21Hel/12Off

Puoli joukkuetta jäljellä syksystä 2010

17.9.2010: Pelicans avaa sarjakautensa Hartwall Arenalla Helsingissä. Valkopaitainen joukkue on pitkään komeassa vierasvoitossa kiinni, mutta taipuu kahden maalin johdosta 4-3-tappioon rankkarikisassa. Siinä vaiheessa kausi oli vielä toivoa täynnä. Hovinen, Kuusela, Latvala, Marttinen, Jalvanti, Tavi, Rinkinen, Pöyhönen, Loppi sekä harjoituspelissä Niko Niemisen telomaksi joutunut Paakkolanvaara - siinä on kymmenikkö, joka on pysynyt kyydissä helmikuuhun 2012.

Kaksi maalivahtia ja kahdeksan kenttäpelaajaa. Paljon vai vähän? Viime ottelussa Loppi ja Tavi eivät edes mahtuneet kokoonpanoon, mikä tarkoittaa 12 uutta kenttäpelaajaa puolentoista vuoden takaiseen verrattuna. Kaksi parasta hyökkäysketjua, ykköspakkipari... Sanomattakin on selvää, että tällä kaudella on operoitu vähän eri kaliiberin miehistöllä. Kuvaava on myös Don Kaarnan lausunto siitä, että Ryan Laschin tuleva palkka nousee Dwight Helmisen taannoisen paperin tasolle.

Silti uskaltaisin veikata, että Kai Suikkasen näpeissä viimevuotisella joukkueella olisi paineltu kirkkaasti pudotuspeleihin. Missään nimessä pelkkä pelaajamateriaalin parantaminen ei selitä nousua heittopussista lähes sarjan kärkijoukkueeksi. Aivan kaikki mahdollinen on vain yksinkertaisesti tehty paremmin. Joukkue on täynnä kokonaisvaltaisia jääkiekkoilijoita; hyvin liikkuvia, kiekollisesti monipuolisia, urallaan nousujohteisia ja useimmat jopa SM-liigan standardeilla isokokoisia. Aika pirullinen yhdistelmä noin vastustajan kannalta.

Aikaisemmasta pelaajien hankinnasta on vaikeaa löytää mitään yhteistä nimittäjää. Pari has been-jenkkiä, Mestiksen yksioikoinen maalitykki, pehmeä tshekkilaituri, Tanskasta roudattu selkävaivainen ruotsalaispakki... Jälkeenpäin hurjalta kuulostaa, että kakkosketjuna viiletti kolmikko Blomqvist-Loppi-Sindel. Ainoa oikein roolitettu ja roolissaan osaava palanen oli nelosketju Sihvonen-Heino-Pöyhönen. Kova näyttö kokeneelta liigavalmentajalta.

Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut ilmapiirissä. Pari kautta elettiin todellista pimeää keskiaikaa, nyt pukukopissa huoneentaulussa lukee "älä selittele" ja "älä syyttele tuomareita". Voittajien ei tarvitse. Välillä kentällä saa räiskyäkin, kunhan tulosta tulee. Aikaisemmin ainoastaan räiskyi. Juuri Lasch on upea esimerkki Pelicansin uudesta asenteesta. Kentän pienin mies kerää kamansa kerta toisensa jälkeen jäältä ja jatkaa välittömästi peliä valmiina maalintekoon vaikka heti seuraavalla sekunnilla.

Hämmästyttävä oli myös Suikkasen tahti pelillisessä remontissa. Heti päivästä yksi alkaen pelitavan isot linjat iskostuivat joukkueeseen ja voittaminen alkoi. Ei pöllömpi ominaisuus lähivuosien maajoukkuevalintoja ja lyhyitä turnauksia ajatellen.

- - -

Omanlaisensa muutoskertomuksen tarjoilee Petteri Sihvonen omassa blogissaan tarinoimalla Mikko Koivun uran alkuvaiheista. Sakun veli oli muistaakseni ensimmäisinä liigavuosinaan vähän kuin entinen Pelicans; kuuppa ei oikein aina tahtonut kestää ja hieman vittumaista pelaajaa oli vastustajan leirissä helppo vihatakin. Sittemmin miehestä on kasvanut kuin varkain maajoukkueen ylivoimainen ykkössentteri ja kaikin puolin korkealle arvostettava pelaaja.

Comments (0) Trackbacks (0)

Sorry, the comment form is closed at this time.

Trackbacks are disabled.