22Kes/15Off

Coach corner: Pelicansin kokoonpano 2015-2016

Kokoonpano23062015

Ykkössentteri Ryan Potulnyn hankinnan myötä Pelicansin tulevan kauden joukkue on koossa. Miltä tilanne näyttää?

Ilmassa leijuu turhaan jonkinlainen halpisjoukkueen maine, sillä tiettävästi Pelicansin joukkueen hinta tällä hetkellä vastaa viime kauden toteutunutta pelaajabudjettia. Merkittäviin vahvistuksiin ei kesken kauden välttämättä ole budjetissa varaa, mutta joukkue ei ole ainakaan merkittävästi heikentynyt. Toki etenkin ulkomaalaispelaajia kohtaan odotukset on pidettävä maltillisina, mutta tässä kohtaa tämän kokoonpanon jalkeille saaminen on jo torjuntavoitto pääkilpailijoihin nähden.

Alla olevaa kokoonpanoa hahmotellessa käy ilmi, että Pelicansilla on varsin hyvät palaset ketjujen roolittamiseen, mutta samalla tietyt yksittäiset pelaajat määräävät vahvasti muidenkin rooleja.

Ryan Potulny saanee toiselle laidalleen joko Antti Erkinjuntin tai Vili Sopasen. Päädyn ensin mainittuun. Tämä tietää sitä, että oikealle laidalle tarvitaan tulivoimaa, siihen tarjotaan näyttöpaikkaa Antti Jaatiselle. Jaatisen kyky kantaa ykkösketjun vastuuta ja 20 minuutin peliaikaa on suuri kysymysmerkki, mutta potentiaalia ei kannata haudata kolmos-nelosketjuun ilman näyttöpaikkaa.

Henri Heino kiilaa kakkossentteriksi, isommassa roolissa myös Heinon pelillinen esimerkki säteilee joukkueeseen vahvemmin. Samalla alempien ketjujen kompromissit alkavat vaikuttaa: laidoille laitetaan arvoituksellinen Anrei Hakulinen ja Sopanen. Ketjulla on ihan hyvä potentiaali laadukkaaseen kahden suunnan peliin, joskin maalien viimeistely voi olla takkuista.

Seuraava ketju on rakennettu Hannes Björnisen ja sitä kautta Lahti-kiekon tulevaisuuden ehdoilla - Björninen tarvitsee peliaikaa ja keskushyökkääjän kokemusta. Siihen hän saa vasemmalta laidalta hyvää tukea jo kokeneelta Juhani Tyrväiseltä, oikeaan laitaan taas uhrataan Teddy Da Costa, jossa näen edelleen enemmän laiturin kuin keskushyökkääjän elkeitä. Ranskalaisella on kuitenkin sitä tarvittavaa yllätyksellisyyttä, jota kahdelta ketjukaverilta uupuu. Björninen ei ole vielä vahvimpia puolustuspäässä, mutta kolmen sentterin ketju paikkaa tuota puutetta. Da Costan paikka voi heilua nopeastikin Sebastian Revon ja Miska Siikosen lyödessä painetta.

Aina Pelicansin menestyessä joukkueesta on löytynyt puhdasverinen louhintayksikkö, nyt sen arvokkaan pestin ottavat vastaan Taavi Vartiainen, profiiliaan nostanut Marko Pöyhönen ja Janne Ritamäki. Näin joukkueen rakenne mahdollistaa myös sen, että alivoimien hyökkääjäpareiksi muodostuvat vaivattomasti esimerkiksi: Pöyhönen-Ritamäki, Björninen-Tyrväinen ja Heino-Vartiainen.

Joonas Alanteelle ja Miika Roineelle on vaikeaa nähdä suurta käyttöä Matikaisen miehistössä.

Erkinjuntti - Potulny - Jaatinen
Hakulinen - Heino - Sopanen
Tyrväinen - Björninen - Da Costa
Vartiainen - Pöyhönen - Ritamäki
Alanne, Repo, Roine, Siikonen

Puolustuksessa parien muodostaminen on joustavampaa. Vasemmista puolustajista Stefan Lassenilla lienee lähtökohtaisesti parhaat edellytykset pelata Juha Leimun vierellä isoa peliaikaa puolustavammassa roolissa. Lopun kuusikon muodostavat oikealla Jan Latvala ja Eetu Sopanen, vasemmalla Nico Manelius ja Ben Blood. Jalkavammasta toipuvalla Niko Tuhkasella ja yhä tasoaan hakevalla Juha-Pekka Pietilällä on silti tasavertainen mahdollisuus murtautua pelaavaan kuusikkoon.

