14Mar/11Off

Linja-autossa on maanantai-aamun tunnelmaa

Reilun kolmen euron syväluotaus lahtelaisuuteen.

Tuli sattumalta maanantai-aamun ratoksi asiaa entisille kotikulmille Hollolaan, siispä yksityisautoilin ulos Lahti-kaupungin ytimestä tuohon entiseen hallitsijapitäjään. Diiliin kuului välitön paluu takaisin joukkoliikennettä käyttäen.

Käppäilin (kävelin, blog. huom.) pysäkille hytisemään ja toljottamaan aivan liian lyhyeksi jääneestä yöunesta kirvelevillä silmilläni vastapäistä teollisuusaluetta. Ja silloin kun on kylmä, eli on alipukeutunut, tulee bussi vielä vähän normaalia myöhemmässä monesta pysähdyksestä johtuen. Tietysti, onhan kello kaheksan ja jotain arkiaamuna. Muurahaiset ovat matkalla kaupunkiin ahertamaan.

Vihdoin Lehtimäen keltainen ilmestyy horisonttiin ja pysähtyy suhahtaen eteeni. Toimitan herrasmiehen virkaa ja päästän kaksi rouvashenkilöä nousemaan edelläni bussin lämpöön, tiiraillen samalla ikkunan läpi vapaata penkkiparia bussin uumenista. Sitten se ensimmäinen vaikea osuus, käteismaksu. En kirveelläkään muista oliko se nyt 3,10 vai 3,70, joten levitän 4 euroa tiskiin. Kuski tuntuu olevan jäässä, yksinkertaiseen laskutoimitukseen kuluu kiusalliset pari sekuntia liikaa.

Kiusallisuudesta puheen ollen, ei sitä vapaata penkkiparia näkynyt. Puristan kuskin ojentamat kolikot sekä kuitin nyrkkiini lähden astelemaan käytävää pitkin kohti leijonan kitaa muiden matkustajien katseiden kohteena. Missä on vapaata, missä on vapaata, alitajuntani huutaa. Kolmannen askeleen jälkeen bussi jo nytkähtää liikkeelle ja olo on kuin tv-kisailussa, missä pitäisi katsoa, ajatella ja tasapainoilla samaan aikaan.

Ehdin jo sekunnin murto-osan harkita minkälaisen ihmistyypin viereen voisin istua. Olen jo keskioven kohdalla. Sitten se näkyy, vasemmalla puolella, kaksi tyhjää punaisella kankaalla verhottua istuinta. Huhhuh, läheltä piti.

Kaikki muut istuvat ikkunapaikoilla. Jälleen sekunnin murto-osan verran pieni kapinallinen sisälläni herkuttelee käytäväpaikalle istuutumisella ja kaavan rikkomisella, mutta ei, nyt ei sittenkään ole uhkarohkeuden ja huomion herättämisen aika. Käytävän toisella puolella koululaistyttö täyttää kotitehtäviään. Sairaalan kohdalla kyytiin nousee nuori nainen, jonka luulen olevan jo pakotettu istuutumaan jonkun viereen, mutta hän kääntääkin lastenvaunusyvennyksestä taittopenkin auki. Vähän myöhemmin isokokoinen vanha äijä liittyy myös joukkoomme ja valitsee itsevarmasti sen paikan jossa ollaan kasvot kaikkiin muihin päin. Näihin konkareihin verrattuna tunnen itseni täysin turistiksi.

Metsäkankaan kohdalla pysäkillä seisoo nainen. Kuski pysäyttää ja avaa oven. Nainen ei hievahdakaan vaan katsoo kaukaisuuteen tulosuuntaan päin. "Tuutsä kyytiin sieltä?". Ei minkäänlaista reaktiota. Ovi kiinni. "Ku ei voi ees kädellä näyttää", kuski manaa. Maanantain kuulee äänensävystäkin. Tosin kyseessä ole mikään moukka, vaan vähän aiemmin kuski pysäytti suojatien eteen päästäen lastenvaunuja työntävän naisen ylittämään tietä.

Pälyilen välillä ympärilleni, välillä ulos. Hymyilen vaivihkaa tälle eristäytymisen ja jurojen ilmeiden näytelmälle. Suomalainen on aina suomalainen, oltiin sitten bussissa, hississä tai sairaalan odotustilassa. Näin sen kuuluukin olla. Torilla pois noustessani kuski rahastaa jo uusia elämysmatkaajia. Matkan aikana nousseen lievän päänsäryn ja viikonlopun huvitusten vielä tasapainoa koetellessa hoipertelen kotiin. En edes jaksa miettiä kuuluuko kirjoittaa maanantai-aamu vai maanantaiaamu.

Selvisin siitä, käytin joukkoliikennettä maanantai-aamuna. Se ei ole vain kulkemista paikasta toiseen, vaan kollektiivinen olotila. Pieninä annoksina vähän hauskaakin.

- - -

Toimikoon tämä välikevennys merkkinä maajoukkuetauon päättymisestä ja liiga-arkeen palaamisesta. Lehtimäen Liikenne muuten sponssaa nykyään Pelsun huomista vastustajaa Espoon Bluesia. Hyi.

Nyt pikaisesti sorvin ääreen, sillä runkosarjaa on enää 39 ottelua jäljellä.

Filed under: Viihde Comments Off
Comments (0) Trackbacks (0)

Sorry, the comment form is closed at this time.

Trackbacks are disabled.