20Tou/13Off

MM-kisapäivitys, jossa puhutaan enimmäkseen jääkiekosta

Lätkäjätkä on helpottunut, sillä jääkiekkokausi on vihdoin lopullisesti ohi. Jukka Jalosen luotsaaman leijonalauman kisamenestyksestä voi jälleen kerran olla ylpeä.

Kauden loppuhuipennuksen virkaa toimittavat MM-kisat olivat paikoin urheilullisesti murheellista katsottavaa, puhumattakaan puolityhjistä halleista. Onneksi lähivuosina kisat lätkitään kaukana poissa, kun kisaisäntinä toimivat vuorollaan Valko-Venäjä, Tshekki ja Venäjä.

Hyvä niin, sillä koti-Suomessa tämä kaksivuotisprojekti meni vahvasti persiilleen. Jumalaton humu ja häslinki saatiin aikaan, mutta saldona oli nolla mitalia ja pääsylippuhintojan johdosta pitkä loikka elitistiseen suuntaan. Jos MM-kisoista haluaa nykyään millään tavalla nauttia, on suhtautumista muutettava urheilullisista perusteista kohti karnevaalimaista viihdetuotetta, jossa pikkutakkimiehet saapuvat erätauolta katsomoon erän puolivälissä ja todelliset jääkiekkofanit ovat areenalla vähemmistönä.

Raha haisee kaikessa ja luulenpa, että pidemmän päälle yleisö äänestää vieläkin enemmän jaloillaan. Tätä ilmapiirin muutosta kannattaa SM-liigaseurojenkin miettiä oman tuotteensa kanssa.

Kyllähän siellä pelattiinkin. Jukka Jalonen sanoi joskus, että paskasta ei voi tehdä konvehtia, mutta lähellä se silti oli. Sanotaan mitä sanotaan - ja Lahessa muistetaan Latvalan mailanmittaus ikuisesti -, niin Jalonen on huippuluokan valmentaja kiireestä kantapäähän. Äksyily median edessä on siihen nähden pelkkä lillukanvarsi, eikä toimittajien kysymysten tasokaan päätä huimannut.

Niinpä rankkarin päässä mitalista tällä noviisijoukkueella on suoritus, josta suomalaisen jääkiekkoväen on syytä olla ylpeä. Leijonat pelasi jälleen kerran taitojensa ylärajoilla ja erinomaista jääkiekkoa, mutta perisynniksi nousi tutusti maalinteko.

Kuinka kova Suomen maajoukkue olisikaan, jos meiltä kasvaisi myös maalintekijöitä ja kiekollisia puolustajia samoissa määrin kuin muilta mailta?

Siinä on asia, josta toivottavasti jatkossa keskustellaan enemmän kuin Tamin kalapaidoista ja Jutin grillimakkaroista. Ahkerasti mainoksissa esiintyvän Jutin menoa seuratessa on kuitenkin hyvä muistaa yksi asia.

Uransa päättäneelle urheilijalle ahkera grillaaminen on parempi vaihtoehto kuin jatkuva rillaaminen.

 

TÄHDET
Miehistynyt Petri Kontiola oli kisojen ykköstähti, ja myös suurin yllättäjä. Ensimmäistä kertaa MM-kisatasolla joukkueen johtavana hyökkääjänä, joten hyytyminen viimeisissä otteluissa ei ollut suuri synti. Tarvitsee tulevaisuudessakin ison roolin, jos valitaan kisoihin. Antti Raanta, wau! Suomen maalille valittiin kolme märkäkorvaa, ja jälki oli tämän näköistä. Kertoo paljon maalivahtivalmennuksen tasosta. Juhamatti Aaltonen nousi Kontiolan siivellä vihdoin ykkösketjun vaatimalle tasolle. Ripaus kylmyyttä maalintekoon, ja JMA on vielä jonain keväänä kisojen pörssikunkku. Veli-Matti Savinaisesta on kovaa vauhtia tulossa uusi Leo Komarov, varsinkin saadessaan vielä hieman terävyyttä luisteluun. Hattu päästä ässä-soturille. Puolustajista Sami Lepistö nousi yllättävän hyvälle tasolle, vaikka on vaikuttanut menetetyltä tapaukselta.

