6Maa/15Off

Näin kasataan Pelicansin joukkue 1,6 miljoonalla

Hankinnat04032015Jossain kohtaa luultavasti ajattelet, että Aktivisti on saanut peruuttamattoman yläraajavamman, mutta luehan toki myös perustelut.

Sanomattakin on selvää, että Pelicansin tilanne saisi näyttää huomattavasti paremmalta, eikä seuran kiristyvä taloustilanne auta asiaa. Kritiikin vastapainoksi on kuitenkin hyvä esittää omiakin ehdotuksia, joten tässäpä yksi näkemys uuden joukkueen rakentamiseen. Nyt kasataan edullinen ja Pelicansin nyky-identiteetin mukainen joukkue!

MAALIVAHDIT Onneksi joukkueen tärkein tontti, eli ykkösmaalivahdin rooli, on Janne Juvosen toimesta kunnossa. Luotan hänen valmiuteensa pelata tarvittavat 50-55 ottelua. Pelaajabudjetin kutistuessa joutunee tämä osasto leikkurin alle, eikä Pelicans voi palkata Juvosen pariksi Jere Myllyniemen tai Andy Chiodon tyyppistä vahvaa backupia. Kauteen lähtö kaksikolla Juvonen-Eskelinen on uhkapeliä, mutta riskin kostautuessa maalivahteja löytynee markkinoilta.

Juvonen
Eskelinen

PUOLUSTUS Vastaavasti Pelicansin ongelma lähtökohtaisesti on, että kenttäpelaajissa suvereenit huippuyksilöt puuttuvat. Esimerkiksi Juhani Tyrväinen ja Juha Leimu ovat laatupelaajia, mutta eivät illasta toiseen minkä tahansa joukkueen ykköskentälliseen mahtuvia tähtiä. Pelicansin ykköspakin roolin Leimu pystyy kuitenkin kunnossa ollessaan täyttämään suvereenisti.

Leimu, Jan Latvala ja Nico Manelius ovat puolustuksen varmimmat kortit. Eetu Sopanen ja pienen otannan perusteella myös Ville Väinölä vaikuttavat yllättävänkin valmiilta liigapeleihin, Juha-Pekka Pietilällä vastaavasti on viimeinen mahdollisuus todistaa oma paikkansa Pelicansissa. Puolustus huutaa yhtä hankintaa ja esimerkiksi Niko Tuhkasen jatkosopimusta.

Joonas Jalvanti on se puolustaja, jota tähän puolustukseen kaivattaisiin. Hänellä kuitenkin sopimus Örebron on voimassa, joten Liigan sisäisenä halpana hankintana nostankin esiin JYPin 188-senttisen ja 90-kiloisen Henri Auvisen, joka pelaa 22-vuotiaana jo neljättä vajaata kauttaan kovassa joukkueessa. Hän tuskin olisi saamassa suurta roolia Jyväskylässä. Auvista on kuvailtu ronskiksi puolustuspään luutijaksi. Huomionarvoista on, että Mestiksen suurista miinusmääristä huolimatta hän on pystynyt pelaamaan nolla/plusmerkkistä peliä Liigassa. Näin puolustus ei erityisesti vahvistu, mutta ei myöskään heikkene. Lisäksi säästöt parantavat mahdollisuuksia kesken kauden tehtäviin hankintoihin.

1 Leimu - E Sopanen
2 Manelius - Latvala
3 Auvinen - Pietilä
4 Tuhkanen - Väinölä

KESKUSHYÖKKÄÄJÄT Pelicansin ulkomaalaishankinnat ovat kautta linjan sutta ja sekundaa, joten nostaisin joukkueen kotimaisuusasteen tappiinsa. En myöskään ole lainkaan varma, että Pelicansin kannattaisi edes yrittää hankkia selvää ykkössentteriä tyyppiluokkaa Zach Hamill - Stephen Dixon. Tasakentällisin pelattaessa Pelicans ei saanut esimerkiksi Tyler Redenbachista mitään irti, sillä Pelicansin pelikirjassa keskikaistan sentteripeliä ei ole olemassa.

