10Maa/15Off

Minne Pelicansista pääsee?

Leaving10032015

Pelicansin suhteen yksi pinnalla olevista asioista on seuran houkuttelevuus pelaajien silmissä. Taloustilanteen kiristyessä ja Liigan laajentuessa sen tärkeys kasvaa entisestään.

"Kannattaisiko minun siirtyä tuohon joukkueeseen?" Tätä kysymystä pyörittelevät näinä viikkoina sadat pelaajat agentteineen. Suuntaviivoja vastaukseen antavat aiemmin joukkueessa pelanneiden pelaajien kehityskäyrät.

Oheisessa grafiikassa on esitetty Pelicansista lähteneiden pelaajien määränpäät kauden 2012-2013 alkamisesta lähtien. Heti aluksi on tietenkin huomattava, että mikäli mukaan olisi otettu kevään 2012 hopeajoukkueen pelaajat, olisi taulukkoon ilmestynyt kolme vihreää nuolta ja kolme-neljä harmaata viivaa. On tulkinnanvaraista, tarkeintaisiko vai sumentaisiko niiden antama lisädata itse asiaa ja johtopäätöksiä. Otanta on muutenkin melko pieni, mutta mielenkiintoinen.

Tällä aikavälillä Pelicansista ylempään sarjaan, tässä tapauksessa KHL:ään ovat siirtyneet Oskari Korpikari, Radek Smolenak ja Jesse Niinimäki. Heistä lähinnä Smolenakin ura kääntyi Pelicansissa selvään nousuun.

Muista lähteneistä pelaajista valtaosa on siirtynyt Liigan sisällä tai vastaavan tasoiseen sarjaan ulkomaille, lisäksi lähes yhtä monta on siirtynyt alemmalle sarjatasolle. On tietenkin normaalia, että suurin osa pelaajista korkeintaan säilyy samalla tasolla saamatta sopimusta kovempaan sarjaan tai sitten lähtee syystä jos toisestakin alemmalle sarjatasolle.

Pelicansin kannalta oleellista on, miltä muiden liigaseurojen vastaavat grafiikat näyttävät pelaajien ja agenttien silmissä. Siinä kilpailussa Pelicans lienee valitettavan heikoilla, sillä lahtelaisseura ei ole tullut tunnetuksi minään pelaajakasvattamona. Kolmessa KHL-siirrossa ja lähes kaikissa saman tason siirroissa kyse on ollut yli 27-vuotiaasta pelaajasta, joka tiedettiin suhteellisen laadukkaaksi jo ennen Lahteen tuloaan. Toisaalta Pelicans on siis onnistunut hankkimaan paljon rutinoituneita hyviä pelaajia, mutta kuinka kustannustehokasta se on alemman keskitason seuralle?

Pelaajan itsensä kannalta huippuluokan kasvuna voitaneen nähdä lähinnä Pekka Jormakan kehittyminen ja siirto Tapparaan. Muuten Pelicansissa ei ole juurikaan vastaavia tarinoita nähty 18-25 -vuotiaiden pelaajien ikäluokassa. Pelaajakehityksen päälinja onkin havaittavissa lähinnä maalivahtien kanssa. Antti Niemi, Tommi Nikkilä, Niko Hovinen sekä viimeisimpinä Jere Myllyniemi ja Janne Juvonen ovat yksi toisensa jälkeen saaneet erinomaista nostetta uralleen.

Kenttäpelaajien kohdalla nyt kuitenkin maksetaan tiettyä hintaa Kai Suikkasen ja Hannu Aravirran aikana vallinneesta pelaajapolitiikasta. Edelliset kaksi kautta tuottivat pudotuspeleistä ulosjäämisen sekä kunniakkaat puolivälierät Tapparaa vastaan. Varsin keskinkertaisia tuloksia joukkueilta, jotka sullottiin täyteen tasonsa jo osoittaneita kokeneita pelaajia.

Entä kuinka ansiokas nuorten kehittäjä Tomi Lämsä lopulta on? Jää arvailujen varaan, miksi Esa Lindell, Markus Hännikäinen ja Aleksi Mustonen löivät itsensä rytinällä läpi heti Jokereista lähdettyään. Teuvo Teräväinenkin sai lopullisen sysäyksensä nuorten MM-kisoista oltuaan sitä ennen umpikujassa pelinsä kanssa. Toki Jokerit-organisaation tulospaine ei koskaan ole ollut suotuisa nuorten pelaajien kasvattamiseen.

