12Syy/14Off

Suhtautuminen Liigaan määriteltävä uudelleen

Liiga12092014

Tänään se sitten alkaa, nimittäin Pelicansin liigaurakka vuosimallia 2014-2015. Kaiken pitäisi olla valmista tai ainakin melkein valmista, mutta en oikeastaan tiedä miten tähän kaikkeen pitäisi suhtautua.

Paljon on ehtinyt tapahtua jo ennen kuin Pelicansin pelit edes alkavat. Isku Areenalla siniviivat eivät ole jäässä siinä kohtaa kuin niiden pitäisi olla, koska Liiga sortui antamaan erityisluvan kenttämainoksen takia. Eilen HIFK:n Jasse Ikonen ajettiin pelirangaistuksella jäältä tämän yritettyä väistää Bluesin Mikko Kuukkaa. Tapparan apuvalmentajalle puolestaan sallittin tabletin käyttö vaihtoaitiossa, vaikka kyseinen keino oli erikseen kielletty tuoreissa sääntömuutoksissa.

Tässä sitä taas mennään, tää on mun Liiga. Tätä samaa paskaa on luvassa kevääseen asti.

Ilkka Kaarna puhui aiemmin tällä viikolla lehdessä alentavaan sävyyn Champions Hockey Leaguesta. Pelicansin toimitusjohtaja tituleerasi kilpailua "ihan kivaksi harjoitusturnaukseksi" ja kyseenalaisti sen, että Suomesta mukaan päässet joukkueet eivät olleet kaikki sarjataulukon kärkiporukoita viime kaudelta. Mielenkiintoinen kommentti Liigan edustajalta, kun muistetaan, että Vaasan Sport oli viime kaudella Mestiksen viidenneksi paras joukkue. Samoin kannattaa muistaa, että jos joskus Pelicans pelaa CHL:ssä, on kyseessä vain puolitosissaan otettavista harjoitusotteluista.

Tässä on suomalaisen ja kansainvälisen "jääkiekkoperheen" kokonaiskuva. CHL:n uskottavuudelta vedetään matto alta, ja se tehdään vielä melko kaksinaismoralistisella tavalla. Toinen käsi moralisoi CHL-valintoja samalla kun toinen käsi toivottaa Mestiksen keskivertojoukkueen Liigaan.

Asiani ydin ei ole kuitenkaan Pelicansin ansioitunut toimitusjohtaja Kaarna, vaan Liiga yleensä. Joskus pienempänä - kun ei ymmärtänyt maailman menosta sitäkään vähää mitä nyt - SM-liigan seuraaminen oli jollain tapaa mielekkäämpää. Vähitellen sulateltiin epäreilujen välisarjojen tulo,  vuodesta toiseen hapuileva kurinpito, surkuhupaisa jääkiekkoa halventanut MTV3:n HockeyNight ja muut pelin hengen vastaisuudet.

SM-liiga toimi unelmien jääkiekkosarjan aihiona, jonka suhteen oli toivoa tulevasta. Jos tuo, tuo ja tuo asia hoidetaan joskus kuntoon, niin kaikki on hyvin. Pakko kai sinne on joskus joku setä eksyä, joka osaa ne tehdä.

Nyt, 15 vuoden jälkeen, on jäljellä vain sylin täydeltä realismia ja jääkiekkosarja ilman unelmaa. Tietyt asiat eivät koskaan muutu. Paitsi ehkä Liigan nimi. Matkan varrella olen oppinut arvostamaan esimerkiksi sitä keskustelua, jota jalkapallopiireissä käydään pienistäkin sääntömuutoksista. Samoin vaikkapa sitä, millä tarkkuudella koripallossa hoidetaan tilastointia. Toki näitä lajeja katson etäämmältä huomaamatta kovin tarkasti epäkohtia, jotka taas jääkiekon päivittäisessä elämässä osuvat hermoon.

Liiga on hieno tuote, ja uusi paikallisuuteen vetoava mainoskampanja on parannusta entiseen. Joustokaukalot ovat jättiharppaus nykyaikaan, samoin kasvanut tv-näkyvyys. Mutta silti vannoutunut seuraaja joutuu liian usein törmäämään asioihin, joita ei vain pitäisi enää tapahtua. Entistä enemmän Liigan joutuu ottamaan vastaan viihdetuotteena, enemmän kuin aitona urheilusarjana.

Bisneslogiikan rinnalle tarvittaisiin enemmän myös urheilun logiikkaa. Voittajille hyvää, häviäjille huonoa. Kaikille tasapuolisuutta ja johdonmukaisuutta. Yleisön arvostamista ammattimaisella toiminnalla.

Sillä kohta kyse alkaa olla enää siitä, miten seuraavaksi urheilun arvoja uhrataan rahan vuoksi ja kuinka huolimattomasti eri osa-alueita uskalletaan hoitaa.

 

Edellinen kirjoitus >> Runkosarjaveikkaus 2014-2015

Filed under: Liiga, Pelicans Comments Off
Comments (0) Trackbacks (0)

Sorry, the comment form is closed at this time.

Trackbacks are disabled.