24Lok/11Off

Noin 1000 kilometriä ja syksyn pisimmät minuutit

Reissussa rähjääntynyt Kiekkoaktivisti on taas takaisin kotikoneen ääressä. Väsyneenä, mutta onnellisena meidän kaikkien yhteisistä kolmesta pisteestä, jotka Raksilasta ryöstettiin.

Lauantaiaamuna kellon näyttäessä 7:02 sade ropisee Lahen keskustan kaduilla, kun avaan ulko-oven ja hyppään kyytiin. Juuri ennen lähtöä tarkistettujen Facebook-päivitysten perusteella kovakuntoisimmat vielä jatkavat Ilves-voitonjuhliaan jossain päin kaupunkia. Olen kärttyinen. Viimeaikaisen unirytmin ja seinänaapurin erinäisten ääntelyiden takia unet jäivät reiluun kolmeen tuntiin. Perinteinen Mihinköhän sitä taas tuli lähettyä-lausahdus käväisee mielessä, mutta pulinat pois ja kohti Oulua.

Vierumäki ja Heinola jäävät taakse sateisen pimeällä moottoritiellä. Aurinko onneksi nousee kohta paitsi ajomukavuuden myös ajankuluksi keksityn kisailun kannalta; luettele kaikki Pelicansin liigaotteluissa vähintään vaihtopenkille päässeet pelaajat. Molemmat kisailijat uskovat itsevarmasti pääsevänsä yli 200 nimeen, mutta tehtävä osoittautuu yhtä raastavaksi muistilokerolabyrintiksi kuin pelkäsinkin. Vetäisen takataskusta jokerikortteja kuten Ari Luostarinen, Mikko Kankaanperä, Niklas Rosti ja Tommi Jäminki, mutta 200 ei täyty sitten millään.

Jossain Jyväskylän yläpuolella 2,5 tunnin ahertamisen jälkeen päätämme keskeyttää ratkaisemattomaan molempien saatua kasaan n. 175 pelaajaa. Unohdin autuaasti Juha Uotilat, Vellu Nutikat, Ville Varakkaat ja Lou Dickensonit. Kannattaa joskus kokeilla itse kunkin. Varsinkin 3h unien jälkeen kahdeksalta aamulla.

Saavumme Pihtiputaalle ja kurvaamme 4-tien vieressä olevan pitserian pihaan. Rasvakeitin sylkee metrin korkuisia liekkejä ja etelämaalaisen näköinen jamppa juoksee vastaan puhelin kädessä. Sammutuspeitettä ei löydy joten ei muuta kuin palokunta paikalle. Ei vissiin syötykään pitsaa.

13:08 vihdoin Oulussa ja hotellilla. Siivous on myöhässä, joten siirryn loungeen odottelemaan huoneeseen pääsyä. Paikallislehti Kalevan urheilusivut raportoivat kotijoukkueen eilistä vierasvoittoa Kuopiosta.

Väsyttää, joten yritän nukkua vähän ennen ottelua. Käytävällä iloisesti pirisevä palosireeni kuitenkin katkaisee yrityksen. Ei kai nyt taas?! Perinteinen kikka vierasjoukkueen yöpaikassa, mutta ei kai niitä hälyttimiä kannata enää päivällä huudattaa. Sireeni soi muutamaan kertaan hetken aikaa, kunnes rauha laskeutuu hotelliin.

 

 

 

 

 

 

 

 

40 minuuttia ennen ottelun alkua lähdemme siirtymään hallille parin kilometrin päähän. Hallin tuulikaapissa lukulaitteiden tuttu piipitys herättää viimeistään liigaottelun tunnelmaan. Painelemme sisään, ennakkoon ostetuilla opiskelijalipuilla tietenkin. Hähää, Junno! Juksasimme juuri sinulta 9,00 euroa.

Heti sisäänkäynnin vierestä bongaan lihapiirakkakojun. Lyön vähin odotuksin 3 euroa tiskiin, mutta iloinen myyjä työntääkin käteen noin pesäpalloräpylän kokoisen tuhdin ja mehevän lihiksen nakilla varustettuna. Etelässä tarjoiltaviin Sibyllan teollisuushodareihin tottuneena kehaisen tätä jytkyä myyjille samalla kun yritän taiteilla mausteita sisään.

Alkulämmittelyä vilkuillessa katse kiinnittyy Kärppien #22:een, Miikka Salomäkeen. Isokokoinen jässikkä näyttää lämmittelevän viimeisen päälle. Jokainen suoritus on laadukas, laukaukset lähtevät lujaa kohti maalia monen muun tyytyessä neppailemaan löysän näköisesti. Vielä viimeinen kuti ennen siirtymistä pukukoppiin, mutta veto ei onnistukaan kunnolla. Salomäki hakee kulmasta uuden kiekon ja kiskaisee sen voimalla takanurkkaan. Vasta sitten voi lähteä jäältä. Menestyjän merkki?