Voitaisiinko hyökkäysketjut siis rakentaa duunarimaisten keskushyökkääjien ympärille? Esimerkiksi JYPissä Eric Perrinin takana viime kausina pelanneet sentterit (Hytönen, Lahti, Asplund) eivät ole olleet varsinaisia silkkikäsiä, vaan enemmän monipuolisia työjuhtia. Yllätysvetoina nostankin keskusteluun juuri Ilveksessä uransa nosteeseen saaneen Turo Asplundin ja Tapparassa isompien tähtien varjossa hyvin pelaavan Jarkko Malisen.

Malisen/Asplundin ja Henri Heinon hankintojen myötä Pelicansilla olisi monipuoliset keskushyökkääjät, joista on tilanteesta riippumatta joukkueelle jotain hyötyä vähintäänkin likaisen työn tekijöinä. Hurjalta näyttävä lähtökohta antaisi samalla optimaaliset työkalut Pelicansin raastavan pelitavan toteuttamiseen. Pitkässä juoksussa Pelicansin pelaaminen voi hyvinkin olla tehokkaampaa heidän toimestaan, kuin jos joukkueeseen hankittaisiin uusi taiteileva ja mutkia oikova "Redenbach". Luultavasti Lahdessa jatkavan Teddy Da Costan parempi tontti on laidassa, mutta tarvittaessa hänestä ja Tyrväisestä saadaan vaihtoehtoja keskellekin.

1 Malinen/Asplund
2 Heino
3 Björninen
4 Pöyhönen/Lahtela
(Tyrväinen)
(Da Costa)
(Roine)

LAITAHYÖKKÄÄJÄT Edellä mainituista syistä johtuen laitahyökkääjiltä vaaditaan Pelicansissa keskimääräistä enemmän, jopa ylivoiman pyörittämistä. Pelicansiin on huhuttu erityisesti Jesse Saarista ja Antti Erkinjunttia, todennäköisesti jompi kumpi varma 30 pisteen mies on heistä napattava. Valinta kohdistuu Erkinjunttiin, sillä Saarisen hintalappu ja häneen kohdistuvat odotukset ovat huippukauden jäljiltä ylikovat odotusarvoon nähden.

Päävammat ovat aina arvaamattomia, mikä asettaa kysymysmerkkejä Vili Sopasen ylle, mutta franchise-pelaajana hänelle on paikka avoinna kunnossa ollessaan. Mikäli Sopanen putoaisi pois laskuista, voisi oikean laidan hankintalistalla mahdollisuuksien rajoissa olla esimerkiksi joku kolmikosta Pekka Jormakka, Juuso Ikonen tai Chad Rau.

Sopanen, Da Costa ja Anrei Hakulinen muodostaisivat varsinaiset hyökkäyspelin aivot omissa ketjuissaan, sekä ottaisivat osaltaan vastuuta ylivoimien ratkaisuista. Kolmessa kärkiketjussa heidän laituripareinaan pelaisivat Tyrväinen, Erkinjuntti ja Antti Jaatinen.

Nelosketju muodostettaisiin perinteisellä kaavalla viisikosta Marko Pöyhönen, Janne Ritamäki, Jesse Rohtla, Taavi Vartiainen, Mikko Lahtela. Hyökkäyksen mustia hevosia olisivat mahdollisesti Pohjois-Amerikasta palaava Sebastian Repo sekä Miska Siikonen. Vastaavasti täysin kuvasta kadonneelle Joonas Alanteelle ja heiveröiselle Miika Roineelle ennustan vaikeita aikoja.

1 Tyrväinen - V Sopanen
2 Erkinjuntti - Da Costa
3 Hakulinen -  Jaatinen
4 Ritamäki - Rohtla
Alanne, Siikonen, Repo, Vartiainen, Roine

 

JOUKKUEEN KOKONAISHINTA noin 1,6 miljoonaa euroa. Kassaan jää huomattava määrä rahaa puolustajan tai hyökkääjän hankintaan kesken kauden tilanteesta rippuen, tarvittaessa myös maalivahtiosaston vahvistamiseen. Yhtenäisellä kotimaisella joukkueella ja raastavaan pelityyliin paremmin sopivilla pelaajilla pistetilikin luultavasti karttuisi paremmin kuin ulkomaalaisiin ihmemiehiin riskeeraamalla.

 

Edellinen kirjoitus >> Hankkiiko Pelicans järjestelmällisesti vääräntyyppisiä pelaajia?

