14Mar/14Off

Tommi Paakkolanvaara – kultainen syntipukki

Tommi Paakkolanvaara. Siihen sanapariin ovat muutamissa kommenteissa tiivistyneet Pelicansin alkukauden ongelmat. Mutta mikä loppujen lopuksi on yhden yksilön vaikutus joukkueen kokonaiskuvaan?

Paakkolanvaara14112014Ykkösketjun keskushyökkääjä on maalivahdin jälkeen joukkueen tärkein pelaaja, joten Paakkolanvaaran roolia Pelicansin eri osa-alueiden toimivuudessa ei voi väheksyä. Häneen kohdistuva kritiikki paukkuu kuitenkin usein ohi päätyplekseihin.

Kritiikissä tiivistyy se, kuinka hukassa ”jääkiekkoa ymmärtävät” ihmiset usein voivat olla. Paakkolanvaaran kymmenen tehtyä maalia vaientavat huutelun, vaikka Pelicansin kautta linjan sakkaava hyökkäyspelaaminen säilyy ennallaan.

Kokonaiskuva alkukaudesta voidaan muodostaa vasta sairaslistan (toivottavasti) tyhjennyttyä. Toinen merkittävä ongelma on ollut yhteispelaaminen – yhteistyön jääkiekko. Joukkueen esityksiin on tullut paljon valmennuksen lupaamia elementtejä, mutta samalla akilleen kantapääksi uumoiltu pelin organisoiminen jäänyt todella heikoksi. Oman maalin varjeleminen onnistuu kohtuullisesti (rikkominen on aina helpompaa kuin pelin rakentaminen), kun taas hyökkäysten käynnistämisessä ja maalipaikkoihin murtautumisessa Pelicans on Liigan pohjasakkaa.

Tärkeiden pelaajien loukkaantumiset selittävät siitä osan, mutta eivät kaikkea. Siinä kohtaa Paakkolanvaaran ja muidenkin pelaajien vaikutusmahdollisuus on vain yhden yksilön suuruinen.

Pelicansin 15-vuotisella liigataipaleella voidaan puhua Elorannan, Aravirran ja Suikkasen ajasta. Niihin tiivistyy se menestymisen oppi, josta tulevaisuuteen ammennetaan. Pelaajamateriaalit olivat tuolloinkin keskinkertaiset, mutta ne pelasivat parhaimmillaan hyvin yhteen oman aikansa edistyksellistä jääkiekkoa.

Silloin onnistuttiin siinä, mikä on joukkuepelaamisen ja pelin organisoimisen tarkoitus: saada yksilöt ylisuorittamaan, korostaa joukkueen vahvuuksia ja peittää heikkouksia.

Tälläkin kaudella pelaajamateriaali on keskinkertainen, ja vain harva pelaaja saa itsestään parasta irti. On todella vaikeaa loistaa, jos vierellä pelaavasta viisikosta ei saa tukea ja peli on systemaattisuuden sijaan enemmänkin improvisointia. Improvisointi näkyy kaukalossa epäröintinä, hitautena ja pelin näennäisenä hallintana. Vastaavasti ylisuorittajia saa oikein etsimällä etsiä.

Paakkolanvaaraan kiteytyy vääränlainen tapa henkilöidä koko joukkueen ongelmia. Silloin etsitään yksinkertaisin selitys kaukalossa nähtäville seurauksille, ja ummistetaan silmät todellisilta syiltä. Toki, jos "Paakkis" olisi Aaron Gagnonin tai Eric Perrinin kaltainen primusmoottori, olisi Pelicans luultavasti kääntänyt yhden tai kaksi voittoa enemmän. Mutta sitä puutetta sekään ei peittäisi, että tällä suorittamisella Pelicansista on vaikeaa povata joukkuetta, joka lähitulevaisuudessa menestyisi pitkälle pudotuspeleissä.

Prosessi on kuitenkin vasta alussa. Ja siinä prosessissa kahdella miehellä on käsissään 20 narua jokaisessa palaverissa, jokaisessa harjoituksessa ja jokaisessa ottelussa. Ne kaksi miestä ovat Tomi Lämsä ja Mikko Saarinen.

Ja niistä 20 narusta muodostuvat ne negatiiviset syy-seuraussuhteet, joita joissain kommenteissa on pitkälti sysätty Tommi Paakkolanvaaran ja milloin kenenkin niskoille.

 

Edellinen kirjoitus >> Yleisökato tekee jääkiekolle hyvää

Comments (0) Trackbacks (0)

Sorry, the comment form is closed at this time.

Trackbacks are disabled.