4Hel/13Off

Tähtilipunvärinen superviikonloppu

Jos oli perjantain Ässät-ottelu kaikin puolin ankea näytös, niin Nelonen teki silti Pro-kanaviensa ilmaisjakelullaan viikonlopusta yhtä juhlaa. Liimasin nenän kiinni taulutelkkariin ja tässä ovat havainnot.

MacLean, Gilmour, Cherry

Suomalaisittain viikonloppuun mahtui pari kohokohtaa. Jo 42-vuotiaan Teemu Selänteen kohdalla loppuvat ylisanat kesken. Työsulun jäljiltä 6 pelattua ottelua ja tehot 2+6. Perjantaina Minnesotaa vastaan 0+3, joista varsinkin kaksi jälkimmäistä uskomattomia tuhannen taalan namupaloja takatolpalle. Samassa ottelussa Sami Vatanen teki NHL-debyyttinsä häärien heti ykkösylivoimassa varmoin ottein. Leksa Komarov puolestaan on raivannut paikkansa Toronton vakiokokoonpanosta 14 minuutin peliajalla ja hallitsee joukkueen taklaustilastoa ylivoimaisesti. Lauantaina sen sai tuntea nahoissaan Bostonin Johnny Boychuk, kas näin.

Totta puhuen pelin taso ainakaan näin kauden alkuvaiheessa noussut kovinkaan korkeaksi. Päästä päähän -nopeus on tietenkin Euroopasta käsin katsottuna huimaavaa, mutta myös väkisin puskemista ja kiekon dumppaamista harrastetaan riittämiin. Lätkä ei kauaa lavassa viihdy.

Toisaalta viihdearvoa nostaa fyysisyys. Siltä osin NHL näyttää jääkiekolta, ja toisaalta SM-liiga ei näytä. Joka ainoa tilanne viedään loppuun asti ilman väistelyä, kontaktivalmius vaaditaan aina kiekon ollessa lähelläkään. Joustolaidat sentään ovat pelaajien puolella, muutenhan tuolla tulisi ruumiita. Päätypleksit ovat metrin-pari korkeammat kuin Euroopassa, mikä puolestaan parantaa pelin sujuvuutta. Samoin hyökkäysalueen pidentämistä keskialueen suuntaan olisi syytä Euroopassa harkita.

TV-tuotannon laatuun ei voi olla kiinnittämättä huomiota. Mikrofoneja ja kameroita on joka puolella, joten katsoja kuulee ja näkee kaiken. Tässä olisi valtavasti opittavaa Härmän perukoilla, jossa urheilutelevisioinnin ehkä suurin akilleen kantapää on äänimaailman välittäminen kotikatsomoon. Jos jääkiekossa ei kuule kiekon kopsahduksia lapoihin ja laitoihin, on se sama kuin tennis ilman pallon plopsahduksia tai keihäänheitto ilman karjaisua. Katsojaa hellitään Nelosella myös selostaja Antti Mäkisen muodossa, josta on tullut yksi tämän maan parhaita kiekkoselostajia päästyään eroon alkuvuosiensa maneereistaan. Miehellä on samassa paketissa hyvä ääni, asiantuntemus, huumori kuin tarkka silmä pelin yksityiskohdille.

Huippu-urheilun lisäksi NHL onkin myös läpeensä viihdettä. Amerikkalainen urheilukulttuuri on pelikatkoa pullollaan - kaiken huippuna jenkkifutis, jonka kuusituntinen Super Bowl -finaaliottelu pelattiin maanantain vastaisena yönä. Maailman huikein yksittäinen urheilutapahtuma, mutta itse luovutin kahden tunnin kohdalla pelin ollessa puolivälissä. Jääkiekon puolella toisaalta pelikatkot käytetään myös hyödyksi, kun ripeät pojat ehtivät leveillä kolillaan parissa minuutissa auraamaan kokonaisen hyökkäysalueen lumesta. Siitä mallia SM-liigaan.

Kaiken tämän hohto lienee kuitenkin siinä, että kaikki mahdollinen on alansa huippua, niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Jos et vie jokaista taklaustasi loppuun asti, löydät itsesti farmista. Jos epäröit TV-kameran edessä, et pääse esiintymään. Kaikesta paistaa läpi intohimo ja pelin kunnioittaminen tavalla jota on vaikea muualta löytää.

Mieleenpainuvin hetki taisi sittenkin jäädä Kanadan puolelle. Toronto - Boston -ottelun avauskiekon [video] kävivät kolmistaan pudottamassa yksi Maple Leafs -legendoista Doug Gilmour sekä 60-vuotisjuhlaansa viettävän legendaarisen Hockey Night in Canada -lähetyksen tehokaksikko Ron MacLean - Don Cherry. Mäkisen tietojen mukaan Cherry oli saanut uransa ensimmäisen tv-lähetyksen jälkeen ohjelman tuottajalta palautetta, että jos et ole joka asiasta jotakin mieltä, urasi loppuu siihen. Sen jälkeen Cherry ei ole mielipiteidensä kanssa epäröinyt, vaan ajanut aina suorinta reittiä kohti maalia.

Siinäkin on hyvä ohjenuora itse kullekin.

Filed under: Media, Viihde Comments Off
Comments (0) Trackbacks (0)

Sorry, the comment form is closed at this time.

Trackbacks are disabled.