20Maa/13Off

Kauden tilinpäätös

 Yhdestoista. Se olikin sijoitus, jota ei oltu vielä Pelicansin liiga-aikana nähty. 

Pelicansin sijoitukset SM-liigan runkosarjassa

Silmämme avataan ja suljetaan
me maailmanpyörällä kuljetaan
Ylöspäin, ja alas, ja ympäri hei
maailmanpyöräni vei

Ellei blogikirjoituksessa meinaa päästä alkuun, voi aina lainata Eppu Normaalia. Vuonna 1985 -biisistä poiketen Pelicans-elämä ei onneksi ole tylsää, eikä ole kovin kauaa siitä kun viimeksi ylöspäin maailmanpyörä pyörähti. Floppiruoskaa voisi tämän sesongin jäljiltä viuhuttaa huoletta, mutta aion edelleen pysyä kohtuullisessa kriittisyydessä, yltiönegatiivista länkytystä kun tuntuu muutenkin riittävän.

Lahtelaisista on tainnut tulla vähän kranttuja viimeistään hopeakevään jälkeen. Onnistumisia vähätellään ja epäonnistumisia liioitellaan. Vai onkohan sekin tavallaan Kiekkokaupungin merkki? Jonkinlaista vaatimustasoa on pakkokin pitää yllä, jos jotain aiotaan tosissaan tehdä. Enää Pelicanskaan ei vain osallistu sarjaan, vaan pyrkii menestymään.

Tämä tämänkertainen floppi oli monen asian summa. Jälkeenpäin suurin ihmetyksen aihe on se, että miten Kai Suikkasen tasoisen valmentajan ollessa ruorissa voidaan yhtäaikaisesti epäonnistua niin pahasti sekä pelisysteemin rakentamisessa että pelaajahankinnoissa. Olivat jalat tukossa tai ei, niin syksyllä kaikesta näki, ettei toiminta kentällä tullut pelaajien selkärangasta. Kun peli menee jatkuvaksi tulipalojen sammuttamiseksi, olet SM-liigassa pelkkä kuoriämpäri. Kevätpuolella joukkue pelasi aivan erilaista peliä, eikä enää pelännyt kiekkoa.

Vanhan viisauden mukaan kolmesta ennestään tuntemattomasta ulkomaalaispelaajasta yksi onnistuu, toinen pettää ja kolmas on siltä väliltä. Eipä löytynyt yhtään onnistujaa kolmikosta Richmond-Esposito-O'Marra. Hyvä opetus tämäkin. Jos joko pelinlukeminen, fysiikka tai luistelu on Norjan divarin tasoa, on SM-liigaan turha yrittää. Lee Goren taas oli hyvä pelaaja, mutta kallis ja mulkku. Kuuleman mukaan vaikein tapaus koko Pelicansin liigahistoriassa.

Kausi taisikin olla Suikkaselle ensimmäinen, jolloin oma filosofia kolahti omaan nilkkaan. Mies kuuluu siihen valmentajien koulukuntaan, joka ei yritäkään koota jonkinlaista harmonista kasvualustaa (vrt. Hannu Aravirta) mahdollisimman tasapainoiselle pelaajamassalle. Yhtään raakiletta ei lähtökohtaisesti oteta mukaan, vaan kaikkien hankintojen on oltava valmiita vahvistuksia ja yksilöillä saa olla todella rosoista särmää luonteessaan. Pääasia on muodostaa pelillisesti absoluuttisesti paras ryhmä.

Ei Suikkanen tämän yhden kerran takia muutu huonoksi valmentajaksi, eikä Pelicans huonoksi liigaseuraksi. Viime kaudella tietyt riskit kääntyivät mahdollisuuksiksi, tällä kaudella riskit realisoituivat, siinä ei ole sen ihmeellisempää. Kuten jo aiemmin kirjoitin, tässä tapauksessa oli parempi olla kerran hopealla ja kerran yhdestoista, kuin kahdesti viidentenä. Suikkanen-Lehtonen -kaksikko vei Pelicansin seurana porrasta tai kahta ylemmäs, ja se oli nyt kaikkein tärkeintä.

On silti paljon asioita, jotka on korjattava tai tehtävä muuten paremmin. Kuka on päävalmentaja? Mistä kärkiosaaminen joukkueeseen? Menikö tulos miinukselle? Mikä on junioritoiminnan ja talenttien kasvattamisen laita? Lähiviikot ollaan taas niin kovin tuttujen kysymysten äärellä. Itse en viitsi odotella vastauksia kovinkaan pessimistisenä. Pelicans on kaikesta huolimatta ihan hyvillä raiteilla.

Ainakin jos Ilkka Mikkola todella menee Raumalle.

- - -

Lisää ajatuksia ja pelaaja-arviot tämän päivän Uusi Lahti -lehdessä sivulla 30.

Comments (0) Trackbacks (0)

Sorry, the comment form is closed at this time.

Trackbacks are disabled.