19Maa/15Off

Pelicansin pelaaja-arviot 2014-2015

Kenttäpelaajien arviointi Pelicansin joukkueesta ei tee oikeutta juuri kenellekään. Maalivahdit hoitivat leiviskänsä, mutta alisuorittaneiden ja pelinsä kanssa tuskailleiden pelaajien määrä kasvoi pitkäksi. Lisäksi mielikuvia vääristävät kevään paineettomat ottelut, joissa muutama pelaaja pääsi kuin varkain loistamaan.

ONNISTUJAT

Juvonen18032015Janne Juvonen - Läpimurto. Menetti Hannu Aravirran valmentajakaudella kokonaisen vuoden, mikä taisi nostaa näyttöhalut tappiin. 46 ottelua komealla 91,8 torjuntaprosentilla, lisäksi kolme nollapeliä. Eleetön ja luotettava jopa huonon joukkueen takana. Sopimus jatkuu kaksi kautta, Pelicansin tärkein pelaaja ensi kaudella.

Jere Myllyniemi - Luottoveskarin kausi päättyi leikkaukseen joulukuussa. Sitä ennen enimmäkseen mainioita otteita ja Juvosen tavoin tarjosi joukkueelle runsaasti mahdollisuuksia voittaa. Ei jatkane Pelicansissa, mutta kiinnostaa varmasti liigaseuroja. Tuskin löytyy kahta sanaa siitä, etteikö erityisesti Jerelle toivotettaisi kaikkea hyvää tulevaisuuteen.

Marko Pöyhönen - Hieno paluu oltuaan kuitenkin lähes vuoden sivussa. Uran ennätyspisteet (8+9) ja uutta luovuutta kiekon kanssa, luistinkin kulki reippaammin. Harteilla säilyy silti arvokkaan duunarin viitta. Sopimus kevääseen 2017.

Tommi Paakkolanvaara - Pääsi ja joutui ykkössentteriksi. Syksyllä tulikuuma, lopulta sivusi maaliennätystään (13) ja jäi kahden pisteen päähän piste-ennätyksestään (26), vaikka pelasi vain 42 ottelua. Nousi pelaajana uudelle tasolle, mutta sai Lahdessa tarpeettoman paljon kritiikkiä ongelmista, jotka johtuivat valmennuksellisista asioista.

Antti Jaatinen (h) - JYPissä 15 ottelua 2+2=4, Pelicansissa 19 peliä 7+3=10, tosin peliaikakin lähes tuplaantui. Hyvä laukaus ja löytää maalipaikoille, kunhan joku niitä vain järjestää – omat kädet ja jalat melko kankeat. Pelannut 28 vuoden ikään mennessä pisteiden valossa vain yhden huippukauden, onko potentiaalia sittenkään?

Jesse Rohtla - Näytti harjoitusotteluissa liian köykäiseltä, mutta pärjäsikin tosipeleissä paremmin ja oli yksi kauden suurimmista yllättäjistä. 38 ottelua, pisteet 4+6=10. Täytti pienen roolinsa hyvin, löytyykö rahkeita vielä pykälää parempaan?

Taavi Vartiainen - Kannattajien suosikiksi nopeasti noussut rymistelijä on tarttunut oljenkorteensa. Taitotaso ei päätä huimaa, mutta edessä on lupaava liigaura hiillostavana ”rottana”. Jo nyt Liigan rajuimpia taklaajia, mutta uhrautuu ansiokkaasti myös kiekkojen eteen puolustuksessa, sekin täytyy muistaa.

LUOTTOPELAAJAT

Juhani Tyrväinen - Pisteiden valossa ja isommassa roolissa uran ylivoimaisesti paras kausi (7+15=22), kuivia jaksoja ei juuri tullut. Oli Tomi Lämsän selviä luottopelaajia, eikä syyttä. Yritteliäs ja hyödyllinen monin tavoin, ykkös-kakkosketjun kamaa Pelicansissa jatkossakin.

Repik18032015Michal Repik - Vahvistus. Tshekkilaituri osoitti monipuolisuutensa ja laatunsa. 48 ottelua tehoin 9+22=31, eli oli lähes 40 pisteen tahdissa. Viimeistely takkusi isoon laukausmäärään nähden, mutta auttoi joukkuetta työteliäästi myös pelinrakentelussa ja puolustamisessa. Paremmassa joukkueessa aineksia tähtipelaajaksi, nyt joutui tekemään liikaa kaikkea, kun tukea ei tullut viereltä.

Juha Leimu - Ensimmäinen kausi kapteenina aikuisten tasolla. Menetti 20 ottelua ja taisi pelata paljon puolikuntoisenakin. Pisteet 6+10=16, tehot siedettävä -1. Avauspelaaminen tukkoista, kun ei ollut lapoja mihin syöttää, hyökkäyspäässä alati vaarallinen.

Tyler Redenbach - Ei säkenöinyt, mutta kantoi tulosvastuunsa: mainiot 29 pistettä 40 ottelussa. Syöttökoneen maalintekonälkä kasvoi, samoin maalimäärä. Paikkasi omalla taidollaan varsinkin viisikkopelin kiekollisia puutteita, joita tällä kaudella riitti.

Jan Latvala - Hyvää suorittamista osattiin odottaa, sen sijaan loukkaantuminen keväällä oli yllätys. 45 ottelua tehoin 2+15=17, tehotilastossa ylivoimaisesti paras +7. Myös eniten peliaikaa; keskiarvo 22:22. Pystyy yhä huikealla pelisilmällään selviämään vaikeistakin tilanteista - ja niitäkin tällä kaudella riitti.

Nico Manelius - Kuuluu soturiklaaniin. Antaa paineen alla syötön ja ottaa rajunkin taklauksen vastaan, se on pelirohkeutta. Kädet ja jalat suoraan sanottuna divaritasoa, mutta tällä asenteella edessä voi olla pitkäkin liigaura.

Niko Tuhkanen - Niitä harvoja paljon pelanneita, joka selvisi tehotilastossa plussalle. Kaikkiaan yli 50 ottelua tehoin 5+10=15, seassa erinomaisiakin väläytyksiä, tosin valtaosa pisteistä syntyi helmi-maaliskuussa. Asemoitunut luotettavaksi liigapuolustajaksi, pystyykö (26v) vielä kehittymään?

Janne Ritamäki - Kehitys ei jatkunut, mutta asema luottomiehenä säilyi. Alanteen kanssa eniten pelattuja otteluita (56). Seitsemästä maalista kaksi oli voittomaaleja.

Jordan Smotherman - Iso jenkki pelasi lopulta 38 ottelua tehopistein 11+9, kunnes lähti Allsvenskaniin. Pisteitä odotusten mukaisesti, mutta ei sopeutunut liigakiekkoon. Pelinluvussa valtavia puutteita, mistä seurauksena kasa turhia kiekosta luopumisia ja puolustuksen merkkausvirheitä.

