4Hel/12Off

04.02.2012 – Suuren miehen suuri päivä

Jan Latvala ja lahtelaisen jääkiekkoilun identiteetti. Siinä on kaksi ajankohtaista aihetta. Ne myös nivoutuvat yllättävänkin tiukasti yhteen. Tänään jokaisen kannattaa tsekata Jatkoajan tehokolmikon toimittama juttusarja päivänsankarista. En edes yritä analysoida luottopakin hyvyyttä pelillisesti, siihen menisi koko sivu.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Niin myös tämä kuva. Numero 26 tuulettaa jatkoaikamaalia Espoossa keväällä 2009. Muistaakseni lämäri suoraan aloitusvoitosta, maalivahdin längeistä sisään. Silmänräpäys on piirtynyt jokaisen Pelicans-henkisen verkkokalvolle. Musta kaistale oikeassa luistimessa kielii ehkä jonkinlaisesta kolhusta ja sen lisäsuojauksesta. Vieressä voittoa tuulettavat Jesse Saarinen ja Henri Heino. Taustalla laidan yli hyppäämässä nykyinen pakkipari Joonas Jalvanti, hyökkääjät Tuomas Santavuori, Olli Julkunen ja puoliksi lahtelainen Jakub Sindelkin. Vaihtoaition luukulla Karra Sihvonen, Leksa Komarov ja Toni Koivunen. Vasemmalta pilkistää Niko Tuhkasen mailanlapa, kuvan ulkopuolelle jää ainakin aloituksen voittanut Arsi Piispanen. Blues on lyöty!

Vaan Blues voitti ottelun kuudennen. Voitti seitsemännenkin, molemmat murskalukemin. Pelicans oli lyöty. Vaikka se raa'alta ja epäoikeudenmukaiselta tuntuukin, niin lahtelaiselle jääkiekkoilulle ei sillä hetkellä suotu enempää kuin mitä se ansaitsi.

Nyt ovat uudet miehet puikoissa ja Pelicans lyö laudalta omia seuraennätyksiään. Yksi pysyy vuodesta toiseen - Jan Latvala. Tänä keväänä käsillä on kaikkien aikojen tilaisuus kirjoittaa suuria lukuja Lahti-kiekon historiankirjoihin. Mutta mitä on identiteetti ja seurakulttuuri? Se on sitä, että kävi keväällä miten tahansa, on Jan Latvala oman onnensa seppänä paiskinut pitkän päivätyön uransa eteen, joka tässä kaupungissa hakee vertaistaan. Läpi liigan oppivuosien, ensimmäisten pudotuspelien, karsintojenkin. Ennen kaikkea läpi arkisen aherruksen. Hyvässä ja pahassa, ilossa ja surussa.

Siihenhän identiteetti ja kiekkokulttuuri tiivistyy. Jonkin asian tukemiseen myötä- ja vastoinkäymisissä. On sanottu, että Lahessa löytyy 3000 ihmistä jotka saapuvat illasta toiseen hallille tuloksista riippumatta. Kaukalon puolella paras esimerkki vastaavasta sitoutumisesta taitaa olla juuri tämä päivänsankari. Ei mikään hyvän päivän tuttu, vaan luotettava kumppani.

Tänään jokainen taputtava kämmenpari, jokainen seisaaltaan hurraava katsoja ja joka ikinen hyvä!-huuto on paikallaan.

Tuhat ottelua ja lahtelaisten sydämet. Se on aika pirun hieno saavutus Jyväskylästä lähtöisin olevalle miehelle.

”Posiviitinen ääripää kaikilla tavoin.” (kuva: © sm-liiga.fi)

1Hel/12Off

Jäitä hattuun vai vettä myllyyn?

Harvinaisen munakasta puhetta Pelicans-leirissä. Tästä piti tulla lyhyt blogipäivitys, mutta ei onnistunut taaskaan.