15Hel/12Off

Joonas Jalvanti – silmätikkujen aatelia

Hieman ehkä negatiivissävytteisen alkuviikon vastapainoksi annettakoon nyt kehuja siihen suuntaan missä ne on ansaittu. Nimittäin peruspakkien koulukunnan puhdasveriselle edustajalle, Joonas Jalvannille.

(kuva: © sm-liiga.fi)

Yleisön silmätikut - tai sylkykupit, miten vaan - on taas yksi palloilu-urheilun mielenkiintoisista ilmiöistä. Yleensä sellaiseksi valitaan se näkymätön peruspuolustaja, josta sitten tehdään näkyvä oikein suurennuslasilla virheitä etsien. Maalivahti saattaa joskus imuroida ja laitahyökkääjä tuhlata avopaikkoja liukuhihnalta, mutta kaikkein hirveintä on jos peruspakki antaa puolittaisenkin harhasyötön tai niin sanotusti häplää kiekon hyökkäyssinisellä keskialueen puolelle.

Onneksi olkoon, Jalu. Edustat mittavaa ja perinteistä koulukuntaa. Aiheesta vai aiheetta, se on sitten toinen juttu. Pitkään Kiekkoreippaan kasvattia on pidetty jonkinlaisena rajatapauksena, mutta kyseessä täytyy olla hyvä pelaaja noustakseen ensin Aravirran ja sitten Suikkasen luottomieheksi kovatasoisessa pakistossa. 23 vuotta mittarissa ja kundi kolkuttelee kohta 300 liigapelin rajapyykkiä. Jos pappa-Latvalalle haetaan kavereita tuhannen matsin kerhoon, niin tässä voisi olla sellainen sekä matemaattisesti että pelillisesti arvioituna. Lähtökohdat ovat jokseenkin samanhenkiset; kun ei maailmanluokan lahjoilla ole siunattu, niin kaukalossa pitää tulla toimeen pelinluvulla ja liikkuvuudella.

Tämän kauden plusmiinus-saldo +13 on Järvisen ja Laschin ohella joukkueessa omaa luokkaansa. Tietynlainen valmennuksen luottamus on saavutettu. Jalvannissa on varmasti myös kokonaisvaltaiseen ammattimaisuuteen liittyviä ominaisuuksia, jotka näkyvät päivittäisessä tekemisessä. Menossa on sanalla sanoen hyvä kausi.

Ei siitä silti mihinkään pääse, että tästä(kin) lupauksesta on odotettu enemmän. Erityisesti hyökkäyspeliominaisuuksien kehittäminen on jäänyt vaiheeseen. Tekniikka ja räväkkyys eivät oikein anna myöten, ja peruspakin mentaliteettiinkin kaipaisi vähän tappamisen meininkiä. Esikuvana voisi muuten toimia Blues-kasvatti Arto Laatikainen, joka niin ikään pelasi ensin kolmisensataa peliä kunnes lopullinen läpimurto tärppäsi, ja siitäkin meni vielä useampi vuosi 38 tehopinnan jättipottikauteen. Laatikainen onnistui nousemaan kotikaupungissaan arvostetuksi tähtipelaajaksi, Jalvannin pitäisi löytää samanlainen lisäpykälä vaihdelaatikosta.

- - -

Silmätikkujahan voi jaotella ainakin seuraaviin kasteihin:

Liian näkymätön puolustava puolustaja: Ei huippuominaisuuksia tai isoa kokoa. Hoitaa nöyrästi puolustusvelvoitteet, mutta vain pienemmät ja isommat virheet huomataan.

Näkyvä puolustava puolustaja: Tämä on se iso ja kankea puukäsi. Mittojen puolesta raja menee noin 188cm ja 89kg paikkeilla, siitä ylöspäin on riittävän iso jotta jokainen tahvo katsomossa erottaa. Vahvaa kiekotonta 1vs1-pelaamista ei kukaan huomaa, mutta annas olla jos kerran laukoo kärkikarvaajan polvareihin.

Hyökkäävä hasardipakki: Kun itseluottamus ja taidot eivät täsmää. Ajoittain maagisia kikkoja hyökkäyspäässä tai sitten kardinaalimunauksia oman maalin edessä. Yleensä jonkinlainen ADHD-tapaus.

Sentteri, joka ei osaa puolustaa: Usein taitava ja yhtä usein fysiikaltaan pumpulia tai jaloistaan dieseliä. Tietenkin häviää kaikki aloitukset.

