14Hel/13Off

Keklu, Jasi ja Peliitat

Jos olisin nainen, kelpaisi Keklu todennäköisesti minullekin.

Jarmo Kekäläinen lähtee omalle maailmanympäripurjehdukselleen Columbus Blue Jacketsin toimitusjohtajaksi. Nostan hattua, "Keklusta" tulee kautta aikojen ensimmäinen eurooppalainen NHL-seuran GM. Sitäkin enemmän nostan päähinettä Kekäläisen asemalle ja hahmolle Suomi-kiekon ehdottomassa eliitissä. Mies pisti ruotuun Jokereiden sirkusmaisen organisaation, esiintyy julkisuudessa vastaansanomattomalla tyylikkyydellä ja karismaa huokuen.

Olen kyllä kuullut, että kiiltokuvamiehellä on omat rosonsa kulissien takana ja tunteitakin jääviileän kuoren alla, mutta kelläpä meistä ei olisi. Keklun selkänojana on meriittien lisäksi se tosiseikka, että suomalainen jääkiekko ja urheiluelämä ylipäätään huutaa lisää tällaisia persoonia.

Kekäläinen on 2000-luvun kiekkojohtaja, jonka pinnan alla virtaa vankka tietämys pelaajista ja pelistä nimeltä jääkiekko.

- - -

Voiko Janne Sinkkosen mainita heti seuraavassa lauseessa? Tottahan toki. HeKin ja Peliittojen ruumiillistuma otti tämän kauden etäisyyttä Unkarissa, mutta palaa ensi kaudeksi Mestikseen SaPKon peräsimeen. SaPKon tiedote luonnehti uutista seuraavasti:

- Haluamme Sinkkosen myötä myös tuoda SaPKoa enemmän esille ja toivomme hänen tuovan kaukaloon ja kaukalon ulkopuolellekin lisää ”äijämäisyyttä” ja energiaa.

- Toiveemme on, että SaPKo pysyy edelleen kiekollisena ja hyvin liikkuvana joukkueena tulevalla kaudella

Siinä on dilemma, jonka pitäisi soittaa hälytyskelloja Talvisalossa asti. Sinkkosen HeKi/Peliitat oli äijämäinen ja taisteleva, mutta auttamattoman kädetön luomaan riittävää hyökkäyspelaamista ynnä pelinopeutta. Siis sitä, jota Petri Karjalaisen Peliitat nyt toteuttaa hienosti. Itse asiassa nykyinen Peliitat on rohkeampi ja äijämäisempi kuin Sinkkosen ajan joukkue, vaikka pelaakin enemmän "taitokiekkoa".

Pelicansissa tämä sama evoluutio näkyi vaihdossa Toivolasta Suikkaseen. Sopii toivoa, että Sinkkonen on kirjoittanut pelikirjansa uudelleen, muuten SaPKon vaarana on sinkoilla ja äijäillä statuksensa ulos Mestiksestä.

- - -

Peliitat kaatoi Tami-TUTOn kumoon Turussa 103-minuuttisessa jännärissä Jani Keinäsen osumalla. Joonas Kuuselan lonkan kestävyyden lisäksi perjantaina jännitetään mehevää toista voittoa, mutta myös katsojien paljoutta. Kyseinen kotiottelu tulee olemaan Heinolassa historiallinen hetki ja suomalaisittain näillä hetkillä yleisömäärä ajaa ennakkokeskusteluissa jopa pelin edelle.

Lehdet kirjoittavat, että nyt pitäisi saada sen ja sen verran yleisöä paikalle, mutta kukaan ei puhu siitä mitä pitäisi mennä katsomaan. Paitsi tietenkin Don Tamia. Rummuttakaa mieluummin sitä, kuinka hyvää jääkiekkoa Peliitat pelaa ja mitä kaikkea hienoa nähtävää pelissä tulee olemaan. Sitähän yleisö menee halliin katsomaan, eikä muuta yleisöä. Eikö?

Auringonvarmaa on kuitenkin vihainen palaute niiltä katsojilta, jotka saapuvat Versowood Areenalle 18:25 ja juuttuvat ennätyspitkiin lippujonoihin.