Ainakaan kovin suurta haloota ei nostettu äskeisestä tiedotustilaisuudesta. Kellon lyödessä 13:00 keskiviikkona vallitsi lähinnä epätietoisuus siitä, pidetäänkö koko pressitapahtumaa vai ei. Pelicansin nettisivut, Facebook, Twitter... hiljaa. Voisihan sitä edes mainita asiasta etukäteen, ellei varsinaiseen paisutteluun haluta lähteä. Radio Voimalla kuulema ennakoitiin tuntia aikaisemmin, mutta kuka sitäkin kanavaa kuuntelee. Jälleen ansiokkaasti kärppänä paikalla oli vapaaehtoisvoimin toimiva Jatkoaika.com, joka julkaisi tiedon jo viittä yli yksi.

No, Lade Latvalan jatkosopimushan sieltä napsahti. Yksi vuosi, tärkeä pelaaja ja "Olen erittäin tyytyväinen". Juhlallisuuksien aika on vähän tuonnempana. Muitakin sopimuksia odotettiin, mutta ennätystehtailun aikoihin on hyvä, että ilmassa ei ole epävarmuutta nestorin jatkosuunnitelmista.

"Liikkuu hyvin ja vittumainen jätkä muutenkin." (kuva: © sm-liiga.fi)

Olipahan debyytti! Ässä-hylkiö Radek Smolenakin show oli varmasti yksi kaikkien aikojen ensiesiintymisistä Pelicansissa. Tshekki löi heti pöytään kaikki kortit, jotka jääkiekkoilija Radek Smolenakilla on käsissään. Porilaisten raporttien mukaan miehellä on kuudes aisti hakeutua maalipaikkoihin ja vastustajan selustaan. Näin kävikin puolenkymmentä kertaa, eikä keskialueen kärkkyminen edes tapahtunut puolustamisen kustannuksella. Niin ikään ennakkotietojen mukaisesti nähtiin erinomaista alivoimapelaamista ja muutama hieman hieman epätoivoinenkin yritys laukoa nollakulmasta. Nyt laituri myös pelasi fyysisesti ja syötteli 2vs1-tilanteissa, joiden puutetta länsirannikolla manattiin.

Monipuolisen hieno esitys, joka huipentui vielä Jatkoajan haastattelussa pelin jälkeen:

– Tiesin jo ennakkoon, että tämä on paras joukkue tässä liigassa. Tunnen jotenkin jo nyt sen, että kuulun tänne ja tähän joukkueeseen.

Porissa slaavin zen-virrat tai feng shuit menivät Isomäen homeisessa pukukoppisiivessä vinksalleen. Tai sitten syy oli naapurimaan Tomas Zaborsky, joka on ehtinyt ajautumaan turpakäräjille myös Ryan Caldwellin kanssa. 31 maalia antavat slovakille aika paljon anteeksi näissä asioissa.

Suorasukaiseen tyyliinsä Smolenak lisäksi myönsi, että KalPa-vahdin olisi pitänyt rannari torjua, mutta siinä tilanteessa taisi olla ripaus ensimmäisen ottelun taikaa. Toivottavasti ei käy kuten Jozef Stümpelille, joka on Lahden tehoillan jälkeen pelannut nyt kaksi ottelua kiikaritehoilla... Smolenakiin on helppo ihastua yhden pelin perusteella, mutta todellinen taso nähdään vasta pitkässä juoksussa.

Äijämäisten kommenttien linjalla jatkoi myös K. Suikkanen lehdistötilaisuudessa:

- Oli mun mielestä pirun hyvä. Oli pikkuinen yllätys, että liikkuu noinkin hyvin kun mittaa on 190 senttiä ja yli 90 kiloa, ja aika vittumainen jätkä muutenkin.

Eikä pahemmaksi jäänyt Jan Platil tämän aamun haastattelussa:

- En ollut pelannut kahteen kuukauteen, ja oloni kentällä oli karmea! Minun on tehtävä kovasti töitä tullakseni paremmaksi.

- Ei se hullummin mennyt, mutta pystyn paljon parempaan. Nyt taklasin jotain pari kolme kertaa, mutta voin nostaa sen 15:een.

Justin Hodgmanin puolestaan kuultiin kuittailleen KalPan vaihtoaitiolle jotain tyyliin "Eikö teistä kukaan pysy perässä?"

Seuran tiedotuspolitiikka sikseen, mutta jos näiltä miehiltä kysytään, niin vastaus on Vettä myllyyn! Mukavanoloinen pöhinä päällä joukkueessa. Ei turhia selittelyjä ja kaarteluja, mutta suoraa puhetta ja vuorenvarmaa uskoa omiin kykyihin.