Otteluohjelmaläpyskä kertoo mielenkiintoisen tilastofaktan: Kai Suikkanen on eniten Kärppäpaidassa liigamaaleja (175) tehnyt pelaaja.

Lämmittelyn jälkeen kisaolutta naamariin hallin ravintolassa ja alkutunnareiden soidessa seisomakatsomoon. Tosin kukaan ei seiso, paitsi ne jotka jäävät nalkkiin kulkuväylälle. Taivastelen ääneen järjestyksenvalvonnan nukkumista ja yksi seurueesta lähtee kyselemään järkkäreiltä pitäisiköhän asialle tehdä jotain. Yksi keltaliivinen vaivaantuukin paikalle ja muutama sata ahteria nousee vastahakoisesti lattiasta. Piti tämäkin tulla Lahesta asti hoitamaan.

1. erä

Pelicans aloittaa hyvin ja peli aaltoilee tasaisesti. Noin kymmenen minuutin kohdalla Viuhkolan kentällinen pyörittää hapoille Lopin viisikon, joka joutuu pariin kertaan pelaamaan sääntöjen rajamailla ja huudattamaan vihamielistä yleisöä. Pari minuuttia myöhemmin Alikosken maila jää keskialueen laitakahinassa Laschin jalkojen väliin ja Laschin kaaduttua Pelicans pääsee ylivoimalle. Takanani seisova nainen manaa, että "kohta soi omissa". Eipä ole usko vahva tässä kaupungissa, ainakaan naisväen keskuudessa...

Maalinteko ei ylivoimalla onnistu, mutta 18. minuutilla tärähtää. Immonen nappaa irtokiekon laidasta keskialueella, kuljettaa yli sinisen ja kaartaa keskelle. Tuttu napakka rannelaukaus kohti maalia, kiekko osuu Kärppä-pelaajaan ja lopulta Tavi ohjaa ohi voimattoman Hostikan, 0-1. Yleisössä vislataan ja huudellaan korkeaa mailaa, mutta hidastus mediakuutiolla kertoo totuuden.

Heti seuraavassa vaihdossa Sihvonen vääntää kiekon kulmasta, syöttää viivaan Seikolalle joka kahvittaa kärkikarvaajan huikealla vartaloharhautuksella pihalle, heittää limpun maalille jossa ripari pomppii Paakkolanvaaran luistimista sisään, 0-2! Täytyy se myöntää, erä mentiin Kärppäkomennossa ja tauolla peli olisi aivan hyvin voinut olla 2-0.

2. erä

Vauhdikas peli jatkuu 2. erässä. Seitsemän minuutin kohdalla Sihvonen väläyttelee merkkejä vanhasta kunnon Karrasta ja ajaa ylikovaa selkään laitatilanteessa. Kärppä-ylivoima kuihtuu kuitenkin Salomäen ryntäysjäähyyn. Tässä erässä Pelicans on paremmin mukana pelissä ja varsinkin Lopin sekä Hodgmanin kentälliset vyöryttävät pitkiä hyökkäyksiä Kärppäpäädyssä.

Eräässä tilanteessa Brocklehurst tavoittelee irtokiekkoa Hostikan edessä, mutta kompuroi ja kaatuu veskarin eteen. "Veä Hostikka turpaan sitä Aaronia!" huutaa keski-ikäinen mies vieressäni. Junttilan saadessa estämisjäähyn fanikatsomon kuorohuuto kehottaa tuomaria painumaan siihen paikkaan josta on maailmaan tiensä löytänytkin. Ylivoima pyörii, mutta viimeiset ratkaisut jäävät taas vähän vajaiksi. Palkinto tupsahtaa kuitenkin syliin muutaman minuutin päästä, kun pyörityksen päätteeksi Brocklehurst luikertelee kiekon kanssa maalille ja Loppi lakaisee irtokiekon sisään metristä, 0-3! Nyt näyttää jo hyvältä.

3. erä

Kärpät on jälleen vähän niskan päällä, mutta Pelicans puolustaa nöyrästi, pitää mustapaidat poissa parhailta maalintekopaikoilta ja välttää jäähyilyt. Sopaselle aukeaa parikin puolittaista maalipaikkaa, joista toisen jälkeen DJ luukuttaa kaiuttimista kappaletta "Get A Haircut".

Tulostaululla näytetään muiden pelien muuttuneita tilanteita pling-äänimerkin säestyksellä myös pelin ollessa käynnissä. Kaksipiippuinen juttu, mutta vihdoinkin mainosähkyn vastapainoksi sitä todellista yleisön palvelemista näillä kalleilla mediakuutioilla. Pelin suvantohetkillä toteutettuna ei häiritse seuraamistakaan.

