10Tou/12Off

Toukokuista paniikkia koko rahalla

Eipä tarvinut kauaa mennyttä kautta sulatella, kun on jo solkenaan huolta ja murhetta ilmassa. Jos ei muuten, niin hätäisimpien näppäimistöillä. Joonas Järvinen ja Ryan Lasch ovat kovaa vauhtia pelaamassa itseään isompiin ympyröihin. Tero Koskirantakin lähti tilipussin perässä Turkuun.

Joku TPS-fani iloitsi peliä tekevän sentterin hankinnasta, mutta enemmänkin kyse on erittäin laadukkaasta yleismiehestä, josta Pelicansin ei kannattanut liikaa maksaa. Mahdollisesti molempien ketjukavereiden lähdettyä Koskirannassa oli vahva väliinputoajan uhka, ja myös hinku pois Pelicansista oli syystä tai toisesta ilmeisen kova.

Sekin on hyvä muistaa, että mahdollisille lähtijöille ei voi korvaajia hankkia ennen kuin siirto on tapahtunut. Toimitusjohtaja Kaarna otti keskiviikon Uudessa Lahdessa varsin terveen näkökulman asioihin. Jos rahakkaat ulkomaansiirrot ovat menestyksen hinta, niin olkoon. Hyvässä lykyssä Pelicans kuittaa neljästä lähtevästä tähtipelaajasta yli puoli miljoonaa euroa budjetoimatonta voittoa. Toki siirtokorvaukset tulevat vasta jälkikäteen ja niitä ei kannata välittömästi hassata uusiin pelaajiin, mutta tämä lienee kuitenkin rutkasti onnellisempi tilanne kuin se, että ei menestyttäisi ja pelaajat lähtisivät ilmaiseksi.

Samalla lähtee signaali maailmalle, että näiden 20-26-vuotiaiden puolivalmiiden pelaajien kannattaa hypätä ponnahduslaudalle Pelicansiin.

Puoli miljoonaa löysää budjetissa, puoli miljoonaa siirtokorvauksia - eiköhän näillä eväillä voi melko huoletta lähteä ensi kautta rakentamaan. Pahasti vajaalla sentteriosastollakin Paakkolanvaaralla ja Immosella on potentiaalia viime kauden roolia ylemmäs, jos nyt eivät aivan ykkösketjun tasoa olekaan. Nyt vain tähtäin 80-luvun lopulla syntyneisiin ulkomaalaispelaajiin, joilla putki kulkee ja isoimmat tavoitteet ovat vielä edessä. Radek Smolenakin jatko olisi myös ihan tervetullut uutinen.

Suurin haaste on löytää hyökkääjiä, joilla olisi edeltäjiensä tasoiset yksilötaidot. Perässähiihtäjät eivät nyt riitä, vaan täsmähankintojen on oltava ratkaisijatyyppiä, jotka nostavat ketjukavereidensa tasoa. Kannattaa silti jo varautua siihen, että samanlaisia kahvituksia ja jalkaveivejä ei tulla näkemään, kuin mitä poikkeusyksilöt #16 ja #19 esittivät.

Tosin kun katsoo mestarijoukkueen ykkösketjua Tuppurainen-Perrin-Pesonen, niin senkin troikan peli perustui ennen kaikkea monipuolisuuteen ja perussuoritusten laadukkuuteen. Kärkikynät ovat siihen nähden vai viihdyttävä lisä, ei sen enempää.

- - -

Lahtelaisittain siirtorintamalla kuuluu myös sellaista, että Jani Forsström siirtyy Italian Alleghesta Ruotsin Allsvenskanin Tingsrydiin, jossa Jari Kauppila menneen kauden pelasi. Tingsryd sijoittui sarjassa 3. viimeiseksi ja vältti karsinnat. "Fogusta" odotetaan taitavaa ylivoimapuolustajaa, joten tehopisteet lienevät vähän sokaisseet Tingsrydin scoutingia...

Toinen Kiekkoreippaan kasvatti Niko Tuhkanen puolestaan suorittaa melko lyhyen lauttamatkan vaihtaessaan uumajalaisesta Björklövenistä Vaasan Sportiin. Sport teki odotetusti kovat hankinnat kaapatessaan Tuhkasen lisäksi Toni Jalon TUTOsta, Tomi Pekkalan Tapparasta ja maalivahti Jonathan Iilahden Bluesin organisaatiosta.

29Maa/12Off

Mikään ei muutu, mutta jonkin täytyy

Tami Tammisen prinsiippi "Mikään ei muutu!" on vaikeallakin hetkellä hyvä uskonpalautus joukkueen harjoiteltuun ja toimivaksi todettuun pelitapaan. Kovin radikaalisti ei Pelicansinkaan pidä tyyliään muuttaa, mutta jos mikään ei muutu, niin Kärpät vie puolivälieräsarjan pystyyn.