2Maa/12Off

Jos Aki Kaurismäki ohjaisi lehdistötilaisuuden…

Kiekkopelien jälkeiset lehdistötilaisuudet ovat paikallaan paitsi median palvelemista myös ottelutapahtuman viihdepuolta varten. Monet varmasti muistavat vuosien varrelta muun muassa Tami Tammisen tuomionpäiväsaarnan Ässät-karsintasarjassa ja Harri "Anna kakkua" Aholan joukoturkkamaisen eläytymisen otteluvalvojan ripityksessä. Liigapelien lehdistötilaisuudet ovat ehkä vähän hiotumpia ja kliinisempiä, mutta viihdearvoa tuntuisi löytyvän enemmän Mestiksen puolelta.

Entäpä jos pyydettäisiin Aki Kaurismäki ohjaamaan kunnon arkirealistinen ja suomalaisen miehen ominaispiirteitä korostava lehdistötilaisuus? En ole mikään elokuva-asiantuntija, mutta kuvaus voisi mennä jotenkin näin:

Ollaan jossain tuppukylässä, ja sen kylän kapisen jäähallin ainoassa siistissä huoneessa. Kaksi miestä, Janne ja Marko, istuvat pöydän takana. Molemmat vähän tukevia, aktiiviuransa taakse jättäneitä. Vastakkain ovat kliseisesti sininen ja punainen joukkue. Pöytä on reunoistaan kulunut, vähän liian pienikin, mistä lie löydetty. Pöydällä on kaksi pulloa limonaadia, aivan kuten suuressa maailmassa. Pullojen päällä on valkoisia kertakäyttömukeja. Ei laseja, vaan kertakäyttömukeja.

Miehet pyörittelevät käsissään ottelun kooste-cd:itä. Ompahan jotain tekemistä - kameraan tai ketään silmiin kun ei viitsi katsoa. Huoneessa vallitsee hiljaisuus, juuri sellainen painostava hiljaisuus, kunnes juontaja antaa puheenvuorot ja miehet sanovat kumpikin noin kaksi lausetta vuorollaan. Mitäpä näitä selittelemään, ammattimiehet kyllä tietävät pelin hengen. Lehdistöllä ei ole kysyttävää ja tilaisuus päättyy tuolinjalkojen narahtaessa kovaa lattiaa vasten.

"Kiitos paljon." ehtii juontaja sanomaan, kun hiljaiset miehet katoavat takaisin sorvin ääreen. Seuraava peli on jo perjantaina.

Itse asiassa Aki on tainnut tällaisen jo ohjatakin, nimittäin keskiviikkona LeKi-Peliitat-ottelun jälkeen.

Puuttumaan jäivät vain tupakit päähenkilöiden käsistä ja tuolinjalkojen narahdukset.

http://www.youtube.com/watch?v=m5NMCsnAQC8

Toivottavasti tänään Heinolassa yhdeksän aikoihin Janne Sinkkonen pääsee vähän rennommin ja vapautuneemmin kertaamaan ottelun tapahtumia, sarja kun on nyt katkolla voitoin 3-2

26Hel/12Off

Kovia kohtaloita: Oulu, Heinola, Nizza

Kaikenlaista voi lätkäjätkä pelatessaan kohdata. Reissaamista varapelaajana Ouluun, taktisesti ummikkoa päävalmentajaa tai vuoristopatikointia hengennostatuksena.

Kärpät-Pelicans meni miten meni, ei siitä nyt sen enempää. Selostuskaksikosta Anssi Ritari-Toni Häppölä jäi mieleen pari juttua. Ensimmäinen oli tietenkin Häppölän myöhästyminen erän alusta erätauon jälkeen, kun järjestyksenvalvoja ei päästänyt pelin aikana kulkemaan katsomon rappusia ylös selostuskoppiin. Tervetuloa Suomeen, täällä ei tarvitse tervettä järkeä käyttää kun on saanut jonkin alan valvojan tittelin haltuun.

