30Mar/12Off

Kyllä tälläkin top5:een pääsee, jopa ykköseksi

Mikäli vielä muutama viikko kynnetään, ei sen jälkeen ei tarvitse enää edes yrittää. Kai Suikkanen huuteli eilen Ilta-Sanomien haastattelussa, että "jos joku Jésus saa tämän joukkueen pelaamaan paremmin, niin kannattaa vaihtaa valmentajaa helvetin äkkiä."

Suikkanen onkin selvästi ääripäiden mies. Liigafinaalista huomiseen jumbofinaaliin. Pelicansin historian kaikkein loisteliaimmasta kaudesta kuraisimmaksi flopiksi. Tässä viisi kärsimysnäytelmää, joissa ei edes kahvia ja pullaa tarjoiltu väliajalla. Kausina 99-00, 04-05 ja 05-06 Pelicans jäi myös liigan häntäpäähän, mutta näillä kausilla odotukset ja pelaajamateriaali olivat myös vaatimattomampia.

[5] 2002-2003, sijoitus runkosarjassa: 12/13, suoria voittoja 13/56

Kauden hahmo: Jari Kauppila

Kari Elorannan luotsattua joukkueen sensaatiomaisesti 5. sijalle edellisenä keväänä ojensi Pelicans viestikapulan sinänsä linjakkaasti 2-valmentaja Petteri Hirvoselle. Tai ehkä muita vaihtoehtoja ei ollut ja toivottiin "Piriltä" tarttuneen jotain oppeja. Kahdesta kärkikentällisestä jäljelle jäivät vain Jan Latvala, Lasse Jämsen ja loukkaantumiskierteeseen ajautunut Joonas Jääskeläinen. 30 ensimmäisessä ottelussa Pelicans keräsi 18 pistettä ja loppu oli kosmetiikkaa. Vain vieläkin huonompi - yllätys yllätys - Ilves pelasti Pelicansin jäämällä jumboksi 7 pisteen erolla. Ykköstähdeksi ja kapteeniksi kotiutettiin Luulajasta Jari Kauppila, joka takoi 37 ottelussa tehot 9+20, kunnes myytiin IFK:hon rahan säästämiseksi, voittaen silti Pelicansin sisäisen pistepörssin. Kauppila ei pystynyt yksin hilaamaan kivirekeä tätä sijoitusta ylemmäs, minkä jälkeen hän on toiminut yleisenä sylkykuppina kiekkoväen keskuudessa. Syystä vai syyttä, se jääköön jokaisen harkittavaksi. Ilman Kauppilaa Pelicansin olisi todennäköisesti pudonnut Ilveksenkin taakse.

 

[4] 2009-2010, sijoitus runkosarjassa: 12/14, suoria voittoja 18/60

Kauden hahmo: Juhamatti Aaltonen

Keväällä 2009 Hannu Aravirta päätti kunniakkaan pestinsä Lahdessa kaksijakoisissa tunnelmissa. Tilalle löytyi Rauman Lukosta lähdettyään sapattivuoden pitänyt Mika Toivola, joka oli Jääkiekkolehden ennakon mukaan "iso arvoitus". Totta totisesti. Joukkue ei uusiutunut nimeksikään, kesän ainoana hankintana tullutta Tommi Paakkolanvaaraa aseteltiin toiveikkaasti ykkösketjun keskelle. Lähempänä kauden alkua Pelicansin haaviin ui vielä vonkale nimeltä Juhamatti Aaltonen, joka lopulta pelasti Toivolan ja koko kauden ylipäätään tykittämällä maalipörssin kärkeen. Vanha herra Jantunenkin taiteili vielä 37 pisteen verran, Toni Koivunen puolestaan korvattiin Markku "2 min koukkaaminen" Tähtisellä. Maalilla yleisöä viihdyttivät Tommi Nikkilä ynnä Mark Lamothe, puolustuksessa oikeutta jakoi Sami Helenius. Aaltonen piti yksin toiveita yllä, mutta 10. sija jäi Pelicansilta viiden pisteen päähän. No, tämähän ei ollut vielä Toivolan kokoama joukkue, ajateltiin...

 