Harmi sinänsä, että eilen kärkiottelussa ja uusien vahvistusten tultua yllättävän vähäiseksi (4600) jäänyt lahtelainen yleisö istui hiljaa kuin tikut paskassa poistuen Luttisen maalin jälkeen jo suurimmaksi osaksi ulko-oville päin. Joukkueen upeaa suoritusta ei juuri osattu arvostaa, kun oli tolkuton kiire ulos pakkaseen ja ruuhkaan nykimään. KalPa oli siipirikkoinen, mutta tarvittiin vahva Pelicans järjestämään 5-1-näytös sarjakärkeä vastaan. Toivottavasti Latvalan juhlallisuuksien päälle ymmärretään enemmän.

Tai ehkä lasi olikin puoliksi täynnä, ja kunnia niille joillekin sadoille ihmisille, jotka joukkuetta kiittivät vielä kättelyjen jälkeenkin.

12Tam/12Off

Markus Seikolasta pitäisi kuvata opetusvideo

Markus Seikola on hyökkäävä puolustaja sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei kuitenkaan aivan perinteisellä vaan hieman modernimmalla tavalla. Yritän selvittää miksi.

Moni hieraisi kesällä tyytyväisenä käsiään kuullessaan Markus Seikolan hankinnasta Pelicansiin. Hieman vaisummasta Ruotsin kaudesta huolimatta tähtipakkiin ei ole tarvinnut pettyä, vaan Seikola on sumeilematta ottanut peräpään kiekollisen tahtipuikon näppeihinsä. Puolustajien maalipörssin kärkipaikka, ylivoimamaalien jaettu kärki, pistepörssin kuutossija ja koko liigan laukaisutilaston kolmossija kertovat riittävästi. Pelicansin peliaikakuninkuuskin irtoaa 1,5 minuutin erolla pakkipari Joonas Järviseen.

Mutta mikä tässä turkulaisessa sitten on niin erityistä? Hyökkäävä puolustaja on jääkiekossa perinteinen käsite, joka useimmille tarkoittaa petterinummelinmaisia 30 metrin avaussyöttöjä ja painavaa lyöntilaukausta. Hyödyllisiä ominaisuuksia kumpainenkin, mutta modernissa pelissä niiden rinnalle ja ohikin on jo tullut lisävaatimuksia. Lyhyen syötön antaminen vauhtiin, oikean avausvalinnan (pystyyn, levitys vai jättö) tekeminen salamannopeasti, hyökkäyksien tukeminen toiseen aaltoon, hyökkäyssiniviivan pelaaminen tasakentällisin ja ylivoimalla. Seikola on SM-liigaan suvereeni puolustaja näillä kaikilla osa-alueilla. Pelicansin kurinalaisen viisikkopelaamisen myötä ei aivan samanlainen "neljäs hyökkääjä" kuin improvisoiden pelaava Richard Lintner, mutta erityisesti hyökkäyssiniviivan pelaamisessa oivallukset ovat kansainvälistä tasoa.

Ja sillä osa-alueella puolustajan tärkein tehtävä on toimittaa kiekko maalille tavalla tai toisella. Nykykiekossa uutena haasteena ovat paitsi kutistunut tila ja aika, myös erityisesti alivoimalla soturimaisesti kiekkoja blokkaavat kärkikarvaajat. Siinä vaiheessa Seikolan nerous nousee esiin; pieni vartaloharhautus ja kiekon siirto puoli metriä sivuun avaavat uuden laukaisuväylän, johon turkulainen nopeasti rannelaukauksensa lähettää. Peruspuolustajan ja yllättävän monen ns. hyökkäävänkin puolustajan ratkaisuvalikoima samassa tilanteessa on siirto pakkikaverille, laidan kautta kohti kulmaa tai pahimpana laukaus karvaajan säärisuojuksiin.

Kaupungin paras puolustajavalmentaja tällä hetkellä? (© sm-liiga.fi)

Seikolan kikka on yksinkertaisuudessaan nerokas ja käytännössä harvinainen oivallus. Mieleenpainuvimmat temput, joilla rightin puolustaja heittää vedet höntyilevän karvaajan korvasta ja painelee ohi, ovat nekin todellista herkkua penkkiurheilijalle, mutta jo pelkästään laukausten lähettämisessä olisi opittavaa 99 prosentilla Suomessa pelaavista puolustajista.