TULEVAISUUS
Mikael Granlundin tulo kisoihin oli kahdellakin tapaa hyvä asia. Ensinnäkin muistutuksena siitä, että kyseessä ei ole mikään valmis supertähti, mutta myös osoituksena herran maagisista taidoista tärkeimmillä hetkillä. Ensi kerralla Forsberg-rankkari todennäköisesti onnistuu. Sakari Salmisesta ja Jarno Koskirannasta kuullaan vielä paljon, varsinkin ensinmainitusta. Tehottomuudesta voi parjata, mutta kun kerran pelitaidot ovat jo, niin enää tarvitaan vain kokemusta. Juuso Hietanen oli jossain määrin pettymys, eikä päässyt ykköspakin roolissa vaadittavaan vireeseen, mutta yleisesti pelaaminen on hivelevää katsottavaa. Takuuvarma lähivuosien luottopakki. Sellaista uskallan povata myös Ilari Melartista omassa roolissaan. Joko mies ylisuoritti rajusti tai sitten Ilari on oppinut oikeasti pelaamaan. Erinomainen puolustavan puolustajan aihio jopa MM-kisatasolle.

TURISTIT
Luisteluvoiman tärkeydestä puhutaan, Ville Viitaluoma ja Juha-Pekka Haataja ovat siitä osuvin esimerkki verrattuna Koskirantaan ja Salmiseen. Täytyy samalla muistaa, että nämä kisat eivät tee herroista huonoja pelaajia, vaan päinvastoin todennäköisesti duo rikkoo yhteensä 100 pistettä tulevallakin liigakaudella. Potku ei vain riitä kisapassiin. Teemu Laakso lienee koko joukkueen suurin pettymys. Kankea ja kiekollisesti rajoitteinen puolustaja ilman erityisiä vahvuuksia on kehno yhdistelmä. Pettymyksiin voisi laskea myös Niklas Hagmanin, joka ei kuitenkaan saanut missään vaiheessa kunnollista tilaisuutta. Se jäi muuten johdonmukaisen ja loogisen Jukka Jalosen harvoiksi omituisuuksiksi tässä turnauksessa.

Filed under: Liiga Comments Off
Comments (2) Trackbacks (0)
  1. ”Leijonat pelasi jälleen kerran taitojensa ylärajoilla ja erinomaista jääkiekkoa, mutta perisynniksi nousi tutusti maalinteko.”

    Tämä vasta välieristä eteenpäin. Sitä ennen mielestäni Leijonat viimeistelivät maalipaikoistaan normaalia paremmalla prosentilla, mihin on tässä vuosien saatossa tottunut.

    Hagman oli juuri sellainen kuin voi odottaakin. Luistelua, luistelua ja vielä kerran luistelua ei muuta annetavaa. Pääsehän hän maalipaikkoihin, mutta siinä vaiheessa kädet ja pää jäätyykin. Kisojen rooli oli hänelle sopiva. Ei asiaa ylemmäs.

    Jalonen on huippuvalmentaja. Tälläisellä piirinjoukkueella mitalipeleissä. Hieno suoritus.

    • Alkulohkon viimeistelytaidosta samaa mieltä. Niin kauan kuin alkulohkossa riitti todellista panosta, kaadettiin rupusakit paljon kylmemmin kuin monesti takavuosina. Vaan tosipeleissä maalipaikkoja tulee vähemmän ja ne ovat vaikeampia. Tietenkin materiaali vaikuttaa myös niiden maalintekopaikkojen järjestelyyn, siinäkin mielessä joukkue oli nyt jämäpaloista kasaan parsittu.


Trackbacks are disabled.