Hannes Björninen - Puskista parrasvaloihin. Lokakuussa 19 vuotta täyttänyt sentteri pelasi 46 ottelua pistein 1+5. Pelaa fiksusti ja monipuolisesti, mutta tehotilasto painui 9 raatia pakkaselle. Paljon luottoa alivoimilla ja aloituksissa.

Teddy Da Costa - Ranskalainen ei parantunut vanhetessaan. Ensin 7 ottelussa 3+2, sitten 11 ottelussa 0+2. Mahtava pelisilmä ja näppärä käsistään, kalpenee luisteluvoimassa ja fysiikassa. Väitän edelleen enemmän laituriksi kuin keskushyökkääjäksi. Ensi kauden musta hevonen?

Sopanen18032015Eetu Sopanen - Vakuuttaja. Vaikeista lähtökohdista tilille 23 ottelua, kolme syöttöä ja plus yksi. Jäi hieman isompien ja enemmän pelanneiden nimien varjoon, mutta antoi kaikessa hiljaisuudessa paljon viitteitä pelillisistä lahjoistaan. Pärjää isoon kokoonsa nähden jo kohtuullisesti luistelussa, loput hoitaa ulottuvuus. Kiekollisena hyvä näkemys ja rauhallisuus. Kokonaisuutena yllättävän valmista pelaamista.

Vili Sopanen - Edelliskaudella huikea ja tasainen, nyt 23 otteluun mahtui mm. yhdeksän ottelun pisteetön putki. Ei päässyt mukavuusalueelleen ja flow-tilaan, kuten ei moni muukaan. Oli silti 30 pisteen tahdissa, mutta kaivattu johtajuus tipotiessään.

Mikko Niemelä - Kuuden pelin Kärppä-laina oli virkistävä tuulahdus tammikuussa. Sulava liike, hyvää syöttöpeliä. Voi kehittyä vielä kovaksi tekijäksi Liigassa, mutta Kärpissä siihen tarvittavaa roolia tuskin avautuu. Tässä olisi alemman kastin liigaseuroille mahdollinen timantti.

RIVIMIEHET

Henri Laurila - Kausi katkesi helmikuun puolivälissä. 45 ottelua pistein 2+11, pakkasta -5. Luistelun puutteet näkyivät, peliaikaan nähden miinusmaalien määrä (28) oli iso. Ei liene enää käyttöä Pelicansissa, mutta löytyisikö roolia esimerkiksi Kouvolasta?

Joonas Hurri - Tilastollisesti kopioi edelliskauden, nyt saldoksi 41 ottelua, 0+3=3, -8. Keväällä jonkinlaisia piristymisen merkkejä, mutta yhä tekemistä mahtuakseen kokoonpanoon. Maisemanvaihdoksen paikka?

Mustonen18032015Joel Mustonen - Varjoissa. Putosi luottopelaaja-kategoriasta, kehitys tyssäsi. Saa rikkonaisen kauden ja muidenkin taustatekijöiden myötä vielä asioita sormien läpi, mutta ennen kautta Mustosesta kaavailtiin jopa ykkösketjun laitahyökkääjää. Siihen nähden viisi kahden pisteen iltaa ja pisteille (10+5) pääsy vain kymmenessä eri ottelussa on todella vähän, vaikka olikin 15 maalin tahdissa. Helmi-maaliskuu jo täysin vihkoon surffaillessa, ajatukset jo muualla?

Mikko Lahtela - Uran ensimmäiset 33 liigaottelua, ei pisteitä. Säyseä sentteri on näkymätön puurtaja, liigapaikan vakiinnuttaminen vaatii kokonaisvaltaisen pelaamisen kehittämistä.

Pekka Saarenheimo - Oli siinä yritystä, mutta taso tippui joukkueen mukana. Vain 32 ottelua, pisteet 3+5. Kentällä ollessaan ei juuri synny plusmaaleja, mutta ei miinustakaan. Ei jatka Lahdessa, löytyykö liigapaikkaa enää?

Juha-Pekka Pietilä - Kolasi vahingossa Sopasen, seuraavassa ottelussa loppui sitten omakin kausi loukkaantumiseen. Pisteitä 28 ottelussa mukavat 2+8=10, tehotilasto nollilla. Tuo säpinää kentälle; paljon plus- ja miinusmaaleja pelimäärään nähden. Suoritusvarmuudessa yhä runsaasti parannettavaa, eikä tämä opettelu voi kestää enää montaa kautta.

Anrei Hakulinen - Harjoitusotteluissa maaginen, sitten sairastuvalta joulukuussa mukaan ja uusi kolhu romutti debyyttikauden tammikuun puolivälissä. Tilille 13 ottelua tehoin 2+1=3. Vaikea arvioida, mitä ensi kaudelta voidaan odottaa.

Miika Roine - Mestiksessä piste per peli -tahtia, Pelicansissa loppukaudesta tilille 12 ottelua tehoin 1+3=4. Pieni, taitava ja älykäs, mutta luistelu vaikuttaa liian tehottomalta liigatasolle pystyäkseen toteuttamaan kärkiketjujen ratkaisijan rooliaan.

Sebastian Repo - Taituri tunnusteli 10 ottelun verran pisteittä. Pääsi jo tekopaikoille ja järjesteli peliä näppärästi, mutta ratkaiseviin suorituksiin ei vielä löytynyt rentoutta. Tehotilasto -7 (maalisuhde 0-7) kertoo karua kieltään. Mielenkiintoista nähdä milloin ja minkälaisena palaa Pohjois-Amerikasta.

Miska Siikonen - Junioreissa kovaa jälkeä, Liigassa syksyllä 9 ottelua ilman tehopisteitä. Peliaikaa keskimäärin vain 8:55. Kausi päättyi loukkaantumiseen. Lupaava hänkin, ensi kaudella murtautuminen liigapeleihin?

Saku Mäenalanen - Kärppien lainamiehenä 8 ottelua ja yksi maali. Plusmiinus -4 maalisuhteella 0-4. ”Pelicansin tyylinen” rouhija oli hukassa kentällä, eikä ihme, kun tottui Marjamäen Kärpissä täysin erilaiseen jääkiekkoon.

Miika Heikkilä - 7 ottelua, 1+1 pistettä. Perusduunari ilman suuria vahvuuksia. Sai mahdollisuuden Tapparassa.

Antti Jaatinen (p) - Lukko-laina tammikuussa 7 pelin verran. Oli yllättävän rohkea ja kiekollinen ainakin näihin puolustajiin verrattuna. Kertoo paljon siitä, mitä itseluottamus ja vahva valmennusote (Risto Dufva) saavat pelaajissa aikaan.

Ville Väinölä - Monista junioreista sai hänkin tilaisuutensa, tilille loppukaudesta kaksi syöttöpistettä. Väinölän olemuksessa on jotain Janne Niskalan kaltaista. Lahjakas kiekon kanssa, nyt vain jerkkua jalkoihin ja laukaukseen.