Yllättävä ratkaisija, nyt olisi jo aika esittäytyä (kuva: © sm-liiga.fi)

Joku kysyy syytä huolestuttavaan tilanteeseen. Jos sen tietäisin, niin en olisi pelkkä blogaaja. Voitot 1-3 ja Pelicansin maalihanojen totaalinen tyrehtyminen ovat seurausta jostakin, eivät syitä. Maalintekopaikkojahan Pelicans luo, siitä homma ei ole kiinni. Ironisesti kauden tärkeimmällä hetkellä on palattu syksyn ennakkoasetelmiin, jossa suurimmat epäilyt kohdistuivat hyökkäyksen ratkaisijaosastolle. Maalivahdit ja puolustus hoitavat jotakuinkin tonttinsa, mutta laattaa ei saada pussiin. Sekaan ripaus huonoa tuuria, hyppysellinen ahdistusta ja kourallinen kardinaalivirheitä, niin tulos on tässä.

Ylivoima vs. ylivoima, Backlundin jäätävä nousu ensimmäisestä ottelusta, turhien jäähyjen määrä, maalinedustojen hallinta, hukatut paikat, oman päädyn virheet... Ei voi kuin päätä pyöritellä. Sentteriosastolla etenavauhtiset, mutta äärikokeneet Viuhkola ja Stümpel tuntuvat vievän kollegoitaan kuin pässiä narussa, siitä on hattua nostettava. Kokemuserosta on puhuttu jo kyllästymiseen asti, mutta kuinka tuota sivuuttamaankaan. Pelsu-leirissä on kohkattu ensimmäisen ottelun hurlumheistä, pahvisista läpsyttimistä ja tuomareista. Siinä sivussa Kärpät on vääntänyt kaksi kotivoittoa ja yhden jättimäisen vierasryöstön.

Koskirannan ja Paakkolanvaaran ketjut ovat pitäneet tasonsa, väliketjuista Hodgmanin troikan käyrä on jyrkässä laskussa ja Immosista ei ole ollut mitään hyötyä. Vastaavasti tehoilla mitattuna 1- ja 2-ketjun takaa kukaan hyökkääjistä ei ole onnistunut tekemään pisteen pistettä. Wärneillä ja Rinkisillä mailat ovat tiukassa paikassa tutisseet.

Sooloilu ja joukkueen pelitavasta luistaminen ovat yleensä lopun alun merkkejä. Tehokkaan ja jämäkän Kärppien vastapainoksi Pelicansin malliesimerkkinä toimi Hodgmanin johtama ketju, jonka toiminta keskiviikon ottelussa alkoi olla jo surkeaa katsottavaa. Kolmen haahuilijan sortuessa samanaikaisesti laajoihin kaarroksiin keskialueella jää pakkipari oman onnensa nojaan ja Kärpät 1-0-johtoon tilanteessa, josta nolla kertaa sadasta saa muodostua 2-1-ylivoimahyökkäys omiin. Kokonaissaldoksi -2 tuosta ottelusta.

Kolmen tappion tuskaa lukuun ottamatta tähän asti joukkueiden välillä on jo nähty upea puolivälieräsarja. Kaksi erilaista näkemystä jääkiekosta, kaksi eri tavoin kasattu joukkuetta, vauhtia, fyysisyyttä ja puhuttaneita tilanteita. Perjantaina sarjaa on vielä mahdollisuus jatkaa, mutta muutoksia tarvitaan. Neljä kentällistä pitää saada tasolleen, uusia ratkaisijoita täytyy nyt löytyä.

Peli näyttää lopputuloksen, mutta hallille kannattaa joka tapauksessa mennä joko elintärkeää voittoa juhlimaan tai joukkuetta kaikkien aikojen lahtelaiskaudesta kiittämään. Molemmat ansaitsevat läsnäolon ja varauksettoman tuen.

4Tam/12Off

Hyökkääjää odotellessa

Pelaajahankintojen perään on huudeltu jo jonkin aikaa, vaikka välttämättä kovin suurta tarvetta niihin ei ole edes ollut. Maanantaina Pelicans kuitenkin heitti verkot vesille ihan julkisestikin.

- Koko ajan töitä tehdään, että sellainen (pelaajahankinta) toteutuisi tammikuun aikana, kommentoi Suikkanen YLEn haastattelussa. Sanan säilän mestari ei ottanut kantaa siihen mistä pelipaikasta tulisi olemaan kysymys, joten saapa nähdä onko siihen jokin koira haudattuna.