Ja katso, ei aikaakaan kun Seikolan esimerkki leviää ympäristöön. Tällä kaudella sivulle siirtoja ja välittömiä laukauksia on hieman jo nähty Joonas Jalvannilta ja Juha-Pekka Pietilältä, jotka aikaisemmin olivat vastaavissa tilanteissa paljon neuvottomampia. Ylipäätään Seikolan rohkeus ja rentous vaativassa tilanteessa ovat ihailtavaa luokkaa. Pelicansista vain Jan Latvala yltää läheskään vastaavaan siniviivan hallintaan. Pitää myös muistaa, että Isku Areenassa tilaa tähänkin on pienestä kaukalosta johtuen erityisen vähän.

Seikolasta todettiin Ilveksen vuosinaan hieman kuivastikin, että toimittaa ainoastaan kiekkoja kohti maalia, mutta asian ydin on juuri siinä. Valtavaan laukausmäärään - 6,5 laukausta per peli - nähden vedot kilpistyvät huomattavan harvoin ensimmäiseen mieheen. Sen iänikuisen lyöntilaukauksen lisäksi kiekollinen taito päihittää joukkueen monet hyökkääjät ja koordinaatio siniviivalla paineistetussakin tilassa on huippuluokkaa. Laukaukset - ranteella tai lämärillä - ovat rentoja, kovia ja tarkkoja suorituksia.

Tietenkin skeptikot nostavat samaan hengenvetoon esille heikon puolustuspelaamisen, jossa siinäkin Seikola on mainettaan parempi. Haluan kuitenkin tässä yhteydessä korostaa nimenomaan poikkeuksellista lahjakkutta hyökkäysalueen pelaamisessa. Toisekseen palkkakin maksetaan suurimmaksi osaksi hyökkäysten tukemisesta ja vierellä omaa maalia varjelee Järvinen, joka ei esittelyjä enää kaipaa.

Seikola-ilmiö nostaa mieleen kysymyksen: osataanko junioritasolla puolustajille antaa riittävät valmiudet hyökkäysalueen pelaamiseen? Jalvanti ja Pietilä ovat harjoitelleet jääkiekkoa päivittäin viimeiset 10-15 vuotta ja Pietilä on hyökkäävän puolustajan elkeitä hieman näyttänytkin, mutta vasta Seikolan taiturointia seurattuaan oppineet niinkin yksinkertaisen asian kuin ohi kärkikarvaajan laukomisen. Mikko Kousallakin olisi ollut käyttöä tälle mentorille, jonka oivallukset huitelevat aivan eri tasolla kuin pelkkiä lämäreitä hakkaavilla 99 prosentilla puolustajista.

Toivottavasti Kiekkoreippaan juniorivalmentajat käyvät Pelicansin otteluissa, nimittäin jääkiekon evoluutiossakin puolustajien kiekollinen osaaminen on koko ajan korostumassa.

Vinkki penkkiurheilijalle seuraavaan Pelicansin otteluun: Keskity Seikolan lämärin sijaan siihen, miten hän lähettää sinänsä yksinkertaisen rannelaukauksen maalille ohi kärkikarvaajan. Tällä jääkiekon pienenpienellä osa-alueella Markus Seikola on kansainvälisen tason nero, jonka pelaamisesta kannattaisi koostaa opetusvideo koko Suomen juniorituotannon käyttöön. Vanhan liiton miesten lämärivinkit eivät modernissa jääkiekossa yksinkertaisesti enää riitä.

 

Neroutta nähtävillä taas huomenna klo 18:30 alkaen Kuopiossa ja URHOtv:llä.

9Jou/11Off

Hatut pois Laden kunniaksi

Vaatimattomuus ei ehkä ole tehnyt Lade Latvalasta kaunista, mutta äärimmäisen arvostettavan pelaajan kuitenkin.