Toinen juttu oli sitten se, kun herrat bongasivat, oliko se nyt Teemu Rinkisen, jostain hallin uumenista varapelaajan roolissa ja rupesivat pohtimaan kokoonpanon ulkopuolelle jäävän kovaa kohtaloa. Osa joukkueista ottaa vieraspeleihin mukaan ylimääräisiä pelaajia kaiken varalta, ja Pelicans kuuluu näihin joukkueisiin. Sitä joutuu istumaan bussissa Ouluun asti, vetämään vielä varusteetkin päälle ja kaartelemaan alkulämmöt jäällä, vaikka viime hetken poisjääntejä tapahtuu aniharvoin. "On se raskasta", sanoi Häppölän poika.

Kyllä mä sanon, että jos sitä on saanut lätkäharrastuksestaan tehtyä ammatin, tienaa sellaiset 50 donaa verotettavaa kaudessa ja jonain 23-vee nousukaspelaajana havittelee liigaminuutteja, niin siinä tapauksessa reissataan vaikka Nuorgamiin asti jos kaiken nähnyt päävalmentaja niin vaatii. Ei siellä Reissu Ruodin luksusbussin korttiringissäkään varmaan mikään Suomen mädäntynein työilmapiiri vallitse.

Aikamoista paapomista äijälajin miehiltä.

- - -

Sinkkosen viimeinen päävalmentajapalvelus on Jatkoajan Erno Laisin kirjoituksen otsikkona.

Taktista osaamista Sinkkosella on yhtä vähän, kuin allekirjoittaneella toimittajalla ja siksi päävalmentajan palli on aivan liian epämukava tälle tulevaisuuden huippuapuvalmentajalle.

Tämä on ilmainen vinkki jokaiselle seurajohtajalle ja päävalmentajalle; palkkaa Jasi, jos haluat joukkueesi taistelevan illasta toiseen perkeleen lailla.

Sikäli kun toimittajalla on saman verran taktista osaamista kuin Mestiksen päävalmentajalla, niin olisin odottanut hieman syvällisempää analyysiä huonon kauden syistä ja seurauksista. 20 maalin tappiota ja kapteenin loukkaantuminen ei vielä riitä. Itselläni on omat näkemykseni (epäilykseni) pelillisistä puutteista, mutta palattakoon niihin myöhemmin. Nyt tärkeintä on, että Peliitat joko klaaraa LeKin karsinnan karsinnassa tai viimeistään varsinaisissa karsinnoissa sijoittuu kahden parhaan joukkoon, jotka Mestikseen pääsevät. Sunnuntaina pelataan taas Heinolassa LeKin johtaessa otteluvoitoin 2-1.

Jos niitä Jasin apuvalmentajamahdollisuuksia arvioi, niin ei sinne kiekonkerääjä-agitaattoriksi ketään oteta kuin korkeintaan Ilvekseen, mutta siellä siinä hommassa on jo Raipe. Ammattimaisissa organisaatioissa koko valmennusryhmän on oltava samalla pelikirjan sivulla.

- - -

Mitä taas tulee reissukokemuksiin ja ammatimaisuuteen, niin toisenlaista perspektiiviä asioihin voi saada esimerkiksi lähtemällä Nizzaan pelaamaan Ranskan divaria. Neljä parikymppistä kollia, Roope Rautanen, Joni Räikkönen, Karri Koivu ja Joonas Saari, lähtivät Suomesta matkaan ja tuloksena on jos ei muuta, niin ainakin hulvattomia blogipäivityksiä Uusi Suomi -verkkolehdessä. Poikien kummisetänä Välimeren rannalla toimii yli 300 SM-sarjaottelun konkari Juha Rantasila.

Miten suu pannaan, kun seuran järjestämän kämpän pesukone on keskellä olohuonetta, joukkueen slovakkivahvistukset lämivät harjoituksissa suutuspäissään toisiaan kohti ja seuran A-junnut lähtevät pakettiautolla kuskaamaan varusteita 12 tunnin ajomatkan päähän vierasotteluun pääsemättä nelosketjussa edes itse pelaamaan? Kannattaa lukea.

