20Elo/14Off

Ex-pelsu Tommi Kovaselta vuoden kiekkokirjoitus

Kovanen20082014

Pelicansissakin kausina 1997-2000 lähes 150 ottelua pelannut puolustaja Tommi Kovanen joutui päättämään pelaajauransa noin vuosi sitten Tommi Huhtalan taklaukseen. Kovasen kunniaksi järjestettiin Mikkelissä elokuun alussa jäähyväisottelu, jonka tuotto lahjoitettiin joustokaukalon hankkimiseen Mikkelin jäähalliin.

Pelicansin värejä Kovasen joukkueessa edustivat Pasi Nurminen, Jan Latvala ja valmennuksessa Kari Eloranta, kun joukkue otti leikkimielisesti mittaa Rauman Lukosta.

Leikkimielisyys oli kuitenkin kaukana aivovamman saamisesta ja uran päättymisestä ennen aikojaan. Niitä vaiheita ja uraansa Kovanen tunnelmoi kirjoituksessaan raumalaisella Kiekkoareena-sivustolla.

"Moni sanoo meitä etuoikeutetuiksi, kun pääsemme elämään unelmaa. Sitäkin. Mutta moni meistä muistaa myös ne käymättä jääneet opinnot, ne sukujuhlat, joihin ei vaan ollut aikaa tai ne parhaan kaverin häät, joiden aikaan olimme Kempeleellä pelaamassa sitä niin tärkeää harjoituspeliä."

Mahtavaa! Upeaa! Kiekkokauden mittaan sitä yrittää vain olla hukkumatta kaiken ylimalkaisesti ja välinpitämättömästi ladellun kiekkojargonin sekaan, mutta tällainen pysäyttää lukemaan. Vihdoin jotakin, joka raapii jääkiekkoa vähän pintaa syvemmältä. Jotain joka haastaa ajattelemaan.

Harmi, että aktiivipelaajien osalta tällaiset kommentoinnit ovat kiven alla, mutta onneksi näitä saadaan kuulla ja lukea edes lopettaneilta pelaajilta. Tällaiset kirjoitukset asettavat Pelicansin eilisen "Shokkitappionkin" oikeaan perspektiiviin.

Jääkiekko voi olla yksinkertainen peli, mutta kaikki jääkiekkoilijat eivät ole yksinkertaisia. Hyvä Tommi!

 

Edellinen kirjoitus >> Déjà vu siperialaiseen tapaan – harjoitusottelun peruskaava

Comments (0) Trackbacks (0)

Sorry, the comment form is closed at this time.

Trackbacks are disabled.