20Lok/14Off

Loukkaantumisten pimittäminen taklaa itseään polveen

LiigaLogo2014Loukkaantumisten syitä ei enää kerrota tarkasti, mutta onko se hyvä vai huono uutinen?

Viime viikolla Pelicansin pelaavasta miehistöstä puuttuivat pitkäaikaistoipuja Anrei Hakulisen lisäksi Juha Leimu, Juhani Tyrväinen ja Pekka Saarenheimo. Tyler Redenbach sen sijaan oli jo mukana ja Joel Mustonenkin tekee tuloaan. Pelaajat olivat sivussa kuka mistäkin syystä, joita ei enää julkisuuteen juuri kerrota. Tyrväinen tosin sai kiekon päähänsä, joten poissaolon syy oli luettavissa kasvoilta.

Termit ”yläraajavamma” ja ”alaraajavamma” ovat viime aikoina tulleet ryminällä jääkiekkojargoniin, unohtamatta tietenkään ”keskivartalovammaa”. Myös ykköstyypin ”ei kommentoida” ja kakkostyypin ”hän ei pelaa, sillä siisti” ovat diagnooseina yleistyneet. Pelaamattomuuden aiheuttama fyysinen vamma on jossain siellä raajassa päin suurin piirtein.

Muuttunut käytäntö kertoo osaltaan lajin ammattimaistumisesta ja pelaajien järjestäytymisestä omien työolojensa puolesta. Taustalla on varsin pätevä ja ymmärrettävä syy; totuutta väistellään pelaajan yksityisyyden ja oikeusturvan nimissä. Onpa tietopimento myös pieneksi hyödyksi joukkueelle, kun vastustajat eivät tarkkaan tiedä mistä vammasta kukakin on kärsinyt.

Muualla kuin joukkueen sisällä ei ole välttämätöntä tietää, vaivaako pelaajaa ruhje, ”tshekkinivunen” vai jo pitkään vioitellut leikkauskuntoinen polvi. Kun ei ole kyse yksilölajista, niin silloin yksi on vain riveistä poissa ja toinen paikkaa. Eikä kyseessä ole välttämättä aivan uusi ilmiö, sillä totuutta on voitu muunnella aiemminkin. Perinteisesti pudotuspelien aikaan loukkaantumisia ei ole ennenkään haluttu kommentoida.

Väistämätön suuntaus ja positiivinen kehityskulku. Sitä tämä pimittävä tiedottaminen lienee. Perusteluja tuskin kukaan kyseenalaistaa, eikä paluuta vanhaan ole näköpiirissä. Ehkä hyväkin niin, jos se takaa lajin päätähdille paremmat oltavat ammatinharjoittamiseen.

Asiaa voi kuitenkin ajatella siltäkin kantilta, että huippu-urheilua kaikkinensa harjoitetaan yleisöä varten. Ilman yleisöä ja sen luomia kerrannaisvaikutuksia ei ammattilaiselle olisi olemassa ammattilaisen palkkaa. Ja yleisölle osa kiinnostusta on tarkempi tieto siitä, mistä syystä loukkaantunut pelaaja on sivussa. Se tieto päästää katsojan lähemmäs pelaajaa ja aiheuttaa enemmän keskustelua.

Nykyinen käytäntö jättää kaiken spekulaation asteelle, joka enimmäkseen tyssää alkutekijöihinsä ilman tarttumapintaa.

Liigahallien yleisökato pistääkin miettimään, ollaanko ammattimaistumisessa menossa liiankin kliiniseen suuntaan? Taklaako vaitonainen tiedotuskäytäntö itseään polveen etäännyttämällä pelaajia yleisöstä? Uhkana vaanii yleisen ilmapiirin väljähtyminen ja välinpitämättömyyden lisääntyminen, vaikka alkuperäinen tarkoitus olikin pyyteetön ja hyvä.

Loukkaantumisten syistä tiedottaminen - tässä tapauksessa vaikeneminen - on varmasti talouslaman, yleisen palloiluähkyn ja kasvaneen tv-tarjonnan kokonaisuudessa vain pisara, mutta niiden kerääntymisestä voi ajan kuluessa muodostua meri.

 

Edellinen kirjoitus >> Vain Pasi Nurminen kelpaa lahtelaisille

Comments (0) Trackbacks (0)

Sorry, the comment form is closed at this time.

Trackbacks are disabled.