Jääkiekkoa Nizzassa - Juha Rantasilan terveiset
Jääkiekkoa Nizzassa, osa 1 - Alkushokki
Jääkiekkoa Nizzassa, osa 2 - Patikkamatka
Jääkiekkoa Nizzassa, osa 3 - Viikon varoitusajalla Ranskaan
Jääkiekkoa Nizzassa, osa 4 - Kulttuurierot, maassa maan tavalla?
Jääkiekkoa Nizzassa, osa 5 - Ensimmäinen vieraspeli
Jääkiekkoa Nizzassa, osa 6 - "First, you play. After, you stop."
Jääkiekkoa Nizzassa, osa 7 - Pelimatkoja ja kotipelin rituaalit

21Jou/11Off

Katsaus Pelicansin tulevaisuuteen, osa 1/3

Pidän syksyisen lupaukseni ja suuntaan joulutauolla katseita Pelicansin edessä häämöttävälle lentoradalle. Mytötätuulet ja ilmakuopat voi tiivistää pariin kysymykseen. Entä mitä opittavaa meillä voisi olla Espoosta?

Isossa kuvassa Pelicansin lähitulevaisuus ensi kauden osalta turvautui sinä päivänä kun Kai Suikkasen jatkosopimus julkistettiin. Absoluuttisesti paras mahdollinen päävalmentaja kevään 2011 tilanteeseen - vaikka vähän mutkan kautta tulikin - on paitsi jättimäinen sulka seurajohdon hattuun, myös pääsylippu kahden seuraavan kevään pudotuspeleihin, taloudellisiin lottovoittoihin ja joukkueen vahvistamiseen entisestään. Ellei Suikkasta pidettäisi Jukka Jalosen todennäköisenä seuraajana maajoukkueessa kevään 2013 jälkeen, voisi edessä olla Risto Dufvan ajan JYPiin verrattavissa oleva menestystarina. Nyt tästä huippuvalmentajasta on otettava irti järkevästi kaikki mahdollinen puolentoista vuoden aikana.

Oikeastaan nyt on selvitetty vasta helpoin vaihe. Kun seuran kivijalka on Pelicansin tapaan taloudellisesti ja toiminnallisesti kunnossa, kykenee osaava seurajohtaja kyllä hankkimaan päävalmentajaksi jopa markkinoiden kuumimman nimen viimeistään reilulla palkkatarjouksella. Vaikeaksi homma menee siinä vaiheessa, jos markkinoilla ei olekaan niitä tarkuuvarmoja nimiä kuten nyt olivat Jalonen ja Suikkanen. Jos ehdokkaiden viimeaikaiset näytöt eivät puhukaan aivan niin paljon osaamisen puolesta ja on todella paneuduttava taustatyöhön selvittääkseen mitä kukakin on miehiään. Siihen sudenkuoppaan ovat melkein kaikki liigaseurat kapsahtaneet muutaman viime vuoden aikana.

Rauman Lukko oli työsulkukaudella 04-05 pronssiottelussa Jukka Rautakorven johdolla, mutta seuraavalla kaudella potkut saaneen Jarmo Tolvasen ja hänet korvanneen Jukka Koivun opeilla toiseksi viimeinen. Kevään 2006 finaalikaksikosta kumpikin romahti silloisen päävalmentajansa lähdön jälkeen: HPK yritti korvata Jukka Jalosta Matti Alatalolla ja Ässät haki Mika Toivolan korvaajaa katastrofaalisesti Juha Pajuojasta ja Jari Härkälästä. Mainittu Matti Alatalo oli asialla kun Kärpät tarvitsi kultaa tahkonneen Kari Jalosen seuraajaa kesällä 2008 - tuloksena runkosarjan sijoitukset 5 ja 9, eikä Kärpät ole noussut siitä keskinkertaisuuden suosta vieläkään. Tapparassa Lukosta tullut Rautakorpi ja kaksi runkosarjan nelossijaa luotsannut Rauli Urama saivat jatkoa Mikko Saarisesta, tuloksena sijoitukset 13. ja 7. TPS:n kultajuhlien jälkeen Heikki Leimeen aloittama kausi puolestaan oli päätyä karsintoihin. Sitten on seuroja kuten Ilves, Jokerit ja HIFK, jotka ovat haalineet valmentajiaan milloin mistäkin ja monenlaisten kriteerien perusteella, tulosten jäädessä helsinkiläisten kahta mestaruutta lukuun ottamatta todella vaisuiksi.