Valistuneen arvion mukaan kuitenkin hyökkäys on se osasto jossa tarve olisi tällä hetkellä suurin. Kyllä, Pelicans on yhä tehnyt 2. eniten maaleja koko sarjassa; en tosin tiedä miten kolmen kuukauden summatilastolla voidaan tarkastella joukkueen nykykuntoa. Eivätkä maalit muutenkaan ole se ainoa mittari. Positiivista on se, että aivan viime otteluissa joukkue selätti marraskuun heikomman jakson ja edelleen Niko Hovisen johdolla tiivis peräpää tarjoaa voitonmahdollisuudet käytännössä jokaisessa ottelussa.

Tehtyjen maalien määrä on tullut alkukauden huippuarvoista alaspäin, mikä on aivan luonnollista. Ensimmäisissä 20 ottelussa Pelicans yllätti osan huonosti organisoiduista vastustajistaan niin housut kintuissa, että 4-6 maalin tekeminen ottelussa ei edes kummoisia urotekoja vaatinut. Kauden edetessä puolustukset tiivistyvät ja oma rento pelaaminen muuttuu lähes väistämättä rutiininomaisemmaksi, joten maalimäärien vähenemisessä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Kolmea maalia ottelussa pidetään perinteisesti voittavan jääkiekon edellytyksenä, ja siihen joukkue kykeni huonommankin jakson aikana kohtalaisen usein.

Isossa kuvassa pitääkin nähdä jo pidemmälle kevääseen. Pääkaupunkiseudun joukkueet ovat olleet kantoina kaskessa ja melko isolla todennäköisyydellä joku niistä asettuu vastaan keväälläkin. Äärimmäisen kovia pelejä on tiedossa joka tapauksessa, joten ei joukkueen vahvistaminen toki muitenkaan tilannetta haittaa. Fyysisyyden perään lienee turha haikailla, sillä joukkueen rakentamisessa on valittu tietty linja ja se on Suikkasen linja. Uudelta pelaajalta vaaditaan ennen kaikkea jalkoja, käsiä ja älyä.

Tavi voi vielä pelastaa kautensa nousemalla esiin keväällä. Tuskin ensimmäisenä siirtolistalla. (© sm-liiga.fi)

Kokonaisvaltaisesti katsottuna Ryan Laschin ja hyvin suorittaneen nelosketjun välissä on turhan paljon harmaata massaa. Ykkösketju Luttisen ja Koskirannan/Lopin säestämänä toiminee jo pelkästään jenkkitähden kannattelemana. Paakkolanvaaran johtama nelonen puolestaan voi keväällä olla jopa nelosketjujen parhaimmistoa. Ratkaisevaa tuntuukin olevan mille tasolle niiden välissä olevat kaksi ketjua saadaan nostettua.

Pekka Jormakan paluu ja Justin Hodgmanin onnistumiset tulivat Lappeenrannassa kreivin aikaan. Max Wärnillä täydennettynä ketju voi hyvinkin nousta taas hyvään liitoon ja ainakin kaksi viimeksi mainittua ovat kevättä ajatellen jollain tapaa lupaavia "playoff-pelaajia", jos vain kanukin pinna kestää ottaa iskuja vastaan. Sitten jää osasto Immonen, Tavi, Loppi ja Sopanen, joilta on lähes koko kauden ajan odotettu enemmän kuin mitä on saatu. Jossain välissä tuli lyhyt tehopyrähdys, mutta vain kadotakseen yhtä nopeasti kuin tulikin. Loppia vaivaa jalkavamman aiheuttama kankeus luisteluun, jonka takia mies ei ehdi nyt tilanteisiin.

Niin sanotuista väliketjuista puuttuu tällä hetkellä sekä laatua että kilpailua - osittain toki loukkaantumisvajausten vuoksi.

Pakkohan toisaalta ei ole ketään hankkia. Nykyinenkin joukkue on erittäin laadukas ja sen taso voisi sellaisenaan riittää keväällä pitkälle. Suurennuslasilla löytää muutenkin aina puutteita, joita uusilla pelaajilla sitten pitäisi korjata. Taloudellisesti tilikausi on todennäköisesti tuottamassa useamman sadan tuhannen euron voitot, kun yleisötulot paukkuvat yli budejoidun ja voidaan olettaa, että Hovisesta saadaan (jälkikäteen) NHL:n yli 200 000 euron siirtokorvaus. Tässä tilanteessa hyvin scoutattu vahvistus hyökkäykseen tuntuu järkevältä ratkaisulta. Hölmömpää olisi jättää mahdollisuuksien maksimointi tekemättä.