Kärppäpainostuksista huolimatta alkaa jo näyttää siltä, että Pelicans klaaraa pelin varmasti ja Hovinen koppaa taas nollapelin. Ajassa 51:10 kuitenkin Lehtonen ampuu viivalta ja Keränen pistää lapaa väliin. Hovinen ei ehdi millään reagoimaan. No, ei tässä mitään. Paitsi että minuutin päästä sama kentällinen on asialla: Keränen leikkaa kiekon kanssa keskelle, laukoo ja Kolehmainen seuraa vapaasti reboundin verkkoon, 2-3. Suikkanen ei jäädy, vaan ottaa saman tien aikalisän.

Aikalisällä oletettavasti kerrattu termi "oma peli" ei kuitenkaan toteudu, vaan Pelicans on hätää kärsimässä. Yleisö piiskaa rytmikkäillä taputuksilla kotijoukkuetta ja viheltää korvia särkevästi jokaikiselle vierasjoukkueen tuuppaisulle tai mailankäytölle. Hovinen ottaa pari gamesaveria, mutta kenttäpeli tökkii. Pelicans luopuu kiekoista, heittää päätyyn ja ränniin, ei rauhoita oman maalin taakse vaikka paikka olisi. Nyt pelataan syksyn pisimpiä minuutteja.

Roiskiminen on riskitöntä, tai ehkä riskin viivyttämistä, sillä ote on täysin kotijoukkueella joka juoksuttaa Pelicans-viisikkoja vuoron perään hyökkäysalueellaan. Kling! - Ohtamaa ampuu tolppaan. Kiekkoa päätyyn; minuuttien käydessä vähiin vaihtopenkki tuntuu kutsuvan valkopaitoja paljon enemmän kuin kiekottelu jään puolella. Miksei se oma peli toimi, tekeekö Pelicans "Suomet" ja murenee käsiin 3. erässä? Nyt pitäisi uskaltaa pitää kiekkoa ja ottaa hallintaa vähän itsellekin.

Puolitoista minuuttia kellossa kun kehäkettu-Aravirta vetää Hostikan pois maalilta. Pari kertaa Pelicans kokeilee rohkeasti, mutta kiekot lipuvat maalin ohi pitkiksi. Viimeisellä minuutilla Suikkanen luottaa Immosen ketjuun Viuhkoloita vastaan. Kymmenen sekuntia jäljellä, purku Kärppien alueelle! Sekunnit loppuvat kellosta ja summeri soi. Huh!

Voittajajoukkue lipuu pukukoppikäytävälle heilutellen terveisiä muutamille paikalle saapuneille autokunnille.

Se oli taas muistutus tämän liigan kovuudesta. Tasainen, vauhdikas ja viihdyttävä ottelu, jossa molemmat pelasivat vähintäänkin hyvää jääkiekkoa. Parin helpohkon maalin jälkeen peli oli Pelicansin hyppysissä ja mitään hätää ei näyttänyt olevan, mutta niin vain Kärppien 1. maali heilautti pelin hallinnan päälaelleen.

Hallilta lähtiessä ulkona on vaihteeksi säkkipimeää, kylmää ja sateista. Pelaajat pakkailevat vähitellen pelikasseja bussiin. Videovalmentaja Vehviläisen kantamassa kassissa lukee Seikola, jolla on varmaan sopimuksessa kassinkantovapaus, naureskelemme sivummalla.

Mutta nyt hotellille, sitten ehkä parille Oulun yöelämään. Ja vain parille, sillä sunnuntai kuluu paluumatkassa.


Hallin katossa roikkuneiden mopojen yhteys

ottelutapahtumaan jäi mysteeriksi.

 

Comments (2) Trackbacks (0)
  1. Hienoa raportointia, vaikka yksi asiavirhe mahtui mukaan: ”Vauhdikas peli jatkuu 2. erässä. Seitsemän minuutin kohdalla Sihvonen väläyttelee merkkejä vanhasta kunnon Karrasta ja ajaa ylikovaa selkään laitatilanteessa.” Karrahan tulee tilanteessa varsin löysästi liukuen ja jäähy vihelletään ainoastaan sen takia, että Kärppä-pelaaja on ihmeellisen huonossa tasapainossa. Nyt meni Kiekkoaktivisti siihen ”nimi selässä ratkaisee” -miinaan!

  2. Voi olla, että meninkin. Sellainen mielikuva tilanteesta jäi että ajo oli ns. turha, koska Kärppäläinen oli jo hyvän aikaa selin Karraan päin ja irti laidasta. Karran tarvii itekin muistaa noissa tilanteissa mikä nimi siellä selässä lukee. Mutta joo, ei se välttämättä ylikova ollut, mutta livetilanteen perusteella vähän tarpeeton ajelu.


Trackbacks are disabled.