Tietenkin voidaan saivarrella pelaajiston ja seurajohdon muutoksilla, taloudellisilla seikoilla tai kilpailijoiden vahvistumisilla, mutta kun selkeällä identiteetillä porskuttaneita mitalitason joukkueita putoilee uuden valmentajan käsissä ulos pudotuspeleistä, ei ole kuin yksi johtopäätös: rekrytointi on pahasti epäonnistunut. Muutamissa tapauksissa seurajohdolle on myös iskenyt luulotauti ylisuorittaneen joukkueen todellisesta tasosta ja on luultu homman rullaavan omalla painollaan.

Asemien säilyttäminen ja positiivisen kierteen ylläpitäminen on yksiselitteisesti ollut äärimmäisen vaikeaa.

Parhaiten tämän jatkumon luomisessa ovat 2000-luvulla onnistuneet JYP, Blues ja SaiPa. Jyväskylässä vaihdokset Mika Saarisesta Matti Alataloon ja edelleen Risto Dufvaan olivat nousujohteisia ja huipentuivat mestaruuteen. Saarinen ja Alatalo saivat häntäpäähän povatun joukkueen ylisuorittamaan, jonka pohjalta Dufva puolestaan rakensi pienoisen dynastian. Espoossa vastaava akseli on Kari Heikkilä - Petri Matikainen - Lauri Marjamäki, joista kaksi viimeksimainittua valmistautuivat päävalmentajuuteen edeltäjänsä valmennusryhmässä ja Bluesille on muodostunut erittäin vahva pelillinen identiteetti. SaiPassa Heikki Mälkiä ja Ari-Pekka Selin ovat selviytyneet minimaalisilla resursseilla ilman isompia romahduksia. KalPa ja Ässät näyttävät olevan vallanvaihdoksen uusimmat onnistujat nuorten päävalmentajiensa johdolla.

Perintö jää, mutta mitä sille tehdään? (© sm-liiga.fi)

Meidän Pelicansimme puolestaan on koko liiga-aikansa edustanut kaikkein perinteisintä vuoristorataa. Kari Eloranta, Hannu Aravirta ja Kai Suikkanen ovat menestyjiä, loput yrittäjät siinä välissä jotain ihan muuta. Petteri Hirvonen sentään nousi ykköseksi Elorannan valmennusryhmästä, mutta ajattelikin sitten jääkiekosta aivan päinvastoin kuin mentorinsa. Niinpä vahvatkin rakennelmat on joka kerta romutettu katastrofaalisilla valinnoilla, mutta Feenix-linnun lailla niistä on sentään tähän asti myös noustu uuteen kukoistukseen.

Siihen kiteytyykin isossa kuvassa Pelicansin pitkän tähtäimen tulevaisuus - Kuinka jatkaa menestystä Suikkasen jälkeen?

Miten seura käsittelee tämän hetkisen positiivisen kierteen? Mitä opittiin tapaus Mika Toivolasta? Pelicansin hallussa on tällä hetkellä liigavalmennuksen tietotaitoa koko maan huipulta ja keväällä 2013 miljoonan taalan paikka tuon perinnön jatkamiseen uusin voimin - olettaen että tuolloin Suikkanen-Lehtonen siirtyvät isompiin ympyröihin.

Noin viikko sitten Urheiluruudussa raportoitiin Espoon Hongan jalkapalloakatemiasta, mihin on kerätty samalla tavalla jalkapallosta ajattelevia valmentajia kehittämään nuoria pelaajia Hongan edustusmiehistöön toteuttamaan Mika Lehkosuon linjaamaa jalkapallofilosofiaa. Näissä asioissa on aina helppoa lipsahtaa ideologiahippeilyn puolelle, mutta yhtenäisyys, pitkäjänteisyys ja selkeä identiteetti kuulostavat joka tapauksessa varmemmalta pohjalta kuin yleisemmin käytössä oleva tempoilu päävalmentajan päähänpinttymistä toiseen. Tai se, että Kai Suikkanen, Janne Sinkkonen ja Kari Eloranta peluuttavat tahoillaan täysin erilaista jääkiekkoa.