Lassen - Leimu
Manelius - Latvala
Blood - Sopanen
Tuhkanen - Pietilä

Maalilla Janne Juvosen nimi riittää viime kauden jälkeen sanottavaksi. Sami Rajaniemi voi olla hyvä kirittäjä tai sitten ei, eikä sillä ole niin väliäkään, jos kaikki menee Juvosen kohdalla kuten toivotaan.

Juvonen
Rajaniemi

 

Edellinen kirjoitus >> Playoff-partoja ja otteluohjelmia

20Hel/13Off

Duunariosaston esiinmarssi

Viime viikolla Pöyhönen ja Paakkolanvaara, eilen Ritamäki ja Pikkarainen. Haalariosaston onnistumiset tulevat tarpeeseen, sillä Pelicansin hyökkäyspeli ja maalinteko eivät viime aikoina ole olleet mitään erityisen räiskyvää. Tosin ennen IFK-vierailua oli paukuteltu 10 matsissa mainiot 27 häkkiä, eli samaa tahtia mitä kärkipään joukkueet koko kauden. Yhdessä tiiviin puolustuspelin kanssa se jo keskimäärin tuottaa enemmän voittamista kuin häviämistä.

Eräänlaisia pudotuspelejä on tahkottu paineen alla jo jonkin aikaa ja tällä harjoittelulla nippu on taatusti valmis niihin oikeisiin playoffeihin. Jos "säälipleijareita" sellaisiksi voi laskea, ja jos kympin sakkiin ylipäätään onnistutaan kampeamaan. Olen melko skeptinen sen suhteen kuinka paljon tämä runkosarjan lopun armoton taistelu altavastaajana jättää energiaa ja mahdollisuuksia niihin tosipeleihin, mutta jo pudotuspeleihin pääsy säästäisi tämän sesongin totaaliselta flopilta.

Jäljellä on otteluita kotona viisi ja reissun päällä kolme, joten pelkkä vieraissa voittaminen ei enää riitä. Haastatellessani Marko Pöyhöstä tämän päivän Uuteen Lahteen "Pöde" tarjoili kotipeleihin lääkkeeksi suoraviivaisuutta, kuinkas muutenkaan. Se sana on Pöyhösen työmaakypärässä pleksiin tatuoituna. Pelicans on elementissään vierasotteluissa, kun on lupa rakentaa puolustusmuuri ja iskeä vastahyökkäyksillä mahdollisimman simppelisti.

Lahdessa vierasjoukkueet asettuvat samaan rooliin ja Pelicansin viisikoiden kiekollinen peli ei ole oikein missään vaiheessa kautta asettunut dominoivaan muottiin. Olemus on koko ajan enemmän pakottamista kuin rentoa hallintaa. Viime kauteen verrattuna nyt pelataan konstailematonta duunarilätkää ja keväällä näiden duunareiden arvo nousee entisestään. Aiemminkin on Pelicansissa nähty, että kun taitopelin neppailijat hyytyvät, jatkaa haalariosasto suoraviivaista hommaansa ja nousee jopa pelin sieluksi - legendaarisimpana vitjana Sihvonen - Heino - Komarov.

Pari asiaa joita näiltä nykyisiltä - Joni Isomäki mukaan lukien - odottaisin, on aggressiivisuus ja ilkeys. Komarov ei aikanaan jättänyt vetämättä tilanteita loppuun asti, eikä jätä edes NHL:ssä. Leksalla on myös kyky hoitaa roolinsa täsmälleen oikein.  Pikkarainen on fyysisesti valmis tähän, henkisesti ja maineensa vuoksi ei niinkään. Heinolan miehet Ritamäki ja Isomäki pelaavat ihan kivaa näkymätöntä peliä, mutta jos herrat aikovat pidempää liigauraa luoda, pitää ruveta löytymään särmää. Täysillä tilanteisiin, mehut pois vastustajan puolustajista, suorinta reittiä maskiin ja pelikatkolla hanskan hierontaa naamaan.

Isojen poikien pitää pelata kuin isot pojat, muuten ei tässä sarjassa suurvoittoja oteta. Lisätietoja Miika Lahdelta.