Yhtä kaikki, ei liene yltiökriittistä väittää, että Pelicansin valtit pelaajamarkkinoilla ovat tällä hetkellä melko heikot verrattuna esimerkiksi Ilveksen, HPK:n, Ässien ja SaiPan kaltaisiin, pelaajien urakehitykselle paremmin nousua tarjoaviin seuroihin.

Näistä alemman keskitason joukkueista löytyy pelottavan monta jättimäisin harppauksin kehittynyttä pelaajaa: Otso Rantakari, Miro Aaltonen, Craig Schira, Matti Järvinen, Sam Lofquist, Eero Elo ja juuri Esa Lindell tärkeimpinä mainittakoon. Kahdessa vuodessa Mestis- tai Allsvenskan-tasolta odottelemaan KHL-tarjouksia.

Onnistuisiko sama Pelicansissa? "Kannattaisiko minun siirtyä tuohon joukkueeseen?"

 

Edellinen kirjoitus >> Seurajohto sahaa Lämsän oksaa?

15Mar/13Off

Kätisyyden merkitys jääkiekossa, alkeiskurssi

Rightin pelaajia - eli oikealta laukovia, oikea käsi alhaalla pelaavia pelaajia - monesti peräänkuulutetaan tuiki tarpeellisena lisänä jääkiekkojoukkueeseen. Ylivoimalle olisi kiva saada rightin pakki laukomaan ja sen sellaista. Asiaan liittyy vähän muutakin.

Katisyydet15-11-2013

Hannu Aravirta teki maajoukkuetauolla muutoksia kokoonpanoon. Näin ne ilmoitettiin aiemmin tällä viikolla, rightin kätiset pelaajat lihavoitu:

Timo Pärssinen – Tyler Redenbach – Miikka Männikkö
Vili Sopanen – Pekka Saarenheimo – Tuomas Santavuori
Kimmo Koskenkorva – Tommi Paakkolanvaara – Jesse Niinimäki
Ilkka Pikkarainen – Jarkko Immonen – Marko Pöyhönen

Jan Latvala – Juha Leimu
Oskari Korpikari – Henri Laurila
Antti Ylönen – Juha-Pekka Pietilä
Joonas Hurri – Niko Tuhkanen

Vaikka laitahyökkääjät ovatkin keskimäärin joukkueen tyhmimpiä pelaajia, on siinä vissi ero, kummin päin kätisyydet asetellaan. Perinteinen käsitys on, että pohjoisamerikkalaisessa painotuksessa laitahyökkääjät pelaavat lapa kentän puolella, mikä suorissa hyökkäyksissä mahdollistaa laukaukset suoraan syötöstä. Puolustajien kohdalla puolestaan painotetaan hyökkäysalueen pelaamista lapa laidan puolella, jolloin rännikiekkojen katkaisu, kiekon palauttaminen kulmaan sekä jossain määrin myös kiekon toimittaminen maalille helpottuvat.

Jos kuitenkin vilkaistaan yllä olevaa grafiikkaa, huomataan ettei se ainakaan hyökkääjien osalta näin mene nykypäivän SM-liigassa. Aniharva rightin hyökkääjä pelaa laituriparin vasemmassa laidassa ja näistäkin osa siitä johtuen, että myös toinen parin pelaaja on righti.

Ylivoimalla kätisyyksien sekoittaminen on päivänselvää, mutta myös tasakentällisin pelattaessa ei ole mikään läpihuutojuttu miten viisikon pelaajat asetellaan.

Tässä suhteessa Pelicans on yksi liigan puhdasoppineimmista joukkueista, mistä syystä myös tämän illan ottelussa Vili Sopanen ja Ilkka Pikkarainen tulevat mitä todennäköisimmin pelaamaan oikeassa laidassa, eivät vasemmassa. Alkukauden aikana vain Jesse Niinimäki on leftin pelaajana pelannut säännönmukaisesti oikeassa laidassa. Tämä ei sinänsä yllätä, kun kyseessä on kiekonkäsittelyltään ja pelinluvultaan joukkueen ylivoimaisesti taitavin pelaaja. Niinimäen taitotaso ja pelinluku mahdollistavat kiekon haltuunoton ja pelin sujuvan jatkamisen syötöllä paljon kivuttomammin kuin useimmilla muilla.

