18Lok/12Off

Valmentajaruletin ensimmäiset pyöräytykset

Johan saatiin tämäkin katti pöydälle, eikä vielä ole edes marraskuu. Tämä on sitä aikaa kun kukaan ei tiedä mistään mitään, keskitytään vain nyt tähän kauteen, mitään tulevaisuutta ei ole edes mietitty ja agentti hoitaa näitä juttuja.

Iltalehti tiesi varmana kertoa Lauri Marjamäen siirtyvän ensi kaudella Kärppiin. Lähtisivätkö tällä tavoin hehkuttamaan jos eivät olisi erittäin varmoja asiasta? Ajankohta tälle paljastukselle joka tapauksessa on, voisiko sanoa härskin aikainen. Seuraavan kauden sopimukset sovittuna ennen kuin edellinen kausi on oikeastaan alkanut. Vielä kun Blues ja Kärpät kohtaisivat keväällä pleijareissa, niin menisi mielenkiintoiseksi. Kyseessä on kuitenkin valmentajamarkkinoiden Top3-luokan kuumin nimi, joten KHL-soittokin voi vielä vääntää Juha Junnon kahvit väärään kurkkuun ennen seuraavia kesähelteitä. Ellei, niin on mielenkiintoista nähdä miten Latelta sujuu vaihdos haastaja-Bluesista rahalla kyllästettyjen menestyspaineiden keskelle Ouluun.

JYPin Jyrki Aholle täytyy nostaa hattua. Dufvan dramaattisten potkujen raunioilta suoraan mestariksi ja nyt taas JYP painaa suvereenilla tavalla sarjan kärjessä, vaikka oli lyhyttä kesää ja loukkaantumisia siinä missä Pelicansillakin. KalPan Jari Laukkanen on nyt vähän samassa tilanteessa kuin Aho vuosi sitten. Kolmas mielenkiintoinen uusvanha tuttavuus on SaiPan Pekka Tirkkonen, jonka ura liigavalmentajana on saanut lentävän lähdön. SaPKossa Tirkkonen tottui operoimaan heikohkolla materiaalilla.

Juha Pajuojakin sai vielä töitä, kun TPS kyllästyi Pekka Virtaan. Pajuoja kantaa jonkinlaista surullisen hahmon viittaa ja nyt alkaa olla viidestoista hetki onnistua valmentajana jossain. Ilveksestä tuli viime kaudella kenkää juuri kun peli näytti heräämisen merkkejä, se menee vähän amatööriseuran johtajien piikkiin. Virran puolestaan pitää nyt uudistua jotenkin, sillä kurssi on pahassa laskusuhdanteessa.

Entäpä sitten Pelicans? Kai Suikkasella riittää ottajia jokaisessa mahdollisessa ilmansuunnassa. Olisiko taas aika kirjoittaa parin vuoden Tuhkasta timantiksi -tarina rämpivässä Palloseurassa? Nupe Nurminen voisi olla saatavilla korvaajaksi, nyt päävalmentajan vastuurooliin. Ajatus Nurmisesta Pelicansin päävalmentajana aiheuttaa lähinnä hämmentyneen tunteen. Kaikki olisi mahdollista taivaan ja helvetin välillä.

Katse on joka tapauksessa pidettävä tulevaisuudessa, ei vanhan liiton muinaisjäänteissä. Mestiksessä Jukuri-luotsi Jarno Pikkarainen on tehnyt tuloaan monta vuotta menestyksen kera. Käsissä on kuitenkin ollut koko ajan sarjan huippujoukkueita, ei rupusakkeja kuten Tirkkosella. Keväällä 2011 Mestis-mestaruuden Sportissa voittaneen Antti Törmäsen paluuta Suomeen on myös huhuttu. Törmänen on erittäin potentiaalinen liigavalmentaja, jolle voi povata lisää menestystä tulevaisuudessa.

Tuomas Tuokkola. Runkosarjan voittaja, pudotuspelien floppi, potkut saanut päävalmentaja. Eikös se mennyt niin, että se ei ole huippuvalmentaja, joka ei ole joskus saanut kenkää. Arvoitukseksi jää, mitä Kapasten kanssa Kuopiossa tapahtui, kun ei omien sanojensa mukaan voinut ollenkaan aavistaa erottamista. Pelicans ja KalPa ovat organisaatioina paljon toistensa kaltaisia, mutta Lahdessa on stabiilimpi seurajohto. Pelicans ja välivuoden jälkeen täynnä virtaa oleva Tuokkola voisivat olla täydellinen pari useamman vuoden jälleenrakennukseen.

Ja eiköhän se Matikaisen Petukin ole jo ensi kesänä vapailla markkinoilla venäläisen kalossin kuva rehellisen miehen ahterissaan. Vieläkö kelpaa kenellekään? Ilves?

Entä mitä tekee leijonakuningas J. J.? Ilkka Kaarna velmuili tänne jo Aravirran ja Suikkasen. Onko mikään kaappaus Kaarnalle liian iso?

Comments (0) Trackbacks (0)

Sorry, the comment form is closed at this time.

Trackbacks are disabled.