Kokonaan toinen juttu on sitten se, että onko kyseessä sittenkään laituri vai kenties keskushyökkääjä? Pohjois-amerikkalaisten kiintiö Pelicansilla on joka tapauksessa jo täynnä, joten tulokas liikkuu EU-passilla. Mielenkiintoa lisää myös se, haetaanko apua vain loppukaudeksi vai rakennetaanko jo yhden palan verran ensi kauden joukkuetta.

Täytyypä lähteä tutkailemaan mitä Pohjanlahden takana huhuillaan.

11Lok/11Off

Ilves-Pelicans: Miksi toinen pärjää ja toinen ei?

Tiistainen Ilves-Pelicans on normaalisti SM-liigan liukuhihnatavaraa, mutta tällä kertaa siinä on myös yllättävän paljon kiinnostavia elementtejä.

Povasin Ilvestä kauden mustaksi hevoseksi ja sijoittumaan runkosarjassa yhdeksänneksi. Viimeisestä kahdeksasta pelistä tamperelaiset ovat voittaneet yhden - rankkareilla. Ruuna on sortunut pitkään laukkaan ja Juha Pajuojalla on kova työ taltuttaa se.

Pidän Juha Pajuojaa hyvin keskinkertaisena valmentajana. Jopa jonkinlaisena Ilveksen hyväveli-kerhon ruumiillistumana. Molemmissa tamperelaisjoukkueissa on valmennuksen osuus poljettu viime vuosina suohon ja tulokset ovat sen mukaisia. Penkin taakse pääsee jos tuntee jonkun tai on riittävän halpa. Ennen kauden alkua valmennuskolmikko Pajuoja-Helminen-Korhonen tuntui lähinnä huvittavalta. (Apu/maalivahtivalmentajana vuosi sitten pelaajauransa päättänyt ex-ilves Markus Korhonen).

Täysi floppi Pajuoja ei kuitenkaan ole. Muuten mies ei olisi saanut hilattua viime kauden junnupitoista Ilvestä kympin sakkiin. Viimeisen kahdeksan ottelun aikana on kuitenkin realisoitunut se tosiseikka, että Ilveksen pelitapa ei toimi.

Siksi tämäniltainen ottelu on mielenkiintoinen, kun vastakkain ovat päätään seinään hakkaava Ilves ja huonoinakin iltoina 4-1-voittoja hakeva Pelicans.

Ilves ei ole materiaaliltaan sarjan 2. huonoin, Pelicans taas ei ole materiaaliltaan sarjan 2. paras. Jos yritetään taas mennä hieman "Liike oli hyvää"-pintaa syvemmälle, niin illalla on jälleen syytä seurata miten joukkueet peliään avaavat ja ylittävät keskialueen.

Pelicansin puolustajat voivat tarvittaessa syöttää laitaan, keskelle tai toiselle puolustajalle. Kiekkokontrolli säilyy, ajoitukset toimivat. Silloin kun hyökätään, tullaan rintamana kolmen tai jopa neljän pelaajan voimin, vastustaja on hätää kärsimässä ja oma pelinopeus kasvaa syöttöpelin ansiosta.

Ilves-leirissä puolestaan on tuskailtu hyökkäyspelin toimimattomuutta, kun puolustajat avaavat 9 kertaa 10:stä seisovin jaloin olevalle laitahyökkääjälle, mikä taas johtaa korkeintaan kahden muun hyökkääjän suorittamiin epätoivoisiin (alivoima)hyökkäyksiin.

Tässä mielessä liike ja ns. jalkanopeus on täyttä hölynpölyä. Ilveksen joukkue on absoluuttisesti aivan yhtä nopea luistelemaan kuin Pelicansinkin. Ero syntyy siitä mitä kiekon kanssa tehdään, syntyykö syöttöketjuja, ottavatko Jarkko Immosen tyyppiset keskushyökkääjät keskikaistan haltuunsa ja pystyvätkö jakelemaan laitureilleen kiekkoa lapaan.

Ei uskoisi, että Hakametsän kaukalo on ilmeisesti yhtä leveä kuin Isku Areenallakin, sillä tilaa siellä tuntuu olevan aina paljon enemmän. Uskon, että tänään se tila on Pelicansin ja joukkueen harrastaman kiekkokontrollin puolella.

Jääkiekko on kuitenkin siitä kiva asia, että pelejä ei ratkaista teoriassa. Viikko sitten Espoossa Blues vei Ilvestä kaksi erää ja johti kahden erän jälkeen 2-0. Blues kuitenkin passivoitui, vieraat väänsivät pelin tasoihin ja rankkareilla voitoksi. Lisäksi Ilves osoitti jo viime kaudella olevansa vaarallinen päästessään hyökkäysalueelle. Kuopion pelin kaltaiseen uinahdukseen ja henkilökohtaisiin virheisiin Pelicansilla ei ole varaa.