Hyökkääjä, joka ei pääse maalintekopaikoille: Voi pelastaa nahkansa ahkeralla alivoimapelaamisella ja heittäytymällä kiekkojen eteen.

Hyökkääjä joka pääsee paikoille, mutta ei tee maaleja: Apinankantaja. Kaikki ominaisuudet läpimurtoon, voittaa nopeudellaan kilpaluistelut, mutta laukoo syliin tai seinille.

Ja sitten on tietenkin vielä se maalivahti, joka imuroi "aina" längeistä.

12Tam/12Off

Markus Seikolasta pitäisi kuvata opetusvideo

Markus Seikola on hyökkäävä puolustaja sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei kuitenkaan aivan perinteisellä vaan hieman modernimmalla tavalla. Yritän selvittää miksi.

Moni hieraisi kesällä tyytyväisenä käsiään kuullessaan Markus Seikolan hankinnasta Pelicansiin. Hieman vaisummasta Ruotsin kaudesta huolimatta tähtipakkiin ei ole tarvinnut pettyä, vaan Seikola on sumeilematta ottanut peräpään kiekollisen tahtipuikon näppeihinsä. Puolustajien maalipörssin kärkipaikka, ylivoimamaalien jaettu kärki, pistepörssin kuutossija ja koko liigan laukaisutilaston kolmossija kertovat riittävästi. Pelicansin peliaikakuninkuuskin irtoaa 1,5 minuutin erolla pakkipari Joonas Järviseen.

Mutta mikä tässä turkulaisessa sitten on niin erityistä? Hyökkäävä puolustaja on jääkiekossa perinteinen käsite, joka useimmille tarkoittaa petterinummelinmaisia 30 metrin avaussyöttöjä ja painavaa lyöntilaukausta. Hyödyllisiä ominaisuuksia kumpainenkin, mutta modernissa pelissä niiden rinnalle ja ohikin on jo tullut lisävaatimuksia. Lyhyen syötön antaminen vauhtiin, oikean avausvalinnan (pystyyn, levitys vai jättö) tekeminen salamannopeasti, hyökkäyksien tukeminen toiseen aaltoon, hyökkäyssiniviivan pelaaminen tasakentällisin ja ylivoimalla. Seikola on SM-liigaan suvereeni puolustaja näillä kaikilla osa-alueilla. Pelicansin kurinalaisen viisikkopelaamisen myötä ei aivan samanlainen "neljäs hyökkääjä" kuin improvisoiden pelaava Richard Lintner, mutta erityisesti hyökkäyssiniviivan pelaamisessa oivallukset ovat kansainvälistä tasoa.

Ja sillä osa-alueella puolustajan tärkein tehtävä on toimittaa kiekko maalille tavalla tai toisella. Nykykiekossa uutena haasteena ovat paitsi kutistunut tila ja aika, myös erityisesti alivoimalla soturimaisesti kiekkoja blokkaavat kärkikarvaajat. Siinä vaiheessa Seikolan nerous nousee esiin; pieni vartaloharhautus ja kiekon siirto puoli metriä sivuun avaavat uuden laukaisuväylän, johon turkulainen nopeasti rannelaukauksensa lähettää. Peruspuolustajan ja yllättävän monen ns. hyökkäävänkin puolustajan ratkaisuvalikoima samassa tilanteessa on siirto pakkikaverille, laidan kautta kohti kulmaa tai pahimpana laukaus karvaajan säärisuojuksiin.

Kaupungin paras puolustajavalmentaja tällä hetkellä? (© sm-liiga.fi)

Seikolan kikka on yksinkertaisuudessaan nerokas ja käytännössä harvinainen oivallus. Mieleenpainuvimmat temput, joilla rightin puolustaja heittää vedet höntyilevän karvaajan korvasta ja painelee ohi, ovat nekin todellista herkkua penkkiurheilijalle, mutta jo pelkästään laukausten lähettämisessä olisi opittavaa 99 prosentilla Suomessa pelaavista puolustajista.

Ja katso, ei aikaakaan kun Seikolan esimerkki leviää ympäristöön. Tällä kaudella sivulle siirtoja ja välittömiä laukauksia on hieman jo nähty Joonas Jalvannilta ja Juha-Pekka Pietilältä, jotka aikaisemmin olivat vastaavissa tilanteissa paljon neuvottomampia. Ylipäätään Seikolan rohkeus ja rentous vaativassa tilanteessa ovat ihailtavaa luokkaa. Pelicansista vain Jan Latvala yltää läheskään vastaavaan siniviivan hallintaan. Pitää myös muistaa, että Isku Areenassa tilaa tähänkin on pienestä kaukalosta johtuen erityisen vähän.

