20Tam/12Off

Taktiikkataulu: pintaraapaisu Pelicansin ylivoimapeliin

Ylivoimapelaaminen on jääkiekossa itsestäänselvä avaintekijä pelin voittamiseen ja sarjassa menestymiseen. SM-liigan sivuilta on näköjään turha etsiä pitkän aikavälin dataa Pelicansin ylivoimapelistä, joten otetaanpa käsittelyyn muutama havainto tämän kauden yv-kuvioista.

Sen verran liigan amatöörimäisen repaleisista tilastoista sentään ilmenee, että Pelicans on kotona ja vieraissa noin viidenneksi paras ylivoimajoukkue. Aikaa ylivoimamaalin tekemiseen tarvitaan keskimäärin noin 9 minuuttia 41 sekuntia ja tehoprosentti huitelee noin 16:n kieppeillä. Pätevää suorittamista. Paljon on tietenkin muuttunut kahdesta edelliskaudesta, eikä vähiten ylivoimaa pyörittävät pelaajat, mutta kohennus ei tapahdu pelkästään ukkoja vaihtamalla. Myös tapa pelata on kokenut täydellisen kasvojenpesun.

Tässä muutama huomionarvoinen pointti, joita Pelicansin ylivoimapelaamisessa ei ole ennen tätä kautta nähty:

1) Viisikon liikkuminen

Liikkuminen ja luistelu ovat jääkiekossa puhkikulutettuja klisheitä. Liikkuminen itsessään ei riitä, vaan liikkeen suunnassa on oltava jotain järkeä ja sovittua systemaattisuutta; aivan kuten alivoimapelaamisessa koko nelikon on annettava paine kiekolliseen, sillä yhden miehen ryntäily kulmaan ei riitä kiekon riistämiseen. Pelicansin ylivoimaviisikko on ottanut koko hyökkäystilan haltuun ja alkanut liikkumaan. Mika Toivolan aikana jäähän olisi voinut maalata jalansijat, joiden päällä kiekottomat pelaajat jäpittävät kiekollisen leipoessa lättyä.

Nyt peliä voidaan pyörittää molemmilta laidoilta tilanteen mukaan, alivoimanelikkoa juoksutetaan pitkillä levityssyötöillä tai maalin takaa kierroilla, kiekko liikkuu herkeämättä ja kaikki pelaajat pysyvät pienessä liikkeessä. Ja toisaalta: jos Pelicansin ylivoima seisahtuu, niin yleensä myös vaarallisuus ja tehot katoavat yhtä nopeasti.

2) Rauhoitussyöttö viivaan

Se tilanne mistä ylivoimapeli usein alkaa. Sisäänkuljetus ei ole onnistunut, vaan kiekko on heitetty ristikulmaan tai ränniin, johon kaksi hyökkääjää säntäävät kamppailemaan, saaden seurakseen kaksi vastustajaa. Pelicans-puolustaja päivystää sovitusti "siniviivan kulmassa" ja saa tilaa vastustajan paineistaessa nurkkaa. Tiukassakin tilanteessa Pelicans-hyökkääjät pudottavat välillä puoliksi sokkonakin rauhoitussyöttöjä puolustajalle.

Siirto on viisas, sillä pahimmillaankin seurauksena on vain 2vs2-hyökkäys omaan päätyyn, mutta usein ylivoimapyöritys saadaan käyntiin juuri tällä liikkeellä. Vastaavia kulmavääntöjä on nähty vuosikaudet, mutta ennen irtokiekko on roiskaistu kohti päätyä/maalin taakse, missä taistelu on vain jatkunut edelleen. Vasta nyt tätä syöttöväylää on maksimaalisesti alettu hyödyntämään.

3) Diagonaalisyötöt

Tämän kauden Pelicansin erikoisuus ja piikki vastustajan lihassa. Toimii erityisesti Lasch-Seikola ja Hodgman-Latvala-akseleilla, joissa pelaajien taitotaso ja kantti riittää kovissakin syötöissä. Pitkän kierron takia vastustajan nelikko joutuu vetäytymään lähelle maalia, joten syötön riski on pieni. Neliön lävistävän syötön vaikutus saa kuitenkin vastustajan helisemään. Parhaassa tapauksessa vapaa vetopaikka puolustajalle on näin rakennettu nerokkaan helposti. Painottamankaan puolen puolustaja ei ole enää Pelicansissa kuollutta painoa, vaan diagonaalisyötön avulla ylivoimakuvion tärkeä elementti.

4) Keskuspelaaja

Tämä on Arttu Luttisen heiniä, joka hoiti samaa tonttia Toni Kähkösen ohella Bluesissa. Matikaisen ajan Blues oli tämän osa-alueen edelläkävijöitä. Enää ei puhuta pelkästä maskimiehestä, vaan monipuolisesta keskuspelaajasta, joka voi olla maskissa, syöttöseinänä tai laukaisu-uhkana neliön keskellä tai jopa puolustajien apuna lähes siniviivan tuntumassa. Liikuma-alue on laaja ja oikein sijoittuminen eri rooleissa on ratkaisevaa. Kauden edetessä keskusmiehen käyttö on ehkä kuitenkin hieman vähentynyt ja Luttisen rooli on rajautunut enemmän maalin eteen. Tämä on myös osa-alue johon ruususen unta nukkuvan Vili Sopasen tuntosarvet eivät riitä.

Jälki-istunto: 5vs3-ylivoima

Tähän asti Suikkasen Pelicans on pelannut 5vs3-ylivoimaa "ylhäältä", eli pakit melko kaukana sinisellä ja laitahyökkääjät maalin kulmilla. Tämä johtaa siihen, että alivoimakolmio voi pelata ylempänä ja blokata helpommin Seikolan (22) ja Järvisen (6) laukauksia, joskin Seikola on jo muutaman maalin tältä paikalta tällännytkin. Paremmille tonteille päästäisiin, jos peliä pyöritettäisiin maalin takaa (19 ja 60) ja pakotettaisiin kolmio tiiviimmin maalin eteen Luttisen (9) sitoessa keskellä puolustajia itseensä. Puolustajat tekisivät ristiinleikkauksen lähemmäs maalia ja laukoisivat "vastapalloon" sivuttaissyötön sijaan.
Toimiessaan kuvio on lähes mahdoton puolustaa.

Tällä kuviolla Latvala ja Henri Laurila tykittivät maaleja 07-08-kaudella, mutta jostain syystä sitä on viime aikoina pantattu. Olisiko Suikkanen niin kettu, että vetää tämän ässän hihasta vasta pudotuspeleissä?