20Tam/12Off

Taktiikkataulu: pintaraapaisu Pelicansin ylivoimapeliin

Ylivoimapelaaminen on jääkiekossa itsestäänselvä avaintekijä pelin voittamiseen ja sarjassa menestymiseen. SM-liigan sivuilta on näköjään turha etsiä pitkän aikavälin dataa Pelicansin ylivoimapelistä, joten otetaanpa käsittelyyn muutama havainto tämän kauden yv-kuvioista.

Sen verran liigan amatöörimäisen repaleisista tilastoista sentään ilmenee, että Pelicans on kotona ja vieraissa noin viidenneksi paras ylivoimajoukkue. Aikaa ylivoimamaalin tekemiseen tarvitaan keskimäärin noin 9 minuuttia 41 sekuntia ja tehoprosentti huitelee noin 16:n kieppeillä. Pätevää suorittamista. Paljon on tietenkin muuttunut kahdesta edelliskaudesta, eikä vähiten ylivoimaa pyörittävät pelaajat, mutta kohennus ei tapahdu pelkästään ukkoja vaihtamalla. Myös tapa pelata on kokenut täydellisen kasvojenpesun.

Tässä muutama huomionarvoinen pointti, joita Pelicansin ylivoimapelaamisessa ei ole ennen tätä kautta nähty:

1) Viisikon liikkuminen

Liikkuminen ja luistelu ovat jääkiekossa puhkikulutettuja klisheitä. Liikkuminen itsessään ei riitä, vaan liikkeen suunnassa on oltava jotain järkeä ja sovittua systemaattisuutta; aivan kuten alivoimapelaamisessa koko nelikon on annettava paine kiekolliseen, sillä yhden miehen ryntäily kulmaan ei riitä kiekon riistämiseen. Pelicansin ylivoimaviisikko on ottanut koko hyökkäystilan haltuun ja alkanut liikkumaan. Mika Toivolan aikana jäähän olisi voinut maalata jalansijat, joiden päällä kiekottomat pelaajat jäpittävät kiekollisen leipoessa lättyä.

Nyt peliä voidaan pyörittää molemmilta laidoilta tilanteen mukaan, alivoimanelikkoa juoksutetaan pitkillä levityssyötöillä tai maalin takaa kierroilla, kiekko liikkuu herkeämättä ja kaikki pelaajat pysyvät pienessä liikkeessä. Ja toisaalta: jos Pelicansin ylivoima seisahtuu, niin yleensä myös vaarallisuus ja tehot katoavat yhtä nopeasti.

2) Rauhoitussyöttö viivaan

Se tilanne mistä ylivoimapeli usein alkaa. Sisäänkuljetus ei ole onnistunut, vaan kiekko on heitetty ristikulmaan tai ränniin, johon kaksi hyökkääjää säntäävät kamppailemaan, saaden seurakseen kaksi vastustajaa. Pelicans-puolustaja päivystää sovitusti "siniviivan kulmassa" ja saa tilaa vastustajan paineistaessa nurkkaa. Tiukassakin tilanteessa Pelicans-hyökkääjät pudottavat välillä puoliksi sokkonakin rauhoitussyöttöjä puolustajalle.

Siirto on viisas, sillä pahimmillaankin seurauksena on vain 2vs2-hyökkäys omaan päätyyn, mutta usein ylivoimapyöritys saadaan käyntiin juuri tällä liikkeellä. Vastaavia kulmavääntöjä on nähty vuosikaudet, mutta ennen irtokiekko on roiskaistu kohti päätyä/maalin taakse, missä taistelu on vain jatkunut edelleen. Vasta nyt tätä syöttöväylää on maksimaalisesti alettu hyödyntämään.

3) Diagonaalisyötöt

Tämän kauden Pelicansin erikoisuus ja piikki vastustajan lihassa. Toimii erityisesti Lasch-Seikola ja Hodgman-Latvala-akseleilla, joissa pelaajien taitotaso ja kantti riittää kovissakin syötöissä. Pitkän kierron takia vastustajan nelikko joutuu vetäytymään lähelle maalia, joten syötön riski on pieni. Neliön lävistävän syötön vaikutus saa kuitenkin vastustajan helisemään. Parhaassa tapauksessa vapaa vetopaikka puolustajalle on näin rakennettu nerokkaan helposti. Painottamankaan puolen puolustaja ei ole enää Pelicansissa kuollutta painoa, vaan diagonaalisyötön avulla ylivoimakuvion tärkeä elementti.