PETTYMYKSET

Kudelka18032015Joonas Alanne - Toinen liigakausi täysin varjojen mailla, vaikka pelasi 56 ottelua. Viimeistelijätyyppiä, mutta ei juuri pääse maalipaikoille. Neljästä osumasta kaksi meni maalivahtien piikkiin. Värittömänä pelaajana pääsee hiihtelemään ilman kritiikkiä, vaikka juuri nyt Alanteen pitäisi todistaa, onko aineksia 20-30 pisteen hyökkääjäksi liigassa.

Tomas Kudelka - Floppi. Vaikutti etukäteen erinomaiselta hankinnalta, ei ollut. Osaltaan myös kärsi kaaosmaisesta viisikkopelaamisesta, joka korosti luistelun hitautta ja tilanteista myöhästelyä. Kun kaikki ovat tilanteista myöhässä, näkyy se pahimmin niillä pelaajilla, jotka eivät pysty liikenopeudellaan "sammuttamaan tulipaloja". 18 miinusmaalia 29 ottelussa on raju määrä. Selvisi kuitenkin vähillä jäähyillä.

Josef Hrabal - Täysin yhdentekevä ”vahvistus”, agentti taisi puhua ummet ja lammet muutama vuosi sitten voitetusta Tshekin liigan pakkipörssistä. Heti avauspelissä syöttöpiste, loput 17 ottelua kiikareilla ja -10 pakkasella. Jalka ei tälläkään riittänyt. Huono hankinta, ura laskusuunnassa.

 

Edellinen kirjoitus >> Valmentajanvaihdos ei ole ydinfysiikkaa

6Maa/15Off

Näin kasataan Pelicansin joukkue 1,6 miljoonalla

Hankinnat04032015Jossain kohtaa luultavasti ajattelet, että Aktivisti on saanut peruuttamattoman yläraajavamman, mutta luehan toki myös perustelut.

Sanomattakin on selvää, että Pelicansin tilanne saisi näyttää huomattavasti paremmalta, eikä seuran kiristyvä taloustilanne auta asiaa. Kritiikin vastapainoksi on kuitenkin hyvä esittää omiakin ehdotuksia, joten tässäpä yksi näkemys uuden joukkueen rakentamiseen. Nyt kasataan edullinen ja Pelicansin nyky-identiteetin mukainen joukkue!

MAALIVAHDIT Onneksi joukkueen tärkein tontti, eli ykkösmaalivahdin rooli, on Janne Juvosen toimesta kunnossa. Luotan hänen valmiuteensa pelata tarvittavat 50-55 ottelua. Pelaajabudjetin kutistuessa joutunee tämä osasto leikkurin alle, eikä Pelicans voi palkata Juvosen pariksi Jere Myllyniemen tai Andy Chiodon tyyppistä vahvaa backupia. Kauteen lähtö kaksikolla Juvonen-Eskelinen on uhkapeliä, mutta riskin kostautuessa maalivahteja löytynee markkinoilta.

Juvonen
Eskelinen

PUOLUSTUS Vastaavasti Pelicansin ongelma lähtökohtaisesti on, että kenttäpelaajissa suvereenit huippuyksilöt puuttuvat. Esimerkiksi Juhani Tyrväinen ja Juha Leimu ovat laatupelaajia, mutta eivät illasta toiseen minkä tahansa joukkueen ykköskentälliseen mahtuvia tähtiä. Pelicansin ykköspakin roolin Leimu pystyy kuitenkin kunnossa ollessaan täyttämään suvereenisti.

Leimu, Jan Latvala ja Nico Manelius ovat puolustuksen varmimmat kortit. Eetu Sopanen ja pienen otannan perusteella myös Ville Väinölä vaikuttavat yllättävänkin valmiilta liigapeleihin, Juha-Pekka Pietilällä vastaavasti on viimeinen mahdollisuus todistaa oma paikkansa Pelicansissa. Puolustus huutaa yhtä hankintaa ja esimerkiksi Niko Tuhkasen jatkosopimusta.

Joonas Jalvanti on se puolustaja, jota tähän puolustukseen kaivattaisiin. Hänellä kuitenkin sopimus Örebron on voimassa, joten Liigan sisäisenä halpana hankintana nostankin esiin JYPin 188-senttisen ja 90-kiloisen Henri Auvisen, joka pelaa 22-vuotiaana jo neljättä vajaata kauttaan kovassa joukkueessa. Hän tuskin olisi saamassa suurta roolia Jyväskylässä. Auvista on kuvailtu ronskiksi puolustuspään luutijaksi. Huomionarvoista on, että Mestiksen suurista miinusmääristä huolimatta hän on pystynyt pelaamaan nolla/plusmerkkistä peliä Liigassa. Näin puolustus ei erityisesti vahvistu, mutta ei myöskään heikkene. Lisäksi säästöt parantavat mahdollisuuksia kesken kauden tehtäviin hankintoihin.

1 Leimu - E Sopanen
2 Manelius - Latvala
3 Auvinen - Pietilä
4 Tuhkanen - Väinölä

KESKUSHYÖKKÄÄJÄT Pelicansin ulkomaalaishankinnat ovat kautta linjan sutta ja sekundaa, joten nostaisin joukkueen kotimaisuusasteen tappiinsa. En myöskään ole lainkaan varma, että Pelicansin kannattaisi edes yrittää hankkia selvää ykkössentteriä tyyppiluokkaa Zach Hamill - Stephen Dixon. Tasakentällisin pelattaessa Pelicans ei saanut esimerkiksi Tyler Redenbachista mitään irti, sillä Pelicansin pelikirjassa keskikaistan sentteripeliä ei ole olemassa.

Voitaisiinko hyökkäysketjut siis rakentaa duunarimaisten keskushyökkääjien ympärille? Esimerkiksi JYPissä Eric Perrinin takana viime kausina pelanneet sentterit (Hytönen, Lahti, Asplund) eivät ole olleet varsinaisia silkkikäsiä, vaan enemmän monipuolisia työjuhtia. Yllätysvetoina nostankin keskusteluun juuri Ilveksessä uransa nosteeseen saaneen Turo Asplundin ja Tapparassa isompien tähtien varjossa hyvin pelaavan Jarkko Malisen.

Malisen/Asplundin ja Henri Heinon hankintojen myötä Pelicansilla olisi monipuoliset keskushyökkääjät, joista on tilanteesta riippumatta joukkueelle jotain hyötyä vähintäänkin likaisen työn tekijöinä. Hurjalta näyttävä lähtökohta antaisi samalla optimaaliset työkalut Pelicansin raastavan pelitavan toteuttamiseen. Pitkässä juoksussa Pelicansin pelaaminen voi hyvinkin olla tehokkaampaa heidän toimestaan, kuin jos joukkueeseen hankittaisiin uusi taiteileva ja mutkia oikova "Redenbach". Luultavasti Lahdessa jatkavan Teddy Da Costan parempi tontti on laidassa, mutta tarvittaessa hänestä ja Tyrväisestä saadaan vaihtoehtoja keskellekin.