Voitti matsin kumpi tahansa, niin tarjotkaa selitykseksi jotain muuta kuin sitä iänikuista liikettä, pliis. Seuratkaa ennemmin vaikka Järvinen-Seikola-Koskiranta-akselin avauspelaamista ja keskialueen ylittämistä.

- - -

Hereillä olevassa Pelicans-leirissä on myös aiheellisesti nostettu esille Niko Hovisen pelitahti. Maalivahtitilanteessa, kuten myös vaikkapa J-P Pietilän ja Joonas Hurrin tapauksessa päävalmentaja Suikkanen on Pelicansissa hakemassa jalometalleja, ei sisäänajamassa raakileita liigaan. Etusijalla on Hovinen torjumassa voittoja liigajoukkueelle, ei Rautiolan ja Kuuselan kehittäminen liigatasolle. Toisaalta voi myös olettaa Suikkasen kuuluvan siihen tervejärkisten suomalaisvalmentajien kaartiin, joka antaa pelivuoron jo pelituntuman säilyttämisen takia. Poissuljettu skenaario ei liene sekään, että Kuusela nostetaan ylös ja Rautiola hakee tuntumansa Peliittojen tolppien välistä.

20Syy/11Off

Sopasen puoliorganisoitu flow ja päivän kunto

Kuuleeko Sopanen, kuuntelen.

Kaksi matsia takana ja Immosen johtama kakkosketju on ollut umpijäässä. Nollat taulussa ja tehomittari pari pakkasella. Vaikka Suikkasen hierarkiassa ei kentällisten numeroita tuijotetakaan, niin tämän piti olla se toinen tehoyksikkö joka antaa taustatukea jos ykköstykeillä on huonompi ilta.

Erityisesti kuvasta on kadonnut harjoituspeleissä pirteästi kikkaillut Sopasen Vili, jolta on kuitenkin syytä odottaa vähintään 30 pistettä runkosarjassa. Oletusarvoisesti Sopanen, kuten koko Immosen ketju, istuu Suikkasen ajamaan kiekolliseen ja aktiiviseen pelitapaan mainiosti niin liikkuvuudeltaan, kädentaidoiltaan kuin pelipäältäänkin. Jo viime keväänä ketju oli usein joukkueen ehein ja aikaansaavin kolmikko.

Nyt jokin kuitenkin mättää. Tavi on ahkera ja aktiivinen, mutta tarvitsee kiekollista apua ollakseen tehokas. Ja siinä avussa vierellä hiihtelevä kaksikko on kahdessa matsissa epäonnistunut.

Pari vuotta takaperin Suikkasen pelikirjaa kuvailtiin puoliorganisoiduksi flow-jääkiekoksi. Suomennettuna jotakuinkin luovaa, improvisoivaa ja hieman tiettyihin kaavoihin nojaavaa pelaamista, joka oli niihin aikoihin Suikkaselta varsin moderni luomus.

Pelisysteemi sopii pelaajaprofiileihin, mutta sopiiko esimerkiksi Sopanen sittenkään Suikkasen systeemiin? Luonnonlapsi elää pihapelimäisestä neppailusta, joka eroaa täysin koko muun joukkueen harrastamasta vauhdikkaasta ja suoraviivaisesta tehokkuusajattelusta. Nyt pitäisi sykkiä tosissaan, taistella, olla jämäkkä ja päättäväinen. Samoin oli JYPissä, jossa Sopas-Vilin ura jäi lyhyeksi. Dufvan robottiarmeijassa kenelläkään ei ollut mukavuusaluetta, jonka laitahyökkääjä sitten myöhemmin löysi veltosti johdetusta pelikaaniparvesta.

Sihvonen sytytti lauantaina ykkösketjun liekkeihin. Mielenkiintoista nähdä sytyttääkö Luttinen muutaman tunnin päästä Porissa myös Immosen ja Sopasen uuteen vireeseen. Yllättäen Tavi on se joka sai väistyä sivuun kokoonpanosta.

 

Analyysinurkassa tänään pikakatsaus muille paikkakunnille. Lauantaisen hätäilyteeman merkeissä jotakuinkin näissä tunnelmissa ollaan kahden ottelun jäljiltä:

Oho!: KalPa, Kärpät

No joo, emmä ny tiiä: Lukko, Ilves, HIFK

Varovaisen toiveikkaana: HPK

Pessimismiä ilmassa: Blues, Jokerit, Ässät, JYP

Täysi paniikki päällä: Tappara, TPS, SaiPa

6Syy/11Off

Ohjesäännönmukainen kausiennakko

Muiden medioiden kausijulkaisuja odotellessa kunnon kiekkobloggaajan velvollisuus lienee sohaista hieman ennakkoveikkauksien muurahaiskekoa.