Jan Latvala, 477 ottelua Pelicans-paidassa (© sm-liiga.fi)

Jan "Lade" Latvala nousee tänään jakamaan Toni Koivusen kanssa Pelicansin ottelutilaston kärkipaikan, uutisoi sm-liiga.fi. Huomenna Kuopiossa titteli vaihtanee kokonaan omistajaa ja keväällä ikinuoren 39-vuotiaan vuoro on hätyytellä koko liigan piikkipaikkaa Erik Hämäläiseltä.

Ennen olivat miehet rautaa ja mailat puuta. Nykyään mailat ovat komposiittia ja ammattilaisen alut kai jotain euron juuston ja palautusjuomien sekoitusta. Niin kauan kun Lade on neljää välivuotta lukuunottamatta kesästä 1999 alkaen Pelicansissa vaikuttanut, on kommentoija toisensa jälkeen ihaillut miehen ammattimaista asennetta ja huolenpitoa tärkeimmästä työkalustaan, eli itsestään. Monella rauta nousee kesällä reippaasti, mutta ne jotka hoitavat oheistreenit ennen ja jälkeen jokaisen treenivuoron marraskuun paskakelejä myöten, pelaavat yli 50 peliä joka kausi ja nousevat kolmeseiskana vielä maajoukkuerinkiin.

Tosin vaatii se myös onnea ja lahjakkuuttakin, pelisilmää. Takavuosina tällaisella mikkihiirellä ei olisi ollut mitään asiaa mihinkään Änäriin, mutta käsittämättömän taitavasti se on pysynyt SM-liigankin isojen poikien jyrän alta. Paremmin kuin oikeastaan kukaan muu. Moni väistää taklauksen, harvempi syöttää vielä sitä ennen kiekon omien lapaan. Ja nestorin kirurginen operointi ylivoiman viivamiehenä on aina ollut sellaista mistä junnupakkien (vink vink Jalu ja JiiPee) kannattaa edelleen imeä oppia minkä ehtivät.

Selvää on, että Laden poistuessa aikanaan turkoosista miehistöstä poistuu samalla mieletön määrä sitä vanhaa hyvää aikaa ja puhdasta pelaamisen taitoa. Käyrä lapa on klishee jonka jokainen nykyään tunnistaa, mutta tapa jolla #26 pitää pelin ja kiekon jatkuvasti kontrollissaan kaikilla kentän alueilla on se mistä ylisanat pitäisi oikeasti repiä. Vain todellisella pelaamisen taidolla voi pärjätä Neuvostoliiton hajoamisesta Facebook-aikaan asti SM-liigan huipputasolla. 20 kautta SM-liigassa. Putkeen. Vaatimattomalla palkalla.

Moni pokkaa palkintoja, mielestäni Jan Latvalan mukaan voidaan kohta nimetä jokin lahtelainen tai jopa SM-liigan kattava palkinto.

 

Tilastot: http://eliteprospects.com/player.php?player=7466

17Mar/11Off

Maajoukkuetauon jälkihöyryt

25 minuuttia ei riitä voittoon. Suikkanen avautui tuomareista. Huumoria Laschin tapaan. Hodgman ja Aaltonen jäässä.

Tiistaina Espoossa oli kivaa nähdä, että Pelicansin kuuluisa Oma Peli ei ole kadonnut mihinkään. Se on iskostettu pelaajiston selkärankaan ja latu on pienen tauonkin jälkeen auki voittokulun jatkumiselle. Siispä Pelicans riepotteli Bluesia ensimmäisessä erässä miten tahtoi, saaden kotijoukkueen näyttämään enemmän harrastesarjan höntsäporukalta kuin liigapeliin tulleelta ammattilaisjoukkueelta. Kotiyleisön äänekkäiden asiantuntijoidenkin mukaan sellainen 0-3 olisi ollut ansaittu tilanne ensimmäisellä erätauolla. Ei tosin sillä viimeistelyllä; maalipaikkojahan Pelicans vyörytti oikeastaan jokaisesta hyökkäyksestä. Niin ja sitten oli ne tolpat.