Nimittäin rystyllä haltuunotto vaatii taitoa. Pitkässä juoksussa on huomattavasti merkityksellisempää kuinka suurella prosentilla laitahyökkääjät saavat hyökkäysten rakentamisessa kiekkoa kämmenpuolelle vauhtiin, kuin se, sattuuko laituri saamaan yhden-kaksi suoraan syötöstä vetopaikkaa sieltä täältä. Pelicansin lefteistä ainoastaan Niinimäen ja Tomi Pekkalan sijoittaminen oikeaan laitaan on riittävän perusteltua.

Puolustuksessa taas Juha-Pekka Pietilä pelaa säännönmukaisesti oikealla. Henri Laurila käväisi Leimun pakkiparina vasemmalla, mutta lienee nyt palannut takaisin oikeaan laitaan. Eli pakki-pakki -syötöt päästään antamaan kämmeneltä kämmenelle, ei kämmeneltä rystylle.

Ihannetilanteessa kaikki kiekollisen pelin syötöt päästäisiin antamaan kämmeneltä kämmenelle. Käytännössä tämä on mahdotonta, mutta mitä lähemmäs tätä päästään, sitä laadukkaampaa kiekollista pelaamista todennäköisesti nähdään. Jälleen kerran puhutaan todennäköisyyksistä, jotka pienten marginaalien pelissä voivat pitkän kauden aikana luoda riittävän eron, ja jotka on siksi otettava huomioon.

Toisaalta löytyy myös pelaajia kuten JYPin Ossi Louhivaara, jolla pelaaminen vasemmassa laidassa on luontaista ja tukee pelaajan ominaisuuksia. Mutta tässäkään tapauksessa kyse ei ole suoraan syötöstä laukomisessa - joka toki on aliarvostettu asia suomalaisessa jääkiekossa - vaan Louhivaaran kyvystä voittaa kaksinkamppailussa puolustaja kiertämällä laidan puolelta kiekkoa rystypuolella suojaten. Esimerkiksi Sopanen harhauttaa luontaisemmin oikeasta laidasta keskelle päin pujottamalla kiekkoa puolustajan jalkojen ja mailan välistä.

Jos kuvittelit, että kätisyys vaikuttaa jääkiekossa ainoastaan hyökkäysalueen ylivoimapelaamiseen, mieti uudestaan.

PS. Numeerisesti tarkennettuna viimeisimmissä kokoonpanoissa ennen tämän illan otteluita pelasi yhteensä 59 rightin kätistä pelaajaa (keskushyökkääjiä ja maalivahteja ei huomioitu). Näistä pelaajista vain 13 pelasi laituri- tai puolustajaparin vasemmalla puolella.

4Huh/13Off

Tomi Pekkala ja viiden euron divarilöydöt

Tomi Pekkalan hankinta ei räjäyttänyt pankkia Pelicansin tiedotustilaisuudessa viikko sitten, mutta oli ainakin päällisin puolin niitä peliliikkeitä, joita oli odotettukin. Mestiksen piste- ja maalipörssin voittaja tuo kaivattua nälkäistä potentiaalia vähän väljähtäneen oloiseen pelikaaniryhmään.

150 liigaottelua ja 52 pisteen Mestis-kausi on 24-vuotiaalle hyökkääjälle kelpo näyttö. Pelicansin ikäjakaumsta kertoo jotain se, että 18:sta sopimuspelaajasta vain kolme pelaajaa on Pekkalaa nuorempia.

Mutta mistä ovat onnistuneet Mestis-löydöt tehty? Se vastaus olisi jokaiselle pienelle ja keskisuurelle liigaseuralle kullanarvoinen.

Pekka Jormakka kasvoi vuodessa ratkaisijaksi, vaikka tuli Lahteen Pekkalaa heikommalla taustalla. Kaudella 2005-2006 Karo Koivunen siirtyi Pelicansiin 26-vuotiaana useamman hyvän Mestis-kauden siivittämänä ja löi itsensä heti läpi. Kolmeakymppiä lähennellyt Lou Dickenson puolestaan osoittautui aivan liian köykäiseksi ja yksioikoiseksi pelaajaksi SM-liigaan, vallankin kun joukkue oli pelillisesti tuuliajolla.

