10Lok/14Off

Vain Pasi Nurminen kelpaa lahtelaisille

Nupe10102014

Kuvan lapanen liittyy tapaukseen.

Pääsin keskiviikkona todistamaan samanaikaisesti Vili Sopasen liigauran huonointa ottelua ja asiantuntevaa keskustelua Pelicansin nykytilasta ikimuistettavan Ilves-ottelun pohjalta.

4-0 -selkäsaunaan päättyneen pelin johtopäätöksenä oli suurin piirtein se, että Mika Saarisen kaikki pelaajahankinnat ovat olleet paskoja, Pasi Nurminen pitäisi saada takaisin organisaatioon, joukkueeseen pitäisi hankkia enemmän Ryan Laschin ja Justin Hodgmanin kaltaisia tähtipelaajia ja hätäapuna joukkueeseen voisi pikaisesti napata Tuomas Santavuoren.

No, Nupe Nurmisen preesens lahtelaisessa jääkiekkoilussa kohottaa yleensä vähintään puolen joukkueen tasoa, kun homma ei jää ainakaan maalivahtipelistä kiinni. Mutta että Pelicansin nykytila johtuisi huonoista pelaajahankinnoista? Saanen epäillä. Viime kausi oli musta luku Pelicansin liigataipaleella, mutta niin vain tulos puhui keväällä puolestaan, vaikka pelaajahankinnoista aika moni saikin lähteä kauden päätteeksi.

Osuvasti Santavuori, joka edustaa tällä hetkellä Nurmisen 15 kg laihempaa versiota, heitettiin Peliitoista pihalle heti seuraavana päivänä. Hänen hankkimisensa joukkueeseen olisikin todellinen antiteesi juuri iskostetulle ideologialle urheilullisuudesta ja ammattimaisuudesta.

 

Edellinen kirjoitus >> Jatkoaika väittää – Kiekkoaktivisti vastaa

Comments (0) Trackbacks (0)

Sorry, the comment form is closed at this time.

Trackbacks are disabled.