Jossain sateenkaaren päässä häämöttää Pelicansin, Peliittojen ja Kiekkoreippaan yhdistävä pelifilosofia ja ehkä myös kokeneen urheilutoimenjohtajan linjaama kollektiivinen tapa toimia. Ensi hätään onnistumiseksi keväällä 2013 riittäisi sellainen uusi päävalmentaja, joka edes hallitsee Pelicansin nykyiset menestysominaisuudet eikä heitä kaikkea hyvää saman tien roskakoriin. Tuolloin kannattanee vilkuilla esimerkiksi Lauri Marjamäen, Karri Kiven, Pekka Virran ja Tuomas Tuokkolan sopimustilanteita ennemmin kuin takavuosikymmenten maajoukkueveteraaneja. 100-prosenttisen varmaa ei jääkiekkobisneksessä ole mikään eikä kukaan, mutta ajan tasalla oleminenkin nostaa todennäköisyyksiä jo kummasti.

Helpoin vaihe on vasta ohitettu. Niihin vaikeampiin vaiheisiin pelikaani on kompastunut jo tarpeeksi monta kertaa.

 

Seuraavassa osassa 2/3 tarkastellaan lähitulevaisuutta pelaajatasolla, minkä myös voi kiteyttää yhteen kysymykseen.

24Mar/11Off

Kriisi mainittu – joko saa palauttaa kausikortin?

Kaikki on taas huonosti. Lahti-kiekko on palannut päiväjärjestykseen.

Eihän näin naurettavaa aihetta oikeastaan edes pitäisi käsitellä, mutta eipä välipäivänä oikein akuutimpaakaan asiaa ole, ellei äärimmäisen tärkeää Duudsoni-hassuttelua lasketa. Siinä se on: neljästä viime ottelusta rankkarivoitto, jatkoaikatappio ja kaksi suoraa häviötä. Saldona vaivaiset 3 pinnaa. Eihän tuolla pistekeskiarvolla päihitetä edes Ilvestä.

Silti jotenkin humoristisiksi koin ne Ässät-ottelun paniikinomaiset huudot, joita eri puolilta katsomoa kuului. "Ei olla alivoimalla!", kun Ässä-pelaaja pääsi laukomaan nollakulmasta laidan vierestä. "Yrittäkää edes, mä olen maksanut tästä!", kaikui jostain pääkatsomon keskeltä. Kieltämättä itseänikin voisi ruveta vaisu esitys korpeamaan herkemmin, jos olisin maksanut 25 euroa ottelulipusta tai 600 euroa kausikortista.

Tosin yritän myös parhaani mukaan hahmottaa ns. isoa kuvaa, jonkinlaista pidemmän aikavälin trendiä. Lukuina esimerkiksi Suikkasen ajan täysimittaisten otteluiden saldoa, joka on: 32 ottelua, 19 suoraa voittoa, 5 jatkoaika/rl-voittoa, yksi jatkoaikatappio ja 7 suoraa häviötä. Pari-kolme vaisumpaa peliä eivät heilauta Pelicans-venettä yhtään mihinkään, vaikka osa yleisöstä ei paniikkinappulan takomiseltaan sitä tunnu hahmottavan. Ässätkin on sarjan paras vierasjoukkue, jota vastaan Pelicans oli huonollakin pelillä ja Niko Hovisen paraatipelastuksilla lähellä tasuripistettä. Tietysti maksavalla katsojalla on oikeus kritiikkiin, itse asiassa ilman kovaa (sisäistä) vaatimustasoa Pelicans ei sarjan kärkipaikoista taistelisikaan.

Joonas Kuuselaa vaadittiin aiemmin maalille Hovisen lepuuttamista varten, nyt varmaan jo pelillisistäkin syistä vaikka edelleen Hovinen ottaa käytännössä kaikki otettavissa olevat kiinni. Ässiä vastaan meni kaksi onetimeria läheltä ja Tommi Taimen veto suorasta luistelusta, johon oma puolustaja teki maskin. Ehkä pääkatsomossa tiedetään paremmin ja Kuuselan avulla huono neljän ottelun jakso olisi vältetty. Pari tappiota on myös muistuttanut, että Pelicans ei olekaan mikään superjoukkue, joka on hankkinut markkinoiden parhaat pelaajat ja luistelee kaikilta jalat alta.