Kuka muuten muistaa vielä puheita liigan tason romahtamisesta ja mielenkiinnon laskemisesta? Jälleen kerran sarja näyttää tasaisemmalta kuin miesmuistiin. Kolme ennakkosuosikkia (HIFK, JYP ja Jokerit) erottuvat kokonaisvaltaisesti laadukkaina joukkueina. Niiden jälkeen seuraavien kymmenen joukkueen fanit pitävät omaansa vähintäänkin keskitasoisena jenginä ja karsijan paikalla kituuttaa SaiPa. Tosin omassa ennakossani SaiPa ei jää viimeiseksi…

Runkosarja 2011-2012

1) HIFK

2) JYP

3) Jokerit

4) Kärpät

5) Lukko

6) Ässät

7) Pelicans

8) Blues

9) Ilves

10) HPK

11) KalPa

12) TPS

13) SaiPa

14) Tappara

 

1) HIFK

Valmentajan vaihtuminen ja mestaruuskrapula aiheuttanevat hieman yskähtelyä, mutta Matikainen luotsannee timantinkovan ryhmän silti kärkipaikalle. Pelaajamateriaalissa ei ole heikkoa kohtaa, minkä lisäksi löytyy huippuyksilöitä kuten Granlund, Peltonen, Hirschovitsh ja Riksman. Kokoonpanossa ei ulkomaalaispelaajia, ainakaan vielä. Puolustuksessa olisi tilausta yhdelle kovatasoiselle peruspakilla top6-miehistöön. Hyökkäyspäässä kolme niin kovatasoista ketjua että hirvittää. Keskelle Granlund, Hirschovitsh ja Wirtanen, mutta laadukas nelossentteri puuttuu. Uhkatekijä liittyy Matikaisen pelikirjaan, saako hyödynnettyä huipputaitavan joukkueen parhaat ominaisuudet riittävän hyvin?

2) JYP

Jyväjemmareiden kone jyskyttää eteenpäin pomminvarmasti – jos nälkää vielä riittää. Pelaajamateriaali ei ehkä laadullisesti aivan yhtä laaja kuin pahimmilla kilpailijoilla, mutta toteuttaa pelisysteemiä saumattomasti. Saa kasaan kaksi huippuluokan hyökkäysketjua, kun samalla puolustusta johtavat Vatanen ja Laatikainen. Sentteriosasto ei kestä Perrinin tai Hytösen poissaoloa, mutta riittää runkosarjan kärkipaikoille. Maalilla Myllykoski pieni arvoitus, pystyykö säilyttämään huipputason ja ottamaan ykkösvahdin viitan harteilleen? Joukkue on varsinkin kotipeleissään äärimmäisen vaikea voitettava.

3) Jokerit

Jokeripakka on jälleen kerran vähän enemmän levällään kuin pahimmilla kilpailijoilla. Valmentaja on uudehko, joskin tasokas, ja pelaajien vaihtuvuus on suurta. Ei voita runkosarjaa eikä mestaruutta, mutta nostaa osakkeita parin vaisun vuoden jälkeen. Maalilla Kilpeläinen kovassa paikassa Helsingin kirkkaissa valoissa ja mestaruusodotusten kohteena, eikä penkiltä löydy kunnon tuuraajaa. Ossi Väänänen johtaa puolustusta, mutta johtavat kiekolliset pakit epävarmempia kuin JYPillä ja IFK:lla. Keskushyökkääjät huippulaadukkaita, laidalla tehovastuuta kantavat Pulkkinen, Lahti ja Filppula. Sen jälkeen taso laskee liikaa.

4) Kärpät

Junnon paatti seilaa yhä epävarmasti, mutta pelaajamateriaali riittää kuitenkin Aravirran käsissä ”ihan ok”-sijoitukseen. Maalivahtiosasto on suurin epävarmuustekijä, mutta laadukas puolustus avittaa. Puolustus onkin suhteessa laadukkaampi kuin hyökkäys, jonka kapelimestarina häärii Ivan Huml. Humlin loukkaantuminen olisikin katastrofaalista, sillä muut sentterit ovat Saarenheimo, Kemppainen ja Koponen, olettaen että Viuhkola on yhä puolikuntoinen. Maalintekovoimasta vastaavat Haataja, Donskoi ja Vondrka. Löytävätkö Saarenheimo ja Haataja parin vuoden takaisen kemian? Jos Kärpät mielii menestyä kunnolla, on tshekkisooloilusta siirryttävä tiiviiseen joukkuepelaamiseen.