4) Keskuspelaaja

Tämä on Arttu Luttisen heiniä, joka hoiti samaa tonttia Toni Kähkösen ohella Bluesissa. Matikaisen ajan Blues oli tämän osa-alueen edelläkävijöitä. Enää ei puhuta pelkästä maskimiehestä, vaan monipuolisesta keskuspelaajasta, joka voi olla maskissa, syöttöseinänä tai laukaisu-uhkana neliön keskellä tai jopa puolustajien apuna lähes siniviivan tuntumassa. Liikuma-alue on laaja ja oikein sijoittuminen eri rooleissa on ratkaisevaa. Kauden edetessä keskusmiehen käyttö on ehkä kuitenkin hieman vähentynyt ja Luttisen rooli on rajautunut enemmän maalin eteen. Tämä on myös osa-alue johon ruususen unta nukkuvan Vili Sopasen tuntosarvet eivät riitä.

Jälki-istunto: 5vs3-ylivoima

Tähän asti Suikkasen Pelicans on pelannut 5vs3-ylivoimaa "ylhäältä", eli pakit melko kaukana sinisellä ja laitahyökkääjät maalin kulmilla. Tämä johtaa siihen, että alivoimakolmio voi pelata ylempänä ja blokata helpommin Seikolan (22) ja Järvisen (6) laukauksia, joskin Seikola on jo muutaman maalin tältä paikalta tällännytkin. Paremmille tonteille päästäisiin, jos peliä pyöritettäisiin maalin takaa (19 ja 60) ja pakotettaisiin kolmio tiiviimmin maalin eteen Luttisen (9) sitoessa keskellä puolustajia itseensä. Puolustajat tekisivät ristiinleikkauksen lähemmäs maalia ja laukoisivat "vastapalloon" sivuttaissyötön sijaan.
Toimiessaan kuvio on lähes mahdoton puolustaa.

Tällä kuviolla Latvala ja Henri Laurila tykittivät maaleja 07-08-kaudella, mutta jostain syystä sitä on viime aikoina pantattu. Olisiko Suikkanen niin kettu, että vetää tämän ässän hihasta vasta pudotuspeleissä?

18Tam/12Off

Luttinen rikkoi rajapyykin, Pärssinen mailansa

Jotkut asiat vain eivät muutu. Sellaisia ovat myös laimeat tiistaivoitot Rauman Lukosta vähäväkisen kotiyleisön edessä. 2000-luvulla Pelicans ja Lukko ovat kohdanneet Isku Areenalla nyt 24 kertaa, joista 15 on päättynyt Pelsun voittoon ja kerran on pelattu tasan. Ahkerampi voisi laskea näistä vielä tiistaipelien osuuden, joka todennäköisesti lähentelee 90 prosenttia. Viihdearvojen kanssa painiskeleville tarjoillaan vastapalloon seuraavaa kaavaa: tyylipisteitä ei jaeta, vastustajan voittaminen riittää.

(© sm-liiga.fi)

Sen Pelicans tekikin aivan riittävällä ja Väykkä-mukiin menevällä tavalla. Joonas Kuusela kepitti juutti Nielsenin kakkosmaalivahtien taistossa, ykköskentällinen leipoi tarvittavat maalit, eikä toisen erän viiskolmostakaan hukattu.

Illan sankareina Kuuselan lisäksi tietenkin kolmen pinnan Markus Seikola sekä Arttu Luttinen, jolla haussa oli liigauran 100. maali. Hartaan yrittämisen ja 14 ottelun kuivan kauden päätteeksi Pelicans-kippari siinä onnistuikin, juuri sillä tavalla kuin odottaa saattaa. Lätkäprofessori Sakke Pietilältä kyseltiin KalPa-ottelun erätauolla minkälaisia pelaajia Laschin viereen pitää istuttaa, ja ainakin Luttisen häärääminen maalivahdin alueen lähituntumassa täydentää ykkösketjua hyvin. Micke Granlund sanoisi, että yksi maali muiden joukossa ja kiitos koko joukkueelle, mutta eilisessä ohjurimaalissa tiivistyi hyvin Luttisen erikoisosaaminen.

Osaamistaso tiivistyy myös IFK-kasvatin pistemäärässä, joka lähestyy tasaisen tappavasti odotettua 30 pistettä kauden lopussa. Luttista hankittaessa tiedettiin tasan tarkkaan mitä saadaan ja Antti Tyrväisen eräänlaisena korvaajana oma tontti Pelicans-miehistöstä on löytynyt yllättävänkin sujuvasti. Kapteeni, ykkösketjun laatupelaaja ja kevään miehiä. Ei hassumpaa.