1 Malinen/Asplund
2 Heino
3 Björninen
4 Pöyhönen/Lahtela
(Tyrväinen)
(Da Costa)
(Roine)

LAITAHYÖKKÄÄJÄT Edellä mainituista syistä johtuen laitahyökkääjiltä vaaditaan Pelicansissa keskimääräistä enemmän, jopa ylivoiman pyörittämistä. Pelicansiin on huhuttu erityisesti Jesse Saarista ja Antti Erkinjunttia, todennäköisesti jompi kumpi varma 30 pisteen mies on heistä napattava. Valinta kohdistuu Erkinjunttiin, sillä Saarisen hintalappu ja häneen kohdistuvat odotukset ovat huippukauden jäljiltä ylikovat odotusarvoon nähden.

Päävammat ovat aina arvaamattomia, mikä asettaa kysymysmerkkejä Vili Sopasen ylle, mutta franchise-pelaajana hänelle on paikka avoinna kunnossa ollessaan. Mikäli Sopanen putoaisi pois laskuista, voisi oikean laidan hankintalistalla mahdollisuuksien rajoissa olla esimerkiksi joku kolmikosta Pekka Jormakka, Juuso Ikonen tai Chad Rau.

Sopanen, Da Costa ja Anrei Hakulinen muodostaisivat varsinaiset hyökkäyspelin aivot omissa ketjuissaan, sekä ottaisivat osaltaan vastuuta ylivoimien ratkaisuista. Kolmessa kärkiketjussa heidän laituripareinaan pelaisivat Tyrväinen, Erkinjuntti ja Antti Jaatinen.

Nelosketju muodostettaisiin perinteisellä kaavalla viisikosta Marko Pöyhönen, Janne Ritamäki, Jesse Rohtla, Taavi Vartiainen, Mikko Lahtela. Hyökkäyksen mustia hevosia olisivat mahdollisesti Pohjois-Amerikasta palaava Sebastian Repo sekä Miska Siikonen. Vastaavasti täysin kuvasta kadonneelle Joonas Alanteelle ja heiveröiselle Miika Roineelle ennustan vaikeita aikoja.

1 Tyrväinen - V Sopanen
2 Erkinjuntti - Da Costa
3 Hakulinen -  Jaatinen
4 Ritamäki - Rohtla
Alanne, Siikonen, Repo, Vartiainen, Roine

 

JOUKKUEEN KOKONAISHINTA noin 1,6 miljoonaa euroa. Kassaan jää huomattava määrä rahaa puolustajan tai hyökkääjän hankintaan kesken kauden tilanteesta rippuen, tarvittaessa myös maalivahtiosaston vahvistamiseen. Yhtenäisellä kotimaisella joukkueella ja raastavaan pelityyliin paremmin sopivilla pelaajilla pistetilikin luultavasti karttuisi paremmin kuin ulkomaalaisiin ihmemiehiin riskeeraamalla.

 

Edellinen kirjoitus >> Hankkiiko Pelicans järjestelmällisesti vääräntyyppisiä pelaajia?

9Hel/15Off

Jere Myllyniemi: torjuntaprosentti ei ole paras mittari

Myllyniemi09022015Jääkiekon ja varsinkin Liigan tilastoinnista on viime vuosina puhuttu paljon, ehkä liikaakin. Keskustelu on pyörinyt tilastoinnin epäluotettavuuden ja järjestelmän puutteiden parissa, joten tilastoinnin jatkokehittäminen on jäänyt kokonaan käsittelemättä.

Helsingin Sanomien Heikki Miettinen kirjoitti viime kesäkuun uutisessa Liigan tilastoinnista näin:

"Jääkiekon kaltaisessa lajissa tilastointi on erittäin merkittävää, kun lajin ominaispiirteeseen kuuluvat tarkat tilastot."

Tämä oli liigapomo Kimmo Ranniston haastattelussa vain puolihuolimaton täytelause, mutta itse taidan taipua sille kannalle, että tilastoinnin osalta jääkiekko on vielä aivan lapsenkengissä. Tilastojen tehokäyttö on vasta tulossa. Jotkut kannanotot Pohjois-Amerikasta kertovat, että siellä lajin tilastointi on ottamassa tai jo ottanut isoja harppauksia ja tulossa vahvemmin analysointiin mukaan. Kaiketi myös yleisön ja median käyttöön - ellei tapana ole pimittää osaa kiinnostavista tilastoista kuten Suomessa.

Itse kaipaisin suomalaiseen jääkiekkoon esimerkiksi seuraavia tilastoja: Blokatut laukaukset pelaajakohtaisesti. Joukkueen saadut ja annetut maalintekopaikat pelaajan X ollessa kentällä. Joukkuekohtaisesti luodut ja annetut maalintekopaikat parhaalta sektorilta. Joukkuekohtaisesti kiekonhallintojen määrä hyökkäysalueella, eli kuinka monta erillistä hyökkäystä on saatu vastustajan alueelle. Miksei myös jo 90-luvun konsolipeleistä tuttu hyökkäysalueaika, eli minkä verran kiekko on pysynyt ajallisesti hyökkäysalueella joukkueen toimesta.

Siinäpä muutamia työkaluja pelin kulun ja laadun arviointiin. Kun asiaa oikein ajattelee, niin eikö ole suorastaan alkeellista, että pelin hallintaa tulkitaan yhä pelkästään maalien ja laukausmäärän perusteella?

Entäpä maalivahtien pelaaminen? Kysäisin Jere Myllyniemeltä, onko torjuntaprosentti maalivahdin paras mittari.

"No, ei se oikein ole. En tiedä onko tiettyä parasta mittaria olemassakaan, mutta ensimmäisenä tulevat mieleen päästetyt maalit ja voittoprosentti pitkällä aikavälillä. Torjuntaprosenttia varten niitä torjuntoja laskevat ihmiset ja ottelussa voi jäädä vaikka kolmesta viiteen torjuntaa kirjaamatta. Se ei tee yhdessä ottelussa suurta eroa, mutta kauden aikana 40-50 ottelussa siitä tulee isompi vaikutus prosenttiinkin.

Voitetut pelit taas kertovat suoraan kyvystä voittaa otteluita, samoin päästetyt maalit ovat yksiselitteinen tilasto.

Meillä Toni Pasuri laskee maalipaikkojen torjuntaprosenttia. On otteluita, joissa tulee 40 laukausta kohti, mutta niistä vain 5-10 on vaarallisia ja loput tulevat ulkosektoreista. Silloin näyttää, että maalivahti on tehnyt isomman työn kuin on tehnytkään. Kyky nollata todellisia hyviä maalintekopaikkoja kertoo parempaa faktaa kuin pelkkä torjuntaprosentti. Maalipaikkojen torjuntaprosentissa 80 prosenttia on hyvä ja pelejä voittava lukema.