Kolme hyvin erilaista ja kuvaavaa esimerkkiä tarjolla olevasta skaalasta. Teksti-tv:n pistepörssiä on helppo lukea, mutta pelaajien roolittaminen ja henkilökohtaiset ominaisuudet ovat kokonaan toinen juttu. Loppupeleissä paljon riippuu myös siitä onko oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Pasi Räsäsen kautta Pelicansilla lienee aiempia yrittäjiä tarkemmat tiedot pelaajasta, muun muassa siitä miksi Pekkala hyllytettiin Sportin viimeisestä playoff-ottelusta kauden ratkaisuhetkillä. Kärppä-kasvatti tunnetaan hyökkäystaitavana pelaajana, jolla on kuitenkin parannettavaa luistelussa, kokonaisvaltaisessa pelaamisessa ja urheilullisuudessa. Pelicans-pestin myötä alkaa olla viimeiset mahdollisuudet polkaista liigaura kunnolla käyntiin. Se oli lähellä jo kaudella 2009-2010, jolloin 43 ottelua Kärppien ja Tapparan riveissä tuottivat tehot 12+8=20.

Hyppy Mestiksestä liigaan on jo sellaisenaan merkittävä, puhumattakaan roolin muutoksesta. Sportissa Pekkala pääsi mellastamaan sarjan kärkipään voittavan joukkueen ykkösketjussa ja -ylivoimassa vierellään Toni Jalo, joka kuuluu Mestiksen parhaimpiin keskushyökkääjiin. Jalo oli mukana syöttämässä melko tarkalleen 50 prosenttia Pekkalan 31 maalista.

Mestis-tähtiä ei siis kannata hankkia joukon jatkeeksi, vaan roolin on oltava pelaajaprofiilin mukainen. Pekkala ei ilmeisestikään ole Jormakan tai Roberts Jekimovsin kaltainen 1vs1-haastaja ja itse maalipaikkansa luova pelaaja, vaan tarvitsee ketjuunsa hyvän pelinrakentajan.

Natsaisikohan Jesse Niinimäen kanssa? Kaksi väärinymmärrettyä taiteilijaa todistamassa epäilijöitään vastaan. Tosin ketjun kolmannelta lenkiltä vaadittaisiin jo massiivista luisteluvoimaa ja puolustusvalmiutta.

23Tam/13Off

Voittamisen ensimmäinen askel

Ähäkutti. Astuiko blogaaja eilen Jesse Niinimäen huolellisesti asettamaan jalkamiinaan? Ei sentään. Ilves-ottelu ei ollut vielä mikään mittari.

Pieni parjaaminen etukäteen kuitenkin auttoi ja Niinimäki puraisi entistä seuraansa kahden maalin ja yhden syötön arvoisesti. Hätäisempi hurmaantuisi nopeasti tällaisesta esityksestä, mutta samalla tämä taituri kiteytti kaukalossa sen keskeisen pointin, jota oikeastaan haeskelin kokonaisen kirjoituksen verran eilen:

Kun Jesse Niinimäki joskus hamassa tulevaisuudessa pelaa viimeisen ottelun Pelicansissa, poistuu hän Lahdesta voittajana vain siinä tapauksessa, että on pystynyt kantamaan ratkaisijan viittaa myös tärkeimmissä otteluissa.

Se miten Niinimäki eilen maalinsa teki, oli välähdys siitä taitotasosta, jolla on parhaimmillaan tehty 17+32 SM-liigan runkosarjassa. Isossa kuvassa matalatempoinen kotipeli liigan heittopussia vastaan ei vielä onnistumista määrittele. Edes loppu runkosarja ei mittaa onnistumista tai epäonnistumista. Ainoastaan pelaaminen sääliplayoffeissa ja pääsy niistä jatkoon voi antaa Pelicansin tälle kaudelle positiivisen vivahteen. Sama pätee Niinimäkeen.

Vieläkin pidemmälle katsottuna Pelicansin ainoa tavoite ensi kaudella voi olla ainoastaan pääsy pudotuspelien kahdeksan parhaan joukkoon, josta mitalipelien joukkueet seulotaan. Vasta silloin ratkeaa oliko Niinimäen hankinta Lahteen hitti vai huti - pystyykö mies ratkaisemaan pelejä hyökkäyssuuntaan kovan paineen alla vai valahtaako ketjunsa riippakiveksi ja puolustukselliseksi riskiksi.