Muut tasalukujen saavuttajat Pelicansissa:

Ottelut

Jan Latvala 992 ottelua koossa
Matias Loppi
283 ottelua
Marko Pöyhönen
187 ottelua
Aaron Brocklehurst
91 ottelua
Sami Blomqvist
89 ottelua

Maalit

Jan Latvala 99 maalia

Syötöt

Markus Seikola 95 syöttöä

Rangaistusminuutteja näissä yhteyksissä harvemmin mainitaan, saati palkitaan, mutta satasten paukkuminen on lähellä näillä herroilla:

Ilkka Pikkarainen 550 RM (mahdollinen jo runkosarjan aikana)
Arttu Luttinen
488 RM
Markus Seikola
391 RM
Joonas Järvinen
290 RM
Vili Sopanen
96 RM

- - -

Seurasin Timo Pärssisen otteita eilisen Djurgården-Timrå-ottelun toisessa erässä noin kolmen vaihdon verran. Erehtyä siitä ei voi: numero 27, kotikutoinen luistelupotkutekniikka ja kahdessa kädessä edestakaisin "soutava" maila. Taattua laatua oli myös pelillinen suoritus - ensimmäisessä vaihdossa nöyrää ja uhrautuvaa puolustustaistelua, toisessa vaihdossa vahvaa vääntämistä hyökkäyspäädyn kulmassa sekä kolmanteen jo ylivoimalla avopaikan hukkaaminen takatolpalla viivakudin jälkitilanteesta. Vaihdon jälkeen Pärssinen pätki komposiittinsa poikki vaihtoaition laidan yläreunaan ja oli huitoessaan osua tv-kameramiestä, jota kävi hieman myöhemmin pyytelemässä anteeksi.

Tilastoilla tulkittuna 39 ottelua, 7+8=15, 6 jäähyminuuttia, plusmiinus -9 (Timrån huonoin), peliaikakeskiarvolla 16:41. Viimeiseen 14 otteluun "Pärä" ei ole osunut maalipuiden väliin, mikä voi hieman selittää mailanpaloittelua.

Että sellaista olisi tarjolla jos ottajia on.

31Lok/11Off

Kuherruskuukausi on virallisesti ohi

Maanantaihan se sieltä tulla tupsahti. Viikonlopun saldoksi jäi kärsimyksellinen kotitappio Jokereille ja väkisin väännetty vierasvoitto Tampereelta.

Narripaitojen vierasviikonloppu oli ainakin puolustuksellisesti tyrmäävän vahva. Pelicans ja SaiPa kokeilivat - kumpikaan ei saanut maalia aikaiseksi. 85 laukausta, joista Jokerivahdeille vain 55 torjuntaa kenttäpelaajien uhrautuvan pelaamisen avustuksella. Perjantain osalta jossiteltavaa jäi lähinnä Laschin tekopaikasta ja Latvalan ylärimavedosta, mutta muuten Kilpeläisen maalille ei juuri asiaa ollut. Parhaalta maalintekosektorilta hädin tuskin muutama laukaus.

Tapparaa vastaan laukaisukartta kääntyi päälaelleen ja Pelicans pääsi häärimään aivan Niemisen nenän edessä. Samoin tosin kävi myös Hovisen maalin edustalla ja ensimmäiset 56 minuuttia joukkueet väänsivät tasatahtiin, kunnes voittomaalien (4. tällä kaudella) erikoismies kapteeni Luttinen päästi pelikaanit pahasta.

Kaiken kaikkiaan nähtiin hyvin tahmeat kaksi iltaa. Paketti pysyi hyvin kasassa ja Niko Hovinen antoi molempina iltoina mahdollisuuden voittaa, mutta loistokkuus varsinkin kiekollisessa pelaamisessa on kadoksissa. Turkulaisten mukaan TPS:llakin alkoi aikoinaan vaikea jakso heti Suikkasen jatkosopimuksen julkistamisen jälkeen. Liekö torstain ilouutisella mitään vaikutusta, mutta jollain tapaa kuherruskuukausi tuntuu olevan jo taakse jäänyttä aikaa ja edessä roppakaupalla raakaa työntekoa. Maajoukkuetauko tulee kärkipään jengillekin hyvään paikkaan.

