12Tam/12Off

Markus Seikolasta pitäisi kuvata opetusvideo

Markus Seikola on hyökkäävä puolustaja sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei kuitenkaan aivan perinteisellä vaan hieman modernimmalla tavalla. Yritän selvittää miksi.

Moni hieraisi kesällä tyytyväisenä käsiään kuullessaan Markus Seikolan hankinnasta Pelicansiin. Hieman vaisummasta Ruotsin kaudesta huolimatta tähtipakkiin ei ole tarvinnut pettyä, vaan Seikola on sumeilematta ottanut peräpään kiekollisen tahtipuikon näppeihinsä. Puolustajien maalipörssin kärkipaikka, ylivoimamaalien jaettu kärki, pistepörssin kuutossija ja koko liigan laukaisutilaston kolmossija kertovat riittävästi. Pelicansin peliaikakuninkuuskin irtoaa 1,5 minuutin erolla pakkipari Joonas Järviseen.

Mutta mikä tässä turkulaisessa sitten on niin erityistä? Hyökkäävä puolustaja on jääkiekossa perinteinen käsite, joka useimmille tarkoittaa petterinummelinmaisia 30 metrin avaussyöttöjä ja painavaa lyöntilaukausta. Hyödyllisiä ominaisuuksia kumpainenkin, mutta modernissa pelissä niiden rinnalle ja ohikin on jo tullut lisävaatimuksia. Lyhyen syötön antaminen vauhtiin, oikean avausvalinnan (pystyyn, levitys vai jättö) tekeminen salamannopeasti, hyökkäyksien tukeminen toiseen aaltoon, hyökkäyssiniviivan pelaaminen tasakentällisin ja ylivoimalla. Seikola on SM-liigaan suvereeni puolustaja näillä kaikilla osa-alueilla. Pelicansin kurinalaisen viisikkopelaamisen myötä ei aivan samanlainen "neljäs hyökkääjä" kuin improvisoiden pelaava Richard Lintner, mutta erityisesti hyökkäyssiniviivan pelaamisessa oivallukset ovat kansainvälistä tasoa.

Ja sillä osa-alueella puolustajan tärkein tehtävä on toimittaa kiekko maalille tavalla tai toisella. Nykykiekossa uutena haasteena ovat paitsi kutistunut tila ja aika, myös erityisesti alivoimalla soturimaisesti kiekkoja blokkaavat kärkikarvaajat. Siinä vaiheessa Seikolan nerous nousee esiin; pieni vartaloharhautus ja kiekon siirto puoli metriä sivuun avaavat uuden laukaisuväylän, johon turkulainen nopeasti rannelaukauksensa lähettää. Peruspuolustajan ja yllättävän monen ns. hyökkäävänkin puolustajan ratkaisuvalikoima samassa tilanteessa on siirto pakkikaverille, laidan kautta kohti kulmaa tai pahimpana laukaus karvaajan säärisuojuksiin.

Kaupungin paras puolustajavalmentaja tällä hetkellä? (© sm-liiga.fi)

Seikolan kikka on yksinkertaisuudessaan nerokas ja käytännössä harvinainen oivallus. Mieleenpainuvimmat temput, joilla rightin puolustaja heittää vedet höntyilevän karvaajan korvasta ja painelee ohi, ovat nekin todellista herkkua penkkiurheilijalle, mutta jo pelkästään laukausten lähettämisessä olisi opittavaa 99 prosentilla Suomessa pelaavista puolustajista.

Ja katso, ei aikaakaan kun Seikolan esimerkki leviää ympäristöön. Tällä kaudella sivulle siirtoja ja välittömiä laukauksia on hieman jo nähty Joonas Jalvannilta ja Juha-Pekka Pietilältä, jotka aikaisemmin olivat vastaavissa tilanteissa paljon neuvottomampia. Ylipäätään Seikolan rohkeus ja rentous vaativassa tilanteessa ovat ihailtavaa luokkaa. Pelicansista vain Jan Latvala yltää läheskään vastaavaan siniviivan hallintaan. Pitää myös muistaa, että Isku Areenassa tilaa tähänkin on pienestä kaukalosta johtuen erityisen vähän.

Seikolasta todettiin Ilveksen vuosinaan hieman kuivastikin, että toimittaa ainoastaan kiekkoja kohti maalia, mutta asian ydin on juuri siinä. Valtavaan laukausmäärään - 6,5 laukausta per peli - nähden vedot kilpistyvät huomattavan harvoin ensimmäiseen mieheen. Sen iänikuisen lyöntilaukauksen lisäksi kiekollinen taito päihittää joukkueen monet hyökkääjät ja koordinaatio siniviivalla paineistetussakin tilassa on huippuluokkaa. Laukaukset - ranteella tai lämärillä - ovat rentoja, kovia ja tarkkoja suorituksia.

Tietenkin skeptikot nostavat samaan hengenvetoon esille heikon puolustuspelaamisen, jossa siinäkin Seikola on mainettaan parempi. Haluan kuitenkin tässä yhteydessä korostaa nimenomaan poikkeuksellista lahjakkutta hyökkäysalueen pelaamisessa. Toisekseen palkkakin maksetaan suurimmaksi osaksi hyökkäysten tukemisesta ja vierellä omaa maalia varjelee Järvinen, joka ei esittelyjä enää kaipaa.

Seikola-ilmiö nostaa mieleen kysymyksen: osataanko junioritasolla puolustajille antaa riittävät valmiudet hyökkäysalueen pelaamiseen? Jalvanti ja Pietilä ovat harjoitelleet jääkiekkoa päivittäin viimeiset 10-15 vuotta ja Pietilä on hyökkäävän puolustajan elkeitä hieman näyttänytkin, mutta vasta Seikolan taiturointia seurattuaan oppineet niinkin yksinkertaisen asian kuin ohi kärkikarvaajan laukomisen. Mikko Kousallakin olisi ollut käyttöä tälle mentorille, jonka oivallukset huitelevat aivan eri tasolla kuin pelkkiä lämäreitä hakkaavilla 99 prosentilla puolustajista.

Toivottavasti Kiekkoreippaan juniorivalmentajat käyvät Pelicansin otteluissa, nimittäin jääkiekon evoluutiossakin puolustajien kiekollinen osaaminen on koko ajan korostumassa.

Vinkki penkkiurheilijalle seuraavaan Pelicansin otteluun: Keskity Seikolan lämärin sijaan siihen, miten hän lähettää sinänsä yksinkertaisen rannelaukauksen maalille ohi kärkikarvaajan. Tällä jääkiekon pienenpienellä osa-alueella Markus Seikola on kansainvälisen tason nero, jonka pelaamisesta kannattaisi koostaa opetusvideo koko Suomen juniorituotannon käyttöön. Vanhan liiton miesten lämärivinkit eivät modernissa jääkiekossa yksinkertaisesti enää riitä.

 

Neroutta nähtävillä taas huomenna klo 18:30 alkaen Kuopiossa ja URHOtv:llä.

Comments (3) Trackbacks (0)
  1. Todella hyvä kirjotus tällä(kin?) kertaa!

  2. Missä on REIMARI? Mies joka lähes 100% varmuudella aiheutti karvaajalle puujalan ja teki peleistä ”jännittäviä”

    MÄ KYSYN VAA!

  3. Reimarihan lätkii yhä kiekkoa polvareihin Hollolan harrastesarjassa. Satunnaisesti mahdollista tavata myös Kauppakujan R-kioskin Veikkauspöydän äärestä.


Trackbacks are disabled.