Tietysti nekin ovat Pasurin mielipide siitä mikä on todellinen maalipaikka ja mikä ei, mutta kun yksi ja sama henkilö niitä laskee ottelusta toiseen, niin siihen syntyy uskottava linja. Tässäkin tilastossa tullaan kuitenkin siihen, että jos sitä ryhdyttäisiin laajemmin kirjaamaan, niin silloin niitä kirjaa useampi eri henkilö eri paikkakunnilla, jolloin tarkkuus voi kärsiä."

Siinäpä yksi näkökulma tilastointiin, mikäli luulit, että kaikki on jo keksitty.

 

Edellinen kirjoitus >> Mitä laukaus- ja torjuntamäärät kertovat liigajoukkueista?

1Elo/14Off

Elokuun ensimmäisen tunnelmat

Kuva27-10-2013

Tähän aikaan vuodesta käytettävissämme on vain yksi fakta. Se löytyy liigajoukkueiden kokoonpanoista.

Vaikka jo näinä päivinä onkin normaalisti tahkottu Pitsiturnausta Raumalla, on ajankohta yhä rajusti aikainen tulevan kauden ennakoimiseen. Kokoonpanoja tarkasteltaessa Pelicansin tilanne on päällisin puolin ihan kiva.

Joukkueelle on brändätty uutta imagoa uudella valmennusjohdolla. Maalin suulla Jere Myllyniemi tuntuu nousseen, ellei tähtikastiin, niin ainakin laatuveskareiden joukkoon. Puolustuksessa voidaan luottaa Juha Leimuun, Jan Latvalaan ja Tomas Kudelkaan, sekä rinnalla kehittyviin omiin poikiin. Tyler Redenbach on hyvä ykkössentteri, Vili Sopasella ja Michal Repikilla on aineksia loistokkuuteen. Taustalla Joel Mustonen nousee vimmalla ja muu kalusto on riittävän hyvää. Alun jääharjoituksissa nuori Sebastian Repo vaikutti suorastaan maagiselta lupaukselta

Pelicans on nyt oikeasti freesi, mielenkiintoinen ja toivottavasti kovalla motivaatiolla kehittyvä nippu.

Pakko silti myöntää, että maanantai soitti myös herätyskelloja. Turun Palloseura edustaa vain yhtä kolmestatoista vastustajasta, mutta arveluttavista viime kausista huolimatta mustavalkoiset ovat koonneet kaksi huippulaadukasta kentällistä ja muuranneet maalinsuunsa tähtikassari Teemu Lassilalla.

Mitkä ovat ne Pelicansin vahvuudet, joilla se selviytyy kahdeksan parhaan joukkoon, kampeaa jatkoon puolivälieristä ja hamuaa mitalipeleihin? Ei sellaisia taida ollakaan.

Siksi herää kysymys, onko joukkueen kokoamisessa sittenkään tehty aivan priimaa työtä? Paljon on varmasti parannettu viime kaudesta. Turhia rönsyjä on karsittu pois. Tapaus Ryan Lasch oli vain kilpajuoksu yhdestä pelaajasta – joskin erinomaisesta sellaisesta – mutta eikö isossa kuvassa Pelicansin tasoisella budjetilla pitäisi saada rakennettua myös niitä vastaansanomattomia vahvuuksia? Ovatko alussa luetellut yksilöt ja osa-alueet sellaisia, jotka tekevät tiukassa pudotuspelisarjassa eron kahden hyvän joukkueen välille?

Asiat on laitettava oikeisiin mittasuhteisiin. Tällä hetkellä jatkuva huippumenestys ei ole realismia Pelicansille. Sellaista vasta rakennetaan, ja alkavalla kaudella maksetaan taas joitakin oppirahoja. Viime kaudesta poiketen ne vain menevät nälkäisempiin suihin.

Punaisen langan pää on löytynyt, mutta malttia tullaan tarvitsemaan meiltä kaikilta. Oli miten oli, niin ainakin olemme selkeämmin matkalla jonnekin. Hetkittäin elämässä ja urheilussa matkakin on tärkeämpää kuin päämäärä.

Ja lopuksi täytyy muistaa, että paljon enemmän kuin nimilistat, ratkaisee joukkueen yhteispeli ja tiiviys, joita lähiviikkoina kasaan parsitaan.

 

Edellinen kirjoitus >> Repik jäi laschytyksen alle

13Hel/13Off

Pelikaanien kujanjuoksu

Sarjakolmonen KalPa kaatui vieraissa puhtaasti 0-3, joten playoff-toiveet ovat taas noudettavissa löytötavaratoimistosta. Tällä menolla keväästä tulee pitkä, mutta toiveikas.

Nolla-kolme, se oli yksi lähihistorian kylmimmistä "ryöstöistä".  Viime kaudella Pelicansin tapana oli jopa hallita ja moraalisestikin ansaita voitto, mutta käy se näinkin. VeePee Paavola kommentoi päivän Etlarissa, että vierasvoitto tuli "tarpeeseen ja tyylillä". Tarpeeseen ehdottomasti, tyylistä sen sijaan voi olla montaa mieltä.

Pelicans pelasi kyllä tyylipuhdasta epäjääkiekkoa, jossa ainoa tarkoitus ja mahdollisuus on selvitä vaihdosta toiseen. Kotijoukkue vei hyvät maalintekopaikat suhteessa 15-5.

Käsikirjoitus kuitenkin toimi täydellisesti ja suorastaan klassisella kaavalla: Pekka Tuokkolalta yksi hörppy, Marko Pöyhöseltä huikea venyminen 0-2 -maalia varten ja Tyler Redenbachille ansaittu onnistuminen tyhjiin. Päälle Jere Myllyniemen huippuvire pienten pomputtelujenkin kanssa ja ripaus tuuria Sakari Salmisen maalintekopaikkoihin, niin kierroksen yllätys oli valmis.

Sarjapisteet kelpaavat, mutta mitä löytyy numeroiden takaa? Vaikka eilinen olikin kokeneen joukkueen kurinalainen suoritus ja joukkue muistuttaa yhä enemmän kauden 08-09 sitkeää playoff-ryhmää, ei tällä pelillä pitkässä juoksussa kunnian kukko laula. Tosin KalPa osaa kyllä tehdä vierasjoukkueen pelaamisen kiireiseksi Niiralan Montussa. Kiireistä ja hätäistä pelaaminen nimittäin kiekollisena oli, kun taas puolustuksessa pelikaanit olivat elementissään.

