7Tou/14Off

Spontaanit homot sallittava jääkiekossa

Leijona05052014Sinuhe Wallinheimo nostatti taannoin myrskyn vesilasiin kommentoimalla homoseksuaalisuutta jääkiekossa. Kuuma peruna ei pysynyt ex-veskarin räpylässä, kun tämä erehtyi rinnastamaan homoutta sairauteen.

”Vaikka jonkun pelaajan äiti tai tyttöystävä on saanut syövän, ei siitäkään puhuta ulospäin.”

Se, mitä kansanedustaja ja pelaajayhdistyksen puheenjohtaja Wallinheimo yritti kuvata, on jääkiekkojoukkueen huippuunsa viritetty yhtenäisyys ja tiiviys. Joukkueen kuoreen ei haluta ulospäin näkyviä poikkeamia, johon vastustaja voisi henkisesti iskeä. Ammattimaista kilpaurheilua kun ohjaa viitekehys nimeltään voittamisen pakko.

Ulkomaillakin julkiset kaapista tulot ovat joukkuelajien piirissä harvassa. Suomessa yksilölajin uimari Ari-Pekka Liukkonen on tiettävästi ensimmäinen huipputason miesurheilija, joka on tämän kunnioitettavan teon tehnyt jo kilpauransa aikana.

Itsekin sekalaisten joukkueiden pukukopeissa istuneena ovat suihkutilaan ja saippuan pudotteluun liittyvät sutkautukset tulleet hyvinkin tutuiksi. Miesjoukossa huumori liikkuu usein alasuojien korkeudella, eikä jääkiekkojoukkue tee siinä poikkeusta. Pikemminkin päinvastoin.

Onpa tullut myös pohdittua, että ovatkohan nämä läpät aitoa suvaitsemattomuutta muuten fiksuilta ihmisiltä, vai ainoastaan harmitonta läppää. Wallinheimon mediakohu nousi harmittomaksi tarkoitetusta lausunnosta.

Se, mitä kuitenkin oikeasti pitäisi kyseenalaistaa, on jääkiekon vanhoillinen arvomaailma. Koko lajiyhteisön henkinen kulttuuri on lähtökohtaisestikin väärä, mikäli se luo keskuudessaan suvaitsemattomuutta ja kapeakatseisuutta. Sitä, että joukkuetoverit alkavat karttaa ja vastustajat homotella. Sitä, että todellista suvaitsevaisuutta ei nähdä edes tavoitteena, vaan annetaan mennä "pesuveden mukana".

Wallinheimon johdolla pelaajayhdistys - siis nimenomaan kaikkien yksilöiden edunvalvoja - nosti kätensä pystyyn asian edessä, ikään kuin siihen ei voitaisi vaikuttaa.

Spontaaneita tappeluita on jääkiekon parissa puolusteltu viime vuosina. Allekirjoittanut ja moni muu niitä yhä vanhoillisesti kannattaa, vaikka nyky-yhteiskunnassa touhu alkaa jo liikkua harmaalla alueella. Vääjäämättä käy niin, että jääkiekon on Suomessa eri tavoin sopeuduttava ympäristönsä muuttumiseen. Se vaatii yhtäällä oman lajin leijonamaista puolustamista, toisaalla tahdikasta ennakkoluulojen murtamista. Arvomaailman linjaamista.

Käytännön tasolla kovin lätkäjätkä pitäisikin olla se, joka pelaa kovaa mutta rehdisti, mutta osaa testosteronikuohuissaan kunnioittaa muutakin kuin nuuskapurkkia ja edustusjoukkueen tuulitakkia. Myös sitä homoa. Monissa viime vuosien skandaaleissa kun jääkiekko ei kuitenkaan ole antanut itsestään kovin fiksua kuvaa. Vaikka paljon hyvääkin tehdään, niin autoritäärisyydellä, elitistisyydellä, ja harkitsemattomilla kommenteillaan koko lajiyhteisö lähinnä kailottaa omat heikkoutensa kilpailijoilleen.

Jalkapallolla ja muilla joukkuelajeilla onkin nyt oiva mahdollisuus avata jääkiekolle kaapinovi sivistykseen. Esimerkiksi koripallo ilakoi MM-kisapaikallaan, mutta 2010-luvulla myös suvaitsevaisuus voisi olla jonkin urheilulajin pysyvä markkinointivaltti. Kysymys on vain siitä, mitkä lajiliitot ja seurat uskaltavat haudata tarpeettoman vanhoillisuuden.

Pioneerin viitta ei voi jäädä yhden Liukkosen kannettavaksi.

 

Kirjoitus on alun perin julkaistu Uusi Lahti -lehdessä 8.2.2014

- - - - -

Edellinen kirjoitus >> Lämsän shakkilaudalla tyhjiä ruutuja

Comments (0) Trackbacks (0)

Sorry, the comment form is closed at this time.

Trackbacks are disabled.