Hovinen torjumassa voittoja liigajoukkueelle, ei Rautiolan ja Kuuselan kehittäminen liigatasolle. Toisaalta voi myös olettaa Suikkasen kuuluvan siihen tervejärkisten suomalaisvalmentajien kaartiin, joka antaa pelivuoron jo pelituntuman säilyttämisen takia. Poissuljettu skenaario ei liene sekään, että Kuusela nostetaan ylös ja Rautiola hakee tuntumansa Peliittojen tolppien välistä.