Tai jospa blogisti ei nyt hahmottanutkaan kunnolla katsomohuutelijoiden viisautta? Sarjan top6-joukkueita vastaan - joihin Ässätkin kuuluu - Pelicans on pelannut alkukauden aikana 10 ottelua, joista se on voittanut suoraan 2, rankkareilla 2 ja hävinnyt varsinaisella peliajalla 6 kertaa. Molemmat kolmen pisteen voitot on otettu Kärpiltä.

Muista 14 ottelusta ainoa pistemenetys on ollut taukoa edeltänyt jatkoaikatappio JYPille! Tässä valossa tarkasteltuna alkaa jotain huolestumisen aihetta ollakin. Sarjaa takana yli kolmannes ja Pelicans on järjestelmällisesti vaikeuksissa hyviä joukkueita vastaan.

Tämä kylmänviileä tarkastelu ei vain ole yhtä räväkkää ja viihdyttävää kuin hätäinen panikointi.

- - -

Marraskuu on pimeä ja kylmä Heinolassakin. Turhaksi osoittautunut Patrick Kennedy lähetettiin kotiin ja tässä kuussa Peliitat on tahkonnut 6 ottelua, joista 1 suora voitto, 1 rankkarivoitto ja 4 tappiota. Neljännen tappion aiheutti eilen JYP-Akat., joka haki kirvelevän 2-3-voiton Versowood Areenalta. Juha-Pekka Pietilä seurasi aitiopaikalta jokaista jyväskyläläisten maalia ja voittomaalin tehnyt pelaaja oli tilanteessa Pietilän vastuulla, joten pienellä otannalla arvioituna liigapelit eivät taida vieläkään ihan heti kutsua.

Noin muuten Peliitat tuntui pelaavan varsinkin kiekon kanssa hieman järkevämmin kuin muutama viikko sitten. Pelicansin kiekkokontrolliin verrattuna punamustien roiskiminen on yhä ajoittain tuskaista seurattavaa, mutta pyrkimys näyttäisi olevan jonkinlaiseen viisikkopelaamiseen ja yhdessä hyökkäämiseen. Työmoraalista tulos ei Jasi Sinkkosen joukkueella jää kiinni.

19Lok/11Off

Mitä yhteistä on Anssi Salmelalla ja Heinolan Peliitoilla?

Entä onko Janne Sinkkosella ja nykyaikaisella jääkiekolla mitään yhteistä? Näihin vastauksia välipäivän illan ratoksi.

Viikon päijäthämäläinen kiekkopommi putosi tiistaina, kun Heinolan Peliitat tiedotti Anssi Salmelan liittymisestä seuran osakkaaksi. Esilletulo jäi toistaiseksi ideologian tasolle eikä sisältänyt juurikaan konkretiaa, mutta lausuntojen näkökulma oli riemastuttavan raikas:

"Pelasin aikoinani Pelicansissa ja silloinen HeKi oli paljon yhteystyössä Pelicansin kanssa. Tämä yhteistyö Heinolan kanssa auttaa myös Pelicansia.

Ajatellaan Karrin kanssa samalla lailla Suomi-kiekon kehittämisestä ja Peliitoiden organisaation toiminta on niin hyvää, että halusin lähteä siihen mukaan.

Suomalaiset kiekkoilijat haluavat olla tukemassa pieniä Mestis-seuroja, koska sieltä on niin monen kiekkoilijan ura lähtenyt käyntiin. Toivottavasti moni muukin pelaaja innostuu lähtemään mukaan."

Siis Nokialla syntynyt alunperin Ilveksestä ponnistanut ja enimmäkseen Tapparassa liigaurallaan esiintynyt jantteri haluaa ryhtyä itähämäläisen Peliittojen tukijaksi? En tiedä pitäisikö tämä tulkita kenties nerokkaaksi kannanotoksi tamperelaisen nykyjääkiekon tilaa kohtaan vai impulsiivisen raikulipojan uusimmaksi päähänpistoksi, mutta tekona ratkaisu on juuri sitä mitä Suomi-kiekko ja sitäkin kipeämmin Peliitat tarvitsevat. Pelicans seisoo jykevästi kahdella jalalla, mutta Peliitat ottaa vasta uuden tulemisensa haparoivia ensiaskeleita.