Päätavoite on tietenkin päästä pudotuspeleihin, mutta silloin pelkkä asemasota ei riitä, vaan peliä pitää pystyä pelaamaan. Toisekseen tämä selviytymistaistelu kapealla materiaalilla jatkuvan paineen alla on äärimmäisen kuluttavaa. Positiivisesti ajateltuna kuntokäyrä on nousussa ja voittamisesta saa energiaa, mutta kolikolla on aina kääntöpuolensa.

Sopanen, Immonen, Männikkö, Niinimäki... Erityisesti näiltä herroilta tarvitaan nyt kipeästi tulivoimaa, ettei Pelicansia ammuta kuoliaaksi omaan bunkkeriinsa.

Katsojan kannalta hyvä asia on, että käsikirjoitus takaa tiivistunnelmaisia jännäreitä vielä monta lisää.

3Lok/12Off

Kovia siirtoja Suikkasen uhkapelissä

Richmond viltissä, Pikkaraisen idiotismi - repeileekö lintukoto liitoksistaan? Kenties, mutta mikään lintukoto se ei ole missään vaiheessa ollutkaan.

Kai Suikkasen tyyli muistuttaa uhkapeliä. Avataanpa hieman tätä ajatusta. Puolentoista vuoden aikana Lahdessa tähtivalmentajan ronskit ratkaisut ovat olleet kaukana kultaisesta keskitiestä. Pasi Nurminen katsomovalmentajaksi, joukkueeseen liuta ongelmapelaajan leimaa tai muuten isoa egoa kantavia Pikkaraisen, Radek Smolenakin ja Lee Gorenin johdolla. Ruutia on annosteltu tynnriin leveällä kauhalla ja nyt taitaa lanka jo palaa - ilman paniikinomaista ajatteluakin.

Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että uhkapelin taustalla on piinkovaa valmennusosaamista. Ilman sitä ei liigakarsijaa nosteta suvereenisti finaaleihin. Viime kauden Pelicansilla oli selkänojanaan voittava pelisysteemi ja joukkueellinen potentiaalisia yksilöitä. Yhdistelmä johti voittoihin, joka taas johti äärimmäisen tiiviiksi joukkueeksi.

Juuri tällä hetkellä jäljellä on enää potentiaalisia yksilöitä, eikä enää samoissa määrin niitäkään. Yleisin avautuminen julkisessa keskustelussa näyttääkin olevan, että kun viime vuonna yksilöitä kehuttiin kielet ruskeina, kaadetaan nyt sama tavara tuulettimeen ja käännetään alkusyksyn pettymys vuorotellen kohti jokaista pelaajaa milloin minkäkin virheen perusteella.

Siinä vaiheessa - eli nyt - kun Pekka Jormakka on joukkueen ainoa omalla hyvällä tasollaan pelaava pelaaja, ei vika ole pelinappuloissa vaan uhkapelin pelurissa. Jos joukkue on treenattu jumiin ja pelisysteemi on siinä tilassa, ettei se tue yksilöiden ja viisikoiden onnistumisia kentällä, kääntyvät katseet juuri Suikkaseen.

Luulot on otettu pois ja hopeakevään shampanjat juotu. Pelikaaniryhmä rysähti ennakkosuosikista alas haastajaksi heti kättelyssä, ja historian mukaan se onkin Suikkasen johtamille miehistöille otollisinta maaperää. Nyt katsotaan mikä pohjoisen poika on miehiään.

Tämä ei silti estä arvioimasta niitä yksilöitäkin.

Taitoa on, entä nöyryyttä?

Danny Richmond on ollut raju pettymys. Osaltaan voidaan puhua myös epäonnistuneesta scouttauksesta, kun paketista ilmestyikin hyökkäävä ja huonosti puolustava puolustaja. Nöyryys puuttuu? Jääkö valmennus odottamaan totuttelua kokeneelta pelaajalta? Tilanne on melkoinen sääli, sillä ääritaitavalla Richmondilla olisi heittämällä taidot Pelicansin liigahistorian dominoivimmaksi puolustajaksi.

Timo Pärssisen nykykunto ei oikeuta ykkösketjuun, mutta tällä hetkellä ollaan pakkoraossa. Nähdäkseni hankinnassa oli ideaa eräänlaisena Arttu Luttisen korvaajana, mutta valitettavasti lisäarvo on jäänyt tätä huomattavasti pienemmäksi.

Oskari Korpikari oli Pärssisen ohella niitä tasapainottavia pelaajia ruutitynnyrissä, pudotus on samaa luokkaa suhteessa Joonas Järviseen. En silti jaksa uskoa, että parhaassa iässä oleva laadukas liigapuolustaja on yhtäkkiä vajonnut jämäpuolustajaksi, vaan on yksi niistä joista joukkueen tilanne ensimmäisenä heijastuu.

Jere Myllyniemi ja Joonas Kuusela osoittivat viime kaudella pystyvänsä voittavaan peliin laadukkaan joukkueen takana. Kysymysmerkkinä kauteen lähdettäessä olikin, riittääkö taso heikomman nipun vartijana. Ainoana positiivisena asiana Kuusela on ottanut nyt harppauksen eteenpäin, mutta hurmosmaisia nollapelejä on sekasorron keskellä turha odottaa.

3Tou/12Off

Ajatus on tärkein – Pelicans hankki voittamisen kulttuuria

Iso osa Pelicansin uudesta joukkueesta julkistettiin tänään. Isoimpana nimenä Timo Pärssinen, ennakkoon kovimpana hankintana Oskari Korpikari. Viimeaikaiseen ilotulitukseen nähden vaisua, mutta mitkä ovat ideat hankintojen takana?

Pudotuspelit, täältä tullaan (kuva: © sm-liiga.fi)

Päivän kovin kiinnitys oli Bluesista saapuva Kärppä-kasvatti Oskari Korpikari. Mahdollinen Joonas Järvisen korvaaja, mutta tämän tason kundi kannattaa muutenkin hankkia aina kun saatavilla on. Pelicans ei lähtenyt tässä B-suunnitelmiin, vaan nappasi markkinoilta 2-vuotisella lapulla halutun ja parhaassa iässä olevan jykevän peruspakin. Kukaties vuoden-kahden päästä Korpikari vuorostaan suuntaa ulkomaille siirtokorvausten kera. Palkintokaapista löytyy tolkuttomat neljä SM-liigakultaa, kolme hopeaa ja yksi pronssi. Kärsinyt urallaan loukaantumisista, mutta pelasi viime sesongilla täydet pelit ja nostaa tasoaan pudotuspeleissä. Jos pelaajahankinnoissa voi puhua linjakkuudesta, niin tämä edustaa nimenomaan sitä. Kaikki pelaajaan liittyvä tukee hankintaa.