Seikolasta todettiin Ilveksen vuosinaan hieman kuivastikin, että toimittaa ainoastaan kiekkoja kohti maalia, mutta asian ydin on juuri siinä. Valtavaan laukausmäärään - 6,5 laukausta per peli - nähden vedot kilpistyvät huomattavan harvoin ensimmäiseen mieheen. Sen iänikuisen lyöntilaukauksen lisäksi kiekollinen taito päihittää joukkueen monet hyökkääjät ja koordinaatio siniviivalla paineistetussakin tilassa on huippuluokkaa. Laukaukset - ranteella tai lämärillä - ovat rentoja, kovia ja tarkkoja suorituksia.

Tietenkin skeptikot nostavat samaan hengenvetoon esille heikon puolustuspelaamisen, jossa siinäkin Seikola on mainettaan parempi. Haluan kuitenkin tässä yhteydessä korostaa nimenomaan poikkeuksellista lahjakkutta hyökkäysalueen pelaamisessa. Toisekseen palkkakin maksetaan suurimmaksi osaksi hyökkäysten tukemisesta ja vierellä omaa maalia varjelee Järvinen, joka ei esittelyjä enää kaipaa.

Seikola-ilmiö nostaa mieleen kysymyksen: osataanko junioritasolla puolustajille antaa riittävät valmiudet hyökkäysalueen pelaamiseen? Jalvanti ja Pietilä ovat harjoitelleet jääkiekkoa päivittäin viimeiset 10-15 vuotta ja Pietilä on hyökkäävän puolustajan elkeitä hieman näyttänytkin, mutta vasta Seikolan taiturointia seurattuaan oppineet niinkin yksinkertaisen asian kuin ohi kärkikarvaajan laukomisen. Mikko Kousallakin olisi ollut käyttöä tälle mentorille, jonka oivallukset huitelevat aivan eri tasolla kuin pelkkiä lämäreitä hakkaavilla 99 prosentilla puolustajista.

Toivottavasti Kiekkoreippaan juniorivalmentajat käyvät Pelicansin otteluissa, nimittäin jääkiekon evoluutiossakin puolustajien kiekollinen osaaminen on koko ajan korostumassa.

Vinkki penkkiurheilijalle seuraavaan Pelicansin otteluun: Keskity Seikolan lämärin sijaan siihen, miten hän lähettää sinänsä yksinkertaisen rannelaukauksen maalille ohi kärkikarvaajan. Tällä jääkiekon pienenpienellä osa-alueella Markus Seikola on kansainvälisen tason nero, jonka pelaamisesta kannattaisi koostaa opetusvideo koko Suomen juniorituotannon käyttöön. Vanhan liiton miesten lämärivinkit eivät modernissa jääkiekossa yksinkertaisesti enää riitä.

 

Neroutta nähtävillä taas huomenna klo 18:30 alkaen Kuopiossa ja URHOtv:llä.

17Syy/11Off

Hätäilyn ABC lahtelaisittain

Nykyisestä Lahti-kiekon elämänmenosta voi havaita ainakin sen, että se on muuttunut pirun hektiseksi. Pelicans liigaseurana on jo noussut aivan kilpakumppaneidensa tasolle. Nyt myös yleisön vaatimustaso ja kärsimättömyys alkaa olemaan liigaa hieman pidemmän aikaa nähneiden verrokkiensa tasolla.

Aravirran aikana saatiin kokea kuinka makeaa voittaminen ja menestyminen on. Yhden tempun patajätkä palautti karvaan kalkin maun suupieliin. Sen enempää ei vaadita siihen, että lahtelainen kiekkojännäri alkaa hyvin herkästi pureskelemaan kynsiään ja sadattelemaan puoliääneen.

Ja niin sen pitääkin mennä. Kaupunki elää ja hengittää Pelicansin pörssikurssin mukana. Voittaminen taas on urheilun suola ylipäätään.