5) Lukko

Uraman kaava toimii, mutta joukkue on heikentynyt. Beech ja Pesonen ovat lähinnä vitsi lähteneen kaksikon McLean-Morrison rinnalla, eikä ykkösketjun takaa löydy riittävästi tulivoimaa. Puolustus on Lukollakin laadukas ja tasapainoinen: Aalto, Tikkanen ja Pettinen johtavat, Honkaheimo, Kuukka ja Generous varmistavat. Lukon suurin uhka on, että heikolla hetkellä seuran johto alkaa päällepäsmäröidä Uraman reviirillä ja homma leviää käsiin. Perushyvällä materiaalilla ja tutulla pelikirjalla lienee silti korkealla taulukossa. Maalivahti Noronen on valttikortti muutamaan lähimään kilpailijaan verrattuna.

6) Ässät

Potentiaalia vieläkin korkeammalle, mutta ykkösvalmentajan ja –maalivahdin vaihtuminen laskevat osakkeita. Rautakallion aikana Ässät alkoi pelaamaan myös vieraspeleissä. Karri Kivi osaa teorian, mutta miten onnistuu siirto käytäntöön? Maalilla kaksi nuorta sälliä Raanta ja Järvenpää, joista vähintään toinen onnistunee riittävän hyvin kannatellakseen joukkuetta. Pakkipäässä pelillinen vastuu Caldwellilla ja Uusitalolla – ei ongelmaa. Muu kalusto aika sekalaista sakkia höystettynä varsin mikatoivolamaisella hankinnalla, eli Jani Honkasella.Ykkössentterin hankinta päätyi lahtelaisittain varsin mielenkiintoiseen Stephen Dixoniin. Hyökkäysosasto erittäin taitava ja leveyttä usempaan ketjuun. Kotihurmokseen päästessään todella paha vastustaja.

7) Pelicans

Kutkuttavat asetelmat. Kymmenes sija oltava vähimmäistavoite, joskin harjoituspelien perusteella rahkeita olisi monta sijaa ylemmäksikin. Niko Hovinen ja laadukas puolustus kantavat vaikeilla hetkillä. Huipputekijät puuttuvat yhä hyökkäyksestä. Duunariosastolle on lievää ylitarjontaa ja laitahyökkääjien on pelattava aivan taitojensa ylärajoilla, jotta joukkueen menestyminen on mahdollista. Lopin, Sopasen ja Immosen näytettävä etteivät pehmene pumpuliksi kovassa paikassa. Yllätyssaumat kauden ensimmäisellä neljänneksellä, sillä peli on jo nyt erittäin valmiin näköistä.

8) Blues

Pelaajistossa hyvin vähäinen vaihtuvuus, mutta toimiiko Lauri Marjamäen pelikirja? Puolustus on edelleen joukkueen vahvin osa Lajusen,Varakkaan ja Vallinin johdolla, mutta Karalahden lähtö oli raskas menetys. Pomminvarmat sentteri puuttuvat – Ramstedtin ja Miettisen harteilla on liian paljon. Ratkaisijaosasto muutenkin kapea, mutta Kähkönen, Lammassaari ja Kuusela tuovat laatua. Alempien ketjujen duunareita kyllä riittää. Maalilla Petri Koivisto täysi kysymysmerkki. Mielenkiintoista nähdä säilyykö Blues vähämaalisten ottelujen vääntäjänä vai muuttuuko peli avoimemmaksi. Jälkimmäiseen en välttämättä lähtisi tuolla maalivahdilla ja hyökkäyskalustolla.

9) Ilves

Pelicansin ohella kauden musta hevonen. Mielenkiintoinen maalivahtikolmikko: tuloaan tekevä Aittokallio, rantapallo-Wiikman ja NHL-statuksella ratsastava Toskala. Puolustuksessa sekoitus kokemusta (Järventie, Koistinen, Glenn), nuoria talentteja (Jokipakka, Peltola) ja jämätavaraa (Tukio, Kesä). Hyökkäyksessä ykkösketju Niinimäki-Lee-Marjamäki auttaa pitkälle, taustatuen kanssa on vähän niin ja näin. Varsinkin sentteriosasto todella köykäinen. Pajuoja on tällä visiitillään onnistunut joukkueen kanssa yllättävän hyvin, mutta fanien keulimisista huolimatta suora pudotuspelipaikka vaatisi täydellisen suorituksen.