Maalivahtiosastolla turvauduttiin ainakin tässä vaiheessa Jere Myllyniemeen. Villeimpien huhujen maajoukkuevahdeista pudottiin ryminällä alas, mutta ajatus löytyy tämänkin sopimuksen takaa. Pasi Nurminen on tehnyt jämäkän ratkaisun ja potkii Joonas Kuuselaa uudeksi huippuvahdiksi, jolle on ensi kaudella tiedossa 20-40 liigaottelua. Siinä projektissa Myllyniemi astuu kuvaan 10 vuotta pääsarjatasoa nähneenä varmaotteisena kirittäjänä, jolla on vielä itsellään kana kynittävänä, sillä menestyksestä tamperelaiskasvatti ei ole päässyt missään vaiheessa nauttimaan.

Päivän tunnetuin nimi oli muinaisen Teletappi-ketjun vasen laita Timo Pärssinen, jonka kanssa osuvasti samana päivänä IFK:hon suuntasi Pelicans-kippari Arttu Luttinen. Joissain kommenteissa TuTo-kasvattia on kaavailtu hövelisti 2-4-ketjuihin, mutta tosiasiassa pahoista selkävaivoista kärsineen Pärssisen on noustava ykkös-kakkosketjun tasolle, muuten tämän kaliiberin hankinnassa ei ole mitään järkeä. 35-vuotiaan väkkärän nykyprofiilissa on jo vahvasti kehäraakin makua ja siksi siirto oli jossain määrin linjasta poikkeava. Tosin jälleen hankittiin paljon kokenut ja voittanut pelaaja, jonka luontaiset ominaisuudet luistelusta, taidosta ja työmoraalista lähtien sopivat Pelicansin systeemiin.

Piskuinen puolustaja Antti Ylönen on hänkin kahminut Kärppien mukana kolme kultaa, kaksi hopeaa ja yhden pronssin, sekä Kajaanin Hokissa Mestis-mestaruuden ja pronssia. Piinkova asenne ja hyvä liikkuvuus istuvat jälleen Pelicansin sapluunaan. Toiminee eräänlaisena kirittäjänä kaksikolle Pietilä-Hurri, ja takaa sen ettei kokoonpanossa roikuta vapaalipuilla.

- - -

Joukkuetta koottaessa on hyvä muistaa, että Pelicansin pelaajabudjetissa on yhä varaa arviolta 400 - 600 tuhatta euroa (ilman Hodgmania ja Järvinen+Lasch mukaanluettuna). Kuluneen kaudeen hintalaatu-suhteeseen on liki mahdotonta päästä, mutta vielä on runsaasti pelivaraa hankkia neljä laadukasta kenttäpelaajaa.

16Jou/11Off

Uusia pelaajia Pelicansiin?

46 vuorokautta siirtorajan umpeutumiseen ja Pelicansin siirtohuhut käyvät taas kuumana. Pakko ei ole hankkia, mutta monen mielestä kannattaisi.

1) Kakkosmaalivahti. Tähän asti on pelattu Niko Hovisen kanssa upporikasta ja rutiköyhää Kuuselan, Rautiolan ja Huumosen vuorotellessa Peliittojen maalilla. Loukkaantumisten myötä homma meinasi jo hieman levitä käsiin, mihin ei ole keväällä tuumaakaan varaa. Jere Myllyniemen huikea lainavisiitti pelasti tilanteen ja käänsi joukkueen kurssin samalla taas nousuun.

Antti Rautiolalta ei kannata tämän kauden aikana ihmeitä odottaa. Kärppäkasvatti on Nupen kahden vuoden projekti ja todennäköisesti koko ensimmäinen vuosi menee tekniikan hiomiseen. Huumosenkaan aika ei ole vielä ja Kuusela taas tarvitsisi onnistumisia liigapeleistä, mutta vähiin ne Hovisen takana jäävät. Moni oli nopeasti valmis tuomitsemaan silmätoipilas-Kuuselan loppukauden Ilves-pelin haparoinnin perusteella, kun samalla ulkopuolelta tullut Myllyniemi ihastutti liki yhtä nopeasti.

Järki-investointi (© sm-liiga.fi)

SaiPa on jo ilmottanut, ettei tarvitse Myllyniemen palveluksia ensi kaudella. Pelicansille kokenut KOOVEEn kasvatti taas olisi mainio backup-vaihtoehto Hovisen taakse. Tämän tason kakkosmaalivahti loppukaudeksi muutamalla kymppitonnilla on mahdollisuus johon kannattaa tarttua.

Mielenkiintoinen sivujuonne asiassa ovat Ilkka Kaarnan Etelä-Suomen Sanomissa antamat lupaukset Joonas Kuuselan näyttöpaikoista keväälle. Puheet ovat puheita ja teot erikseen, mutta tuntuu hölmöläisten strategialta ensin peluuttaa syksyllä härkäpäisesti Hovista ja keväällä pelien kovetessa paikkailla tilannetta luukkuvahdeille. Hovisen ollessa kunnossa lienee myös selvää, että paria-kolmea peliä enempää niitä näyttöpaikkoja ei keväälläkään ole tulossa, joten olisiko Kuuselalle hyödyllisempää pelata loppukaudella 10-15 peliä Mestiksessä jakaen torjuntavastuun Huumosen kanssa? Täytyy myös muistaa, että Peliitat tulee tarvitsemaan kaiken mahdollisen avun sarjapaikkansa kanssa.

Tämä siis sillä oletuksella, että Myllyniemi otetaan loppukaudeksi Hovisen kirittäjäksi. Jos mies on saatavilla, niin tervetuloa Jere Myllyniemi!

 

2) Top6-laitahyökkääjä. Toiseksi akuutein vahvistamisen paikka on kakkos-kolmosketjujen laita. Max Wärnin maaliruisku tyrehtyi jo marraskuussa, samoin Pekka Jormakan tuloskunto. Vili Sopanen on ikuinen murheenkryyni ja Janne Tavi kärsii selvästä toisen kauden kirouksesta. Ennen joulutaukoa Laschin ja Paakkolanvaaran johtamat ketjut pitivät vuorostaan hyökkäyspeliä hengissä, joten mielenkiintoista on nähdä millä tasolla kaksi flopannutta ketjua tulevat tauon jälkeen kaukaloon.

Hulppeasta syksystä huolimatta nyt on tietyllä tavalla realisoitunut se tosiasia, että Pelicansin kuusi parasta laitahyökkääjää Laschin ja Luttisen ohella todella ovat Vili Sopanen, Max Wärn, Pekka Jormakka ja Janne Tavi. Viimeisten 10 pelin aikana nähdyllä tasolla keväällä on tiedossa vain lämmintä kättä ja poistuminen takavasemmalle.

Laschin ja Luttisen pysyessä tutkaparina tarjoavat akseli Loppi-Hodgman-Immonen sekä Tero Koskirannan monipuolisuus paljon variaatioita hyökkäysketjuihin. Suuri ihme ei kuitenkaan olisi laiturihankinta ennen siirtorajaa. Vanha tuttu Patrick Yetman on lähtökuopissa Ässistä, mutta kanukki ei taida olla tähän tilanteeseen kaksinen vaihtoehto. Ilveksen tehokas väkkärä Joonas Rask palasi loukkaantumisen jälkeen tehokkaana kaukaloon ja voisi olla mielenkiintoinen nimi pidemmälläkin tähtäimellä. Varsinaista liideriä ja playoffien takuumiestä Raskista lienee kuitenkin turha odottaa, vaikka Lahteen jostain syystä eksyisikin.