Niinpä oltiin yhtäkkiä siinä tilanteessa, että takiaisen lailla pörrännyt Blues ryösti täyden potin Isku Areenasta ja Jokerit naulasi tylysti kolme kaappia Hovisen taakse ensimmäisellä kympillä. Leppoisa ajelun sijaan oltiinkin - taas kerran - polvia myöten suossa. Sukat märkänä ja kylmissään. Näinhän meille aina täällä käy.

Miksei Pelicans pelaa kunnolla? Mitä se Suikkanen tekee? Jalvanti tuu pois sieltä! Tää peli ois tullu telkkaristakin...

Hätäisimmillä oli jo mielessä kaikki pahimmat skenaariot maalinteko-ongelmista itseluottamuslamaan.  En halua vaikuttaa jälkiviisaalta, mutta tuossa tilanteessa on vain uskottava siihen, että seuraavan maalin tekee oma joukkue, ja siihen uskoinkin. Kolme-nolla ei ole jääkiekossa mitään ensimmäisen erän jälkeen, eikä Suikkasen joukkue ole mikään repaleinen jämäremmi.

Tietenkin on pettymys kun loistelias harjoituskausi näyttää valuvan hukkaan. Ja kääntäen: super-nousu kolmen maalin takaa on parasta mahdollista lääkettä orastaviinkin ongelmiin. Jotenkin joukkueesta vain huokuu se, että ihan pienestä tuo paatti ei keiku.

Eikä keikkunut. Suikkanen teki muutoksia, laitahyökkääjämme Marttisen säestyksellä ampuivat Kilpeläisen reikäjuustoksi ja Hovinen hoiti loput.

Kolmesta osa-alueesta (1. seura 2. yleisön asennoituminen) yhdellä Lahti vielä hieman ehkä muille kalpenee, nimittäin tämä kuuluisa voittamisen kulttuuri. Siis se, jonka näennäiselle puutteelle maajoukkueemme haistatti pitkät keväällä Bratislavassa. Leijonaryhmä oli pelirohkea ja marssi rinta kaarella kuninkaan elkein mestaruuteen asti.

Tänään Pelicanskin näytti kolmannessa erässä, että osaa lintukin pöyhkeillä itsevarmuudellaan: tasapeli ei riitä mihinkään, nyt painetaan voittoon asti. Se on palanen voittamisen kulttuuria. Jokainen ottelu lähdetään voittamaan. Jokaista sarjaa lähdetään voittamaan. On lähdettävä, tai muuten ei kannata osallistua ollenkaan.

Jos kuitenkin pelisuunnitelma menee vihkoon, on vain luotettava lujasti omaan osaamiseen ja taisteltava loppuun asti. Ja kun olet niin tehnyt ja päässyt takaisin tolpillesi, on oltava heti valmiina lyömään vastustaja kanveesiin ja poistumaan kehästä voittajana.

Hätäilijöitä suosittelen relaamaan vähän ja nauttimaan siitä kiekkoviihteestä jota Suikkasen karavaani näinä aikoina meille tarjoilee.

14Syy/11Off

Lahen top5 (lätkä)jätkät

Tältä listalta poisjääneiden kannattaa huomisesta alkaen tehdä jotain mistä heidätkin muistetaan.

Hot

1) Niko Hovinen: Liigan paras maalivahti jos pääsee huipputasolleen. Itse rauhallisuus. Ensimmäinen jonka nimmarikortit loppuvat kesken.

2) Ryan Lasch: Oli ensimmäisissä harjoituspeleissä täysin ylivoimainen kentällä, mutta ilotulitus hiipui hieman loppua kohden. Paljon on hehkutettu, mutta pystyykö sittenkään nousemaan joukkueen ykköstähdeksi? Todennäköisesti kuitenkin seuran paras ulkomaalaishyökkääjä sitten Brett Lieversin.

3) Markus Seikola: Anssi Salmelan ja Jan Latvalan ohella Pelicansin liiga-ajan parhaita hyökkääviä puolustajia. Ymmärtää miten hyökkäyssiniviivalla operoidaan. Henrilaurilamainen tykki sillä erotuksella, että vedot lähtevät kovaa myös ranteella, aina maalia kohti ja huonoistakin asennoista. Osaa nykyisin puolustaakin, kunhan kiekon kanssa kikkailut eivät kostaudu.