Kiva loppui noin ajassa 20:01. Pari koukkujäähyä alkuun ja Blues olikin jo niskan päällä, kun ei enää epäröinyt ja tusannut kiekon kanssa (valmentajan työkalupakki, kategoria: herättelypuheet, osa 79). Espoolaiset alkoivat myös silleen ikävästi tulemaan iholle ja ärsyttävästi tökkimään, mihin Pelicansin isot pojat Järvinen ja Marttinen ihmeen helposti lähtivät mukaan. Taisi Hodgmaninkin keskittymisestä siivu mennä taas pään aukomiseen siinä samalla. Onhan Jari Sailio kieltämättä yksi liigan ärsyttävimmistä rotista ja Kousan telominen on muistissa, mutta ihmeen helposti Pelicans lähti hässäköihin mukaan. Onko ylipäätään Järvisen ja Marttisen homma olla aina torikokouksissa mukana, vai olisiko yhdelle Sihvoselle sittenkin käyttöä?

No, joka tapauksessa Blues hoiti homman kotiin. Pisteeksi iin päälle Wärn-Immonen-kaksikon haahuilu Miettisen harhautukseen Bluesin ensimmäisessä maalissa, eivätkä Brocklehurst tai puolustava sentteri Paakkolanvaarakaan viitsineet seurata miehiään aivan loppuun asti ja taas päästeltiin koiria ulos.

Samalla nähtiin miten Niko Hovisen taakse on maalit tehtävä: kaikissa neljässä maalissa Hovinen oli joko sivuttaisliikkeessä tai muuten huonosti valmiina kiekkoa torjumaan. Talajan maali nyt oli kaikin puolin käsittämätön kohellus ja jossain määrin torjuttavissa. Vertailun vuoksi vastapäädyn Koivisto oli jokaisessa Pelicansin maalissa hyvässä torjuntavalmiudessa ja vedot tulivat suoraan edestä ilman pahempaa maskia.

Kaiken kaikkiaan äärimmäisen rasittava matsi, josta olisi selkeästi pitänyt ottaa 3 pinnaa. Joukkueen yleistaso sentään näkyi siinä, että Pelsu pelasi ainoastaan 20 minuuttia alusta ja muutaman lopusta, silti voitosta taisteltiin viimeiselle minuutille asti. Uutta putkeen vaan.

Maininta illan jäätävimmästä suorituksesta menee Jan Latvalan taidenäytökselle (ottelukooste ajassa 02:30) hyökkäyssiniviivalla, jossa kehäkettu juoksutti alimpana miehenä nöösipoika Tomi Sallista hiemen ennen kuin tinttasi 4-3-kavennuksen. Ei heikkohermoisille, ei puukäsille eikä varsinkaan isoille ja kankeille puolustajille. Ja heti perään täydellinen seinäsyötön haku Koskirannan kautta ja onetimerilla laatta ohi Koiviston. Tallentakaa nyt junnupakit niihin älypuhelimiinne tuo pätkä.

Tuomaritoiminta puhutti myös - kumpikaan päävalmentaja ei pahemmin digannut Salonen-Keränen-kaksikon vislauksista. Tosin erikoisia tuomioita ja tuomiotta jättämisiä nähtiin molemmin puolin, eikä Pelicansin tappio missään nimessä tuomareista johtunut. Päinvastoin hyödyttiin Ilvosen aiheettoman jäähyn ylivoimalla Luttisen maalissa. Mutta kun Suikkanen sanoo, niin sen on oltava aiheellista, sillä Suikkanen ei ole ihminen joka tekee virheitä. Ja onhan se hyvä harjoitella mediapeliäkin kevättä varten.

Maajoukkuetauot eivät ole entisellään, kun (ex-)pelikaaneja huitelee edustustehtävissä pitkin Eurooppaa. Ennen oltiin ylpeitä jos saatiin edes yksi joskus Pelicansia edustanut pelaaja kolmeksi otteluksi Leijona-paitaan kauden aikana, nyt "meiän miehet" ratkovat turnauksia USA:n joukkuetta myöten. Ryan Lasch keräsi Saksan turnauksen kolmessa matsissa 1+1 ja kehut kaupan päälle. Jo ensimmäisessä ottelussa Slovakiaa vastaan maalinteko oli lähellä, mutta kiekko pomppasi lavan yli juuri kun Lascher oli lakaisemassa sitä puolityhjään maaliin. Kommenteistaan päätellen upea kokemus miehelle, harmi vaan että Lasch olisi voinut olla tiistaina se ratkaiseva palanen Bluesin kaadossa.