Leveys riittää, mutta laadussa on pahoja puutteita. Jokos murtunutta kättään parantelevan Antti Tyrväisen maitojuna muuten starttailee?

 

3) Top6-puolustaja. Pelicansilta löytyy tällä hetkellä viisi takuuvarmaa puolustajaa ja Aaron Brocklehurst. Kärkikuusikon takana Joonas Hurri ja Juha-Pekka Pietilä ovat vielä kovin katsomattomia kortteja, vaikka Pietilä viime keväänä karsinnoissa loistikin.

Brocklehurst on puolustuksen Vili Sopanen - joillakin osa-alueilla lähellä nousemaan huipputason liigapelaajaksi, mutta joiltakin ominaisuuksiltaan koko liigataso tuntuu ajoittain ylivoimaiselta. Brocksin rasitteena on myös ulkomaalaiskiintiö, mikäli pohjois-amerikkalaisen pelaajan hankinta tulee ajankohtaiseksi. Aaronhan sai vuosi sitten väistyä Lukosta nimenomaan kiintiön takia Lukon hankkiessa tilalle 35-vuotiaan farmijyrän Nolan Prattin, joka oli sysipaska. Tältä kaudelta kehäraakista ei enää löydy edes tilastoja.

Samaa kaavaa ei kannata lähteä toistamaan, ellei paluupostissa odota pomminvarma laatupuolustaja.

 

5Jou/11Off

Se lentää sittenkin

Tämä Pelicans se on siitä kiva joukkue että se jaksaa aina yllättää silloin kun vähiten osaa odottaa.

Hikinen lauantaini harrastesalibandyn ja -lätkän merkeissä tarjosi neljä erää yhteismaalein 3-11 sekä liudan janneniinimaa-tyyppisiä kohelluksia pakin tontilla. Kurjuuden maksimoimiseksi kiirehdin vielä illan huipennukseen Isku Areenalle, mutta Pelicans-KalPa käänsikin koko homman päälaelleen. Suvereeni 4-0-voitto sarjakärjestä liki viiden tuhannen katsojan edessä, nyt löytyy taas selkääntaputtelijoita ja taisi yleisönosastokin hiljentyä. Jos HIFK-ottelun loppuhetket olivat kunnian puolustamisen lisäksi tarkoitettu myös joukkueen herättelyyn, niin ainakin se toimi loistavasti, oli sitten käskytystä tai ei. Pahasti varamiehisenä pinna Espoosta ja kolme kotona KalPalta täyttää voittavan jääkiekon kriteerit heittämällä.

Myllykohukin oli ja meni, eikä sitä muista enää juuri kukaan, paitsi ehkä Pelsu-diggarit yhtenä legendaarisimmista tavoista pysäyttää joukkueen alavireisyys ja tappioputki. Mukafyysistä ja kovaa jääkiekkoa edustavia valmentajia on Pelicansinkin puikoissa joskus käynyt, mutta taisi Suikkanen kepittää tälläkin osa-alueella kollegansa 100-0, vaikka joukkuetta on aika puhtoisiksi pulmusiksi ehditty jo syksyn aikana haukkumaan. Pelicansin isot pojat vastasivat IFK:n sikailuihin, sakot maksetaan jos maksetaan, pelikiellot kärsitään ja kas, 4-0 päihin KalPaa duunariosaston vastatessa maalinteosta.

Uusien pelaajien tuoma energia osoittautui jälleen viikon kahdessa ottelussa taianomaiseksi. Jere Myllyniemi piti nollan, Sami Blomqvist tekaisi 1+1, peruspakkien peruspakki Toni Niemi kiskaisi maalin, alkukauden Peliitoissa flopannueelle Juha-Pekka Pietilälle kaksi syöttöä ja Joni Isomäelle yksi syöttöpiste. Kajaanista naarattu Antti Ylönenkin taisi lauantaina hoitaa tonttinsa riittävän näkymättömästi, eikä maalintekokaan kaukaa ohi lirunut.

Tällä viikolla tiedossa onkin sitten kaksi todella pahaa vierasottelua (JYP, KalPa) ja pakkovoiton paikka kotona Ilveksestä. Tämän tulikokeen jälkeen ollaan todennäköisesti paljon viisaampia Myllyniemen mahdollisesta tulevaisuudesta mastokaupungissa.

- - -

Kansa hurmaantui uudestisyntyneistä pelikaaneista ja näköjään myös Veikkauksen sponsoroimista läpsyttimistä. Meteliä ei varmaan kotimaan jäähallien katsomoissa koskaan liikaa ole ja nämä lerputtimet kantoivat muutaman desibelin siihen kekoon, mutta välillä täytyi ihmetellä tempauksen vaikutusta yleisön käyttäytymiseen. Annat katsojille leikkikalut käteen ja yhtäkkiä "taputukset" raikaavat jokaisella pelikatkolla riippumatta siitä mitä kaukalossa tapahtuu tai kummasta kenttäpäädystä peli jatkuu.

Sen tiedän, että koripallossa on tapana kannustaa oman joukkueen puolustamista ja häiritä vastustajan heittopeliä. Samoin sen, että kun katselee jossain Itä-Euroopassa tai Afrikassa pelattavaa jalkapallo-ottelua, niin taustalla kuuluu jatkuva torvien pörinä liittymättä millään tavalla pelitapahtumiin. Aina löytyy muutama katsoja joiden mielestä juuri sillä hetkellä on hyvä puhaltaa muoviputkeen tai läpsäyttää läpsytintä.

Onneksi lauantaina ei sentään ollut katsomossa torvia. Ainakaan niitä kirjaimellisia sellaisia. Päinvastoin yleisö eli taas koko sielullaan pelissä mukana.

- - -

Suomen joukkue Moskovan kaalisoppaturneelle julkistettiin äsken. Nyky-pelsuista mukaan pääsivät pahat pojat Joonas Järvinen ja Max Wärn, kuten vähän odottaa sopikin. Maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen linjasi viime viikon Hockey Nightissa, että spontaanit kahden pelaajan tappelut kuuluvat jääkiekkoon, mutta joukkotappelut eivät. Siinä voisi olla hyvä päätepiste sille keskustelulle.

Suomen kahdeksasta puolustajasta muuten viidellä on Pelicans-taustaa, kun mukana on Järvisen lisäksi Mikot Kousa ja Mäenpää, Juuso Hietanen ja Ude Uusitalo.

Antsa Mertarannan juttuja sen entisen miehen Moskovan seikkailuista kuultavissa jälleen torstaina 15.12. alkaen.