Ryan Laschin hyytymistä on joissain kannanotoissa väläytelty. Pisteiden valossa näin onkin tapahtunut - Tappara-ottelun 0+2 katkaisi neljän ottelun tehottoman putken. Pelillisesti en olisi yhtä huolissani. Viimeisessä kolmessa pelissä ykköskentällinen otti muutenkin oman paikkansa kun Immosen ja Hodgmanin ketjut katosivat kuvasta.

Päänvaivaa aiheuttaa, yllätys yllätys, Matias Loppi. Keskenkuntoisuus näkyy selvästi, johon valmennus reagoi nostamalla Koskirannan ykköseen ja siirtämällä Lopin sentteriksi Hodgmanin ketjuun. Ainakaan lauantaina kolmikon Wärn-Loppi-Hodgman yhteispeli ei tuntunut toimivan, saldona -1 ja vaivaiset 5 laukausta. Ainakin Hodgmanin taipumus livetä pelitavan mukaisista kuvioista näyttää pahenevan laidalla pelatessaan.

Murheenkryyninä haahuilee myös pakkipari Hurri-Brocklehurst. Epävarmaa peliä perjantaina, kaksi omiin lauantaina. Marttisen paluuta ja Pietilän tasonnostoa on ikävä. Myös Järvinen-Seikola nukahti pahassa paikassa Jokereita vastaan päästäen Jani Ridan läpiajoon puolustajien välistä. Joonas Järvinen puhui Uuden Lahden haastattelussa helpoista virheistä, ja tämä todella edusti niitä. Taas taidetaan olla siinä pisteessä, että kokonaisuutena parasta peliä puolustajista esittää Jan Latvala. Tosin täytyy muista minkälaisia minuutteja ykköspari urakoi illasta toiseen.

Pelicansin kone on riittävässä kunnossa ja sillä väännetään tärkeitä niukkoja voittoja huonompinakin iltoina. Eniten kynsien pureskelua tälle viikolle aiheuttaa Loppi-Koskiranta-akselin asemat kokoonpanossa ja siten ykkösketjun pelin toimivuus.

Kauden ensimmäiset 10-20 ottelua on se jakso jolla mustat hevoset yllättävät, jos ovat yllättääkseen. Pelicans käytti tämän tilaisuutensa lähes maksimaalisesti. Fakta vain on, että vastustajienkin peli kehittyy, videoita kelataan ja puolustukset tiivistyvät. Pelicans on  nyt yksi niistä joukkueista joiden päänahkoja himoitaan. Viime viikon otteluissa muuten tehtiin keskimäärin vain 3,7 maalia per ottelu, joten hyökkäyspelin tukkoisuus ei ole vain turkoosipaitaisten ongelma.

Hyökkäysketjujen miehet oikeille pelipaikoilleen, avauspelaamisen ajoitukset kuntoon puolustus-/keskialueella ja ilkein mielin kohti vastustajan maalia niin lauantaina päästään luottavaisin mielin maajoukkuetauolle 3-9 pistettä rikkaampana.

14Syy/11Off

Lahen top5 (lätkä)jätkät

Tältä listalta poisjääneiden kannattaa huomisesta alkaen tehdä jotain mistä heidätkin muistetaan.

Hot

1) Niko Hovinen: Liigan paras maalivahti jos pääsee huipputasolleen. Itse rauhallisuus. Ensimmäinen jonka nimmarikortit loppuvat kesken.

2) Ryan Lasch: Oli ensimmäisissä harjoituspeleissä täysin ylivoimainen kentällä, mutta ilotulitus hiipui hieman loppua kohden. Paljon on hehkutettu, mutta pystyykö sittenkään nousemaan joukkueen ykköstähdeksi? Todennäköisesti kuitenkin seuran paras ulkomaalaishyökkääjä sitten Brett Lieversin.

3) Markus Seikola: Anssi Salmelan ja Jan Latvalan ohella Pelicansin liiga-ajan parhaita hyökkääviä puolustajia. Ymmärtää miten hyökkäyssiniviivalla operoidaan. Henrilaurilamainen tykki sillä erotuksella, että vedot lähtevät kovaa myös ranteella, aina maalia kohti ja huonoistakin asennoista. Osaa nykyisin puolustaakin, kunhan kiekon kanssa kikkailut eivät kostaudu.

