21Maa/14Off

Mysteerilento mitalipeleihin

360 vuorokautta. Sen verran on aikaa siitä, kun Hannu Aravirta nimettiin Pelicansin päävalmentajaksi. 360 vuorokautta on nyt käytetty aikaa ja energiaa hetkeen, joka koittaa tänään.

PELTAP-21032014

Vaikka tästä eteenpäin kaikki on plussaa, niin toivottavasti masut eivät ole täynnä. Ainakaan ei pitäisi olla, sillä muuten vuoden uurastus vaikuttaisi kokolailla järjettömältä puuhalta. Erik Kakon heittämät mestaruustavoitteet tuntuivat hieman sarkastisilta joskus vuosina 2005-2006, mutta niinhän siihen asiaan pitää suhtautua, jos ollaan läpeensä tosissaan liikkeellä.

Vaan realismin nimissä Pelicans tietenkin on nyt tässä se Daavid, ja Tappara on Goljat. Asetelma on sitä jo paljon syvemmällä kuin pelitapahtumissa ja nimilistoissa. Tapparalla on systeemi, joka on jauhanut ja toiminut kahden kauden ajan lähes järkähtämättä. Se pieni järkähdys maksoi Jukka Rautakorven miehistölle mestaruuden viime keväänä.

Pelicans on samaan aikaan ollut vaunu vuoristoradassa täytteenään sekalaisista aineksista kokoon haalittu remmi. Viime kaudella yritettiin yhtä sun toista, ja tällä kaudella kolmatta. Jo näistä lähtökohdista paras seitsemästä -sarjan voittaminen on vaikeaa, sillä pitkässä juoksussa vahvempi tausta hakkaa huteran taustan. Näin myös stabiilimpi ja tiiviimpi Pelicans kepitti HIFK:n.

Puhumattakaan siitä, että Tappara kepittää Pelicansin pelaajamateriaalin osalta pystyyn lähes jokaisella osa-alueella ja pelisysteemin osaltakin melko selvästi.

Mutta ei se mitään. Kuten todettua, kausi on loppujen lopuksi ollut positiivissävytteinen tähän asti. Tähän asti ovat Aravirrankin eväät usein riittäneet. Viime vuosina tie on noussut pari kertaa pystyyn jo säälipudotuspeleissä. Pari kertaa puolivälieräsarja on kääntynyt tappioksi 3-2 -johtoasemasta. Joku siinä yksinkertaisesti mättää.

Pelicansin on voitettava yksi peli kahdesta ensimmäisestä. Pelicansin on voitettava kaksi ottelua neljästä ensimmäisestä. Vain sillä tavoin Tapparan porkkanakattila voidaan saada kiehumaan riittävästi ja järkähtämään. Ilman näitä tehtävä muuttuu vaikeasta mahdottomaksi.

Mielenkiintoista on nähdä erityisesti Tapparan keskialueen pelaaminen sekä kiekottomana että kiekollisena. Jo IFK-sarjassa näkyi, että kaikesta huolimatta Pelicansin hyökkäämisen rakenne ei loppujen lopuksi ole kovin kaksinen. Ajoitukset ovat vähän sinne päin, syöttölinjat vaikeita ja niin edelleen.

Jere Myllyniemeen tämä tuskin kaatuu. Puolustuksessa Korpikari ja Latvala näyttävät suunnan - hyökkäyksessä Pärssinen, Paakkolanvaara, Pikkarainen ja Sopanen. Viisikolta Leimu, Pietilä, Mustonen, Ritamäki, Tyrväinen vaaditaan raikasta itsensä ylittämistä ja onnistumisia.

Mutta mitä tekevät Redenbach, Niinimäki, Saarenheimo ja Rosa? Enää voi tsempata kivasta, nyt tarvitaan tulosta, joka ei voi myöskään tulla puolustuspelin kustannuksella.

Kiekkokaupungin on uskottava. Ilman uskoa ei ole mitään. Pelicans jatkoon voitoin 4-2.

Järki oli hiljaa tätä veikkausta tehtäessä.

Comments (0) Trackbacks (0)

Sorry, the comment form is closed at this time.

Trackbacks are disabled.