Ainakin Laschilta olisi saatu ratkaisuvoimaa joka illan kultakypärältä Justin Hodgmanilta puuttui täysin. Viimeisten 7 ottelun 0+1 on surkea saldo Hodgmanilta ja sitä eivät ajoittaiset komeat vievit pelasta, varsinkin kun sooloilut rikkovat kentällisen yhteispeliä ja laajat kaartelut ovat myrkkyä puolustuspäässä. Kanukilla on erinomainen rannelaukaus ja arsenaalia harhauttaa maalivahteja, mutta tiistaina siirteli hyvistä paikoista vastuuta ja harvat omat yritykset olivat löysiä. Keskialueen kikat eivät riitä mihinkään, tehoja on tultava.

- - -

Pukukoppihuumoria. Lasch toivotettiin Brocksin ja Wärnin toimesta tervetulleeksi maailmankiertueeltaan. Läppä ruokki myös itse itseään edetessään Iltasanomien urheilutoimitukseen. Pukukoppiloossi oli vaihtunut kokonaiseksi kämpäksi.

- - -

Ja vielä sitä Laschia.

Never knew the refs had a pregame warmup on the ice as well pretty funny to watch. Should have captured it on video! #hilarious

Jenkillä oli tiistaina Barona Areenalla aikaa nähdä vähän toisesta vinkkelistä ottelupäivän tapahtumia, niin myös tuomareiden alkulämmittelyn. Ja nyt kun tarkemmin ajattelee niin onhan se tuulipuvut päällä kaartelu ja kiekkojen lätkiminen aloituspisteisiin vähän jopa huvittavaa.

Kommentti tuo mieleen Sean Averyn legendaarisen heiton ennen Pelicansin ottelua nähdessään joukkuekavereiden tulevan lenkiltä:

"What the fuck, warm up before warm up?"

Mies itse taisi legendan mukaan vielä istua kylpytakki päällä surffailemassa netissä 10 minuuttia ennen jäälle menoa. Niinhän se yksikin sanonta menee, että Suomessa ollaan maailman parhaita harjoittelemaan ja valmistautumaan, varsinainen kilpasuoritus on sitten vähän eri juttu. Jossain joukkueessa on perimätiedon mukaan pelaajistakin tuntunut siltä, että pelit häiritsevät valmentajan loisteliasta harjoittelusuunnitelmaa.

- - -

Mikä hitto vaivaa Juhis Aaltosta maajoukkueessa? Viimeisten kolmen kauden 28 maaottelussa "tehohyökkääjä" on nakuttanut 6+7=13, niistäkin 3+2 sen Pelicans-kauden kolmessa EHT-ottelussa. Ensimmäiset kisat voi aina katsoa sormien läpi, mutta sama jäätyily jatkui viime keväänä Bratislavassa. Ja EHT:llä. Ja tänä vuonna Karjala-turnauksessa... Maalipaikkoja tulee jo pelkästään omilla taituroinneilla, mutta Leijonapaidan hihat ovat jostain syystä umpijäässä, pahimpana esimerkkinä se MM-kisojen läpiajo josta snaipperi kuljetti kiekon maalin taakse. Toivottavasti todelliseen läpimurtoon ei mene yhtä monta vuotta kuin SM-liigassa.

 

31Lok/11Off

Kuherruskuukausi on virallisesti ohi

Maanantaihan se sieltä tulla tupsahti. Viikonlopun saldoksi jäi kärsimyksellinen kotitappio Jokereille ja väkisin väännetty vierasvoitto Tampereelta.

Narripaitojen vierasviikonloppu oli ainakin puolustuksellisesti tyrmäävän vahva. Pelicans ja SaiPa kokeilivat - kumpikaan ei saanut maalia aikaiseksi. 85 laukausta, joista Jokerivahdeille vain 55 torjuntaa kenttäpelaajien uhrautuvan pelaamisen avustuksella. Perjantain osalta jossiteltavaa jäi lähinnä Laschin tekopaikasta ja Latvalan ylärimavedosta, mutta muuten Kilpeläisen maalille ei juuri asiaa ollut. Parhaalta maalintekosektorilta hädin tuskin muutama laukaus.