4) Pekka Jormakka: Köyhän miehen Lasch. Kivaa sporttia ja tsemiä harkkamatseissa, mutta kunnon peleissä pitää ruveta laittamaan laattaa pussiin muutenkin kuin rankkareista. Laukoo hanakasti ja myös pyytää onetimer-syöttöjä maila ilmassa, mitä ei ole pahemmin viime vuosina Pelicansissa nähty.

5) Arttu Luttinen: Hidas, mutta kun liu'usta ja veivauksista tulee ajoittain mieleen Jantunen, on pelaajan pakko olla hyvä. Taistelee joka vaihdossa täysillä ja täydentää siten erinomaisesti vastakohtaansa Loppia. Valinta kapteeniksi tällä aikataululla kertoo paljon.

 

Not

1) Sami Blomqvist: Nallipyssy. Loisti 10 peliä viime kauden alusta, sen jälkeen pelaamisessa ei mitään tolkkua. Jalka ei riitä, pelikäsitys ei riitä ja auttamattoman köykäinen 1vs1-tilanteissa. Toivottavasti itseluottamus palaa Peliitoissa.

2) Teemu Rinkinen: Moni kaavailee kolmosketjuun, näinköhän taso riittää. Kokoa olisi, röyhkeyttä ei. Riittääkö asenne ammattilaisuuteen? Vaikuttaa pahasti tapausten Santavuori ja Je. Saarinen uusinnalta. Blomqvistin tavoin Mestis kutsuu - 10 maalia täyteen ja sitten liigaan kokeilemaan.

3) Kari Sihvonen: Ollut pitkään kuin varjo entisestä, eikä Suikkasen pelikirjassa ole sijaa ylilyönneille. Eikö halua vai ehdi enää taklaustilanteisiin? Kiekollista potentiaaliakin on, mutta tyytyy pyörimään ympyrää kulmissa. Aiemmin Nupen paras ase fyysiseen peliin, mutta antaako Suikkanen päästää Hullu-Karin irti?

4) Max Wärn: Miksi hankittiin? Puukäsi, jolla on IFK-fanien mukaan mahtava maalintekopotentiaali. Taistelee Sihvosen kanssa nelosketjun laiturin paikasta. Uhrautuvaa peliä alivoimalla ja 15 pistettä riittänee tavoitteeksi.

5) Tero Koskiranta: Sentterilaiturille saatiin jotain käyttöä Lopin loukkaannuttua. Tehnyt joskus 40 pistettä ja teki harjoituspeleissä 4 maalia, milläköhän käsillä? Kaipa tälläaisellakin pelaajalla voi kolmos-nelosketjuja täyttää.

 

?

1) Matias Loppi: Moni odottaa huippukautta kakkossyöttöjen kuninkaalta - uskotaan kun nähdään. Parempaa mahdollisuutta tuskin tuleekaan kuin nyt Luttisen, Laschin, Seikolan ja Järvisen kentällisessä. Vaikuttaa treenanneen kesällä ja edes hieman yrittävän kentällä, mikä on jo hieno merkki amattilaispelaajalta.

2) Jyri Marttinen: Hyytynyt kolmospakkiparin työjuhdaksi ja alivoiman erikoismieheksi. Ilman muiden puolustajien loukkaantumisia ei asiaa ylivoimalle. Potentiaalia olisi monella osa-alueella, mutta ei tunnu loistavan oikein missään, paitsi taklausten avittamisessa poikittaisella mailalla.

3) Vili Sopanen: Pitkälle on tultu pelkällä pihapelineppailulla. NHL-haaveet voinee jo unohtaa, mutta potentiaalia olisi 40 pisteen kauteen. Pois kulmista ja vastustajan maalin takaa, niin se on jopa mahdollista. Vili on niitä hyökkääjiä, joiden pitäisi jäädä laukomaan 100 kiekkoa jokaisten treenien päätteeksi.

4) Justin Hodgman: Tästähän voi tulla mitä vaan. Hampaatonta kanukkia on haikailtu vuosikausia ja nyt sellainen on saatu. Paikannee Shayne Toporowskin jättämän aukon SM-liigassa. Piristävä poikkeus Pelicansin sentterikalustossa.

5) Joonas Jalvanti: Sittenkin uuteen nousuun? Moni oli valmis jo lyömään menolippua käteen ja nostamaan J-P Pietilän pelaavaan kuusikkoon, mutta niin vain liigajyrä Jalvanti luistelee huomenna laatikkoon Bluesia vastaan. Harjoituspeleissä alkanut laukomaankin!