28Huh/12Off

Kiitos 2012

Se oli sitten siinä. Kaikkien aikojen lahtelainen kiekkokausi 2011-2012. Onnittelut kaikille, jotka olivat tätä ihmettä todistamassa.

Talvisotahenkinen paatos on viime aikoina mennyt ihan pikkaisen yli lätkäsotureista puhuttaessa, joten ei mennä sen syvemmälle otsikkoon liittyviin mielikuviin.

Siitä on nyt noin 388 päivää kun Pelicansin kelkka kääntyi ylösalaisin. Sen keikauksen nimi oli Kai Suikkanen. Olen kauden mittaan hehkuttanut Suikkasta ja nimenomaan Suikkasta moneen otteeseen, ehkä liikaakin. Pohjoisen mies sytytti ensimmäisen tulitikun, mutta ympärille tarvittiin R-P Lehtosen tasapainottava vaikutus sekä valtava määrä rutikuivaa sytykettä huippuvireisestä joukkueesta ja energisestä toimistosta kaikkiin arkielämän sankareihin. Päälle heitettiin vielä lahtelaisen yleisön verran rakettibensaa ja kiekkokauden suurin pommi oli valmis. Lahti värjäytyi ainakin muutamaksi viikoksi turkoosiin ja sementoi asemansa todellisena hockey townina, kiekkokaupunkina.

Taivaanrannan turkoosiksi maailailun pysäytti kuitenkin punamusta JYP. 4-1, eikä voittajasta jäänyt epäselvyyttä. Joku viisas on sanonut, että paras seitsemästä -sarjasta menee aina parempi joukkue jatkoon, niin nytkin. Eipä olisi syksyllä tätäkään uskonut, kun Jyrki Aho nostettiin sekavissa tunnelmissa päävalmentajaksi.

JYP oli Pelicansia kokeneempi, kurinalaisempi ja tehokkaampi. Niillä attribuuteilla pääsee usein jo aika pitkälle. Voittomaalia en ole vieläkään katsonut videolta, mutta sinne jonnekin ylös painunut ratkaisu meni oikealle miehelle. Eric Perrin on timantinkova liideri tähän liigaan ja varmasti Jyväskylässä jo legendan asemassa pelattuaan nyt yhteensä 3 huippukautta joukkueessa. Perrin myös kepitti finaalisarjassa Ryan Laschin sata-nolla ykköshyökkääjien taistelussa. Siinä näkyi, että toisella NHL on jo takana ja toisella vasta edessä.

Pelicansin osalta voidaan jossitella sillä, että ykkösmaalivahti, paras kiekollinen puolustaja ja paras keskushyökkääjä syystä jos toisestakin sulivat finaalisarjassa. Tosin niin antoi myös vastustaja tasoitusta ykköspakkiparinsa Skrbek-Vatanen verran. Kuusela ja Juvonen stunttasivat ilmiömäisellä tavalla, mutta mestaruuden torjuminen oli vielä liian iso pala. Markus Seikolan pudotuspelit menivät vihkoon ja 23-vuotias Justin Hodgman ei ollut vielä valmis MVP-luokan pelaajaksi tällä tasolla. Tämä litania jääköön kuitenkin vain sivuhuomautuksiksi pelikirjan sivun reunaan, sillä isossa kuvassa kaikki olivat voittajia ja hienon Joukkueen osasia. Nälkää jäi vielä tulevaisuuteen, ehkä ihan hyvä niin.

Paatuneen penkkiurheilijan silmin ehkä parasta kaudessa oli hetkessä eläminen, josta kirjoittelin jo marraskuun lopulla otsikolla "Keskity vain tähän kauteen". Fokus oli ensin pudotuspeleissä, sitten semifinaaleissa ja sitten Kanada-maljassa. Ei seuraavan kauden pelaajasiirroissa ja fantasiamanageroinnissa.

Niin haikeaa kuin se onkin, niin enää on aikaa vain pienelle juhlalle ja sitten katseet on jo käännettävä ensi kauteen. Ehkä vähän myös playoff-kevään mittaan laiminlyötyihin arkielämän velvoitteisiin.

Mutta olihan se kaikki sen arvoista.

- - -

Nöyrät kiitokset myös Kiekkoaktivisti-blogin lukijoille ajankäytöstä ja positiivisesta palautteesta! Pelicans ylitti kaikki odotukset ja blogi ylitti omat odotukseni. Ennen aloittamista pohdin riittääkö sanottavaa ja keräilin jonkinlaista aihelistaa, mutta siihen ei onneksi tarvinnut juuri turvautua. Ensi kausi on vielä vähän auki kuin Selänteen Teukalla konsanaan, mutta eiköhän stooria tule säännöllisen epäsäännöllisesti jatkossakin. Vielähän tässä on ainakin menneen kauden pelaaja-arviot ja uuden kesän huhut ruotimatta.

Comments (1) Trackbacks (0)
  1. Kiitos – kaikkien aikojen Lahtelainen kiekkoblogi!


Trackbacks are disabled.