Onneksi tämän kevään joukkueesta on pikkuhiljaa kuoriutunut rutinoitunut ja taisteleva ryhmä, jolla on koossa kaikki ainekset olla pirullisen hankala vastus pudotuspeleissä. Kuuma maalivahti, roolinsa uudelleen lunastanut Paakkolanvaaran jarruvitja, tiivistynyt puolustus... Suurimmat kysymysmerkit maalataankin hyökkäyspään ratkaisijoiden ylle.

Etenkin Niinimäen, joka on toistaiseksi pelannut tilastojen valossa vain yhden onnistuneen playoff-kevään: toissa kaudella Ilveksessä kuuden ottelun verran tehoin 1+5. Juuri siksi tämän verkkaisen 29-vuotiaan hankinta kärkipään rooliin kahden vuoden sopimuksella oli niin kyseenalainen kuin se oli.

22Tam/13Off

Voittajajoukkuetta rakentamassa?

Sitä luulisi, että päivän saldo on väistämättä positiivinen, kun Angelo Esposito saadaan kaupattua pois. Viime torstaina ehdin luulla näin, kunnes Jesse Niinimäen tulosta tiedotettiin.

Yksi floppi siis ulos ja toinen potentiaalinen samanlainen sisään. Lauantain debyytin perusteella Niinimäki olisi liiankin helppoa tuomita saman tien flopiksi, sillä esitys oli sanalla sanoen löysä. Toisaalta oliko mitään muutakaan odotettavissa pelaajalta, josta edellinen seura halusi eroon, jolla on ollut pientä vaivaa ja jonka otsaan on pitkin uraa tatuoitu viiva kerrallaan kirjaimet L, Ö, Y, S sekä Ä.

Siis täydellinen ilmentymä ilvesläisen jääkiekkoilun luonteelle, jolla on viimeksi voitettu mitali SM-liigassa 12 vuotta sitten ja edellinen mestaruus on 27 vuoden takaa. Potentiaalia olisi, mutta asenne on jäänyt sinne mistä mahtavat taidotkin tulivat, eli ulkojäiden höntsäpeleihin. Tosin alunperinhän "Uuno" oli Tapparan miähiä, kunnes loikkasi Ilvekseen B-junioreissa. Siitä se ajatus sitten lähtikin: Pelicans on Niinimäelle 13:s seuraorganisaatio 13:n vuoden aikana. Niinimäelle, joka on NHL:n ykköskierroksen varaus, ja joka on ammattilaisuransa aikana saanut tililleen 17 pudotuspeliottelua tehoin 1+5.

Ja jotkut vielä väittävät kolmen pääsarjamitalin Jari Kauppilaa luuseriksi.

Tarkempia veikkauksia lienee turha tehdä, niin häränpyllyä ne ovat viime aikoina heittäneet. Mike Yorkia hehkutettiin, Ryan Laschia aliarvioitiin, Lee Gorenia hehkutettiin... Niinimäki varmaan palaisi +40 pisteen mieheksi jos nyt oikein etukäteen haukkuisi. Mutta enhän sitä tee, sillä enemmän ihmetyttää linjanveto, jonka perusteella Niinimäkeen päädyttiin.

Tulevalla päävalmentajalla täytyy olla näppinsä pelissä, mutta onko J.N. menestyvän joukkueen top6-hyökkääjiä? Onko J.N. se, joka pudotuspelisarjassa lataa maksimaalisen suorituksen kentälle ja kääntää kaikki mahdolliset kivet voiton eteen? Jossain vaiheessa Pelicansilla oli jo uskottavan oloinen kaava pelaajahankintoihin, jota esimerkiksi kokeneet ja menestyneet Pekka Saarenheimo sekä Jonas Junland kesken kauden jatkoivat. Redenbachin ja Niinimäen tulon myötä on mielenkiintoista nähdä meneekö homma täysin hakuammunnaksi.

Pelicansissakin onnistuminen mitataan nykyään voittamalla, ei osallistumisen ilolla. Niinimäen koko ura vain on ollut pelkästään tätä jälkimmäistä.