Entuudestaan tiedettiin, että Karri Rämö on hieno mies. Jo Pelicans-aikanaan nuori Karri ilmaisi lausunnoillaan arvostuksensa juuriaan kohtaan. Nyt täysammattilaisena hän vetäisi joukkuekaverinsa mukaan talkoisiin yhteisen hyvän puolesta. Moni ammattilaispelaaja voisi ottaa mallia.

Samalla täytyy muistaa, että NHL:n tai KHL:n palkoille päässeet ovat niitä harvoja onnekkaita, joilla on oikeasti  merkittäviä summia sijoittaa jonkin seuran toimintaan.  Tosin rahastakin puhumatta jo Anssi Salmelan status maailmanmestarina ja huipputason pelaajana ovat pienelle Mestis-seuralle isoja asioita.

Minkä taaksesi jätät sen edestäsi löydät, sanotaan. Mitä ilmeisimmin Pelicans ja HeKi kohtelivat näitä herroja hyvin muutama vuosi takaperin. Ainakin avasivat tien niille areenoille joille herrat kuuluvat. Esimerkiksi Teppo Numminen ei halua palata Tapparan tueksi vanhojen kaunojen takia. Lahtelaisittain voisi kysyä missä ovat Toni Lydman ja Janne Laukkanen?

Mutta että Anssi Salmela nuoremman pelaajasukupolven etulinjassa tukemassa kylmässä betonimörskässä pelaavaa Mestis-seuraa. Enpä olisi ensimmäisenä uskonut.

 

Peliitat - Jukurit 4-2. Heti seuraavana iltana ne ryökäleet kaatavat sarjakärjen ja perinteisen Mestis-menestyjän Jukurit. Katselin Peliittojen pelaamista Pelicans-silmin - se näytti hirveältä. Kai Suikkanen ja Janne Sinkkonen eivät ole vain eri koulukunnan valmentajia. He valmentavat täysin eri peliä. Juuri mitään niitä hyviä systemaattisia elementtejä joita on havaittavissa jokaisessa vaihdossa Pelicansin peleissä ei näkynyt tänään Heinolassa.

Sinkkosta täytyy arvostaa väkevänä lätkäjätkänä ja uskollisuudesta ajoittain vaikeuksissa ollutta seuraa kohtaan. TV-kameroiden edessä Peliitta-valmentaja painotti työntekoa, työmoraalia, puolustamista ja nousua tappioasemasta. Niistä peli ei jäänyt tänäänkään kiinni. Samoin Peliitat on monessa tappiopelissä hallinnut laukausmääriä ja maalipaikkoja.

Siitä huolimatta on todettava, että Jukurit-ottelun perusteella Peliitat pelaa (kiekollisena) tyhmää jääkiekkoa. Siinä missä Pelicans toimii tiiviinä viisikkona edeten lyhyillä syötöillä, iskee Peliitat pitkiä syöttöjä toivottomiin laitasumppuihin eikä juuri missään vaiheessa organisoi viisikkoaan. Joka paikkaan on kiire ja sinne  punanutut kiitävät hampaat irvessä vääntämään. Hyökkäyssuoritukset ovat yhden-kahden miehen alivoimaisia harppuunoita. Tällaista lätkää pelattiin joskus 90-luvulla.

Sinkkonen on päässyt läheltä näkemään Hannu Aravirran ja Kai Suikkasen valmennustiimien toimintaa. Paljon ei näköjään ole hihaan tarttunut kun kaikki modernin jääkiekon tunnusmerkit loistavat poissaolollaan. Yksittäisiä otteluita Peliitat voi tällä tavalla voittaa, mutta kukoistukseen seura ei todennäköisesti tämän valmentajan alaisuudessa tule koskaan nousemaan. Puhumattakaan emoseuran ja farmin välisestä yhteisestä pelillisestä identiteetistä.

Tosin ottelu oli erittäin rikkonainen, eikä se mitään kiekkokontrollin juhlaa ollut valmentajalupaus-Pikkaraisen käskyttämien Jukureiden pelaaminenkaan. Hänkään ei ole menestymisestä huolimatta tullut tunnetuksi minään taktisena nerona.