8Tou/12Off

Liitto ja kisaorganisaatio saivat ansionsa mukaan

MM-kisat 2012 muistetaan siitä kun katsomolakanoiden vanha slogan "Äiti lähetä rahaa!" muuttui muotoon "Äiti lähetä 155 euroa!". Jääkiekkoliiton tulostavoite näistä kisoista on muuten 8 miljoonaa euroa.

Jos kotikisoista haluttiin keittää kunnon soppa, niin siinä on ainakin onnistuttu heti ensimmäisten pelipäivien aikana. Suomen joukkue on ottanut kaksi riittävää 1-0-voittoa, mutta oikeastaan kaikin muin tavoin kisojen alku on ollut fiasko. Väljähtänyt tunnelma, tyhjiä halleja, päälle vielä mokailuja tyyliin Breivikin kuva julisteessa ja valtioliput väärässä järjestyksessä.

Jabba The Hutt, korjaan Kalervo Kummola, kommentoi pääsylippufarssia Arto Nybergin haastattelussa seuraavasti:

Tottakai minua harmittaa, haluaisin olla kiva kaveri ja jakaa lippuja kahdella- tai kolmekympillä, mutta se ei onnistu.

Jääkiekon MM-kisojen alkusarjan otteluihin siis ilmeisesti ainoat hintavaihtoehdot ovat 155 euroa tai 20 euroa. Suurin piirtein juuri näin näköalattomia Lukashenkon, korjaan Kummolan, ja kisojen pääsihteerin Mika Sulinin kommentit asian tiimoilta ovatkin olleet. Ensin hinnoitellaan härsiksti yli, sitten vähätellään kansaa (Kummola: "Kritisoijat eivät olisi muutenkaan tulleet kisoihin", Sulin: "On Leijona-kiertuetta ja kaikkien aikojen isointa kisatelttaa"), lopuksi kuitenkin pyydellään anteeksi ja taivutaan isoihin alennuksiin.

Jokseenkin amatöörimäistä viestintää. Jos hinnoittelussa oli linja valittu, niin miksi ei seisty jämäkästi sen takana ja ilmoitettu, että "Tämä on meidän päätös, jota muutetaan mikäli tarvetta ilmenee". Nyt kommenteilla heitettiin vain lisää paskaa tuulettimeen, joka hönki täysillä omaa pärstää päin.

Jääkiekkojohtajien tietynlaista yksinkertaisuutta ja kömpelyyttä on tullut useastikin pohdittua, ja tämä episodi vahvistaa sitä vain entisestään. No, Kale ei ole halpoja lippuja jakava kiva kaveri vaan ennemminkin paksusti elävä jääkiekkodiktaattori, joka on kutonut alamaisistaan läpipääsemättömän hyväveli-verkoston. Rautakanslerin johtamassa jääkiekkoperheessä ei ole sijaa skandinaavis-henkiselle vuorovaikutukselle ja keskustelukulttuurille, jossa ei jäädä ylimalkaisesti huutelemaan poteroista ja valtaistuimilta, vaan tullaan puoliväliin vastaan neuvottelemaan.

Mitalipelit lienevät jo loppuunmyytyjä/varattuja, joten ahneella ei liene näissä kisoissa paskainen loppu, mutta alku oli sentään. Ainakin tämän lätkäjätkän kisakuume hyytyi viimeistään siinä vaiheessa, kun Suomen avausottelussa Hartwall Areenalla vilisi kymmenittäin tyhjiä penkkejä ja Suomi!-huudot loistivat poissaolollaan.

- - -

Jääkiekon suuruudenhulluutta käsitteli tänään kolumnissaan ansiokkaasti Jatkoajan Solmu Salminen.

Filed under: Media Comments Off
Comments (0) Trackbacks (0)

Sorry, the comment form is closed at this time.

Trackbacks are disabled.