[3] 2003-2004, sijoitus runkosarjassa: 13/13, suoria voittoja 7/56

Kauden hahmo: Shayne Toporowski

Valmentaja-Pettereiden Hirvosen ja Sihvosen toinen yritys. Valmistautumista sävytti taas iso vaihtuvuus: 13 pelaajaa lähti, 9 tuli. Joukkueen oli määrä olla nopea, fyysinen ja ilkeä, minkä johdosta pelaajalistasta löytyivät mm. Toni Mäkiaho, Olli Julkunen, lupaava ruotsalainen Daniel Widing, iso tshekkipuolustaja Radek Philipp ja sotureiden soturi Santeri Heiskanen. Kermana kerman päällä vielä 98-kiloinen kanadalainen metsuri Shayne Toporowski, joka hankittiin Pelicansin silloisella ennätyssummalla noin miljoonalla mummon markalla ja saapui Lahteen häämatkalta rapakunnossa, kärsien runkosarjan alussa vielä vanhaa pelikieltoakin. "Topolle" annettiin 27 peliä, häneltä saatiin tehot 3+6, goodbye. Kelpasi vielä Ilvekseen. Kauppila oli jälleen yksinäinen tähti, kunnes myytiin 45 ottelun (13+15) jälkeen Leksandiin. Tällä kertaa Pelicans haukkasi 30 ensimmäisessä ottelussa enää 16 pistettä ja keväällä kaikki loputkin kaupaksi menevät myytiin. Hirvonenkin sai jossain vaiheessa potkut ja urheiluanalyytikko Sihvonen pääsi maistamaan päävalmentajuutta SM-liigassa. Jumbosija 9 pisteen erolla SaiPaan.


[2] 2010-2011
, sijoitus runkosarjassa: 14/14, suoria voittoja 17/60

Kauden hahmo: Mike York

Nyt Ässien nykyinen urheilujohtaja Toivola pääsi näyttämään kykynsä itse kokoamansa joukkueen kanssa. Lupaava Niko Hovinen oli jo noussut ykkösmaalivahdin tontille, puolustuksen isäntinä toimivat Jan Latvala ja Jyri Marttinen. Isoimmat satsaukset tehtiin kuitenkin hyökkäykseen, johon marssitettiin NHL-statuksen Dwight Helminen, vanhat tutut Matias Loppi ja Jakub Sindel, Mestis-tykki Lou Dickenson sekä kruunuksi kahden sadan tonnin mies Mike York, jolla oli yksi terve polvi ja pelireissuilla paluumatkoilla punaviiniä limupullossa palautusjuomana. Joukkueen piti kuitenkin olla nopea, suoraviivainen ja fyysinen. Kuulostaako tutulta? Itse asiassa joukkue oli niin suoraviivainen, että kiekon funktio oli ainoastaan rännittäminen, jotta päästäisiin taklaamaan ylikovia atleettitaklauksia Antti Tyrväisen johdolla. Lokakuun kuuden voitottoman ottelun putken päättyessä tyylipuhtaaseen 5-0 -selkäsaunaan Kuopiossa koko Lahti ymmärsi, että epätoivola saa riittää ja Toivola potkittiin ulos. Kovien satsausten ja ison budjetin kausi huipentui karsintoihin Sportia vastaan, joissa York syttyi ilmiömäiseen vireeseen...

 

[1] 2012-2013, sijoitus runkosarjassa: ?, suoria voittoja 6/27

Kauden hahmo: Lee Goren

Edelliskevään hopeahuumassa koko kaupungin hyperventiloimaan saaneen Kai "Yli-ihminen" Suikkasen näkemyksen mukaisesti joukkueeseen hankittiin kokoa ja näköä ennen kaikkea Danny Richmondin, Ryan O'Marran, Oskari Korpikarin sekä Lee Gorenin muodossa. Telaketjun muina lenkkeinä vanhat tutut Smolenak & Pikkarainen. Pelityyliäkin hiottiin suoraviivaisemmaksi, nyt ei enää palauteltaisi kiekkoa keskialueelta oman maalin taakse, vaan joukkueella oli 95-prosenttisesti yksi suunta: ylöspäin. Pelaajahankinnoista Gorenin piti olla se varma kortti, olihan hän tehnyt piste per peli -tahtia aina ja joka paikassa. Kuten teki nytkin, mutta jalkanopeus osoittautui liian hitaaksi palkkapussiin nähden. Gorenin korvasi Tapparassa ilman peliaikaa jäänyt Miikka Männikkö. Se, kuka joukkuetta valmensi kauden lopussa, on vielä arvoitus. Samoin sarjasijoitus ja viimeisessä oljenkorressa roikkuva playoff-sijoitus.

Melko varmaa kuitenkin on se, että kaikkien näiden vuosien jälkeen käsissä on kallein ja raskain mahalasku. Vain yksi asia on muuttunut: enää liigakiekkoilu Lahdessa ei ole koko ajan hiuskarvan varassa. Toiseksi sen on uudesta aallonpohjasta huolimatta saavuttanut jopa jonkinlaista itseluottamusta, voittamisen kulttuuria. Ja sen suhteen suurimmilla kirjaimilla kirjoitetaan yksi nimi: Kai Suikkanen. Kävi miten kävi.

Eteenpäin selviytymisen lisäksi vain voittamisella ja menestymisellä on merkitystä.

PS. Yhteistä näille kauden hahmoille on pelipaikka hyökkääjänä ja rightin maila. Miettikää sitä, tai olkaa miettimättä.

Comments (0) Trackbacks (0)

Sorry, the comment form is closed at this time.

Trackbacks are disabled.