Tapparaa vastaan laukaisukartta kääntyi päälaelleen ja Pelicans pääsi häärimään aivan Niemisen nenän edessä. Samoin tosin kävi myös Hovisen maalin edustalla ja ensimmäiset 56 minuuttia joukkueet väänsivät tasatahtiin, kunnes voittomaalien (4. tällä kaudella) erikoismies kapteeni Luttinen päästi pelikaanit pahasta.

Kaiken kaikkiaan nähtiin hyvin tahmeat kaksi iltaa. Paketti pysyi hyvin kasassa ja Niko Hovinen antoi molempina iltoina mahdollisuuden voittaa, mutta loistokkuus varsinkin kiekollisessa pelaamisessa on kadoksissa. Turkulaisten mukaan TPS:llakin alkoi aikoinaan vaikea jakso heti Suikkasen jatkosopimuksen julkistamisen jälkeen. Liekö torstain ilouutisella mitään vaikutusta, mutta jollain tapaa kuherruskuukausi tuntuu olevan jo taakse jäänyttä aikaa ja edessä roppakaupalla raakaa työntekoa. Maajoukkuetauko tulee kärkipään jengillekin hyvään paikkaan.

Ryan Laschin hyytymistä on joissain kannanotoissa väläytelty. Pisteiden valossa näin onkin tapahtunut - Tappara-ottelun 0+2 katkaisi neljän ottelun tehottoman putken. Pelillisesti en olisi yhtä huolissani. Viimeisessä kolmessa pelissä ykköskentällinen otti muutenkin oman paikkansa kun Immosen ja Hodgmanin ketjut katosivat kuvasta.

Päänvaivaa aiheuttaa, yllätys yllätys, Matias Loppi. Keskenkuntoisuus näkyy selvästi, johon valmennus reagoi nostamalla Koskirannan ykköseen ja siirtämällä Lopin sentteriksi Hodgmanin ketjuun. Ainakaan lauantaina kolmikon Wärn-Loppi-Hodgman yhteispeli ei tuntunut toimivan, saldona -1 ja vaivaiset 5 laukausta. Ainakin Hodgmanin taipumus livetä pelitavan mukaisista kuvioista näyttää pahenevan laidalla pelatessaan.

Murheenkryyninä haahuilee myös pakkipari Hurri-Brocklehurst. Epävarmaa peliä perjantaina, kaksi omiin lauantaina. Marttisen paluuta ja Pietilän tasonnostoa on ikävä. Myös Järvinen-Seikola nukahti pahassa paikassa Jokereita vastaan päästäen Jani Ridan läpiajoon puolustajien välistä. Joonas Järvinen puhui Uuden Lahden haastattelussa helpoista virheistä, ja tämä todella edusti niitä. Taas taidetaan olla siinä pisteessä, että kokonaisuutena parasta peliä puolustajista esittää Jan Latvala. Tosin täytyy muista minkälaisia minuutteja ykköspari urakoi illasta toiseen.

Pelicansin kone on riittävässä kunnossa ja sillä väännetään tärkeitä niukkoja voittoja huonompinakin iltoina. Eniten kynsien pureskelua tälle viikolle aiheuttaa Loppi-Koskiranta-akselin asemat kokoonpanossa ja siten ykkösketjun pelin toimivuus.

Kauden ensimmäiset 10-20 ottelua on se jakso jolla mustat hevoset yllättävät, jos ovat yllättääkseen. Pelicans käytti tämän tilaisuutensa lähes maksimaalisesti. Fakta vain on, että vastustajienkin peli kehittyy, videoita kelataan ja puolustukset tiivistyvät. Pelicans on  nyt yksi niistä joukkueista joiden päänahkoja himoitaan. Viime viikon otteluissa muuten tehtiin keskimäärin vain 3,7 maalia per ottelu, joten hyökkäyspelin tukkoisuus ei ole vain turkoosipaitaisten ongelma.

Hyökkäysketjujen miehet oikeille pelipaikoilleen, avauspelaamisen ajoitukset kuntoon puolustus-/keskialueella ja ilkein mielin kohti vastustajan maalia niin lauantaina päästään luottavaisin mielin maajoukkuetauolle 3-9 pistettä rikkaampana.