10) HPK

Menetti tukipilarin Teemu Lassilan myötä ja terävimmän kärjen hyökkäyksestä. Menestyksen kulttuuria löytyy, mutta etukäteen arvioituna joukkue on liian täynnä katsomattomia kortteja. Onko Mika Järvisestä kannattelemaan joukkuetta? Onko Leavittista, Zagrapanista ja Piispasesta johtamaan hyökkäysketjuja? Puolustus on Kerhonkin laadukkain osasto – seitsemän liigatason pakkia ykkösviulistinaan tehokas Mathias Porseland. Laitureissakin on potentiaalia: Laakkonen, Barney, Luomala, Nieminen… Ah, niin HPK:n tyylisiä hylkykappaleita joista leivotaan vielä pelimiehiä. Rindell luotsaa Kerhon pudotuspeleihin, mutta pronssipeliin ei tällä kertaa ole asiaa.

11) KalPa

Tuomas Tuokkola astuu hirvittävän suuriin saappaisiin Pekka Virran ja hänen vallankumouksellisen pelikirjansa korvaajaksi. Vaihdos ei voi olla aivan kivuton. Sami Kapasen paluu osuu mielenkiintoiseen ajankohtaan. Kumpi onkaan joukkueen todellinen johtaja, Tuokkola vai Kapanen? Puolustus muistuttaa HPK:n vastaavaa, mutta Masuhrilta odotetaan tasonnostoa. Hyökkäyskalusto on tietynlainen kysymysmerkki; paperilla pari ketjullista laadukkaita pelaajia, mutta monen kehityskäyrä on laskussa ja takana loukkaantumisia. Haalariosastolla tehoduo Laakso-Salo jätti ison loven. Keltamustille on odotettavissa kylymää kyytiä, joukkueen aika ei ole vielä tällä kaudella.

12) TPS

Sai viime hetkillä kaivattua ryhtiä puolustukseen Joni Tuomisen ja Tomas Mojzisin muodossa – nyt on heittää kehiin 6 liigatason puolustajaa. Maalilla kaksi totaalista raaputusarpaa (Ahlqvist ja tshekki Scwarz), joista Upi Ylönen kuitenkin koulinee vähintään toisen riittävän hyväksi kassariksi, jotta katastrofilta vältytään. Hyökkäyksestä saa kasaan yhden kohtalaisen ykkösketjun ja kolme kolmosketjua. Pekka Virta oli loistava hankinta penkin taakse. Tiedossa on liikkuvaa ja kiekollista peliä, mutta sen sisäänajo voi kestää tuskallisen pitkään. Toisaalta Virran pelikirjalla Turkuhallin isolla jäällä Tepsistä voi muodostua vielä todella paha kotijoukkue, jonka perässä vierasjoukkueet saavat luistella hapot reisissä.

13) SaiPa

Ennakkospekulaatioiden vastaisesti SaiPa onnistuu jatkuvasti välttämään karsinnat, joten niin käy nytkin. Jere Myllyniemi pelasi hyvän kauden, pystyyko yhä antamaan joka ilta voiton mahdollisuuden joukkueelleen?  Koko joukkueen ykkösnimi Richard Lintner saapuu joukkueeseen vasta lokakuun alussa. Muu puolustus on resursseihin nähden kohtalaisen hyvä sekoitus kiekollisia ja puolustavia pakkeja. Kuka tekee maalit? SaiPalla on liki 20 hyökkääjää, joista kukaan ei kuulu liigatasolla ykkösketjuun. Varsinkin laidoilla laatu puuttuu kokonaan. Energinen ja Ari-Pekka Selinin käskyjä tarkasti noudattava joukkue raapii silti ainakin kotipeleistä voittoja sopivan toistuvaan tahtiin välttyäkseen jumbosijalta. Isossa kuvassa Idän Ihme tuntuu käyvän viivytystaistelua olemassaolostaan, mutta yhden kauden mittakaavassa taisteluhenki siivittää riittävään tulokseen.

14) Tappara

Ei mikään heittopussi, mutta jonkun tämäkin sija on täytettävä. Pelaajamateriaalin puutteet yhdistettynä valmentaja Sami Hirvosen kokemattomuuteen eivät povaa kovin kaksista kautta. Puolustus on kirvesrintojen tasokkain ja tasapainoisin osa nelikon Leimu-Mäntylä-Saravo-Halme johdolla. Nieminen-Metsola on potentiaalinen maalivahtikaksikko, mutta todellisesta vastuunkantamisesta on vielä näytöt antamatta. Hyökkäyspäässä sekalaista seurakuntaa. Joey Tenute ei ollut ainakaan viimeksi Jokereissa mikään luontainen kiekollinen ykkössentteri, Jussi Makkonen sitä oli hetken, kunnes palasi maanpinnalle. Muutama näppärä laituri (Erkinjuntti, Strömberg, Männikkö, Venäläinen), joista pari on laitettava turhan isoon rooliin. Odotettavissa ulkomaalaishankintoja kesken kauden.