22Huh/15Off

Tuleeko Pelicansista nyt pahojen poikien joukkue?

Pelicans22042015

Moni hihkaisi innoissaan Pelicansin julkistaessa Petri Matikaisen ja Pasi Nurmisen valmentajasopimukset, eikä suotta. Management by Perkele -kaksikko tuo joukkueeseen vähintäänkin kuria ja ryhtiä.

Uutta, ilkeämpää ja fyysisempää Pelicansia on muutama edeltävä päävalmentaja lupaillut lähinnä surkuhupaisin tuloksin. Jotain viitteitä tähän suuntaan jälleen saatiin, kun ensimmäisten joukossa sopimuksilla kiinnitettiin kaapinkokoiset puolustajat Ben Blood ja Stefan Lassen. Jos kohta kaksikko ei edustakaan aivan ns. lihapääosastoa, niin he ovat jonkinlainen linjaveto siihen, mitä puutteita valmennusjohto puolustuksessa näki: tarvittiin lisää ulottuvuutta ja massaa.

Myös asennepuolella nähtäneen muutos haparoineesta yrittämisestä todelliseen spartalaiseen pelaamiseen, jossa tilanteet taklauksia myöten pelataan loppuun asti, kroppaa uhrataan kiekon eteen ja tungetaan kiekon kanssa pelirohkeasti ahtaisiinkin väleihin. Ne ovat voittavan joukkueen tukipilareita.

Fyysisen elementin kärjen muodostavat suvereenisti Taavi Vartiainen ja Juhani Tyrväinen. Harjoitusotteluissa voidaan jälleen nähdä kuohuttaviakin tilanteita, jopa joukkotappeluita, kun kesän aikana kerääntyneitä höyryjä päästellään pihalle ja koko joukkue pyrkii voittamaan kotiyleisön puolelleen.

Mutta onko Pelicansilta syytä odottaa fyysistä dominanssia ensi kauden Liigassa? Tuskinpa.

Looginen jatkokysymys asiaan on se, että mikä rooli fyysisyydellä ylipäätään nykyjääkiekossa on. Kun katsotaan Pelicansin viimeistä kymmentä vuotta, niin joukkueella on perimässään varsin terävä fyysinen särmä. Käytännössä aina mukana on ollut Kari Sihvosen, Ilkka Pikkaraisen ja Tyrväisten veljesten kaltaisia pelotteita, mutta on eri asia pelata ylikorostuneen fyysisesti kuin voittaa pelejä.

Silloin kun Pelicans on menestynyt, fyysinen särmä on nidottu luontevaksi osaksi muuten toimivaa joukkuetta ja pelin rakennetta. Parhaimmillaan tämä esiintyi ehkä ketjun Sihvonen - Heino - Komarov muodossa, joka hetkittäin nousi myös kiekollisessa pelissä joukkueen liideriksi. Mentiin peli edellä, mutta käytettiin fyysisyyttä järkevän tehokkaasti vastustajaa horjuttaen ja heille jäähyjäkin hankkien.

Taklaamista ja tappelemista (omien puolustamiseksi) ei sentään, luoja paratkoon, pidä koskaan jääkiekossa unohtaa, mutta inhottavaksi kotijoukkueeksi ei tänä päivänä voi ryhtyä päättämällä ylimalkaisesti, että nyt taklataan ja ollaan inhottavia. Siinäkin on käytettävä peliälyä: Onko taklauksella mahdollisuus kiekonriistoon? Auttaako vai haittaako taklaus viisikkon puolustuspeliä? Keihin vastustajan pelaajiin taklaukset kannattaa ensisijaisesti keskittää?

Näitä asioita joukkueen sisällä luultavasti enemmän pyöritellään, ja kokeneena päävalmentajana Petri Matikainen osannee tehdä sopivan linjavedon tarpeellisen ja tarpeettoman fyysisyyden välillä. Julkisuuteen annettavat lausunnot ovat kokonaan toinen maailma, lähinnä tuotteen markkinointia.

Useimmiten joukkuetta eniten hyödyttävä fyysisyys onkin Jan Latvalan ja Henri Heinon edustama väkevä ja konemainen kaksinkamppailujen voittaminen hyvällä prosentilla.

Se on taklaamiseen ja tappeluihin verrattuna aavistuksen tylsää, mutta voittaminen ei ole tylsää.

 

Edellinen kirjoitus >> Ja Pelicansin sentteriehdokkaat ovat…

Comments (0) Trackbacks (0)

Sorry, the comment form is closed at this time.

Trackbacks are disabled.