4) Pekka Jormakka: Köyhän miehen Lasch. Kivaa sporttia ja tsemiä harkkamatseissa, mutta kunnon peleissä pitää ruveta laittamaan laattaa pussiin muutenkin kuin rankkareista. Laukoo hanakasti ja myös pyytää onetimer-syöttöjä maila ilmassa, mitä ei ole pahemmin viime vuosina Pelicansissa nähty.

5) Arttu Luttinen: Hidas, mutta kun liu'usta ja veivauksista tulee ajoittain mieleen Jantunen, on pelaajan pakko olla hyvä. Taistelee joka vaihdossa täysillä ja täydentää siten erinomaisesti vastakohtaansa Loppia. Valinta kapteeniksi tällä aikataululla kertoo paljon.

 

Not

1) Sami Blomqvist: Nallipyssy. Loisti 10 peliä viime kauden alusta, sen jälkeen pelaamisessa ei mitään tolkkua. Jalka ei riitä, pelikäsitys ei riitä ja auttamattoman köykäinen 1vs1-tilanteissa. Toivottavasti itseluottamus palaa Peliitoissa.

2) Teemu Rinkinen: Moni kaavailee kolmosketjuun, näinköhän taso riittää. Kokoa olisi, röyhkeyttä ei. Riittääkö asenne ammattilaisuuteen? Vaikuttaa pahasti tapausten Santavuori ja Je. Saarinen uusinnalta. Blomqvistin tavoin Mestis kutsuu - 10 maalia täyteen ja sitten liigaan kokeilemaan.

3) Kari Sihvonen: Ollut pitkään kuin varjo entisestä, eikä Suikkasen pelikirjassa ole sijaa ylilyönneille. Eikö halua vai ehdi enää taklaustilanteisiin? Kiekollista potentiaaliakin on, mutta tyytyy pyörimään ympyrää kulmissa. Aiemmin Nupen paras ase fyysiseen peliin, mutta antaako Suikkanen päästää Hullu-Karin irti?

4) Max Wärn: Miksi hankittiin? Puukäsi, jolla on IFK-fanien mukaan mahtava maalintekopotentiaali. Taistelee Sihvosen kanssa nelosketjun laiturin paikasta. Uhrautuvaa peliä alivoimalla ja 15 pistettä riittänee tavoitteeksi.

5) Tero Koskiranta: Sentterilaiturille saatiin jotain käyttöä Lopin loukkaannuttua. Tehnyt joskus 40 pistettä ja teki harjoituspeleissä 4 maalia, milläköhän käsillä? Kaipa tälläaisellakin pelaajalla voi kolmos-nelosketjuja täyttää.

 

?

1) Matias Loppi: Moni odottaa huippukautta kakkossyöttöjen kuninkaalta - uskotaan kun nähdään. Parempaa mahdollisuutta tuskin tuleekaan kuin nyt Luttisen, Laschin, Seikolan ja Järvisen kentällisessä. Vaikuttaa treenanneen kesällä ja edes hieman yrittävän kentällä, mikä on jo hieno merkki amattilaispelaajalta.

2) Jyri Marttinen: Hyytynyt kolmospakkiparin työjuhdaksi ja alivoiman erikoismieheksi. Ilman muiden puolustajien loukkaantumisia ei asiaa ylivoimalle. Potentiaalia olisi monella osa-alueella, mutta ei tunnu loistavan oikein missään, paitsi taklausten avittamisessa poikittaisella mailalla.

3) Vili Sopanen: Pitkälle on tultu pelkällä pihapelineppailulla. NHL-haaveet voinee jo unohtaa, mutta potentiaalia olisi 40 pisteen kauteen. Pois kulmista ja vastustajan maalin takaa, niin se on jopa mahdollista. Vili on niitä hyökkääjiä, joiden pitäisi jäädä laukomaan 100 kiekkoa jokaisten treenien päätteeksi.

4) Justin Hodgman: Tästähän voi tulla mitä vaan. Hampaatonta kanukkia on haikailtu vuosikausia ja nyt sellainen on saatu. Paikannee Shayne Toporowskin jättämän aukon SM-liigassa. Piristävä poikkeus Pelicansin sentterikalustossa.

5) Joonas Jalvanti: Sittenkin uuteen nousuun? Moni oli valmis jo lyömään menolippua käteen ja nostamaan J-P Pietilän pelaavaan kuusikkoon, mutta niin vain liigajyrä Jalvanti luistelee huomenna laatikkoon Bluesia vastaan. Harjoituspeleissä alkanut laukomaankin!